Lapsen ja nuoren kehitys

Hei olen 13-v tyttö. Olen huomannut ihastusta erästä naista kohtaan jo yli puolisen vuotta ja koen olevani lesbo. Olen jo kertonut parille parhaalle kaverilleni ja sille ihastukselleni tunteistani, mutta minua pelottaa silti kertoa muille. Haluaisin puhua jollekkin samanlaisia tunteita tuntevalle ihmiselle, mutta en tiedä/tunne ketään muuta kuin sen ihastukseni enkä hänenkään kanssaan voi jutella kuin puhelimella ja haluaisin puhua jollekkin ihan kasvotusten. Haluaisin kuulla muiden kokemuksia seksuaaliseen suuntautumiseensa liittyen, mutta en tiedä/tunne ketään sellaista kelle voisin puhua. Toivoisin, että saisin edes vähän apua täältä. Ja yksi jutti minkä haluaisin vielä tietää on, että onko sillä väliä kuinka suuri ikäero on niinkuin esim., jos seurustelisi jonkun kanssa joka on yli viisi vuotta sinua vanhempi niin haittaisiko se jotenkin?
Lue vastaus
Elikkäs joo oon 14v poika. Mulla ei oo koskaa ollu kunnon tyttöystävää. On ollut 8kk sitte 2vk kokeilu. Pyydän jo anteeksi heti, jos aihe ei tänne kuulu. Mutta asiaan, tyttö halusi kanssani jo seksiä mutta minua alkoi aihe ahdistamaan. Ajatus tytön kanssa kiihottaa kovasti. Mutta pelkään että kun on tallaista ahdistusta, että olisin homo. En ole varsinaisesti pojista koskaan kiihottunut ja en ole koskaan poikiin ihastunut. Tytön kanssa suhde tuntuu luontaiselta. Minun kavereillani tuskin tallaista ahdistusta on, sillä heistä suurin osa on harrastanut jo seksiä. Eniten pelottaa, entä jos en pidäkään siitä, entä jos lerpahtaa kesken kaiken, entä jos en laukea, entä jos seksi epäonnistuu.
Lue vastaus
Olen 15 vuotias tyttö ja minua ahdistaa pojat ja lähiaikoina myös tytöt. Olen omaitseni parhaiten poikien seurassa. Kysymys kuuluu mikä olen seksuaaliselta suuntautumiseltani? En ole koskaan seurustellut saatikaan suudellut ketään, mutta sanon usein kavereilleni, kuinka komeita poikia olen tavannut. Olen uskonnollisesta perheestä.
Lue vastaus
Hei olen 14 v poika joka on pienestä asti tuntenut ihastusta tyttöihin sekä edelleen tunnen vetoa tyttöihin mutta nyt viikko sitten tunsin tietynlaista vetoa poikaan.

Kiihotun edelleenkin naisista mutta kiihotun myös siitä, kun ajattelen että toinen samaa sukupuolta oleva masturboi. En ole ikinä tuntenut mitään tunnetta samaan sukupuoleen mutta nyt ollessani 14 olen tuntenut pari kertaa. En pidä pojista mutta yksi aiheuttaa minulle epävarmuuden tunteen. En halua olla pojan kanssa mitään muuta kuin kaveri mutta tytön kanssa haluan. Muutama päivä sitten kuvittelin pussaavani tätä poikaa ja se aiheuttaa epävarmoja tunteita, vaikka en hänestä tykkää. Tyttöjä voisin pussata paljon mieluummin. En myöskään kiihotu SEKSISTÄ pojan kanssa. Olen kyllä aina pitänyt tytöistä enkä pojista! Onko tämä jokin vaihe, sillä koen itseni onnelliseksi jos olisin tytön kanssa yhdessä. Auttakaa nopeasti!
Lue vastaus
Hei,
minulla on 13 vuotta täyttänyt poika, jonka olen huomannut pukevan yöksi päälleen minun rintaliivini ja toppini. Lapsi on aina ollut hiljainen, hieman arka, eikä lainkaan kiinnostunut puhumaan minulle mistään seksuaalisuuteensa liittyvistä asioista

Olen yhtäaikaa hämmentynyt, huolestunut ja myös kieltämättä hieman huvittunut. Mitä mieltä olette pitäisikö minun ohjata häntä jonnekin keskustelemaan vai antaa olla vielä ihan rauhassa omiin tuntemuksiinsa syventyen?
Lue vastaus
Moi olen juuri 15-vuotta täyttänyt nuorukainen (poika) kärsin seksuaalisista pakkoajatuksista ja homouskammosta. Elikkä ennen kuin joku käsittää väärin en ole homofoobikko. Olen hyvin suvaitsevainen ja hyväksyn kaikki. Mutta 2kk sitten päähäni tupsahti, että entä jos olen homo. Ilman mitään syytä varsinaisesti. En muistaakseni ole koskaan ihastunut poikaan vaan aina tyttöihin. Ja aina kun tyydytän, niin se ajattelen aina naisia. Katson pääasiassa vain lesbopornoa joskus myös heteropornoa. Kerran kokeilin katsoa homopornoa ja kokeilin runkata mutta en pystynyt sillä alkoi ahdistamaan niin paljon, että en voinut edes katsoa sitä videota. Kadun tätä, sillä sitten se varsinainen helvetti alkoi. Päässäni alkoi pyöriä seksuaalisia kuvia miehistä. Eka ne ahdistivat, sitten ne eivät tuntuneet enää miltään nyt ne jopa kutkuttavat kerran sain puolistondiksen siitä (eilen) ja pelkään että nämä ajatukset tekevät päivä päivältä minusta homon.

Muistan jo varhaisesta eskari iästä kun pussailin tyttöjen kanssa silloin olin suosittu ala-koulussa tyttöjen keskuudessa ja minulla oli silloin koko luokka kavereina. Kaipaan sitä aikaa tai ylipäätänsä vielä sitä aikaa 3kk sitten kun koin olevani täysin hetero. En kestä, jos minusta tulee homo en halua ikinä olla poikien kanssa muuta kuin vain hyvä kaveri. Haluan saada jälkikasvua LUONNOLLISIN tavoin. Bi:nä voisin vielä hyväksyä itseni mutta umpihomona luultavasti tappaisin itseni. Minulla on suvaitsevat vanhemmat ja osa kavereistani on suvaitsevia, joten kaapista tulo ei ole ongelma mutta en pysty sitä jos olen oikeasti homo myöntämään itselleni ja mun elämä olis pilalla silti. Nyt saattaa vielä tuntua tältä mutta pelkään että parin viikon päästä munaa. Mun elämä on nyt täyttä helvettiä näitten ajatusten takia ja en tiedä enää mitä olen. Jos pystytte vähän auttamaan tai jakamaan kokemuksia, kun olitte tässä iässä ette uskon kuinka arvostaisin. Voiko homoeroottiset ajatukset muuttaa sinut homon suuntaan, jos niitä väkipakolla ajattelee koko ajan? Joudun testaamaan joka päivä monta, kertaa kiihotunko niistä.
Lue vastaus
Olen 13v poika ja olen homo.
Mutta minua pelottaa että tämä onkin vain vaihe enkä olekaan homo. Jos tulisin kaapista ulos vanhemmilleni niin he tod. sanoisivat "se on vaihe se menee ohi."
Mutta kun minusta tuntuu että tämä ei ole vaihe vaan pysyvää. Olen tykännyt 10v asti pojista ja tykkään edelleen! En voisi kuvitella itseäni naisen kanssa. Ja jos mummokin kysyy "no onks sul tyttöystävää jo?" niin lemahdan tulipunaiseksi ja haluaisin silloin vain sanoa että olen homo.
Olen ajatellut tulla lähiaikoina kaapista ulos mutta minulla on tullut tallainen ajatus että en olisikaan homo ja tämä olisikin vain vaihe. En tiedä mitä tehdä.
Lue vastaus
Moi, olen 13v tyttö, joka miettii seksuaalista suuntautumista. Kiihotun todella paljon tytöistä ja voin saada orgasmin vain naisten pussailemisen aatteesta. En ole ikinä sormittanut enkä kosketellut itseäni mutta kiihotun niin paljon ja vahvasti naisista. Tykkään kyllä ehkä miehistäkin? Olen jopa lievästi kiihottunut kerran miehestä, ja olen ihastunut moneen poikaan. Olen vain pari kertaa nähnyt jonkun tytön ja ajatellut "hän on söpö" ynnä muuta. Mutta en tiedä oliko se ihastumista vai mitä... Mutta kun nään naisten pussailevan tai muuta... se vain kiihottaa. Olen ollut netti suhteessa kahteen poikaan, jossa yksi oli transseksuaali. En vain tiedä, olen vielä 13 ja minulla on vielä aikaa. Toinen asia vielä. Kiihotus tuntuu ahdistavalta minulle. Se on vahva ja melkein epämukava. En tiedä miksi... Samoin orgasmit... olen saavuttanut 2, vaikken ikinä koskettelulla. Kerran fanfictionilla ja kerran kirjoitin instagramiin "#sexy" ja naisia pussaili altaassa. En ole katsonut pornoa enkä kunnon alastomuutta. Jos vain voisitte auttaa... kiitos.
Lue vastaus
Olen 16-vuotias, pienellä paikkakunnalla lukiota aloitteleva tyttö ja olen hiljattain ymmärtänyt olevani pan/biromanttinen (vielä en ole varma, kumpi. Eipä sillä ole väliä) demiseksuaali.
Minulla on kaveri, joka tuli kaapista kaveriporukalleen, ja sanoi olevansa lesbo. Meidän [kaveriporukan] mielestä siinä ei ole ongelmaa. Tietääkseni perheelleen hän ei ole kaapista vielä tullut.
Itsekin tiedostan, että joskus kaapista ulos tuleminen on minullakin edessä. Kaverini (sama porukka) on ottanut pan/biromanttisuuteni hyvin. Nyt askarruttaa, että jos lukiossa alan seurustelemaan tytön kanssa, ja suhde on vakavampi, miten kerron asiasta perheelleni? Seksuaalivähemmistöt ovat heille – heidän mukaansa – OK, mutta kuulen useastikin että "tämäkin on homo" ja että "homoutta korostetaan liikaa" tai: "kaikkialla on nykyään homoja".
Minusta se on typerää ja heidän puheissaan on kielteinen sävy.
Ihan sama kuka siinä vierellä on, pääasia että on onnellinen.
Lisäksi koen asumisen pienellä paikkakunnalla ongelmallisena: täällä on tapana juoruilla eivätkä kaikki katso hyvällä.
Lue vastaus
Hei.
Huomaan, että monia askarruttaa samat kysymykset kuin itseäni, mutta en silti löydä vastauksia siihen mikä omassa sisimmässäni kalvaa.

Olen 17 vuotias, ja pian ikää tulee täyteen 18 syksyllä.
Kertaakaan en ole ihastunut ihmiseen. Vastakkaiseen tai samaan sukupuoleen, vaikka pidänkin ajatusta kiehtovana. Ajatus parisuhteesta ahdistaa. Minuun on monesti ihastuttu, mutta olen kieltäytynyt. Se on vaikuttanut ihmissuhteeseen ja minun on ollut sen jälkeen vaikea lähestyä tätä ihmistä. Se tuntuu henkisesti liian raskaalta.

Mutta... Olen tuntenut erään naisen 11 vuotiaasta asti. Luokittelisin hänet parhaaksi ystäväkseni. Luotetuimmaksi ystäväkseni. Hän on vahva, kovamielinen mutta leikkisä persoona. Voimakas nainen. Hän on nyt 28 vuotias. Huomattavasti minua vanhempi. Hänellä on ollut elämässään vain yksi parisuhde ja usein hän puhuu nuorista ihmisistä jotka häneen ihastuvat synkeässä valossa. Monet hänen ystävänsä ovat rakastuneet häneen hetkellisesti, ystävyyden kasvaessa.

Tunne on itselleni outo. Pari vuotta sitten teini ikäni aluilla aloin tuntemaan omituista kevyttä tunnetta aina kun vietin hänen seurassaan aikaa. Ja se on jatkunut sen jälkeen. Olemme päivittäin tekemisissä, ja huomaan olevani onnellinen hänen seurassansa. Ja välillä minusta tuntuu, että hän minun. Mutta pelkään.. ja uskon että se ei ole enempää. Uskon.. että jos hänellä on tunteita, saan kuulla ne vasta 18 vuotiaana. Mutta samalla, tuntuu rankalta vaivata sydäntäni sillä ajatuksella. En osaa päästää irti. Koska en usko, että pystyisin koskaan löytämään mitään yhtä rakasta ja tärkeää. Olen aina ollut huono ystävystymään. Eikä minulla ole muita sydänystäviä, joihin pystyisin tukeutumaan jokaisessa vartalon ongelmassani tai henkisessä. Kuitenkaan, en voisi kuvitella harrastavani seksiä hänen kanssaan. Toisin kuin miehen. Mutta miehet, herättävät minussa suuren ahdistuksen jota en pysty karistamaan kannoiltani. En tiedä mitä teen. Elän itseni kanssa ristiriidassa.
Lue vastaus
Olen 13v poika ja minä taidan olla homo.
Mutta minua pelottaa, että tämä onkin vain vaihe enkä olekaan homo. Jos tulisin kaapista ulos vanhemmilleni, niin he todennäköisesti sanoisivat "se on vaihe, se menee ohi."
Mutta, kun minusta tuntuu, että tämä ei ole vaihe vaan pysyvää. Olen tykännyt 10v asti pojista ja tykkään edelleen! En voisi kuvitella itseäni naisen kanssa. Ja jos mummokin kysyy "No onks sul tyttöystävää jo?" niin lemahdan tulipunaiseksi ja haluaisin silloin vain sanoa, että olen homo.
Olen ajatellut tulla lähiaikoina kaapista ulos, mutta minulla on tullut tällainen, ajatus että en olisikaan homo ja tämä olisikin vain vaihe. En tiedä mitä tehdä.
Lue vastaus
Hei olen 14-vuotias 'tyttö'. Olen tuntenut jo vitosluokasta olevani väärässä kehossa. En halua luokitella tyttöjen ja poikien juttuja, mutta minua kiinnostaa stereotyyppiset NS tyttöjen jutut hiukan enemmän poikien. Tykkään myös hiusväreistä ja en olisi NS stereo tyyppinen poika. Se vaivaa?? Onko tämä vain jotain tunnekuohua? Pienenä kotia leikkiessä olin aina isä ja leikin enemmän autoilla ja poikien kanssa... Kouluun mentyäni olin outo josta minua kiusattiinkin.. Nyt olen yhden vuoden pukeutunut kuin poika. Minulla on kuitenkin ongelma: koen olevani poika, mutta myös tykkääväni romanttisessa mielessä pojista. Onko se ihan normaalia? Voiko trans olla myös homo? ... Entä miten saisi rintaa piiloon, minulla on ikävä kyllä isot rinnat..
Lue vastaus
Oon 12 vuotias tyttö, ja haluisin olla poika. Siis trans. Ostan aina poikien vaatteita, vaikka äiti sitä kyseenalaistaakin. Haluisin lyhyet hiukset, mutta äiti ei anna. Mitä pitäisi tehdä ja sanoa, että äiti ymmärtäisi?
Lue vastaus
Moi. Olen 25-vuotias nainen, joka ei ole ikinä virallisesti seurustellut tai ollut fyysisessä suhteessa kenenkään kanssa. Ylipäätään olen seksuaalisuuteni suhteen "myöhäisherännäinen", seurustelun aloittaminen tuntui minusta yli kaksikymppiseksi vieraalta ajatukselta. Olen kuitenkin kokenut romanttisia ihastuksen tunteita lapsuudesta lähtien, ja nyttemmin olen tuntenut myös yhä voimakkaampaa seksuaalista vetovoimaa tiettyjä ihmisiä kohtaan.

Ongelmani on se, että en koe olevani täysin hetero. Nuorempana ajattelin, että olen varmaan aseksuaali (vaikken tuota nimitystä silloin tiennytkään), koska en kokenut poikia kohtaan suurempaa kiinnostusta kuin tyttöjä kohtaan. Pitkään odotin, että tunteeni vastakkaista sukupuolta kohtaan vahvistuisivat, ja saisin "varmistuksen" heteroudestani. Ja koska en tällaista vahvistusta saanut, aloin myös odottaa "varmistusta" sille, että olen lesbo.

Minulla on ollut lapsesta asti vahva sosiaalinen heteron identiteetti: olen haaveillut häistä, joissa saisin olla morsian jne. Kuitenkin on tuntunut hankalalta ottaa konkreettista askelta seurustelun suhteen. Häiritsevintä tässä asetelmassa on se, miten itse sopisin yhtälöön kummankaan sukupuolen kanssa. Olen aina ollut keskimääräistä "poikamaisempi" tyttö kiinnostuksenkohteideni ja persoonallisuuteni puolesta, lapsena viihdyin paremmin poikien seurassa jne. Toisaalta ulkonäöllisesti saatan välillä olla hyvinkin naisellinen (tykkään laittautua, käyttää naisellisia vaatteita, minulla on pitkä tukka jne). Ajatus seurustelun aloittamisesta miehen kanssa on hankala, koska minusta tuntuu, että joudun esittämään "naisellisempaa" kuin oikeasti olen. Miehet tuntevat joskus tulevansa "petetyksi" kanssani, kun ulkonäköni ja olemukseni antaa ymmärtää, että olen "perinteinen" nainen, ja todelliselta luonteeltani olenkin jotenkin tätä määrätietoisempi ja suorempi. Monesti vetäydyn tilanteesta, ennen kuin tämä ristiriita edes tulee esille, sillä se ahdistaa minua itseäni liikaa.
Naisen kanssa seurustelussa taas ihan kaikki konkreettinen tuntuu vieraalta, koska en ole tuota mahdollisuutta nuorempana edes ajatellut. Toisaalta psyykkinen puoli tuntuisi naisen kanssa jotenkin luontevammalta; tietyssä mielessä koen olevani "perheen pää" ennemmin kuin henkisen suojelun ja tuen passiivinen vastaanottaja. Tuntuu siltä, että seurustelua kokeillessa "pettäisin" molempien sukupuolten edustajia, koska en koe itseäni täysin luontevaksi kummankaan kanssa.

Tarkoittaako tämä sitä, että olen biseksuaali? Vai olenko vasta heräämässä oleva lesbo? Ja koen olevani hetero/bi vain siksi, että olen lapsesta asti oppinut näkemään itseni heterona? Tätä olen pohtinut etenkin siitä syystä, että viime aikoina on tuntunut, että pidän miehistä vain, koska heidän isku-yrityksensä imartelevat minua, enkä ehkä tunnekaan muuta kuin pinnallisia tunteita miestä kohtaan. Entä voiko ihastus miestä ja naista kohtaan ilmetä eri tavoin? Ihastun miehessä yleensä ensin ulkonäköön ja naisessa olemukseen/persoonaan, vaikka toki molemmat puolet ovat minulle tärkeitä sekä miehissä että naisissa.
Lue vastaus
Moi. Kärsin seksuaalisista pakkoajatuksista. Olen poika. En ole koskaan kiihottunut miehestä tai ollut ihastunut poikaan. Koen olevani hetero. Mutta minua on piinannut 2 kuukautta se että olisin homo. Ajatukselle ei ole mitään todenperäistä syytä. Mutta pelkään että alan kiihottua miehistä ennen pitkään. Päässäni pyörii jatkuvasti seksuaalisia kuvia pojista ja että harrastaisin seksiä heidän kanssaan. Pidän ajatusta todella ahdistavana. En kestä tätä enää kauaa. Olen puhunut tästä äitini kanssa jo. Jos olisin homo oikeasti, olisinko silloin edes pystynyt kiihottumaan tytöistä. Minua ahdistaa ja joka päivä minulla vaikeaa. Teen kohta jotain peruuttamatonta jos tämä ei lopu :/ ikää on 14 vuotta ja olen poika.
Lue vastaus
Morjes, olen 15-vuotias pojanalku. Luokittelen itseni heteroksi, mutta jokin tässä mättää. En ole siis koskaan ihastunut poikaan tai nähnyt seksuaalista vetovoimaa (tähän päiväänkään asti) mutta silti päässäni pyörii mitä jos minä olen bi tai sun muuta. Kävin juuri rippikoulun olin siellä hetken ihastunut tyttöön (noin 3 päivää) olin kovasti mustasukkainen sun muuta esim. jos tyttö jutteli jonkun toisen pojan kanssa. Olen luonteeltani melko ujo ja huono ilmaisemaan tunteitaan. Aistin että tyttöä ei kiinnostanut minä yhtään. Mutta tämä bi/homo ajatus on piinannut minua nyt 2kk ja se on ollut mielessäni joka päivä, en saa oikein mielenrauhaa ja ahdistaa. Mutta yritän järkeillä, että se olisin vaan pakkoajatus ja niin uskonkin. Koska seksuaalista kiinnostusta poikiin ei ole herännyt. Olen testannut itseäni välillä entä jos kiihotun pojista mutta siitäkään ei mitään tullut kun se ahdisti nii paljon tuntui ällöttävältä ja vastenmieliseltä. Luokittelen itseni heteroksi. Ja minulla on ollut kymmeniä tyttöihastuksia pienestä pitäen ja suhteessa olen ollut vain kerran, joka päättyi ikävästi mutta ei kestänyt pitkään. Fantasioin tähänkin päivään asti vain naisista. Onko tämä pakkoajatus vai mistä tämä voisi johtua? Olen kuvitellut aina olevani naisen kanssa.
Lue vastaus
Mistä ihmeestä ihminen tietää sukupuoli-identiteettinsä? En tiedä miten hyvin voin luottaa tunteisiini, jotka hieman pohdintani aikana muuttuneet. Tiedän kyllä, että ihmisiä, jolla sukupuoli identiteetti "elää", mikä Genderfluid se olikaan. Yksi vaihtoehto ei kuitenkaan tunnu hyvältä, vaan jos oikein itseäni tajuan (minulla vaikeuksia joskus tuntuu ilmaista tunteitani), väärältä. Kaksi enempi vähempi hyvältä, joskin hieman jännittävältä. Johtuu ehkä siitä, että en ole tunteistani puhunut kuin valittujen kanssa. Joskus, jos tulee aika paljastaa laajemmin asia, tietysti luonnollisesti jännittää miten lähipiiri reagoi. Olen luultavasti hakeutumassa lähiaikoina tutkimuksiin kuitenkin.
Lue vastaus
Olen 16-vuotias tytön vartaloon syntynyt hämmentynyt olento. Olen yli vuoden itseäni gengerfluidina pitänyt parempaa nimikettä vailla. En ole panseksuaalisuuteni tai sukupuoleni kanssa tullut sukulaisilleni (en myöskään perheelleni) kaapista. Kavereista aika moni tietää ja ainakin olettaa. En nää mitään syytä miksi vanhempanikaan eivät olisi jo tajunneet seksuaalisuuttani.

Aluksi luulin olevani transsukupuolinen, mutta pidin silti naisellisesti pukeutumisesta. Mekot ja meikkaaminen kuuluvat suuresti tyyliini. Kaveri tietää, että käytän tytön ja pojan nimiä olosta riippuen. Oloni on nyt hyvin ahdistunut rintaliivejä käyttäessäni. Hmh.

Olisiko mahdollista olla transsukupuolinen mutta genderfluid? Miehen vartalossa fluidaaminen? Mitä jos minua kaduttaisi? Olen odottanut sitä yhtäkkistä hetkeä kun kaikki loksahtaa paikoilleen, tajutessani olevani jotain. Niin on käynyt useasti muistaessani olon olevan parempi fluidauksen vaihtaessa pojaksi. Itse asiassa, tunnen olevani kaunis/komea ja onnellinen mieheksi pukeutuneena. Tätä olen miettinyt myös, kun mahdollinen "pano" olisi tarjolla, mutta oma alapää ahdistaa (voisi olla myös ensikerran pelko, dysforia tai hyväksikäytön kummittelu).

Asiat ovat epäselviä ja niitä on hankala sanoiksi pukea. En edes tiedä voiko mietintääni auttaa, ei ainakaan terapeuttini (hän ei oikein tiedä sukupuoliasioista, uskoo vain kahteen sukupuoleen). Kiitän jokaisesta sanastasi.
Lue vastaus
Hei,
Olen kertonut perheelleni sukupuolettomuudestani, ja he ottivat sen aluksi neutraalisti. Mutta kun aloin suosia enemmän miesten vaatteita, äitini ei ole tykännyt asiasta. On sanonut, että ostaisin edes joskus naisten vaatteita, pukeutuisin sukupuoleni mukaisesti yms. Asia vaivaa minua, ja mietin, pystynkö vasta täysi-ikäisenä olemaan oma itseni. Haluaisin saada vinkkejä siihen, miten voin saada vanhempani edes hyväksymään hiljaa.
Lue vastaus
Moikka, oon 15-vuotias tyttö ja oon tosi pitkään miettiny sitä, että oonko mä hetero vai jotain muuta. Oon kerran seurustellut pojan kanssa, mutta se päättyi mun ahdistuksen takia.

Tunnen jonkinnäköstä seksuaalista vetoa myös tyttöihin, vaikka yleisesti ottaen ihastun poikiin. Mulla on ollut muutama tyttö ihastus, mutta ne on ollut ihan ohimeneviä, niin kuin melkein kaikki mun ihastukset.

Oon ihan sekasin kaikkien ajatusten ja tunteiden kanssa ja toivoisin et saisin jotain neuvoja.
Lue vastaus
Hei. 15-vuotias tyttö olen ja en tiedä miten kertoisin äidille että en pojista tykkää.. Äiti on itse menneisyydessä osoittanut vahvasti mielipidettään homoja vastaan ja välit on hänen kansaan muutenkin kireät että pelkään jos nyt menen kertomaan niin äiti heittää minut mummolle asumaan. Yritin kerran kertoa sitä kautta että kerroin kuinka ihailen kuinka itsevarma tuure on ja että haluaisin olla kuin hän mutta äidin vastaus oli vain "No arvaapas mitä teillä on samanlaista? Te molemmat tykkäätte pojista" tai olen moneen kertaan kertonut hänelle kuinka mielestäni Halsey on kaunis ja ihana ja näin mutta hän vaan ei tajua. Joillekkin kavereille olen jo kertonut mutta kun asia koulussakin levisi niin kiusaamaanhan siinä ruettiin eikä sekään kokemus auta tässä ollenkaan.

Äiti on minulle todella tärkeä ja en missään tapauksessa haluaisi tuottaa hänelle pettymystä.. Mitä minun pitäisi tehdä?
Lue vastaus
Olen 13 vuotias tyttö. Olen ollut ihastunut kahdesti poikaan (Toisen kerran eskarissa) ja muutaman kerran tyttöön. Ajatus tyttöjen kanssa seurustelemisesta tuntuu kihelmöivältä, kun taas poikien kanssa inhottavalta/ahdistavalta. Vanhempieni kanssa munulla ei ole mitään ongelmaa, mutta pari kaveriani (mukaan lukien se johon olen ihastunut) ovat näyttäneet olevan vähemmän sujut homojen kanssa. Tietenkään en näin nuorena voi olla varma, vai onko tämä vain vaihe. Olen miettinyt asiaa kovasti ja nyt minusta tuntuu etten halua olla hetero ja petyn jos kiinnostus tyttöjä kohtaan hälvenee. Miten voin tietää että olen lesbo/bi? Aina kun näen homoja, tulen iloiseksi ja mieleni muuttuu iloiseksi.
Lue vastaus
Hei!
Olen 15-vuotias tyttö ja minulla on jo jonkin aikaa ollut sellainen olo, että olisinkin oikeasti poika, mutta en oikein tiedä miten asian kanssa pitäisi edetä. En ole kertonut tuntemuksistani vanhemmilleni tai sisaruksilleni, mutta olen jutellut asiasta parin kaverini kanssa, mutta asiasta on todella hankala jutella jonkun sellaisen kanssa jolla ei ole samanlaisia tuntemuksia.

Olen etsinyt tietoa transsukupuolisuudesta ja lukenut joitain artikkeleja aiheesta, mutta en ole varma olenko oikeasti trans vai onko tämä jokin ohimenevä juttu. Siitä on jo jonkin verran aikaa, kun koin ensimmäisen kerran, että en ehkä olekaan tyttö vaan poika. En silloin tiennyt mitään transsukupuolisuudesta, mutta muistaakseni en edes ollut hämmentynyt omista tuntemuksistani vaan se tuntui ihan luonnolliselta ja vasta myöhemmin olen kokenut hämmennystä, ahdistusta ja epävarmuutta asian suhteen.

Olen aina pukeutunut hieman poikamaisesti ja käytän paljon isoja paitoja ja löysiä housuja koska en halua korostaa muotojani ja olen käytännössä täysi vastakohta siskoilleni, jotka rakastavat laittautumista ja kauniita vaatteita. Olen myös huomannut käytöksessäni olevan paljon poikamaisia piirteitä.

Olen yrittänyt pikkuhiljaa muuttaa ulkonäköäni poikamaisemmaksi esim. leikkaamalla lyhyen poikatukan ja käyttämällä kauluspaitaa. Ja yleensä koen olevani poika ja näyttäväni pojalta, jos en voi nähdä itseäni peilistä. Ja aina kun ajattelen sitä miltä näytän tulevaisuudessa en pysty kuvittelemaan naista vaan mieleeni pomppaa aina kuva minusta miehenä.

Ja kun kyselin muutamalta kaveriltani ovatko he ikinä miettineet haluavansa olla poikia, minä oikeasti yllätyin, että he olivat vain joskus ajatelleet että saattaisi olla helpompaa olla poika, mutta ei muuta. Minusta se oli outoa.
Lue vastaus
Olen kokenut jo pari viikkoa ihastusta tyttöön, mutta myös samanaikaisesti poikaa. Haluaisin tietää, olenko lesbo vai hetero kun olen ihastunut molempii. Koen suurempaa ihastumista siihen tyttöön, enkä ole uskaltanut kertoa siitä kellekkään, koska minua pelottaa. Hän on eka naispuolinenhenkilö, johon olen koskaan ihastunut ja siksi se vähän pelottaakin!
Lue vastaus
Moi, olen 15-vuotias, ja synnyin tyttönä. En ole kovin varma seksuaalisuudestani tai sukupuolestani, tai ainakaan tiedä millä nimellä kutsua niitä.

Pienempänä leikin aina eläimillä, "poikien lelut" tai "tyttöjen lelut" eivät juurikaan kiinnostaneet. Hyvin usein myös leikin poikahahmona, mutta käytin myös mekkoja ja pidin prinsessoista (vaikka muistelisin että en pitänyt juurikaan "tyttömäisistä" vaatteista ollenkaan, lähinnä pidin niitä mahdollisesti vaatteessa olevan eläimen kuvan takia tai äitini pakottamana).

Leikkasin lyhyet hiukset kutosluokan alussa, enkä sen jälkeen ole pystynyt kasvattamaan niitä tai pystynyt pitämään niitä pitkinä niiden aiheuttaman ahdistuksen vuoksi. Binderiä olen halunnut pitkään, mutta en ole pystynyt sellaista hankkimaan tiettyjen syiden takia (niitä ei ilmeisesti myydä suomessa ollenkaan + ulkomailta tilatessa tarvitsisi vanhempien luvan ja apua, ja olen kaapissa lähes kaikilta tällä hetkellä, joten se ei kuulosta kovinkaan mukavalta.) Olen kuitenkin pärjännyt ilmankin, ja ilmeisesti ns. "mennyt läpi"(?) useammankin kerran. Pidän lähinnä miesten vaatteita, ja pidän niistä enemmän, mutta tykkään tyttömäisemmistäkin vaatteista. Minua ahdistaa se, että ihmiset näkevät minut naisena. Noin vuosi sitten vaatekaupan myyjä kutsui minua pojaksi vaikka en edes yrittänyt mennä läpi, enkä ole koskaan unohtanut sitä tunnetta.

En ole varma sukupuolestani. Minusta tuntuu samaan aikaan pojalta, ja samaan aikaan ei miltään. En juurikaan mieti sukupuolta, mutta jos päädyn miettimään sitä, minua ahdistaa. Lähimpien kavereideni (ulkomaalaisten nettikavereiden joille olen tullut kaapista ulos) kesken minua kutsutaan he/his, ja olen käyttänyt niitä nyt melkein vuoden. She/her ja muu tytöttely lähinnä hämmentää, pahoina päivinä ahdistaa todella paljon. En tiedä mitä mieltä olen siitä että minua kutsutaan they/them. Se ei haittaa minua ollenkaan, mutta en tiedä sopivatko ne juuri minulle.

Lähes kaikki "roolimallini" ovat aina olleet miehiä (vaikka useimmiten isääni ja paria sarjakuvapiirtäjää lukuunottamatta ovatkin olleet fiktionaalisia hahmoja), ja olen aina halunnut näyttää maskuliinisemmalta. En tykkää vartalostani, tai äänestäni, enkä todellakaan naamastani. Hyvinä päivinä saatan pitää naamastani paljonkin, mutta mielipiteeni vartalostani on korkeimmillaan "meh".

Seksuaalisuudestanikaan en tiedä yhtään. Tällä hetkellä määrittelen itseni biseksuaaliksi, mutta en ole varma. Olen seurustellut kaksi kertaa, molemmat kerrat nonbinäärisen ihmisen kanssa, toisen kanssa olen vieläkin.
En tiedä mistä sukupuolista pidän. Olen aika varma, että olen tuntenut vetoa sekä miehiin, naisiin, ja kaikkeen siltä väliltä ja ulkopuolelta, mutta en ole koskaan ihastunut. Ainoa kerta oli, kun ala-asteella oli "todella cool" jos oli ihastus, ja jos kerrottiin salaisuuksina aina muille ihastuksensa. Minä vain sanoin jonkin satunnaisen luokkalaisen pojan nimen, sillä en halunnut vaikuttaa nololta, vaikka siinä ei mitään noloa olisi ollutkaan.

En tiedä yhtään, miten ihmiset ympärilläni reagoisivat, jos tulisin kaapista ulos muuna kuin cisheterona. Nettikaverini ja kumppanini hyväksyvät. Oikeille kavereilleni en ole puhunut todella pitkään aikaan koska olen ollut masennuksen ja ahdistuksen takia paljon pois koulusta emmekä juuri pidä yhteyttä sen ulkopuolella, mutta hekin varmaan hyväksyisivät. Vanhemmistani en tiedä. Molemmat vanhempani tekevät jatkuvasti pilaa lgbt+-ihmisistä, ja ovat vasta hiljattain alkaneet hyväksyä heitä. Isäni on tosin sanonut, että hyväksyy minut millaisena ikinä olenkin, mutta minua silti pelottaa. Jos käy ilmi että olen trans, en tiedä yhtään miten he suhtautuisivat siihen. Mitä olen nähnyt, isääni ällöttää ja äitini ei ymmärrä. Toki olen monta kertaa sanonut isälleni asioita tyyliin "en halua olla tyttö" "olen poika" yms, eikä hän ole suuttunut niistä tai reagoinut valtavan negatiivisesti. Kouluni tuskin hyväksyisi minua ollenkaan, lgbt+ ihmiset ovat jatkuva naurunaihe, varsinkin poikien kesken.

Myös se pelottaa, että jos olen trans, en ole "tarpeeksi trans". Minulla on hyviä päivinä, joina tykkään naamastani ja joskus ehkä vartalostanikin. Ja mitä jos käykin ilmi, että en ole trans sen jälkeen kun vihdoin pääsen pois kaapista kaikille, tai olen jo aloittanut testosteronin oton? Myös testosteronin sivuvaikutukset pelottavat. Hiuksia kuulemma saattaa lähteä todella paljon, tai ne saattavat lähteä kokonaan. Hiukseni ovat olleet aina minulle todella tärkeät, ja ovat vieläkin. Uuden nimen valintakaan ei ole koskaan onnistunut, pysyvä muutos ahdistaa, ja muistakin syistä. En tiedä itsekään mitä ne ovat. Ajattelin kysyä vanhemmiltani mikä nimeni olisi jos olisin syntynyt poikana, mutta pelkään että he aavistaisivat jotain.

Pelottaa myös miten muu maailma reagoisi. Maailma on erittäin paska paikka lgbt+ ihmisille, muutamaa pientä paikkaa lukuun ottamatta. Ihmisiä tapetaan joka päivä sen takia, ja heitä halveksitaan. Netissäkin näkee todella paljon vihaa erityisesti ei-cissukupuolisia kohtaan. Pelkään että käykin ilmi että olen jotain minkä he laskevat "special snowflakeksi", ja heti kun olen onnellinen omana itsenäni, päädyn naurunalaiseksi julkisilla sivuilla.
Lue vastaus
Morjes täällä kirjoittelee 14v Poika. Olen aina kokenut itseni heteroksi ja pitäny tytöistä tosi paljon. Nyt viikko sitten ihan tyhjästä mulle on tullu ajatus että olisin bi. En tiedä mikä mua vaivaa. Mua ällöttää ajatuski olla pojan kanssa muuta kuin vain kaveri. Joten onko tämä vain joku vaihe ja tyhmä ajatus millä vaivaan itseäni? Sillä tämä ahdistaa minua tosi paljon ja en kokisi itseäni onnelliseksi olla bi seksuaali.
Lue vastaus
Hei,
Olen juuri 17-vuotta täyttänyt tyttö. Mulla on ollut tosi pitkään jo semmonen tunne että tahtoisin olla poika. En ole asiasta puhunut koskaan kenellekkään koska koen tuon ajatuksen vääräksi mutta sitä tulee huomaamatta aina mietittyä. En ole koskaan ollut mikään kovin tyttömäinen tai viihtynyt kovin tyttömäisissä bling bling asuissa. En tiedä mitä asian kanssa tekisin sillä viimeaikoina tuo "tunne" on vain vahvistunut.
Lue vastaus
Moi olen 14v poika. Oon aino tykänny tytöistä tosi paljon mutta nyt pari päivää sitten aloin ajattelemaan että olisin bi/homo ja en ymmärrä miksi sillä minulla ei ole koskaan ollut poikapuolisia ihastuksia ja jotenki ne silti ällöttävät siinä mielessä. Mikä mua vaivaa? Voiko tää olla vaa joku vaihe? Sillä en edes koe onnelliseksi itseäni pojan kanssa.
Lue vastaus
Hei!
Olen 14-vuotias ja minut on pienestä pitäen kasvatettu erittäin vahvasti tyttönä, lähes kaikkien stereotyyppien mukaan. Silti olen kuitenkin jo joitakin vuosia miettinyt, että onko kuitenkaan se tyttö, joksi minut kasvatettiin kuitenkaan minä, kun oma keho alkoi tuntua vieraalta ja inhottavalta murrosiän muutoksista.

Kun yritin n. vuosi sitten puhua äidilleni siitä, kuinka en tuntenutkaan itseäni välttämättä tytöksi, se vaan sanoi, että se on normaalia ja kuuluu vain "tähän ikään".

Tiedän olevani transsukupuolinen, mutta en uskalla puhua vanhemmilleni, sillä minua pelottaa heidän reaktionsa. En usko että kumpikaan minua vihaisi, mutta äiti ei ehkä ottaisi sitä hyvin eikä varmasti suostuisi ottamaan minua tosissaan. Minusta tuntuu pahalta olla tässä naisellisessa vartalossa ja joka kerta kun äiti sanoo "..ja tässä on mun tyttö" tai "mun tytär" tai kutsuu minua ja pikkusiskoa "tytöiksi" tuntuu vaan ihan äärettömän pahalta, ihan kuin valehtelisin jollekin.

Vain mun kaksi kaveria tietää, eikä kumpikaan asu samassa kaupungissa. Olen jo pidempään halunnut kertoa mun läheisemmille ja parhaimmille kavereille mutta olen jänistänyt joka kerta kun kertomiseen on tullut mahdollisuus. En enää tiedä yhtään, mitä tehdä. En halua menettää mun kavereita, koska se niiden alakoulusta asti tuntema vähän omituinen tyttö onkin yhtäkkiä se omituinen poika.

Haluaisin myös hankkia binderin, mutta en tiedä, kuinka voin sellaisen ostaa ilman vanhempia, enkä uskalla kysyä edes kavereilta apua
Lue vastaus
Moi! Olen 13 vuotias poika. Olen syntynyt tytön kehoon mutta koen olevani poika. Kun täytin 9 niin huomasin, että kuinka poikien hiukset ja vaatteet ovat hienoja. Sanoin silloin mun veljelle aina 9 vuotiaasta noin 11 vuotiaaksi asti, että haluan olla poika. Jos veljeni kertoi äidille, niin sanoin vaan että en halua olla poika koska pelkäsin äidin reaktiota. Nyt taas kadun, että en silloin asiaa äidille kertonut. Tuossa 12 vuotiaana kerroin äidille haluavani lyhyet hiukset mihin äiti suostui. Vaikka jossain vaiheessa äitini taas rupesi vastustamaan asiaa. Hiusten leikkuun jälkeen olin onnellinen. Mutta ongelma oli, että mulla ei ollut poikien vaatteita. Käytin tyttöjen vaatteita. Myöhemmin rupesin keräämään poikien vaatteita ja hankkiuduin eroon tyttöjen vaatteista. Ensin luulin, että olin vain ''tomboy'' mutta myöhemmin tajusin että olen trans. Päätin että en kertoisi äidilleni. No rupesin katsomaan muita lapsia youtubesta samassa tilanteessa, jotka olivat jo tulleet kaapista. Itkin kun katsoin niitä koska halusin itsekkin olla poika. Sitten päätin, että nyt mun on pakko kertoa. Lähetin äidilleni viestin kuinka olen transsukupuolinen. Äitini hyväksyi asian. Olen aina tiennyt, että äitini hyväksyisi asian koska hän on todella kiltti. Mutta pelkäsin että hän ei ottaisi asiaa tosissaan mutta toisin kävi. Ollaan käyty juttelemassa transtukipisteellä asiasta. Nyt saan olla poika ja minua kutsutaan pojaksi ja nimikin on eri.

No nyt mennään itse ongelmiin: Äitini ja veljeni ovat ainoat asiasta tietävät. Ei olla kerrottu muille. Esim. mun täti varmaan hyväksyisi koska hänkin on todella mukava. Mutta taas mun eno ja mummi ja pappa ovat taas semmoisia jotka varmaan eivät hyväksyisi asiaa niin kuinka niille voisi asian kertoa?

Sitten on ongelma, kun menen ensivuonna 7 luokalle ja äitini haluaa minut samaan kouluun kuin muut minun luokkalaiset. Itse haluan eri, koska en halua mennä nykyisten luokkalaisten kanssa samaan kouluun koska menen 7 luokalle poikana. Tulisi varmasti paljon kiusaamista ja kyselemistä. Ja eilen kun mainitsin asiasta, hän vain rupesi huutamaan asiasta, kuinka mun pitää mennä samaan kouluun heidän kanssaan ja valitti, kuinka teen asiasta niin vaikean. Miten kertoisin äidille asiasta niin että en joutuisi kouluun mihin en halua?

Sitten vielä koulu uinnit. Meillä on tulossa koulu-uinnit tässä lähipäivänä. Se ei sinänsä häiritse muuten koska olen vielä tässä koulussa tyttö. Olen vain hieman pullea... Mutta sitten kun menen yläkouluun niin siellä kun on uinnit mitä teen? Siellä olen poika ja joutuisin menemään tyttöjen tuijotettavaksi samaan pukukoppiin. Ja uimahalleissa ei uimapaitaoja saa käyttää. Äitini vain sanoo, että kyllä mä pärjään mutta asia silti pelottaa? Mitä teen.
Lue vastaus
Olen identifioitunut sukupuolettomaksi jo kohta kolme vuotta. Minulla oli joskus aivan hirveä määrä sukupuolidysforiaa, mutta lopulta suurella taistelulla pääsin yli asiasta. Pystyin unohtamaan asian ja nauttimaan taas elämästäni. Nyt tämä olo on kuitenkin taas täällä. Vihaan niitä kehoni osia, jotka osoittavat parhaiten biologisen sukupuoleni. Tämä dysforia ei kuitenkaan ole vielä yhtä pahaa, kuin silloin ehkä vuosi sitten. En haluaisi joutua taas siihen ahdistuksen pyörremyrskyyn. Onko mitään keinoja, millä voisin saada dysforiani kuriin vielä, kun se on pientä? Vai eikö se jätä minua ikinä rauhaan? Onko oikea ratkaisu vain yrittää unohtaa ja olla ajattelematta kehoni inhottavia kohtia? Vanhemmistani ei ole ainakaan apua tässä. Vaikka ystäväni kunnioittavat ja tukevat minua parhaani mukaan, eivät he cis-henkilöinä voi auttaa samalla tavalla. Mihinkään fyysisiin muutoksiin minulla ei ole mahdollisuutta 15-vuotiaana.
Lue vastaus
Ajatukseni hämmentävät minua toisinaan. Muistan nuorempana miettineeni, etten halua olla lesbo. En muista koskaan ihastuneeni tyttöön, mutten muista nuoruudessani ihastuneeni myöskään poikaan. Koulussa oli pakko huijata tykkäävänsä jostain pojasta, koska "niin kuului tehdä". Seksuaalisia tunteita minulla ei ollut silloin, eikä ole juuri nytkään. Nuorena muistan hävenneeni sitä, että tunsin vetoa puolialastomiin naisiin, en puolialastomiin miehiin. Kuitenkin kokonaan alastomat ihmiset ovat melkein vain yököttäviä. Näin märkiä unia yleensä vain naisista, mikä tuntui hyvin väärältä. En halunnut olla lesbo.

Muutaman viime vuoden ajan olen pohtinut omaa seksuaalisuuttani ja jos minun pitäisi nyt sanoittaa seksuaalinen suuntautumiseni, sanoisin reilusti olevani biseksuaali. Tosin minusta on tyhmää kategorisoida itseäni. "Ongelmani" on kuitenkin se, että en "pysty" kokemaan seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin. Katson ja kiihotun pornosta. Mieluiten katselen lesbo- tai homopornoa, heteropornossa kun miehet kohtelevat naisia niin kovakouraisesti, ettei sitä viitsi pitkään katsella. En koskaan puhu seksuaalisuudestani ystävilleni, mutta ehkä annan heidän ymmärtää, että pidän miehistä. Ystävieni puhuessa miehistä, minua ei yleensä kiinnosta ollenkaan. Näyttelen kuitenkin kiinnostunutta, koska "niin kuuluu tehdä". En myöskään pysty käsittämään, kuinka he pystyvät kokemaan toisen ihmisen kiihottavana.

Ihastun melko harvoin, mutta ihastuessani olen aina ihastunut miehiin. Ihastuminen kestää ehkä viikon tai kaksi, mutta tunne laantuu aina ja sen jälkeen tunnen itseni vain tyhmäksi, koska olen tuntenut sellaisia tunteita. En ajattele ihastuksiani seksuaalisesti, lähinnä minusta olisi ihana vaikka painautua heidän kainaloonsa ja olla heidän lähellään. Toisaalta koen, että ihastuminen/rakastuminen tapahtuu vain toisille, ei koskaan minulle. Se on lähinnä toteamus, ei niinkään säälittävä ajatus.
En ole harrastanut koskaan seksiä tai ollut muussakaan (intiimissä) suhteessa. Joskus haluaisin parisuhteen, mutta viihdyn myös yksin. Jos mietin itseäni harrastamassa seksiä jonkun kanssa, niin ajatus naisesta on yleensä kiihottavampi ja "oikeampi". Toisaalta voin fantasioida miehistä harrastamassa seksiä naisen kanssa, mutten yleensä osaa kuvitella itseäni sen naisen asemaan.

Täytän kohta kolmekymmentä ja haluaisin täyttää ne normit, mitä yhteiskunta asettaa. Tämän ikäisenä pitäisi olla jo puoliso. Teoriassa ajatus puolisosta on miellyttävä, mutta pidän myös paljon yksinolosta. Toisinaan pelkään, että joskus tuntisin oloni yksinäiseksi, jos en löydäkään puolisoa. Entä jos joskus tulee aika, jolloin yksinolo ei olekaan enää ihanaa. En tiedä mistä voisin edes löytää puolison, koska viihdyn kotona niin hyvin. Ajatus baariin menemisestä ja olemisesta humalaisten ihmisten keskellä ahdistaa minua. Joskus leikittelen ajatuksella, että menisin homobaariin ja löytäisin sieltä itselleni jonkun. En ole kuitenkaan toteuttanut tätä ajatusta, koska en oikein tykkää käydä missään. Mutta mistä voisin löytää jonkun, jos en koskaan mene mihinkään?

Näistä ajatuksista pääsen kysymyksiin, joita mietin aina välillä. Voinko kokea olevani biseksuaali, jos en kuitenkaan koe seksuaalisia tunteita? Voiko olla mahdollista, etten koskaan "löydä" seksuaalista minääni? Olenko epäonnistunut ihminen, jos en koskaan tunne seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin? Pitäisikö minun joskus testata miltä tuntuu, jos kertoisin jollekin tuntevani itseni biseksuaaliksi? Olenko ainoa, joka tuntee näin ristiriitaisia ajatuksia?
Lue vastaus
Moi! Olen 14-vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, syntymässä todettu sukupuoli on tyttö. Rupesin kyseenalaistamaan seksuaalisuuttani vähän alle kaksi vuotta sitten, ja sukupuoli mietitytti puolen vuoden ja vuoden sitten välillä.

Olen tullut ulos jo kaapista kaikille, joille on tarvinnut; kaverit, perhe, luokkatoverit, opettajat. Kaverit on ollu tosi ihania, osa opettajista kivoja myös, osa taas ihan vähän epämukavia, luokkatoverit ihan ok osa, mutta sitten perhe... no ei ole potkittu ulos tai mitään, mutta ei ne millään viitsi uskoa että trans ihmisiä olis edes olemassa, ja jatkuvasti sitten mua tytöksi kutsutaan.

Aluksi mulla ei oikein ollut mitään ongelmia kehon kanssa, mutta pikkuhiljaa vihaan sitä enemmän ja enemmän. Reidet ja takapuoli on ihan liian isot, rintojen pitäisi hävitä olemassaolosta, hartioiden pitäisi olla leveämmät... Binderia olen yrittänyt hankkia, mutta äidin mielestä terveysriskit on ihan liian suuria, niin se nyt ei ainakaan vielä ole onnistunut. Alkaa jo harkita sen salaa hankkimista.

Sitten kanssa, kun on itselleen hankkinut miehekkäämmän nimen, se on vähän ristiriitaista. Olen sanonut, että syntymänimeä saa käyttää, ja niin ihmiset tekee, mutta sitä mukaan olen tajunnut että se saa itseni epävarmaksi ja epämukavaksi, kun ihmiset sitten sillä nimellä kutsuu. Kumminkin tykkään siitä syntymänimestä, ja tuntuu siltä, että vanhemmat vähän yrittää saada mulle syyllisen olon kun käytän mun uutta nimeä. Sitten kun mennään virallisempiin asioihin, kuten näytelmiin koe-esiintymiseen, niin tuleekin isompi dilemma, että mikä nimi siihen nyt pistetään.

Vielä yksi asia, jonka takia lähinnä tämän viestin lähetin, on sellanen mistä oon vielä enemmän tiedoton ja avuton; ääni. Olen laulaja, eli en halua riskeerata mitään ääneni kanssa, enkä muutenkaan hirveän matalaa ääntä halua. Lisäksi hirveän suuri muutos pelottaa, eli hormoonijutuista taidan kieltäytyä. Mutta silti ääni tuntuu aivan liian korkealta. Olen kuullut neuvoja siitä, että ääntä pitäisi vaan opetella madaltamaan, ja olen yrittänytkin, mutta tulokset tuntuu mulle ihan liian pieniltä ja mitättömiltä. Onko olemassa mitään muuta tapaa madaltaa ääntä? Alkaa tuntua vähän toivottomalta tämä.

Onneksi ei nyt enempää tarvitse listata ongelmia ja heikkouksia kun niistä on suurimmaksi osaksi päästy eroon. Toivottavasti voitte auttaa. Kiitos!
Lue vastaus
Olen 15v ja tunnen olevani poika, vaikka olen syntynyt tytöksi. Osa kavereistani tietää ja he tukevat minua mutta perheeni ei vielä tiedä. En uskalla puhua aikuisille tästä. En tiedä mitä pitäisi tehdä. Siskoni suuttuu, kun puhun halustani olla poika jonka takia en uskalla täysin tulla ulos kaapista transsukupuolisena. Olen epävarma sukupuolestani. Jo lapsena olen miettinyt haluani olla poika mutta olen työntänyt vain tunteeni syrjään ja yrittänyt olla kuin muut tytöt. Olen aina halunnut mieluummin pelata ja hengata muiden poikien kanssa mutta minua ei huolita mukaan poikaporukkoihin koska heille olen tyttö. Oma tytönkehoni inhottaa minua ja aina kun minut lasketaan tytöksi se ahdistaa minua. Olen biseksuaali.
Lue vastaus
Minua ahdistaa, koska en ole varma seksuaalisesta suuntautumisestani. Mistä merkeistä voi tietää olevansa lesbo?
Lue vastaus
Hei! Olen 13-vuotias, poika joka on bi. En oikein tiedä miten tulisin kaapista ulos ja miten vanhempani/kaverini käyttäytyisivät. Perheessäni "heitetään läppää" yleensä bi ja homoista. Ja tuntuu että samoin tekee kaverini. Joten pelkään, että jos kerron kavereilleni minä menetän kaverini ja perhe ei oikein tykkäisi. Olen miettinyt paljon itsetuhoisia juttuja, vaikken haluisi. En ole saanut melkein yhtään unta viimeiseen kuukauteen ja se on vaikuttanut koulutyöhöni erittäin suuresti. Öisin vaan mietin mitä tulee tapahtumaan ja mietin silloinkin itsetuhoisia juttuja. Tiedän ettei se ole tervettä ja teen pienestä asiasta elämässäni suuren jutun, mutta tuntuu että olen hukassa. Enkä ole varma kenen kanssa haluaisin puhua mutta täällä minua ei tunnisteta. Kiitos(:
Lue vastaus
Olen 31- vuotias nainen. Erosin viime kesänä miehestäni ja nyt olen 3 lapsen yksinhuoltaja. Olen varmasti jo teini ikäisestä tuntenut vetoa tietynlaisiin naisiin, yleensä myöhemmin oppien heidän olevan lesboja. Kyllä monet miehetkin minua viehättävät, mutta yleisesti minusta naiset ovat huomattavasti kiihottavampia.... Ja näitä olen miettinyt yli kymmenen vuotta, myöskin oli yksi iso syy eroon ex- mieheni kanssa. Mutta eihän minulla Ole koskaan ollut mitään kenenkään naisen kanssa, en tiedä mistä haaveilen vai haaveilenko edes? Olenko muuten vain kiinnostunut? Ja onko sillä edes loppujen lopuksi väliä? Ja olisiko ylipäänsä väärin lähteä etsimään omaa seksuaalisuuttani nyt kun olen jo äiti ja lapseni tottuneet ns. Normaaliin äiti-isä perheeseen ja sittemmin ero perheeseen...?
Lue vastaus
Olen 13v. tyttö, joka täyttää 14. Löysin feminismin, kun aloin käyttää nettiä enemmän, noin 11-vuotiaana. Feminismin mukana tulivat uudet seksuaalisuudet, sukupuolet ja politiikan osat. Kiinnostuin etenkin aseksuaalisuudesta ja aromanttisuudesta, kun tunsin itseni kategorioihin sopivaksi.

Minulla ei ole ollut ihastuksia omasta mielestäni. Ensimmäinen platoninen ihastukseni syttyi 5-luokalla, tosin luulin sitä romanttiseksi. Luulen, että se johtui joukkoon kuulumisen halusta. Olin kiinnostunut tästä pojasta kovin, hänellä oli pari samaa kiinnostuksenkohdetta kuin minulla, ja oli aina kovin kiltti minulle. Ajattelin häntä usein, ja luokassa halusin saada hänen huomionsa.

Nyt kun sitä enemmän ajattelen, en kuitenkaan halunnut romanttiseen parisuhteeseen tämän kanssa, halusin vain ystävystyä. Silti epäilen asiaa välillä.

Tänä päivänä minulla on ollut noin vuoden ajan platoninen ihastus tyttöön, tosin se on intensiivisempi ja pidempi kuin ensimmäinen. Hänelläkin on monia samoja kiinnostuksenkohteita kuin minulla. Emme ole enää samoilla luokilla, joten näen häntä vain pari kertaa viikossa. Mutta aina kun näen, mahaani kutittaa. Etsin häntä joskus koulun ruokalassa, ja haluaisin kovasti tutustua häneen paremmin. En mielestäni kuitenkaan halua tämän kanssa romanttista suhdetta.

En ole kuitenkaan varma aromanttisuudestani tai -seksuaalisuudestani, näin nuori kun olen. Joskus mietin, voisinko olla biromanttinen tai -seksuaali, mutta että enkö vain halua hyväksyä asiaa, kun aroaseksuaalin lokeron olen jo niin hyvin omaksunut, ja se tuntuu parhaalta. Epäilen kyllä, että olisin ainakin aromanttinen.

Seksikin tuntuu vastenmieliseltä, tosin se voi johtua iästäni. Sinään seksi lisääntymiskeinona tai mielihyvän hankkimisena ei tunnu ällöttävältä, mutta ei se kiinnostakaan. Kuinka vastenmieliseltä seksi tuntuu, riippuu.

Romantiikka ei itseänikään kiinnosta. Kun kuulen että ystävilläni on taas uusi ihastus, pyöräytän silmiäni. Sinään romantiikkaan perustuvat leffat tai sarjat eivät tunnu houkuttelevilta. Osaan arvostaa romanttisia suhteita, mutta en näe itseäni sellaisessa, en nyt tai myöhemmin elämässä, eikä se tunnu oikealta, ei läheskään yhtä hyvältä kuin syvän ystävyyssuhteen ajatteleminen. Romanttisen suhteen sijaan näen itseni vanhenemassa lemmikin tai parhaan ystäväni kanssa, platonisella tavalla.

Pitäisikö minun kertoa kavereilleni, vai odottaa, jos tämä onkin vain vaihe?
Lue vastaus
Hei!
Olen 15 vuotias tyttö ja tunnen olevani lesbo. Minulla on tällä hetkellä tyttöystävä, josta tietävät läheiset ja vanhempani. Ongelmani tässä on, että tyttöystäväni vanhemmat ovat järkyttyneitä suhteestamme ja se loukkaa, sekä harmittaa heitä hyvin paljon. Tämä on saanut tyttöystäväni epäröimään suhdettamme vähän, koska vanhempansa ovat niin rikki asiasta. Kun tyttöystäväni kertoi asiasta, vanhemmilleen vakuutti hän kuitenkin, ettei asia muka vaikuttaisi suhteeseemme mitenkään, mutta nyt se on vaikuttamassa ja erittäin paljon. En missään nimessä haluaisi menettää tyttöystävääni varsinkaan, kun olimme ensin parhaita kavereita, jotka rakastuivat. Olen ollut monessa suhteessa pojan kanssa ennenkin eikä tytöt kiinnostaneet aiemmin kuin nytten ja tunnen jopa olevani syvästi rakastunut häneen ja samoin hän minuun. Aina kun yritän puhua tästä ongelmasta mikä meillä on hänen vanhempiensa ja meidän välillä, hän sulkee minut ulos asiasta. Ja on alkanut peittelemään tunteitaan minuun. Vähän kuitenkin hän aina välillä puhuu yhteisestä tulevaisuudestamme, kun toisinaan tiputtaa minut maan pintaan ja sanoo että seurustelusuhteemme voisi olla loppumassa. Mikä neuvoksi, kun en halua menettää häntä, mutta hänen vanhempansa ovat asiansa tiellä ja tyttöystäväni luulee, että minusta eroaminen helpottaisi välejään vanhempiinsa?
Lue vastaus
Hei, oon 14-vuotias joka identifioi itsensä transmieheksi. Mutta mä aina ajattelen, etten voi olla transmies koska must ei oo aina tuntunu siltä et oon syntyny väärään kehoon. Nää tuntemukset alko joskus 7-luokan alussa. Melkein kaikki aina kertoo netissä et ne on aina tienny olevansa jotai muuta ku se sukupuoli mihin he ovat syntyneet. Mua ahistaa. Iskä sanoo et ei pahalla mut se on vaa vaihe. Tuntuu pahalta. Tuntuu et kukaan ei ota mua tosissaan. En uskalla sanoo iskälle et kutsuis mua sillä nimellä millä oon itestäni ajatellu. En tiiä sen kantaa transihmisiin. Mutta kun mä tunnen dysforiaa omaa kehoani kohtaan. Haluun vaa itkeä. Vihaan itteeni. Vihaan kehoani. Haluisin vaa joskus ottaa sakset ja leikata rintani pois. Toki mulla on binderi, mut se ei poista sitä faktaa et mul on tissit. Mua pelottaa. En tiiä ees et saanko hormoonit täysikäsenä. Mua pelottaa se idea et joutuisin elää tässä kehossa lopun ikääni.
Lue vastaus
Olen 15-vuotias tyttö. Vuoden 2016 alkusyksystä tajusin olevani biseksuaali. Tulin kaapista ensin kolmelle suomalaiselle kaverilleni ja vähän ajan päästä parhaalle kaverilleni tekstarin kautta. Julkaisin myös twitterissä seksuaalisesta suuntautumisestani kertovan tekstin. Laitoin tekstistä näyttökaappauksen yksityiselle instagram-tililleni, jota seuraavat lähinnä vain jotkut kaverit ja muutama luokkalaiseni, ja lähetin kuvaan linkin noin viiden läheisimmän kaverin whatsapp-ryhmään. Olen siis tullut kaapista vain osittain, mutta tähän mennessä jokainen seksuaalisesta suuntautumisestani tietoinen on hyväksynyt minut biseksuaalina. Minulla itsellänikään ei ole ongelmaa seksuaalisuuteni kanssa, olen itseasiassa ylpeä siitä ja täten hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.

Ensimmäinen ongelmani kuitenkin on siinä, etten uskalla tulla kaapista perheelleni. Äitini, pikkuveljeni ja isäpuoleni vitsailevat usein esimerkiksi homojen kustannuksella. Etenkin äitini vanhemmat ovat hyvin vanhanaikaisia, tyytyväisiä Donald Trumpin voittoon ja rasistisia. He vastustavat homoseksuaalisuutta vahvasti. Uskon, että isäni ja äitipuoleni hyväksyisivät seksuaalisuuteni, mutta kaapista tulo pelottaa silti paljon.

Toiseksi haluaisin vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan ja puolustaa lgbt-yhteisöä esimerkiksi taistelemalla heteronormatiivisuutta, koulujen ajatusta vain kahdesta sukupuolesta ("tytöt sinne, pojat tänne"), ennakkoluuloja, yms. vastaan. En kuitenkaan tiedä tähän sopivaa keinoa. Olen yrittänyt etsiä internetistä, mutten keksi mitään järkevää tapaa. Olisiko mahdollista saada vinkkejä tähän liittyen?

Minulla on kolmaskin ongelma. Muutamia kuukausia sitten tapasin sosiaalisen median kautta erään minua puolisen vuotta nuoremman miamilaistytön. Muutama viikko sitten hän pyysi minua tyttöystäväkseen ja vastasin myöntävästi. juttelemme pääsääntöisesti joka päivä ja tulemme erittäin hyvin toimeen. Pidän hänestä todella paljon, ja tiedän hänenkin pitävän minusta. Olemme sopineet puhuvamme videopuhelun heti, kun saamme järjestettyä molemmille sopivan ajankohdan, jollainen varmasti löytyy jo ensi viikolla. Äitini on kuitenkin hyvin skeptinen internetkavereista. (Olen ollut erään norjalaistytön hyvä ystävä jo kolme vuotta ja vaikka eräs läheinen ystäväni kävi jo vuosi sitten tapaamassa tätä yhteistä internetkaveriamme, ei äiti ole vieläkään hyväksynyt sitä, että tiedän tämän tytön olevan oikeasti se, joka sanookin olevansa. Hän on kuitenkin tulossa huhtikuussa suomeen tapaamaan minua ja ystävääni.) Minulla on siis jo kaksi syytä olla kertomatta tyttöystävästäni: seksuaalinen suuntautumiseni ja se, että hän asuu yli viiden tuhannen kilometrin päässä. Mitä minun siis pitäisi tehdä?
Lue vastaus
7 vuotta sitten minulle syntyi pieni tyttö, joka kulki keijun mekossa vielä pari vuotiaana. Eräänä päivänä hän tuli kotiin iskän kanssa kerhosta ja kertoi, että on leijona. Eikä koskaan enää prinsessa. Kerhossa toinen tyttö oli valittu Prinsessa Ruususeksi, vaikka oli tummatukkainen. Täti oli sanonut, että Leijona on "sellainen poikatyttö". "Mikä se poikatyttö on?"
Kerroin kyllä, että jotkut vanhemmat ihmiset sanovat autoilla leikkivää tyttöä poikatytöksi, mutta että vaikka leikkii autoilla tai kaivaa kuoppia, voi silti olla ihan tyttö olematta poika. Ja pojat voivat leikkiä nukeilla ja kotia, ja voivat silti olla poikia.

Muutama vuosi on kulunut. Leijonasta on tullut tyttöpoika. Äidille hän on kertonut, että sellaisia on, uskotko äiti. Ja äiti on kertonut, että kyllä uskoo - ja tietää.

Eilen aamulla tyttöpoika itki, että haluaa kaikki tyttöä muistuttavat asiat pois huoneestaan.

Äiti ei tiedä onko kyseessä valtava pettyminen vuosien varrella muutamaan yritykseen ystävystyä tytön kanssa; kelpaamattomuus, että pikkuveli oli rakkaampi mummalle ja paapalle, isiltä ei saa positiivista palautetta ja tutkimusmatkailu ja kuoppien kaivaminen on edelleen mukavampaa kuin meikit ja Monster High? Koulussa tyttöparia ei löytynyt ja pari poikaa otti leikkipiiriin. Toisaalta tyttöpoika rakastaa pehmoja, kiukuttelee, oikuttelee ja määräilee kuin "tytöt" ja rakastaa kynsilakkoja, mutta vain kotona, koska jos koulussa on lakkaa, pojat eivät halua leikkiä kanssaan.

Miten äiti nyt parhaiten toimisi? Olen kertonut, että vaikka tyttöpoika pukisi itsensä säkkiin, äiti rakastaa palavasti, mutta äiti ei anna pukea säkkiin, koska sattuu, kun pikkukoululainen ei kehtaa laittaa päälle uutta tai kaunista. Tosin, kauneus on katsojan silmässä: hupparit ja collarit ovat kauniita nekin pienen tyttöpojan mielestä. Äiti on sanonut, että ei itsekään voinut pienenä sietää mekkoja ja avojaloin, sortseissa meni kesät paljon paremmin!
Lue vastaus
Hei, olen 13 vuotias "tyttö":( mutta koen olevani poika. Olen taistellut tätä asiaa vastaan jo 4-5 vuotta. Olin pienempänä prinsessa mutta jo ennen murrosikää olen alkanut tuntemaan vierautta tyttömäistä kehoani kohtaan, ja se on vain pahentunut tässä murrosiän aikana. Olen yrittänyt hyväksyä itseni sellaisena, kuin olen, mutta se ei vain yksinkertaisesti enää onnistu. En pysty hyväksymään kehoani, ja sitä että olen tyttö. Olen ollut aina erilainen kuin muut, koska olen ujo ja minulla on valikoivaa puhumattomuutta. Minua on myös syrjitty erilaisuuteni vuoksi koko kouluelämäni ajan. Pienempänäkin olin lähes aina leikeissä pojan roolissa, ja minusta se tuntui oikealta. Minulla on ollut myös tyttökaveri ja hänenkin seurassaan olin enemmän pojan roolissa.
En ole mitenkään tyttöyttä/naisellisuutta vastaan, mutta jotenkin se, että minua on kasvatettu naiseksi, on minua kohtaan väärin. Siksi minua jotenkin ällöttää naisellisuus, vaikka kuitenkin arvostan sitä omalla tavallaan.
Itken lähes joka päivä yksin vain sitä että olen väärässä kehossa. En ole onnellinen.

Koulussa liikunnassa en mennyt uintiin mukaan ollenkaan. Jotenkin tuntuu siltä, että en vain kuulu liikunnassa tyttöjen joukkoon.

Kun koulussa nyt yläasteella pidettiin ne itsenäisyydenpäivän tanssijaiset vai mikä se nyt ikinä onkaan, niin panikoin siitä etukäteen aivan kauheasti. Yritin kysellä mitä tyttöjen täytyy panna päälleen, ja vastaukseksi sain, että tyttöjen on pakko panna mekko. Enkä sitten tietenkään laittanut mekkoa, koska se tuntuisi todella ahdistavalta. Itsenäisyyspäivän tanssiaisissa olin sitten meidän luokan ainut "tyttö" jolla ei ollut mekkoa. Oikeastaan taisin olla koko koulun ainut. Muutama oli, jolla oli jotain hameen kaltaista, mutta minulla oli poikamainen paita ja mustat farkut. Minua ahdisti, kun kaikki tuijottivat minua, kun tanssin jonkun pojan kanssa. Olisin mieluummin halunnut tanssia tytön kanssa. Seuraavana päivänä kaikki tuijottivat minua koulussa ja olisin vain halunnut itkeä ja paeta, mutta en voinut. Minun oli pakko vain nielaista suru.

En oikeasti enää tiedä, mitä merkitystä minulla on, kun en ole onnellinen. Minulla on tyttömäinen nimi, mutta se tuntuu oikealta, enkä ehkä ikinä tahtoisi muuttaa sitä. Käytän myös poikamaisia vaatteita ja minulla on lyhyt tukka (ei polkkatukkaa vaan sellainen lyhyt poikamainen). Olen ihastunut poikiin sillä tavalla, että tahtoisin itsekin olla sellainen, mutta jos menisin naimisiin, menisin varmaan tytön kanssa.

Vanhempani ovat tietoisia siitä, että olen mieluummin poika, ja he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen. He ovat hyvin ymmärtäväisiä, ja tukevat minua, mutta jotkut sukulaiseni ja luokkakaverit vain eivät tunnu ymmärtävän, että kaikki saavat olla erilaisia ihmisiä. Loukkaannun siitä, jos esimerkiksi luokkalaiseni puhuvat väärin siitä tai kun he ajattelevat, että se olisi muka jotenkin outoa tai hassua, että joku tyttö haluaa olla poika tai jotain vastaavaa.

Haluaisin kuitenkin löytää jonkun toisenkin ihmisen vanhempieni lisäksi, joka ymmärtää tällaisia asioita, joka ymmärtäisi minua. Arvostan ihmisiä, jotka uskaltavat olla omanlaisiaan. Minulla ei ole ollenkaan ystäviä ja olen syrjitty, enkä enää tiedä mitä tehdä ja mitä merkitystä minulla on. En osaa hyväksyä itseäni. Olen mieluummin poika.

Anteeksi todella pitkästä tekstistä ja kiitos vastauksesta etukäteen.
Lue vastaus
Hei, olen pian 28-vuotias nainen ja muutaman viime vuoden aikana seksuaali-identiteettini on ollut melkoisessa myllerryksessä, enkä oikein tiedä enää, mitä ja ketä uskoa tai mitkä ajatukseni ja kokemukseni ovat "totta".

Yläasteiässä huomasin, että minua eivät pojat ja seurustelu kiinnostaneet lainkaan ja että se teki minusta jonkinlaisen kummajaisen. Tutkin asiaa ja löysin tietoa aseksuaalisuudesta, mikä tuntui silloin sopivan kuin nenä päähän. Seksi, pussailu, seurustelu ja kaikki siihen liittyvä tuntui täysin irrelevantilta minulle. En pitänyt asiasta mitään meteliä tai edes kertonut siitä kenellekään erästä ystävää lukuun ottamatta, koska kiinnostuksen puute seurusteluun ei ollut missään vaiheessa ongelma. Kotopuolessakin taidettiin vain huokaista helpotuksesta, kun istuin pahimmat teinivuodet kotona lukemassa, enkä riekkunut baareissa tai kuolannut poikien perään. En tästä syystä itsekään ajatellut asiaa tarkemmin ja pidinkin itseäni vuosikaudet aseksuaalina, mutta "käytännössä heterona".

Lukion jälkeen muutin opintojen perässä isommalle paikkakunnalle ja tutustuin uusiin ihmisiin. Lyhyestä virsi kaunis, vuosien kuluessa huomasin ihastuneeni naispuoliseen opiskelutoveriini, josta oli myös tullut hyvä ystäväni. Tai ainakin luulen ihastuneeni - en edelleenkään tullut edes ajatelleeksi mitään sohvalla vierekkäin istumista intiimimpää kanssakäymistä hänen kanssaan, mutta pidin häntä äärimmäisen kauniina, halusin viettää hänen kanssaan kaiken aikani ja pelkkä puhelinsoittokin häneltä aiheutti perhosia vatsassa ja teki minut suunnattoman onnelliseksi. En kuitenkaan koskaan kertonut hänelle tunteistani, koska en itsekään ollut varma, mitä tunsin. Kun hän sitten aloitti seurustelun erään toisen kanssa, yllätyin jopa itsekin, kuinka paljon se minuun sattui ja tajusin, että hän ei ollutkaan viehättynyt häneen "vain" ystävänä, vaan olisin mieluusti jakanut elämäni hänen kanssaan.

Siitä on nyt useampi vuosi ja vaikka olen päässyt ihastuksestani yli, tuntuu kuin sen jälkeen kaikki minussa olisi hiljalleen alkanut muuttua. Yritin olla ylianalysoimatta ihastustani, koska siihen ei liittynyt mitään seksuaalista ja sepitin itselleni olevani yhä "käytännössä hetero", mutta sain silti huomata kiinnittäväni enenevässä määrin huomiota viehättäviin naisiin, eikä ajatus seksistä tuntunut mahdottomalta, kun tulin ajatelleeksi, että partneri voisikin olla toinen nainen miehen sijaan, joskaan en edelleenkään kokenut seksiä mitenkään tarpeelliseksi. Tämä tajuaminen syöksi minut jokseenkin myrskyisään identiteettikriisiin, minkä päätteeksi päädyin myöntämään itselleni, etten taidakaan olla edes pikkuisen hetero. Terminä lesbo alkoi kuulostaa osuvammalta.

Olen keskustellut asiasta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ystävieni kanssa ja heidän seurassaan minun on ikään kuin helppo tuntea itseni lesboksi. Heidän kokemuksensa ovat samankaltaisia kuin minulla, he eivät kyseenalaista termejä, joita itsestäni käytän ja he vaikuttavat vain ilahtuneilta siitä, että olen löytänyt tämän puolen itsestäni. Yksin jäädessäni minua kalvaa kuitenkin edelleen epäilys, josta en uskalla tai voi puhua kenellekään. Entä jos olenkin käsittänyt jotain väärin itsessäni? Mitä jos en ollutkaan ihastunut opiskelutoveriini - enhän halunnut seksiä - ja vain tulkitsin tunteitani väärin, ja kaikki siitä seurannut mieltyneisyys naiskauneuteen onkin vain jonkinlaisen itsesuggestion tuotos? Se, että tämä tajuaminen tulee tässä iässä, eikä esim. teininä, kun useimmat painivat näiden asioiden kanssa, ei myöskään auta asiaa. En uskalla luottaa ajatuksiini, koska tuntuu jotenkin hupsulta painia näiden asioiden kanssa, kun on jo aikuinen ja minun pitäisi olla jo jotenkin "valmis".

Osa lähipiiristäni myös sekoittaa ajatuksiani lisää. Eräs perheenjäseneni sanoi minulle, että ei usko minun olevan lesbo, koska vietän niin paljon aikaa "sellaisten" seurassa, että todennäköisesti vain kuvittelen itsekin olevani heistä yksi. Toinen sukulainen taas kommentoi, että minun ei ole tarpeellista tulla kaapista, koska en seurustele ja - suora lainaus - "kukaties tulet vielä muuttamaan mieltäsi". En ole edes uskaltanut kertoa kaikille perheenjäsenilleni seksuaalisuudestani, koska pelkään sen aiheuttavan repiviä ristiriitoja jo valmiiksi riitelyyn taipuvaisessa perheessäni. Töissä (meillä on pieni ja avoin työyhteisö) minua taas kiusoitellaan siitä, etten ymmärrä mieskomeuden päälle ja vaikka olen kertonut, ettei seksi kiinnosta minua ja työtoverini väittävät tietävänsä, mitä aseksuaalisuus on, he eivät tunnu ottavan minua vakavasti, koska seksi ei ole minusta iljettävää tai vastenmielistä. Tällaiset pienet ja isot kommentit päivästä ja viikosta toiseen tekevät minut epävarmaksi - ehkä en vaikuta tarpeeksi aseksuaalilta/lesbolta, koska en todellisuudessa olekaan sellainen? Tai ehkä minun pitäisi todistaa seksuaalinen suuntautumiseni jotenkin? Toisaalta en kuitenkaan jaksa jatkuvasti selitellä ja todistella itseäni, koska olen itsekin epävarma, enkä halua avautua kaikista seksuaalisuuteni kommervenkeistä ihan kenelle tahansa. Ja miten ylipäätään todistaisin olevani sekä viehättynyt naisiin, että aseksuaali? Kuka minua uskoisi, kun en itsekään ihan ymmärrä, miten tällainen kombo oikein toimii? Olenkin ottanut tavaksi selvitä näistä tilanteista palaamalla takaisin ajatukseen itestäni "käytännössä heterona" koska tosiaan, en ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa intiimissä suhteessa yhtään kehenkään, joten minulla ei ole varsinaisia todisteita homoseksuaalisuudestani. Mutta mitä enemmän olen tullut sinuiksi homoseksuaalisten taipumusteni kanssa, sitä rasittavammalta teeskentely tuntuu ja joskus lipsahdan roolistani, mikä luo hämmennystä kanssaihmisissä. Minusta tuntuu myös, että jatkuva seilaaminen roolista toiseen etäännyttää minut muista ihmisistä, koska he aistivat, etten ole aito.

Koen olevani jotenkin hukassa, tai vähintään eläväni kahdessa todellisuudessa. Luottoystävieni seurassa tunnen itseni vapaaksi olemaan juuri niin homo ja juuri sellaisella tavalla kuin hyvältä tuntuu, mutta muualla en ole oikein mitään, en aseksuaali, en lesbo, en hetero. Epäilen identiteettiäni, koska se ei ole pysyvä ja pelkään, että homoseksuaalisuutenikin on vain joku alitajuinen rooli muiden joukossa, olkoonkin, että niinä hetkinä, joina voin olla avoimesti naisiin viehättynyt aseksuaali, koen itseni eheäksi ja kokonaiseksi. En tiedä, mitä voisin tehdä, että elämääni tulisi selkeyttä ja identiteettiini pysyvyyttä. Muutin hiljattain uudelle paikkakunnalle työn perässä ja luotettavimmat ystäväni asuvat nyt 2-3 tunnin ajomatkan päässä, ja nykyinen kotipaikkakuntani on niin pieni, ettei täällä ole esimerkiksi Setan paikallistoimintaa. Lisäksi yleisilmapiiri on melko konservatiivinen. Koen itseni eksyneeksi, yksinäiseksi ja eristetyksi.
Lue vastaus
Ihmettelen suuresti kun jo 11 vuotiaat puhuvat olevansa lesboja ja suutelevat toisen tytön kanssa ja siihen kannustetaan.....11v on LAPSI ! Alaikäiset kirjoittavat olevansa homo -lesbo-bi -trans ym ym suuntautuneita. Täysin sairasta. Lapsia pitää ohjata oikeaan seksuaalisuuteen, jokainen ymmärtää, että muu kuin miehen ja naisen välinen seksuaalisuus on luonnotonta ja vastenmielistä. Jotka muuta kuvittelevat tarvitsevat hoitoa ja rakkautta päästäkseen normaaliin elämään. Ihmisille syötetään nykyään kaikenlaista, lapset ja nuoret menevät ihan sekaisin. On kummallista kun nykyään nämä ihme suuntautumiset ovat niin tapetilla ja muotia -ja vaaditaan kaikkien hyväksyvän kaikenlaise genret.. On vaikka mitä kerrostalon rakastajaa ym. osa ei tiedä minkäsukupuolinen on - osa käy eläinten kimppuun, osa lasten....yököttävää...lapsia pitää opettaa pois tällaisista eikä kannustaa heitä-onneksi minulla on oikeus omaan mielipiteeseen .Rukoilen kaikille eheytymisitä!
Lue vastaus
Hei!

Olen 18-vuotias tyttö, ja olen ehkä bi. En oikeastaan halua määritellä suuntautumistani, sillä se aiheuttaa ikävän fiiliksen mulle itselleni ja mikään termi ei jotenkin tunnu oikealta kuvaamaan mun tuntemuksia.

Olen kuitenkin aina ihastunut myös tyttöihin. Muistan jo hyvin pienenä tykänneeni fiktiivisistä naispuolisista hahmoista ja esim. tytöistä jotka oli samassa eskarissa jne. Jostain syystä en kuitenkaan ole koskaan oikein tajunnut olevani jotain muuta kuin hetero. Vasta yläasteella aloin tosissani miettimään mahdollisuutta olla esim. biseksuaali, mutta mua ahdisti asian ajatteleminen ja koin oloni niin syylliseksi, huonoksi ja erilaiseksi, etten kestänyt ajatella asiaa syvemmin. Jossain alitajunnassa ne kysymykset kai pyöri ja ajattelin asiaa paljon, varsinkin kun mulla oli muutama ihastus yläasteen aikana jotka kohdistui naisiin. Sitä kautta asiaa ajatteli suht paljon, mutten koskaan oikein sisäistänyt kunnolla, että olen ehkä oikeasti bi.

Asia sitten säilyi jossain syvällä mielen perällä ja olin n. 1-2 vuotta käytännössä ihastumatta kertaakaan tyttöihin. Pieniä ohimeneviä tuntemuksia lukuunottamatta, mutta en jaksanut ajatella niitä paljonkaan. Ylipäätään ajattelin siihen aikaan (ja ehkä jollain tapaa vieläkin?) että heterotkin voivat joskus ihastua naisiin ja tää on vain sitä. Että olen oikeasti hetero eikä mun tarvitse huolehtia asiasta. Ajattelin että tää on vain ohimenevää. En ns. hyväksynyt bisseyttä identiteetikseni.

Olin 16, kun ihastuin sen verran palavasti yhden kaverini siskoon, että en enää voinut piiloutua tunteiltani. Aloin miettimään asioita tosissani ja alkoi tuntumaan, että olenkin bi. Alussa se ei ahdistanut puoliksikaan niin paljon kuin nykyään. Mulla oli siinä lyhyen ajan sisällä vielä toinenkin voimakas ihastus tyttöön, joka oli mun koulukaveri. Tai ennemminkin hyvänpäiväntuttu. Siinä vaiheessa bi-identiteetti alkoi muotoutua, mutta ei mua ahdistanut vielä silloin niin paljon.

Nyt oon siis n. 2 vuoden ajan "käsittänyt itseni biseksuaalina" (ja välillä panseksuaalina), ja asia vaan ahdistaa. En pysty hyväksymään itseäni. Enkä ymmärrä, minkä takia en pysty. Joskus itken tän asian takia, kun tuntuu että vihaan itseäni niin paljon. Ahdistaa olla jopa tyttöjen pukkarissa, vaikka koulussa, koska joudun pakostakin näkemään kun muut tytöt vaihtaa vaatteita ja joudun katsomaan maahan välillä ettei muut luulisi että tuijotan heitä. Pukkareissa aina tuntuu että oon maailman ainoa tyttö joka tuntee vetoa tyttöjä kohtaan, ja että kaikkia muita ällöttäis jos ne tietäisi, miten mä ajattelen niistä. Tietysti kunnioitan muita ihmisiä enkä tuijota, mutten voi omille tunteilleni ja ajatuksilleni mitään. Ja jos vaikka mun joku tyttöpuolinen ihastus sattuu olemaan samassa pukkarissa, niin tulee todella hermostunut olo, kun pitää yrittää olla niin kuin ei välittäisi yhtään siitä, että näkee ihastuksensa puolialastomana.

Ylipäätään esim. koulussa oleminen on ahdistavaa joskus, kun tuntuu, että kaikki muut näkee musta ulkoisen olemuksen takia että tykkään tytöistä. Oon siis aika maskuliininen ja sekin ahdistaa mua. Unohdun joskus tuijottamaan ihastuksiani liian pitkään ja silloin hävettää ja ällöttää oma itseni, koska uskon että muut sitten ajattelee että "hyi miks toi tuijottaa". En tarkoita mitään pahaa kellekään ja vihaan itseäni oman suuntautumiseni takia, mutta en tiedä voinko muuttaa tunteitani. Tuskin, ja pääsisin varmaan helpommalla jos en edes yritä muuttaa sitä mitä todella olen. Mutta ongelma onkin siinä, että en usko olevani edes pohjimmiltani tällainen. Tiedän ehkä sisimmässäni että olen bi tai jotain vastaavaa, mutta haluan kieltää asian ja siksi en pysty uskomaan että tämä oikeasti on näin, ja ajattelen jatkuvasti että olen varmaan hetero, että nää tunteet on vaan jotain sellasta mitä kaikki heterotytötkin tuntee. En jaksa enää, mua ahdistaa niin paljon.

Lisäyksenä vielä että mulla on itsetunnon kanssa ongelmia muutenkin, varsinkin liittyen seksuaalisuuteen ja kärsin kai jonkinlaisesta seksuaalisesta vastenmielisyydestä (en tiedä syytä siihenkään). Olen käynyt muutamia kertoja psykoterapiassakin, mutta en pysty ottamaan tätä aihetta esille ammattiauttajan kanssa keskustellessa. Muutaman kerran oon puhunut siitä ammattilaisen kanssa, mutta mulla hoitosuhteet ja ammattiauttajat on vaihdellut niin useasti etten pysty joka kerta miljoonalle uudelle ammatti-ihmiselle avautumaan asiasta.

Perheelleni olen vielä kaapissa, tosin ne ehkä arvaa tän asian, kun oon ollut pridessakin monena vuonna jne. Tosin äidille oon selittänyt vain poikapuolisista ihastuksistani, en koskaan muistaakseni yhdestäkään tytöstä, joten voi hyvin olla että siksi se ajattelee mut ihan vaan heterona. En kyllä uskalla varmaan koskaan ulos kaapista ja suoraan sanottuna tässä tilanteessa en varmaan haluakaan. Tiedän, että mulla on oikeus olla kaapissa, jos tahdon, mutta tuntuu siltä että valehtelen kaikille ja se harmittaa. Lisäksi olen varma siitä, että mun läheiset varmaan vihais mua jos ne tietäis totuuden musta. Luultavasti tää on turhaa pelkoa, mutta se pelko vaan on tosi suuri.

Miten pystyisin hyväksymään itseni? Onko siihen ees mitään helppoa ja nopeeta keinoa? Tuntuu, että oon ihan pihalla itsestäni enkä tunne itseäni edes. Ärsyttää, että mun pitää olla niin vaikea tapaus, etten osaa vain hyväksyä itseäni.

Pahoittelut pitkästä viestistä ja kiitos vastauksesta jo etukäteen :)
Lue vastaus
Hei. Olen 16 vuotias transmies/poika, joka juuri äskettäin tuli ulos kaapista äidilleen. Äiti otti asian positiivisesti ja sanoi tukevansa minua, mutta silti painotti sitä kuinka olen murrosikäinen ja saatan katua mahdollista muutosta myöhemmin. Kerroin äidilleni kuinka olen tuntenut olevani poika jo useamman vuoden ja kuinka pienenäkin olin leikeissä aika usein prinssi enkä prinsessa. Haluaisin päästä asioissa eteenpäin, koska kroppani ahdistaa minua todella paljon enkä tiedä voinko odottaa kovin kauaa. Kuinka saisin äitini ymmärtämään ja vakuuttumaan siitä, että tiedän kuka olen ja että tämä ei ole vain osa murrosiän identiteettikriisiä?
Lue vastaus
Oon koht 19-v (biologisesti tyttö mutta nyt en koe olevani kumpikaan) ja en oo ollu kiinnostunu miehistä viimeseen kahteen vuoteen. Asia muuttui vähän aikaa sitten kun aloin nähdä heistä eroottisia unia (jossa harrastamme seksiä tmv) ja yksi hyvä (miespuolinen) kaverini saa minut varpailleni jostain syystä. En kuitenkaan haluaisi seurustella em. kaverini kanssa mutta jotenkin vain pidän hänestä. Mikä neuvoksi? Hän tietää että tykkään naisista ja etten oo tyttö tai poika
Lue vastaus
Olen kohta 19-vuotias sateenkaarinuori, joka ei luokittele itseään sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Synnyin tyttönä mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, etten ole kumpikaan (olen sen asian kanssa "sinut"). En koe vetoa ihmisiin, joilla on miehen uloke (ja sekin on fine mulle). Tulin kaapista alkuvuodesta 2015 ja vanhempani alkavat vihdoin hyväksymään suuntautumiseni (paras ystäväni ja ensirakkauteni oli eka, jolle kerroin, hänelle oli superfine nää jutut). Mutta ongelmana on, että sukupuoleni on perheelleni asia, joka on vaikea ymmärtää. En tykkää, että mua "tytötellään". Mulla on kaks veljeä (toinen on homo ja toinen ketero). Ne kutsuu mua virheellisesti siskokseen, mutta korjaavat sanalla "sisarus" (ei siksi että hyväksyisivät -päinvastoin. Vaan siksi etten suuttuisi)
Mutta vielä näistä mun vanhemmista. He eivät suostu kutsumaan mua mun poikanimellä ja muutenkaan eivät tajua miksi haluisin pienemmät rinnat.

Edellistä juttua vielä isompi ongelma on se että fanitan yhtä naispuolista laulajaa ja fanitukseni alkaa menemään pahasti yli. Albumit löytyy mutta sitten kun se alkaa menemään siihen, että puhun hänestä 24/7 (eli käytännössä koko ajan), aion ottaa tatuoinnin hänestä ja näen hänestä fantasiaunia. Minusta tuntuu kuin en pystyisi elämään ilman häntä). Hän kuuluu myös sateenkaariväestöön ja on kihloissa toisen naisen kanssa. ONKO TÄLLAINEN NORMAALIA???

En myöskään saa mielestäni yhtä toista tyyppiä, joka myös seurustelee tytön kanssa (käytin sanaa "tyyppi", koska hän ei koe olevansa kumpikaan, niinkuin en minäkään). Hän on niin ihana mulle ja semmonen läheisyysihminen, joka tykkää esim. halata. Minun on vaikeaa hyväksyä se tosiasia että hän on varattu. Mitä teen?

Ja vielä kolmas juttu. Mua pelottaa et oon sinkku koko loppuelämäni (Olen kyllä seurustellut sekä pojan että tytön kanssa, olivat tosin superlyhyitä juttuja). Äitini sanoi että jos lopettaisin aeimmin mainitusta laulajasta jatkuvan jauhamisen, löytäisin jonkun ihanan tytön/naisen todella nopeasti. Mutta: Minun on todella vaikeata olla puhumatta idolistani edes 10 minuutin ajan. Pitäisikö minun muuttaa itseäni muiden mieliksi?
Lue vastaus
Olen tiennyt ihan pienestä, että olen trans. Olen nyt 14v ja olen aina pitänyt poikien/miesten vaatteita ja mulla on lyhyet hiukset mutta en uskalla varsinaisesti tulla ulos koska en sit tiiä et mitä vanhemmat tekis kun ne ei ole mitään kauheen suvaitsevaisia ja mitä koulussa kävis ja sillee. Oon tosi epävarma mun pituudesta koska oon 150cm ja en enää kasva ja en tykkää mun rinnan alueesta yhtää.

Päätin joku aika sitten, että meen amikseen artesaani puualalle. Äitiä ainakaa ei haitannut mutta en tiiä mitä sitten teen kun haluun vaihtaa nimen, saaha testosteronia yms. Mulla on yks kaveri joka tietää kaikesta ja aikoo auttaa mua mutta en sit tiiäiti. Mitä teen?
Lue vastaus
Olen nuori, pian 13v "tyttö" joka on epävarma seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuolestaan. Olen ollut ihastunut sekä tyttöihin että poikiin, ja tunnen olevani bi, mutta en ole varma.

En uskalla kertoa näistä asioista vanhemmilleni, he kyllä ovat monien asioiden suhteen ymmärtäväisiä, esimerkiksi vaatemakuni (en pidä esimerkiksi mekoista paljoa, saatan joihinkin yksityistilaisuuksiin laittaa sellaisen, mutta minusta tuntuu hiukan ahdistavalta käyttää mekkoa tai hametta. Tässä asiassa vaikeus onkin se, että esimerkiksi itsenäisyyspäivän tansseihin mennessäni (kaksi vuotta sitten) tunsin oloni koko ajan ahdistavaksi mekossa julkisella paikalla. Minun kuitenkin oletetaan käyttävän mekkoa tällaisissa tilaisuuksissa, koska olen "tyttö". Vanhempani myös tukivat minua, kun kerroin tahtovani lyhyemmät hiukset (en ole vielä leikkauttanut, mutta äitini auttaa minua miettimään minulle sopivaa hiustyyliä).

Myös aina kun olen ollut mukana jossakin roolipelissä tai leikissä mukana, hahmoni on ollut useimmiten poika. Pienempänä vietin myös enemmän aikaa poikien kanssa, ja olin enemmän kiinnostunut samoista asioista kuin he. En ole ikinä pitänyt nukeilla leikkimisestä. Perheessäni on minun lisäkseni ainoastaan poikia, ja vietänkin heidän kanssaan paljon aikaa (vaikka eivät kaikki minulle biologista sukua olekaan). Tykkään rakennella legoja, sekä luen enimmäkseen "pojille suunnattuja" kirjoja. Nykyään olen kuitenkin alkanut tekemään enemmän samoja juttuja kuin muut ikäiseni tytöt. Monet kuitenkin sanovat minua oudoksi (lähimpien kavereiden suusta tiedän sen olevan kehu, mutta muiden sanomana se kuulostaa ikävältä). En kuitenkaan tosiaan pidä itseäni poikana enkä tyttönä, enkä myöskään muunsukupuolisena. Jos kuitenkin johonkin lomakkeeseen pitää valita, olen enemmän tyttö kuin poika.

Vanhemmistani vielä, jos esimerkiksi televisiossa tulee jotakin homouteen liittyvää, vanhempani alkavat usein vitsailla aiheesta, joka tuntuu minusta loukkaavalta (sekä itseni, että muutaman ystäväni puolesta). Yleensä he myös käyttävät mieluummin esimerkiksi sanoja "lepakko" tai "homppeli", kuin lesbo ja homo. Tämä ei tunnu minusta kivalta, mutta en uskalla sanoa heille että olen hyvin epävarma seksuaalisesta suuntautumisestani, sillä pelkään heidän reaktiotaan.

Myöskään ystävilleni en ole uskaltanut kertoa, sillä osa heistä käyttää sanaa homo haukkumasanana, tai vitsailee aiheesta. Tämä on mielestäni erittäin loukkaavaa, ja olen siitä heille sanonutkin, mutta he eivät näytä ymmärtävän. Osa kyllä on ihan suvaitsevaisia, mutta en ole varma miten he suhtautuisivat jos kertoisin. Kouluni missä olen, on nimittäin erittäin jälkeenjäänyt, esimerkiksi jos luokka pitää jakaa puoliksi niin se on aina että "tytöt ja pojat". Menen silloin tyttöjen puolelle, mutta en varsinaisesti tunnu kuuluvan kumpaankaan. Liikuntakin on jaettu että "tytöt ja pojat" erikseen, ja opettajamme välillä puhuu että:
"Otetaan sitten välillä näitä vähän tyttömäisempiä kysymyksiä ettei koko ajan puhuta urheilusta"
Tai
"Pojat saavat halutessaan mennä pelaamaan jalkapalloa nyt, mitä te tytöt tahdotte tehdä?"
Tämä on mielestäni ahdistavaa, ja toivon että mennessäni ylä-asteelle, uusi kouluni olisi edistyksellisempi tällaisten asioiden suhteen.

En siis uskalla tulla kaapista osittain myös kouluni takia. Vaihdan joka tapauksessa koulua asuinkaupunkiini nyt kun menen yläkouluun, mutta osittain tahtoisin jatkaa samassa paikassa, sillä kaikki irl kaverini ovat siellä. En ole kovin hyvä luomaan ihmiskontakteja, ja minua pelottaa etten yläkoulussa saa ketään luotettavaa ystävää, jolle voisin kertoa asioistani.

Asian kertomista kavereille nyt vaikeuttaa entisestään se, että olen ollut jo pidemmän aikaa ihastunut erääseen parhaista kavereistani. Hän on suvaitsevainen kaikenlaisia ihmisiä kohtaan, ja olemme erittäin läheisiä. Halailemme usein, vietämme paljon aikaa yhdessä (yleensä kuitenkin niin että siinä on eräs toinenkin hyvä ystäväni mukana), ja ymmärrämme pelkästään katsomalla toisiamme silmiin, mitä toinen ajattelee. Olemme myös tanssineet yhdessä hitaita (lähinnä varmaan kuitenkin vain ystävyysmielessä), mutta minulle se merkkasi paljon. En kuitenkaan tahdo menettää ystävyyttämme, joten en siksi uskalla kertoa hänellekkään.

Tässä miettimiäni kysymyksiä:
Mikä minä oikein olen sukupuoleltani, vai olenko mikään?
Miten voin kertoa perheelleni ja ystävilleni sukupuolestani ja bi-seksuaalisuudestani?
Pitääkö/kannattaako minun edes kertoa heille?
Miten pääsen eroon ahdistuksen tunteesta näissä asioissa, vai pääsenkö mitenkään?
Kannattaako minun puhua jollekin muulle tästä asiasta? (Minulla on eräs luotettava ja ystävällinen nettikaveri joka on lesbo, ja pari vuotta minua vanhempi. Kannattaako hänelle puhua?)

Kiitos jo etukäteen ja anteeksi sekava viesti!
Lue vastaus
Olen 20v helsinkiläinen mies, ja lukemieni kuvausten perusteella pystyisin määrittelemään itseni aseksuaaliksi. En ole koskaan tuntenut seksuaalista halua ketään kohtaan ja ystävieni tarinat seksiseikkailuistaan kuulostivat lähinnä oudoilta ja vastenmielisiltä. Muutamaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan olisin ehkä halunnut tutustua paremmin, mutta tämän "yksityisasiani" takia en koskaan uskonut, että minulla on siihen mahdollisuuksia. En ole myöskään pyörinyt klubeilla tms. etsimässä seuraa, koska en halua tuottaa mahdollisille kumppaneille pettymystä, kun totuus selviää. Työn ulkopuolella vietän suurimman osan ajasta yksikseni ja viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta välillä kaipaan sellaista tietynlaista hellyyttä ja läheisyyttä.

En pidä itseäni myöskään mitenkään epäsosiaalisena tai koe, että minulla olisi vaikeuksia tulla toimeen ihmisten kanssa. Vain seksuaaliset mielihalut puuttuvat, enkä ole koskaan esim. harrastanut itsetyydytystä.

Aseksuaalisuus ei ole minulle sinänsä kummoinen asia, mutta mietin usein, voisivatko menneisyyden traumat vaikuttaa siihen jotenkin? Jouduin koko peruskoulun ajan vakavan, pitkäaikaisen koulukiusaamisen kohteeksi. Siihen kuului kaikenlaista nimittelyä, kiusantekoa, perättömien huhujen levittämistä, joukosta poissulkemista, suoraa fyysistä väkivaltaa (jota vastaan puolustautuakseni aloin harjoitella itsepuolustuslajeja) ja jopa seksuaalista häirintää. Olin ennen säännöllisen urheiluharrastuksen aloittamista hieman ylipainoinen, ja minua haukuttiin "tissimieheksi" ja jotkut luokan pojat puristelivat minua nänneistä niin lujaa, että ne menivät mustelmille. Tästä kaikesta aiheutunutta ahdistusta ja vihaa purin kamppailulajien ja raskaan musiikin avulla.
Lukioaikana pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani, enkä juuri kaveerannut ihmisten kanssa, koska pelkäsin että kiusaaminen alkaisi uudelleen. Olin siis lukiossa se "outo yksinäinen tyyppi" josta kukaan ei oikein tykännyt.

Lukion jälkeen korjasin puhevikani ja armeija-aikana sosiaalinen elämäni alkoi palata edes jokseenkin raiteilleen ja opin uudestaan tutustumaan ja luottamaan ihmisiin. Nyt minulla on yliopisto-opiskelut tähtäimessä ja suunta eteenpäin.

Meikäläistä siis askarruttaa, olisivatko vaikeat kouluvuoteni voineet vaikuttaa seksuaalisuuteeni? Ja jos kyllä, niin miten?
Lue vastaus
Hei. Olen 13v poika. En tiedä olenko homo. Tytöt ja heteroporno ovat kiihottaneet minua aina ja kiihottavat vieläkin mutta ei ehkä niin paljoa. Katsoin kerran homopornoa ja laukesin nopeammin kuin heteropornosta ja se orgasmin tunne oli voimakkaampi. Parin kuukauden jälkeen katsoin homo- ja heteropornoa ajatellen olevani hetero. Sitten aloin ajattelemaan että olenko homo, koska laukesin paremmin homopornolle. Testailin ja testailen vieläkin, että tykäänkö pojista sillai, et ajattelin että panisin ja pussailisin kavereitani. Minua ei kiihota se ajatus, mutta ajattelen aina niin ja se ärsyttää. Yksi poika on komea, mutta en haluasi pussata sitä. Mutta joskus olen unohtanut sen tavan, nii minua ei tee mieli ajatella et pussaisin pojan kanssa. Mutta tyttöjä voisin pussata aina :). Vielä yksi et kun laukean homopornolle kovemmin, nii jos harrastan seksiä aikuisena naisen kanssa niin laukeanko nopeasti ja tuntuuko se nii hyvältä kuin homoporno. Edelleen kaikki kauniit ja mukavat tytöt kiihottaa. Yksi poika ehkä ihan vähän mutta se on varmaan Fantasiaa. Kiitos jos vastaatte.
Lue vastaus
Siis tuota tää on aika hankala aihe mulle, enkä ole oikein kenenkään kanssa jutellut tästä, kun mua nolottaa asia. Olen 22 vuotias tyttö/nainen miten sen sitten onkaan. Pulmani on, etten tiedä mikä on seksuaalisuuteni. Ennen ajattelin, että olen hetero, mutta olen aika paljon lähiaikoina miettinyt että olenkohan hetero? Aika paljon nykyään mua ällöttää seksi, mutta toisaalta taas kiinnostaa. Aina kun oon tehnyt "niitä" niin mulle tulee tosi likainen olo ja oksettaa. Nykyään en oikein sitä tee ja olen miettiny että olenko aseksuaali? Kyllä mä heitän irstasta läppää välillä ja puhuin pojist ja toisaalta olis kiva seurustella ja toisaalta en ikinä haluiskaan seurustella. Niin – en ole siis koskaan seurustellut ja olen neitsyt. Mun perheessä ei olla ikinä keskusteltu seksi asioista kun se on tabu... joten se piti vähän itse oppia ja kavereilt...
Lue vastaus
Hei, olen 17-vuotias tyttö, joka on epäillyt seksuaalisuuttaan 13-vuotiaasta asti. Minulla on poikaystävä, joka yrittää ymmärtää minua ja on tukenani tässä asiassa. En ole harrastanut koskaan seksiä, enkä tiedä haluanko. Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö joka saattaa myös vaikuttaa suhteeseeni seksiin, joka on neljä vuotta ollut hyvin kielteinen. En koe seksiä tärkeäksi millään tavalla ainoastaan ahdistavaksi ja pelottavaksi. Pidän kyllä läheisyydestä, halailusta ja suutelusta mutta niistäkin vain tiettyyn rajaan asti. Joka on siis aika vähän, koska en jaksa innostua niistäkään kovin kauaa. Rakkaus on tärkeä asia minulle, ainoastaan läheisyys ja varsinkin seksi on minusta aika turhaa. Olen masturboinut mutta se ei tunnu minusta miltään. Enemmänkin vain petyn itseeni ja kysyn miksi ihmeessä teen tätä, jos se ei tunnu miltään.

Media ja muut ihmiset vain tuntuvat painostavan ja seksiä tulee ovista ja ikkunoista. Tuntuu etten ole kokonainen ihminen, kun en halua sitä eikä se kiinnosta minua. Toisinaan poikaystäväni saa minut kiihottumaan ja silloin hetken saatan tuntea joitain haluja mutta nekin menevät heti pois. En tiedä olenko vain jotenkin outo vai voinko olla aseksuaali tai jokin muu? Vai onko tämä vain ohimenevää vaikka ei tunnukaan oikealta nyt?

Kiitos ajastanne
Lue vastaus
Hei, olen kaksikymppinen naisenalku, jolle koko käsite "seksuaalisuus" tuntuu olevan epämääräinen, ahdistava ja vieras asia. En ole koskaan tuntenut vetoa kehenkään ihmiseen seksuaalisessa mielessä.

Joskus nuorena, 12-vuotiaana, koitin uskotella itselleni, että olisin ollut ihastunut silloin tällöin joihinkin poikiin, mutta todellisuidessa tuskin edes muistin heidän olemassa oloaan useinkaan. Myöhemmin tajusin, miten hyvin olin vain onnistunut pitämään itseäni varten yllä kulisseja siitä, että olisin jotenkin "normaali teini" ihastuksineen. Tosiasiassa en näe kenessäkään ihmisessä mitään ystävyyttä syvempää, ja oikeastaan ystävilläkin on elämässäni nykyään vain vähän merkitystä, toisin kuin lapsena.

Olen kliinisesti masentunut ja tällä hetkellä jopa vaikea-asteisesti, minulla on traumaattinen kouluaika kiusaamisen vuoksi, nykyään paljon itsemurha-ajatuksia, hankala perhe ja niin edelleen, jotka todellakin ovat yhdistelmänä sellainen, ettei ihastumisen tunteille edes jää sijaa. Silti masennukseni suhteen parempinakaan kausina en ole yhtään sen kiinnostuneempi katsomaan ihmisiä "sillä silmällä". Olenkohan todellakin aseksuaalinen vai pelkästään niin rikki henkisesti, etten kykene ihastumisen kaltaisiin tunteisiin? Toisaalta, voiko aseksuaalisuuden taustalla olla traumoja tai psyykkisiä ongelmia?
Lue vastaus
Hei!
Olen 19 vuotias tyttö. Ainakin äidin mukaan olen ollut pienenä terveen seksuaalinen ja kiinnostunut omasta kropasta etc. Silti koen olleeni jonkun verran _tällainen_ niin kauan kuin muistan. Huomaan tämän kuitenkin voimistuneen vuosien mittaan, sillä muistan yläasteella seurustelun aloittaessani, että ajatus seksistä ei kuitenkaan ollut ahdistava, vaan neutraali. Se ei vain kiinnostanut.

Itsetyydykseen suhtauduin murrosiässä (8-13 vuotiaana) normaalisti, ja se oli välillä osa elämääni, vaikka sen jälkeen ällötti. Nyt sen ajatteleminenkin ahdistaa, ja jos joskus ajaudun seksuaalisten tunteiden vuoksi sitä yrittämään niin saman tien oksettaa.

Eli mua ahdistaa ja oksettaa seksuaalisuus, ylipäätään seksuaaliset tunteet ja seksi, itsetyydytys etc. Omani ja muiden. Siitä puhuminen tai lukeminen saa aikaan inhottavia tunteita ja mielikuvia, ja mielelläni olisin tuntematta koko asiaa. Kaikkein eniten kuitenkin ällöttää omat seksuaaliset tunteet.

Ihastun helposti ja olen läheisyydenkipeä ihminen. Tykkään halia ja pussailla, mutta siihen se jää. Esim. en tykkää yhtään siitä, että olen jatkuvasti tietoinen genitaalialueistani.. suihkussa veden osuessa iholle ärsyttää niin paljon, että tekisi mieli pistää bikinit. Muutenkin tekisi mieli aina kulkea jalat ristissä. En osaa oikein selittää..

Olen seurustellut ja säätänyt joidenkin kanssa mutta koskaan en ole suutelua ja silittämistä pidemälle ollut kiinnostunut menemään. Kuitenkin kerran yksi mies onnistui taikomaan itsensä liian lähelle ( huom. me ei edes riisuuduttu). Siitä on jo yli vuosi aikaa ja vieläkin kun mietin sitä niin oksennusrefleksi meinaa tulla ja itkettää oma ällöttävä käytös. Tiedän että seksissä ei ole mitään pahaa eikä se ole väärin, silti se ällöttää ja oksettaa.

Etenkin tämä asia häiritsee siksi että haluaisin olla terveellä tavalla kiinnostunut seksistä ja odottaa innolla sen kokemista "sen oikean" kanssa. Sen sijaan aina kun tunnen seksuaalisia tunteita ja tiedostun omasta kropastani niin ällöttää.

Help me! Feeling weird.
Lue vastaus
Oon 13v ja no:

Oon ollu ihastunut pelkästään poikiin.
Mutta tuntuu että tykkään myös tytöistä.
Ja sit on vielä se että ajatus seksistä kummankaan tyttöjen tai poikien kanssa ei tunnu oikeelta. Oikeestaan ällöttävältä. Ja silloinhan olisin periaatteessa aseksuaali.
Mutta sitten kuitenkin tunnen jonkunlaista vetoa sekä tyttöihin että poikiin.
Sitä vois kuvailla niin että oon kiinnostunut sekä tytöistä että pojista vyötäröstä ylöspäin.
Oonko silloin aseksuaali vai jotain siltä väliltä?
:)
Lue vastaus
Hei! Olen 19- vuotias nainen. Ensirakkauteni oli nainen, jonka kanssa seurustelin muutaman kuukauden. Olen sen jälkeen hävennyt asiaa kovin ja selitellyt itselleni asiaa laittaen sen iän piikkiin, sen piikkiin, että hän näytti vähän mieheltä, ja sen, että yli puolet heteronaisista ovat joskus tunteneet vetoa naiseen.

Olen seurustellut kaksi kertaa, molempina kertoina miehen kanssa. Ensin vuoden ja sitten kaksi vuotta. Seurustelun aikana en koskaan vaivannut päätä näillä ajatuksilla, mutta syksyllä tulleen eroni jälkeen, aloin ihmettelemään miten en surrut eroa, vaan ainoastaan hänen menetystä ystävänä. Puhuin tästä sedälleni, joka pitkästi perustellen kertoi, että on aina olettanut mun olevan tyttöihin päin. Olen syksystä lähtien ahdistunut kovin asiasta. En tiedä enään ollenkaan, kuka olen tai mitä haluan. En anna itselleni mahdollisuutta ajatella, sillä tahdon naimisiin miehen kanssa ja tahdon lapsia. Ainakin haluaisin haluta. Katson lesbo- ja heteropornoa mutta pääasiassa lesbopornoa.

En tiedä voisinko naisen kanssa seurustella, en ole kokenut, mutta tahtoisin ainakin yhden illan juttua edes kokeilla. En kuitenkaan kykene prosessoimaan tätä tai alkaa analysoimaan itseäni sillä yritän psyykata itseni heterona olemiseen ja pysymiseen, en tahdo, en suostu myöntämään jos olen jotain muuta. Onko heterona normaalia tuntea tällaisia tuntemuksia?

Käytökseni vahvistuu kun oon kännissä, ihan kun en edes näkis niitä miehiä ollenkaan, katon vaan naisia ja oon sillee "wow ompas toi kaunis" ja sit jos nään esimerkiks pariskunnan pussaamassa niin ajattelen siitä miehestä vaan että ompas toi onnekas kun on saanut tollasen naisen. Vain näin päin. Sitten krapulassa oon taas ihan sekasin ajatuksistani ja ahdistun ja oon kieltäväinen näitä tunteita kohtaan.

Samoiten viime aikoina olen poissulkenut kaikki naisystäväni elämästäni, sillä olen ahdistanut ajatuksestakin että jos alan heidän läsnä ollessa tuntemaan vetoa tai ihastusta. Olen muutenkin koko elämäni pääasiassa viettänyt omaten vain miespuolisia ystäviä.
Lue vastaus
Hei. Olen 17 vuotias tyttö ja tiedän kuuluvani seksuaalivähemmistöihin. En tiedä vielä olenko täysin vain naisiin suuntautunut vai molempiin sukupuoliin. Molemmat vetävät minua puoleensa ja herättävät ajoittain eriaikoihin enemmän tunteita. Asia pelottaa ja ahdistaa minua suunnattomasti. Minulle tulee aina välillä aikoja jolloin haluasin vain itkeä ja hypätä ikkunasta ja välillä aikoja jolloin olen täysin okei itseni kanssa. En tunne ketään sukupuoli vähemmistöä tai edes jonka perheessä olisi sellaista. En ole kertonut kenellekkään miltä minusta tuntuu ja enkä ole varmasti valmis kertomaankaan pitkään aikaan. En tiedä miten edetä asian kanssa, mutta johonkin päin olisi pian pakko mennä ennenkuin romahdan. Luulin loman jossain kaukana kotoota auttavan, mutta kotiin paluu tuntukin vielä enemmän ahdistavalle. Tunnen myös olevani hyvin yksinäinen, joka ei paranna asiaa.
Lue vastaus
Olen koettanut monesti kysyä eri lähteistä, että onko se pedofiliaa, jos aikuinen ja kouluikäinen lapsi leikkivät ratsastajaa ja hevosta keskenään, siten että kouluikäinen lapsi ratsastaa aikuisen selässä?
Entä se, jos kouluikäiset lapset istuu ja seisoo aikuisen selän päällä?
Lapsena leikin usein leikkejä, jossa olin hevosena ja toiset lapset ratsastivat selässäni eli
minä olin hevosena tai sitten minä asetuin vatsalleni lattialle tai maahan ja toiset tulivat sitten istumaan ja seisomaan selän päälle ja siitä tuli valtavan mukava tunne, en oikeastaan hävennyt sitä tunnetta ja voin sanoa, että pidän tuosta leikistä. Minusta tuollaiset leikit tulisi saada peruskoulujen ala-asteille ja lisäksi myöskin tanssiakin voisi
peruskoulujen ala-asteille suositella mieluummin uskonnon opetuksen sijaan. Peruskoulun uskonnon opetus on mielestäni liian ahdasmielistä ja vanhanaikaista, en heille olisi saatava enemmän seksuaalista opetusta ja tanssia, ja kaiken uskonnollisen poistaa, ja seksuaaliset leikit vapauttavat, kyllä he aikaa myöten siihen oppisivat, miten mukavalta seksi tuntuu. Itse olen alkanut ymmärtämään seksuaalisia vähemmistöjä ja sukupuolineutraaliavioliittojenkin merkityksen.
Lue vastaus
Moro, olen 14-vuotias, enkä ole oikein varma sukupuolestani. Biologinen ja juridinen sukupuoleni on tyttö, mutta minusta tuntuu kummalliselta, kun minusta puhutaan "tyttönä" "neitinä" tai "naisena". Minulla on lyhyet hiukset ja olen aina käyttänyt miesten vaatteita, jos olen saanut valita. Haluaisin binderin, mutta en juurikaan tarvitse sitä, eikä Suomessa ei oikein myydä bindereitä enkä ole uskaltanut kertoa vanhemmilleni tästä mitään. En tykkää vartalostani tai naamastani, enkä ole uskaltanut mennä esim. uimaan vartaloni takia, lähinnä sen takia että minun pitäisi pitää "naisten uimapukua", ja ihmiset ajattelisivat minua tyttönä. En tykkää puhumisestakaan, koska vaikka ääneni on melko matala, sen kuullessa ajattelee ensimmäisenä että "Jaha, tuo on tyttö".

Molemmat vanhempani ovat melko homo- ja transfobisisia, mutta isäni on sanonut että hyväksyy minut vaikka olisin mitä, mutta pelkään silti heidän reaktioitaan.

Enkä ole varma, olenko trans, vai onko tämä vain joku epämääräinen vaihe jolle nauran kymmenen vuoden päästä. Minua pelottaa, että jos esim. aloitan testosteroonin oton tai poistatan rintani, ja sitten joku päivä heräänkin että "ei helvetti, kadun kaikkea"
Lue vastaus
Hei! Olen 14-vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, jonka syntymässä todettu, biologinen ja juridinen sukupuoli on tyttö. Siitä ei ole kauaa, kun kyseenalaistin seksuaalisuuttani, ja sukupuoli selvisi vain vähän aikaa sitten.

Kuten odotettavissa, minulla on pientä epämukavuutta kehoni yms. kanssa. Välillä haluaisin eroon rinnoistani, feminiiniset muotoni häiritsevät ja haluan epätoivoisesti matalamman äänen. Genitaaleillani minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista ongelmaa.

En kuitenkaan halua tehdä mitään pysyvää päätöstä. Välillä, mielestäni on ihan kivaa omistaa rinnat. En tavallaan uskalla ottaa testosteronia, koska olen laulaja, enkä halua ottaa pienintäkään riskiä - ja on itseasiassa näyttelijänä hauskaa näytellä muuta kuin omaa sukupuolta (vaikka haluaisin vaihteeksi miesroolin).

Olen yrittänyt madaltaa ääntäni luonnollisesti, vain opettelemalla puhumaan hieman matalammalta - se tosin tuntuu vaikealta ja hitaalta prosessilta, joka ei vaikuta ääneeni niin paljon kuin haluaisin. Rintojen bindaus on myös pieni ongelma. Olen koulussa aina välillä käyttänyt paidan ja alustopin välissä pitänyt venyvää vyötä, mutta se ei tee isoa muutosta, tuntuu epämukavalta, eikä pysy aina paikallaan. Haluaisin oikean binderin, mutta niitä myydään vain netissä, ja niiden tilaaminen ja samalla kaapissa pysyminen on vaikea tehtävä. Sen lisäksi ne ovat melko kalliita, enkä osaa netistä tilatessa olla varma siitä, että ovatko ne sopivat.

Minua myös, ärsyttää se, että minun on vaikeampi mennä läpi miehestä, koska pidän mielelläni hameita ja mekkoja.

Ja, kuten äsken viittasin, olen vielä kaapissa. Ainakin joillekin. Monille, mutta monille olen myös tullut ulos. Olen kertonut kaveriporukallemme, hieman epäsuoraan muille luokkalaisillemme (saattaa olla outoa, että kerroin heille, sillä he eivät ole millään tavalla läheisiä minulle, enemmän vatsakohta, mutta sillä ei ole paljon merkitystä), olen pistänyt somessa sukupuolekseni "en tiedä", vaihtoehtoiseksi nimekseni miesnimeni ja he-pronominit käytettäväksi minusta (koska kukaan ei kuitenkaan katso facessa tietoja, heh), ja lisäksi olen kertonut yhdelle opettajistamme (yksi oppilaiden suosikeista, luotettava, terveystiedon opettaja). En ole kuitenkaan kertonut perheelleni mitään. He tietävät, että olen sateenkaarinuori, sillä olen käynyt heidän tietäessä pridessa ja monissa sateenkaarinuorten tapaamisissa, mutta he eivät tiedä muuta. Paitsi isoveljeni, joka on vähän hankalampi juttu.

Minulla on tumblr, jossa olen puhunut siitä kuinka hämmentynyt olen ollut sukupuolestani. En ollut ollenkaan huomannut, että veljeni on yksi seuraajistani. Veljeni on myös nähnyt yhden priviledgebingon, jonka täytin - siinä olin pistänyt kysymysmerkin siihen, että olisin mies, ja pistin siihen myös, etten ole cis. Olen vältellyt aihetta veljeni kanssa, ja tuntuu siltä, että hankin on.

Tiedän, että perheeni kannustaa LGBTQIA+ ihmisiä, vaikkakin joskus sanovat tietämättään loukkaavia kommentteja. En kuitenkaan uskalla tulla kaapista. Ennen ajattelin, etten kertoisi sukupuolestani koskaan, mutta nyt olen huomannut, etten voi pysyä ikuisesti kaapissa. En tiedä yhtään miten tai milloin kertoisin. En haluaisi tehdä siitä suurta asiaa, mutta se kuitenkin on, kun minut on kasvatettu sanomalla jatkuvasti minun olevan tyttö, nuori nainen, prinsessa yms. ja yhtäkkiä sanon, etten ole.

En tiedä yhtään mitä tehdä ja se hirvittää.

Kiitos avusta.
Lue vastaus
Hei!
Olen 15v "tyttö". Olen "tyttö" ja se ei tunnu oikealta mutta välillä tunnen itseni maskuliiniseksi mutta sekään ei tunnu oikealta... Olen kokeillut muunsukupuolisuutta mutta sekään ei tunnu oikealta... Enkä edes tiedä miten pukeutua kun kaikki tuntuu väärältä...olen leikannut hiukseni lyhyeksi koska se tuntui oikealta ja olen tykännyt mutta välillä kaipaan pitkiä hiuksia... En voi suodattaa maskuliinisuutta ja rintoja samaan pakettiin... Sekään ei tunnu oikealta... Ja pelkään muiden katseita ja sanomisia jos pukeudun poikamaisesti jota haluaisin kovasti...en myöskään pidä kehostani varsinkin rinnoistani mutta en niistä haluaisi luopuakaan... Mutta ne ei vain tunnu oikealta...pelkään myös sitä että jos pukeudun poikamaisesti en saisi poikaystävää... Pidän kyllä tytöistäkin eli voisin seurustella tytönkin kanssa mutta en haluaisi olla se "maskuliinisempi/jätkä" siinä suhteessa... Minua kiusataan tämän takia ja se ei auta asiaa yhtään vaan ahdistaa mennä ulos/kouluun varsinkin jos olen pukeutunut vähänkään maskuliinisemmin... En tiedä mitä teen
Lue vastaus
Meillä on viisivuotiastyttö, joka kolmevuotiaana alkoi inhoamaan mekkoja ja perinteisiä tyttöjen juttuja.
Tänä kesänä hiukset piti leikata lyhyeksi kuin Robinilla ja tähän suostuimme. Vaatekaupassa vaatteet kelpaavat ainoastaan poikien osastolta.

Olen huolissani, joutuuko koulussa silmätikuksi. Miten tähän pitäisi suhtautua? En ole tyrkyttänyt tyttöjen hömpötyksiä.
Lue vastaus
Olen yläastetta käyvä nuori, fyysisesti nainen, joka pohtii sukupuoli-identiteettiään. Noin puoli vuotta sitten tutustuin kunnolla siihen, mitä transsukupuolisuus tarkoittaa. Tämän jälkeen olen miettinyt paljon sitä, mitä itse olen.

Haluaisin olla poika, mutta en uskalla sanoa olevani. Tunnen aina riittämättömyyttä siitä, etten ole tarpeeksi poika. Se saa mielialani alas. Kun taas ihmiset luulevat minua pojaksi, tuntuu hyvältä. Hiustyylini on poikamainen, ja ostan vaatteenikin yleensä poikien osastolta.

Äidilleni olen asiaa vihjaillut sanomalla, että haluaisin olla poika, ja etten pidä kehostani. Erityisesti rinnat saavat epämukavuuden tunteen. Peilin edessä peitän usein levenevän kohdan lantiostani nähdäkseni, miltä pojan lantio voisi itselläni näyttää.

Miten saisin tutkittua itseäni? Millä saan selville mitä sukupuolta oikeasti olen? Olen kyllä tietoinen muunsukupuolisista, mutta haluaisin selvästi edustaa jotakin. Onko siis keinoja, joilla voisin auttaa itseäni ymmärtämään? Kiitos jo etukäteen!
Lue vastaus
Olen 16-vuotias lukion 1. luokkaa käyvä tyttö. Keväällä multa kysyttiin, olenko lesbo. Siinä sitten vähän hätäännyin ja sanoin, että en ole. Sitä ennen kuitenkin olin ajatellut olevani bi, mutta olin kieltänyt sen itseltäni, koska minulle on kotona aina kerrottu, että homoseksuaalisuus on syntiä, eikä vanhemmat tule ikinä sitä hyväksymään. Sen jälkeen aloin miettimään, että olenko oikeasti bi, vai enkö vain halua aiheuttaa niin suurta järkytystä läheisilleni, kun joskus kerron heille. Suurin osa läheisistäni on siis todella uskonnollisia. Noin vuosi sitten olin vähän ihastunut yhteen poikaan, mutta en olisi todellakaan halunnut olla sille muuta ku kaveri. Olen miettinyt kertovani lähiaikoina parille kaverille ja olen yrittänytkin, mutta sanat ei vaan ole tulleet suusta. Mietin vaan, että voinko oikeasti tietää olevani lesbo, jos en ole ikinä edes kunnolla ihastunut tyttöön? Ja mitä sanon kavereille, jos ne alkaa kysyyn, että miten voin esim. tietää olevani lesbo?
Lue vastaus
Hmm.. Okei, pohjaa hieman: Olen koko ikäni ollut ihan vaan perus hetero, tyttö ja pinkkiä ym. ihasteleva ihminen. Myöhemmin olen kasvattanut ja kasvanut itseni kanssa hyvin suvaitsevaksi ja monipuoliseksi persoonaksi. Minussa on jo monta vuotta asunut myös toinen poikamaisempi ja ronskimpi, rennompi puolisko, joka tykkää välillä olla kavereiden kesken se tyttöporukan jätkempi tyyppi. Porukkaamme toki kuuluu myös toinen samanhenkinen likka, joka oli ennen lesbo, mutta nykyään muunsukupuolinen.

Nyt siis, olen 25 vuotias, onnellisesti kohta 10 vuotta seurustelu/avoliitossa elävä esiaikuinen ja en tietenkään vielä tiedä oikeastaan minkään suhteen mikä minusta tulee isona tai mitä haluan... JA NIIN.. Viime perjantai mullisti itsestäni yhden käsityksen niin ympäri, etten enää itse käsitä mitä asian kanssa voisi tehdä.

Olin muutamien uusien tuttujen kanssa istumassa iltaa. Ohjelmaan kuului alias ja pullonpyöritys, jonka aikana tietenkin pitää pistää kaksi tyttöä pussaamaan toisiaan… Sen sitten teimme, mutta itselleni jäi jännä fiilis.

Ilta oli muutenkin hauska ja huumorintajuinen, ehkä kukin vähän hiprakassa ja hyvällä tuulella... Kukaan ei kuitenkaan ollut liian humalassa ja siitä päästäänkin seuraavaan aamuun..

Iltaa miettiessä tajusin oikeastaan pitäväni melko paljon tuon kaverini pususta, joka itseasiassa omasta mielestäni olisi ennemmin lyhyt suudelma. Ja tottakai, itselläni kun on se poikapuolikin niin huomasin miettiväni lopulta sitä kuinka paljon tykkäsin siitä ja millaista se olisi jos olisinkin tytön kanssa…

Nuo kysymykset hämmensivät pääni yhdeksi päiväksi ja nyt olen hiukan pihalla koko asian suhteen... Pidän naiskauneudesta, olen aina pitänyt. Pidin myös tuosta lyhyestä hetkestä, vielä selvinkin päin ollessani… MUTTA, olen suhteessa ihanan avokkini kanssa ja rakastan häntä. Tiedän hyvin, että hän ei ryhdy avoimiin tilanteisiin mikäli minä haluaisin olla tai kokea muutakin kuin hänen avovaimonaan olon.

Yhteinen menneisyys on myös tässä painavana lisänä, koska 5:n vuoden kriisin aikaan kaipasin läheisyyttä ja löysin sitä toiselta. Hän antoi anteeksi ajan myötä mutta ohuet varjot jäivät silti suhteen ylle...

Kerroin hänelle ohimennen, lauantai iltana eräistä juhlista palatessa huumorin avulla ettei hän saisi loukkaantua tästä mutta sattumalta pelasimme eilen ja jouduin pussamaan kaveria ja totesin myös että molemmat minun puoleni kun tunnemme niin olihan se tavallaan kivaa... Koitin muotoilla asian niin ettei se ole iso juttu ja merkitsi hyvin vähän. Hän ei loukkaantunut muttei muutenkaan sanonut mitään asiasta. Itse jäin miettimään asiaa enemmän.

Nyt en vain oikein tiedä miten asian kanssa jatkaa. Pusutoverini totesi vain että kunhan hupsuteltiin, kun kysyin että oliko siinä hänelle muutakin kuin hupaisa peli…

Jos olen rehellinen niin minulle se oli muutakin mutta en tiedä miten tunnustaa ja keskustella tästä esimerkiksi avokin kanssa, koska pelkään hänen reaktiotaan. Lisäksi suurin kysymys lienee se, etten halua eroon hänestä mutta en pysty olemaan ajattelematta tytön kanssa olemista.

Uskoisin etten kuitenkaan tarvitse varsinaisesti seksiä naisen kanssa, mutta kaikki pienempi kiinnostaa ja ehkä se henkinen puoli, millaista se olisi jne. Olen hiukan pihalla siis ja kaipaan selitystä itsestäni ja näistä tunteista, mitä tehdä ja miten?
Lue vastaus
Hei,
olen (lähes) 17-vuotias teinityttö, joka haluaisi esittää pari hämmentynyttä kysymystä.
Noin kuukausi sitten löysin aseksuaalisuuden määritelmän. Sen luettuani jokin lukko sisälläni oli avautunut loksahtaen ja hyvänolon tunne oli täyttänyt minut. Minusta tuntui, että olin oppinut ymmärtämään itseäni taas hieman paremmin, sillä löysin selityksen sanoittamatta jääneelle huolelle, jota olin tuntenut jo pitkään.

Ennen "valaistumistani" olin häpeissäni siitä, että ystäväni rönsyilevät puheet seksistä kammottavat ja hieman ahdistavat minua. Lisäksi yritin korjata itseäni yrittämällä totuttautua seksiä sisältävien tekstien lukemiseen. Vasta pari päivää sitten ymmärsin, että minun ei tarvitse muuttua, ei ainakaan sillä tasolla. On aika ironista, että samaan aikaan ajattelin rakastavani itseäni sellaisena kuin olen, kun tosiasiassa yritin korjata itseäni ajatellen, että minussa oli jotakin pielessä.

13-vuotiaana puheet seksistä terveystiedon tunnilla ällöttivät, mutta ajattelin, että se muuttuisi. Ajattelin, että jossain vaiheessa alkaisin haluamaan seksiä tai tuntemaan seksuaalista vetovoimaa. Mutta minä en kirjoittaisi tätä tekstiä tällä hetkellä, jos se olisi tapahtunut.

Seksin harrastaminen ei houkuttele millään tavalla ja on se minulle jopa pelottava ajatus, sillä jos sitä sattuisin joskus harrastamaan, haluaisin sen olevan ainoastaan "sen oikean" kanssa. Tämä yksi-seksikumppani-koko-elämän-aikana-utopia juontuu muun muassa minun uskonnollisesta vakaumuksestani ja siitä, että minä en yksinkertaisesti halua antaa itseäni niin syvällä tasolla monelle ihmiselle. Pelkään myös, että jos ottaisin pelottavan askeleen ja luopuisin neitsyydestäni, menettäisin sen henkilölle, joka ei ymmärtäisi kuinka vakava asia seksi on minulle.

Koin yksipuolista rakkautta erästä poikaa kohtaan muutaman vuoden ajan, joten tiedän olevani heteroromanttinen aseksuaali. Tunteeni päättyivät häntä kohtaan pari vuotta sitten ja minä en yhdessäkään vaiheessa toivonut häneltä enempää kuin vastausta tunteisiini. Sen jälkeen en ole tuntenut edes lyhyttä ihastusta. Ikäluokkani pojat ovat minulle vain joukko poikia, ja en ole tuntenut minkäänlaista vetovoimaa heihin enkä tyttöihinkään. Se on mielestäni sääli, sillä pidin ihastuneena olemisen tunteesta. Oikeastaan tunnen vahvaa kaipuutta romanttiseen seurustelusuhteeseen ja haluaisin sellaisen, kun tunnen ihastusta/rakkautta uudelleen joskus tukevaisuudessa.

Mennäänpä sitten kysymyksiin. Mitä seksuaalinen vetovoima oikeastaan on? (Ymmärrän kyllä määritelmän, mutta en tiedä olenko tuntenut sitä vai en.) Ja onko minulla oikeus sanoa olevani aseksuaali samalla kun saatan olla vain erittäin epäkypsä tapaus? (Itse ainakin tunnen vahvasti olevani aseksuaali, mutta välillä epäilen itseäni.) Ja jo ennen kuin olin ymmärtänyt olevani aseksuaali, olin päättänyt odottavani neitsyyteni menettämistä avioliittoon asti. Voinko minä siis olla aseksuaali, vaikka samaan aikaan minulla on myös vakaumuksellisia syitä olla harrastamatta seksiä? Ja miten voin tarvittaessa selittää olevani oikeasti aseksuaali ja etten käytä aseksuaalisuutta vain tekosyynä "pihdata"?

Äitini mielestä olen liian nuori miettimään näitä asioita, mutta haluan itse jonkinlaisen varmuuden asiasta. En halua viettää seuraavia 8 vuotta pohtien voinko mieltää itseäni aseksuaalina, samalla kun aivoni vielä kasvavat.

Rakastan itseäni sellaisena kuin olen ja kuukausi sitten opin rakastamaan itseäni hieman vahvemmin aseksuaalisuuden käsitteen löydettyäni. Tietenkin välillä huolestuttaa, löytyykö ketään, joka hyväksyisi sekä aseksuaalisuuteni että uskoni ja jopa jakaisi sen kanssani. Luotan kuitenkin, että kaikki menee hyvin. Enää en nimittäin yritä "korjata" itseäni.
Kiitos antamastanne ajasta.
Lue vastaus
Olen nainen 17v ja olen jo pari vuotta tiennyt, että pidän naisista, miehet eivät kiinnosta ollenkaan, joten olen lesbo. Olen täysin sinut sen kanssa ja kaikki on hyvin. Pukeudun miestenvaatteisiin ja minulla on lyhyet hiukset, koska ne tuntuvat minulta itseltäni. Mutta nyt olen vähän aika sitten alkanut miettiä kehoani...
Luulin, että se on vain ohi menevää, mutta se on jäänyt kalvamaan. En tunne olevani nainen, mutta en mieskään eli en halua miehen kehoa.

Minua ahdistaa kutsua itseäni naiseksi tai sanoa jollekin olevani nainen. Myös terveyslomakkeiden täydennys ahdistaa tai mikä vaan lomake johon pitää kertoa sukupuoli. Ahdistaa myös naisten pukuhuone. Ei se, että siellä on muitakin vaan oma kehoni ahdistaa... En tiedä mikä olen, jos en tunne olevani nainen tai mies ja kehoni vaivaa minua. Kehossani minua vaivaa eniten rintani.

Haluan poistaa rintani, jotta tuntisin itseni paremmaksi, että silloin "en ole nainen, mutta en mieskään"-tyylillä.
Minkä ikäisenä voi poistaa rinnat ja paljonko se maksaisi? Minkälainen prosessi se on? Onko kuukautisten lopettaminen mahdollista? Jos on miten?

En ole kertonut vanhemmilleni tai sisaruksilleni. He eivät tiedä, että olen lesbo tai tästä keho asiasta mitään.
Uskon, että vanhempani hyväksyisivät minut lesbona, mutta olen epävarma hyväksyvätkö he minut jonain muuna kuin naisena tai miehenä. Sisarukseni pelottavat minua eniten. He ovat puhuneet minun kuullen negatiivisesti seksuaalivähemmistöstä, kuinka transsukupuoliset ovat ällöttäviä ja että homot ja lesbot eivät saa tulla heidän lähelleen ja kaikkea tämmöistä. Tuntuu että he eivät hyväksy muita kuin heteroita ja "normaaleja" ihmisiä. Sävy jolla he puhuvat tuo heti ahdistuneen tunteen. Olen heidän kanssaan myös paljon tekemisissä. Jos kerron heille, niin pelkään, että se rikkoo välimme pysyvästi.

Ainoastaan lähimmille ystävilleni olen kertonut ja he ovat hyväksyneet minut ja auttaneet ja tukeneet minua, mistä olen helpottunut ja kiitollinen. He ovat tukipilarini. Miten voin kertoa vanhemmilleni ja sisaruksilleni näistä asioista? En tiedä miksi kutsua itseäni tai mikä olen... Toivon että kertoisitte vastaukset kysymyksiini ja siihen että mikä/kuka olen. Ja mitä minun kannattaa tehdä. Haluaisin kutsua itseäni joksikin.

KIITOS!
Lue vastaus
Oon 15 vuotias tyttö. Tai ainakin aikaisemmin olen pitänyt itseäni tyttönä. Nyt vuoden aikana musta on tuntunut mun kroppa lähinnä vastenmieliseltä. Välillä oon ihan tyytyväinen, mut välillä haluisin vaan mun rinnat pois. Tykkään välillä pukeutua maskuliinisemmin ja meikkaan mun kasvot maskuliinisemmaksi. Ja oon ilonen silleen. Mut välillä taas tunnen oloni tyttömäisemmäksi ja käytän "tyttöjen" vaatteita. Olen lukenut "genderfluid" ihmisistä nyt paljon ja samaistun oikeastaan siihen kuvaukseen. Välillä oon poika ja välillä tyttö ja välillä en kumpikaan. Mutta aikaisemmin musta ei tuntunut tältä, joten en tiedä onko tää vaan ihimenevä vaihe vai enkö mä oikeasti ole tyttö. Ahdistaa kun en osaa sanoa mitä sukupuolta edustan ja en tunne ketään ihmistä, joka ymmärtäisi tän, koska kaikki tietävät selvästi niiden sukupuolen mun lähipiirissä. Miten opin tajuamaan ihteäni? Tai miten opin olemaan vihaamatta mun vartaloa?
Lue vastaus
Sanoin kaverilleni aluksi että musta tuntuu että olen genderfluid se oli okei sen kanssa mutta kun puhuin uudestaan sille se sanoi että hän ei voi otta minua tosisaan.
Se on ite osa LGBT ja sillä on toisiakin ystäviä joka on siitä mutta, mitä pitäisi tehtä?
Lue vastaus
Niin minusta on tuntunut noin vuoden verran, että haluaisin näyttä pojalta (masculine) mutta ennen sitä en edes miettinyt tämmöisestä oli vaan ihan tiukasti kiinni sukupoolirooleista jne.
Nyt haluaisin vaan mennä kauppaan ja ostaa vaateita vain sellaisia, jotka näyttävät minusta kivalta. Olen myös miettinyt, kuinka paljon erilainen elämäni olisi, jos olisin syntynyt poikana. Haluaisin leikata hiukset lyhyeksi mutta äitini ei lupaa ja siksi että näyttäisin pojalta....
Lue vastaus
Moi! Olen kohta 16 vuotias tyttö. Olen pienestä asti tiennyt että tykkään sekä tytöistä että pojista. Minun vanhempani eivät hyväksy minun seksuaalisuuttani ollenkaan, he uhkaavat heittää minut ulos kotoa tämän takia. Mitä minun pitäisi tehdä?
Lue vastaus
Hei!
Olen 14-vuotias cis-tyttö(kai). Noin vuosi sitten tajusin, etten ole hetero, ja siitä alkoi noin vuoden pituinen sisäinen taistelu seksuaalisuudestani. Ainakin tällä hetkellä luokittelen itseni aseksuaaliseksi ja joko bi- tai panromanttiseksi, mutta minusta tuntuu mukavalta myös kutsua itseäni yksinkertaisesti homoksi.

Vaikka minulla on vielä jonkinmoista hämmennystä seksuaalisuuteeni liittyen, olen saanut uutta ihmeteltävää: sukupuoleni. Olen biologisesti tyttö ja olen aina ajatellut itseäni tyttönä, kuten kaikki ympärilläni olevat. Pukeudun myös feminiinisesti. Olen kuitenkin tullut ajatelleekseni, haluanko ihmisten näkevän minua tyttönä. Usein, kun ihmiset ovat viitanneet minuun tyttönä (tai meidän kaveripiirissä muijana) olen tuntenut pientä(tai joskus suurempaa) epämukavuutta. Kuitenkin ajattelen itseäni usein tyttönä. Olen alkanut epäillä, että olen demityttö tai jotain sinne päin. Tuntemukseni on vaikea selittää, mutta tämä lausahdus voisi kuvailla sitä jotenkin: "Jos kysyt sukupuoltani, vastaan olevani tyttö. Mutta jos kysyt, kuka olen, sukupuoleni ei kuulu vastaukseen".

Kävin mietiskelyn keskellä uteliaisuudesta vilkaisemaan facebookin sukupuolivaihtoehtoja ja huomasin, että siellä kysytään myös mitä pronomineja käytät (kielissä, joissa niissä on eroa). Minua alkoi kiehtoa they/them pronominien käyttö. En osaa sanoa, miksi. Meinasin pyytää kavereitani käyttämään näitä pronomineja minusta, ainakin jonkun aikaa, niin voisin kokeilla, tuntuuko se luonnolliselta, mutta en uskaltanut, koska ystäväni (vaikka he puolustavat lgbtq+ oikeuksia) ovat usein ärsyyntyneitä, kun puhun siitä, kuinka ärsyttäviä hetero- ja cisnormatiivisuus ovat yms.

Toivottavasti voitte neuvoa minua. Pahoittelen sekavaa viestiä, sellainen mielenikin on tällä hetkellä.
Kiitos!
Lue vastaus
Moikka oon 13v poika ja olen jo noin vuoden verran miettinyt, olenko homo tai bi. Elikkäs kaikki alkoi siitä, kun näin seksiunta kaveristani, joka on poika. Silloin aloin miettiä, entä jos olenkin homo. Ennen sitä olin kiinnostunut tytöistä jo eskarissa. Sain usein erektioita, kun vain näin kauniin naisen mutta silti koin pojat jotenki komeina ja viehättävinä. Monesti pelkäsin olevani ihastunut luokkalaisiini mutta en tiedä olinko vai pelkäsinkö sitä vaan. Sitten kuitenkin, kun olin pohtinut tätä asiaa muutaman kuukauden, unohdin koko asian ja pidin itseäni heterona. Mutta nyt kun koulu alkoi taas, niin yhtäkkiä tuli ajatus, että jos olenkin homo ja pidin taas poikia viehättävinä eikä tytötkään oikein kiinnosta. Siksi pelkään jatkuvasti olevani homo. Vanhemmilleni en voi kertoa koska molemmat ovat homovastaisia ja kaverit myös. En kuitenkaan saa erektiota tai kiihotu miehistä.
Lue vastaus
Niin, löysin tämän sivun erään aseksuaali-neuvonta-sivun kautta. Olen 14-vuotias, enkä koskaan ole sillälailla pitänyt kenestäkään. Naimisiinmeno ja seurustelu vaikuttavat vain luotaantyöntävältä. Tietysti olen onnellinen toisten puolesta, mutta en itse haluaisi minkäänlaiseen parisuhteeseen.

Pikkutyttönä, ykkös-kakkosluokalla, tietysti oli porukan mukana siinä "oi kun on söpö poika"-jutussa. Kuitenkin esim. päiväkodissa parhaat kaverini olivat poikia, eikä minua koskaan haitanneet "poikabakteerit" vaan istuin alakoulussa uhmalla sille tuolille, jossa poika oli istunut, näyttääkseni. En kuitenkaan ole ajatellut poikia mitenkään seurustelukumppaneina, niinkuin en tietysti tyttöjäkään.

Sain vanhempana (jotain kolme vuotta sitten?) kuulla homoista. Ei se haitannut, mutta inhotti sillä lailla kuvitella kaksi poikaa pussaamassa. Mutta kun luin, oliko se tänä vuonna, kirjan, jossa eräs lempihahmoistani paljastui homoksi, käsitykseni muuttui. Kun instagramiin loin tilin, aloin selailla eri LGTB+ profiileja ja löysin, että on niitä muitakin kuin homoja. Sieltä, tägrämin ihmemaailmasta, löysin myös Aromantikot ja Aseksuaalit.
Ne jotenkin kolahtivat, ja tunnuin kuuluvani vihdoinkin johonkin :3

Lähetin vielä instagramissa eräälle Ace-profiilille yksityisviestin, kysyäkseni voiko näin nuori olla Aro-Ace.
Sain myöntävän vastauksen. Aamulla jaksoin nousta ylös sen onnen voimalla. Piirsin vihkoon pienellä Ace-pride lippuja, ja se toi minulle hyvän olon tunteen. Joskus kun on kesäloman aikana kamala epävarmuus päälle, olen vakuuttanut mielessäni itselleni, että olen Aromantikko ja Aseksuaali.

Olen hyvin uskonnollinen, löysin valaistumisen vasta ekana yläkouluvuonna, viime vuonna. Kaikki oli silloin koulussa niin rankkaa, minua kiusasi luokan eräs poika. Huusi ilkeyksiä porukkansa kanssa. En tuntenut kuuluvani porukkaan.

Lainasin kirjastosta silloin erään Narniaa käsittelevän kirjan, joka sitten kertoikin Narnia -sarjan uskonnollisesta puolesta. Luin koko sarjan uudelleen, ja eräänä aamuna kouluun kulkiessani koin linja-autossa jonkinlaisen valaistumisen. Rupesin itkemään spontaanisti, en tiedä miksi. Ehkä onnesta.

Minulla on seinällä sänkyni yläpuolella huopataulu Aslanista. Joskus kun on oikein kovaa, rukoilen, tai ainakin yritän rukoilla, sen alapuolella. Joskus rukoilen muuten, mutta kun oikein kunnolla sattuu, niin silloin sen kuvan lähellä. Siitä on jotenkin hyötyä.

Joskus hiukan alle kymmenvuotiaana, siinä seitsemän vuoden hujakoilla, olin usein leikeissä poikahahmo. Leikin aina eläimiä, en melkein koskaan ihmistä. Ja jos leikin, niin olin lemmikin omistaja. Hyvin harvoin se eläinhahmo oli tyttö, aika usein poika ja joskus ei kumpikaan. Pienempänä oli hetkiä, jolloin halusin olla poika. Minua ei haitannut, että olin tyttö, mutten erityisesti kokenut olevanikaan tyttö.
Sitten oli pitkä hiljainen vaihe, kun kaikki sujui "normaalisti".

Nyt, murrosiässä, on kuitenkin alkanut taas vaivata. Joskus, aika usein, kaikki sujuu normaalisti, mutta välillä ei niinkään. Joskus on täydellisiä itseinhon hetkiä. Vihaan rintojani. Heti kun huomasin niiden alkavan kasvaa, murrosiän alkuvaiheessa, pillahdin itkuun nähdessäni itseni peilissä. Nyt vain harmittaa, ja joskus itkettää. Esim. kun menen vessaan yöllä ja näen itseni isosta peilistä pestessäni käsiä tms. näen ne. Eivät kai mitenkään isot tai pienet, mutta minua ne haittaavat. Olen yrittänyt peittää ne, siteillä ja taittamalla kireän topin kaksinkerroin, mutta niistä tulee lähinnä turhautunut "jaaha"-olo. Olen estänyt äitiä ostamasta minulle liivejä, koska ajatuskin niistä inhottaa.

Minusta myös tuntuu, etten edes haluaisi olla ihminen. Tai ainakin toivon, että osaisin muuttua naakaksi. En välttämättä aina oikein edes halua ihmisen kehoa, koska feminiinisyys paistaa. Pienempänä oli ihan okei käyttää mekkoa. Nykyään en välttämättä pukisi sitä päälleni kuin maksusta. Vähintään viidestäkympistä. Naamiaisasussa voin pitää hametta, esim. eräs kissapuku, mutta muuten en sitä halua käyttää. Niin ikään "tyttömäiset" jutut, kuten meikkaaminen ja pojista keskusteleminen eivät kiinnosta minua lainkaan. Olen myös huomannut olevani jonkin verran allerginen meikeille ja hajusteille, silläkin on siis lusikkansa sopassa.

Olen alkanut miettiä agenderia, mutta en koe itseäni täysin sukupuolettomaksi. On OK, että minua kutsutaan tytöksi, mutta en todellakaan halua, että minua kutsutaan naiseksi. Inhottaa, kun äiti tai joku muu joskus sanoo minun olevan "kaunis nuori nainen". Sekä kaunis että nainen tuntuvat pahalle. Esim. Vaatteitani voi toki sanoa kauniiksi, muttei minua. En myöskään haluaisi minua kutsuttavan komeaksi, mutta ei siitä haittaakaan ole. Mutta "miehekäs" menee jo yli.

Onko mahdollista olla ikäänkuin demi-girl, mutta jotenkin osaksi agender? Ei mikään pokatyttö, vaan jokin agendertyttö tai jotain? /:(

Kiitos avusta! :3♡
Lue vastaus
Heippa! Olen viime aikoina pohtinut omaa seksuaalista suuntautumistani. Ikää minulla on kohta 20-vuotias nainen ja tuntuu, että en vieläkään tiedä kuka olen ja mitä haluan. Nuorena ihastukseni olivat aina poikia, koskaan ei mitään vakavampaa ole kuitenkaan kehittynyt. Joka kerta kun olemme edenneet tutustumisvaiheen ohi, minulla iskee tietynlainen kiinnostuksen lopahtaminen ja pakokauhu. Koskaan suudelmia pidemmälle en ole edennyt ja aina on tuntunut siltä, että seksi miehen kanssa ei minua kiinnosta. Minulla on paljon kavereita jotka seurustelevat saman sukupuolen kanssa, minusta tuntuu, että kaikki kuitenkin olettavat, että minä tulen miehen kanssa seurustelemaan ja tämä on yksi asia mikä minussa ärsyttää. Viime aikoina minussa on herännyt juuri ihastuksen tunteita nimenomaan naisia kohtaan. Minua kuitenkin pelottaa ajatus siitä, jos näytän tunteeni naista kohtaan niin mitä muut siitä ajattelee ja kun en itsekkään varmaksi tiedä pystyisinkö naisen kanssa seurustelemaan. Tällä hetkellä tämä kuitenkin houkuttelee minua, koska naisten olemus ja luonne ylipäätään tuntuu minusta oikeammalta kuin miesten.

Toisaalta minua huoletuttaa se, kun tosiaan olen neitsyt ja minulla jauhaa ajatus että seksiä en miehen kanssa halua. Olen miettinyt että enhän minä voi tietää varmaksi mitä haluan jos en esim seksiä ole kokenut, joten pitäisikö? Tiedän että en pysty kenenkään puolitutun kanssa sitä tekemään mutta jos ajatusmaailmani on tämä miten voisin jonkun luotettavan miehen löytää jos en edes ole varma haluanko seksiä hänen kanssaan harrastaa. Koska tällä hetkellä kiinnostukseni naisissa on, en tiedä pitäisikö minun rohkeasti kuunnella tunteitani ja katsoa johtaisiko se johonkin, tähän liittyy kuitenkin pelko siitä, että mitä jos en pysty ja loukkaan esim sitä naispuolista henkilöä. En tiedä pystyykö kukaan minua millään tavalla auttamaan, on tunteet ja pää vaan niin pyörällä.
Lue vastaus
Moikka, oon 13-vuotias tyttö. Oon viime aikoina miettiny aika paljon mun seksuaalista suuntautumista. Oon ollu ihastunu molempiin sukupuoliin. Luen mielelläni seurustelutarinoita, ja pidän jokaisesta yhdistelmästä (lesbopari, homopari, heteropari) kunhan on kirjoitettu hyvin. Mun oman ikäluokan pojat ei kiinnosta, enkä tällä hetkellä oo mitenkään erityisen ihastunut yksittäiseen tyttöönkään. Ilta-Sanomissa oli kuvasarja alastomasta naisesta uimassa, ja oon katsellut niitä kuvia jo pari kertaa, koska saan niistä sellasen mukavan tunteen.

Mua pelottaa lähinnä se, että mulla ei oo ketään jolle puhua sillee ei-anonyyminä. Mun isä on aika vähäpuheinen, joten en oikeen koe luontevaks jutella hirveesti sille, vaikka se varmasti ottais sen hyvin. Mulla ei oikeen oo kavereita, en uskalla puhuu terkkarille tms., mun opettajat on kivoja mutta en haluu sotkea tätä opiskeluun, koska mua nolottais nähä sitä opettajaa jos kertosin.

Mun äiti on pahin. En nyt kerro kaikkee siitä, koska tää teksti venyis liikaa, mutta se siis puhuu olettaen, että meen varakkaan miehen kanssa naimisiin, otan sen nimen, hankin muutaman lapsen ja jään mahdollisesti kotiäidiksi. Mun äiti haukkuu mua aikalailla kaikesta, jossa oon sitä parempi, kuten arvosanat. Ja se tosiaan puhuu alentavasti kaikista, jotka ei oo sellasia "perusheteroita".

Mutta siis, voisinkohan määritellä itteni biseksuaaliks ja miten voisin puhuu jollekin tästä? Kiitos jo etukäteen ♡
Lue vastaus
Moi oon tosi nuori 13-14-vuotias tyttö ja olen tuntenut jo melkein kuusi vuotta, että olen syntynyt väärään sukupuoleen.
Kun katson peiliin en tunnista heijastusta minuksi. Vaan se on ventovieras. Minua ahdistaa tämän takia tosi paljon ja mieli on maassa. Minusta tuntuu, että olen sairas. Olen yrittänyt sopeutua olemaan tyttö, mutta se on niin rasittavaa. Aina jos piirrän jotain henkilöä, henkilö on poika. Aina jos pelaan jotain ja saa valita onko tyttö vai poika, olen poika. Myös pienenä tämä on tullut esiin. Esim. jos on leikitty me ollaan -leikkiä, hahmoni on ollut aina poika. Haluaisin kertoa vanhemmilleni, mutta pelkään että he eivät ymmärrä.
Mitä minä teen? Mitä pitäisi sanoa heille?
Lue vastaus
Hei, olen jo pitkän aikaa ajatellut tällaista asiaa: Tulin noin. 4 kk sitten kaapista ulos trans-poikana (female to male), ja kerroin siitä äidilleni. Äiti sanoo, että hyväksyy, mutta hän ei ymmärrä. Hän ei osaa nähdä eroa transpojan ja tomboyn/poikamaisen tytön välillä. Isäni taas kuuli asiasta äidiltä, joka esitti asian "ohimenevänä" ja "vaiheena". Olisin kuitenkin halukas tulevaisuudessa keskustelemaan sukupuolen korjauksesta yms. En saa siihen vanhemmiltani minkään näköistä tukea ennen kuin olen täysi-ikäinen, koska isäni sanoi, että jos haluan korjata sukupuoleni (hän esitti asian "sukupuolenvaihdokseni, joka sai minut ärsyyntymään) minun on oltava 18 -vuotias, koska hän ei suostu allekirjoittamaan mitään...

Olen yrittänyt puhua koko perheelleni (äiti, isä, veli) mutta he eivät huomioi minua, he eivät huomioi, etten halua minua kutsuttavan sen enempää "tytöksi" kuin "prinsessaksikaan". He pitävät minua vain poikamaisena tyttönä. Miten ikinä aikuisena he voisivat koskaan nähdä minua heidän poikanaan, kun eivät nytkään suostu edes ajattelemaan asiaa. Jos hormonihoitojen ja nimen vaihdoksen sun muun jälkeenkin he kutsuvat minua syntymänimelläni, niin mistä se kertoisi? Eivätkö he tosiaan arvosta yhtään? Tiedän että asian sulattelu ja käsittely vie aikaa, mutta olettaisin asian odottamalla menevän eteenpäin, mutta eipä mene. Mitä heille pitäisi sanoa?
Lue vastaus
Hei! Olen 11-vuotias tavallinen koulutyttö Pohjanmaalta. Tai ei nyt niin 'tavallinen', kuin oletettaisiin. Olen ihastunut erääseen tyttöön. Tutustuttiin sitten paremmin ja meistä tuli oikein parhaat ystävät. Tunsin pian jotain outoja ja vahvoja tunteita tämän tytön seurassa ja sitten... En tiedä miten se tapahtui, mutta me vain... Suutelimme. Siinä minun huoneeni sängyllä, me suutelimme toisiamme hetken ja ihanalta se tuntui. Sen teimme vielä toisella ja kolmannella kerralla. Ne tunteet olivat varmasti rakkautta.

Sitten olen kuullut äitini puhuvan epäluuloisesti näistä muista seksuaaleista kuin heterot. Isäni taas suhtautuu muihin seksuaaleihin neutraalisti ja hyväksyy sen, mikä tahansa minusta tuleekin. Isovanhemmat äidin puolelta taas ovat ihan "herran jestas!". Niille en edes yritä kertoa. Entä sitten kun he olettavat, että menen naimisiin miehen kanssa ja sitten parinani olisi vaikka nainen? Haluaisin kertoa, mutten pysty. Vaikeaa on varmasti toisellakin tytöllä. Ja tunnustan ainakin tässä vaiheessa olevani lesbo. Isäni ja äitini ovat sitä paitsi eronneet, eikä äiti luota isään ja välttelee tätä. Sain joskus isäpuolen, joka huusi, uhkaili ja syytti minua.
Lue vastaus
Heippa!

Olen homo.

Olen tullut kaapista isoveljilleni, joillekkin serkuille ja kavereille jo jonkin aikaa sitten. He ovat ottaneet hyvin tämän asian, monet ovat jopa ilahtuneet ja jotkin ovat menneet sekaisin, mutta ovat rauhoittuneet ajan myötä. Toisella isoveljelläni meni kauemmin sopeutua asiaan. Hänen mielestään homouden saa pois hakkaamalla, mutta asia on muuttunut nyt vuoden varrella. Onhan siitä vielä vähän vaikea puhua.
Isäni on sanonut, joskus kun olin nuorempi, että homous on sairaus. Pappa on ajalta jolloin se oli sairaus. Äidin mielestä se DNA virhe. Kuulostaa hauskalta. Niinhän se mielestäni onkin ja monen muunkin.

4. luokkaan asti pidin homoutta sairautena ja tyhmänä asiana. 4. luokalla aloin miettimään, että en itse voisi olla sellainen. Alkoi olemaan kumminkin sellaisia tuntemuksia, että minulla ei ole tuntemuksia naisiin päin.. Muutama vuosi pyörähti ja 8. luokalla sanoin huvikseni muutamalle kaverille, että olen Bi, koska en ollut varma, että onko minulla naisiin päin mitään tunteita enää. No tämä tuli testattua ja ei ole.
Sitten mietin, että olenko oikeasti homo. Kyllä olen.

En ole pystynyt muuttamaan itseäni heteroksi vuosien varrella vaikka kuinka olen yrittänyt. Sitten vierähti taas muutama vuosi ja en ollut tullut kaapista vaikka joku ''randomi'' olisi kysynyt, että olenko homo. Päällepäin se kyllä näkyi. Jotkuthan ei tietenkään nähneet... :D

Amiksessa aloin vain sanoa, että olen homo. Se tuntui jo jotenkin normaalilta. Jotkut jotka kysyi, että olenko homo niin vastasin, että kyllä. Se oli omasta mielestä vähän häkellyttävää, mutta helpottavaa. Oudolla tavalla sain alkaa olemaan oma itseni. Olen ollut miehien kanssa ja pidän sitä täysin normaalina asiana.
Olisin hetero, jos voisin, mutta nykyään 20-vuotiaana olen jo hyväksynyt sen mitä olen ja olen tyytyväinen itseeni.

Eli tulin kaapista vanhemmilleni ja papalleni samaan aikaan. Kerron, miten tässä kävi. Oli juhannusaatto, kun tuli kaapista. Olimme juuri tulleet juhannus kesäteatterista. Vanhempani ja Pappani istui keittiönpöydän ääressä. Naispuolinen kaverini laittoi minulle vitsillä irstaita viestejä. Pappani näki sitten ne viestit, kun katsoimme videota yhdessä puhelimestani. Sitten yhtäkkiä pappani kysyi, että, miksi en ota tätä naispuolista kaveria naisekseni, että hän on hyvin koulutettu ja todella kaunis. Vastasin, että en minä nyt häntä halua. Sitten pappani kysyi; ''näin vakavissaan, oletko homo?'' Sitten alkoi minulla syke nousta ja paniikki alkoi tuntua pahalta. Vastasin, että kyllä. Pappani vastasi, että se on synnynnäinen sairaus. Sitten minulle tuli vähän sellainen ''mindfuck'' olo. Tässä kohtaa isoveljeni tulivat keittiöön myös, kun kuulivat puheet. No, mutta en vastannut tähän mitään. Sitten äitini lisäsi, että X ja Y kromosomit ovat menneet vain sekaisin. Tästäkin olin sillein, että mitähän vittua... Olin sen verran häkeltynyt, että en vastannut tähänkään. Meillä oli tässä vaiheessa kiire lähteä juhannuspippaloihin. Vanhempani ja pappa halasivat minua ennen kuin lähdin pippaloihin. Sanat jäivät puolitiehen häkellyksen takia. Kello yhden aikaan yöllä alkoi tulla äidiltäni viestejä. Laitan viesteistä kopiot tähän

Äiti:
Oli tosi hyvä, että kerroit tänään meille ja papalle. Olit tosi rohkea siinä.

Minä:
Kiitos että otitte asian hyvin. Oon miettiny tosi kauan kertoa mutta on tuntunu, että en oo ollu valmis. Tuli nyt puheeksi, niin päätin, että ei enään jaksa. Kiitos tosi paljon. ❤️

Äiti:
Äiti ja isä rakastaa sua aina riipumatta mistään muista asioista. Iskä on vielä vähän järkyttynyt, tiiäthän sää sen, mutta me molemmat ollaan aina tiedetty se, eikä se asia miksikään meitä muuta. Iskä sanoo tossa, että pikku Vili on aina meidän pikku Vili. En löydä tästä puhelimesta sydän merkkiä. Itkeehän se ja mää kyllä kans, mutta siitä syystä, että oon niin onnellinen ja iskä on kans että pystyit kertomaan sen. Sen takia itkin melkein siinä tilanteessakin mutta tosiaan sen takia vaan että rohkenit kertoa.

Minä:
Juu. Me ollaan puhuttu isoveljien ja isoveljen avovaimon kanssa että tottakai on järkyttävää. Se on elämää. Enkä oo voinu sille itse mitään, mutta tärkeintä että oon tyytyväinen itteeni. Ja tottakai siinä on prosessoitavaa. Kiitos tosi paljon että te ymmärrätte ❤️

Äiti: Iskä haluaa sitte halata sua kun tuut kotiin.

Kiitos, jos tekin lukijat ymmärrätte.

Terveisin

Vili.
Lue vastaus
Tuttavistani yhä useampi julistaa olevansa muunsukupuolinen, kaikki näistä kertovat perusteeksi etteivät 100% koe olevansa miehiä/naisia tai etteivät halua normien määrittelevän heitä. Itse olen kehoahdistusta kokeva transihminen, ja minun on todella vaikea ymmärtää tai hyväksyä näiden ihmisten identiteettejä tai kaapistatuloja. Monet heistä ovat olleet "ylpeitä" binäärisukupuolen edustajia, äänekkäitä sateenkaarivaikuttajia jopa. En voi olla ajattelematta, että tiukat normit "tekevät" ihmisistä muunsukupuolisia, kun eivät ymmärrä ettei niiden "tarvitse" määritellä ketään. Samalla minusta tuntuu jotenkin siltä, että omaan tilaani tunkeudutaan, tai että minut niputetaan ryhmään, johon en kuulu (~ tai että nämä ihmiset niputtavat itsensä samaan kategoriaan minun kanssani). Miten voisin olla vähemmän ihmisparsa, yrittää ymmärtää ja olla ahdistumatta kyseisenlaisista kaapistatuloista?
Lue vastaus
Moi olen 13 vuotias tyttö ja olen lesbo ja mun pitäisi kertoa mun kamuille ja perheelle mutta en tiedä miten. Viimeksi kun yritin kertoa mutsi sano, että ei 13 vuotiaan muka tiedä. Sen jälkeen se on sanonut, että homot ja lesbot on vaan joku muoti-ilmiö. Oon yrittänyt kertoa sen ehkä miljoonaa kertaa mutta ei ne Urpot tajuu sitä ja jos sanon faijalle niin se varmaan vetäisi hirveet pultit.
Joten mitä pitäs tehä ? ?
Lue vastaus
Olen 17-vuotias tyttö. Viime aikoina on alkanut tuntua, että voisin olla joku muu. Joinakin päivinä olen ihan tyytyväinen itseeni ja tyttönä olemiseen, joinakin päivinä taas haluaisin olla poika tai en kumpikaan. En kuitenkaan haluaisi olla kaikilta osin poika, esim sukupuolenkorjausta en koe tarvitsevani. Haluaisin tavallaan molemmista sukupuolista parhaat asiat. Joinakin päivinä esimerkiksi vihaan rintojani ja haluaisin ne pois, joskus ne eivät haittaa ollenkaan. Rakastan käyttää poikien vaatteita ja pukeutua sukupuolineutraalisti. Leikkasin vasta lyhyen tukan, enkä halua enää kasvattaa pitkää. En ole seurustellut, mutta minusta tuntuu, että voisin olla suhteessa yhtä hyvin naisen kuin miehenkin kanssa. Onko tämä kaikki normaalia ja onko sille joku nimitys?
Lue vastaus
Olen pian seurustellut vuoden poikaystäväni kanssa, nyt on selvinnyt pikkuhiljaa enemmän hänen taustastaan. Jo pian, kun tutustuimme, tiesin että hänelle on tehty korjausleikkauksia, (rinnat poistettu, alapäätä korjattu) ajattelin silloin vain, että hänellä on vaan joku hormoninen häiriö, eikä se minua ole koskaan haitannut. Suhteemme toimii hyvin, rakastan kultaani todella paljon, ja olen oppinut häneltä paljon. Nyt olen ihmetellyt, poikaystäväni äiti puhui synnytyksestään, kun joutui keisarinleikkaukseen, kutsui hän lastaan tyttäreksi. Hän vaimeni nopeasti aiheesta. Poikakaverini oli puhunut, että hänet tunnistettiin aluksi tytöksi, joten en asiaa kummemmin pohtinut. Olin olettanut tässä kuukausien ajan, että häntä kuitenkin kasvatettiin poikana. Mutta nyt on selvinnyt paljon muutakin. Löysin vanhan valokuva albumin, jossa oli poikaystävästäni kuva, ihmettelin miksi hän näyttää niin tyttömäiseltä. Olen vaan miettinyt, että mitä poikaystäväni jättää minulle kertomatta? Onko hän kuitenkin ollut aikaisemmin tyttö? Se ei siis haittaa minua mitenkään, en ole tämän takia suhteesta mitenkään lähtemässä, mutta tuntuu pahalta, ettei minulle olla kerrottu koko totuutta. Poikaystäväni kun esim. puhu siitä miten tyttömäinen olo hänellä on, niin on vaan monesti tehnyt mieli sanoa "varmaan sinulla on kun olet tyttö joskus ollutkin" en oikein tiedä miten voisin avata tätä aihetta hänen kanssa enempi. Haluaisin niin paljon tietää mikä hän on ollut ja miten hänestä on tullut hän. Rakastan miestäni yli kaiken enkä ole koskaan häntä jättämässä. Haluan vain tietää rakkaani tarinan.
Lue vastaus
Minua vaivaa kovasti se, että miksi useissa homoissa, ja ilmeisesti myös minussakin hieman, on joitain sellasia erikoisia, voisi sanoa naismaisia piirteitä, ehkä nimitys ei ole oikea, mutta sellaisia piirteitä joista voi joskus päätellä tai arvata että kyseinen henkilö todennäköisesti on homo.

Ajattelin aiemmin, että ne ovat vain matkittuja piirteitä, esim. naismainen puhetyyli, kävelytapa yms. Mutta olen alkanut epäillä, että ehkä näissä piirteissä voi olla jotakin myötäsyntyistä. En ole tietoisesti itse matkinut sellaista tyyliä, mutta siitä huolimatta minun on arvattu olevan homo, tuollaisten piirteiden perusteella. Kävelytyylistäni, "pehmeästä" olemuksestani yms. Onko asiasta tehty mitään tutkimusta, johtuuko kyseinen "pehmeys" joissakin homomiehissä esim. aivoista, ja miksi sitä ei ilmene kaikilla mutta joillakin, enemmän tai vähemmän? Vaikuttaisi että joillakin lesbonaisilla olisi eräänlainen "kova" piirre itsessään, eli ns. "miehekäs" piirre.
Lue vastaus
Hei! Olen 19 ja koen olevani transsukupuolinen. Olen hautonut asiaa lähes 5 vuotta, mutta vasta reilun vuoden olen ollut varma asiasta. En ole kuitenkaan koskaan kertonut asiasta kenellekään.

Masennuin n. 12-vuotiaana, kun murrosikäni alkoi kunnolla. Tavallaan olen tiennyt jollain tasolla siitä lähtien, mutta silloin ajattelin vain, etten pidä kehostani koska olen lihava (olin kuitenkin reilusti alle 40kg). Myöhemmin aloin "leikitellä" ajatuksella, että olisinkin oikeasti poika enkä tyttö, mutten moneen vuoteen kuitenkaan tehnyt asialle mitään.

Nyt kuitenkin jostain syystä päädyin siihen, etten enää voi "valehdella" itselleni. En ollut aiemmin kokenut transsukupuolisuuden "oireita" kovin vahvasti, joten siksikin olin helposti epäillyt itseäni. Nyt kuitenkin olen havahtunut siihen, miten "väärältä" kaikki tuntuu. En esimerkiksi ollut kokenut varsinaista dysforiaa ennen kuin vasta viime kuukausina, mutta nyt ahdistun todella helposti pienistäkin asioista.

Tunnen olevani tällä hetkellä hukassa. Olen tullut liian pitkälle mennäkseni takaisin, mutta tuntuu siltä, etten voi jäädä tähänkään tai teen jotain peruuttamatonta. Pelkkä ajatus siitä, että kertoisin perheelleni saattaa aiheuttaa ahdistuskohtauksen, eikä minulla ole muita kenelle voisin harkita kertovani. Tunnen olevani asian kanssa todella yksin enkä tiedä mitä tehdä.
Lue vastaus
Hei. (Olen siis tyttö) Olen lähiaikoina huomannut olevani ihastunut parhaaseen kaveriini(hänkin tyttö). Aluksi olin tosi hämilläni, mutta nyt ihan ok sen kanssa. Pojat kyllä kiinnostavat, mutta tytötkin ovat alkaneet tuntua puoleensavetäviltä. Ajattelen usein että miksi minä näen tytöt eri tavalla? Nykyään ajattelen asioita kuten onpas siinä kaunis, tai tekee mieli suudella... Olen jopa saanut itseni monseti kiinni tuijottelemasta jonkun random tytön rintoja :P
Se on hieman hämmentävää koska pojat ovat aivan yhtä houkuttavia.
Olisin siis ihan ok, jos olisin bi, ja äitinikin on kertonut minulle että hän on aina tukenani, vaikka olisin mitä.
Mitä pitäisi tehdä? Onko tämä vain murrosiän vaikutuksia, ja ohimenevää, vai mitä....
Lue vastaus
Hei! Oon 17 vuotias tyttö, mulla on pitkään ollu fiilis et haluaisin olla poika. Mua ahistaa tää et oon väärässä kehossa missä en haluaisi olla.

Ylä-asteella mulla oli ulkonäköpaineita ku en ollu yhtä hoikka kuin muut tytöt. Lopetin viiltelyn kun löysin tän poikamaisen tyylin (poikamaiset vaatteet, lyhyet hiukset jne.). Oon jonkin verran saanut palautetta tästä tyylistä mutta en oo välittäny, tää poikamainen tyyli on auttanu mua hyväksymään itseni sellaisena ku oon.

Oon kiinnostunu pojista, mutta... Nyt pari päivää oon miettiny et tykkään myös tytöistäkin. Tää on niin hämmentävää ku en oo ikinä ajatellu tällaisia asioita.

Oon kertonu parille kaverille, etsivä nuorisotyöntekijälle ja seurakunnan nuorisotyönohjaajalle tästä.
Lue vastaus
Kyseessä on siis minun lapseni. Hän on aina ollut tietyllä tavalla enemmän maskuliininen, nyt taaksepäin katsoessani. Hän tykkää pukeutua miehisesti ja lopetti meikkaamisen. Hän on kiinnostunut tytöistä. Hän sanoo, että kokee itsensä enemmän miehiseksi. Hän ei halua vaihtaa kehoaan miehen kehoksi, vaan on tyytyväinen kehoonsa.

Tämä kaikki on minulle ihan ok, ja sitä kuka ja millainen hän on. Ongelma on siinä että sanon välillä ajattelematta, ilahtuneena ja rakkaudella, kun hän tekee jotain kivaa, "hyvä tyttö". Siis ihan sellaisesta tottumuksesta ja samalla tavoin kun sanon siskoni koiralle. Tämä loukkaa häntä paljon, ja siihen pahaan oloon ei auta se, että hän tietää minun tietävän kyllä kuka hän on ja etten tarkoita, että nyt näkisin hänet tyttönä sen enempää kuin useamman lapsen vanhempi oikeasti ei erottaisi kuka hänen lapsistaan on kukin, vaikka välillä suusta tuleekin väärä nimi.

Iloinen yhdessäolo muuttuu surulliseksi tunnelmaksi loppuillaksi. Tulee sellainen olo, että taidan muuttaa yksin lappiin loppuelämäksi, kun on liian vaikeaa enkä osaa, kun en voi vartioida aina jokaista sanaani, tai olen ihan hirveän varautunut. Kun olen iloisella, vapautuneella ja rakastavalla ololla, en voi kontrolloida kaikkea kokoaikaa. Yritän siis, mutta se vain unohtuu. Mitä tälle voi tehdä?
Lue vastaus
Eli siis oon 13- vuotias tyttö ja mulla on pieni ongelma. Noin vuoden ajan oon pitäny homopornon kiihottavana ja heteropornoon vaan oksettava ajatus. Aina kun nään kaks poikaa suutelemassa niin en voi muuta ku kattoa söpöä pari, mutta sitten kun nään tytön ja pojan suutelemassa niin mua alkaa oksettaa enkä haluu koskaan mietii suutelevani ketään. Mulla ei oo mitään hajua mitä mun pitäis tehä tän asian kaa tulevaisuudessa
Lue vastaus
Koen itseni mieheksi naisen kehossa. Vanhempani haluavat muuttaa minua heteroksi yms.. Olen kertonut läheisimmille ihmisille asiasta. Vanhempani eivät halua hyväksyä asiaa. Olenko tehnyt jotain väärää, että minun vanhemmat eivät hyväksyisi asiaa?
Voinko tehdä asialle jotakin, että minut hyväksyttäisiin sellaisena kuin olen, etteivät ihmiset muuttaisi minua sellaiseksi kuin toivoisivat?
Lue vastaus
Hei, olen 18-vuotias opiskelija. Olen hyvin pitkään tuntenut ulkonäköni itselleni vastenmieliseksi. Erityisesti nuorempana n. 12-vuotiaasta asti, kun murrosikä alkoi. Olen nykyään yrittänyt toteuttaa itseäni ja huomannut, että eniten tunnen olevani oma itseni, kun en identifioi itseäni naiseksi. Toisaalta, en identifioidu kokonaan mieheksikään. En määrittelisi seksuaalisuuttanikaan.
Ulkonäköni silti tuottaa minulle jatkuvaa stressiä. Unelmani olisi näyttää ulkoisesti erityisen miehekkäältä ja silti olla nainen. Toivon tulevaisuudessa, että voisin poistaa kohtuni yms. (Olen pienestä lapsesta asti tiennyt, etten synnytä.) Muuten olen kehooni tyytyväinen; ulkoisesti en korostu naiseksi (joksi olen siis syntynyt, naiseus ei haittaa), olen kehonrakenteeltani "neutraali".
Kysyisinkin, miten voin korostaa maskuliinisempia piirteitäni? Tiedän, että haluan leikkauksia ja hormonihoitoja, mutta tarvitseeko minun käydä sama prosessi kuin trans-ihmisten? Itse nimittäin tunnen olevani pikemminkin androgyyni tms.
Kiitos etukäteen!
Lue vastaus
Moi! Oon 19-v. tyttö joka on jo vuoden ajan ollut epävarma seksuaalisuudestaan, eikä uskalla tehdä asialle mitään. Koko suku on homofobinen, joten minullekin opetettiin jo ihan pienenä, että kaikki muu paitsi heterona oleminen on väärin. Onneksi sain tietää asioista lisää ja hyväksyin seksuaalivähemmistöt yläasteella.

Vuosi sitten tajusin jotenkin olevani bi. Se tuntui oikealta ja hyväksyin seksuaalisuuteni, mutta en ole uskaltanut tulla kenellekään ulos kaapista, koska pelkään muiden reaktioita, vaikka tiedänkin että ystäväni hyväksyisivät minut.

Mutta nyt olen alkanut miettiä seksuaalisuuttani. Minulla ei ole mitään kokemusta, joten voinko vielä määritellä itseäni miksikään? Sen lisäksi, olen pohtinut paljon ihastuksiani ja mieltymyksiäni. Minulla on ollut pari ihastusta ja ne kaikki ovat olleet poikia kohtaan. Haluaisin olla pojan kanssa joskus suhteessa. Mutta seksi poikien kanssa ei tunnu kiinnostavan samalla tavalla kuin tyttöjen kanssa. Muistan, kuinka jo ensimmäisissä seksuaalisissa fantasioissani pidin paljon enemmän kahden naisen välisestä seksistä kuin miehen ja naisen. Se on aina tuntunut huomattavasti kiihottavammalta. Olen katsonut myös pornoa, ja lesboporno on huomattavasti parempaa kuin heteroporno.

En ole varma olenko hetero vai bi. Pitääkö minun odottaa, että saan jotain kokemusta ja miettiä sitten mikä tuntuu oikealta? Tämä asia on ahdistanut minua jo pitkään, varsinkin kun asuu vanhempien luona ja tietää että jos olen bi ja he saavat joskus tietää, he varmaan heittävät minut ulos eivätkä varmaan halua nähdä minua enää ikinä. Apua?
Lue vastaus
Olen siis 16-vuotias pian 17 - vuotias tyttö. Eli en siis tosiaankaan ole varma olenko bi, lesbo vai hetero. Minulla on ollut kaksi suhdetta pojan kanssa jotka kumpikin päättyivät omasta aloitteestani sillä yhtäkkiä kesken suhteen en vain pitänytkään tästä pojasta, tämä hämmensi minua niin paljon että muserruin. Nyt olen ollut jonkin aikaa yksin ja tässä eräänä päivänä ajattelin että voisin huvinvuoksi käydä YouTubessa katsomassa minkälaisia tyttöpareja siellä on.. Ja kun näin kahden tytön suutelevan toisiaan, tunsin oudon lämpimän fiiliksen ja että voisin itsekin seurustella tytön kanssa. Kuitenkin pelkään hyväksyä itseäni lesbona tai bi:nä. Koen sen jotenkin vääräksi aloittaa seurustelu tytön kanssa... Olen tuntenut samoja tunteita joskus muulloinkin, siis että tytöt olisivatkin kiinnostavampia. Onko vaihe vain ohimenevä vai miten pitäisi toimia?
Lue vastaus
Mä olen miettinyt jonkun aikaa jo, kuka mä olen. Mähän synnyin ikävä kyllä pojaksi, ja nyt omassa päässä on pikkuhiljaa alkanut asiat selviään. Kohta vuosi (?) sitten olen alkanut meikkaamaan enemmän, pukeutumaan naisellisemmin ja yleensä mua luullaankin tytöksi. Mua ahdistaa mun vartalo, karvat ja se että mulla ei ole rintoja ja kunnollista lantiota & vyötäröä.

Mutta en ole uskaltanut kertoa kenellekään tuntemuksistani. Uskon että kaikki ottaisi tosi hyvin ja tällee, mutta en vaan uskalla. En tiedä kenelle uskaltaisin kertoa ensimmäisenä, koska mua pelottaa super paljon, että jos ne hylkääki mut..

En tiedä mitään, mua ahdistaa mennä koulussa liikuntatunnille, vessaan ja kaikkialle mihin pitää mennä tiettyyn sukupuolelle suunnattuun paikkaan. Pidän itseäni tyttönä enemmän kuin poikana, mutta en uskalla mennä esim. naisten veskiin, minkä takia yleensä vältän käymistä julkisissa wc-tiloissa ja tämmöisissä.

