Selaa kysymyksiä

Ehkä bi

Hei,

Olen parikymppinen nainen ja koen olevani ehkä bi. Tunnen päivittäin suurta ahdistusta asiasta ja minulla on paljon pakkoajatuksia itseni määrittelemisestä. Seurustelen tällä hetkellä poikaystäväni kanssa ja asumme yhdessä. Olen puhunut hänelle seksuaalisesta suuntautumisestani ja hän kyllä hyväksyykin minut. Hän on myös antanut "luvan" kokeilla seksiä tytön kanssa. Olen myös puhunut muutaman hyvän kaverini kanssa aiheesta ja saanut tukea. En ole varsinaisesti ilmaissut ystävilleni olevani ehkä bi, vaan sanonut, että olisin kiinnostunut kokeilemaan seksiä tytön kanssa. Perheelleni en ole kertonut mitään.

Ongelma onkin ehkä eniten määrittelyssä. Olen ihastunut enimmäkseen poikiin ja aina haaveillut poikien kanssa seurustelemisesta. Olen tällä hetkellä seurustellutkin vain poikien kanssa. Silti koen erityisesti eroottista yhteyttä tyttöihin. Minusta tuntuu vaivaannuttavalta välillä olla tyttöjen pukuhuoneessa tai yleisissä naisten suihkutiloissa. Tyttöjen kanssa ei ole muuta seksuaalista kokemusta kuin pussailua. Fantasioin kuitenkin paljon tytöistä. Haluaisin olla todellakin enemmän sinut itseni kanssa ja päästä ahdistuksesta eroon, sillä se on todellakin jokapäiväistä. Tuntuu, että olisi vain niin paljon helpompaa olla selkeästi hetero ja olla onnellinen poikaystäväni kanssa.

Hei

Olet ihastunut enimmäkseen poikiin ja haaveillut sen poikien kanssa seurustelemisesta. Nyt seurusteletkin ja asut yhdessä poikaystäväsi kanssa. Sen ohessa koet eroottista yhteyttä tyttöihin ja fantasioit heistä. Poikaystäväsi on antanut sinulle ”luvan” kokeilla seksiä tytön kanssa. Tyttöihin kohdistuva erotiikka aiheuttaa sinussa kuitenkin ahdistusta ja toivoisit että olisit selkeästi hetero.

Onko sinulla sellainen ajatus, että erotiikka tai seksi tyttöjen kanssa olisi jotenkin väärin tai likaista. Jos sinulla on tällaisia ajatuksia, niin mistä ne tulevat, kenen ääni löytyy kieltojen takaa? Erotiikka ja seksuaalisuus kun ovat yhtä lailla arvokkaita riippumatta siitä onko kohde vastakkaista tai samaa sukupuolta, kunhan se tapahtuu kummankin omasta tahdosta. On kuitenkin totta, että kulttuurissamme on ollut pitkä perinne, että heteroseksuaalista erotiikkaa on pidetty kauniimpana tai luonnollisempana kuin homoseksuaalista erotiikkaa, ja tämä asennoituminen vaikuttaa edelleen monien mielessä niin että homoeroottiset tunteet tuntuvatkin kiusallisilta.

On itse asiassa melko tavallista, että itseään heteroina pitävillä naisilla on eroottisia tunteita myös naisia kohtaan. Monille ne ovat ihan OK tuntemuksia, eikä niihin useinkaan liity tarvetta lähteä toteuttamaan niitä. Ne ovat eroottista maustetta elämässä. Mutta osalle nuo tunteet tuntuvat vääriltä ja ne aiheuttavat ahdistusta. Silloin asiasta voi tulla pakkomielteistä, eli asian torjuminen itsestä itse asiassa vahvistaakin sitä. Voisiko sinua rauhoittaa tieto siitä, että heteroseksuaalisilla tytöillä/naisilla voi olla eroottisia tunteita tyttöjä kohtaan ja että se on OK. Osa heistä ei koskaan nimeä itseään biseksuaaliksi, osa nimeää.

Biseksuaalisuutta ei tarvitse kokea taakkana, vaan sen voi kokea myös rikkautena, kykynä kokea ihania tunteita sekä miehiä että naisia kohtaan. Kaikkia eroottisia tunteitahan ei tarvitse toteuttaa. Seksuaalisen kontaktin syntymiseenhän tarvitaan eroottisten tunteiden lisäksi kummankin tahtotila ja usein paljon muitakin kuin eroottisia tunteita, eli kyse on kahden ihmisen kohtaamisesta, ei vain eroottisten tunteiden toteuttamisesta. Se voisikin olla toisesta aika loukkaavaa, että olisit seksissä hänen kanssaan vai toteuttaaksesi omia tuntemuksiasi ilman todellista kahdenvälistä kontaktia.

Olisi hyvä, että voisit keskustella jonkun luotettavan ihmisen kanssa siitä, millaisia tyttöihin kohdistuvat eroottiset tunteesi ovat. Kohdistuvatko ne kaikkiin tyttöihin vai tietynlaisiin. Mitä mielikuvia ja fantasioita niihin liittyy. Ovatko ne samanlaisia kuin poikiin/miehiin kohdistuvat tunteet vai erilaisia. Jos erilaisia niin millä tavoin. Se että voisit avoimesti keskustella tunteittesi eri puolista, saattaisi tehdä niistä vähemmän pelottavia ja ahdistavia.

Homoeroottisiin tunteisiin liittyvän pelon ja ahdistuksen takana voi olla myös yleisimpi taipumus pakkoajatuksiin ja se sitten kanavoituu homo/biseksuaalisuuden peloksi. Kerrot että sinulla on pakkoajatuksia itsesi määrittelemisessä. Pakkoajatukset liittyvät usein vaikeuteen sietää epävarmuutta elämässä ja siksi on vaikea sietää epävarmuutta aiheuttavia tilanteita tai tunteita. Jos kyse on nimenomaan pakkoajatuksista, niin silloin on syytä tarkastella, missä tilanteessa ne aktivoituvat, eli mikä saa aikaan sen, että alat fantasioiden tytöistä ja pohtia suuntautumistasi.

Suosittelen että kävisit seksuaalineuvojan tai -terapeutin vastaanotolla voidaksesi turvallisesti keskustella hämmennyksestäsi.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys