Selaa kysymyksiä

Homofobinen vanhempi

Moikka! Olen kohta 19 v tyttö ja noin vuosi sitten tajusin olevani lesbo. Tämä vuosi on ollut elämässäni yksi vaikeimmista identiteettipohdintojen yms. takia. Itse asian hyväksymiseen meni oma aikansa (tosin välillä tulee edelleenkin hetkiä, jolloin haluaisin uskoa, että olen hetero, kuitenkin tiedän, että niin ei ole) mutta tiedän että haastavin vaihe on vielä edessäpäin. Tällä hetkellä kukaan läheiseni ei tiedä, tai niin ainakin luulen. Välillä tuntuu siltä, että kaverit olisivat aavistaneet jotain nettikäyttäytymisestä tyylistäni tai siitä että en yksinkertaisesti ole enää lähestynyt poikia/puhunut kenestäkään ja muutenkin ollut hyvin vaitonainen heidän puhuessaan seurustelusta yms. Näytän kuitenkin täysin heterolta, joten asiaa tuskin aivan helposti tajuaa. Suurimmaksi ongelmaksi kuitenkin on muodostunut äitini, joka on erittäin homofobinen. En ole asiaan ennen niin paljon kiinnittänyt huomiota, mutta nyt kuluneen vuoden aikana olen kuullut jo liian monta kertaa, kuinka hänen mielestään homot/lesbot ovat niin ällöttäviä ja jos sellaista näkyy televisiossa hän vaihtaa heti kanavaa. Kuitenkin lesbot ovat hänen mielestään vielä paaaaljon vastenmielisempiä kuin homot.

Kun olin nuorempi, äitini kyseli jatkuvasti miksei poikaystävää ja että olenko lesbo, jolloin tietysti suutuin ja kielsin asian (kun en ollut silloin edes tietoinen). Nykyään luulee minun vain olevan hyvin nirso ja joskus myös vitsailee asialla. (En ole siis ikinä seurustellut kenenkään kanssa, tapaillut kyllä muutamia poikia, muttei niistä ikinä kehittynyt mitään.) Tiedän että jos haluan elää onnellista ja normaalia elämää, minun on kerrottava jossain vaiheessa. Se vain on todella suuri kynnys.

Kysymys kuuluukin, miten voisin lähestyä asian kertomista ystävilleni sekä etenkin äidilleni? Olisiko parempi kertoa vasta sitten kun muutan esim. pois kotoa?

Hei!
On todella surullista, että nyt, kun olet lopulta päässyt selvyyteen omista seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvistä tunteistasi, niin joudut toistaiseksi kotona peittelemään merkittävää osaa itsestäsi. Joudut kuulemaan äitisi suusta sinun samaistumisryhmään liittyvää halveksuntaa. Sinulle ehkäpä kauneimmat tuntemukset ja siihen liittyvä identiteetti mustamaalataan toistuvasti äidin suulla. Me kaikki olemme olleet lapsuudessamme riippuvaisia äidistä, jonka hyväksyvä rakkaus tai sen puute vaikuttaa meihin syvästi. Äidin ja isän sanoilla on meihin kaikkiin voimakas vaikutus, riippumatta siitä miten läheisiä olemme heidän kanssaan. Loukkaavat sanat sattuvat syvälle ja kannustavat tuovat rauhaa ja luottamusta elämään.

Kunpa itse kukin miestä ymmärtäisi mitä vahinkoa saamme aikaan asettuessamme toisten ihmisten yläpuolelle heitä halveksien. Erityisen suuri vastuu tässä on vanhemmilla, koska heidän asenteensa vaikuttavat olennaisesti lasten psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Osa lapsista omaksuu vanhempiensa asenteet ja siirtävät ne seuraavalle sukupolvelle. Osalla taas herää kritiikki ja halu vaikuttaa asenteiden muuttumiseksi. Kaikkein haavoittavimpia halveksivat asenteet ovat silloin, kun lapsi huomaa, että vanhempi ei pysty mitenkään arvostamaan ihmisiä, joihin lapsi syvästi omien syvien tuntemustensa perusteella samaistuu. Seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen kokemisessa olemme vahvasti itsetuntoon vaikuttavalla alueella. Kummassakin on kyse siitä, mitä minä olen ja miten koen muut ihmiset. Kun vanhemman hylkäys osuu näihin, on vaikea enää olla oma itsensä vanhemman lähellä.

Se, että moni lapsi hylkäämisen pelossa salaa seksuaalisen suuntautumisensa (tai sukupuolikokemuksensa) vanhemmaltaan, johtaa keskinäisen etääntymiseen, koska lapsi ei nuorena/aikuisena voikaan puhua itselleen tärkeistä asioista avoimesti omana itsenään vanhempiensa kanssa. Se vie hengitystilaa keskinäisiltä suhteilta, jotka voisivat muuten olla hyvinkin ravitsevia.

Osa vanhemmista pystyy tarkistamaan omat homofobiset asenteensa saatuaan tietää, että oma lapsi on homo tai lesbo. Monille se tapahtuu omakohtaisen surutyön kautta, jossa luovutaan aiemmista itsestään selvinä pidetyistä odotuksista ja löydetään vähitellen uudenlaisia myönteisiä odotuksia: kieltäminen, viha, suru, hyväksyminen ja uusien näkökulmien löytäminen. Tämä prosessi kestää usein kuukausia, ehkäpä vuosia. Jollekin se voi olla melko lyhytkin prosessi. Rakkaus omaan lapseen ja perheen sisäinen keskustelulle avoin ilmapiiri voi monia auttaa tämän työn tekemisessä. Osa vanhemmista ei kuitenkaan syystä tai toisesta lähde tähän prosessiin. Siihen voi vaikuttaa erilaiset pelot esim. statuksen tai yhteisön tai vakiintuneen maailmankuvan menettämisestä tai syyllisyyden tunteet. Myös se, jos parisuhteessa/perheessä ei ole opittu puhumaan aroilta tuntuvista asioista, voi lukita tilanteen.

Moni vanhempi saa kuitenkin apua lukkiutuneeseen tilanteeseensa, kun löytää muita vastaavassa tilanteessa olevia vanhempia. Yksi välillinen keino tähän on kirjallisuus. Marja-Leena Parkkisen kirja on tässä mielessä oivallinen. Siinä on omakohtaisia kertomuksia hyvinkin erilaisten perheiden tavoista käsitellä ulostuloa. Ko. kirja on valitettavasti loppuunmyyty, mutta löytyy varmasti monista kirjastoista.

Mutta palataan nyt sinun kysymykseesi: miten kertoa asiasta a) ystäville ja b) äidille. Onko niin, että ystävistä on helpompi pää aloittaa? Suosittelen että ennen äidille kertomista ainakin joku sinun parhaista ystävistäsi tietää asiasta. Silloin voit käsitellä ko. ystävän/ystävien kanssa äidin taholta mahdollisesti tulevia kielteisiä reaktioita. Mikä sinusta olisi luontevin tapa kertoa suuntautumisestasi jollekin parhaista ystävistäsi? Ystävälle kertominen on usein luontevinta kahdenkeskisen keskustelun muodossa. Yhteinen illallinen, saunailta, mökkireissu, kävely luonnossa tms. tilanne voisi antaa tilaa ja aikaa kummallekin kertoa itselle tärkeistä asioista ja kuunnella toista.

Äidillesi kertominen onkin jo haasteellisempi asia. Mietit että kertoisitko hänelle vasta sitten kun olet muuttanut kotoa. Sinulla on oikeus itse päättää siitä, milloin kerrot. Jos kotoa pois muuttaminen on pian ajankohtaista, voi kertomisen siirtäminen sen jälkeiseen aikaan olla viisasta. Kertomisen jälkeen kumpikin tarvitsette välillä keskinäistä etäisyyttä, jotta kummankin omille tunteille olisi riittävästi tilaa. Sinun voi olla ajoittain vaikea kestää äidin mahdollisesti hyvinkin vihaisia reaktiota kuten kieltäminen ja aggressio, jotka kuuluvat suruprosessiin ja jotka olisi hyvä ilmaista. Myöskin äidin suru voi tuntua lapsesta kohtuuttomalta, mutta sillekin tarvitaan aikansa. Toisaalta jos arvelet asuvasi useita vuosia vielä äitisi kanssa samassa taloudessa, niin salaisuuden ylläpitäminen ja äidin kysymyksiin välttelevästi vastaaminen voi tulla sinulle hyvin raskaaksi ja vaikeuttaa keskinäistä suhdettanne entisestään. Silloin joudut valitsemaan asian avoimen käsittelyn ja salailun välillä. Olet itse paras arvioimaan, kumpi on teille parempi vaihtoehto. Kun mietit tätä, niin koita välillä asettua äitisi asemaan, miten hän syvimmiltään toivoisi sinun toimivan tässä.

Vanhemmille asian puheeksi ottaminen voi usein toimia parhaiten kirjeen välityksellä. Kirje antaa vanhemmalle aikaa pureksia asiaa ”kasvojaan menettämättä” ja hän voi palata yhä uudestaan sen pariin. Suullinen ulostulo herättää usein niin voimakkaita tunteita, että suurin osa informaatiosta jää kuulematta ja ymmärtämättä. Kirjeessä voi sitä paitsi korostaa vanhempaan mahdollisesti liittyviä myönteisiä tunteita ja merkityksiä, mikä osaltaan alustaa kirjeen mahdollisti herättämää keskustelua.

Toivottavasti sait tästä apua seuraavien askelten valmisteluun

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys