Selaa kysymyksiä

Arki vaikeutuu

Hei!
Olen 45v-perheellinen mies ja olen jo vuosia harrastanut ristiinpukeutumista ja erilaisia kumiasuja.
Nykyään tuntuukin, että nk. nakuna kiihottuminen on niinikään erityisen vaikeaa. Harrastukseni koskee vain asusteita, en ole transsukupuolinen, en käytä peruukkeja jne.

Olen harrastanut pitkälti itsekseni, mutta viime vuosina olen etsinyt myös saman henkisiä harrastajia sex-kumppaneiksi, toisen satunnaisia, toisen säännöllisempiä. Kaikki heistä ovat olleet miehiä, mukavia ja turvallisia kokemuksia, hekin usein myös ukkomiehiä.

Itseasiassa, tällaisia miesten välisiä sex-kokemuksia ja kumppaneita on viime vuosien aikana kertynyt enemmän kuin mitä naiskumppaneita yhteenlaskettuna koko aikuisiän aikana.

Nakusexiä en miesten kanssa voisi harrastaa vaan johde tulee asujen kautta, En tunne seksuaalista vetoa miehiä kohtaan sinänsä. Terveydestä olen aina huolehtinut myöskin.

Vaimoni kanssa seksi-elämä on alkuvuosien jälkeen ollut laimeaa ja nyt ruuhkavuosien (lapset 3 ja6 v) aikana entistäkin laimeampaa. Arki muuten pyörii mukavasti ja viihdymme toistemme seurassa erinomaisesti ja meillä on mukavaa. Hän on seksuaalisuudeltaan melko lailla viileä ja olen tavallaan kyllästynyt olemaan jatkuvasti aloitteentekijä. Näissä asioissa keskusteluyhteyttä ei muutenkaan ole koskaan ollut. Hän kokee asiat vaikeina, enkä itsekään juuri näistä asioista tykkää puhua.

Asiaa ei ainakaan helpottanut se, että vaimo löysi asuvarastoni ja yhteydenpitovälineeni. Silloin asiasta keskusteltiin ja tunsin eräänlaista helpotusta, koska salailu oli päättynyt ja minulla on selkeä syy lopettaa harrastus. Näin luulin. Muutama viikko menikin ihan ok. Lupasin hävittää asusteet, en tehnyt näin, siirsin ne vaan turvallisempaan paikkaan ja hankin myös uuden yhteydenpitovälineen. Eipä aikaakaan, kun sama ralli oli taas päällä.

Nyt tosin tuntuu, että asia on mennyt vielä huonompaan suuntaan, sillä käytännön asioita tulee lykättyä, että ehtii sex-juttuja harrastamaan. Netissä saattaa päivästä vilahtaa äkkiä 6-7 tuntia ihan porno-ja chatti sivuilla itseään tyydyttäen ja seuraa etsien.

Olen useasti tehnyt pyhän päätöksen, että nyt se on loppu. On se, parikin tuntia jopa ja sen jälkeen tilanne alkaa taas lipsua käsistä.

Olen voimakkaasti visuaalinen ihminen ja varsinkin kesäaikaan joka paikassa on ärsykkeitä, jotka ajavat sivuraiteelle. Sivuraiteelta ei pääse pois kuin itsetyydytyksen kautta.

Tyydytän itseäni lähes päivittäin, joskus useampia kertoja päivässä. Tiedän, että se auttaa siirtämään ajatuksia seksistä ja fetisseistä ja sitä kautta pystyn hoitamaan nk. normaalejakin asioita.

Uskon, että vaimoni olettaa minun parantaneeni tapani ja mielelläni olisin hänen uskonsa arvoinen.
Tunteitani kun olen tutkiskellut, niin vakioseuralaisten luona vierailuista ei enää tule edes huono omatunto, kuten joskus aiemmin. Toki sitä miettii, että pitikö sitä taas langeta, mutta so not, sanoisi Nykänen. Uudet tuttavuudet ja ensivisiitit saattaa hetken mieltä kaivertaa, mutta kun himo taas nousee, asia unohtuu ja kaikki tuntuu hyvältä.

Olen myös useasti suunnitellut hävittäväni asusteet ym. rekvisiitan, tämä on jäänyt suunnitelmaksi ja itseasiassa rekvisiitan määrä tuntuu pikemminkin kasvavan.

Haluaisin kovasti päästä asian yläpuolelle, sillä tämä haittaa arkiaskareita, työntekoa (työssäni voi pitkälti määrätä työajat), lasten kanssa oloa ja ylipäätään perhe-elämää, sosiaalisista suhteista puhumattakaan. Jos vapaa-aikaa on itselle, menee se seksin parissa vaikka muutakin tekemistä olisi.

En ole varma, haluanko näistä asioita puhua naamatusten tai edes puhelimessa kenenkään kanssa. Koen asian tavallaan hävettävänä eritoten toistuvien lankeamisten johdosta.

