Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen

Hei.
Olen 17-vuotias, naispuoliseksi syntynyt. Olen kuitenkin aina kokenut olevani poika, ja kehoni ahdistaa minua erittäin paljon. Ala-aste oli todella vaikeaa aikaa. Siellä minua kiusattiin siitä, että käytin poikien vaatteita ja tykkäsin "poikien jutuista". Kuudennella luokalla murrosikä alkoi, ja se aiheutti minussa ihan hirveitä tunteita. En halunnut muuttua sillä tavalla. Toivoin, että olisin muuttunut samalla tavoin kuin pojat.

Yläasteella yritin olla tyttö, jotta kiusaaminen loppuisi. Pukeuduin vaatteisiin, joita vihasin yli kaiken. Annoin ystävieni meikata minut. En tunnistanut itseäni, tuntui, että elän jossain näytelmässä, jossa olen jonkun tytön roolissa. Olin hyvin onneton ja ahdistunut jatkuvasti, ja niinpä sitten sen seurauksena masennuin. Tuntui, etten jaksa enää. Selvisin kuitenkin pahimmasta masennuksesta.

Nykyään pukeudun taas kuten itse haluan. Olen myös onnekas ulkonäköni suhteen, sillä kasvonpiirteeni mielletään maskuliinisiksi ja vartaloni on todella muodoton. Menen helposti läpi poikana, mutta vain jos minun ei tarvitse puhua. Vihaan sitä, että ääneni paljastaa minut heti. Vanhempani eivät tykkää yhtään, kun joku "erehtyy" sukupuolestani. Heistä näkee sen, että he häpeävät sitä miltä näytän. Vaatekaupoissa he yrittävät ohjata minua naisten puolelle. He toistavat nimeäni erittäin kuuluvasti, kun keskustelemme, jotta muut kuulisivat, että tuollahan on tytön nimi. He puhuttelevat minua jatkuvasti neitinä, tyttönä ja tyttärenään vaikka olen monesti huomauttanut asiasta. Vanhempani eivät kuitenkaan tiedä, että koen itseni pojaksi.

Tämän vuoden puolella kerroin transsukupuolisuudestani parhaalle ystävälleni, sekä tyttöystävälleni. Ystäväni sanoi, että oli jo arvannut sen minusta. Haluaisin kertoa asiasta myös vanhemmilleni, mutta pelkään että he hylkäävät minut ja jättävät minut oman onneni nojaan. Tarvitsen kuitenkin heidän apuaan, sillä opiskelen nykyisin eri kaupungissa ja en tulisi toimeen ilman vanhempieni avustusta. Sanottakoon nyt vielä, että vanhempani ovat vanhoillislestadiolaisia, joten en usko, että he koskaan hyväksyisivät minua poikanaan.

Haluaisin vain kertoa luokkalaisilleni ja vanhemmilleni, että olen poika. Että olen aina ollut poika, ja poika myös tulen olemaan. Haluan, että ihmiset kohtelisivat minua poikana ja kutsuisivat minua eri nimellä. Olen jatkuvasti ahdistunut, enkä tiedä miten kauan jaksan enää vetää tätä tytön roolia. Käyn masennuksen vuoksi terapiassa, mutta en ole ottanut transsukupuolisuutta esille. En usko, että terapeuttini voisi auttaa. En enää tiedä miten toimisin, olen aivan hukassa. Mitä ihmettä voisin tilanteeni suhteen tehdä?
Lue vastaus
Olen 16-vuotias Panseksuaali poika ja minulla on ongelma. Käyn kristillistä koulua, jossa opettajat julistavat kuinka homous, bi-henkisyys jne. ovat syntiä. En itse ole hirveän uskonnollinen henkilö mutta pelkään muiden ihmisten, etenkin ystävieni suhtautumista suuntautumiseeni, ja myös tietenkin vanhempieni aatteita asiasta. Isäni ja äitini ovat eronneet, kun olin pieni. Äitini on suvaitsevainen henkilö mutta isästäni enkä isäpuolestani voi olla niin varma. En halua rikkoa perhettäni yhtään enempää, mutta haluan kuitenkin olla oma itseni. Koulussa en voi kertoa edes luottohenkilöilleni, koska en uskalla ja koska olen oppinut kantapään kautta että koulussani MIKÄÄN ei pysy salaisuutena pitkään. Olen nyt myös yhdeksännellä luokalla ja olen ensi vuonna muuttamassa toiselle paikkakunnalle opiskelija-asuntolaan. Kannattaisiko minun "tulla ulos kaapista" siellä, vai odottaa että olen täysi-ikäinen ja kertoa sitten kaikille?

+Miten kerään rohkeutta kertoakseni kenellekkään?
Lue vastaus
Olen 25-vuotias mies(tai no, mies ja mies.. biologisesti kyllä, en koe itselläni olevan mitään sukupuolta). Seksi onnistuu sekä biologisesti miesten että biologisesti naisten kanssa, mutta kummastakaan ei tule sen kummempaa nautintoa.

Samoin parisuhteeseen kykenen molempien sukupuolten kanssa, mutta en koe sellaiselle tarvetta. Joskus itseäni tyydytän, lähestulkoon aina omaa biologista sukupuoltani edustavalla pornografialla.

Tunnen häpeää itsestäni, en tiedä oikein mikä olen, olen katkaissut välini ääriuskonnolliseen perheeseeni.

Mikä minä oikein olen?
Lue vastaus
Olen 30-vuotta hipova nainen, joka ei koskaan ole tuntenut sydämessään eritteliviä osioita sen suhteen, että kumpaan sukupuoleen rakastuu. Olen elänyt nyt muutaman vuoden miehen kanssa ja olemme kihlautuneet. Olemme menossa naimisiin lähi vuosina.

Minua painaa eräs asia; se että koska olen kihloissa miehen kanssa, saa osan läheisistäni sivuuttamaan sen asian, että olen edelleen ihan yhtä bi-seksuaali kuin ennen nykyistä miestäni. Usein jopa tuntuu, että osa läheisistäni ei ole koskaan edes sisäistänyt asiaa todeksi sen takia, että en ole koskaan ole ollut parisuhteessa asti naisen kanssa. Minua loukkaa sanonnat esim. vanhemmiltani: " Kyllähän minä kuitenkin tiesin että sinä miehen kanssa elämäsi elät" jne.

Nyt kun tasa-arvoinen avioliittolaki on ajankohtainen kysymys, näen itseni ja oman perheeni kriisin kynnyksellä. Tiedän että ainakin toinen vanhemmistani ei kannata lakialoitetta ja että homoudessa ei ole mitään mitä veljeni hyväksyisi. On ollut vaikeaa katsoa veljeni kannanottoja somessa, missä hän tekee varsin selväksi kantansa tasa-arvoista avioliittolakia kohtaan, ja yleensäkin "vapaata rakkautta" kohtaan. Koen tukehtuvani suruun kaiken tämän keskellä.

Olen aikaisemmin pystynyt jollain tasolla ohittamaan sen seikan, että veljeni ei koskaan ole hyväksynyt minua täysin ihmisenä. Hänen julkaisunsa somessa loukkaavat sisintäni suuresti ja koen olevani elämäni vaikeimmassa tilanteessa. Osa minusta sanoo, että en pysty enää olemaan tekemissä veljeni kanssa, koska hän ei hyväksy minua ihmisenä niinkuin pitäisi. Osa minusta sanoo, että täytyisi yrittää jaksaa löytää keino, että ei tarvitse erottaa omaa perhettä itsestään. Koen olevani enemmän hukassa kuin koskaan tämän asian tiimoilta.

Oma minuuteni sekä periaatteni taistelevat oman perheeni kanssa. En esimerksi enää tiedä, pystynkö millään tasolla edes kutsumaan veljeäni ja hänen perhettään omiin häihini, sillä tiedän että hän ei hyväksy minua kokonaisuudessaan ihmisenä. Jos jätän kutsumatta heidän perheensä on täysi katastrofi perheemme kannalta esimerksi siltä kannalta, että veljeni lapset eivät todellakaan tiedä ja ymmärrä mistä on kyse, vaikka ovatkin koko perheellä mukana erittäin jyrkässä uskonnollisessa yhteisössä. Kaiken kaikkiaan koen, että olen orastavan periaatteiden sodan kynnyksellä perheeni kesken, ja aina joku loukkaantuu tällaisessa. Asia särkee sydämeni, sillä en tiedä kuinka asiassa pitäisi menetellä.
Lue vastaus
Olen töissä seurakunnan leirikeskuksessa. En ole uskaltanut töissä sanoa sanallakaan että olen mikä olen. sukulaiset ja kaverit kyllä tietävät. mitä minun pitäisi tehdä? Työpaikan menettämisenpelossa en ole asiasta maininnut puolella sanallakaan
Lue vastaus