Selaa kysymyksiä

Mikä olen..

Elin nuoruudesta saakka miehen kanssa. Muutama muksukin siunaantui.
Sitten se loppui. Olin 8 v.yksin ja sinä aikana ihastumisia (salaisia) muutamaan naiseen. Nyt liki 2v. seurustellut naisen kanssa. Ikinä enää en miestä elämääni huolisi. Olenko lesbo vai bi vai miksi sanon itseäni? :(

Hei

Pohdit sitä, miten voisit nimetä itsesi seksuaaliselta/romanttiselta suuntautumiseltasi. Se mitä kerrot on aika ”tavallinen tarina” monen itseään lesbona pitävän ihmisen elämästä. On melko tavallista että nuoruudessa eletään enemmän ympäristön odotusten mukaisesti ja vasta myöhemmin tullaan tietoisesti omista henkilökohtaisimmista tarpeista ja mieltymyksistä. Naisen ”kulttuuriseen käsikirjoitukseen” on kuulunut seurustelu ja avioliitto miehen kanssa, perheen perustaminen ja lasten saaminen. Vasta kun nämä odotukset on täytetty, on löytynyt tilaa ihan omille henkilökohtaisille tarpeille.

Voit vallan mainiosti halutessasi käyttää sanaa lesbo kuvaamaan seksuaalista ja romanttista suuntautumistasi, olethan jo niin pitkään ihastunut toisiin naisiin, olet 2 vuotta seurustellut naisen kanssa ja miestä et enää elämääsi huolisi. Termin käyttöä voi harkita myös tilanteen mukaan. Silloin kun kerrot siitä mikä nykyinen ja toiveittesi mukainen suuntautuminen on, niin sana lesbo voisi olla aika osuva. Jos sinulta kysytään taas seksuaalisen suuntautumisen historiaa, niin silloin voit sanoa, että sinulla on ollut myös heteroseksuaalinen ja/tai biseksuaalinen vaihe elämässäsi.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys