13v transpoika

Hei, olen siis 13v. transpoika, ulkoisesti tyttö. Äidille olen kertonut asiasta, mutta hän luulee minua lesboksi. Kukaan muu ei siis tiedä, ja kun pelaan jotain peliä poikahahmolla, moni kysyy "ootsä joku transu". Olen tiennyt jo neljä vuotta, mutta koska kerroin äidilleni vasta viime kesänä, luulee hän minun vasta nyt keksineen tämän. Näytin hänelle myös transtukipisteen sivuja ja hän lukaisi vanhemmille tarkoitetun osion läpi hieman naurahdellen. Hän lupasi ensi vuonna lähteä hakemaan lähetettä tutkimuksiin, mutta en kestäisi koulu-uinteja. Olin siis viimevuonna "sairaana" uintiviikolla. Äitini ei ole mikään uskonnollinen henkilö, mutta uskoo silti enkeleihin yms. Kun kysyin häneltä mielipidettä transihmisistä ennen kuin sanoin hänelle mitään asiaan liittyvää, hän vain sanoi heidän syntyneen esim. pojan kehoon niin monta kertaa aikaisemmin, että tytön keho tuntuu oudolta. Myös itsensä "turha leikkely" on hänen mielestään typerää.

Eli, pitääkö lähetettä hakiessa olla vanhempi mukana jos on alaikäinen?
Miten saisin äitini uskomaan, etten ole lesbo, vaan transpoika?

Tämä oli ennemmin sellainen asia, jonka avulla pystyin purkamaan ahdistustani.
Kiitos.

Kysynyt Neula

Vastaus

Hei!

Olet jo pidemmän aikaa tiennyt olevasi poika ja kerroit asiasta äidillesi siitä viime kesänä ja annoit hänen lukea transtukipisteen tiedotteen vanhemmille. Ainakin aluksi koit, että äitisi ei ota asiaa riittävän vakavasti ja hän on sanonut, että itsensä turha leikkely on typerää. Hän on kuitenkin luvannut lähteä hakemaan kanssasi sinulle lähetettä nuorille suunnattuun sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Nyt sinua huolestuttaa koulu-uinnit, joita et kestä. Pohdit myös sitä, tarvitaanko tutkimuksiin hakeutumisessa vanhemman suostumus.

Aloitan vastaukseni noista koulu-uinneista. Oletko keskustellut sukupuolestasi ja koulu-uinteihin liittyvästä vaikeudesta kouluterveydenhoitajan kanssa. Se nimittäin kannattaisi tehdä. Toivottavasti teidän koulussa on sellainen terkkari, jonka luokse sinun on melko helppo mennä. Hänen tehtävänsä on olla sinun tukenasi ja häntä sitoo vaitiolovelvollisuus. Voitte hänen kanssaan sitten sopia, mitä ja miten asioista kerrotaan esim. opettajille. Kouluilla on velvollisuus kohdella oppilaita yhdenvertaisesti ja ottaa huomioon heidän kokemuksensa omasta sukupuolestaan.

Sitten tuo nuorille suunnattu sukupuoli-identiteetin tutkimusasia ja äidin osuus siinä. Tutkimuksiahan tehdään Tampereen ja Helsingin yliopistollisten sairaaloiden erityispoliklinikoilla, joiden tiedot löytyvät Transtukipisteen sivuilta transtukipiste.fi/sukupuolen-korjaus-suomessa . Olisi erittäin hyvä, että äitisi olisi tukenasi sinne lähetettä lääkäriltä haettaessa. Sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin Helsingissä ja Tampereella sisältyy myös vanhemman/vanhenpien haastattelut, jossa vanhemmat saavat asianmukaista tietoa siitä mistä tutkimuksissa on kyse ja samalla selvitetään millaista tukea nuori voi saada vanhemmiltaan. Tutkimuksiin on viime vuosien aikana hakeutunut yhä suurempi määrä nuoria ja sen vuoksi sinne pääsyä joutuu nyt odottamaan lähetteen lähettämisen jälkeen vielä kuukausia. Siinäkin mielessä on hyvä, että äitisi voi olla tukenasi odotuksen aikana.

Hyvin monille vanhemmille lapsen sukupoliristiriita on aluksi hyvin hämmentävä asia. Ensireaktiot voivat olla väheksyviä tai täysin torjuvia. Joku voi siitä jopa loukkaantua. Niin kipeältä kun se lapsesta tuntuukin niin nuo hänelle pettymystä aiheuttaneet ensireaktiot ovat ymmärrettäviä, kun asiaa ajattelee vanhempien näkökulmasta. Harva vanhempi on koskaan osannut kyseenalaistaa lapsensa syntymässä annettua sukupuolta eikä siksi ole mitenkään valmistautunut tällaisen asian käsittelyyn. Monilla on hyvin yksipuolinen kuva transsukupuolisuudesta. Osa vanhemmista on voinut ajatella, että poikamaisesti käyttäytyvä tyttö on ehkä lesbo ja on valmistautunut sen tiedon vastaanottamiseen ja hyväksymiseen. Monia aluksi pelottaa se, että heidän mielestään hormoni- ja leikkaushoidot vain turmelevat heidän lapsensa kehoa. Vanhemmat ovat oppineet rakastamaan lastaan tietyn näköisenä ja siitä kuvasta luopuminen aluksi satuttaa ja herättää pelkoa ja surua. Siksi vanhemmatkin tarvitsevat tukea asian ymmärtämiseen ja hyväksymiseen.

Voit kertoa äidillesi, että Suomeen on perustettu Translasten ja -nuorten perheiden yhdistys, jonka tarkoituksena on translasten ja -nuorten oikeuksien edistäminen sekä heidän perheidensä tukeminen. Yhdistyksen kotisivut löytyvät osoitteesta www.transperheet.fi . Transtukipisteen sivuilta löytyy tietoa myös nuorille ja heidän vanhemmilleen suunnatusta vertaisryhmätoimiinnasta: transtukipiste.fi/transtukipisteen-ryhmat/#nuoret.

Äidilläsi on mahdollisuus saada puhelimitse vertaistukea äidiltä, jolla on transpoika. Hän kuvaa itseään näin: Pirjo 40v: ”Keskustelen mielelläni vanhempien kanssa, joilla on sateenkaarilapsi/- nuori. Oma nuoreni on transpoika, jonka kanssa olemme luoneet uutta ja toisenlaista, mutta yhteistä tarinaamme kohta 4 vuoden ajan. Hän aloitti transprosessin ollessaan yläasteella, olimme aavistaneet hänen tilanteensa jo noin 10 vuoden ajan. Meille asia toi tullessaan monia erilaisia tunteita, tärkeintä on ollut nähdä, että omat huolet ja pelot eivät ole käyneet toteen ja elämä kantaa nuorta hyvin.” Tästä palvelusta saatte tietoa osoitteesta http://www.pirkanmaanseta.fi/sinuiksi-vertaispuhelin-haluatko-jutella-luottamuksellisesti-sateenkaarivertaisen-kanssa/.

Muutama sana vielä nuorille suunnatusta tutkimusprosessista. Monista ne voivat tuntua ihan turhalta, mutta niiden tavoitteena on varmistaa, että kyse on nimenomaan pysyväisluonteisesta sukupuoliristiriidasta. Nuorten kohdalla tässä onkin hyvä olla tarkkana, koska murrosiässä tapahtuu rinnakkain ja lomittain niin monia eri muutoksia nuoren hormonitoiminnassa, kehon rakenteessa, aivojen kehityksessä ja niihin liittyen tunne-elämässä ja ajattelussa. Siksi on hyvä ensin rauhassa tutkailla kunkin omaa kokemusta ja kehitystä jolloin hän voi saada parhaan tuen itselleen ja kehitykselleen.

Jussi Nissinen