Selaa kysymyksiä

Mikä mä olen?

Mä olen 17 vuotias, ja biologisesti syntynyt naiseksi, ainakin omistan d kupin tissit ja kuukautiset liian usein, joten se on kai aika selvää, että naiseksi minut lasketaan.

Mulla on yksi kaveri, kenen kanssa puhun paljon kaikesta ja hyvin rehellisesti, ja olemme puhuneet siitä, kuinka nykyisin lapsia ei saa sanoa tytöiksi tai pojiksi ja antaa heidän kasvaa sellaisina kuin itse haluavat ja muuta roskaa. Olemme yhtä mieltä, että niin kauan kun sinulla on miehen/naisen värkit, niin se sinä olet.
En tarkoita tätä ilkeästi, mutta näin uskon... vai uskoin… sepä se, en tiiä enää. Olen ollut kerran elämässäni umpirakastunut tyttöön, melkein 3 vuotta, ja olen vasta päässyt siitä yli, mutta oonkohan vaan. Kun ihastuminen oli suurimmillaan, mietin että olen rakastunut ihmiseen, en sukupuoleen. Tämä tyttö oli vieläpä hyvin poikamainen ja se kiehtoi minua.

Täytän pian 18, ja olen enemmän hukassa kuin ikinä.
En ole ikinä katsonut ns. oikeaa paria (eli vaikkapa kavereitani suhteessa tai sellaisia jotka ovat minun näköetäisyydelläni ja tiedän oikeiksi pareiksi), että he olisivat hyvä pari tai että "tuota minä haluan". Tämän kokemuksen olen kokenut vain kerran pari elämäni viimeisen vuoden aikana, eikä yksikään heistä ole oikea pari, he ovat fiktiivisiä hahmoja, jotka ovat miehiä ja homoseksuaaleja. Heitä katson ihailevasti... sitä minä haluan.

Jos näkisit minut kaupungilla, et varmaan katsoisi toistamiseen, olen ihan hyvän näköinen, mutten ihmeellinen, näytän normaalilta teini pojalta. Jos katsoisit hiukan tarkemmin huomaisit, että paitani on kireä siitä missä tissit kasvaa ja että kasvonpiiteeni ovat kovinkin naiselliset, vaikkei mikään muu minussa naisellista olekkaan.
Joten, olen siis nainen, joka ei haluaisi muuttaa itseään, mutta ei voi kuvitellakkaan elää lopun elämää siten, että minut nähdään ja että minua kohdellaan naisena. Unelmaelämääni olisi olla homo mies, mutta olen nainen, ja jos pidän miehistä, olisin vain hetero ja hauskin osuus tässä on se, että en halua olla hetero. Haluan olla homo, koska siltä minusta tuntuu, mutta haluan poikaystävän, mutta satun olemaan nainen. Ja saatan yhä olla ihastunut oikeaan naiseen. En ole ikinä tuntenut olevani näin hukassa identiteettini kanssa, enkä halua puhua kenellekkään avoimesti tästä vaan kärpertyä peiton alle ja odottaa, että joku tulee ja kertoo mikä minun pitäisi olla… koska mä en enää tiiä? Osaisko kukaan sanoo mitään mun sekaisin olevasta elämästä?

Hei

Olet tunnistanut itsessäsi vahvasti poikamaisuutta, vaikka oletkin keholtasi tyttö. Poikamaisuutesi näkyy myös olemuksessasi, rinnoista ja kasvonpiirteistä huolimatta. Olet huomannut myös sen, että heterosuhde tai lesbosuhde eivät tunnu oikein omalta vaan tunnistat itsesi nimenomaan kahden miehen suhteesta. Tämä viittaisi siihen että ainakin tällä hetkellä haluat antaa enemmän tilaa miehiselle puolellesi ja peilata sitä nimenomaan homosuhteessa. Voisiko se toinen olla myös tytön kehoon syntynyt itsensä pojaksi/mieheksi tunteva henkilö vai tulisiko hänellä olla miehen keho vai onko sillä mitään väliä sinulle? Mietin nimittäin sitä poikamaista tyttöä, johon olet ihastunut…

Sinulla on täysi oikeus ilmentää itsessäsi niitä puoliasi, jotka koet omiksesi. Sukupuoli ei sittenkään taida olla toisensa pois sulkeva joko tai ilmiö. Miehissä on feminiinisinä pidettyjä puolia eri asteisesti ja naisissa maskuliinisina pidettyjä puolia eriasteisesti. Nainen voi olla olemuksellisesti hyvinkin maskuliininen ja mies feminiininen. Seksuaalinen veto puolestaan voi kohdistua toisessa ihmisessä hänen olemukselliseen puoleensa (joka voi olla toinen kuin syntymäsukupuoli) jopa enemmän kuin hänen syntymäsukupuoleensa. Eli itsensä poikamaiseksi kokeva nainen voi ihastua naiseen, joka kokee olevansa poikamainen ja voi ihastua toisen poikamaisuuteen ja tuloksena on ”homosuhde”. Toki itsensä poikamaiseksi kokeva nainen voi löytää myös sellaisen homomiehen joka tunnistaa hänen poikamaisuutensa ja ihastua siksi häneen ja tuloksena on kummankin kokemana homosuhde.

Seurustelu/parisuhteissamme tärkeää on se, mitä näemme ja koemme toisissamme, ei niinkään se mitä muut meissä näkevät. Sisimmässämme olemme paljon muutakin kuin mitä ulkokuoren perusteella heti paljastuu ja hyvän suhteen tunnistaa siitä, että siinä kumpikin rohkaisee toistaan ilmentämään erilaisia vahvuuksiaan.

Kerrot että et halua puhua pohdinnoistasi kenellekään. Toisaalta tuo puhuminen voisi olla kuitenkin selventää tilannettasi, kunhan se toinen ihminen malttaa rauhassa kuunnella sinua ja sitten yhdessä tutkitte asiaa eri kulmiltaan. Sillä tavalla voit tulla näkyväksi ja hyväksytyksi juuri sellaisena kuin mitä olet. Kaikki olemme keskeneräisiä ja identiteettimme kehittyy vielä aikuisuudessakin. Esimerkiksi meidän puhelinpäivystyksemme, joka on avoinna maanantaisin ja torstaisin klo 19-21 numerossa 044 300 2355 on yksi paikka, jossa sinua osataan kuunnella.

Jos oikein ymmärsin niin sinua askaroittaa erityisesti se, millaisesta seurustelusuhteesta voisit itsesi löytää. Luulen että ratkaisu siihen löytyy siten, että uskallat tunnistaa niitä ihmisiä, joihin tunnet vetoa ja vähitellen tutustua heihin. Sitten voit tutkailla mitä puolia itsessäsi voit heidän kanssaan jakaa ja ilmentää. Eivät ne toisetkaan ole ”yhdestä puusta veistettyjä”. Vähitellen voit löytää juuri sellaisen suhteen, jossa viihdyt omana itsenäsi.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys