Selaa kysymyksiä

Elämäntilanteeni saattaa vaikeuttaa

Olen 33v nainen ja tiennyt lesboudestani jo kai 13 vuotta vaikka olin välillä heterosuhteessa. Minulla on ollut yhteensä 5 seurustelusuhdetta. Nyt olen ollut sinkkuna 4 ½ vuotta. Olen nyt huomannut että en enää pystyisi ihastumaan tai rakastumaan kehenkään. On kuin tunteet olisi sammumassa. Pelkään, että en kykenisi enää uuteen suhteeseen tai seurustelemaan. Sinkkuilu ei kutenkaan minua haittaa. En myöskään kaipaa uutta kumppania tai suhteen aloittamista. Koko perheeni tietää jo minusta, onneksi suhtautuivat loistavasti. Siis onko tilanteessani jotain pahaa? Vaikuttaako tunteitten muuttumiseen se mitä koin suhteissa? Sosiaalisuus ei ole minulla loistava, koska ihmissuhteitani vaikeuttaa kun tilanteeni on muuttunut paljon. Esimerkki menetin luottamusta ihmisiin. Lupauksia ei pidetty eikä koskaan pyydetty minua kyläilemään ja semmoista muuta. Siis minulta vaatii aikaa, että luottaisin ihmiseen, ehkä 3-5 vuotta. Vietän paljon aikaa yksin ja nautin niin yksinolosta kuin ihmisten seurasta.

Hei Mary

Viestistäsi käy ilmi että olet kokenut pettymyksiä seurustelusuhteissasi ja sen vuoksi et ole vielä valmis aloittamaan uutta suhdetta. On mukava kuulla että viihdyt hyvin yksin ja nautit myös olosta ihmisten seurassa. On todella hyvä että pettymysten vuoksi et karta ihmisten seuraa. Se että nautit sekä yksi olosta että ihmisten seurasta kertoo että sinä olet varmaankin tasapainoinen ihminen!

Pettymyksistä toipumiselle on hyvä antaa aikaa juuri niin että viettää aikaa välillä itsekseen ja välillä on muiden seurassa. Lisäksi on hyvä kertoa luotettavalle ystävälle mihin asioihin on pettynyt aiemmissa suhteissa ja mitä kokemuksista voi oppia. Seurustelusuhteissa on hyvä olla mahdollisimman rehellinen. Kun huomaa että toinen aiheuttaa pettymyksen, siitä voi kertoa rauhallisesti. Voi sanoa, miltä minusta tuntuu kun toinen ei kutsu kylään tai ei täytä lupaustaan.

Kun olet rehellinen itsellesi ja tahdot hyvää niin toisille kuin itsellesikin niin uskon että joskus taas tapaat ihmisen josta pidät ja joka pitää sinusta. Kun olo toisen lähellä alkaa tuntua hyvältä niin siitä voi sanoa toiselle. Voit myös kertoa että arvostat rehellisyyttä ja luottamusta. Näin sitten jossain vaiheessa löytyy ihminen, joka on sinun luottamuksesi arvoinen. Mutta mitään kiirettä sinun ei taritse pitää seurustelun aloittamisessa. Voit odottaa että tapaat sellaisen ihmisen johon voit luottaa. On hyvä että vanhempasi tietävät lesboudestasi niin voit heillekin kertoa asioistasi ja saada heiltä ymmärrystä.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys