Kaapista ulos tuleminen.
Olen 16-vuotias, pienellä paikkakunnalla lukiota aloitteleva tyttö ja olen hiljattain ymmärtänyt olevani pan/biromanttinen (vielä en ole varma, kumpi. Eipä sillä ole väliä) demiseksuaali.
Minulla on kaveri, joka tuli kaapista kaveriporukalleen, ja sanoi olevansa lesbo. Meidän [kaveriporukan] mielestä siinä ei ole ongelmaa. Tietääkseni perheelleen hän ei ole kaapista vielä tullut.
Itsekin tiedostan, että joskus kaapista ulos tuleminen on minullakin edessä. Kaverini (sama porukka) on ottanut pan/biromanttisuuteni hyvin. Nyt askarruttaa, että jos lukiossa alan seurustelemaan tytön kanssa, ja suhde on vakavampi, miten kerron asiasta perheelleni? Seksuaalivähemmistöt ovat heille – heidän mukaansa – OK, mutta kuulen useastikin että "tämäkin on homo" ja että "homoutta korostetaan liikaa" tai: "kaikkialla on nykyään homoja".
Minusta se on typerää ja heidän puheissaan on kielteinen sävy.
Ihan sama kuka siinä vierellä on, pääasia että on onnellinen.
Lisäksi koen asumisen pienellä paikkakunnalla ongelmallisena: täällä on tapana juoruilla eivätkä kaikki katso hyvällä.
Minulla on kaveri, joka tuli kaapista kaveriporukalleen, ja sanoi olevansa lesbo. Meidän [kaveriporukan] mielestä siinä ei ole ongelmaa. Tietääkseni perheelleen hän ei ole kaapista vielä tullut.
Itsekin tiedostan, että joskus kaapista ulos tuleminen on minullakin edessä. Kaverini (sama porukka) on ottanut pan/biromanttisuuteni hyvin. Nyt askarruttaa, että jos lukiossa alan seurustelemaan tytön kanssa, ja suhde on vakavampi, miten kerron asiasta perheelleni? Seksuaalivähemmistöt ovat heille – heidän mukaansa – OK, mutta kuulen useastikin että "tämäkin on homo" ja että "homoutta korostetaan liikaa" tai: "kaikkialla on nykyään homoja".
Minusta se on typerää ja heidän puheissaan on kielteinen sävy.
Ihan sama kuka siinä vierellä on, pääasia että on onnellinen.
Lisäksi koen asumisen pienellä paikkakunnalla ongelmallisena: täällä on tapana juoruilla eivätkä kaikki katso hyvällä.
Hei!
On todella hienoa, että oma pan/biromanttisuutesi ja demiseksuaalisuutesi eivät ole sinulle itsellesi eikä kavereillesi ongelma. Se antaa jo hyvät lähtökohdat elää omana itsenään oman ikäryhmän keskuudessa. Huolesi kohdistuukin perheeseesi. Sinusta tuntuu pahalta, kun toistuvasti olet joutunut kuulemaan perheessäsi puhetta, jossa homouden esiintuloa yhteiskunnassa pidetään liiallisena ja häiritsevänä. On ymmärrettävää, että se häiritsee sinua kahdellakin tapaa: toisaalta yleisemmällä tasolla suhtautuminen johonkin ihmisryhmään negatiivisesti vain heidän kumppaninvalinnan sukupuolen perusteella tuntuu todella pahalta ja omakohtaisemmalla tasolla olet huolissasi siitä, miten he suhtautuisivat, jos aikanaan ihastuisit romanttisesti toiseen naiseen.
Monille vanhemmille oman lapsen homo/bi/panseksuaalisuus, aseksuaalisuus, bi/panromanttisuus tai trans/muunsukupuolisuus on haaste tarkistaa vahvasti sisäistettyjä asenteita ja käsityksiä. On paljon helpompaa olla yleisellä tasolla ”suvaitsevainen” esim. homo/biseksuaaleja kohtaan, kunhan sen voi tehdä ikään kuin yläpuolelta toisia tarkastellen. Kun homo/biseksuaalisuus tuleekin toistuvasti vastaan tiedotusvälineissä niin että siinä käsitellään esim. samaa sukupuolta olevien parien oikeutta avioliittoon, niin asia tulee liian lähelle muita yläpuolelta suvaitsevien omaa todellisuutta, ja herättää siksi torjuntaa. Monien on lisäksi vaikea samaistua seksuaalivähemmistöjen tilanteeseen, arkipäivän hiljaiseen syrjintään ja toistuvaan toiseuden kokemukseen, ja siksi on vaikea ymmärtää että toistuva esiin tulo on tärkeää tilanteen muuttamiseksi. Sitten kun oma lapsi kertoo olevansa homo/biseksuaalinen niin asia tuleekin todella lähelle ja arvioitavaksi uudelleen.
Osalle vanhemmista oman lapsen homo/bi -seksuaalisuus/-romanttisuus tai trans/muunsukupuolisuus on shokki, johon usein sisältyy aluksi kieltäminen, sitten vihan tunteet, seuraavaksi suru menetetyistä mielikuvista ja sitten vähitellen hyväksyminen ja kyky iloita uudenlaisista mielikuvista. Osa vanhemmista jää valitettavasti hyvinkin pitkäksi aikaa viha -vaiheeseen, johon vois sisältyä mm. ajatukset ”Miksi teet tämän meille?” ja ”Tämä on pidettävä salassa!” jne. Olen huomannut, että prosessissa auttaa se, että on joku empaattinen ihminen jolle vanhemmat voivat purkaa pettymystään siitä, että omat odotukset lapsen suhteen eivät toteudu siinä muodossa kun on kuviteltu. Sen jälkeen voi avautua mahdollisuus surra pois vanhat odotukset ja löytää tilalle uudenlaisia. Se kuitenkin edellyttää, että ihminen päivittää omaa ihmiskuvaansa niin että luopuu siinä olevista jäykistä lokeroista ja tavoittaa ihmisyyden syvemmän olemuksen, johon kuuluu mm. ehdoton rakkaus.
On hyvin surullista että tuhannet ja tuhannet homo/biseksuaaliset ja trans/muunsukupuoliset nuoret joutuvat edelleen olemaan huolissaan siitä, että voisivatko he omana itsenään tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi vanhempiensa taholta. Hyvin moni on kokenut raskaan pettymyksen, mutta onneksi enemmän on niitä, joiden kohdalla pelko on osoittautunut turhaksi ja he ovat saaneet vanhemmiltaan varauksetonta tukea omana itsenään. Silloin kun vanhemmilta ei tule hyväksyntää niin nuoren tulee saada sitä muualta. On todella surullista ajatella sitä, että monet vanhemmat eivät ymmärrä sitä, miten he voisivat olla tukena lapselleen hänelle yhdessä kaikkein merkityksellisemmässä asiassa, parisuhderakkaudessa (homo/bi -seksuaalien/romanttisten kohdalla) ja oman sukupuolen vahvistumisessa (trans/muunsukupuolisten kohdalla). Torjuessaan lapsensa todellisuuden, he menettävät yhteyden omaan lapseensa! Varsinkin pienellä paikkakunnalla vanhemmilta tuleva tuki olisi lapselle todella arvokas apu.
Vanhempien auttamisessa vastuu ei voi jäädä lapsen harteille näissä tilanteissa. Vanhemmille, joilla on vaikeuksia hyväksyä omaa lastaan sellaisena, kuin mitä hän seksuaaliselta suuntautumiseltaan tai sukupuoltaan todellisuudessa on, tulee olla tarjolla sellaista kriisiapua, joka auttaa heitä ymmärtämään oman vihareaktionsa taustoja ja purkamaan niitä, jolloin he voivat edetä vanhojen unelmien purkamiseen ja uudenlaisen ja realistisemman tulevaisuuden rakentamiseen. Tällaista kriisiapua saa mm. Sinuksi palvelun puhelinpäivystyksestä (puh 044 300 2355, ma ja to klo 19-21, päivystysajat saattavat muuttua syksyllä). Sinuiksi palvelun kautta vanhemmille on tarjolla myös vertaistukea toiselta vanhemmalta puhelimitse. Siitä saa tietoa osoitteesta: http://www.pirkanmaanseta.fi/sinuiksi-vertaispuhelin-haluatko-jutella-luottamuksellisesti-sateenkaarivertaisen-kanssa/. Vertaistukijoiden joukossa on kaksi sateenkaarilapsen äitiä.
Sinuiksi palvelu on tuottanut oppaan turvallisestä ulostulosta, Sinuiksi tuleminen – turvallinen ulostulo. Sen voi ladata osoitteesta: http://www.pirkanmaanseta.fi/sinuiksi-vertaispuhelin-haluatko-jutella-luottamuksellisesti-sateenkaarivertaisen-kanssa/
Jussi Nissinen
On todella hienoa, että oma pan/biromanttisuutesi ja demiseksuaalisuutesi eivät ole sinulle itsellesi eikä kavereillesi ongelma. Se antaa jo hyvät lähtökohdat elää omana itsenään oman ikäryhmän keskuudessa. Huolesi kohdistuukin perheeseesi. Sinusta tuntuu pahalta, kun toistuvasti olet joutunut kuulemaan perheessäsi puhetta, jossa homouden esiintuloa yhteiskunnassa pidetään liiallisena ja häiritsevänä. On ymmärrettävää, että se häiritsee sinua kahdellakin tapaa: toisaalta yleisemmällä tasolla suhtautuminen johonkin ihmisryhmään negatiivisesti vain heidän kumppaninvalinnan sukupuolen perusteella tuntuu todella pahalta ja omakohtaisemmalla tasolla olet huolissasi siitä, miten he suhtautuisivat, jos aikanaan ihastuisit romanttisesti toiseen naiseen.
Monille vanhemmille oman lapsen homo/bi/panseksuaalisuus, aseksuaalisuus, bi/panromanttisuus tai trans/muunsukupuolisuus on haaste tarkistaa vahvasti sisäistettyjä asenteita ja käsityksiä. On paljon helpompaa olla yleisellä tasolla ”suvaitsevainen” esim. homo/biseksuaaleja kohtaan, kunhan sen voi tehdä ikään kuin yläpuolelta toisia tarkastellen. Kun homo/biseksuaalisuus tuleekin toistuvasti vastaan tiedotusvälineissä niin että siinä käsitellään esim. samaa sukupuolta olevien parien oikeutta avioliittoon, niin asia tulee liian lähelle muita yläpuolelta suvaitsevien omaa todellisuutta, ja herättää siksi torjuntaa. Monien on lisäksi vaikea samaistua seksuaalivähemmistöjen tilanteeseen, arkipäivän hiljaiseen syrjintään ja toistuvaan toiseuden kokemukseen, ja siksi on vaikea ymmärtää että toistuva esiin tulo on tärkeää tilanteen muuttamiseksi. Sitten kun oma lapsi kertoo olevansa homo/biseksuaalinen niin asia tuleekin todella lähelle ja arvioitavaksi uudelleen.
Osalle vanhemmista oman lapsen homo/bi -seksuaalisuus/-romanttisuus tai trans/muunsukupuolisuus on shokki, johon usein sisältyy aluksi kieltäminen, sitten vihan tunteet, seuraavaksi suru menetetyistä mielikuvista ja sitten vähitellen hyväksyminen ja kyky iloita uudenlaisista mielikuvista. Osa vanhemmista jää valitettavasti hyvinkin pitkäksi aikaa viha -vaiheeseen, johon vois sisältyä mm. ajatukset ”Miksi teet tämän meille?” ja ”Tämä on pidettävä salassa!” jne. Olen huomannut, että prosessissa auttaa se, että on joku empaattinen ihminen jolle vanhemmat voivat purkaa pettymystään siitä, että omat odotukset lapsen suhteen eivät toteudu siinä muodossa kun on kuviteltu. Sen jälkeen voi avautua mahdollisuus surra pois vanhat odotukset ja löytää tilalle uudenlaisia. Se kuitenkin edellyttää, että ihminen päivittää omaa ihmiskuvaansa niin että luopuu siinä olevista jäykistä lokeroista ja tavoittaa ihmisyyden syvemmän olemuksen, johon kuuluu mm. ehdoton rakkaus.
On hyvin surullista että tuhannet ja tuhannet homo/biseksuaaliset ja trans/muunsukupuoliset nuoret joutuvat edelleen olemaan huolissaan siitä, että voisivatko he omana itsenään tulla hyväksytyksi ja rakastetuksi vanhempiensa taholta. Hyvin moni on kokenut raskaan pettymyksen, mutta onneksi enemmän on niitä, joiden kohdalla pelko on osoittautunut turhaksi ja he ovat saaneet vanhemmiltaan varauksetonta tukea omana itsenään. Silloin kun vanhemmilta ei tule hyväksyntää niin nuoren tulee saada sitä muualta. On todella surullista ajatella sitä, että monet vanhemmat eivät ymmärrä sitä, miten he voisivat olla tukena lapselleen hänelle yhdessä kaikkein merkityksellisemmässä asiassa, parisuhderakkaudessa (homo/bi -seksuaalien/romanttisten kohdalla) ja oman sukupuolen vahvistumisessa (trans/muunsukupuolisten kohdalla). Torjuessaan lapsensa todellisuuden, he menettävät yhteyden omaan lapseensa! Varsinkin pienellä paikkakunnalla vanhemmilta tuleva tuki olisi lapselle todella arvokas apu.
Vanhempien auttamisessa vastuu ei voi jäädä lapsen harteille näissä tilanteissa. Vanhemmille, joilla on vaikeuksia hyväksyä omaa lastaan sellaisena, kuin mitä hän seksuaaliselta suuntautumiseltaan tai sukupuoltaan todellisuudessa on, tulee olla tarjolla sellaista kriisiapua, joka auttaa heitä ymmärtämään oman vihareaktionsa taustoja ja purkamaan niitä, jolloin he voivat edetä vanhojen unelmien purkamiseen ja uudenlaisen ja realistisemman tulevaisuuden rakentamiseen. Tällaista kriisiapua saa mm. Sinuksi palvelun puhelinpäivystyksestä (puh 044 300 2355, ma ja to klo 19-21, päivystysajat saattavat muuttua syksyllä). Sinuiksi palvelun kautta vanhemmille on tarjolla myös vertaistukea toiselta vanhemmalta puhelimitse. Siitä saa tietoa osoitteesta: http://www.pirkanmaanseta.fi/sinuiksi-vertaispuhelin-haluatko-jutella-luottamuksellisesti-sateenkaarivertaisen-kanssa/. Vertaistukijoiden joukossa on kaksi sateenkaarilapsen äitiä.
Sinuiksi palvelu on tuottanut oppaan turvallisestä ulostulosta, Sinuiksi tuleminen – turvallinen ulostulo. Sen voi ladata osoitteesta: http://www.pirkanmaanseta.fi/sinuiksi-vertaispuhelin-haluatko-jutella-luottamuksellisesti-sateenkaarivertaisen-kanssa/
Jussi Nissinen