Selaa kysymyksiä

Auttaako vanhempien suhtautumiseen vain aika?

Hei!

Olen 24 vuotias homoseksuaali nainen ja n kaksi vuotta sitten tulin puhelimitse kaapista äidilleni.. kotonani on aina ollut hyvinkin suvaitsevainen ilmapiiri ja olen kerran jopa kuullut äitini toteavan, ettei hänelle olisi väliä jos joku lapsista olisi lesbo, mikä silloin teini-iässä tuntui helpottavalta, vaikka oman seksuaalisen suuntautumisen pohdinta olikin vielä vaiheessa. Esimerkiksi koulussa tai työelämässä asia on myös ollut täysin ok ja olenkin tullut kaapista ulos jo melkein kaikkialla enkä ole kohdannut mitään selkeää syrjintää aiheen tiimoilta.

Kuitenkin äitini reaktio puhelimessa yllätti minut yhtä paljon kuin kaapista ulos tulemiseni hänet.. itkuisesti soperrettujen melkoisen asiattomien kysymysten ja kiellon kertoa kenellekään jälkeen olen kuullut äitini asian käsittelystä väliraportteja lähinnä sisaruksiltani, joiden mukaan käsittely on ollut ilmeisesti raskas ja itkuinen. Viime kesänä sain myös hämmentävän puhelinsoiton, jossa ensin äiti käski minua kertomaan suuntautumisestani sukulaisille, minkä jälkeen kielsi kertomasta, minkä jälkeen ilmoitti että kaveriporukkani on lesboksi muuttumisen jälkeen muuttunut ihan kauheaksi (whaat?) ja minun pitäisi pitää sosiaalinen mediani yksityisenä (en somessa ole kokenut tarpeelliseksi toitottaa seksuaalista suuntautumistani, mutta jotain häiritsevää siellä sitten ilmeisesti oli). Tämän jälkeen tuli onneksi seuraavana päivänä vähän katuvaisempi soitto, missä toteamus että minun pitäisi ymmärtää asian olevan hänelle vaikea edusti ilmeisesti anteeksipyyntöä.

Joka tapauksessa näiden episodien välissä yhtään kenenkään seksuaalinen suuntautuminen on täysin tabu aihe perheessämme, itsekään en halua millään tavalla viitata mihinkään oman elämäni ihmissuhteisiin, etten vaan saa aikaan mitään kohtausta. Olen aika huono puolustamaan omaa kantaani ja konfliktitilanteissa (esim. liian henkilökohtaiset tai syyllistävät kysymykset) menen yleensä aika jäihin ja mielellään vetäydyn. Rauhallisesti ja hyvässä ilmapiirissä voisin asiasta keskustella.

Alun perin ajattelin, että ajan myötä asia helpottaa, nyt olen viime aikoina pohtinut, että onko mitään mitä voisin tehdä auttaakseni äitiäni saamaan tälle jutulle vähän normaalimmat mittasuhteet, vai pitääkö tällaista salailua ja aiheen välttelyä jatkaa ikuisuuksiin... Tuntuu että hän kuvittelee minun elävän jotain mystistä undergroundlesboelämää, kun oikeastihan näin sinkkuna seksuaalinen suuntautumiseni ei näy arjessani pahemmin ollenkaan. Äitini ei käy töissä, hänellä ei ilmeisesti ole oikein ystäviä kenen kanssa kehtaisi asiasta puhua, saatikka sukulaisten kanssa, kenen kanssa hän olisi läheisempi. Paitsi pikkusisarusteni, jotka ovat kyllä ihailtavasti jaksaneet kuunnella, mutta minusta on jotenkin ikävää että minun elämäni melko henkilökohtainen asia on tällä tavalla muiden hartailla puitavana ja selvitettävänä.

Harmittaa myös, kun arvelin että kaapista tulon jälkeen voisin olla vapaammin eikä olisi oloa, että salailen jotain, mutta tilanne on oikeastaan jo melkeinpä päinvastainen kun joudun asiasta kuitenkin vaikenemaan. Ehkä oli virhe tulla kaapista, kun meidän perheessä ei romanttiset ihmissuhdeasiat muutenkaan ole mikään luonnollinen keskustelunaihe.. Osaatteko neuvoa miten saisin tilanteen korjattua?

Hei
Sinua harmittaa että otit seksuaalisen suuntautumisesi puheeksi äitisi kanssa. Teit sen hyvässä uskossa muistaen miten hän oli aihepiiristä aiemmin puhunut. Olit ajatellut että avoimuus mahdollistaisi luontevamman kontaktin kotonasi. Äitisi reaktio on ollut sinulle tätä taustaa ajatellen järkytys. Ehkäpä hänen reaktionsa ovat olleet hänelle itselleenkin yllätys. Hän on kuvitellut olevansa suvaitsevainen ihminen ja yhtäkkiä löysikin itsestään pelokkaan normittajan. Homoseksuaalisuuteen kohdistuvat pelot on kylvetty ihmisiin monin eri tavoin hyvin varhain ja ne voivat peittyä pinnallisen suvaitsevaisuuden alle ja paljastua vasta kun asia tulee riittävän lähelle itseä. Kyse voi olla syvällä piilevästä erilaisuuteen liittyvästä hylkäämisen pelosta. Varsinkin silloin, kun ihmisen yksilöityminen ja siihen liittyvä terve toisia arvostava itseluottamus eivät pääse riittävästi kehittymään, voivat nämä pelot päästö ohjaamaan käyttäytymistä. Se että äitisi ei ole mukana työelämässä eikä hänellä ole ystäviä, joiden kanssa tuulettaa asioita, varmaankin on hidastanut tällaista yksilöitymistä. Silloin oman perheen asiat muodostuvat liiaksikin oman itsetunnon kulmakiviksi ja kyky tukea lapsen erillisyyttä ei pääse kasvamaan.

Jos edellä olevat oletukseni osuvat oikeaan, niin silloin pelkkä aika on varsin hidas lääke tilanteen korjaamiseen. Jos äitisi voisi avoimin mielin keskustella jonkun ulkopuolisen kanssa siitä kaikesta mylläkästä, joka hänen mielessään pyörii, niin prosessi etenisi nopeammin. Nyt hän purkaa pahaa oloaan nuorempiin sisaruksiisi, mikä tekee pahaa kaikille osapuolille. Mistä löytyisi sellainen ihminen, jolle hän voisi purkaa pelkonsa ja pahat ajatuksensa turvallisesti, niin että se toinen voisi hyväksyä että hänellä on paha olo menemättä itse mukaan hänen pelkoihinsa ja voisi vähitellen rauhoitella häntä niin että hän saisi takaisin suhteellisuudentajunsa. Löytyisikö esimerkiksi seurakunnasta työntekijää, jolla on hyväksyvä asenne homoseksuaalisuuteen ja ymmärrystä erilaisuuden pelkoa ja turvallisuuden menettämisen tunnetta kohtaan.

Olen joskus keskustellut puhelimessa erään äidin kanssa, joka itselleen yllätyksenä koki tyttärensä naissuhteen yököttävänä. Vasta, kun hän oli saanut sanotuksi synkimmät ajatuksensa asiaan liittyen, hänen äänensä pehmeni ja hän pystyi rauhoittumaan. Sen jälkeen pääsimme keskustelemaan siitä turvattomuudesta, minkä keskellä hän eli ja siitä miten merkityksellinen tämä tytär oli ollut äidin itsetunnolle.

Voisitko kirjoittaa äidillesi kirjeen, jossa kerrot miten normaalia elämää elät ja miten tärkeää sinulle on olla hyvissä väleissä hänen kanssaan. Voit kertoa mitä hyvää olet häneltä elämäsi aikana oppinut ja miten hyvältä aikanaan tuntui, kun hän kertoi että hänelle olisi OK jos hänen tyttärensä olisi lesbo. Voit lisäksi kertoa että voisit auttaa häntä löytämään tahon, jossa hän voisi turvallisesti käsitellä asian tiimoilla syntynyttä hämmennystään. Yksi vaihtoehdoista voisi olla puhelinpäivystyksemme, joka on avoinna ma ja to klo 19-21 numerossa 044 300 2355.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys