Satuttava suhde
Olen keski-ikäinen, perheellinen nainen, avioliitossa, lapsia. Olen lapsesta saakka nähnyt aika-ajoin unta että olenkin oikeasti mies ja unessa tuntenut mm. esimerkiksi miltä erektio tuntuu miehestä (kuulostaa omituiselta koska olen nainen, eikö totta?) Olen seksuaalisesti ollut koko elämäni ajan hyvinkin lähellä a-seksuaalisuutta, koska koen kaiken muun ajatuksiassa olevan, työasioiden ym. useinkin hankaloittavan seksin aloittamista tai siihen "keskittymistä". Olen aina, nuoresta lähtien, ihastunut hyvinkin naismaisiin miehiin, ja oma miehenikin on hyvinkin hoivaava ja "naismainen" päättämätön, ulkonäöstään ja vaatteistaan kiinnostunut heteromies.
Muutama vuosi sitten koin ehkä elämäni mullistavimman rakkaussuhteen, joka lähes päätti avioliittoni. Suhteen toinen osapuoli oli mies, ja näin jälkikäteen ajatellen hän on ja oli silloinkin homo. Kyseinen mies yritti vihjailla suhteen alussa asiasta ehkä tiedostamattaankin, mutta rakkaus- ja seksisuhteeseen päädyimme silti. Hän kuitenkin päätti suhteen yhtä-äkkiä ja palasi yhteen toisen miehen kanssa, mikä tuntui minusta äärettömän pahalta ja väärältä kokemamme jälkeen ja tuhosi käytännössä kaiken haluni olla lähelläkään miehiä. Näin öisin unia, että minut oli heitetty rautahäkissä valtamereen, ja ainoa mitä minulla oli näyttää rakastetulleni oli valtava ruma syvänmeren kala joka olin minä itse.
Tunnustin suhteen miehelleni, sovimme asian ja hän antoi anteeksi suhteen, ja elämme kuten ennenkin, paitsi että olen vieläkin enemmän lukittunut itseeni tämän jälkeen ihmisenä. Olen likipitäen käynyt läpi koko tunneskaalan homovihasta sääliin ja itsesääliin tämän suhteen jälkeen, mutta jotenkin ymmärrän että koin suhteen ihmiseen joka ei itsekään tiedä mikä on, kuten en minäkään. Sateenkaari-ihmiset ovat kiinnostaneet minua enemmän tämän jälkeen, ja loppujen lopuksi olen miettinyt, tietääkö kukaan ihminen loppujen lopuksi asiaa, kuka on ja mistä tulee?
Olenko todellakin niin sokea että en huomaa feikkisuhteen ja oikean ihmissuhteen eroa? Voinko olla oikeasti sisäisesti mies, ja vieläpä homo (ymmärrän jotenkin homokulttuuria enemmän kuin kukaan tuntemani hetero, ja mielestäni monet homojen slangi-ilmaisut, symboliikka ym. ovat myös lähellä autististen/skitsofreenisten ihmisten symboliikkaa, joiksi olen myös itseäni epäillyt). Ulospäin olen hyvinkin perinteinen, korkeasti koulutettu, hyvin ansaitseva, yhteiskunnan tukipylväs - olenko sittenkin vain "luovempi" kuin muut koska kukaan ei ole koskaan kertonut vastaavaa tai en ole löytänyt vastaavaa tarinaa mistään? Uskonnollinen en ole, vaikkakin olen jopa lukenut uskontotarinoita ym. näiden ajatuskuvioiden innoittamana, ja kunnioitan ihmisten vakaumuksia sekä uskon että uskonnon avulla ihmiset voivat hyvinkin kanavoida suhdettaan aineettomaan.
Onko näin, että homot oikeasti tuntevat oman sisäisen "minänsä" meitä heteroja (joksi itseni seksuaalisesti ehdottomasti koen) paremmin, ja onko omani todellakin niin syvällä jossakin etten tunnista edes sitä kuka olen? Ulkoisesti olen ihan tyytyväinen naisen olemukseeni, ja en missään tapauksessa koe olevani lesbo tai edes biseksuaali. Naiset lähestyvät minua paljonkin romanttisessa mielessä mutta en tunne oloani kotoisaksi tai mukavaksi, pikemminkin välttelen henkilöitä ja yritän saada heidän kanssaan aikaan kaverikontaktia, leikkien että en huomaa lähestymisyrityksiä. Onko vastaavia kokemuksia kenelläkään koko maailmassa? Miksi näen unta että olen mies, vaikka olen periaatteessa ihan tyytyväinen naisen osaani tässä maailmassa?
Muutama vuosi sitten koin ehkä elämäni mullistavimman rakkaussuhteen, joka lähes päätti avioliittoni. Suhteen toinen osapuoli oli mies, ja näin jälkikäteen ajatellen hän on ja oli silloinkin homo. Kyseinen mies yritti vihjailla suhteen alussa asiasta ehkä tiedostamattaankin, mutta rakkaus- ja seksisuhteeseen päädyimme silti. Hän kuitenkin päätti suhteen yhtä-äkkiä ja palasi yhteen toisen miehen kanssa, mikä tuntui minusta äärettömän pahalta ja väärältä kokemamme jälkeen ja tuhosi käytännössä kaiken haluni olla lähelläkään miehiä. Näin öisin unia, että minut oli heitetty rautahäkissä valtamereen, ja ainoa mitä minulla oli näyttää rakastetulleni oli valtava ruma syvänmeren kala joka olin minä itse.
Tunnustin suhteen miehelleni, sovimme asian ja hän antoi anteeksi suhteen, ja elämme kuten ennenkin, paitsi että olen vieläkin enemmän lukittunut itseeni tämän jälkeen ihmisenä. Olen likipitäen käynyt läpi koko tunneskaalan homovihasta sääliin ja itsesääliin tämän suhteen jälkeen, mutta jotenkin ymmärrän että koin suhteen ihmiseen joka ei itsekään tiedä mikä on, kuten en minäkään. Sateenkaari-ihmiset ovat kiinnostaneet minua enemmän tämän jälkeen, ja loppujen lopuksi olen miettinyt, tietääkö kukaan ihminen loppujen lopuksi asiaa, kuka on ja mistä tulee?
Olenko todellakin niin sokea että en huomaa feikkisuhteen ja oikean ihmissuhteen eroa? Voinko olla oikeasti sisäisesti mies, ja vieläpä homo (ymmärrän jotenkin homokulttuuria enemmän kuin kukaan tuntemani hetero, ja mielestäni monet homojen slangi-ilmaisut, symboliikka ym. ovat myös lähellä autististen/skitsofreenisten ihmisten symboliikkaa, joiksi olen myös itseäni epäillyt). Ulospäin olen hyvinkin perinteinen, korkeasti koulutettu, hyvin ansaitseva, yhteiskunnan tukipylväs - olenko sittenkin vain "luovempi" kuin muut koska kukaan ei ole koskaan kertonut vastaavaa tai en ole löytänyt vastaavaa tarinaa mistään? Uskonnollinen en ole, vaikkakin olen jopa lukenut uskontotarinoita ym. näiden ajatuskuvioiden innoittamana, ja kunnioitan ihmisten vakaumuksia sekä uskon että uskonnon avulla ihmiset voivat hyvinkin kanavoida suhdettaan aineettomaan.
Onko näin, että homot oikeasti tuntevat oman sisäisen "minänsä" meitä heteroja (joksi itseni seksuaalisesti ehdottomasti koen) paremmin, ja onko omani todellakin niin syvällä jossakin etten tunnista edes sitä kuka olen? Ulkoisesti olen ihan tyytyväinen naisen olemukseeni, ja en missään tapauksessa koe olevani lesbo tai edes biseksuaali. Naiset lähestyvät minua paljonkin romanttisessa mielessä mutta en tunne oloani kotoisaksi tai mukavaksi, pikemminkin välttelen henkilöitä ja yritän saada heidän kanssaan aikaan kaverikontaktia, leikkien että en huomaa lähestymisyrityksiä. Onko vastaavia kokemuksia kenelläkään koko maailmassa? Miksi näen unta että olen mies, vaikka olen periaatteessa ihan tyytyväinen naisen osaani tässä maailmassa?
Hei Anneli
Kiitos viestistäsi. jossa pohdit syvällisesti omaa olemustasi. Ulkonaisesti koet olevasi tyytyväinen naisen olemukseesi. Sen ohella olet lapsesta asti nähnyt aika-ajoin unta, jossa olet mies. Olet kokenut aluksi mieltäsi mullistavan mutta myöhemmin hyvin traumaattiseksi muodostuneen suhteen mieheen, joka osoittautui homoksi. Sen jälkeen olet jatkanut elämääsi parisuhteessasi ja perheenäitinä mutta koet olevasi edelleen traumaattisen kokemuksen myötä itseesi lukittuneena. Pohdit omaa herkkyyttäsi ja kysyt että oletko niin sokea että et tunnista feikkisuhteen ja oikean ihmissuhteen eroa. Pohdit myös sitä, tuntevatko ns. sateenkaari-ihmiset oman sisäisen minänsä heteroja paremmin.
Mietit myös sitä oletko luovempi kuin muut, koska et ole kuullut kenenkään kertovan vastaavista kokemuksistaan. Niin – ehkäpä kokemuksesi selittyvät ainakin osittain siitä. Tai siitä että sinulla todennäköisesti on keskimääräistä avoimempi kontakti omaan luovuuteesi. Monilla se voi tukkeutua normien paineessa. Lapsina olemme hyvin luovia ja fantasioissamme samaistumme täysillä hyvinkin erilaisiin hahmoihin. Kasvatuksen myötä ja arjen rutiineissa minuutemme alkaa tavallaan kiinteytä ja samalla kapeutua ja löytää oman paikkansa perheen ja lähiympäristön ihmissuhteiden verkostoissa. Tässä sosiaalisessa vuorovaikutustodellisuudestamme karsiutuu näkyvistä joitakin merkittäviä puolia aistiseen minän kokemusmaailmasta, joka sitten löytävät sijansa mm. fantasioissa. Jotkut sanoittavat tämän niin että meillä kullakin on varjomme, josta löytyy näkymättömiin jääviä puoliamme. Sana varjo ei kuitenkaan mielestäni ole paras mahdollinen siinä mielessä että se tuo helposti mieleen että kyse olisi vain jostain synkästä salaisuudesta, kun kyse voi olla nimenomaan luovasta puolesta itsessämme. Joillakin tämä varjo on niin ”syvällä” ettei heille ole juurikaan tietoista kontaktia siihen, joillekin se on taas lähellä tietoisuutta jossain muodossa.
Yhteiskunnan käytännöissä sukupuoli on jaettu pääsääntöisesti kahteen luokkaan, miehiin ja naisiin. Sekä biologisesti että psyykkisesti me rakennumme kuitenkin ”pala palalta” muodostaen yksilöllisiä kokonaisuuksia ja kussakin meistä on sekä ”maskuliinisia” että ”feminiinisiä” ominaisuuksia. Sosiaalistumisen myötä meissä vahvistetaan samaistumista pääsääntöisesti syntymässä annettuun sukupuoleen ja vastakkaiseen sukupuoleen liittyvät piirteet elävät eriasteisesti siellä varjossa.
Kun mietit sitä, tuntevatko homot sisäisen minänsä paremmin kuin heterot. En usko että sitä voi yleistää, mutta kyllähän se, että moni homo on aluksi yksin joutunut kantamaan tietoa siitä että poikkeaa vanhempien ja ympäristön normiodotuksista, saa osassa aikaan sisäistä tutkiskelua ja itsestään selvyyksien kyseenalaistamista. Voi olla että kyseinen homomies on pyrkinyt toteuttamaan häneen kohdistuvia odotuksia heterosuhteesta ja hän on ollut riittävästi kontaktissa omaan heteroseksuaaliseen puoleensa ja sen myötä aidosti ihastunut sinuun, mutta joutunut toteamaan että homoseksuaalinen puoli on hänessä se voimallisempi ja enemmän omalta tuntuva. Siksi on tärkeää että et syytä erostanne itseäsi vaan toteat että kyse oli ko. miehen sisäisestä jännitteestä, jonka kenttään liityit oman säisen jännitteesi myötä. Hän on ehkä aavistanut sinussa piilevän puolen, jossa asustaa se ”homoseksuaalinen mies”, joka ei kuitenkaan ole sinun arjessa toteutuva ilmiolemuksesi. Sinä siis et ole ruma syvänmeren kala vaan todennäköisesti vaan kaunis naisellinen nainen, jonka kanssa hän ei osannut jatkaa suhdetta oman homoseksuaalisuutensa vuoksi.
”Varjotodellisuutemme” (= meille merkitykselliset puolet, jota eivät pääse sellaisenaan arjessa näkyviin, mutta voivat tulla näkyväksi muussa muodossa) kanssa elämiseen monet viisaat ihmiset ovat antaneet sellaisen ohjeen että siihen on hyvä tutustua ystävänä. Nähdä ne puolet itsestä omana rikkautena samalla kun tunnistaa että huomattava osa niistä ei sellaisenaan säilyisi hengissä, jos niitä lähtisi toteuttamaan arjen valossa. Niitä voi sen sijaan tuoda esiin esim. taiteen ja luovan ilmaisun keinoin.
Mitä ajatuksia vastaukseni, jonka saat valitettavasti näinkin myöhään, herättää?
Jussi Nissinen
Kiitos viestistäsi. jossa pohdit syvällisesti omaa olemustasi. Ulkonaisesti koet olevasi tyytyväinen naisen olemukseesi. Sen ohella olet lapsesta asti nähnyt aika-ajoin unta, jossa olet mies. Olet kokenut aluksi mieltäsi mullistavan mutta myöhemmin hyvin traumaattiseksi muodostuneen suhteen mieheen, joka osoittautui homoksi. Sen jälkeen olet jatkanut elämääsi parisuhteessasi ja perheenäitinä mutta koet olevasi edelleen traumaattisen kokemuksen myötä itseesi lukittuneena. Pohdit omaa herkkyyttäsi ja kysyt että oletko niin sokea että et tunnista feikkisuhteen ja oikean ihmissuhteen eroa. Pohdit myös sitä, tuntevatko ns. sateenkaari-ihmiset oman sisäisen minänsä heteroja paremmin.
Mietit myös sitä oletko luovempi kuin muut, koska et ole kuullut kenenkään kertovan vastaavista kokemuksistaan. Niin – ehkäpä kokemuksesi selittyvät ainakin osittain siitä. Tai siitä että sinulla todennäköisesti on keskimääräistä avoimempi kontakti omaan luovuuteesi. Monilla se voi tukkeutua normien paineessa. Lapsina olemme hyvin luovia ja fantasioissamme samaistumme täysillä hyvinkin erilaisiin hahmoihin. Kasvatuksen myötä ja arjen rutiineissa minuutemme alkaa tavallaan kiinteytä ja samalla kapeutua ja löytää oman paikkansa perheen ja lähiympäristön ihmissuhteiden verkostoissa. Tässä sosiaalisessa vuorovaikutustodellisuudestamme karsiutuu näkyvistä joitakin merkittäviä puolia aistiseen minän kokemusmaailmasta, joka sitten löytävät sijansa mm. fantasioissa. Jotkut sanoittavat tämän niin että meillä kullakin on varjomme, josta löytyy näkymättömiin jääviä puoliamme. Sana varjo ei kuitenkaan mielestäni ole paras mahdollinen siinä mielessä että se tuo helposti mieleen että kyse olisi vain jostain synkästä salaisuudesta, kun kyse voi olla nimenomaan luovasta puolesta itsessämme. Joillakin tämä varjo on niin ”syvällä” ettei heille ole juurikaan tietoista kontaktia siihen, joillekin se on taas lähellä tietoisuutta jossain muodossa.
Yhteiskunnan käytännöissä sukupuoli on jaettu pääsääntöisesti kahteen luokkaan, miehiin ja naisiin. Sekä biologisesti että psyykkisesti me rakennumme kuitenkin ”pala palalta” muodostaen yksilöllisiä kokonaisuuksia ja kussakin meistä on sekä ”maskuliinisia” että ”feminiinisiä” ominaisuuksia. Sosiaalistumisen myötä meissä vahvistetaan samaistumista pääsääntöisesti syntymässä annettuun sukupuoleen ja vastakkaiseen sukupuoleen liittyvät piirteet elävät eriasteisesti siellä varjossa.
Kun mietit sitä, tuntevatko homot sisäisen minänsä paremmin kuin heterot. En usko että sitä voi yleistää, mutta kyllähän se, että moni homo on aluksi yksin joutunut kantamaan tietoa siitä että poikkeaa vanhempien ja ympäristön normiodotuksista, saa osassa aikaan sisäistä tutkiskelua ja itsestään selvyyksien kyseenalaistamista. Voi olla että kyseinen homomies on pyrkinyt toteuttamaan häneen kohdistuvia odotuksia heterosuhteesta ja hän on ollut riittävästi kontaktissa omaan heteroseksuaaliseen puoleensa ja sen myötä aidosti ihastunut sinuun, mutta joutunut toteamaan että homoseksuaalinen puoli on hänessä se voimallisempi ja enemmän omalta tuntuva. Siksi on tärkeää että et syytä erostanne itseäsi vaan toteat että kyse oli ko. miehen sisäisestä jännitteestä, jonka kenttään liityit oman säisen jännitteesi myötä. Hän on ehkä aavistanut sinussa piilevän puolen, jossa asustaa se ”homoseksuaalinen mies”, joka ei kuitenkaan ole sinun arjessa toteutuva ilmiolemuksesi. Sinä siis et ole ruma syvänmeren kala vaan todennäköisesti vaan kaunis naisellinen nainen, jonka kanssa hän ei osannut jatkaa suhdetta oman homoseksuaalisuutensa vuoksi.
”Varjotodellisuutemme” (= meille merkitykselliset puolet, jota eivät pääse sellaisenaan arjessa näkyviin, mutta voivat tulla näkyväksi muussa muodossa) kanssa elämiseen monet viisaat ihmiset ovat antaneet sellaisen ohjeen että siihen on hyvä tutustua ystävänä. Nähdä ne puolet itsestä omana rikkautena samalla kun tunnistaa että huomattava osa niistä ei sellaisenaan säilyisi hengissä, jos niitä lähtisi toteuttamaan arjen valossa. Niitä voi sen sijaan tuoda esiin esim. taiteen ja luovan ilmaisun keinoin.
Mitä ajatuksia vastaukseni, jonka saat valitettavasti näinkin myöhään, herättää?
Jussi Nissinen