Hukassa
En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Tuntuu vaan tosi pahalta.
No tuotanoin... Puberteetin kynnyksellä alkoi pojat kiinnostaa. Kulutin valtavasti voimavaroja peittääkseni 'homouteni'. Tätä jatkui lukion loppuun asti. Sitten muutin uuteen kaupunkiin yksin asumaan. Sain tilaa ajatuksilleni ja uusia näkökulmia tilanteeseen. Myönsin itselleni olevani homo.
Harrastin ekaa kertaa ikinä seksiä miehen kanssa. Minuun ei sattunut, olin euforiassa. Mieleni laukkasi villisti. Olin vapaa oma itseni.
Myöhemmin olen ollut muiden miesten kanssa. Suhteet ovat olleet lyhytikäisiä. Olin kuitenkin varma homoudestani.
Sitten naisfantasiat alkoivat eksyä päähäni. Ensin yksittäisinä kuvina ja ajatuksina, myöhemmin haaveiluna. Järkytyin. Minähän olen homo!
Alkuhuuman jälkeen olen hylännyt btm roolin. Pidän sitä epämukavana ja vastenmielisenä ajatuksena. Olen silti ollut vain miesten kanssa.
Tämän hetkinen 'säätö' on jatkunut yli puoli vuotta. Siis miehen kanssa. Seksi on alkanut tuntua tylsältä. En alunperinkään ollut kovin romanttisessa suhteessa, mutta tuntuu kuin mitään tunteita ei enää olisi.
Jokin aika sitten aloin katsomaan hetero- ja lesbopornoa. Erityisesti naisten rinnat kiihottivat, ja hiukset. Genitaalit niin naisilla kuin miehillä ovat epäkiinnostavan näköiset.
Nyt olen alkanut miettiä, josko identiteettini olisi kuitenkin bi. Olen huomannut, että miehiin liittyvät ajatukset ovat olleet lähinnä seksifantasioita. Ja romantiikassa olen kokenut karvaita pettymyksiä. Löydän mieleni sopukoista haaveita lapsista naisen kanssa. Olen hämilläni.
Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut avoimempi muutamalle läheiselleni ja he ovat sanoneet, että olen aina vaikuttanutkin homolta. Pidän itseäni kuitenkin melko maskuliinisena ja olen saanut kuulla kehujakin tästä partreneiltani. Tämä minun ilmeinen homouteni yllätti ja vähän loukkasi.
Nyt kun olen löytänyt itsestäni bi-puolen, tuntuu kuin ihmiset luulisivat minun valehtelevan, keksivän sepustuksia, joilla pääsisin 'takaisin' heteron rooliin. Minut tyrmätään täysin jos ilmoitan kiinnostuneeni myös vastakkaisesta sukupuolesta. Koen tämän kovin nöyryyttäväksi. Välillä kiellän itseltäni bipuoleni - minähän olen homo, kaikki sen tietää. Ja yhä uudestaan naiset hiipivät mieleeni.
Olen epätoivon partaalla tilanteessani. En tiedä kuka olen tai mitä haluan. Kaikki muut sen sijaan tuntuvat sen tietävän ja ovat valmiina tyrkyttämään apuaan, siis sillä ehdolla että olen homo ja tulossa kaapista. Bi en voi olla. Yritän vain valehdella itselleni, että pitäisin naisista.
Kysynkin: mitä voin tehdä? Mistä tiedän mihin lokeroon kuulun? Voinko ikinä olla parisuhteessa naisen kanssa ilman lähipiirini supinaa selän takana.

Hei
Pohdit mihin lokeroon kuulut? Bi? Homo? Hetero? Sinulla on ollut seksiä miesten kanssa, mutta et ole ollut tyytyväinen suhteiden laatuun. Romantiikka on puuttunut. Olet myös kyllästynyt olemaan BTM. Olet saanut palautetta sekä siitä että olet maskuliininen että siitä että vaikutat homolta. Nyt kun olet kertonut naisten rintoihin kohdistuvista tuntemuksista ja haaveilet parisuhteesta ja lasten saamisesta naisen kanssa. Lähipiirisi kyseenalaistaa uusimmat havaintosi ja pohdintasi ja arvelee että kyse on vain siitä että et ole vain hyväksynyt täysin homouttasi.
Seksuaalinen suuntautuminen on hyvin monitasoinen ja -ulotteinen asia. Sosiaalisesti helposti lokeroimme ihmisiä tarkasti rajattuihin lokeroihin hetero/bi/homo, jotka eivät vastaa kokemusmaailman rikkautta. On itse asiassa melko tavallista, että mies fantasioi seksistä miehen kanssa ja romanttisesta suhteesta naisen kanssa. Esim. biseksuaalisten miesten keskuudessa tämä on hyvinkin yleistä. Se minkä puolen itsessään ja siihen liittyvät arvot ihminen kokee itselleen tärkeimmäksi vaikuttavat oman identiteetin määrittelyyn.
Kerrot että ystäväsi ovat sanoneet, että olet aina vaikuttanut homolta. Pidät itseäsi maskuliinisena ja olet yllättynyt ja loukkaantunut siitä, että homouttasi pidetään ilmeisenä. On tärkeää, että tässä kuuntelet ennen kaikkea omia tuntemuksiasi ja havaintojasi siitä mitä koet ja mitä haluat eri ihmisten seurassa. Sinulla on oikeus omiin mieltymyksiisi ja tunteisiisi eikä niiden tarvitse sopia johonkin muiden määrittelemiin lokeroihin.
Tutki avoimin mielin eri tuntemuksiasi eri ihmisten seurassa. Ole avoin myös sen suhteen mistä eniten nautit seksikontakteissa. Seksuaaliset mieltymykset ovat hyvin yksilöllisiä ja niiden avoin tutkailu yhdessä kulloisenkin kumppanin kanssa on osa omaa seksuaalista kasvua. Seksissä on tärkeää tuoda esiin se, mistä itse nauttii. Se vapauttaa sekä itseä että partneria.
Biseksuaalisuus, jota on hyvin monenlaista, herättää levottomuutta osalla itsensä täysin heteroseksuaalisiksi tai täysin homoseksuaalisiksi kokevien keskuudessa. Selvärajaiset kategoriat tuovat monille turvaa, toisia ne taas ahdistavat. Siinä me ihmiset olemme erilaisia. Anna itsellesi oikeus tutustua omiin tarpeisiisi eri ihmisten seurassa. Siinä on tärkeää, että olet rehellinen sekä itsellesi että kumppaneillesi, niin että kumpikaan ei jälkeenpäin joudu toteamaan, että toinen ei ollut avoin ja rehellinen omista lähtökohdistaan ja pyrkimyksistään ja kokee sen vuoksi tulleensa hyväksi käytetyksi. Omat romanttiset, eroottiset ja seksuaaliset tarpeet ja mieltymykset avautuva itselle juuri rehellisen tutkailun myötä. Seksuaalisuudessa ja rakkaudessa avoin tutkaileva mieli ja rehellisyys itselle ja kumppanille on paras apu joka vähitellen auttaa löytämään itsensä suhteesta/suhteista joissa voi elää täyteläisesti omana itsenään.
Jussi Nissinen