Milloin ulos kaapista?

Hei. Olen 21 vuotias ja FTM. Olen nyt kahdesti käynyt TAYS:sin Trans-poliklinikalla, eli hyvin "transmatkani" alussa.

Suurin ongelma on ollut itseni hyväksyminen (mikä tosin on jo paremmalla mallilla) ja se, kuinka tulla ulos perheelleni ja sukulaisille.

Olen vuosia kannattanut julkisesti ja äänekkäästi LGBT oikeuksia, eli vanhempani kyllä tietää kantani kyseisiin asioihin. Tiedän myös, että vanhempani olisivat 100% OK jos olisin lesbo/bi yms. (Isäpuoleni ja osa sukulaisista jopa kyselee, onko minulla poika- TAI tyttöystävää)

Mutta varsinkaan isäpuoleni suhtautumista transihmisiin en tiedä, äitini pitää heitä lähinnä hämmentyneinä. Tosin äitini on ollut aina sujut sen kanssa, että lapsena pukeuduin poikienvaatteisiin, ja nyt vanhempana miestenvaatteisiin ja että pidän hiukset lyhyenä. Sen verran tiedän että ainakin 1/4 sisaruksestani olisi OK asian kanssa.

Suuri huoli on siskoni 11 v. Olen hänen ainut "sisko" ja tämän vuoksi hänelle tärkeä. Vasta kerran hän on huomioinut, että pukeudun miesmäisesti. Muuten hän haluaisi, että meikkaamme toisiamme, laittaisin hänen hiuksiaan ym. Mikä ei tietenkään minua innostaisi.

Ainoat jotka tietää sukupuoliristiriidastani ovat kaksi kaveriani (joista toinen arvasi asian itse, ja toinen kertoi epäilleensä "jotain tuon suuntaista" ) ja näistä toisen kaverin perhe tietää myös (arvasivat asian itse).

Olen miettinyt että tulisin kaapista vasta saatuani virallisesti diagnoosin F64.0. Mutta jos syystä tai toisesta saisin vain diagnoosi F64.8 (mikä olisi itselleni henkisesti todella paha paikka) en tulisi kaapista, vaan antaisi jatkaa kuvitelmia että olen lesbo/bi yms. Toisaalta haluaisin tulla kaapista jo nyt, ja myös siinä tapauksessa että en saisi F64.0 diagnoosia, vaan jonkun muun.

Minulla vaan ei ole hajuakaan mikä olisi paras ratkaisu, jättää myöhemmäksi vai tulla jo nyt, ja kuinka edes tulla kaapista tällaisen asian kanssa... Eli mikä olisi mahdollisesti paras vaihtoehto?

Myös seksuaalinen suuntautumiseni hämmentää minua. Minulla ei ole hajuakaan miksi itseäni sen osilta kuvailisi. Miehet kiinnostaa kyllä, naiset kiinnostaa joskus, välillä tuntuu että mikään sukupuoli ei kiinnosta, välillä taas tuntuu että vain miehet on se mun juttu. Mutta siinäkin on ongelma, heteroksi en voi itseäni sanoa, koska silloin näyttäisin naiselta joka pitää miehistä, mutta en myöskään homoksi koska silloin näyttäisin lesbolta (niin kauan kuin olen kaapissa transihmisenä). Toisaalta bi tai pan ei myöskään tunnu omalta, koska suosin miehiä yli muiden sukupuolien. Mikä olisi lyhyt ja ytimekäs vastaus uteluihin suuntautumisesta tällaisessa tilanteessa? "En tiedä" on kuitenkin sellainen vastaus, että siitä seuraa inhottavia jatkokysymyksiä.

Kysynyt FTM

Vastaus

Hei!

Pohdit sopivaa tapaa ja ajankohtaa tulla ulos kaapista oman sukupuolesi osalta. Olet aloittanut sukupuoli-identiteetin tutkimukset ja diagnoosin varmistumiseen menee vielä aikaa. Olet pohtinut sitä kertoisitko asiasta jo nyt vai vasta diagnoosin varmistuttua. Ajattelet niin että jos saat transsukupuolisuus diagnoosin (F64.0) niin se olisi yksi mahdollinen ajankohta ottaa asia puheeksi. Sen sijaan, jos saatkin muunsukupuolisuus/transgender diagnoosin (F64.8) niin et ottaisi puheeksi koko asiaa vaan antaisit perheesi ajatella, että olet lesbo/bi. Toisaalta taas mietit, että olisiko siitä etua, jos tulisi ulos jo tutkimusten aikana. Kannat erityistä huolta 11 v. pikkusiskostasi, joka haluaisi pitää sinua isoSISKONAan, joka kanssa voi opetella tyttöjen juttuja. Pohdit myös mikä olisi lyhyt ja ytimekäs kuvaus seksuaalisesta suuntautumisestasi. Palaan siihen vastaukseni lopussa.

Varmasti arvaatkin, että tuohon ulostulon ajankohtaan on vaikea antaa yksiselitteistä vastausta. On ymmärrettävää, että koet ulostulon olevan helpompaa ja selkeämpää, jos saat transsukupuolisuus -diagnoosin, joka mahdollistaa mm. juridisen sukupuolen vahvistamisen. Muunsukupuolisuus diagnoosi taas ei mahdollista muutosta juridiseen/viralliseen sukupuoleen, mutta antaa tietyin edellytyksin mahdollisuuksia esim. hormonihoitoihin ja rintojen pienennysleikkaukseen. Jos sitten käy niin, että saat tuon diagnoosin F64.8, niin miten pitkään arvelet jaksavasi sitä, että perheesi näkee ja puhuttelee sinua naisena etenkin, jos saat esim. hormonihoitoa? Toisaalta ymmärrän sen, että monien on todella vaikea nähdä ihmistä muunsukupuolisena vaan joko miehenä tai naisena. Muunsukupuoliset jäävät helposti ilman toisten myönteistä peilausta omalle itselleen. Itselläni on ollut muunsukupuolisia ihmisiä asiakkaina ja ainakin osa heistä on onnistunut vuosien kuluessa ”kouluttamaan” vanhempansa ja sisaruksensa ottamaan huomioon heidän oman kokemuksensa sukupuolestaan. Vanhemmat ja sisarukset tarvitsevat joka tapauksessa aikaa ja harjoittelua siinä, että oppivat ajattelemaan ja käyttäytymään suhteessaan transsukupuoliseen tai muunsukupuoliseen perheenjäseneen tämän identiteettiä arvostaen.

Pohdin asiaa prosessiin liittyvän tuen näkökulmasta. Sukupuoli-identiteetin tutkimusvaihe on melko pitkä prosessi, joka voi herättää epävarmuutta ja stressiä. Miten se, jos kertoisit kotona tutkimuksiin hakeutumisestasi, voisi vaikuttaa kokemaasi stressiin. Saisitko ehkä tukea vai pelkäätkö että perheen reaktiot lisäisivät sitä? Transtutkimusten aikana puheeksi tulee, millaista tukea tutkittavalla on saatavilla mahdollisen korjausprosessin aikana. Eli parhaimmillaan se, että perhe tietää tutkimuksiin hakeutumisesta voi toimia sinun tukenasi. Tämä tietysti edellyttää, että äitisi ja isäpuolesi ovat valmiit ottamaan vastaan asiaan liittyvää tietoa ja tukea. Vanhemmille suunnattua tietoa löytyy transtukipisteen sivustolta. Sieltä löytyy tietoa myös läheisten vertaistukitoiminnasta.

Vanhempien näkökulmasta varmaan se, että kertoisit asiasta vasta silloin kun olet saanut diagnoosin, voisi olla melkoinen shokki. Olettaisin että he ihmettelisivät sitä, etkö ole luottanut tarpeeksi heihin, kun et aiemmin kertonut näin merittävästä asiasta. Toisaalta hyvin ymmärrettävää, että asiasta ei kerro vanhemmille ennen diagnoosia, jos varma siitä, että vanhemmat asennoitumisellaan vain vaikeuttaisivat tilannetta ja lisäisivät stressiä. Se mitä kuvaat äidistäsi ja isäpuolestasi antaa vaikutelman, että ehkäpä tuo täydellinen tyrmäys heidän taholtaan on aika epätodennäköinen. Vai mitä ajattelet?

Pikkusiskollesi se kertominen jännittää ymmärrettävästi. Hän on oppinut näkemään sinut siskonaan, jolta voi oppia monia tyttöyteen ja naiseuteen liittyviä asioita. Hänelle on varmaankin aluksi melkoinen pettymys, kun hän huomaa, että sinua ne eivät lainkaan kiinnosta. Hän varmaan kokee menettävänsä siskonsa, mutta tilalle hän saa ihmisen, joka voi olla rehellisesti oma itsensä hänen seurassaan. Pikkusisko voi aluksi olla vihainen sinulle. Häntä ei pidä siitä rangaista vaan siihen voi suhtautua ymmärryksellä. Vähitellen välillenne voi kehittyä uudenlainen suhde.

Sinuiksi palvelun sivuilta voit halutessasi ladata turvallisen ulostulon oppaan Sinuiksi tuleminen. Siinä on vinkkejä eri tavoista kertoa läheisilleen omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuolestaan. Ks.: http://static.sinuiksi.fi/files/Sinuiksi_tuleminen-ulostulo-opas-2016.pdf.

Muutama sana seksuaaliseen suuntautumiseesi liittyen: Voisiko sana androseksuaalisuus kuvata sinun seksuaalista suuntatumistasi? Androseksuaali/androseksuaalinen ihminen kokee seksuaalista mielenkiintoa miehekkyyttä tai maskuliinisuutta kohtaan (riippumatta kohteen sukupuolesta). Sana ei määrittele kokijan omaa sukupuolta/sukupuoli-identiteettiä.

Jussi Nissinen