Toukokuu 2015

Olen 16-vuotias Panseksuaali poika ja minulla on ongelma. Käyn kristillistä koulua, jossa opettajat julistavat kuinka homous, bi-henkisyys jne. ovat syntiä. En itse ole hirveän uskonnollinen henkilö mutta pelkään muiden ihmisten, etenkin ystävieni suhtautumista suuntautumiseeni, ja myös tietenkin vanhempieni aatteita asiasta. Isäni ja äitini ovat eronneet, kun olin pieni. Äitini on suvaitsevainen henkilö mutta isästäni enkä isäpuolestani voi olla niin varma. En halua rikkoa perhettäni yhtään enempää, mutta haluan kuitenkin olla oma itseni. Koulussa en voi kertoa edes luottohenkilöilleni, koska en uskalla ja koska olen oppinut kantapään kautta että koulussani MIKÄÄN ei pysy salaisuutena pitkään. Olen nyt myös yhdeksännellä luokalla ja olen ensi vuonna muuttamassa toiselle paikkakunnalle opiskelija-asuntolaan. Kannattaisiko minun "tulla ulos kaapista" siellä, vai odottaa että olen täysi-ikäinen ja kertoa sitten kaikille?

+Miten kerään rohkeutta kertoakseni kenellekkään?
Lue vastaus
Olen muutaman kerran humalan puolella, miettinyt että miehet ottavan minut, mutta nyt, kun miehet ovat ottaneet minut... niin mietin onko moinen kuinka yleistä?
Lue vastaus
Moikka!
Oon 16-vuotias tyttö ja oon lesbo. Mulla on kaks "ongelmaa" ja toivon et saisin täältä jonkinlaista apua.

1.Kerroin lesboudestani vanhemmilleni keväällä 2014, mutta sen jälkeen he eivät ole ottaneet asiaa kertaakaan puheeksi. En ole varma johtuuko se siitä, että he ovat unohtaneet asian, että he eivät halua uskoa asiaa ja luulevat sen olleen jokin ohimenevä vaihe vai siitä että häpeävät minua. Pitäisikö minun puhua heidän kanssaan asiasta vielä uudestaan?

2.Joskus kun olemme kotona ja katsomme televisiota, isäni saattaa ottaa kaukosäätimen ja vaihtaa kanavaa sanoen "homojen hommaa". Hän käyttää myös samankaltaisia homoja/lesboja pilkkaavia lausahduksia. Se loukkaa minua, mutta en uskalla sanoa hänelle mitään siitä. Kannattaisiko minun kuitenkin ottaa asia puheeksi?
Lue vastaus
Hei olen kohta 17 vuotias tyttö ja olen tässä ihmetellyt seksuaalisuuttani. Ennen olin erittäin seksuaalinen, saatoin kiihottua ihan vaan nähdessäni hyvännäköisen ihmisen mutta noin vuoden ajan minun on ollut vaikea kiihottua mistään. Se on turhauttavaa koska haluaisin kiihottua. Olen vielä neitsyt enkä siis sillä lailla seksuaalisesti aktiivinen mutta koen olevani valmis seksiin. Mitä minun pitäisi tehdä? En haluaisi vain odotella että seksuaalinen halu putkahtaa jostain esiin, onko tähän jotain hoitokeinoa? olenko aseksuaali?
Lue vastaus
Koen itseni transsukupuoliseksi.Olen mies,mutta haluaisin olla nainen.Inhoan kehoani.Olen kärsinyt pitkään myös masennuksesta.Erokin tulossa.Vaimo sanoo ettei ala naisenkanssa elämään.En tiedä miten selviän tästä tilanteesta.Pelkään jääväni yksin jos lapsetkin välillä lähtevät äidin luo.Ei ole ystäviä eikä kaverieta
Lue vastaus
Hei! Olen 17-vuotias henkilö ja olen varma että olen transmies. Puran hiukan tunteitani jos ei haittaa koska en tosiaankaan ole kertonut tästä kellekkään. Aloin miettiä sukupuoltani kunnolla murrosiän alettua (12-13v) oletin olevani tyttö koska en tiennyt muista sukupuolista. Olin 13 vuotias kun tutustuin ystävääni joka esitteli minulle cosplayn (= manga, anime, peli, sarja, sarjakuva hahmoksi pukeutuminen) Löysimme molemmat sarjan josta pidimme ja päätimme sitten pukeutua sarjan hahmoiksi. Päätimme itse hahmot ja minä päätin valita miespuolisen hahmon (vaikka naishahmoja olikin tarjolla). Kun laitoin puvun päälle tulin jotenkin äärettömän iloiseksi. Tunsin jotenkin ylpeyttä että näytän mieheltä. Katsoin itseäni peilistä pitkään tämä asu päällä ja olin jotenkin hyvin tyytyväinen että sain näyttää pojalta. Lapsena minulla ei ollut mitään hajua että transsukupuolisia on edes olemassa, minut kasvatettiin hyvin stereotyyppiseksi tytöksi. Halusin pienestä pitäen leikata hiukset lyhyiksi mutta en saanut (olen tosissani kävin ensimmäistä kertaa kampaajalla kun olin 14 ja silloinkin sain vain lyhentää latvoja) . Aina lapsena leikeissä olin joko lyhythiuksisin tyttö tai poika mikäli sellainen rooli oli leikissä mukana.

Leikkasin hiukseni lyhyeksi ensimmäistä kertaa kun olin 15-vuotias. Olin järjettömän onnellinen. Äitini ei reagoinut hiuksiini juuri ollenkaan, hän yritti vain esittää välinpitämätöntä. Mummoni taas, joka on minulle hyvin läheinen, alkoi haukkua minua aivan järjettömästi. Yksi hänen kommenteistaan oli että "sinä olet minun tyttärentyttäreni. Minulla on jo oma poika SINÄ ET OLE POIKA!" Vaikka en vielä silloin tiennyt olevani transmies, nuo sanat pistivät kummasti ja muistin ne pitkään. Puolen vuoden päästä keskustelin mummoni kanssa autossa ja hän jälleen alkoi puhua hiuksistani. Hän alkoi kysellä että olenko lesbo tai "joku transu". Sanoin että "en". Hän vastasi siihen "hyvä" ja oli sitten loppumatkan hiljaa. Ne sanat sattuivatkin sitten oikeasti ja ihmettelin kovasti että miksi koska en minä ollut lesbo. Silloinen käsitykseni transsukupuolisesta henkklöstä oli jotain mikä oli lähellä drag queeniä.

No, täytin 16 ja äiti kielsi taas hiusten leikkuun. Aloin pukeutumaan poikamaisemmin ja lopetin mekkojen käytön kokonaan. (sitä ennenkin olin käyttänyt hameita vain ani harvoin, yleensä juhlissa). Pitkät hiukset ahdistivat minua ja muutenkin vanhempien vaate ehdotukset jotka yleensä olivat mekkoja. Silloin ystäväni selitti minulle mikä transsukupuolinen oli. Aluksi olin hämmentynyt ja ajattelin että miten sellainen on mahdollista. Vähitellen aloin kuitenkin hankkia tietoa aiheesta ja huomasin samaistuvani muihin transmiehiin. Viime vuoden kevättalvella aloin hiljalleen hyväksyä ajatusta siitä että saatan olla transmies. Täytän nyt muutaman kuukauden sisällä 18 ja olen päättänyt lähteväni korjauksiin heti syntymäpäiväni jälkeen. Olen vihdoin oppinut hyväksymään itseni ja alan olla varma tulevaisuudestani.

Olen, siltikin äärimmäisen ahdistunut. En ole kertonut tunteistani kellekkään vaikka olenkin saanut siihen monia mahdollisuuksia. Minulla on äärimmäisen huono olo koko ajan ja itken nykyisin vähintään kolmesti viikossa. Tunnen itseni joksikin draamakuninkaaksi mutta en voi sille mitään, minua vain ahdistaa niin kovasti. Olen päättänyt että kerron kavereilleni lähiaikoina ja usko että he hyväksyvät minut helposti. Äitini ja isovanhempani ovat toista maata. Äitini kysyi yhtenä päivänä että olenko minä muka poika (olen puhunut äidilleni siitä kuinka haluaisin leikata rintani pois) Minä panikoin ja vastasin että "milloin minä muka niin sanoin?" Tuli taas ihan kamala olo. Siinä oli tilaisuuteni kertoa, mutta en ollut vielä valmistutunut siihen. Tiedän että äitini ja varsinkin isovanhempani alkavat inhota minua jos kerron heille. Isäni on vannonut että rakastaa minua olinpa mikä tahansa. Se ei paljoa auta koska en asu hänen luonaan. Minua ahdistaa niiin KAMALASTI kun en voi puhua tästä kellekään.

Vaikka onnistuisinkin kertomaan vanhemmilleni, seuraava ahdistava asia olisi hoidot. En tiedä minne soitan kun olen valmis hoitoihin. Kaikista eniten pelkään sitä että minua ei suostuta hoitamaan. Että reputan jonkun sukupuolikokeen ja minut potkitaan ulos. Olen positiivinen ihminen ahdistuneenakin mutta hoitojen kieltäminen TUHOAISI minut sisäisesti. Olo on jo valmiiksi niin paha. Haluan olla oma itseni. Minua inhottaa mennä jo suihkuunkin kun aina vahingossa vilkaisen itseäni peilistä ja nään kehoni. Inhoan naisellista muotoani ja eniten inhoan rintojani. En voi käyttää binderiä koska rintani ovat niin isot että mitään eroa ei näy. Pelkään älyttömästi että minua ei oteta hoitoihin ja että en saa korjata kehoani. Haluan vain olla oma itseni. Haluan olla se henkilö, se mies jonka näen sisälläni. Kuulin että jos haluaa hoitoihin pitää olla tiennyt olevansa väärää sukupuolta jo yli 2 vuotta. Itse tajusin sen vasta viime kevättalvella (koska en tiennyt transsukupuolisuudesta juuri mitään sitä ennen.) Joten olen tajunnut asian noin 1,5 vuotta sitten (varmasti sisäisesti paljon pidempään) . Tarvitsen apua. En jaksa pitää tätä ahdistusta sukupuolestani sisälläni. Miten kerron vanhemmille ja mitä jos en pääsekään hoitoihin? Mitä teen?? Anteeksi pitkä teksti. Oli pakko päästä vähän vuodattamaan. Kiitos jo etukäteen
Lue vastaus
Olen ollut kiusattuna pitkään. Kiusaaminen on ollut sellaista tavallaan pientä mutta minulle tulee aina paha mieli. Vaihdoin siis viime keväänä koulua mutta tämä pieni kiusaaminen on silti jatkunut. On esimerkiksi hieman pilkattu, keksitty nöyryyttäviä lempinimiä, kommentoitu ulkonäköä. Onko se kiusaamista? Kiusaajat ovat luokkani suosituimpia poikia. Pitäisikö minun puhua äidilleni? Miten saan kiusaajat kuriin?
Lue vastaus
Olen 25-vuotias nainen. Erosin alle vuosi sitten pitkästä parisuhteesta miehen kanssa. Parisuhde oli sen verran pitkä, että suurimman teinistä-aikuisuuteen-vaiheen kävin läpi hänen kanssaan, mutta viimeiset pari vuotta suhteemme oli lähinnä enää vain ystävyyttä. Nyt kun erosta on jo tovi, alkaa sen näkemään eri tavoin. En ole aivan varma olinko missään vaiheessa oikeasti rakastunut häneen, vai olinko vain rakastunut "ajatukseen rakastumisesta" ja lopulta vain niin kiintynyt häneen. Muutoinkin ero on pistänyt pohtimaan identiteettiäni monella tavoin uusiksi, sillä liian kauan rakensin itseäni toisen varaan ja hahmotin itseäni hänen, hänen tekojensa, sanojensa ja ajatusmaailmansa kautta. Nyt tajuan, että monikin niistä oli oikeasti aivan muuta kuin mitä minä haluan oikeasti olla. Tässä vaiheessa myös tulee kuvioon seksuaalisuuteni, josta olen yrittänyt saada selvää. Olen aina ollut jollain tavalla kiinnostunut naisista ja ollut nimen omaan seksin suhteen "bi-curious", mutta olen vierastanut ajatusta esimerkiksi seurustelemisesta naisen kanssa, vaikka toisaalta olen ajatellut omalla kohdallani, että ihastuminen voi tapahtua ihanaan ihmiseen sukupuoleen katsomatta. Nyt kun eron jälkeen minulla on ollut pari juttua miehien kanssa, on minusta alkanut tuntumaan jotenkin oudolla tavalla ontolta. Eikä se tunne mielestäni liity mitenkään edelliseen suhteeseeni, ei laisinkaan ja nämä miehet ovat todella viehättäviä ja "minun tyyppisiäni", on vaan alkanut tuntua, että kaipaan jotain muuta... olisiko se jokin muu sitten nainen? En ole varma. Suutelua enempää en ole naisen kanssa koskaan harrastanut. Ainoa suuteluni naispuolisen ihmisen kanssa tapahtui niin, että tuntematon, hyvin viehättävä tyttö kerran vain sattumalta tuli ja suuteli minua baarissa. Tämän jälkeen olin häkeltynyt, erittäin positiivisella tavalla. Yritin etsiä kyseistä tyttöä jälkikäteen, mutten enää ikinä häntä tavannut. Tuntuu myös, että hyvin paljon useammin näen kiinnostavan näköisiä naisia kuin miehiä. Jokin minua silti tässä asiassa pelottaa, vaikka kysymys ei esimerkiksi lainkaan ole siitä, että lähiympäristöni olisi suppeakatseinen. Asia on minulle vaan hyvin vieras. Enkä vaan tiedä yhtään miten naisen kanssa tulisi esimerkiksi toimia, vaikka itsekin olen nainen ja ihmisiä olemme kaikki... mutta miehien kanssa osaan flirttailla mutten osaa nähdä itseäni "iskemässä" naista... En siis tiedä yhtään kuinka voisin ottaa kontaktia naisiin, varsinkin kun minulla ei ole kokemusta "tällä saralla" naisten suhteen, enkä ole täysin varma mitä haluan kun en ole kokeillut. Enkä tietenkään haluaisi ketään "käyttää hyväksenikään" tässä kokeilussa, mutta haluaisin kovasti löytää jonkun naisen, jotta tietäisin... ehkä... Mutta mistä ja miten? Lähipiirissäni ei ole homoja tai lesboja, joiden seuraan voisi lyöttäytyä. Mitähän minun edes tilanteessani pitäisi tehdä?
Lue vastaus
En ole koskaan saanut mitään kunnon ihastusta, mutta noin vuosi sitten tunsin jotain ihastus kaveriani kohtaan joka on tyttö. Koen pojat enneminkin kaverina...... Tunnen itseni liian nuoreksi ajattelemaan tälläistä (olen 13) ja että se muuttuisinkuitenkin että ihastuisin poikiin kuitenkin vielä. Nyt on vuosi kulunut, kai se on tälläiselle liian lyhyt aika. Mutta tämä vaivaa minua kauheasti nyt...
Lue vastaus
Hei!
Olen 30 vuotias kolmen lapsen äiti, avoliitossa miehen kanssa.
Oma elämä on alkanut pohdituttamaan oikein urakalla, mitä siltä haluaa ja minkälaista sen haluaa olevan.
Parisuhteemme on mutkikas ja oma seksuaalinen kiinnostus miestäni kohtaan on olematon. Olen ajautunut vastaavaan tilanteeseen aiemminkin elämässäni, parisuhde miehen kanssa alkanut ahdistamaan ja toivoisin enemmän sellaista suhdetta mikä on kumppanuutta ilman sen kummenpia romanttisia/seksuaalisia sävyjä.. mikä ei miehelleni sovi. Olen tästä syystä miettinyt omaa seksuaalista suuntautumistani tässä aikuisiällä moneen eri otteeseen.
Ulkoisesti naiset ovat mielestäni paljon viehättävämpiä ja huomaankin että katseeni kiinnittyy enemmän naisten muotoihin/olemukseen kuin miesten. En ole koskaan ollut minkäänlaisessa suhteessa naisen kanssa mutta se on aina ollut hyvin kiehtova ajatus. Toisaalta en osaa kuvitella seksiä naisen kanssa, olen aika estynyt seksin suhteen enkä niinkään kokeilun haluinen. Parisuhteessa olen kokenut sen vaan välttämättömänä asiana, en sellaisena että varsinaisesti itse sitä haluaisin.
Ollessani sinkku katselin netistä naisten kirjoittamia treffi ilmoituksia, en kuitenkaan koskaan uskaltanut kehenkään mitään kontaktia ottaa. Yhteen naiseen olen ollut hurjan ihastunut ja jopa pyytänyt treffeille mitkä ei koskaan toteutuneet..mutta hänen suuntautumisensa tiesin ja näin ollen uskalsin kysästä...
Miten suuntautumistaan voi alkaa "selvittelemään"? Tuntuu että en pääse puusta pidemmälle itse näiden pohdintojen kanssa...
Lue vastaus
No hei. Olen uhkaavasti kolmeakymppiä lähestyvä aseksuaali nainen. Löysin ilmaisun aseksuaali tuossa vähän päälle parikymppisenä ja silloin tuntui palapelin palaset loksahtavan kohdalleen vaikka en varsinaisesti ollut hukassa oman identiteettini kanssa… "ah, minähän olen juuri tämä"… en koskaan aikaisemmin oikein ajatellutkaan asiaa koska automaattisesti koin kai olevani hetero jonka kiinnostus poikia kohtaan ei ollut vielä ajankohtaista. Joukkoon kuuluminen on aina ollut minulle tärkeää joten aseksuaalisuuden käsitteen, yhteisön löytyminen tuntui todella hyvältä: en ole ainoa ihminen maailmassa jolla ei ole seksuaalisia haluja sen enempää miehiä kuin naisia kohtaan.

Parisen vuotta sitten huomasin minulla olevan kyseenalaisia, valtavirrasta poikkeavia (?) ajatuksia. Nämä ajatukseni on voimakkaasti alistavia, minun ollessa se alistuva osapuoli. Sitähän sanotaan että aseksuaalien kinkyneisyys voi olla ilman seksuaalista latautumista, mutta minulla se taitaa olla päinvastoin… tunnen seksuaalista latautumista juuri näinä hetkinä kun alistun. Olen "kokeillut" asiaa yhden seksuaalin miehen kanssa… tykkäsin siitä. Pystyn jopa nauttimaan jos mies haluaa minun antavan itselleen tyydytystä suullani - ajatus että minua käytetään tällä lailla toisen mielihyväksi ei ole mitenkään vastenmielinen. Seksin ajattelu ei kuitenkaan tunnu miltään. Eli onko aseksuaalinkin mahdollista olla seksuaalisesti latautunut tiettyjä tilanteita/juttuja kohtaan? Olen käynyt tässä läpi hyvinkin monenlaisia tunteita itseäni kohtaan… joskus jopa kyseenalaistin aseksuaalisuuteni kun kerran pystyn kiihottumaan näin - kuitenkaan en saa mitään kiksejä yhdyntää ajatellessani niin oletan voivani kutsua itseäni aseksuaaliksi - mutta vain kinkyksi sellaiseksi? Olen neitsyt. Olen kokeillut masturboimista kokeillakseni että toimiiko ruuniini ihan normaalisti ja toimiihan se - masturbointi ei vain ole se minun juttuni. Olen vähän hukassa asian kanssa vieläkin… tunnen aseksuaalisuuden olevan minulle se oikea suuntautuminen mutta se että pystyn kuvittelemaan itseni polvillaan jonkun miehen edessä… siis mitä ihmettä?
Lue vastaus
Luulen olevani aseksuaali. en ole koskaan yhdenkään poikaystäväni(olen nainen) kanssa tuntenut seksuaalista vetoa. Se ei vain huvita. Harrastan seksiä vain miellyttääkseni häntä. Mutta viime aikoina tästä on tullut taakka koska en haluaisi seksiä yhtään. Rakasta miestäni, mutta en halua seksiä, mitä teen? Miten kerron tämän poikaystävälleni?
Lue vastaus
Hei!

Kysymykseni koskee kaapista ulostuloa työelämässä ja siihen liittyviä tunteita ja ajatuksia. Olen noin 30-vuotias lesbonainen. Seksuaali-identiteettini on ollut itselleni selvillä jo kymmenisen vuotta, takana on yksi pidempi seurustelusuhde ja ystäväni ja sukuni tietävät suuntautumisestani. Näiltä osin asiat siis ovat hyvin. :)

Olen kuitenkin vastikään aloittanut opiskelijaelämän jälkeen työelämässä ja nyt olen ikään kuin yhtäkkiä taas kaapissa. Ulkoisesti olen ilmeisesti perusheteron oloinen nainen ja saanut lounas- tai kahvitauoilla osakseni joitain heteronormatiivisia oletuksia (kysymys poikaystävästä, oletus että ihailen tiettyä miesjulkkista jne.). En ole näitä oletuksia lähtenyt korjaamaan, ja koska en ole tällä hetkellä parisuhteessa, ei ole tullut vastaan mitään luontevaa tilannetta, jossa suuntautumiseni olisi käynyt ilmi. Tapailen kyllä erästä naista, mutta siitäkään en ole töissä hiiskunut.

Nyt työpolkua samassa työyhteisössä on takana jo useampi kuukausi ja työtoverit ovat käyneet tutummiksi - tiedän monen perheestä, harrastuksista ym. Siksi on alkanut tuntua jotenkin epämukavalta, kun muut olettavat minut heteroksi, etenkin kun muutaman työtoverin kanssa meillä toisinaan on hyviäkin keskusteluja eri aiheista. Toisaalta tiedän työtovereideni olevan fiksuja, empaattisia ja avarakatseisia ihmisiä, joille suuntautumiseni paljastuessaan tuskin olisi ongelma.

Mikä siis askarruttaa? Ensinnäkin olen työpaikan nuorin ja kokemattomin ja ala on vaativa - saan jo nyt tämän asemani vuoksi tiettyä erityishuomiota töissä, enkä pidä huomion kohteena olemisesta. Työpaikassani tai ylipäätään alallani en tiedä yhtään homoseksuaalia. Minulla on tunne, että mahdollinen tieto lesboudestani saisi muut katsomaan minua entisestään uusin silmin. Lisäksi häpeän omaa häpeääni. Toisin sanoen minua hävettää se, etten ole suuntautumisestani avoin ja esim. korjannut heti ensimmäistä vastaantullutta heteronormatiivista oletusta. Tiedän, että mikäli asia tulee esiin, tunnen häpeää siitä etten ole alusta saakka ollut jotenkin avoimempi. Tämä ajatus on tietenkin vain omassa päässäni, en usko että työtoverini edes näkisivät mitään syytä tällaiseen häpeään. Äh, typerää, en enää oikein enää edes tiedä mitä lähdin kysymään! :)

Kai kaipaisin jonkinlaista vahvistusta siihen, etten häpeäisi itseäni muidenkaan edessä, kun kerran muuten koen lesbouteni ihan positiiviseksi asiaksi. Usein pyrin antamaan itsestäni oikein hyvän kuvan muille, ennen kuin suuntautumiseni paljastuu. Muuten koen epämukavaa tunnetta siitä, että kaikkea tekemistäni arvioidaan "lesbona", ei esim. amattini edustajana tai vain minuna.
Lue vastaus
Olen jo monen vuoden ajan ajatellut itseäni bi-seksuaalina, mutta noin puoli vuotta sitten uskalsin tulla itselleni kaapista ulos lesbona. Viime aikoina olen miettinyt vanhemmilleni asiasta kertomista, mutta olen kuullut, kun he "pilkkaavat" homoja ja lesboja, joten minua pelottaa, että kun kertoisin heille asiasta, he suuttuisivat ja potkisivat minut pois kotoa! Mitä minun kannattaisi tehdä?
Lue vastaus
Olen 36- vuotias äiti, joka on teinivuosista asti seurustellut saman miehen kanssa. Parisuhteemme on aina ollut vaikea mutta seksi on ollut hyvin tyydyttävää. Ongelmani on se, että olen aina jollain tasolla ollut kiinnostunut naisista ja tietyn tyyliset ja näköiset naiset aiheuttavat pelkällä ulkonäöllään minulle vatsankouristuksia, ja haaveilen suhteesta ja seksistä naisen kanssa. Tämä iskee minulle kausittain päälle ja olo on sietämätön. Kulutan kaiken viihdeteollisuuden homo/lesboviihteen loppuun ja vatvon asioita. Elokuvissa minua häiritsee etten löydä minun mieltymisteni mukaisia naisia vaan aina on jotenkin liikaa hiuksia ja kynsiä ja naisellisuutta. Siksi kulutan lähinnä homoviihdettä, koska koen miehen vartalon turvalliseksi. Olen kokeillut kerran seksiä kännissä heteronaisen kanssa mutta se oli huonoa sillä minä olin vain aktiivisena osapuolena. siltikin muistan kirkkaasti sen tunteen kun hän kosketti minua, ja miten mies ei ole koskaan koskenut minua niin oikein ja oikeasta suunnasta. No koska seksi naisen kanssa oli kokemus johon en ollut tyytyväinen, päätin olevani hetero. Mutta nämä kaudet, jolloin ajaudun märehtimään asioita tulevat aina voimakkaampina minulle, Mitä minä olen? Miten voin tietää mitä haluan? En haluaisi hajottaa ydinperhettä vaan epätietoisuuden vuoksi. Toisaalta pelkään, että joku nainen kävelee vastaan sekoittaa pääni...eniten pelkään, ettei kukaan kävelekään vastaan ja vanhenen eikä kukaan enää halua minua. Miten hukassa oman päänsä kanssa voi olla? Mitä minä olen ja haluan?
Lue vastaus
Olen 33v nainen ja tiennyt lesboudestani jo kai 13 vuotta vaikka olin välillä heterosuhteessa. Minulla on ollut yhteensä 5 seurustelusuhdetta. Nyt olen ollut sinkkuna 4 ½ vuotta. Olen nyt huomannut että en enää pystyisi ihastumaan tai rakastumaan kehenkään. On kuin tunteet olisi sammumassa. Pelkään, että en kykenisi enää uuteen suhteeseen tai seurustelemaan. Sinkkuilu ei kutenkaan minua haittaa. En myöskään kaipaa uutta kumppania tai suhteen aloittamista. Koko perheeni tietää jo minusta, onneksi suhtautuivat loistavasti. Siis onko tilanteessani jotain pahaa? Vaikuttaako tunteitten muuttumiseen se mitä koin suhteissa? Sosiaalisuus ei ole minulla loistava, koska ihmissuhteitani vaikeuttaa kun tilanteeni on muuttunut paljon. Esimerkki menetin luottamusta ihmisiin. Lupauksia ei pidetty eikä koskaan pyydetty minua kyläilemään ja semmoista muuta. Siis minulta vaatii aikaa, että luottaisin ihmiseen, ehkä 3-5 vuotta. Vietän paljon aikaa yksin ja nautin niin yksinolosta kuin ihmisten seurasta.
Lue vastaus
Hei

Olen syntymässä tytöksi/naiseksi määritelty 20-vuotias. Noin vuosi sitten aloin kyseenalaistaa sukupuoltani ja ajatukset itsestä muunsukupuolisena tuntuvat huomattavasti kotoisammilta kuin syntymässä määritelty sukupuoli. Koen sukupuolekseni selkeästi jonkun "muun" kuin tyttö tai poika. Toisinaan sukupuolikokemus puuttuu laisin, toisinaan se on selkeästi "muu." Minua häiritsee, kun joku olettaa sukupuoleni.

En ole koskaan kokenut tyttönä elämistä erityisen ahdistavana, mutten toisaalta ole koskaan kokenut suurta yhteyttä tyttöyteen/naiseuteen, mutta mietin aina että "no en mä kyllä poika ole, eli mä olen tyttö." Sitten kuulin, että muitakin vaihtoehtoja on olemassa, ja siitä alkoi hämmennys. Tyttöys ja sukupuolen kaksijakoisuus alkoi ahdistaa. Olen kertonut kumppanilleni ja muutamalle ystävälle. He kohtelevat minua sukupuolineutraalisti, mikä tuntuu hyvältä.

Viime aikoina olen alkanut haaveilla testosteronihoidoista ja rintojen pienennyksestä. Koen ahdistusta ja kateutta nähdessäni parrakkaita ihmisiä ja litteitä/pieniä rintoja, sillä haluaisin oman kehoni näyttävän enemmän senkaltaiselta, kuitenkaan luopumatta oman tyylini feminiinisyydestä. Erityisesti minua ahdistaa se, että Suomessa hoitojen saaminen olisi minulle sula mahdottomuus sillä hoitoja on niin vähän saatavilla ja seula on tiukka. Tiedän, etten ole mies. Voisin elää tyttönä, mutta koen oloni paljon onnellisemmaksi muusuna. Mikäli hakeutuisinkin hoitoon, olisin siellä viemässä jo valmiiksi vähäisiä hoitoja pois ihmisiltä, jotka oikeasti eivät voi elää heille syntymässä osoitetussa sukupuolessaan. Koen, että se olisi itsekästä.

Viime aikoina nää asiat on pyöriny mielessä niin paljon, etten usein pysty edes nukkumaan. Tarve puhua asiasta on kova, mutten ole löytänyt aktiivisia suomenkielisiä tai edes eurooppalaisia foorumeita joilla asiasta puhua. Amerikka-keskeisyys monilla netin foorumeista häiritsee mua, enkä osaa samaistua kokemuksiin lainkaan. Kaipaan vertaistukea läheltä, mutten tiedä mistä sitä lähtisi etsimään. Käyn psykologilla kahdesti viikossa ahdistuneisuuden ja masennuksen vuoksi, mutten ole kertonut hänelle sukupuolikokemuksestani sillä epävarmuus kalvaa mua. Mitä jos kerjäänkin vaan huomiota?
Lue vastaus
Olen 19-vuotias tyttö ja minulla on neljä pienempää sisarusta, joista vanhin on 15 ja nuorin 6. Olen kertonut olevani kiinnostunut myös tytöistä vanhemmilleni, mutta en sisaruksille.

En ole koskaan seurustellut, joten en voi kertoa vain tuomalla tyttöystävää kylään. Miten lapsille olisi hyvä kertoa asiasta? Minusta on alkanut tuntumaan, että olisi kuitenkin kiva saada jakaa asia heidänkin kanssaan.
Lue vastaus