Mitäs pitäs tekemän?
Kiitos

Hei
Naisten asusteisiin ja kumiasusteisiin liittyvät seksikontaktit miesten kanssa ovat vähitellen täyttäneet sekä mielen että ajankäytön. Olet huomannut sen haittaavan lasten kanssa oloa, perhe-elämää ja työntekoa. Olet vakavasti huolissasi tilanteesta ja haluaisit päästä tilanteen yläpuolelle mutta olet huomannut, että veto fetissikontakteihin on voimakas. Sinua arastuttaa puhua asiasta kenenkään kanssa edes puhelimitse, saati kasvotusten. Toistuvat lankeamiset hävettävät sinua.

Kertomasi perusteella fetisseihin liittyvistä seksikontakteista on tullut sinulle addiktoitunutta käyttäytymistä, jolle on tyypillistä juuri se, että toimii omien arvojensa vastaisesti, toiminta haittaa muuta elämää ja yritykset lopettaa sitä ovat epäonnistuneet herättäen häpeää, joka taas vaikeuttaa asian puheeksi ottamista.

Miellä on lähes luontainen taipumus välttää häpeän kohtaamista. Häpeässähän on kyse pelosta olla kelpaamaton ihminen. Ongelma kuitenkin vain pahenee, kun vältämme häpeää aiheuttavan asian puheeksi ottamista. Siksi kierteen katkaisemisessa tärkeitä onkin uskaltaa kohdata häpeä. Sen kohtaaminen on itse asiassa vapauttava kokemus, josta selviää todellakin hengissä. Itse asiassa sen jälkeen oma ihmisarvo omissa silmissä kasvaa.

Addiktoituneesta käyttäytymisestä voi toki päästä yksinkin eroon. Usein se tapahtuu kuitenkin vasta sen jälkeen, kun käyttäytyminen ei tuota enää riittävästi tyydytystä tai sitten kun se on tuhonnut tai ollut hyvin lähellä tuhota jotain itselle tärkeätä elämässä. Kustannukset voivat olla kovat. Siksi suosittelen, että hakisit ulkopuolista apua. Siinä on kaksi vaihtoehtoa: 1) hakeutua vertaistukiryhmään tai 2) hakeutua seksuaaliterapeutin vastaanotolle. Vertaistukea voit löytää ryhmästä SAA nimettömät seksiaddiktit. Se kokoontuu säännöllisesti Helsingissä. Lisätietoa ryhmän toiminnasta ja yhteydenottolomakkeen löydät osoitteesta http://seksiriippuvuus.fi/. Sinun on hyvä tietää että ryhmässä käy eri tavoin suuntautuneita ihmisiä. Huomion kohteena ei ole kenenkään mieltymys tai suuntautuminen vaan itse addiktio ja siitä vapautuminen. Seksuaaliterapeuttien koulutukseen sisältyy myös addiktoituneen seksikäyttäytymisen ymmärtäminen ja hoito. Seksuaaliterapeuttien vastaanottoja löytyy ympäri Suomea ja löydät niitä joko googlaamalla ”seksuaaliterapeutti” tai menemällä sivustolle seksologinenseura.fi ja siellä kohtaan asiantuntijat.

Kerroit että parisuhteessa teidän kahden välinen seksisuhde on jäänyt syrjään mm. aloitteiden epätasapainon, ruuhkavuosien ja puhumisvaikeuksien myötävaikutuksella. Arvelen että tämä asia olisi hyvä saada teidän yhteisen työskentelyn kohteeksi. Parhaiten se onnistuisi pariterapeutin vastaanotolla. Seurakunnilla tai seurakuntayhtymillä on perheasiain keskuksia ja ne tarjoavat myös pariterapiaa nimenomaan lapsiperheiden vanhemmille heidän vaikeuksissaan, myös seksuaalisissa. Myös esim. Väestöliitolla ja Sexpo-säätiöllä on maksullista pariterapiatoimintaa ja pariterapeutteja voi myös ”googlettaa” ja Sexpon puhelinpäivystyksen kautta (ks. Sexpon.fi/neuvonta) voit tiedustella asiasta tarkemmin.

Kuten huomaat, niin vastauksessani painottuu se, että sinun kannattaa hakea nyt ulkopuolista apua koska sinulla on niin paljon pelissä. Addiktoitunut käyttäytyminen on kavala vastustaja. Se että ehdotan sinulle ulkopuolisen avun hakemista ei liity niinkään siihen, että olet kiinnostunut ristiinpukeutumisesta tai kumiasuista vaan siihen että niihin liittyvä seksikäyttäytyminen ei ole ollut sinulla hallinnassa vaan se on vaarantanut sinulle tärkeitä asioita. Fetissit ovat monille aivan ihana asia maailmassa ja onkin tärkeää hyväksyä omat seksuaaliset mieltymyksensä ja tutkia löytyykö niiden toteuttamiselle riittävän turvallisia ja omien arvojen mukaisia tapoja. (Sivustolta dreamwearclub.net löydät tietoa transvestisuudesta).

Jos liikkeelle lähtö on vaikeaa, niin soita päivystykseemme joka on avoinna ma ja to klo 19-21 numerossa 044 300 2355. Päivystäjän kanssa keskustelu voi kasvattaa omaa rohkeuttasi.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys