Toukokuu 2017

Hei.
Löysin juuri googlettamalla artikkelin maaliskuulta 2016 jossa käsiteltiin aseksuaalinen parisuhdetta ja teksti oli kuin omasta elämästäni.
Ongelma on minulle ja meille todella iso.
Seurustelua 2.5v ja olemme molemmat hyvin onnellisia , hellyyttä, huomaavaisuutta ,kunnioitusta,naurua ja rakkautta.
Muttei seksiä !!
Minä kärsin ja itken kun en saa tarpeita tyydytettyä ja hän on pahoillaan kun ei halua.
Emme oikein pystytä eikä osata puhua.
Aihe on liian vaikee. En halua loukata enkä riidellä ja hän sulkeutuu koska ei myöskään osaa sanoa mitään.
Yritän ymmärtää mutten ymmärrä.
Erota emme halua , mutta asialle pitäs saada jokin kompromissi jotta säilyis vielä jonkinlainen itsetunto .
Mikä neuvoksi , tartten apua.
Lue vastaus
Hei! Oon 17-vuotias tyttö. Oon aseksuaali aromanttinen. Oon kertonut tästä jo läheisille kavereille eli oon osittain kaapista ulkona. Mua ei myöskään haittais jos muutkin kaverit/kuka tahansa tietäis siitä, joten jos asia tulis jollain tapaa puheeksi, kertoisin totuuden. Mua kuitenki kuumottelee perheelle kertominen.

Äiti on tehny selväks että sille ois ihan ok jos oisin lesbo. En kuitenkaa oo enää ihan varma mitä mieltä se on aromanttisuudesta tai -seksuaalisuudesta. Äiti on aina sanonu mulle kaikkea "poikaihkutusta" (esim. "Sitte ku meet naimisiin/sulla on poikaystävä..." tai vaikka lukion ekan päivän jälkeen "no oliko söpöjä poikia"). En oo ikinä antanu mitään syytä aatella et mua kiinnostais tällaset. Oon jo vuosia sanonu näihin kommentteihin suoraan torjuvan vastauksen ja useamman kerran sanonut, että mua ei kiinnosta pojat eikä tytöt. Oon toivonu et voisin välttää kaapista tulon kokonaan tällä taktiikalla.

Ilmesesti en. Äiti jatkaa näiden kommenttien tekoa ja muu perhe seuraa vierestä. Musta on alkanu tuntua että ei kukaan ihminen, joka hyväksyy aseksuaalisuuden/aromanttisuuden voi olla näin sokea mun vastausten tarkotusperälle. Ja perhe kyllä varmaanki tietää että aseksuaalisuus ja aromanttisuus on olemassa, ne on kaikella tapaa järkeviä, älykkäitä ja hyväksyviä. Äiti se oikeastaan onki mun ainoa huolenaihe just näiden kommenttien takia.

Musta tuntuu et se kieltää ajatuksen mun suuntautumisesta, tietoisesti tai ei, tai sit se tosissaan ei hyväksy aseksuaalisuuta/aromanttisuutta ainakaan omassa tyttäressään. Oon kuitenki sen ainoa tytär ja tiiän, että se varmasti haluais nähä mun menevän naimisiin ja hankkivan perheen.

Onko mun aika nyt ihan suoraan tulla kaapista ulos äidille ja perheelle? Mä tosi mielellään välttäisin konfliktia ja en haluais tehä mitään numeroa itestäni koska mulle mun suuntautuminen on aika pieni juttu.
Lue vastaus
Terve,

Olen 38v mies. Olen homoseksuaali. Olen käynyt nuorempana baareissa, ja minulla on ollut suhteita. Lyhin oli sen yön, ja pisin muutaman kk:n. Nyt olen ollut muutaman vuoden yksin, ja uudelleen aloittaminen tuntuu vaikealta. En halua aloittaa käymään taas baareissa. Tai muualla, missä ihmiset etsii pääsääntöisesti vain seksiseuraa. Haluaisin siis jotain pysyvämpää.

Minulla on profiilit muutamalla deittipalstalla, mutta kukaan ei ota yhteyttä. Ajattelen että olen ruma, kun kukaan ei uskalla ottaa minuun yhteyttä. On totta, etten ole ihan stereotyyppisesti homonorminen, neiti ja laiha. Mutta muuten minussa on paljon hyviä piirteitä. Minulla on yksinäistä ja iltaisin on vaikeaa. Ajattelen puhua jollekin terapeutille, mutta ne tuputtaa vaan rauhottavia. Mitä siis voisin tehdä?
Lue vastaus
Olen alkanut miettiä toden teolla seksuaalista suuntautumistani nyt parin vuoden aikana ja en ole varma mistään. Olen aina tykännyt miehistä, mutta olen huomannut, että haluan kaikista miehistä vain kavereitani. Treffeillä ei oikein miehen kanssa innosta ja suutelu ei herätä oikein minkäänlaisia tunteita vaan enemmänki vähän kuvottaa.
Olen miettinyt, että olisin biseksuaali, mutta nyt tuntuu, että olisin ennemminki lesbo.
En tiedä että missä voisin tavata lesbo-naisia, joiden kanssa voisin jutella. En tiedä miettivätkö esimerkiks kaverini näin paljon seksuaalista suuntautumistaan vai ovatko he varmoja asiasta ja en uskalla kysyä heiltä,
Haluasin vain puhua jonku kanssa, joka tietää ja jolla on omia kokemuksia ja tuntemuksia asiasta.
Lue vastaus
Hei. olen 21 v mies. Tykkään kotona pukeutua naisten vaatteisiin ja olen aika sinut asian kanssa. Mielessä kuitenkin pyörii pelko mitä jos naapurit näkee esim. ikkunasta jne. Järjellä yritän aatella, että kotoa saan pukeutua miten haluan ja mulle on ihan sama vaikka näkee mutta kuitenkin pelottaa. Tilasin netistä ihanan vaaleanpunaisen naisten paidan. Jos meen esim. se päällä keittiöön niin varmasti vastapuolen talosta näkee, en oo vielä uskaltanut. Onko teillä hyviä käytännön vinkkejä ja miten uskallan toteuttaa itseäni. Ärsyttää edes miettiä tallaista, kotona pitäisi saada tehdä mitä haluaa.
Lue vastaus
Hei!

Onko mitään keinoa selvittää terapeutista, suhtautuuko hän asiallisesti seksuaalivähemmistöihin, silleen oikeasti? Mitä kysyä terapeutilta, mistä etsiä? Olen pääosin naisiin päin kallellaan oleva panseksuaali nainen. Olen masentunut ja minulla on toiminnallisia addiktioita, mietin toisinaan auttaisiko terapia. Mutta olen kohdannut sen verran monta kertaa paskaa kohtelua eri terapioissa tai psyk. sairaanhoitajan vastaanotolla, että pelkkä terapeutin etsiminen tuntuu vastenmieliseltä, ja kun ajattelen terapiaa, mieleeni usein ennen pitkää juolahtaa, että vaikkapa kynsien repiminen irti voisi olla rattoisampi ja mielenterveyttä edistävämpi tapa viettää aikaa. Milloin syötetään heteronormatiivisuutta, milloin haukutaan pystyyn monisuhde, milloin oletetaan, että olen kristitty. Olen nykyään aika epäluuloinen ammattiauttajia kohtaan.

Yksi asia, mistä minun voisi myös olla hyvä käydä juttelemassa jonkun kanssa, on se, että minua on lapsena hyväksikäytetty seksuaalisesti (kerran, vieras aikuinen). (Sen jälkeen pääsin kuuntelemaan terapeutin luennointia siitä, kuinka tytöt tykkää pojista ja toisinpäin... Kilttinä tyttönä en saanut sanottua vastaan, mutta käynti lähinnä lisäsi ahdistusta, vaikka sen oli tarkoitus auttaa.) Olen huomannut, että tapaus vaikuttaa minuun vieläkin, kolmikymppisenä. En oikein vain jaksa uskoa, että löytäisin asiallisen terapeutin, joka ei lähtisi vetelemään tapauksesta yhteyksiä seksuaaliseen identiteettiini. Olen lisäksi kinky, piirteitä oli jo kauan ennen hyväksikäyttöä, ja kinkyily on elämäni ihania puolia. Mutta enpä usko, että terapeutti ymmärtää tämän. Tällä värisuoralla (seksuaalivähemmistö, kinky, ei-ehdottoman-monogaaminen, ateisti) tuntuu melko toivottomalta etsiä ongelmiinsa apua ilman, että tulisi lytätyksi jollakin osa-alueella. Voisihan sitä tietysti etukäteen päättää, että rajaa jotain täysin keskustelun ulkopuolelle, mutta onnistuuko terapia tällaisilla reunaehdoilla?
Lue vastaus
Moi! Olen 13 vuotias poika. Olen syntynyt tytön kehoon mutta koen olevani poika. Kun täytin 9 niin huomasin, että kuinka poikien hiukset ja vaatteet ovat hienoja. Sanoin silloin mun veljelle aina 9 vuotiaasta noin 11 vuotiaaksi asti, että haluan olla poika. Jos veljeni kertoi äidille, niin sanoin vaan että en halua olla poika koska pelkäsin äidin reaktiota. Nyt taas kadun, että en silloin asiaa äidille kertonut. Tuossa 12 vuotiaana kerroin äidille haluavani lyhyet hiukset mihin äiti suostui. Vaikka jossain vaiheessa äitini taas rupesi vastustamaan asiaa. Hiusten leikkuun jälkeen olin onnellinen. Mutta ongelma oli, että mulla ei ollut poikien vaatteita. Käytin tyttöjen vaatteita. Myöhemmin rupesin keräämään poikien vaatteita ja hankkiuduin eroon tyttöjen vaatteista. Ensin luulin, että olin vain ''tomboy'' mutta myöhemmin tajusin että olen trans. Päätin että en kertoisi äidilleni. No rupesin katsomaan muita lapsia youtubesta samassa tilanteessa, jotka olivat jo tulleet kaapista. Itkin kun katsoin niitä koska halusin itsekkin olla poika. Sitten päätin, että nyt mun on pakko kertoa. Lähetin äidilleni viestin kuinka olen transsukupuolinen. Äitini hyväksyi asian. Olen aina tiennyt, että äitini hyväksyisi asian koska hän on todella kiltti. Mutta pelkäsin että hän ei ottaisi asiaa tosissaan mutta toisin kävi. Ollaan käyty juttelemassa transtukipisteellä asiasta. Nyt saan olla poika ja minua kutsutaan pojaksi ja nimikin on eri.

No nyt mennään itse ongelmiin: Äitini ja veljeni ovat ainoat asiasta tietävät. Ei olla kerrottu muille. Esim. mun täti varmaan hyväksyisi koska hänkin on todella mukava. Mutta taas mun eno ja mummi ja pappa ovat taas semmoisia jotka varmaan eivät hyväksyisi asiaa niin kuinka niille voisi asian kertoa?

Sitten on ongelma, kun menen ensivuonna 7 luokalle ja äitini haluaa minut samaan kouluun kuin muut minun luokkalaiset. Itse haluan eri, koska en halua mennä nykyisten luokkalaisten kanssa samaan kouluun koska menen 7 luokalle poikana. Tulisi varmasti paljon kiusaamista ja kyselemistä. Ja eilen kun mainitsin asiasta, hän vain rupesi huutamaan asiasta, kuinka mun pitää mennä samaan kouluun heidän kanssaan ja valitti, kuinka teen asiasta niin vaikean. Miten kertoisin äidille asiasta niin että en joutuisi kouluun mihin en halua?

Sitten vielä koulu uinnit. Meillä on tulossa koulu-uinnit tässä lähipäivänä. Se ei sinänsä häiritse muuten koska olen vielä tässä koulussa tyttö. Olen vain hieman pullea... Mutta sitten kun menen yläkouluun niin siellä kun on uinnit mitä teen? Siellä olen poika ja joutuisin menemään tyttöjen tuijotettavaksi samaan pukukoppiin. Ja uimahalleissa ei uimapaitaoja saa käyttää. Äitini vain sanoo, että kyllä mä pärjään mutta asia silti pelottaa? Mitä teen.
Lue vastaus
Ajattelin kysyä jos voitte neuvoa minua. Olen 38 vuotias heteronainen joka haluaisi perustaa `ystäväperheen. Yritän etsiä mahdollista kanssavanhempaa (co-parent) eli miestä joka haluaisi isäksi. Tiedän että jossain maissa on sellaisia järjestöjä jotka auttavat sellaisessa; kumppanin löytämisessä ja myös ehkä sopimusten yms tekemisessä. Onkohan Suomessa sellaista järjestöä tai voitteko neuvoja mitä nettisivuja saattaisi olla etc?
Lue vastaus
Olen lukenut paljon Suomen translaista (ja kun se nyt muutenkin on ajankohtainen aihe). Joka kerta kun edes ajattelen koko asiaa, alkaa ahdistaa todella paljon. Voin jopa tuntea sydämeni sykkeen korvissani.. Onko mitään tietoa, onko tähän koko asiaan otettu lähiaikoina mitään kantaa tai onko siitä keskusteltu ns. "ylempien tahojen" keskuudessa? Olen aika varma, että 15 vuotiaan transpojan täytyisi elää normaalia nuoren elämää eikä laskea päiviä kuinka kauan joutuu elää masennuksen ja ahdistuksen alaisena ennen kuin täysi-ikäisenä voi alkaa pikkuhiljaa miettimään että saisi ehkä itse päättää omasta sukupuolestaan.
Lue vastaus
Olen identifioitunut sukupuolettomaksi jo kohta kolme vuotta. Minulla oli joskus aivan hirveä määrä sukupuolidysforiaa, mutta lopulta suurella taistelulla pääsin yli asiasta. Pystyin unohtamaan asian ja nauttimaan taas elämästäni. Nyt tämä olo on kuitenkin taas täällä. Vihaan niitä kehoni osia, jotka osoittavat parhaiten biologisen sukupuoleni. Tämä dysforia ei kuitenkaan ole vielä yhtä pahaa, kuin silloin ehkä vuosi sitten. En haluaisi joutua taas siihen ahdistuksen pyörremyrskyyn. Onko mitään keinoja, millä voisin saada dysforiani kuriin vielä, kun se on pientä? Vai eikö se jätä minua ikinä rauhaan? Onko oikea ratkaisu vain yrittää unohtaa ja olla ajattelematta kehoni inhottavia kohtia? Vanhemmistani ei ole ainakaan apua tässä. Vaikka ystäväni kunnioittavat ja tukevat minua parhaani mukaan, eivät he cis-henkilöinä voi auttaa samalla tavalla. Mihinkään fyysisiin muutoksiin minulla ei ole mahdollisuutta 15-vuotiaana.
Lue vastaus
Moi ! Olen 38v kundi ja käyttänyt naisten alusvaatteita jo 10 vuotta ja haluaisin itselleni enemmän naisellisia muotoja, mm rinnat ja peppu, eli onko mahdollisuutta saada naishormoonia (estrofem 2mg) terveyskeskus lääkärin kautta ?
Lue vastaus
Pitkään mietin, että olenko sujut asian kanssa ja luulin olevani, mutta enhän minä ole.
Olen tajunnut vasta äskettäin sen, että minä, ennen heterosuhteessa oleva nainen en enää koskaan tahdo elää miehen kanssa.
Asian tajuaminen oli "kova juttu". Kukaan ystävistäni, läheisistäni tai lapsistani ei vielä tiedä mitään asiasta. Jotenkin ajattelin, että juttu on ihan helppo kertoa heille, kelle sen halusin kertoa, mutta ei ole. Pää lyö ihan tyhjää... mietin mitä muut sanovat, kiusatanko lapsiani tämän vuoksi.. ja ja ja... miljoona kysymystä.
Olen siis seurustellut jo kauan naiseni kanssa, mutta salassa. Hän on ihana ja ymmärtää että edetään sen mukaan, miten minä haluan, mutta tiedän asian vaivaavan häntä.
Koittakaa saada sininen lanka viestistäni auki.
Mitä minä teen..?
Lue vastaus
Ajatukseni hämmentävät minua toisinaan. Muistan nuorempana miettineeni, etten halua olla lesbo. En muista koskaan ihastuneeni tyttöön, mutten muista nuoruudessani ihastuneeni myöskään poikaan. Koulussa oli pakko huijata tykkäävänsä jostain pojasta, koska "niin kuului tehdä". Seksuaalisia tunteita minulla ei ollut silloin, eikä ole juuri nytkään. Nuorena muistan hävenneeni sitä, että tunsin vetoa puolialastomiin naisiin, en puolialastomiin miehiin. Kuitenkin kokonaan alastomat ihmiset ovat melkein vain yököttäviä. Näin märkiä unia yleensä vain naisista, mikä tuntui hyvin väärältä. En halunnut olla lesbo.

Muutaman viime vuoden ajan olen pohtinut omaa seksuaalisuuttani ja jos minun pitäisi nyt sanoittaa seksuaalinen suuntautumiseni, sanoisin reilusti olevani biseksuaali. Tosin minusta on tyhmää kategorisoida itseäni. "Ongelmani" on kuitenkin se, että en "pysty" kokemaan seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin. Katson ja kiihotun pornosta. Mieluiten katselen lesbo- tai homopornoa, heteropornossa kun miehet kohtelevat naisia niin kovakouraisesti, ettei sitä viitsi pitkään katsella. En koskaan puhu seksuaalisuudestani ystävilleni, mutta ehkä annan heidän ymmärtää, että pidän miehistä. Ystävieni puhuessa miehistä, minua ei yleensä kiinnosta ollenkaan. Näyttelen kuitenkin kiinnostunutta, koska "niin kuuluu tehdä". En myöskään pysty käsittämään, kuinka he pystyvät kokemaan toisen ihmisen kiihottavana.

Ihastun melko harvoin, mutta ihastuessani olen aina ihastunut miehiin. Ihastuminen kestää ehkä viikon tai kaksi, mutta tunne laantuu aina ja sen jälkeen tunnen itseni vain tyhmäksi, koska olen tuntenut sellaisia tunteita. En ajattele ihastuksiani seksuaalisesti, lähinnä minusta olisi ihana vaikka painautua heidän kainaloonsa ja olla heidän lähellään. Toisaalta koen, että ihastuminen/rakastuminen tapahtuu vain toisille, ei koskaan minulle. Se on lähinnä toteamus, ei niinkään säälittävä ajatus.
En ole harrastanut koskaan seksiä tai ollut muussakaan (intiimissä) suhteessa. Joskus haluaisin parisuhteen, mutta viihdyn myös yksin. Jos mietin itseäni harrastamassa seksiä jonkun kanssa, niin ajatus naisesta on yleensä kiihottavampi ja "oikeampi". Toisaalta voin fantasioida miehistä harrastamassa seksiä naisen kanssa, mutten yleensä osaa kuvitella itseäni sen naisen asemaan.

Täytän kohta kolmekymmentä ja haluaisin täyttää ne normit, mitä yhteiskunta asettaa. Tämän ikäisenä pitäisi olla jo puoliso. Teoriassa ajatus puolisosta on miellyttävä, mutta pidän myös paljon yksinolosta. Toisinaan pelkään, että joskus tuntisin oloni yksinäiseksi, jos en löydäkään puolisoa. Entä jos joskus tulee aika, jolloin yksinolo ei olekaan enää ihanaa. En tiedä mistä voisin edes löytää puolison, koska viihdyn kotona niin hyvin. Ajatus baariin menemisestä ja olemisesta humalaisten ihmisten keskellä ahdistaa minua. Joskus leikittelen ajatuksella, että menisin homobaariin ja löytäisin sieltä itselleni jonkun. En ole kuitenkaan toteuttanut tätä ajatusta, koska en oikein tykkää käydä missään. Mutta mistä voisin löytää jonkun, jos en koskaan mene mihinkään?

Näistä ajatuksista pääsen kysymyksiin, joita mietin aina välillä. Voinko kokea olevani biseksuaali, jos en kuitenkaan koe seksuaalisia tunteita? Voiko olla mahdollista, etten koskaan "löydä" seksuaalista minääni? Olenko epäonnistunut ihminen, jos en koskaan tunne seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin? Pitäisikö minun joskus testata miltä tuntuu, jos kertoisin jollekin tuntevani itseni biseksuaaliksi? Olenko ainoa, joka tuntee näin ristiriitaisia ajatuksia?
Lue vastaus
Hei!

Sain kysymyksen, jossa henkilö mietti, voisiko saada lähetteen transpolille. Kyseinen henkilö on alaikäinen, ei omaa Suomen kansalaisuutta, mutta on asunut suurimman osan elämästään Suomessa.

Onko kyseisen henkilön mahdollista hakeutua hoitoihin Suomessa? Entä jos kyseessä olisi aikuinen? Millaiset sääntelyt liittyvät näin yleensä ulkomaalaisten kohdalla lähetteen saamisen suhteen?
Lue vastaus
Hei, olen kovasti pohtinut mikä minussa on vikana. En koe vetovoimaa kumpaakaan sukupuoleen, mutta pidän itseäni enemmän heterona. En pidä seksiä korkealla arvoasteikolla. Mieluusti olen ilman, joten yhden illan jutut kauhistuttavat. Olen saanut 2 lasta mutta niiden teko on ollut pakkopullaa. Mistä saan nautintoa on kosketus. Pidän sitä lähimpänä seksinmuotona mikä saa oloni hyväksi ja koen seksuaalista nautintoa. En halua suuseksiä/yhdyntää. Ihastun, mutta tunne katoaa jos harrastetaan oikeaa seksiä. Mikä siis olen???!?
Lue vastaus
Moi! Olen 14-vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, syntymässä todettu sukupuoli on tyttö. Rupesin kyseenalaistamaan seksuaalisuuttani vähän alle kaksi vuotta sitten, ja sukupuoli mietitytti puolen vuoden ja vuoden sitten välillä.

Olen tullut ulos jo kaapista kaikille, joille on tarvinnut; kaverit, perhe, luokkatoverit, opettajat. Kaverit on ollu tosi ihania, osa opettajista kivoja myös, osa taas ihan vähän epämukavia, luokkatoverit ihan ok osa, mutta sitten perhe... no ei ole potkittu ulos tai mitään, mutta ei ne millään viitsi uskoa että trans ihmisiä olis edes olemassa, ja jatkuvasti sitten mua tytöksi kutsutaan.

Aluksi mulla ei oikein ollut mitään ongelmia kehon kanssa, mutta pikkuhiljaa vihaan sitä enemmän ja enemmän. Reidet ja takapuoli on ihan liian isot, rintojen pitäisi hävitä olemassaolosta, hartioiden pitäisi olla leveämmät... Binderia olen yrittänyt hankkia, mutta äidin mielestä terveysriskit on ihan liian suuria, niin se nyt ei ainakaan vielä ole onnistunut. Alkaa jo harkita sen salaa hankkimista.

Sitten kanssa, kun on itselleen hankkinut miehekkäämmän nimen, se on vähän ristiriitaista. Olen sanonut, että syntymänimeä saa käyttää, ja niin ihmiset tekee, mutta sitä mukaan olen tajunnut että se saa itseni epävarmaksi ja epämukavaksi, kun ihmiset sitten sillä nimellä kutsuu. Kumminkin tykkään siitä syntymänimestä, ja tuntuu siltä, että vanhemmat vähän yrittää saada mulle syyllisen olon kun käytän mun uutta nimeä. Sitten kun mennään virallisempiin asioihin, kuten näytelmiin koe-esiintymiseen, niin tuleekin isompi dilemma, että mikä nimi siihen nyt pistetään.

Vielä yksi asia, jonka takia lähinnä tämän viestin lähetin, on sellanen mistä oon vielä enemmän tiedoton ja avuton; ääni. Olen laulaja, eli en halua riskeerata mitään ääneni kanssa, enkä muutenkaan hirveän matalaa ääntä halua. Lisäksi hirveän suuri muutos pelottaa, eli hormoonijutuista taidan kieltäytyä. Mutta silti ääni tuntuu aivan liian korkealta. Olen kuullut neuvoja siitä, että ääntä pitäisi vaan opetella madaltamaan, ja olen yrittänytkin, mutta tulokset tuntuu mulle ihan liian pieniltä ja mitättömiltä. Onko olemassa mitään muuta tapaa madaltaa ääntä? Alkaa tuntua vähän toivottomalta tämä.

Onneksi ei nyt enempää tarvitse listata ongelmia ja heikkouksia kun niistä on suurimmaksi osaksi päästy eroon. Toivottavasti voitte auttaa. Kiitos!
Lue vastaus
Olen käynyt viime aikoina vahvistunutta itsekeskustelua seksuaalisuudestani, mikä on toki jatkunut taustalla jo vuosia. Olen 20-vuotais jätkä. Karkeasti ala-asteaikoina ihastuin tyttöihin sillä tasolla mitä nyt seksuaalisuutta sen ikäisellä on. Yläasteella kiinnostukseni siirtyi miehiin, mutten ymmärtänyt sen olevan pysyvää enkä osannut edes ajatella, että voisin olla homo - koulussamme oli pari julkihomoa, enkä vilpittömästi nähnyt mitään yhteistä heidän kanssaan. Yläasteen-lukion vaihteessa minulle valkeni, että tällaistakin on olemassa ja olenkohan minä nyt sellainen. En ole kuitenkaan lähtenyt määrittelemään tai lokeroimaan itseäni missään vaiheessa, vaan mennyt tuntemusten mukaan. Olen viime aikoihin asti kokenut sen toimivaksi ratkaisuksi. Naiset eivät vain ole kiinnostaneet pätkääkään, ja hylkäsin nopeasti hetero- ja kaverien suosiman lesbopornon, kun ne eivät vain kiinnostaneet.

Olen ollut aktiivis-passiivisessa seuranhaussa lähinnä verkossa ja erilaisissa apeissa 15-vuotiaasta lähtien, jolloin sain myös ensimmäiset seksikokemukseni. Olen harrastanut seksiä kymmenisen eri jätkän kanssa. Poikaystävää en ole ikinä löytänyt suurista haaveiluista huolimatta, ja vain kerran on ollut edes lähellä. Sekin on painanut mieltäni, mutta eniten minua on viime aikoina huolestuttanut seksi, ja tarkemmin sen toimimattomuus.

Nautin suuresti masturboinnista ja teen sitä n. 5-15 kertaa viikossa. Tyylikseni on vakiintunut maata vatsalleen sängyllä tyynyä ikään kuin "tukena" tai korokkeena käyttäen. Joskus pelaan vain mielikuvilla, joskus katselen pornoa ja joskus etsin Instagramista komeita jätkiä. Seksi muiden kanssa ei kuitenkaan pelaa. Havahduin tilanteeseen, kun tuo aiemmin mainitsemani potentiaalinen seurustelukumppani lopetti, ja osittain mielestäni sen takia että minulla lerpahti ekalla kerrallamme. Tiedän kyllä, että se ei ole mikään peruste suhteen lopettamiselle, mutta lähdin miettimään laajemmin, ja tajusin että minulla on ollut laukeamisongelmia oikeastaan lähes joka kerta. Ihan alussa olen hyvin mukana ja innostus on suuri, mutta semmoinen kymmenisen minuuttia riittää ja seisokki laskee.

Olen jutellut tästä muun muassa lääkärin kanssa ja parissa tukichatissa, mutta vastausta tai tukea ei oikein ole löytynyt. Parin lääkärin mielestä mitään fyysistä ongelmaa ei ole, jos masturbointi onnistuu - ja luotan ilman muuta lääketieteen ammattilaisiin. Mitään tutkimuksia yms ei kuitenkaan ole tehty, vaan pelkkiä pikakeskusteluja. Diagnoosi on ollut jännittäminen seksitilanteessa. En ole itse tunnistanut tällaista, joten en kyllä kykene sitä kontrolloimaankaan jos sellaista oikeasti on.

Tämä on saanut minut epäilemään monta vuotta varmana pitämääni seksuaalisuuttani, koska muutakaan ei ole löytynyt ja ratkaisukeskeisen eläinlajin edustajana haluan korjata ongelman, joka rajoittaa ihmissuhteitani. En kerta kaikkiaan pysty kuvittelemaan itseäni harrastamaan seksiä naisen kanssa, ja seurustelukin tuntuu epäluontevalta, ehkä vähän inhottavaltakin. Olen pohtinut myös mahdollisuutta aseksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sekään ei mielestäni ihan toimi, sillä minä kuitenkin haluaisin seksiä miehen kanssa - tai ainakin haluaisin oppia nauttimaan siitä. Seksi itsessään ei siis ole vastenmielistä, päinvastoin. Mainitsin masturbointitekniikkani ylempänä sen takia, että minulla on ollut vaikeuksia masturboinnissa suuren yleisön ilmeisesti suosimalla tyylillä eli tuolissa röhnöttäen kädellä edestakaista liikettä tehden, jolloin seisokin saaminen on siis vaikeaa. Syytä en ole keksinyt.

Haluaisin oppia ymmärtämään itseäni paremmin, nauttimaan seksistä ja vaikka jotakin luettavaa pohdinnan tueksi. Ja miksei myös kuuta taivaalta. Minulla on vähän heikkoja kokemuksia kaveripiirin kautta psykologeista, terapeuteista yms mutta en näe minulla olevan varaa sulkea sentyyppistäkään pois. Mihinkään homopoikien itkukeskustelukerhoihin en kuitenkaan ole lähdössä. Asun kehyskunnassa isohkon kaupungin vieressä.
Lue vastaus