Selaa kysymyksiä

Psykologisesta sukupuolesta

Tämä on ehkä todella hassu kysymys, mutta olen jäänyt pohtimaan mitä merkitystä psykologisella sukupuolella on? Olen siis fyysinen nainen, mutta aina enemmän tai vähemmän ollut sukupuoleton psykologisesti. Asia ei ole minua painanut tai stressannut juurikaan, enemmänkin olen asian kunnolla hahmotettuani löytänyt vastauksia sille, miksi sukupuolittaminen silittää minua usein vastakarvaan.

Viime aikoina on ollut useita muunsukupuolisia (ja sukupuolettomia) mediassa esillä. Oikeastaan heidän puheenvuoronsa ovat saaneet minut miettimään sitä, että paljonko painoarvoa pitäisi psykologiselle sukupuolelle antaa? Olen jotenkin aina ohittanut sukupuolettomuuteni hieman kuriositeettina, enkä ole sitä tuonut esiin muuten kuin olemalla piittaamatta tietyistä perinteisistä sukupuolijaoista ja olen puolustanut voimakkaasti yksilöiden tasa-arvoa sukupuolestakin riippumatta.

En tiedä ovatko nämä julki tulleet muunsukupuoliset näyttäneet että muitakin tapoja elää voisi olla - avoimemmin omana itsenä. En siis oikein edes tiedä mitä kysyn, ehkä osaat lukea sen tästä viestistä tai sen rivien välistä :) Kait sitä, että onko psykologisella sukupuolella väliä, onko se "oikeasti" olemassa?

Hei
Laitoitpa perustavaa laatua olevan kysymyksen, johon vastaamalla voisi kirjoittaa kokonaisen kirjan. Ihmisen biologinen/anatominen/neurologinen/hormonaalinen sukupuolittuminen alkaa raskauden aikana riippuen sikiön saamista kromosomeista ja aivojen osalta siihen vaikuttaa äidin hormonieritys tiettyjen viikkojen aikana. Siis syntymän hetkellä meillä on erilaisia sukupuolittuneita ominaisuuksia. Tutkimuksissa on todettu että vasta syntynyttä lasta kohdellaan heti alusta lähtien oletetun sukupuolen mukaisesti (tyttöjä hempeämmin ja poikia jämäkämmin). Lapsen temperamentilla ja muilla synnynnäisillä ominaisuuksilla sekä kasvuympäristön reaktiolla on kuitenkin oma vaikutuksensa kunkin yksilölliseen kehitykseen. Noin kahden vuoden iässä lapsi alkaa sukupuolittaa itsenään joko tytöksi tai pojaksi. Tähän varamaan johtaa osaltaan se että ympäristö koko ajan tekee sitä. Lapsi ei kuitenkaan aina koe itselleen annettua sukupuolimäärittelyä omakseen. Siinä vanhemmilla on mahdollisuus joko ottaa vakavasti lapsen oma kokemus tai yrittää ”ojentaa” lasta kohti odottamaansa psyykkistä sukupuolta ja siihen liittyvää sukupuolen ilmaisua, mikä johtaa usein psyykkisiin ja sosiaalisiin ongelmiin.

Osalle lapsista tietoisuus omasta sukupuolesta on tärkeä osa omaa itsetuntemusta ja itsetuntoa. Osalle se ei syystä tai toisesta muodostu kovinkaan keskeiseksi vaan heille ihmisen muut ominaisuudet ovat merkityksellisempiä myös itsetunnon kannalta. Arvelen että olet oikeassa siinä, että itsensä muunsukupuoliseksi identifioituneet ihmiset ovat tuoneet näkyviin tätä ennen sukupuolittuneessa yhteiskunnassa ”näkymättöminä” eläneet ihmiset, joille psyykkinen sukupuolijako on tuntunut itselle vähämerkitykselliseltä tai vieraalta, samalla tavalla kuin vasta seksuaalivähemmistöjärjestöjen muodostuminen on tuonut näkyviin ei-heteroseksualiset ihmiset ja transyhteisöjen kehittyminen transsukupuoliset, joita aiemmin pidettiin psyykkisesti sairaina.
Tietoisuutemme siis kehittyy vähitellen tunnistamaan ihmisten moninaisuuksia sitä mukaan, kun paineet yhdenmukaisuuteen hellittävät.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys