Sukupuolen kokeminen hämmennyttää

Tämä on itselleni hyvin tärkeä asia, sillä olen aina ollut hieman ristiriidoissa itseni kanssa, nyt kuitenkin eniten tähänastisessa elämässäni, enkä tunnu saavani tältä ajatukselta rauhaa

Hei! Olen 14-vuotias biologisesti tyttö. Näin alkuun mainittakoon, että isoveljeni (30.v.) sukupuolen korjaus on loppuvaiheessa, mistä huolimatta vuosi sitten kaapista äidilleni tulleen veljeni tila on äidilleni vielä herkkä juttu, minkä takia en hänelle tästä voi puhua.

Olen koko elämäni kokenut olevani tyttö. Pienempänä en oikein tajunnut että muitakin kuin miehiä ja naisia on olemassa, mutta pari päivää sitten, kun olin viettänyt päivän kahden transgender-sukupuolisen kaverini kanssa, ajattelin leikitellen, että mitä jos olisin transgender, ja sitten yhtäkkiä se ei enää tuntunutkaan leikiltä.
En ole koskaan meikannut, jonka oletan johtuvan siitä, että en pidä joidenkin ihmisten tavasta ryhtyä parisuhteeseen vain, koska suhteen toinen puoli on kaunis. Arvostan ihmisiä, jotka näkevät muissa heidän kauneutensa, vaikka henkilö ei käyttäisi meikkiä, ihmisiä joille riittää luonnollinen kauneus.

Pidän myös hiuksistani lyhyinä. E tarkoita siiliä tai ns. "poikien kampausta", vaan polkkatukkaa. Kuudennella luokalla tajusin, että pidin mekoista, rimpsuista, röyhelöistä, vaaleanpunaisesta ja muista samantyyppisitä vaatteista. Mekoista pidän osaksi siksi, että ne peittävät reisieni sivuilta paksun muodon, josta en pidä. Olen ollut aina sinut rintojeni kanssa, ollut ylpeä nätistä lantiostani ja tykännyt korostaa naisellisuuttani, vaikka persoonallisuuteni on tavallaan kovaääninen ja riehakas, hieman poikamainenkin. Seitsemännen luokan loppupuolella väsyin hienoihin mekkoihin laittautumiseen, mutta katselin edelleen netissä mielestäni söpöjä huppareita, yksinkertaisia hameita tms.

Nyt olen siirtynyt pukeutumaan useimmiten huppariin, sukkahousuihin joiden päällä pidän päivästä riippuen hametta tai shortseja. Vielä pari päivää sitten olin motivoitunut kasvattamaan pitkät hiukset, mutta yhtäkkiä, bam, aloinkin epäilemään sukupuoli-identiteettiäni; Olen biologisesti tyttö, tunnen välillä itseni tytöksi, välillä en tiedä miksi, mutta haluan enemmän kuin mitään tuntea itseni kotoisaksi tyttönä ja olla 100% tyttö. Olen ihan hämmentynyt, sillä vaikka muunsukupuolisuus kuulostaa aika oikealta kuvaukselta, en tunne olevani muunsukupuolinen, genderfluid, transgender, sukupuoleton tai mitään muuta ja tunnenkin itseni edelleen usein tytöksi, mutta jotenkin ristiriitaisesti (kun katson peiliin, en vihaa kehoani, päinvastoin olen ihan fine sen kanssa, mutta en myöskään tunne näyttäväni siltä miten koen itseni, tai sitä, mitä koin 3 päivää sitten katsoessani peiliin) en myöskään juuri nyt tunne itseäni tytöksi.

Minulle on aina jäänyt ajoittain jokin häiritsevä ajatus (esim. "pidänkö ihmisestä josta en haluaisi pitää", "mitä jos olen ainoa tietoisesti ajatteleva ihminen", "mitä jos minulla on rintasyöpä", "entä jos ihmisellä ei ole vapaata tahtoa ja tunteet ovat vain niitä aivojen erittämiä aineita eikä mitään muuta") päähän pitkiksi ajoiksi, ja tämä tuntuu taas uudelta sellaiselta, joka menee pois uuden ajatuksen korvatessa sen, tai muuten vain häipyy pois; ainoa ero on, että en ole koskaan tuntenut itseäni näin ahdistuneeksi ajatuksesta, saatika hakenut apua siihen näin paljon. Toivon, mutta en ole varma että onko tämä vain ohimenevä vaihe, joka johtuu syystä tai toisesta (kuten siitä että en ole koskaan ollun erityisen naisellinen vaikka olenkin halunnut olla enkä pitänyt tyttömäisistä harrastuksista vaikka asiat joissa olen hyvä mielletäänkin usein tyttöjen vahvuusalueiksi + murrosiän hormonimyllerryksistä) vai enkö pääse näistä ajatuksista ikinä eroon. Välillä havahdun tajuamaan, että juuri nyt olen tosi poikamainen, ja se ahdistaa koska en myöskään halua olla transseksuaali niin kuin isoveljeni (joka siis myös oli nuorempana tyttö, pitää suurin piirtein samoista asioista kuin minä).

Ihailen suuresti i-D:n "Tokyo's genderless youth" videolla haastattelemaa tokyolaistyttöä, joka tunsi kuuluvansa synnyinsukupuoleensa, mutta ei välittänyt sukupuolirajoitteista vaan pukeutui sukupuolettomasti. Hän myös muistutti parasta koulukaveriani, joka on myös tyttö mutta pukeutuu todella poikamaisesti. Tulinkin päivä sitten lopputulokseen, että se on millainen haluaisin olla, sukupuolettomasti pukeutuva tyttö, johon joku (mieluiten poika) voisi ihastua, jolloin tietäisin että se henkilö pitää minusta aidosti, ei ulkonäköni tai naisen kehoni takia. Jonain iltoina kuitenkin alan ajattelemaan, että mitä jos se onkin vain valhe jota kerron itselleni, ja silloin ahdistun ja tulen todella surulliseksi. Minua surettaa myös, että perheeni rakastaa minua tyttönä, ja pelkään että jos en saa ajatuksiani selville ja päädyn tuntemaan itseni lopullisesti joksikin muuksi kuin tytöksi he järkyttyvät ja tulevat siitä surullisiksi. Koen myös, että kova- ja matalaääninen puhetyylini ei vastaa luonnettani, ja peiliin katsoessani en näe tyttöä vaan henkilön joka ei näytä tai tunnu itseltään.

Olen myös aina pitänyt elokuvissa enemmän heterosuhteista, ja pidän homopareja söpöinä, mutta jotenkin en ole koskaan osannut enkä nytkään osaa samaistua cis-muunsukupuolisen tai kahden muunsukupuolisen henkilön välisiin suhteisiin, ne tuntuvat ihan oudoilta. En myöskään koe suurta tarvetta olla minkään sortin transihminen, pikemminkin toivon pääseväni tästä häiritsevästä takaraivossa piileskelevästä äänestä eroon.
Lyhyesti sanottuna siis olen tyttö, joka ei koe olevansa täysin tyttökään, mutta joka silti haluaisi kokea itsensä ja olla ja elää tyttönä, eikä se haittaisi vaikka se tyttö tarkoittaisi sukupuolineutraalia mutta silti mieleltään tyttöä.

Onko tässä- tai oikeastaan minussa- kyse muunsukupuolisesta vai olenko vain hämmentynyt poikatyttö joka pelkää olevansa trans- tai muunsukupuolinen?

Lisätäkseni tuohon siis yleensä en tunne itseäni tytöksi, mutta silloin kun tunnen, pelkään sen olevan vain jokin jäänne vanhoista tunteista jotka pikkuhiljaa katoavat eikä oikeasta, pinnalle pyrkivästä minästäni. Minulle on kerrottu, että kannattaa rauhassa odotella oman sukupuoli-identiteetin muokkautumista, mutta jotenkin suurin osa palveluista, joissa tästä olen kertonut tuntuvat sanovan, että tämä ei todennäköisesti ole välivaihe, mikä tekee minut surulliseksi, sillä minä en ihan tosi halua tuntea itseäni muunsukupuoliseksi, vaikka niin tuntuu jatkuvasti käyvän. Fiilikseni vaihtelee ihan liian usein päivittäin ja minusta tuntuu tarvitsen vastauksia siihen, onko minusta nyt pikkuhiljaa kehittymässä transpoika, jollaiselta minusta joskus tuntuu (harvoin, mutta välillä alan pohtimaan, että onko tässä sittenkin kyse siitä), muunsukupuolinen/transgender/sukupuoleton vai olenko vain niin ahdistunut ja ärsyyntynyt sukupuolirooleista, että erehdyn luulemaan sitä identiteettikriisiksi. Toivon sydämeni pohjasta jälkimmäistä, mutta haluan saada vastauksia enkä kestä odottaa enää yhtään pitempään.

Psykologiaika minulle on varattu ensi tiistaiksi, aion puhua tästä silloin, mutta ahdistaa niin paljon omat ajatukset että olisi mukavaa saada hetkeksi mielenrauha. Yhdelle kaverille puhuin jo tästä, se auttoi hyväksymään hetkellisesti itseni, sillä uskoin että tässä ei ole vielä kaikki, mä tulen vielä pääsemään selville itsestäni, ja Mannerheimin lastensuojeluliitolta saamani kirje auttoi hetkellisesti hyväksymään että homma on nyt näin, ajan kanssa selviää sitten.

Joulukin lähestyy, ja toivoisin pystyväni tuntea itseni taas itsekseni, varsinkin sen jälkeen kun vanhemmat olettavat minun tuntevan itseni 100% tytöksi, mutta heille en voi avautua sillä tunnen että sitten sanoisin olevani täysin tyttö kun heti tuntuu vähänkin siltä ja fiiliksen (yleensä todella nopeasti) vaihtuessa olisin taas ihan sekaisin.

Tuntuu tyhmältä lisätä koko ajan jotakin, mutta iso osa kokemustani on myös se, että mikään lukemistani eri sukupuolista tai transihmistyypeistä ei ole tuntunut minulta. Mikään ei ole loksahtanut paikoilleen niistä lukemisen jälkeen, en tunne olevani mikään mistä niissä olisi kirjoitettu, mutta tiedän, että jonkinlainen sukupuoliristiriita (tai jokin sitä muistuttava olotila) minulla on.

Kysynyt Poikatyttö vai sukupuolineutraali tyttö

Vastaus

Hei!
Kiitos viestistäsi, jossa hyvin tarkkaan erittelet omia kokemuksiasi ja ajatuksiasi sukupuoleesi liittyen. Asia on kriisiytynyt ajatuksissasi sen jälkeen kun olit viettänyt aikaa kahden trangerder identiteetin itselleen löytäneen ystäväsi seurassa. Sen jälkeen olet lähtenyt erittelemään entistä tarkemmin omaa historiaasi suhteessa tyttönä olemiseen ja sen myötä olet ahdistunut siitä että voitko enää pitää itseäsi tyttönä. Toisaalta et löydä muista sukupuolen määrittelyistä itseäsi. Kerrot myös että sinulle on aina jäänyt ajoittain jokin häiritsevä ajatus päähän pitkiksi ajoiksi, ja tämä tuntuu taas uudelta sellaiselta, joka menee pois uuden ajatuksen korvatessa sen, tai muuten vain häipyy pois. Aiemmin nämä häiritsevät ajatukset eivät ole kuitenkaan aiheuttaneet näin voimakasta ahdistusta. Pohdit myös sitä voiko mainitsemasi omaan sukupuoleesi liittyvät epävarmuuden tunteet olla ohimeneviä. Olet lukenut että nykyään ei enää ajatella että ne voisivat olla vain vaihe. Itse ajattelen niin että sinun iässä voi olla monenlaista epävarmuutta, mutta sitä ei kannata pitää VAIN vaiheena siinä mielessä että siitä ei kannattaisi sen enempää puhua. Kyllä se voi olla vaihe siinä mielessä että epävarmuus voi mennä ohi ja sitten voi tulla uusi vaihe ja uudet epävarmuudet.

Olet nyt käynyt psykologilla. Toivottavasti olosi on helpottunut. Sinun vahvuutesi on siinä miten monipuolisesti osaat ajatella sukupuoleen liittyviä asioita. Ilmeisesti monia muitakin asioita. Ajattelu on meille loistava työväline, mutta joskus se voi tehdä tepposet. ”Ajattelukone” voi jäädä päälle ja analysoida asiat niin pieniksi palasiksi, että kokonaisuus häviää näkyvistä ja elämä muuttuu entistä epävarmemmaksi. Kerroitkin että niin sinulle on silloin tällöin käynyt. Kerrot että tällä kertaa siitä koituva ahdistus on suurempi kuin ennen. Se on ymmärrettävää, onhan sukupuoli meille tässä kulttuurissa nostettu korostuneen merkittäväksi asiaksi ihan turhissakin yhteyksissä. Meille on jo pienetä pitäen korostettu sukupuolen merkitystä. Siksi siihen liittyvä epävarmuus herättää ahdistusta. Ahdistuksessa on kyse siitä että ihminen ei tiedä miten toimia ja mieli jää silloin jumiin.

Kuvaat hyvin sitä että sukupuoli voi olla hyvin moni-ilmeinen. Haluan rauhoittaa mieltäsi sillä ajatuksella, että sinulla ei pitäisi olla mitään kiirettä nyt oman sukupuolesi kyseenalaistamiseen. Tulet kyllä ajan myötä huomaamaan sen, jos naisen identiteetti on sinulle liian vieras. Kiinnitä rauhassa huomio niihin asioihin jotka sinua kiinnostavat, ja jos huomaat ajatusanalysaattorin käynnistyvän ylikierroksille, niin kiinnitä huomio johonkin läsnä olevaan arkiseen asiaan, seuraa omaa hengitystäsi ja anna sen rauhoittua. Sinä olet sinä, omanlaisesi kokeva ihminen. Saat olla juuri sellainen kuin sillä hetkellä olet, näe itsesi kokonaisena, juuri sellaisena olet hyvä ja rakastettava ihminen, jota voit myös itse rakastaa ja jota kohtaan tunnet myötätuntoa.

Jos sinua nyt parhaiten kuvaavat sanat ovat poikatyttö ja sukupuolineutraali tyttö niin käytä niitä aina kun se sinusta itsestäsi tuntuu hyvältä!

Jussi Nissinen