Selaa kysymyksiä

Tartunnasta kertominen

Ei nyt varsinaisesti liity seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sain alkuvuodesta kondylooma diagnoosin. Nuori mies, jota silloin tapailin, pisti poikki lähes saman tien. Sanoi kyllä, ettei tauti ollut syynä ja että oli kiitollinen, että olin rehellinen, kun kerroin mutta yhtäkkinen suhteen päätös pisti mietityttämään. Nyt kun olen tavannut uuden ihanan miehen en uskalla heittäytyä juttuun ennen kuin olen saanut kerrottua diagnoosistani. En voisi kuvitellakaan meneväni hänen kanssaan sänkyyn kertomatta mutta pelottaa, tulenko taas torjutuksi, vaikka tähän asti lämpimät tunteet ovat olleet molemminpuolisia. Jos tulen nytkin torjutuksi, uskallanko enää lähteä mihinkään juttuun mukaan? Elänkö loppuelämäni yksin koska kukaan ei halua tautista...

Hei!

Harmin paikka tuo kondyloomatartunta. Mutta senkin kanssa oppii elämään ja siihen saa hoitoa. Hienoa että haluat olla rehellinen ja ehkäistä tartunnan leviämistä. Huomaan miettiväni sitä, millä tavalla suojaat itseäsi tartunnoilta. Pyydätkö partneria käyttämään kondomia yhdynnöissä? Aina uusien suhteiden alussa se olisi viisainta, sillä kumppanisi itsekään ei välttämättä tiedä kantavansa mahdollisesti jotain piilossa olevaa tartuntaa (esim. hiv). Eli kysymys on myös sinun itsesi suojaamisesta.

Jos suhteen alussa saa sovituksi kondomin käytöstä vedoten myös omaan turvallisuuden tarpeeseen suhde pääsee etenemään siihen vaiheeseen, jossa voi ottaa riskin ja kertoa harmittavasta tartunnastaan ja sen hoitotilanteesta. Jos siihen mennessä on syntynyt kiintymystä ja luottamusta niin tuskin kondylooma sitä katkaisee. Tai jos katkaisee, niin ehkäpä se kertoo kumppanin valmiudesta kohdata haasteita yhdessä toisen kanssa.

Sinun ei todellakaan tarvitse jäädä lopuksi elämääsi yksin. Jos toiselle oma mukavuudenhalu ylittää valmiuden tulla toista vastaan, niin se voikin olla hyvä testi, joka karsii keskenkasvuiset kandidaatit. Jäljelle jääviä varmasti on ja he osaavat sitoutua karsiutuneita paremmin aitoon tunnesuhteeseen. Tärkeintä on, että arvostat itseäsi etkä ajattele itseäsi ”tautisena”!

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys