Olenko tyttö vai poika?
Hei, olen 13 vuotta täyttänyt tyttö. Tai no, tyttö ja tyttö.
En oo oikeen koskaan tuntenut olevani täysin tyttö. Siis tottahan toki mä pidin prinsessoista ja keijuista yms. mut kuitenkin pikkuauto ja legot kiehtoi myös meikäläistä myös.
Olin pienenä todella rämäpää, saatoin juhlamekossa kiivetä puihin ja polvet oli aina mustelmilla. Viihdyin myös poikien kanssa ja oikeista kavereista oli suurin osa poikia.
Nyt vanhempana oon jo kasvanut pois prinsessa leikeistä, ja oon huomannut kuinka paljon eroan muista tytöistä. Luokkakavereistani moni meikkasi jo nelos luokalla, silloin myös alettiin käyttämään hienoja vaatteita ja oltiin 'cooleja'.
Myönnän että meikäläisellä ei noihin aikoihin paljoa kavereita ollut, mutta jotenkin tuntui, että aina minä erotuin joukosta. Jos pelattiin pelejä, minä olin aina viimeinen, kun pidettiin porukalla hauskaa, mut kutsuttiin messiin vaan jos ei muuten paljoa porukkaa päässyt. Kuulin myös paljon huhuja, joissa ilkuttiin pukeutumistani, ja minua muutenkin.
Olen keholtani ehkä hiukan hintelä pojan oloinen. Ostan ja käytän löysiä vaatteita, minua usein luullaankin pojaksi, en siis ole kovinkaan naisellinen olemukseltani. Haluaisin ostaa binderin jotta ihon myötäiset paidat olisi rentouttavampia päällä, mutten voi kertoa vanhemmilleni, he vain koittaisivat kääntää pääni.
No, noin pari vuotta sitten ekan kerran mietin 'Entä jos olenkin poika?' menin juttelemaan kuraattorilleni, mutta hän vaikutti hiukan kauhistuneelta, ei pitänyt erilaisista ihmisistä. Myöhemmin ajatus levisi myös vanhemmilleni ja mummolleni, mutta kaikki vain antoi asian olla ilman kummempia jutteluita. Mummonikin sanoi "Muista että Jumala on luonut meidät jokaisen, emmekä me saa vaihtaa osiamme jotka hän on meille suonut." Se vain ärsytti minua.
Viime kesällä sitten ryhdyin hommiin ja kävin leikkaamassa tukkani. Vanhempani olivat kauhuissaan ja isovanhemmat tekivät parhaansa, jottei puhuisi siitä pahaa. Itse kuitenkin olin kerrankin iloinen ja jopa tyytyväinen itseeni, kun katsoin peilistä, saatoin hymyillä.
Nyt vuoden jälkeen olen kuitenkin alkanut pohtimaan tosissani, en halua että minua kohdellaan naisena, mutta en myöskään halua olla mies. Haluaisin vain, että kun ihmiset katsovat minua, ensimmäinen asia jonka he näkevät ei ole kaunis pikkutyttö tai poika (kun tukkani oli lyhyt minua luultiin pojaksi ja nautin siitä hiukan).
Haluaisin että kun minua katsoo tai kuuntelee, ihmiset näkisivät että siinä seison minä eikä mikään stereotypian tyttö tai poika.
En oo oikeen koskaan tuntenut olevani täysin tyttö. Siis tottahan toki mä pidin prinsessoista ja keijuista yms. mut kuitenkin pikkuauto ja legot kiehtoi myös meikäläistä myös.
Olin pienenä todella rämäpää, saatoin juhlamekossa kiivetä puihin ja polvet oli aina mustelmilla. Viihdyin myös poikien kanssa ja oikeista kavereista oli suurin osa poikia.
Nyt vanhempana oon jo kasvanut pois prinsessa leikeistä, ja oon huomannut kuinka paljon eroan muista tytöistä. Luokkakavereistani moni meikkasi jo nelos luokalla, silloin myös alettiin käyttämään hienoja vaatteita ja oltiin 'cooleja'.
Myönnän että meikäläisellä ei noihin aikoihin paljoa kavereita ollut, mutta jotenkin tuntui, että aina minä erotuin joukosta. Jos pelattiin pelejä, minä olin aina viimeinen, kun pidettiin porukalla hauskaa, mut kutsuttiin messiin vaan jos ei muuten paljoa porukkaa päässyt. Kuulin myös paljon huhuja, joissa ilkuttiin pukeutumistani, ja minua muutenkin.
Olen keholtani ehkä hiukan hintelä pojan oloinen. Ostan ja käytän löysiä vaatteita, minua usein luullaankin pojaksi, en siis ole kovinkaan naisellinen olemukseltani. Haluaisin ostaa binderin jotta ihon myötäiset paidat olisi rentouttavampia päällä, mutten voi kertoa vanhemmilleni, he vain koittaisivat kääntää pääni.
No, noin pari vuotta sitten ekan kerran mietin 'Entä jos olenkin poika?' menin juttelemaan kuraattorilleni, mutta hän vaikutti hiukan kauhistuneelta, ei pitänyt erilaisista ihmisistä. Myöhemmin ajatus levisi myös vanhemmilleni ja mummolleni, mutta kaikki vain antoi asian olla ilman kummempia jutteluita. Mummonikin sanoi "Muista että Jumala on luonut meidät jokaisen, emmekä me saa vaihtaa osiamme jotka hän on meille suonut." Se vain ärsytti minua.
Viime kesällä sitten ryhdyin hommiin ja kävin leikkaamassa tukkani. Vanhempani olivat kauhuissaan ja isovanhemmat tekivät parhaansa, jottei puhuisi siitä pahaa. Itse kuitenkin olin kerrankin iloinen ja jopa tyytyväinen itseeni, kun katsoin peilistä, saatoin hymyillä.
Nyt vuoden jälkeen olen kuitenkin alkanut pohtimaan tosissani, en halua että minua kohdellaan naisena, mutta en myöskään halua olla mies. Haluaisin vain, että kun ihmiset katsovat minua, ensimmäinen asia jonka he näkevät ei ole kaunis pikkutyttö tai poika (kun tukkani oli lyhyt minua luultiin pojaksi ja nautin siitä hiukan).
Haluaisin että kun minua katsoo tai kuuntelee, ihmiset näkisivät että siinä seison minä eikä mikään stereotypian tyttö tai poika.
Hei Nata!
Tykkäsin valtavasti viestisi viimeisestä kappaleesta, jossa toteat, että haluat että kun ihmiset katsovat sinua, niin ensimmäinen asia, jonka he sinussa näkevät ei ole tyttö tai poika vaan että siinä on nuori ihminen, joka ei sovi stereotyyppisiin luokitteluihin vaan on oma itsensä. Ollaksesi omat itsesi olet jaksanut uhmata tuota jäykkää sukupuolijakoa, jonka on tuntunut itsellesi vieraalta. Siitä on ollut sinulle harmia mm. silloin kun sinulla ei sen vuoksi ollut paljon kavereita ja silloin kun aikuiset ovat menneet hämilleen otettuasi asian esille.
Viime vuosina esiin on tullut yhä enemmän nuoria, joille perinteinen tyttö/poika ja nainen/mies kahtiajako ei tunnu omalta. Jostain syystä tämä näyttää yleistyneen nimenomaan tytöiksi lapsena määriteltyjen joukossa. Moni heistä on ruvennut käyttämään termiä muunsukupuolinen tai sukupuoleton. Joku voi käyttää myös termiä tyttöpoika tai poikatyttö.
Se että lapsella on syntymässä joko tytön tai pojan sukupuolielimet (joiden perusteella hänen sukupuolensa määritellään) ei suinkaan automaattisesti kerro sitä, että millaiseksi ihmiseksi hän kehittyy ja miten hän kokee ja nimeää oman sukupuolensa. Kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina on ollut ihmisiä, jotka eivät samaistu siihen sukupuoleen, johon hänet on syntymässä luokiteltu. Joissakin kulttuureissa onkin annettu erilaisia arvostavia nimityksiä ja jopa tiettyjä merkittäviä tehtäviä ihmisille, jotka eivät koe olevansa joko miehiä tai naisia.
Olisikin hyvä, että kulttuurimme ja yhteiskuntamme antaisi ihmisille enemmän tilaa ja mahdollisuuksia määritellä itsensä sukupuoleltaan muuksikin kuin vain joko mieheksi tai naiseksi. Siinä emme menettäisi mitään vaan se antaisi ihmisille mahdollisuuden tulla paremmin nähdyksi omana itsenään ja toteuttaa itseään monipuolisesti.
Voisi olla hyvää että voisit jutella muiden sukupuoltaan pohtivien nuorten kanssa. Sinuiksi -palvelulla on vertaischat kahdesti kuukaudessa sateenkaarinuorille (mukaan lukien sukupuoltaan pohtivat nuoret) ja kerran kuukaudessa transihmisille ja sukupuoltaan pohtiville. Nuorten chat on seuraavan kerran 14.11. ja transihmisille ja sukupuoltaan pohtiville suunnattu chat on seuraavan kerran 27.11. Chateista ja niihin osallistumisen keinoista saat tietoa osoitteesta: www.pirkanmaanseta.fi/sinuiksi-chatit-tukinetissa-syksylla-2017.
Jussi Nissinen
Tykkäsin valtavasti viestisi viimeisestä kappaleesta, jossa toteat, että haluat että kun ihmiset katsovat sinua, niin ensimmäinen asia, jonka he sinussa näkevät ei ole tyttö tai poika vaan että siinä on nuori ihminen, joka ei sovi stereotyyppisiin luokitteluihin vaan on oma itsensä. Ollaksesi omat itsesi olet jaksanut uhmata tuota jäykkää sukupuolijakoa, jonka on tuntunut itsellesi vieraalta. Siitä on ollut sinulle harmia mm. silloin kun sinulla ei sen vuoksi ollut paljon kavereita ja silloin kun aikuiset ovat menneet hämilleen otettuasi asian esille.
Viime vuosina esiin on tullut yhä enemmän nuoria, joille perinteinen tyttö/poika ja nainen/mies kahtiajako ei tunnu omalta. Jostain syystä tämä näyttää yleistyneen nimenomaan tytöiksi lapsena määriteltyjen joukossa. Moni heistä on ruvennut käyttämään termiä muunsukupuolinen tai sukupuoleton. Joku voi käyttää myös termiä tyttöpoika tai poikatyttö.
Se että lapsella on syntymässä joko tytön tai pojan sukupuolielimet (joiden perusteella hänen sukupuolensa määritellään) ei suinkaan automaattisesti kerro sitä, että millaiseksi ihmiseksi hän kehittyy ja miten hän kokee ja nimeää oman sukupuolensa. Kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina on ollut ihmisiä, jotka eivät samaistu siihen sukupuoleen, johon hänet on syntymässä luokiteltu. Joissakin kulttuureissa onkin annettu erilaisia arvostavia nimityksiä ja jopa tiettyjä merkittäviä tehtäviä ihmisille, jotka eivät koe olevansa joko miehiä tai naisia.
Olisikin hyvä, että kulttuurimme ja yhteiskuntamme antaisi ihmisille enemmän tilaa ja mahdollisuuksia määritellä itsensä sukupuoleltaan muuksikin kuin vain joko mieheksi tai naiseksi. Siinä emme menettäisi mitään vaan se antaisi ihmisille mahdollisuuden tulla paremmin nähdyksi omana itsenään ja toteuttaa itseään monipuolisesti.
Voisi olla hyvää että voisit jutella muiden sukupuoltaan pohtivien nuorten kanssa. Sinuiksi -palvelulla on vertaischat kahdesti kuukaudessa sateenkaarinuorille (mukaan lukien sukupuoltaan pohtivat nuoret) ja kerran kuukaudessa transihmisille ja sukupuoltaan pohtiville. Nuorten chat on seuraavan kerran 14.11. ja transihmisille ja sukupuoltaan pohtiville suunnattu chat on seuraavan kerran 27.11. Chateista ja niihin osallistumisen keinoista saat tietoa osoitteesta: www.pirkanmaanseta.fi/sinuiksi-chatit-tukinetissa-syksylla-2017.
Jussi Nissinen