Elokuu 2016

Olen jonkin verran yli kolmikymppinen cis-nainen, joka vielä pari vuotta sitten luuli olevansa ihan perus-hetero. Termin 'aromanttinen' kuulin muutama vuosi sitten ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta ei aluksi tuntunut liittyvän minuun. Sitten googlasin sen ja yht'äkkiä ne määritelmät osuivatkin aika hyvin. Olen kyllä ollut elämäni aikana ihastunut, mutta ne ihastukset ovat olleet lähinnä sellaisia "Haluan olla tuon ihmisen lähellä ja halia ja sellaista" -tyyppisiä. Esimerkiksi suutelu ei suoranaisesti ällötä, mutta ei ole myöskään sellaista, mitä ihastusteni kanssa erityisesti haluaisin tehdä. Samoin olen huomannut, että minulla hyvin harvoin on toivetta siitä, että ihastukseeni vastataan. Itse asiassa se ajatus hieman ahdistaa. Edellisen kerran olin ihastunut vuonna 2011. En koe olleeni koskaan rakastunut. Nykyään lähimmäs ihastumisen tunnetta pääsen lukiessani rakkausromaania tai katsoessani romanttista elokuvaa. Itse tosin en osaisi kirjoittaa rakkaustarinaa, koska en oikein ymmärrä, mitä siinä tapahtuu.

Seksuaalista suuntautumistani olen alkanut pohtia tämän vuoden alussa. Aikaisemmin en ole edes pahemmin ajatellut asiaa, tai siis olen pitänyt itsestään selvänä, että olen heteroseksuaali, koska kiihotun ja masturboin, sekä olen myös halunnut harrastaa seksiä jopa tietyn ihmisen kanssa (ehkä noin kolmisen kertaa elämässäni). Siis kunnes olemme aloittaneet. Saatan olla hyvinkin kiihottunut ennen ensimmäistä kosketusta, mutta minulle tunnelma jotenkin aina lässähtää, mitä lähemmäs yhdyntää mennään. Se ei ole epämiellyttävää eikä kivuliasta eikä mitään, mutta en myöskään saa siitä yhtään nautintoa (teini-ikäisenä, ennen kuin 22-vuotiaana menetin neitsyyteni, muistaakseni nautin suutelusta ja vaatteiden päältä koskettelusta paljonkin ja nimenomaan seksuaalisesti). Ja kun ajattelen esimerkiksi seksuaalifantasioita, joita minulla on ollut (tai yrittänyt olla), niin yleensä en ole itse millään tavoin osallisena, vaan ne ovat sellaisia romaani-tyyppisiä kohtauksia. Jos koetan kuvitella itseni siihen, niin alan nopeasti fantasioimaan selkähieronnasta (eikä siihen enää liity mitään seksuaalista, eikä fantasian muuttuminen ole tietoisesti tehtyä). Tämä siis jo paljon ennen kuin edes tiesin aseksuaalisuudesta. Minulla ei myöskään ole mitään negatiivisia tunteita seksiä kohtaan, enkä ole seksuaalisesti epävarma.

Olen nyt vajaa puoli vuotta kategorisoinut itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi (tarkemmat kategoriat, joihin olen päätynyt, ovat lithromanttinen autokrossiseksuaali, mutta en oikein koe niille sen suurempaa tarvetta). Mietinkin nyt, että onko minulla oikeutta siihen. Uskoisin kuitenkin kokeneeni seksuaalista vetoa ihmisiin, mutta siitä on vuosia, kun se tunne olisi kestänyt muutamaa hetkeä kauempaa. Mietin kuitenkin, että onko tämä itseaiheutettua. Siis, että olenko jotenkin itse päässäni kehittänyt nämä reaktiot jotenkin suojellakseni itseäni esim. hylkäämiseltä. Pitkään luulin, että tämä kaikki johtuu masennuksesta tai masennuslääkityksestä, mutta nyt olen ollut terve ja lääkkeetön jo vuoden, eikä tilanne ole muuttunut. Ainoa muutos on ollut helpotus, kun aloin määrittelemään itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi.
Lue vastaus
Terve! olen 13 v bi transpoika ja olen jo tullut kaapista. Mulla ei ole kavereita joille puhua, mutta mulla on 15 -vuotias transpoika "veli", joka kutsuu mua Viljamiksi koska niin pyysin. Hän asuu kuitenkin kaukana minusta. Perhe on nyt kuitenkin ongelma. He sanovat, että jos kerran olen poika niin mun pitää tehdä poikien hommia ja lopettaa kaikki akkamaiset jutut. Se loukkaa aika paljon, sillä eihän vaatteilla, tekemisillä ja väreillä ole sukupuolta. En saa mistään lähipiiristä tukea tai apua. Vanhempani tarvitsevat jonkun kelle puhua näistä ja neuvoja, miten toimia trans sukupuolisen kanssa. Tunnen itseni hyvänä sellaisena kuin olen mutta en halua, että vanhempani häpeävät minua.
Lue vastaus
Moikka, oon 13-vuotias tyttö. Oon viime aikoina miettiny aika paljon mun seksuaalista suuntautumista. Oon ollu ihastunu molempiin sukupuoliin. Luen mielelläni seurustelutarinoita, ja pidän jokaisesta yhdistelmästä (lesbopari, homopari, heteropari) kunhan on kirjoitettu hyvin. Mun oman ikäluokan pojat ei kiinnosta, enkä tällä hetkellä oo mitenkään erityisen ihastunut yksittäiseen tyttöönkään. Ilta-Sanomissa oli kuvasarja alastomasta naisesta uimassa, ja oon katsellut niitä kuvia jo pari kertaa, koska saan niistä sellasen mukavan tunteen.

Mua pelottaa lähinnä se, että mulla ei oo ketään jolle puhua sillee ei-anonyyminä. Mun isä on aika vähäpuheinen, joten en oikeen koe luontevaks jutella hirveesti sille, vaikka se varmasti ottais sen hyvin. Mulla ei oikeen oo kavereita, en uskalla puhuu terkkarille tms., mun opettajat on kivoja mutta en haluu sotkea tätä opiskeluun, koska mua nolottais nähä sitä opettajaa jos kertosin.

Mun äiti on pahin. En nyt kerro kaikkee siitä, koska tää teksti venyis liikaa, mutta se siis puhuu olettaen, että meen varakkaan miehen kanssa naimisiin, otan sen nimen, hankin muutaman lapsen ja jään mahdollisesti kotiäidiksi. Mun äiti haukkuu mua aikalailla kaikesta, jossa oon sitä parempi, kuten arvosanat. Ja se tosiaan puhuu alentavasti kaikista, jotka ei oo sellasia "perusheteroita".

Mutta siis, voisinkohan määritellä itteni biseksuaaliks ja miten voisin puhuu jollekin tästä? Kiitos jo etukäteen ♡
Lue vastaus
Miksi eräät poliittiset tahot ja muut toimijat, sekä yksityishenkilöt, saavat tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa toimia ja kampanjoida seksuaalivähemmistöjä vastaan ilman, että tällaisesta toiminnasta seuraa rangaistusta? Eikö seksuaalivähemmistöjen vastainen toiminta ja kampanjointi ole kiihottamista kansanryhmää vastaan? Vastaavasti edelleen poliittisissa piireissä ym. käydään keskustelua asioista, joiden tulisi olla valmiiksi pureskeltuja ja itsestään selviä.

Homoseksuaalina haluan muistuttaa siitä, että homoseksuaaliseksi synnytään, homofobiseksi kasvatetaan ja homofobiseksi kasvattamiselle on tultava loppu. Edelleen tämä ei lopu niin kauan, kun eräät toimijat saavat levittää homo- ja muiden seksuaalivähemmistöjen vastaista kampanjaa.

Olen itse perheestä, jossa on pyritty kasvattamaan lapsista homofobisia. Tässä vanhempani ovat sisarteni kohdalla onnistuneet. Kärsin tästä suunnattoman paljon. En voisi kuvitellakaan kertovani perheelleni seurustelevani pojan kanssa.

Tässä tuli nyt asiaa jonkin verran. Halusin vain välillä kirjoittaa, mitä viime aikoina on liikkunut mielessä.
Lue vastaus
Olen aina ollut ujo tyttöjen seurassa, vaikka olen itsekin tyttö. Pojat kyllä pitävät minusta, mutten heistä ole oikeasti erityisemmin kiinnostunut. En ikinä ole oikeastaan kikattanut heidän seurassaan, mikä tekee vaikutuksen monesti. Ja se on välillä ahdistavaa. Olen aina ollut kiinnostunut tytöistä, koska ne ovat aina olleet söpöjä. Pojille pitäisi tehdä selväksi, että he eivät minua erityisesti kiinnosta, koska en halua olla "femme fatale", vaan pelkkä femme, jos sitäkään. Tarvitsen apua ja voimia, että pääsen pimeästä ja ahdistavasta kaapista valoisaan huoneeseen.
Lue vastaus
Moi oon tosi nuori 13-14-vuotias tyttö ja olen tuntenut jo melkein kuusi vuotta, että olen syntynyt väärään sukupuoleen.
Kun katson peiliin en tunnista heijastusta minuksi. Vaan se on ventovieras. Minua ahdistaa tämän takia tosi paljon ja mieli on maassa. Minusta tuntuu, että olen sairas. Olen yrittänyt sopeutua olemaan tyttö, mutta se on niin rasittavaa. Aina jos piirrän jotain henkilöä, henkilö on poika. Aina jos pelaan jotain ja saa valita onko tyttö vai poika, olen poika. Myös pienenä tämä on tullut esiin. Esim. jos on leikitty me ollaan -leikkiä, hahmoni on ollut aina poika. Haluaisin kertoa vanhemmilleni, mutta pelkään että he eivät ymmärrä.
Mitä minä teen? Mitä pitäisi sanoa heille?
Lue vastaus
Hei, olen jo pitkän aikaa ajatellut tällaista asiaa: Tulin noin. 4 kk sitten kaapista ulos trans-poikana (female to male), ja kerroin siitä äidilleni. Äiti sanoo, että hyväksyy, mutta hän ei ymmärrä. Hän ei osaa nähdä eroa transpojan ja tomboyn/poikamaisen tytön välillä. Isäni taas kuuli asiasta äidiltä, joka esitti asian "ohimenevänä" ja "vaiheena". Olisin kuitenkin halukas tulevaisuudessa keskustelemaan sukupuolen korjauksesta yms. En saa siihen vanhemmiltani minkään näköistä tukea ennen kuin olen täysi-ikäinen, koska isäni sanoi, että jos haluan korjata sukupuoleni (hän esitti asian "sukupuolenvaihdokseni, joka sai minut ärsyyntymään) minun on oltava 18 -vuotias, koska hän ei suostu allekirjoittamaan mitään...

Olen yrittänyt puhua koko perheelleni (äiti, isä, veli) mutta he eivät huomioi minua, he eivät huomioi, etten halua minua kutsuttavan sen enempää "tytöksi" kuin "prinsessaksikaan". He pitävät minua vain poikamaisena tyttönä. Miten ikinä aikuisena he voisivat koskaan nähdä minua heidän poikanaan, kun eivät nytkään suostu edes ajattelemaan asiaa. Jos hormonihoitojen ja nimen vaihdoksen sun muun jälkeenkin he kutsuvat minua syntymänimelläni, niin mistä se kertoisi? Eivätkö he tosiaan arvosta yhtään? Tiedän että asian sulattelu ja käsittely vie aikaa, mutta olettaisin asian odottamalla menevän eteenpäin, mutta eipä mene. Mitä heille pitäisi sanoa?
Lue vastaus
Hei! Olen 11-vuotias tavallinen koulutyttö Pohjanmaalta. Tai ei nyt niin 'tavallinen', kuin oletettaisiin. Olen ihastunut erääseen tyttöön. Tutustuttiin sitten paremmin ja meistä tuli oikein parhaat ystävät. Tunsin pian jotain outoja ja vahvoja tunteita tämän tytön seurassa ja sitten... En tiedä miten se tapahtui, mutta me vain... Suutelimme. Siinä minun huoneeni sängyllä, me suutelimme toisiamme hetken ja ihanalta se tuntui. Sen teimme vielä toisella ja kolmannella kerralla. Ne tunteet olivat varmasti rakkautta.

Sitten olen kuullut äitini puhuvan epäluuloisesti näistä muista seksuaaleista kuin heterot. Isäni taas suhtautuu muihin seksuaaleihin neutraalisti ja hyväksyy sen, mikä tahansa minusta tuleekin. Isovanhemmat äidin puolelta taas ovat ihan "herran jestas!". Niille en edes yritä kertoa. Entä sitten kun he olettavat, että menen naimisiin miehen kanssa ja sitten parinani olisi vaikka nainen? Haluaisin kertoa, mutten pysty. Vaikeaa on varmasti toisellakin tytöllä. Ja tunnustan ainakin tässä vaiheessa olevani lesbo. Isäni ja äitini ovat sitä paitsi eronneet, eikä äiti luota isään ja välttelee tätä. Sain joskus isäpuolen, joka huusi, uhkaili ja syytti minua.
Lue vastaus
Heippa!

Olen homo.

Olen tullut kaapista isoveljilleni, joillekkin serkuille ja kavereille jo jonkin aikaa sitten. He ovat ottaneet hyvin tämän asian, monet ovat jopa ilahtuneet ja jotkin ovat menneet sekaisin, mutta ovat rauhoittuneet ajan myötä. Toisella isoveljelläni meni kauemmin sopeutua asiaan. Hänen mielestään homouden saa pois hakkaamalla, mutta asia on muuttunut nyt vuoden varrella. Onhan siitä vielä vähän vaikea puhua.
Isäni on sanonut, joskus kun olin nuorempi, että homous on sairaus. Pappa on ajalta jolloin se oli sairaus. Äidin mielestä se DNA virhe. Kuulostaa hauskalta. Niinhän se mielestäni onkin ja monen muunkin.

4. luokkaan asti pidin homoutta sairautena ja tyhmänä asiana. 4. luokalla aloin miettimään, että en itse voisi olla sellainen. Alkoi olemaan kumminkin sellaisia tuntemuksia, että minulla ei ole tuntemuksia naisiin päin.. Muutama vuosi pyörähti ja 8. luokalla sanoin huvikseni muutamalle kaverille, että olen Bi, koska en ollut varma, että onko minulla naisiin päin mitään tunteita enää. No tämä tuli testattua ja ei ole.
Sitten mietin, että olenko oikeasti homo. Kyllä olen.

En ole pystynyt muuttamaan itseäni heteroksi vuosien varrella vaikka kuinka olen yrittänyt. Sitten vierähti taas muutama vuosi ja en ollut tullut kaapista vaikka joku ''randomi'' olisi kysynyt, että olenko homo. Päällepäin se kyllä näkyi. Jotkuthan ei tietenkään nähneet... :D

Amiksessa aloin vain sanoa, että olen homo. Se tuntui jo jotenkin normaalilta. Jotkut jotka kysyi, että olenko homo niin vastasin, että kyllä. Se oli omasta mielestä vähän häkellyttävää, mutta helpottavaa. Oudolla tavalla sain alkaa olemaan oma itseni. Olen ollut miehien kanssa ja pidän sitä täysin normaalina asiana.
Olisin hetero, jos voisin, mutta nykyään 20-vuotiaana olen jo hyväksynyt sen mitä olen ja olen tyytyväinen itseeni.

Eli tulin kaapista vanhemmilleni ja papalleni samaan aikaan. Kerron, miten tässä kävi. Oli juhannusaatto, kun tuli kaapista. Olimme juuri tulleet juhannus kesäteatterista. Vanhempani ja Pappani istui keittiönpöydän ääressä. Naispuolinen kaverini laittoi minulle vitsillä irstaita viestejä. Pappani näki sitten ne viestit, kun katsoimme videota yhdessä puhelimestani. Sitten yhtäkkiä pappani kysyi, että, miksi en ota tätä naispuolista kaveria naisekseni, että hän on hyvin koulutettu ja todella kaunis. Vastasin, että en minä nyt häntä halua. Sitten pappani kysyi; ''näin vakavissaan, oletko homo?'' Sitten alkoi minulla syke nousta ja paniikki alkoi tuntua pahalta. Vastasin, että kyllä. Pappani vastasi, että se on synnynnäinen sairaus. Sitten minulle tuli vähän sellainen ''mindfuck'' olo. Tässä kohtaa isoveljeni tulivat keittiöön myös, kun kuulivat puheet. No, mutta en vastannut tähän mitään. Sitten äitini lisäsi, että X ja Y kromosomit ovat menneet vain sekaisin. Tästäkin olin sillein, että mitähän vittua... Olin sen verran häkeltynyt, että en vastannut tähänkään. Meillä oli tässä vaiheessa kiire lähteä juhannuspippaloihin. Vanhempani ja pappa halasivat minua ennen kuin lähdin pippaloihin. Sanat jäivät puolitiehen häkellyksen takia. Kello yhden aikaan yöllä alkoi tulla äidiltäni viestejä. Laitan viesteistä kopiot tähän

Äiti:
Oli tosi hyvä, että kerroit tänään meille ja papalle. Olit tosi rohkea siinä.

Minä:
Kiitos että otitte asian hyvin. Oon miettiny tosi kauan kertoa mutta on tuntunu, että en oo ollu valmis. Tuli nyt puheeksi, niin päätin, että ei enään jaksa. Kiitos tosi paljon. ❤️

Äiti:
Äiti ja isä rakastaa sua aina riipumatta mistään muista asioista. Iskä on vielä vähän järkyttynyt, tiiäthän sää sen, mutta me molemmat ollaan aina tiedetty se, eikä se asia miksikään meitä muuta. Iskä sanoo tossa, että pikku Vili on aina meidän pikku Vili. En löydä tästä puhelimesta sydän merkkiä. Itkeehän se ja mää kyllä kans, mutta siitä syystä, että oon niin onnellinen ja iskä on kans että pystyit kertomaan sen. Sen takia itkin melkein siinä tilanteessakin mutta tosiaan sen takia vaan että rohkenit kertoa.

Minä:
Juu. Me ollaan puhuttu isoveljien ja isoveljen avovaimon kanssa että tottakai on järkyttävää. Se on elämää. Enkä oo voinu sille itse mitään, mutta tärkeintä että oon tyytyväinen itteeni. Ja tottakai siinä on prosessoitavaa. Kiitos tosi paljon että te ymmärrätte ❤️

Äiti: Iskä haluaa sitte halata sua kun tuut kotiin.

Kiitos, jos tekin lukijat ymmärrätte.

Terveisin

Vili.
Lue vastaus
Olen 32 vuotias nainen ja olen ollut onnellisessa suhteessa 34 vuotiaan naisen kanssa jo 8 vuotta. En ole koskaan ollut miehistä kiinnostunut seksuaalisesti. Puolisoni on pitkään halunnut adoptoida lapsen mutta minusta se on väärin, jos lapsen isäsuhde on vaarassa, koska lapsella on oikeus isään ja äitiin. Viime keväänä tapasin ihanan naisen ja elämäni muuttui täysin. Huomasin että seksuaalinen suuntautumiseni ei estä normaaliperheen perustamista, sillä tämä nainen 28v, olikin mies. Huomasin, että aivan sama mitä siellä jalkovälissä on, kun ihminen säteilee naisellista kauneutta ja auraa. Rakastuin tähän mieheen ja haluamme perustaa perheen ja nyt olen pulassa. Kuinka selitän tämän puolisolleni, että haluan erota. En kykene siihen, koska hän on niin läheinen ja rakas minulle. Toinen kuinka selitän hänelle, että hänkin voi löytää miehen itselleen. Koko asiana minulla on alkanut ahdistaa mm. että miksi kukaan ei kirjoita näistä, että voi homomies voi hakea esim. miehekästä naista tai lesbonainen naisellista miestä. Olen hakenut netistä tietoa ja mm. saanut selville, että esim. Thaimaassa on paljon kauniita naisia (jotka oikeasti sitte ovatkin miehiä) joihin me lesbot tai heteromiehet rakastumme. Taas ihan sama mitä siellä jalkovälissä on. Mietin usein myös että eikö tästä voisi jakaa tietoa. Ei tarvitsis jakaa ihmisiä lesboihin, homoihin tai heteroihin vaan miehiin ja naisiin, joista osa tykkää feminiinisistä piirteistä ja osa maskuliinista. Rakkautta kaikille
Lue vastaus
Tuttavistani yhä useampi julistaa olevansa muunsukupuolinen, kaikki näistä kertovat perusteeksi etteivät 100% koe olevansa miehiä/naisia tai etteivät halua normien määrittelevän heitä. Itse olen kehoahdistusta kokeva transihminen, ja minun on todella vaikea ymmärtää tai hyväksyä näiden ihmisten identiteettejä tai kaapistatuloja. Monet heistä ovat olleet "ylpeitä" binäärisukupuolen edustajia, äänekkäitä sateenkaarivaikuttajia jopa. En voi olla ajattelematta, että tiukat normit "tekevät" ihmisistä muunsukupuolisia, kun eivät ymmärrä ettei niiden "tarvitse" määritellä ketään. Samalla minusta tuntuu jotenkin siltä, että omaan tilaani tunkeudutaan, tai että minut niputetaan ryhmään, johon en kuulu (~ tai että nämä ihmiset niputtavat itsensä samaan kategoriaan minun kanssani). Miten voisin olla vähemmän ihmisparsa, yrittää ymmärtää ja olla ahdistumatta kyseisenlaisista kaapistatuloista?
Lue vastaus
Hei olen 27 vuotias mies. Tykkään pukeutua naisten leveälahkeisiin treenihousuihin. Käytän niitä julkisesti ja myös itsetyydytyksessä. Onko se normaalia että kiihottuu kyseisistä housuista tosi paljon varsinki materiaalista?
Lue vastaus