Olen aika yksin tämän asian kanssa, en ole kertonut kellekään ja tämä on eka kerta, kun kirjotankaan mihinkään, toivon saavani jonkinlaista apua ja mielenrauhaa :/
Lue vastaus
Ensinnäkin kerron pientä kontekstia. Olen aina puolustanut vähemmistöjä, varsinkin seksuaalisuus- ja sukupuoliasioissa. Kun menin yläkouluun, minusta ja yhdestä luokkatoveristani(tyttö) tuli parhaat kaverit. Aluksi minulle tuli pieniä 'hupsuja' ajatuksia, kuten 'Mitä jos nyt ottaisin hänen kädestä kiinni?', 'Mitä jos nyt pistäisin käsivarteni hänen ympärille?' ja 'Mitä jos nyt ottaisin häntä vyötäisistä?'. Pikkuhiljaa huomasin, että ajatuksista tuli haluja. Tunteista tuli suurempia, vaikuttavimpia ja riskeeraavia. Ne kasvoivat ja laajenivat ja aina kun katsoin häntä, minulle tuli miellyttävä, mutta samalla kahlittu olo. Kerran en kestänyt enempään ja kerroin yhdelle kaverilleni. Olo helpottui, mutta noin viikon jälkeen tunteet palasivat ja pahentuivat entistä enemmän. Aloin tosissani unelmoida suhteesta tämän ystävän kanssa ja kosketuksen vastustaminen oli mahdotonta. Lopulta kerroin ihastuksen kohteelle. Ajat olivat olleet hankalia, joten aloin jopa itkemään, mutta hän otti asian rauhassa vastaan. Me olemme vieläkin ystäviä, mutta valitettavasti enempää meistä ei voi koskaan tulla. Hänelle kertomisen jälkeen ei ole ollut niin paljon ongelmia tämän kanssa, mutta jos ajattelen sitä, alan taas tärisemään ja tuntemaan lämpöä sisällä.

Olen nyt hyväksynyt itseni lesbona. Kaverini tietävät ja olen facebookissa pistänyt tietoihini olevani kiinnostunut naisista, mutta perheeni ei tiedä. Kuitenkin tiedän, että he hyväksyvät minut ja olen päättänyt, että esittelen heille tyttöystäväni normaalisti, kun sellaisen saan. Ei tarvitse käskeä heitä istumaan ja selittää että tykkään tytöistä. Mutta aina välillä epäröin seksuaalisuuttani. Joskus mietin, että olinko väärässä ja että olen hetero, vai olenko ehkä bi, vai mahdollisesti aseksuaali. Minua saa epäröimään joskus se, että ajattelen joidenkin miesten olevan söpöjä tai komeita jne. mutta en kuitenkaan tunne haluavani suhteeseen kenenkään miehen kanssa. Aseksuaalia olen miettinyt, koska minua ei seksi kiinnosta ollenkaan. Se on hyvin mahdollista, että se on vain ikäni takia, mutta silti epäröin. Kiihotun kyllä 'melko useinkin' mutta itse seksi ei kiinnosta, ei miesten eikä naisten kanssa.

Olen melko varma olevani lesbo, mutta eihän ne ongelmat siihen lopu, ei ne koskaan. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni kauhistellut sitä, että olen yksin ystävänpäivänä. Haluaisin suhteeseen suuresti, mutta silti tunnen olevani liian nuori siihen. Mutta no, jos siihen haluan ja osaan pitää huolta itsestäni, kai minä ihan hyvin pystyisin, mutta en tiedä miten löytäisin ketään. Uskoakseni olen liian nuori nettideittailuun ja varsinkin baariin menemiseen. Olen miettinyt, että voisin mennä Setan nuorten sateenkaarikahvilaan, mutta ajat eivät sovi minulle. En voi kysyä apua keneltäkään tutulta, koska tunnen vain muutamaa homoa/lesboa/mitätahansa enkä ole tavannut heitä vuosiin (ja he ovat myös paljon minua vanhempia miehiä).

Toivottavasti voisitte auttaa minua jossain. Viestistä tuli aika pitkä... No enempää en osaa sanoa. Kiitos etukäteen.
Lue vastaus
Hei mä oon poika. Tosin mulla on tytön vartalo. Ihmiset yleensä pitää mua poikana, koska mä näytän pojalta, mulla on siilitukka ja mä käytän poikien vaatteita ja mun rinnat on onneksi niin pienet ettei ne näy paidan alta vaikken bindereitä käytäkään. Mä tykkään korjata autoja ja hitsata ja rakentaa ja laskea matikkaa (rekkakuskin koulutuksen oon saanu ja nyt opiskelen insinööriksi) ja urheilla ja metsähommista tykkään kans mutta mua ei kiinnosta perinteiset naisten työt enkä mä ajattele itseäni naisena. Mä en tunne olevani nainen, mä en samaista itseäni naisiin, mä olen poika. Jos joku sanoo mua naiseksi niin se ei tunnu hyvältä, mun tekis heti mieli älähtää et älä sano mua siksi, mutta jos joku sanoo mua pojaksi tai nuoreksi mieheksi, niin se on kivaa, se tuntuu jotenki oikeelta.

Mä olisin halunnu syntyä pojaksi. Mulla oli jo pentuna aina poikien vaatteet ja lyhyehkö tukka ja leikin veljen kanssa autoilla, traktoreilla, legoilla, aseilla ym. Roolileikeissä mä olin aina poika. Ala-asteikäisenä mua luultiin toisinaan pojaksi enkä mä sitä silloinkaan moittinu. Yläasteikäisenä mä näytin tytöltä, semmoselta urheilijatytöltä, mulla oli aina ponnari ja lenkkarit, mä olin kai lähinnä niinku poikatyttö, mutta kyllä mut tytöksi tunnisti vaikka olikin poikien vaatteet ja hokkareilla luistelin. Murrosiän jälkeen mä olin taas enemmän pojan kuin tytön näköinen ja autohommat rupes kiinnostaan enemmänki ja tuntuu että vuosi vuodelta mä oon aina vaan poikamaisempi (jossain vaiheessa rupesin käyttään miesten boxereitakin koska musta ei tuntunu luontevalta pitää naisten omia) enkä mä usko, että musta koskaan naisellista naista tulee, en mä edes haluaisi olla sellainen. Mä en oo ikinä meikannu tai lakannu kynsiä tai käyttäny koruja tai naisten vaatteita (paitsi ehkä pari ekaa vuotta kun en vielä ite voinu valita vaatetusta..) Mä en oo tuntenu kuuluvani mihinkään tyttöryhmään, mä tunsin aina itseni jotenkin ulkopuoliseksi ja erilaiseksi vaikka en tiennytkään et millä tavalla erilaiseksi. Nykyään mulla on yksi naispuolinen kaveri ja muut on miehiä.


Mutta... Mä tunnen kuitenki vetoa miehiin, oon aina ihastunu itseäni vanhempiin miehiin enkä kertaakaan kehenkään naiseen. En mä pidä itseäni homona koska mä tykkään heteromiehistä ja mulla on naisen vartalo eli jos mä seurustelisin joskus semmosen kanssa (tosin en tiedä voiko ketään ikinä kiinnostaa tämmönen sekopää) niin ihan normaali (?) ihmissuhde se olisi kai muuten mutta mä olisin muuten poika paitsi sänkyhommissa. Onko tällaiselle tilanteelle/ asialle edes nimeä? En mä tiedä mitä tehdä.

Joskus mä ajattelen että jos mä olisin syntyny pojaksi niin mä varmaan tykkäisin tytöistä mutten mä tiedä olisinko muuten niin kovin erilainen. Mutta ei musta voi ikinä tulla oikeaa poikaa. Se on niin raastavaa tuskaa ettei siihen ole edes sanoja keksitty eikä numerot riitä. Joskus kun mä herään aamulla niin mä ajattelen että mä oon Timi ja että mulla on pojan vartalo ja mä istun sängyn reunalla ja kuvittelen että mä oon oikeesti poika ja meen kylppäriin Batman- pyjamapaita päällä (ja kuvittelen että mulla on rintakarvoja sen alla eikä rintoja) ja boxerit jalassa ja "ajan" partaa eli leikin vaan sen koneen kanssa koska eihän mulla parta kasva vaikka mä haluaisin että se kasvaisi ja mä haluaisin olla poika hei mä olisin halunnu syntyä pojaksiiiiiiiii!!!!!! Ehkä se vähän helpottaa sitä sairasta tuskaa (jolle ei kuitenkaan voi tehdä mitään) kun on vaan oma itsensä eikä yritä väkisin olla nainen, kun kattoo peiliin ja näkee siinä lyhyttukkaisen pojan jolla on autopaita ja miesten farkut ja voi esiintyä poikana eikä rinnat oo suuret (mä en tiedä mitä mä tekisin jos ne olis isot tulisin varmaan höperöksi) ja suurin kehu mitä mulle voi "naisena" sanoa on se kun jotku on eka luullu pojaksi ja sitten kun ne on kuullu mun nimen niin ne on ollu niin ällistyneitä ettei ne oo sanonu hetkeen mitään eikä ne oo meinannu millään uskoa etten mä ole poika ja sitten ne on lopulta sanonu että sähän oot ihan pojan näköinen ja sulla on tommoset vaatteetkin ja sähän käyttäydyt ku poika, et sä voi millään mikään tyttö olla. Kerran jotku sanoi mulle niin ja vähänkö se tuntui mah-ta-val-ta. Yks isän kaveri, joka meillä joskus kävi, kysyi multa aina että ootsä ny Jenni vai Ville ja kun mä sanoin et Jenni niin se vaan nauroi ja sanoi et ihan samannäköisiä ootte. Semmoset kommentit on kivoja. Joo on kivaa leikkiä poikaa. Mä oon leikkinyt niin kauan -mitäs sitten kun leikit loppuu. Todellisuus paiskaa aika kovaa välillä. Mitähän tässä olisi tehtävissä vai onko mitään?
Lue vastaus
Olen 14v tyttö ja en tiedä kuka olen tai mikä olen. Olen jo jonkin aikaa miettinyt, kuka olen, ja joskus tuntuu, että olen transsukupuolinen. Haluaisin kovasti olla poika koska miesten lihaksikas vartalo on niin kaunis ja haluaisin semmoisen itsekin, haluaisin kesäisinkin olla ilman paitaa niin kuin pojat.

Pidän myös jotenkuten naisen vartalostani, mutta se ei tunnu oikealta. Enkä uskalla puhua tästä kenellekään, koska kerroin parhaalle kaverilleni olevani tälläinen kuin olen ja hän lopetti kaveruutemme siihen. Pelkään sitä mitä muut ajattelevat. Pidän pojista ja yhdestä meidän koulun pojasta, mutta en halua menettää mahdollisuuttani olla hänen kanssaan yhdessä. Koska haluaisin olla niin kovasti poika, että itken joskus öisin ja joskus vihaan kehoani.

Olen ajatellut sukupuolen vaihtoa, mutta sekin pelottaa. Ensin pitäisi kertoa vanhemmille ja en halua saada huonoja välejä vanhempiini. Olen ajatellut kertoa kavereilleni, mutta en ole uskaltanut, kun en ole ihan varma mikä olen. Käytän hyvin paljon poikien vaatteita ja minua kiusataan siitä mutta en välitä kovinkaan paljoa mitä he minulle sanovat. Pidän kyllä myös mekoista ja hameista. Ja pitkistä hiuksistani. Ja naisellisuudestani. Mutta haluaisin olla niin kovasti poika, että se sattuu. En tiedä mitä teen.
Lue vastaus
Hei, olen 16 -vuotias poika ja haluaisin avautua/kysyä mieltäni askarruttavista asioista. Tiedän että tämä on kysymistä varten mutta tahdon enimmäkseen vain avautua ja kysyä olenko normaali ja missä voisin puhua näistä asioista.

Olen pan-seksuaali mutta vielä kaapissa oikeassa elämässä, yksi ystäväni tietää. Internetissä esiinnyn avoimesti pan-seksuaalisena, mutta olen jo pari kertaa saanut kritiikkiä siitä etten oikeasti ole pan-seksuaali koska pidän enemmän tyttömäisistä pojista ja tytöistä kuin macho-miehistä.
Internetissä olen myös jakanut kuvia itsestäni useiden poikien ja miesten kanssa, roolileikkinyt, yleisesti sekä tyttönä. Usein tunnen seuraavana päivänä "krapulaa" eli mietin mitä taas tuli tehtyä. Usein minua huomattavasti iäkkäämmät miehet pyytävät kuviani, joskus pissaamis- tai köyttämiskuvia. Mutta minua häiritsee vain se että nautin erikoistenkin pyyntöjen toteuttamisesta ja itseni kuvaamisesta, onko tämä normaalia? Siis olenko exhibitionisti tai jotain?

Katselen myös pornografiaa, yleensä joka ilta. Yleisimmin hentaita (pornograafista animea tai mangaa) jossa esiintyy "trap" hahmoja (tytöiltä näyttäviä poikia) tunnen pornon vievän aikaa yöuniltani joita tarvitsisin lukiossa.

Sitten ihmissuhteista. Joskus ihastun anime- tai kirjahahmoon joka ihmetyttää minua jälkeenpäin. Kun pidän jostakin hahmosta, kuvittelen hänen kulkevan rinnallani koulussa yms. Tunnen myös olevani riippuvainen ihmisestä/hahmosta johon ihastun, varsinkin jos saan jonkinlaista vastakaikua...

Olen alistuva ja haluaisin myös pukeutua tytöksi sekä tulla köytetyksi. Pelkään erikoisten halujeni sekä useiden fetissieni ajavan karille tulevat rakkaussuhteeni jos niitä tulee olemaan.

Asioita ei myöskään helpota se että vanhempani eivät tunnusta homo- bi- tai panseksuaalisuutta edes olemassa oleviksi seksuaalisiksi suuntautumisiksi -> "Epäluonnollista" "tekosyitä"

Tahtoisin siis kysyä olenko normaali, marginaalitapaus vai jokin anomalia. Myös mahdollisista keskustelupalstoista olisi mukava tietää.

Kiitos vastauksista jo etukäteen, hei hei!
Lue vastaus
'' Mikä'' ei ole varmaan tarpeeksi kuvaava sana tähän, mutta yritetään. En tiedä olenko hetero vai bi? Pidän pojista ja tytöistä.
Ihastuin erääseen tyttöön ja poikaan. Asiat menivät monimutkaisiksi ja tunteet loppuivat. Ja nyt olen ihastunut taas poikaan ja siihen samaiseen tyttöön. Välillä minusta tuntuu, että on outoa olla ihastunut tyttöön? Mutta sitten taas ei.
(olen siis itsekkin tyttö.) Eh... Osaisiko joku auttaa?
Lue vastaus
Hei vain. Olen 19-vuotias tyttö - kai? En ole oikein varma. Olen viime aikoina lukenut paljon transsukupuolisista ihmisistä netissä ja kaikki se vain sekoittaa päätäni. Olen aika naisellinen, meikkaan joka päivä, käytän joskus hameita ja haluaisin olla kaunis kuten naiset ovat. En pidä vartalostani, se on niin epänaisellinen. Toisaalta pidän rinnoistani, mutta joskus haluaisin ettei niitä olisi ollenkaan. Miesten vartalo on mielestäni kaunis ja olen aina halunnut parran ja viikset. Kuulostaa ehkä oudolta.. Välillä on selviä kausia jolloin tahtoisin olla nainen ja välillä mies. Välillä käytän mekkoa ja söpöä pientä käsilaukkua - ja välillä käytän reisitaskuhousuja ja isoa hupparia. Masentaa kun en tiedä mikä olen. Ei ehkä pitäisi yrittää lokeroida itseään väkisin. Asiaa ei auta että minulla on kuukautisvuotohäiriöitä ja menkat jatkuu monia kuukausia putkeen. Olen käynyt lääkärissä mutta kukaan ei tunnu tietävän mitään mistään eikä ketään kiinnosta. Olen ajatellut jotain sukupuolen korjausta, mutta olisiko sekään oikea ratkaisu. Jos haluankin olla taas nainen kesken hoitojen? Mistä ikinä löytäisin poikaystävän jos olisinkin mies? Kaikki sanovat että näytän ihan veljeltäni ja aika usein katselen tuntitolkulla miesjulkkisten kuvia kateellisena. Minäkin haluaisin olla komea ja kasvattaa parran. Ja sitten seuraava päivänä haluan meikata överisti ja käyttää korsettia ja hametta. Olen niin hämmentynyt ja ahdistunut
Lue vastaus
Hei! Syyllistyykö siinä johonkin rikokseen jos on vaikka jossain nettivideochattipalvelussa masturboinut 13-15vuotiaan kanssa? Ei siis mitään pakotettua vaan nuoremman ehdotuksesta? Itse olen 16vuotias. On tullut pari kertaa sellaisia ehdotuksia ja olen aina lähtenyt pois koska en ole tiennyt onko se oikein. Olen hieman bi.
Lue vastaus
Olen hyvin hämmentynyt. Olen aina ollut varma, että olen hetero. Mutta noin vuosi sitten katsoin erästä televisiosarjaa ja tajusin erään persoonan tässä sarjassa muistuttavan minua. Aloin sitten vähän tonkia asioita, mutta mikään nimike ei tunnu sopivan minuun. Olen siis melkein kuusitoistavuotias tyttö. Minä pidän pojista. Mutta siihen liittyy jotain outoa. Aina välillä, kun kuvittelen olevani jonkun kanssa seksuaalisesti, kuvittelen olevani poika. Ja kumppanini on poika. Minä rakastan vartaloani ja tykkään olla tyttö. Mutta välillä huomaan miettiväni, että näyttäisinkö hyvältä ilman rintoja. Vapaalla olen tyttö. Kuvitelmissa poika. Kuvitelmissa se tuntuu luonnollisemmalta. En voisi kuvitella sitä tyttönä. Se enemmänkin ällöttää.
Lue vastaus
Hei olen Pohjois-Suomesta päin oleva 20 vuotias nainen. Olen alkanut miettimään olenko bi tai lesbo. Täällä päin ei ole paljonkaan lesboja tai biseksuaaleja, joten minua vähän niin kuin pelottaa tulla ulos jos olen. Olen ollut useasti ihastunut ja rakastunutkin yhteen mieheen. Mutta parisuhteessa en ole ollut. Niin tyhmältä kuin kuulostaakin, katsoin miehen ja naisen alaston kuvaa ja naisen kuva sai minut ns. enemmän käyntiin. Kun mietin lapsuuttani, minulla oli enemmän poikapuoleisia kavereita ja leikin heidän kanssaan. Olinkin enemmän poikamainen kuin tyttömäinen. Voiko tuollaista sitten edes verrata en tiedä. Halusin joltain apua tähän pohtimiseen ja vähän vertaistukea.
Lue vastaus
Hei, olen 17 vuotias poika ja olen huolissani että olenko syyllistynyt johonkin rikokseen.
Homman nimi on se että olen noin 13 vuotiaasta asti katsonut pornoa puhelimella ja netistä tottakai löysin monenlaista pornoa, myös lapsipornoa.

Olen siis useasti katsonut lapsipornoa, joissa esiintyjät ovat noin 12 - 18 vuotiaita. Alkuaikoina en toki vielä ollut rikosoikeudellisessa vastuussa mutta nykyäänhän olen. Pelkään kovasti jääväni kiinni tästä ja hulluudessani pelkään jopa joutuvani vankilaan. Olen ymmärtänyt että katsominen ei ole rikos vielä aikuisenakaan mutta kuvien hallussapito olisi. Minulla ei tietääkseni ole tallaisia kuvia, ellen sitten ole vahingossa niitä ladannut.

Tiedän että tämä kuulostaa hullulta mutta olen hyvin huolissani. Olenko siis syyllistynyt johonkin kun olen katsonut tällaisia kuvia, joissa selvästi alaikäisiä esiintyy alasti?
Lue vastaus
Kuten otsikko sanookin, olen epävarma sukupuli-identiteetistäni. Olen mies ja koko ikä, niin pitkälle kuin muistan, olen halunnut ilmaista itsenänii feminiinisti. Olen aina ollut luonteelta todella naisellinen ja halunnut pukeutua ns. naisten vaatteisiin. Ongelma on kuitenkin että en usko että koen suurta dysphoriaa kehoani kohtaan (olen kyllä aina toivonut naisellisempaa muotoa itselleni), ja miehenä olen tyyväinen sukupuolielimiini.
Joten en tiedä olenko trans vai en? Henkilökohtaisesti todistan että 'miesten vaatteet' ja 'naisten vaatteet' ovat vain yhteiskunnan rakentamia ideoita, mutta silti minua askarruttaa tämä asia.
Lue vastaus
Hei!
Olen sama 12-v poika, joka kysyi aikaisemmin seksuaalisesta suuntautumisesta. Haluaisin lisätä että saan välillä kihelmöintiä samasta sukupuolesta tekeekö tämä minusta homon vai mistä tämä johtuu. Välillä, kun näen esim. miehen kuvan penikseen, tulee semmoinen nykäisy. Mutta ei erektiota.
Lue vastaus
Minulla oli lapsena sellainen tapa, että ehdotin naapurin tytölle, että voisimme panna ja minä olisin mies ja hän nainen... Näin sitten teimme ja menimme leiksi mukamas yhdyntään. Sitten teimme jutun toisinpäin, niin että kuvittelin, että hän on mies ja minä nainen. Tällä tavalla hommailimme aika useita kertoja ja minä aloin olemaan useammin mies ja hän nainen. Olemme sitten lopettaneet touhun, mutta minä olen alkanut onanoimaan ja kuvittelemaan, että olen jokin mies ja kuvittelemaan naisia, joiden kanssa harrastan seksiä. Tämä on mielestäni vähän hävettävää ja en oikein kehtaa puhua kenellekään... Mitä teen? Haluaisin olla naisellisempi tai tyttömäisempi, mutta turmellunko, jos katson pornokuvia? Ne eivät ole kai kenellekään hyväksi. Olen kuitenkin jo niin tehnyt. Apua! En halua turmeltua... mitä teen asialle?
Lue vastaus
Olen poika joka käyttää sukkahousuja.
Käytän niitä päivittäin. Haluaisin mennä ulos sukkahousuihin hameeseen ja ballerinoihin pukeutuneena mutta en uskalla. Pelkään että joku varsinkin naispuolinen näkee minulla sukkahousut jalassa ja mietin että miten suhtautuu minuun kun näkee sukkahousut minulla. Mitä pitäisi tehdä ?
Lue vastaus
Moi!
Olen 15 –vuotias ja biseksuaali, mutta vielä kaapissa perheen ja ystävieni kesken. Käyn itse suhteellisen säännöllisesti HLBT järjestöjen seksuaali- ja sukupuolivähemmistönuorille tarkoitetuissa ryhmissä kuten HeSetan nuorten illoissa, Sateenkaarikahvilassa, Tukinetin Sinuksi-chatissä ja yritän parhaani mukaan osallistua mahdollisimman moneen Pride-tapahtumaan, mutten ole pystynyt kertomaan siitä kellekään. Aluksi stressasin siitä, pitäisikö minun kertoa tästä tai "tulla kaapista ulos", mutta ymmärsin olevani tyytyväinen niin vaikka olisi kiva kertoa kaverillekin, mutten tiedä, ymmärtääkö ne. Olen monesti mennessäni nuorten iltoihin, valehdellut äidilleni ja kavereilleni olinpaikastani ja valheiden lisääntyminen viimeaikoina – erityisesti biseksuaalisuuden hyväksyttyäni – on vaivannut minua suuresti ja tunsyyllisyyttä siitä, koska valehteleminen ja salailu ei ole tapaistani. Mietin myös joskus, olisiko helpompi jos kerron olevani "biROMANTTINEN" varmuuden vuoksi? Haluaisin kyllä kertoa tästä jollekin, mutta pelkään sen myös leviävän. En halua heterojen luulevan sen olevan minulle niin iso asia tai kaikkea itsessäni. Aikaisemmassa kysymyksessä kerroin, etten olisi millään valmis kertomaan äidilleni. En varmaan sitä olekaan. Voisin kyllä sivussa mainita ettei sukupuoli tai tytön kanssa olo ole niin vakavaa. MUTTA en olisi ehkä varma kertoisinko vierailuistani nuorten illoissa tai -kahvilassa, koska pelkään hänen luulevan, että haen tarkoituksella lisää osaa aiheesta elämääni.. Kiitos vielä etukäteen, tiedän tekstin olevan jo pitkä ja toivon ja uskon kaiken sanomanne auttavan, älkää tiivistäkö! :)
Lue vastaus
Olen nuori opiskelija poika, jolla on ainakin tällä hetkellä elämässään vakava ongelma. Olen seksuaalisesti kokematon rumuuteni takia ja tämä on saanut minut pohdiskelemaan. Aivan aluksi uskoin, että olisin 100% hetero. Olen jo 6-vuotiaasta asti ymmärtänyt mikä on hetero, homo, bi jne. joten minulla olisi ollut jo pienenä varaa valita, mutta tunsin pojat vain hyvinä kavereina ja tytöt puolestaan olivat kuin "kiellettyjä hedelmiä" ja tunsin ikään kuin olisin kokenut yhteyden useammankin tytön ja itseni välillä eli tunsin rakastuneeni. Kuitenkin hieman kasvettuani ja mentyäni kouluun, mikään muu ei muuttunut, kuin, että aloin käydä rumaksi ja lihavaksi ja kaikki tytöt alkoivat minua siitä huomauttamaan, niinkuin se olisi heille tärkeää. Siitä minulle kehkeytyi jo varsin nuorella iällä vahva naisviha, joka vaivaa minua nykyäänkin. Kiinnostukseni ja uskoni siitä, että voisin, joskus vielä naisen itselleni saada ei kuitenkaan mennyt miksikään. Tänä vuonna kuitenkin olen huomannut itseäni järkyttävä seikan, nimittäin en ole enää ollut kiinnostunut tytöistä ja naisista vaan enemmän miehistä, enkä pidä siitä. Mitä voisin tehdä asialle ? Miten voin muuttua takaisin ennalleni? Syytän tästä useita naisia, koska siinä 10-16 iässä olin siinä tilassa, että olisin voinut ollakkin seksuaalinen naisen kanssa, mutta kukaan ei hyväksynyt minua ja nyt he ovat pilanneet seksuaalisuuteni. Mieluummin elän loppuelämäni aseksuaalina tai tapan itseni, kuin, että olisin homo. Tämä haittaa minun arkielämää, perhe-elämää, koulunkäyntiäni, kaikkea. Kertokaa miten voisin olla hetero jälleen ja olla vapaa homoseksuaalisista haluista
Lue vastaus
Moi! Oon 15v. tyttö. Olen jo ajatellut, että sanoisinko mun yhdelle parhaimmalle kaverille että tykkään tytöistäkin. Haluaisin sanoo sen sillee 'rennosti,' et ei se ottaisi sitä nii isona asiana.. Mutta musta on pari kertaa tuntunut jos kertoisin siskoillekin? Äidille en ole vielä ihan valmis sanomaan mitään, koska tiedän jo valmiiksi että se ottaa sen väärin ja luulee et olen lesbo tai et olen ihan eri ihminen ja murrosikäkin siihen päälle vielä.. Olen nähnyt koulussa kiinnostavia tyyppejä ja aina miettinyt että onkohan nekin tällaisia kun mä? Mutta en vaan tiedä mitä sanoa. Haluisin vaan, että meidän koulussa tai jopa kadulla kävelis joku avoimesti HLBT+-nuori, jonka kanssa voisin tutustua ja olla oma itseni. Tuntuu jo tietoisestikin et suurentelen asioita mun päässä, mutta kun mulla on jo tarpeeksi stressiä ja huolia koulunkäynnistä ja kunnon ylläpitämisestä ja sitä vielä tämä?! Mua pelottaa. Sen takia puhun avoimesti vaan vertaisilleni esim. Instagramissa, Whatsappissa tai Kikissä. Nyt olen just löytänyt ihan loistavan iOS aplikaation HLBT+-ihmisille nimeltä Distinc.tt. Ainoo ongelma on se että sovelluksesta ei löydy ketään Suomesta. Voisiko joku kiva suomalainen avoimesti oma itsensä, perustaa sateenkaarikansalle oman sovelluksen iOS ja Androidille?? Jos Angry Birds on mahdollista, miksei tämäkin? Milloin päivitätte vertaisryhmien tietoja sivullenne? Tulisi nyt kovaan tarpeeseen! :)
Lue vastaus
Ystäväni teki poikansa wc:stä löydön. Siellä oli n. 60 cm pitkä tekopenis. Myös vanhempien laatikosta oli viety sellainen mutta paljon pienempi vaikka poika ei tiennyt että siellä sellaista olisi ollut. Omin lupineen meni tonkimaan paikkoja. Etsinyt varmaan jotain ja se oli tullut eteen.
Pojan huoneessa oli tätä tapahtumaa ennen erilaisia liukuvoiteita pitkin pöytiä jolloin vanhempien kiinnostus heräsi mihin hän niitä tarvitsee. Toppuuttelin itse että hän etsii itseään ja kokeilee nyt uutta. Onhan hän yksinäinen ja tietämätön tytöistä.
Hän ei ole seurustellut koskaan. Mutta nyt tuli mieleeni että jos teillä olisi tällaisesta tapauksesta jonkinlaista tietoa.
Poika on armeijan käynyt. Ikä 20v. Siellä oli muutamia kavereita. Armeija meni hyvin. Nyt ei ole ystäviä ei minkäänlaisia kavereita. Istuu illat ja päivät kotona tietokoneen ääressä. Perhe sanoo hänen pelaavan tietokonepelejä.
Hän on ujo, hiljainen, kiltti ja kohtelias. Koulu meni juuri ja juuri läpi. Prepattavaa olisi.
Opiskelu on nyt siinä vaiheessa että pitäisi jatkaa mutta mihin ja milloin? Tuskin poikakaan sitä tietää.
Perheessä on kaikkiaan kolme lasta. Poika on ainut kuka asuu enää kotona. Kaksi muuta tyttöjä,
Vanhemmat ovat vaativissa ammateissa. Aina melkein töissä ja suhteellisen vähän kotona poikansa kanssa. Vain viikonloput ja osan lomista ovat yhdessä.
Isälle poika oli sanonut että se on hupia varten. Muuta hän ei puhu asiasta.
Lue vastaus
Oon 15-vuotias transpoika. Tykkään jos mua kututaan Eliakseks.
Oon 10 vanhasta asti tiennyet mussa on jotain vikaa mut vasta 12,5 vuotiaana ymmärsin et kyse oli mun sukupuoli identteetistä. Oon poika joka on syntyny tytön kehoon. Tietenkin kielsin sen ja 13 vuotiaana kuitenkin tulin kaapista ystävilleni genderfluidina. se oli helppo termi vaikka väärä olikin.
Tänä kesänä riparin aikana aloin hyväksyyn itteeni. tiesin aina et olin trans. ennen tätä kesää en halunnu olla sitä. asiani kuitenkin oli se etten kestä enää pidempään. Oon saanu käsityksen et kirjeellä ois helpoin tulla kaapista vanhemmile joten nyt viiden yrityksen jälkeen en usko et saisin tätä paremmaks.
Kirjeessä selitän mu tilanteen ja jätin muutamia linkkejä hyville nettisivuille ja youtube-videoihin uppercasechase1:ltä, skylarkeleveniltä ja TransTastic kanavalta. En vaan tiedä millon ois hyvä hetki jättää se kirje keittiön pöydälle nin että molemmat vanhemmistani lukisi sen. Illalla en halua sillä tiedän etten pystyisi nukkumaan ja aamulla en halua koska he eivät välttämättä lukis sitä. Apua pliis?
haluisin tän viikon aikana saada tän pois alta. ja itsetuhoisuuteen taipuvana ihmisenä tää on aiheuttanu jo liian monii arpia ja tiedän että riski viiltää liian syvälle kasvaa joka kerta. en haluu kuolla. arvostaisin kovin jos saisin vastauksen mahd pian.
Lue vastaus
Olen 25-vuotias mieheksi syntynyt henkilö ja ilmeisesti trans-ihminen. Huomasin asian noin vuosi sitten, kun mietin seksuaalisuuttani ja aloin samalla miettimään naisena oloa. En ollut koskaan ennen tuntenut sillä tavalla, mutta yhtäkkiä naisena/feminiinisenä olemisessa oli jotakin hyvin säväyttävää, jopa eroottista. Ihan lapsena muistan joskus leikkineeni että olen tyttö. Ja kokeneeni joskus olevani vastine poikatytölle, eli jonkinlainen tyttöpoika, koska äitini toiveesta minulla oli pitkät hiukset, joiden takia koin ehkä olevani erilainen muihin poikiin verrattuna. Myös joskus muistan ottaneeni oudosti rooleja, jotka tuntuivat naiselle kuuluvilta, tai että niissä rooleissa koin olevani feminiininen.

