Kaapista ulostulon päivä (11.10.): ole turvallinen ammattilainen, vanhempi, ystävä tai lähimmäinen
Osassa Yhdysvaltoja järjestöt viettävät kansallista ”Kaapista ulostulon päivää” 11.10. (National Coming Out Day).
THL:n kouluterveyskyselyn (2019) mukaan Suomessa lähes 40 prosenttia nuorista, jotka pohtivat seksuaalista suuntautumistaan tai sukupuoli-identiteettiään, kokevat henkistä tai fyysistä väkivaltaa perheensä tai läheistensä osalta. Näin ei voi olla.
Vanhempana, ystävänä tai lähimmäisenä sinulla on paljon valtaa siihen, että lapsesi, työ- tai koulukaverisi, sukulaisesi tai seniorituttusi uskaltaa olla oma itsensä myös sinun seurassasi. Kun osoitat sanoillasi ja teoillasi, että esimerkiksi seksuaali- ja sukupolivähemmistöihin kuuluvat ovat yhtä arvokkaita kuin enemmistö, hänen ei tarvitse pelätä sitä, että et osaisi suhtautua myös häneen kunnioittavasti ja huomaavaisesti.
Sinuiksi-palvelu tulkitsee yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakeihin (2015) perustuvaa moniperusteisen syrjinnän ennaltaehkäisyn velvoitetta niin, että kaapin perinteinen logiikka kääntyy nurinperin. Vaaralle ja turvattomuudelle altistava ”vastuu” ulostulosta ei ole silloin henkilöllä itsellään, vaan häntä ympäröivien ihmisten ja toimijoiden tulee tehdä meille kaikille selväksi, että me olemme arvostettuja omana itsenämme, mistään syrjintätekijästä riippumatta.
Uskallatko Sinä olla ihminen ihmiselle?
Vähemmistöstressin usein koettelemien eri-ikäisten ja taustaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ei pidä kantaa huolta sanoistasi tai käytöksestäsi. Kun kohtaat läheisesi tai tuttavasi avoimesti ja kunnioittavasti, hänen ei tarvitse ottaa riskiä siitä, että hän jälleen kerran saisi osakseen halveksuntaa, mitätöintiä tai asiattomia oletuksia.
Sinuiksi-palvelu on kirjoittanut Turvallisemman ulostulon oppaan (2017), jotta jokainen meistä voisi harkitusti ja hallitusti miettiä ja valmistautua tilanteeseen, jossa haluaisi jakaa luottamilleen ihmisille jotakin seksuaaliseen suuntautumiseen, seksiin, sukupuoli-identiteettiin tai ihmissuhdemuotoihin liittyvää. Ulostuloon usein liittyy toive, että tämä uskottu olisi luottamuksen arvoinen ja pystyisi hyväksymään ulostulevan sellaisena, joka hän on tai joksi hän on tulossa ilman ehtoja.
Moninaisuus sisältyy suomalaisen yhteiskunnan ihmiskäsitykseen. Se on normi. Syrjintä puolestaan ei ole osa normia. Se ei kuulu laillisen toiminnan piiriin. Se on rikos, johon puututaan.
Yhteiskuntamme, johon me kuuluumme, odottaa, että mm. koulu, työpaikka, sote-palvelut, terapeutit, viranomaiset, yhteisöt ja yritykset tekivät meille jokaiselle itsestään selväksi, että olemme tervetulleita juuri meinä itsenämme ilman epäilyä syrjinnästä tai kaltoinkohtelusta. Tällöin kaapin oven raottaminen on halutessa mahdollista, koska ympäröivä yhteiskunta on meidän puolellamme.
Tietävätkö sinun läheisesi, perheesi, omaisesi, ystäväsi, että hyväksyt heidät omana itsenään, että riittävät ja että rakkautesi ei ole ehdollinen? Voisivatko he luottaa sinuun? Ole turvallinen, sensitiivinen ja kunnioittava läheisillesi. Silloin sinä itsekin saat olla oma itsesi.
Kiitos.
Lisätiedot:
Sinuiksi-palvelun toiminnanjohtaja Mikko Ala-Kapee