Kuitenkin nämä uudet tuntemukset oli minulle todella yllättävä (ja järkyttävä) asia, sillä olin pitkään kokenut etten ymmärrä naisia ollenkaan, tai että minun on hankala kokea samaistumista ja yhteyttä heihin. Myöskään en koskaan aiemmin ollut kokenut asiassa mitään erityisen mielenkiintoista. Lapsena pitkien hiuksien takia minua joskus luultiin tytöksi, josta en pitänyt. Joskus minua myös haukuttiin hiuksieni takia.

Luin asiasta ja lopulta löysin erään itsensä muunsukupuoliseksi identifioivan ihmisen kertomuksen tuntemuksistaan, jonka koin hyvin omakseni. Tämä aiheutti minussa oudon tunteja kestävän tunneryöpyn, joka tuntui varmistavan että jotakin tosiaan oli pielessä sukupuolessani. Seuraavana päivänä minulle tuli kirjaimellisesti tunne siitä, että olen nainen miehen kehossa, enkä koskaan ennen ollut kokenut niin. Eikä silloin tunne naiseudesta tuntunut mitenkään minulta, vaan oudolta ja häiritsevältä, ja toivoin että se menisi pois. Ja niin menikin vain tullakseeni takaisin myöhemmin.

Tuntemukseni ovat outoja ja tuntuvat vaihtelevan (joka on minulle melko tuttua, sillä olen tunteiltani muutenkin epävakaa). Olen yrittänyt tehdä sitä mikä tuntuu perimmäiseltä minulta tai omalta, mutta huomannut etten ole löytänyt oikein mitään. Joskus koen tarpeen pukeutua täysin naiseksi, saadakseni purkaa feminiinisyyttäni. Joskus tämän jälkeen ikäänkuin herään taas eloon omassa miehen kehossa, tai koen jonkun "maskuliinisen energian" taas palaavan minuun. Joskus tunnen voivani kokea itseni oikeasti feminiiniseksi miehenä, (mutta jotenkin taipumukseni on ajatella etteivät "nämä ja nämä" jutut kuulu miehelle tjms). Joskus minusta tuntuu naiselta miehen kehossa, jolloin en pysty samaistumaan kehooni juuri ollenkaan (joka aiheuttaa epätoivoa ja kauhua). Joskus en huomaa tätä tunnetta, tai sitten minusta tuntuu feminiiniseltä mieheltä tai muulta miespuoliselta. Joskus minusta tuntuu, että olen ladyboy miehen vartalossa, joskus että olen sukupuolidysforinen nainen miehen vartalossa (mitä se ikinä tarkoittaakin), joskus että olen butch-lesbo. Ikään kuin mieleni hakisi vain jatkuvasti jotakin roolia tai muottia itselleen, eikä löydä sopivaa, koska tuntemukseni muuttuvat, tai niiden summa on enemmän kuin mikään niistä. Nykyään minua ei haluta olla yhtään missään muotissa, eikä minulla ole mitään käsitystä siitä mikä niistä on oikea.

Tämä on jatkunut vuoden, ja välillä varmaankin ympäristönkin vaikutuksesta luulin olevani miespuolinen taas lopullisesti, kunnes uusi maisemanvaihdos nosti taas pinnalle tahattomasti tukahdutetun feminiinisyyteni. Siitä lähtien minusta on tuntunut enemmän naiselta kuin mieheltä, vaikka edelleen "nainen" ei tunnu sukupuolelta, jolla voisiin selittää koko itseni. Enemmän tuntuu että naispuoli on nyt johtoasemassa enemmän kuin koskaan ennen. Yleensä minusta tuntui kehossani vain jotenkin rumalta. Nyt tunnen "haamuraajoja". Kadehdin joitakin naisia kun he näyttävät ainakin osittain siltä miltä minä haluaisin näyttää. Koen yhtäläisyyttä trans-naisten tarinoihin. Välillä tunnen kovaa dysforiaa ja halua saada naisen osia, tai olla mieluummin nainen kuin mies.

En voi elää normaalisti, koska tuntemukset ovat niin häiritseviä. Luulen, ettei tämä naisvaihe ole lopullinen, mutta tiedän myös ettei viimeinen. Myös otaksun näiden tunteiden vain kovenevan iän myötä, sekä tyytymättömyyden kehooni lisääntyvän. Tiedän, että on todellakin mahdollista, että minun pitää vaihtaa sukupuoltani. Mutta se tuntuu ahdistavalta ja olen välillä todella masentunut. Se tuntuu myös typerältä ja ärsyttävältä - että 25-vuotiaana joku osa minussa päättää etten enää voi olla mikä olen aina ollut, ja että muutun sisältä naiseksi itseni voimatta tehdä asialle yhtään mitään. Joku voisi sanoa, että olen löytämässä sen mikä olen aina ollut, mutta suoraan sanottuna en usko, että sukupuoleni on joku kohdussa leimattu polttomerkki, eikä ainakaan lapsuuteni ole antanut ymmärtää, että olisin enemmän naispuolinen (puhumattakaan siitä, että suuri osa lapsien sukupuoliongelmista korjaantuu itsestään). Sukupuolen täydellinen vaihtaminen tuntuu muutenkin hirveän radikaalilta, ja tahtoisin etsiä muunlaisia ratkaisuja tilan lievittämiseksi. Välillä olen pyöritellyt ajatusta alkaa pukeutumaan pelkkiin naisten vaatteisiin, tai muuttaa nimeni, mutta pidän nimestäni, enkä halua tulla pahoinpidellyksi.
Lue vastaus
Olen 19 vuotias enkä ole ennen tätä vuotta pohtinut sukupuoltani sen enempää. Pienenä osallistuin stereotypisesti ajatellen kummankin sukupuolen aktiviteetteihin ja pukeuduin milloin mekkoihin ja milloin veljeni vaatteisiin. Teini-iän kynnyksellä ystävieni naiseus nousi ylös enkä itse kokenut mukavaksi korostaa sukupuoltani. Kapinoin aina sukupuolten stereotypioita vastaan ja valitsin tahallani ei-tyttömäisiä vaihtoehtoja. Nykyään rintani ahdistavat minua ajoittain liikaa, mutta olen huomannut etten välttämättä toivo että olisin mielummin poika, lähinnä vain ettei minulla olisi rintoja. En tiedä mitä ajatella tästä, minua pelottaa että tajuan olevani transsukupuolinen. En tajua miten omalla kohdalla sukupuolen ja seksuaalisuuden löytäminen ja hyväksyminen voi olla niin vaikeaa, kun muiden kohdalla hyväksyn sen muitta mutkitta.
En edes tiedä mitä palautetta haen, mutta en tiedä miten pääsisin asiassa eteenpäin.
Lue vastaus
Hei!

Olen 18-vuotias ihminen ja minua mietityttää se, että kumpaa sukupuolta olen vai olenko mitään. Ääneni on hyvin naisellinen, käytän meikkiä, käytän naisten vaatteita, ja ajattelen enemminkin enemmän naisellisesti kuin mitään miehisiä asioita. Muuten olen kyllä poikamainen ihminen.

Tämä vaivaa minua, koska en tunne, että olen oikeassa vartalossa poikana mutta toisaalta sitten taas en ole varma siitäkään, että tunnenko itseäni oikeeseen vartaloon tyttönäkään jos vaikka sukupuolen korjaukseen ryhtyisin.

Tämä on se ongelma minulla ja toivon, että saisin jonkun vastauksen mistä olisi apua hämmentävälle tilanteelleni.
Lue vastaus
Olen 17-vuotias nuori ja minut on syntymässä määritelty tytöksi. Minusta on kuitenkin jo pidemmän aikaa (1 vuoden) alkanut tuntua siltä, että kehoni on "vääränlainen". Ongelman tuo se, etten tunne itseäni tytöksi, mutten identifoi itseäni pojaksikaan (eli olen mielestäni androgyyni tai ns. 3.sukupuolen edustaja). Tykkään meikata (en tosin aina), käyttää mekkoja ja tehdä ns. tyttöjen juttuja. Olen kiinnostunut vain tytöistä, mutten pysty luokitttelemaan itseäni lesboksi, koska en ole täysin tyttö.

Juttelen ja vietän aikaa koulussa enemmän poikien kanssa ja haluaisin pukeutua poikamaisemmin mutta suurien rintojeni (joita vihaan TODELLA paljon) takia se ei ole mahdollista, koska kauluspaita ei näytä hyvältä päälläni. Käytökseni ja ruumiinrakenteeni (jos rintoja ei lasketa) on melko jätkämäinen mutta miesten sukupuolielimet tai niiden omistaminen on mieltäni ja kehoani puistattava ajatus minulle. Myös hiukseni on tällä hetkellä hyvin poikamaiset mutta ne haluan kasvattaa pidemmiksi (siihen on monta syytä, joita en jaksa luetella) Ts. Haluaisin PALJON pienemmät rinnat (jotka olisi helppo peittää binderillä tai litistää ideaalisiteellä) mutten kuitenkaan halua omistaa penistä.
Nämä asiat saavat minut todella ahdistuneeksi ja haluaisin saada tukea muilta. Haluaisin saada neuvoja kuinka kertoa ihmisille mikä minä olen ja mitä tunnen (yhdelle olen kertonut).
Lue vastaus
Kerroin yhdelle ihanalle tytölle kuukausi sitten tunteistani, mutten tällä hetkellä osaa lukea tämän tytön ajatuksia enkä tiedä, mitä hän minusta ajattelee. Viestien perusteella hän taitaa tykätä minusta myös, mutta ei ole sanonut mitään sen suuntaista kasvotusten. Olemme tosin sopineet että annamme tämän asian mennä omalla painollaan, eli jos tästä syntyy parisuhde niin sitten syntyy. Olemme molemmat 17-vuotiaita ja tällä tytöllä on puolitoistavuotias poika.(olen lesbo ja tyttö on pan/bi) Tarvitsisin neuvoja miten jutella "meistä" ja kenties vinkkejä, miten voisin lähestyä tätä tyttöä. Olemme kyllä halanneet monta kertaa. Pussaaminen houkuttelee, mutta pelkään jos hän säikähtää. Haluisin pyytää tytön myös treffeille. Itse olen ajatellut jonkunlaista piknikkiä sydänkarkkien kera, onko se liikaa? Kiitos jo etukäteen :)
Lue vastaus
Heips! Olen 16-vuotias lesbo. Perheeni ja kaikki kaveripiirissäni ovat tienneet jo pitkään suuntautumisestani ja se on ollut kaikille täysin okei, enkä ole joutunut minkäänlaisen syrjinnän tai kiusaamisen kohteeksi sen takia ikinä. Ongelmanani kuitenkin on, että vaikka minulla on ystäviä ja perhe, joille voin puhua niin silti tunnen olevani hirveen yksinäinen ja haluaisin kovasti päästä tutustumaan ja samaistumaan muihin seksuaalivähemmistöihin kuuluviin nuoriin täällä, mutta en oikein tiedä miten tai missä. Tuntuu välillä todella turhauttavalta ja joskus jopa mietin, että olen tän kylän ainoo sateenkaarinuori mikä kyllä todellisuudessa on mahdotonta... Tämän kesän ajan on tää asia ahdistanut tosi paljon ja olen yrittänyt kaikkeni, että pääsisin puhumaan jollekkin tuntuu, että päässä napsahtaa kohta. Setan nuortenryhmäkin kun on täällä päin olematonta näin kesällä:/
Lue vastaus
Täällä kirjoittelee 17-vuotias henkilö, ainakin biologisesti tyttö. Tarinani alkaa viime marraskuusta, jolloin aloin miettiä, olenko sittenkään täysin tyttö.
Leikkasin pitkät hiukseni lyhyeksi toukokuussa pitkän pohdinnan jälkeen, koska ne alkoivat ahdistaa. Se oli vapauttava tunne. Nyt näytän enemmän pojalta ja se on mielestäni mahtavaa. Pukeudun sekaisin naisten ja miesten vaatteisiin, mutta mielestäni miesten vaatteet ovat paremman näköisiä ylläni. Olen kroppaani suhteellisen tyytyväinen, ainoastaan rinnat tekisi mieli litistää binderillä, mutta olen mieluummin ilman. Binderithän ovat kamalan epämukavia käyttää (pukeminen, tiukkuus ja pitämisen aikarajat) ja voivat mahdollisesti aiheuttaa terveyshaittoja.

Olen lukenut tämän kuluneen puolen vuoden aikana paljon eri sukupuolista, ja mieleeni on herännyt kysymyksiä. Tärkeintä ovat kuitenkin nämä: mistä tiedän, olenko muunsukupuolinen vai ainoastaan poikatyttö, tuntuuko se jotenkin erilaiselta? Entä voinko kertomani perusteella sanoa itseäni muunsukupuoliseksi? Jokainen toki määrittelee itsensä miten haluaa, eikä tyyli ole sama kuin sukupuoli... mutta se sekoittaa päätäni vain lisää. En edes tiedä enää, mikä on sukupuoli.

Tiedän, että ajankulu selventää asioita, mutta ehkä täällä on muitakin, joita asiani koskee ja hekin saisivat apua tästä :)
Lue vastaus
Moi. Olen 15vuotias ja olen bi-seksuaali, mutta minua ahdistaa, se että pidän tytöistä. Haluaisin olla hetero, koska en hyväksy itseäni minään muuna. Se tuntuu oudolta ja väärältä olla kiinnostunut tytöistä, koska olen itsekin tyttö. Mikä minulla on? Olenko hetero?
Lue vastaus
Olen siis nyt 16v ja ainakin fyysisesti tyttö. Kahden edellisen vuoden aikana olen alkanut tuntemaam pientä ns. halua olla vastakkaista sukupuolta ja olo on vain pahentunut. Kavahdan kuullessani tytön nimeni tai kun minua kutsutaan tytöksi. Se tuntuu suurelta loukkaukselta. Jos mua kutsutaan pojaksi, olen aina erityisen ilahtunut :D oon tilanteesta suhteellisen ahdistunut, hermo kireällä ja masentunut. Pitäiskö hakea jotain apua? :( perheeni on hyväksynyt mut mutta tämä olo tekee hulluksi :(
Lue vastaus
Moi, mä oon biseksuaali ja oon ollu siitä varma jo lähes vuoden. Oon tullu kaapsista ulos mun kaveriporukalle. Kaikkien mielestä asia oli okei ja olin siitä todella helpottunut. Siitä on aikaa jo muutamia kuukausia. Tuntuu, että kuitenkin mun biseksuaalisuus on jotenki sellanen "ei siitä tarvii puhua". Mä nimenomaan haluaisin, että mun seksuaalisesta suuntutumisesta puhuttaisiin. Tiiän, voisin alottaa ite keskustelun mut musta vaan tuntuu, että ketään ei kiinnosta.

Muutenki tuntuu et biseksuaalisuus on "kevyempi" juttu ku homoseksuaalisuus. Ymmärrän tollasen ajatusmallin periaatteessa, mut se vaa monesti ärsyttää ja harmittaa mua. Mulle mun seksuaalisuus on iha älyttömän iso asia ja se on osa mua
Lue vastaus
Olen (syntyessäni naiseksi määritelty) 16 vuotias ihminen. Noin puoli vuotta sitten aloin ajatella, pohtia, kyseenalaistaa sukupuoltani. Aikaisemmin en oikeastaan ole ajatellut sukupuoltani sen kummemmin, olen vain ajatellut yksinkertaisesti, että kun olen biologisesti nainen ja minut on syntyessäni määritelty naiseksi, olen nainen.

Tällä hetkellä ajatus siitä, että minulla ei ole sukupuolta ollenkaan tai että miehisyys ja naiseus sekoittuu minussa kokonaisuudeksi tuntuu hyvältä, oikealta ja koen vahvasti niin.

Minulla on suuri tarve ilmaista sukupuolettomuutta / naiseutta ja miehisyyttä minussa kokonaisuutena, jollain tavalla. Haluaisin sen näkyvän minusta. Millä tavoin sukupuoltaan/sukupuoliaan/sukupuolettomuutta voi ilmaista? Minulle tulee mieleen ainakin pukeutuminen. Mutta minä en tiedä, miten haluaisin pukeutua, millaisissa vaatteissa viihtyisin.

En ehkä (ainakaan tällä hetkellä) koe tarvetta muokata vartaloani, (minulla on melko suora vartalo, pienet rinnat).

Joskus ajattelen, mitä jos tuntemukseni (siis sukupuolettomuudesta/miehisyydestä ja naiseudesta minussa kokonaisuutena) eivät olekaan aitoja, todellisia. Toisaalta, kun ajattelen asiaa, minusta tuntuu, se että ajattelen välillä kyseisellä tavalla, kertoo vain siitä että en jostain syystä halua myöntää asiaa itselleni.

Olen miettinyt lähiviikkoina sukupuoleeni liittyviä asioita todella paljon. Joskus ajatuksia on ollut niin paljon, etten ole yksinkertaisesti pystynyt ajattelemaan mitään, enkä välttämättä illalla ole saanut nukutuksi. Olen jo jonkin aikaa kokenut epämääräisiä riittämättömyyden, tyytymättömyyden ja häpeän tunteita. Olen kokenut olevani ahdistunut ja peloissaan.

Tällä hetkellä, näin runollisesti ilmaistuna minusta tuntuu, vaikkei häkin ovi ole suljettuna, olen siellä (omasta tahdostani) mutta jos päättäisinkin uskaltaa…?

Haluaisin kokea olevani minä.
Lue vastaus
Olen miettinyt teille soittoa jo kuukausia, mutten ole uskaltanut, joten kokeillaampa tätä kirjoittamista. Pelkään eniten tästä ongelmastani kertoessa sitä, ettei minua oteta tosissaan. Olen ongelmani takia kohdannut fyysistä ja henkistä väkivaltaa, kärsinyt syömishäiriöstä, masennuksesta ja rampannut useilla eri lääkäreillä, psykologeilla, psykiatreilla, kuraattoreilla, ynnämuilla, jotka ovat yrittäneet etsiä minusta syytä sille, miksi olen sellainen kuin olen. Minulla on epäilty mm. skitsofreniaa, ADHD'tä, ADD'tä, asbergeria, sekä muita "vikoja", mutta yhtäkään niistä minulla ei ole todettu.
Olen häpeillyt asiaa vuosia, tarkkaan ottaen 18 vuotta. Minä täytin viime kuussa 18 vuotta, olen pähkäillyt asiaa koko elinikäni. Valvonut tuhansia öitä miettien mikä minussa on vikana.

Sitten näin Ylen Silminnäkijä -ohjelman ja tajusin etten olekkaan ainut. Jakson nimi on Ei mies, ei nainen ja se kertoo kolmannesta sukupuolesta. Asia oli minulle täysin uusi, sillä en ole koskaan oikein osannut etsiä asiasta tietoa ja peruskoulun terveystiedossa asiasta ei mainittu sanallakaan.
Nähkääs, minusta on aina tuntunut etten ole kokonaan psyykkeeltäni nainen, eikä ruumiini pitäisi olla vain naisen. Tämä on todella vaikeata selittää, mutta yksinkertaistettuna koen, että olen 2/3 nainen ja 1/3 mies. Henkisesti niin olenkin, mutta ruumiillisesti en, ja se on suurin ongelmani.
Minusta esimerkiksi tuntuu, ettei ääneni ole omani, tai kehoni kokonainen. Yksinkertaisesti ääneni kuulostaa liian korkealta ja kimeältä omakseni, myös ruumiini tuntuu liian hennolta ja naiselliselta. Olen aina ollut salaa kiinnostunut myös niin sanotuista poikien jutuista ja viimein tarpeeksi rohkaistuttuani uskalsin hakea logistiikka-alalle opiskelijaksi, nyt olen opiskellut sitä vuoden. Olen aina ollut tytöksi aika rasavilli ja aikamoinen rääväsuu, joka on jonkun verran karsinut ystäväehdokkaita. Moni varmaan pelästyy kun en aina naisellisesta ulkokuorestani huolimatta käyttäydykkään niinkuin "tyttöjen kuuluisi".

Asioiden purkaminen sanoiksi ja eritoten kirjoittaminen on minulle vaikeaa, kuitenkin haluaisin kuulla, olenko sittenkään niin tavaton ja harvinainen "luonnonoikku" kun olen luullut. Olisi ihana tietää mikä minä oikeastaan olen, ja saada siihen helpotusta, sillä tällä hetkellä minusta tuntuu, etten ole edes minä. Olisi myöskin ihanaa tavata ihmisiä, jotka ovat kohdanneet saman ongelman kuin minä. Ennenkaikkea olisi ihana tavata ihminen, joka ei tahallisesti ymmärtäisi minua väärin, nauraisi tai haukkuisi erikoisuudentavoittelijaksi tai puhuisi "teini-iän myllerryksistä", haluaisin vain että joku kuuntelisi, auttaisi ja ennenkaikkea välittäisi ja ottaisi minut tosissaan.
Lue vastaus
Hei! Olen juuri 18 vuotta täyttänyt nuori transnainen ja olen käynyt TAYS:n nuorisopsykiatrian osastolla diagnosointitutkimuksissa jo melkein vuoden, joten diagnoosi (jos kaikki menee, kuten ajattelen) on melko lähellä. Arviolta elokuussa. Olen itse sinut asian kanssa ja monet ystävistäni tukevat minua - sekä arkisen elämän ystävät että nettitutut.

Suurin ongelmani on kuitenkin vanhempani. Heistä kumpikaan ei vaikuta hyväksyvän päätöstäni tulla naiseksi. Erityisesti huolestuneeksi tulin viestikeskustelusta, jonka kävin äidin kanssa tänään mennessäni kotiin jo kuudennelta käynniltäni. Hänen kysyessä, tunnenko itseni edelleen tytöksi, vastasin luonnollisesti kyllä, jonka jälkeen hän kysyi, pärjäänkö minä, jos välimme katkeavat. En tiedä, onko tämän tarkoitus olla jokin shokeeraava uhkaus, joka saa minut pohtimaan asiaani vielä kerran vai onko hän oikeasti hylkäämässä minut. Isäni reaktiosta en tiedä, mutta samankaltaisen suhtautumisen huomioon ottaen epäilen, että riski on myös sillä suunnalla.

Vanhempieni erottua ja äitini muutettua pois kotiseudulta aloitettuani lukion olen asunut isäni luona. Aloitan syksyllä ylioppilaskirjoitukset ja tavoitteenani olisi tulla keväällä 2016 ylioppilaaksi. Tässä on kuitenkin pieni pulma: Vanhempieni tulojen takia en voi saada tukia ennen kuin täytän 20. Jos välit vanhempiini katkeavat, en kyllä voi elää heidän luonaan, mutta en myöskään muuttaa omilleni rahapulmien takia. Mietinkin siis, että onko mitenkään mahdollista saada vanhempani jotenkin ymmärtämään tilanteeni ja ehkä hyväksymään se. He ovat itsekin käyneet jokusen kerran käyntieni yhteydessä TAYS:lla jutustelemassa, mutta he eivät kykene tästä huolimatta ymmärtämään. Missä tahansa muussa tilanteessa minua ei välien katkeaminen haittaisi (vaikkakin surettaisi), mutta tässä tilanteessa olen valitettavan lähellä tuuliajoa.
Lue vastaus
Moikka!
Oon 16-vuotias tyttö ja oon lesbo. Mulla on kaks "ongelmaa" ja toivon et saisin täältä jonkinlaista apua.

1.Kerroin lesboudestani vanhemmilleni keväällä 2014, mutta sen jälkeen he eivät ole ottaneet asiaa kertaakaan puheeksi. En ole varma johtuuko se siitä, että he ovat unohtaneet asian, että he eivät halua uskoa asiaa ja luulevat sen olleen jokin ohimenevä vaihe vai siitä että häpeävät minua. Pitäisikö minun puhua heidän kanssaan asiasta vielä uudestaan?

2.Joskus kun olemme kotona ja katsomme televisiota, isäni saattaa ottaa kaukosäätimen ja vaihtaa kanavaa sanoen "homojen hommaa". Hän käyttää myös samankaltaisia homoja/lesboja pilkkaavia lausahduksia. Se loukkaa minua, mutta en uskalla sanoa hänelle mitään siitä. Kannattaisiko minun kuitenkin ottaa asia puheeksi?
Lue vastaus
Hei olen kohta 17 vuotias tyttö ja olen tässä ihmetellyt seksuaalisuuttani. Ennen olin erittäin seksuaalinen, saatoin kiihottua ihan vaan nähdessäni hyvännäköisen ihmisen mutta noin vuoden ajan minun on ollut vaikea kiihottua mistään. Se on turhauttavaa koska haluaisin kiihottua. Olen vielä neitsyt enkä siis sillä lailla seksuaalisesti aktiivinen mutta koen olevani valmis seksiin. Mitä minun pitäisi tehdä? En haluaisi vain odotella että seksuaalinen halu putkahtaa jostain esiin, onko tähän jotain hoitokeinoa? olenko aseksuaali?
Lue vastaus
Hei! Olen 17-vuotias henkilö ja olen varma että olen transmies. Puran hiukan tunteitani jos ei haittaa koska en tosiaankaan ole kertonut tästä kellekkään. Aloin miettiä sukupuoltani kunnolla murrosiän alettua (12-13v) oletin olevani tyttö koska en tiennyt muista sukupuolista. Olin 13 vuotias kun tutustuin ystävääni joka esitteli minulle cosplayn (= manga, anime, peli, sarja, sarjakuva hahmoksi pukeutuminen) Löysimme molemmat sarjan josta pidimme ja päätimme sitten pukeutua sarjan hahmoiksi. Päätimme itse hahmot ja minä päätin valita miespuolisen hahmon (vaikka naishahmoja olikin tarjolla). Kun laitoin puvun päälle tulin jotenkin äärettömän iloiseksi. Tunsin jotenkin ylpeyttä että näytän mieheltä. Katsoin itseäni peilistä pitkään tämä asu päällä ja olin jotenkin hyvin tyytyväinen että sain näyttää pojalta. Lapsena minulla ei ollut mitään hajua että transsukupuolisia on edes olemassa, minut kasvatettiin hyvin stereotyyppiseksi tytöksi. Halusin pienestä pitäen leikata hiukset lyhyiksi mutta en saanut (olen tosissani kävin ensimmäistä kertaa kampaajalla kun olin 14 ja silloinkin sain vain lyhentää latvoja) . Aina lapsena leikeissä olin joko lyhythiuksisin tyttö tai poika mikäli sellainen rooli oli leikissä mukana.

Leikkasin hiukseni lyhyeksi ensimmäistä kertaa kun olin 15-vuotias. Olin järjettömän onnellinen. Äitini ei reagoinut hiuksiini juuri ollenkaan, hän yritti vain esittää välinpitämätöntä. Mummoni taas, joka on minulle hyvin läheinen, alkoi haukkua minua aivan järjettömästi. Yksi hänen kommenteistaan oli että "sinä olet minun tyttärentyttäreni. Minulla on jo oma poika SINÄ ET OLE POIKA!" Vaikka en vielä silloin tiennyt olevani transmies, nuo sanat pistivät kummasti ja muistin ne pitkään. Puolen vuoden päästä keskustelin mummoni kanssa autossa ja hän jälleen alkoi puhua hiuksistani. Hän alkoi kysellä että olenko lesbo tai "joku transu". Sanoin että "en". Hän vastasi siihen "hyvä" ja oli sitten loppumatkan hiljaa. Ne sanat sattuivatkin sitten oikeasti ja ihmettelin kovasti että miksi koska en minä ollut lesbo. Silloinen käsitykseni transsukupuolisesta henkklöstä oli jotain mikä oli lähellä drag queeniä.

No, täytin 16 ja äiti kielsi taas hiusten leikkuun. Aloin pukeutumaan poikamaisemmin ja lopetin mekkojen käytön kokonaan. (sitä ennenkin olin käyttänyt hameita vain ani harvoin, yleensä juhlissa). Pitkät hiukset ahdistivat minua ja muutenkin vanhempien vaate ehdotukset jotka yleensä olivat mekkoja. Silloin ystäväni selitti minulle mikä transsukupuolinen oli. Aluksi olin hämmentynyt ja ajattelin että miten sellainen on mahdollista. Vähitellen aloin kuitenkin hankkia tietoa aiheesta ja huomasin samaistuvani muihin transmiehiin. Viime vuoden kevättalvella aloin hiljalleen hyväksyä ajatusta siitä että saatan olla transmies. Täytän nyt muutaman kuukauden sisällä 18 ja olen päättänyt lähteväni korjauksiin heti syntymäpäiväni jälkeen. Olen vihdoin oppinut hyväksymään itseni ja alan olla varma tulevaisuudestani.

Olen, siltikin äärimmäisen ahdistunut. En ole kertonut tunteistani kellekkään vaikka olenkin saanut siihen monia mahdollisuuksia. Minulla on äärimmäisen huono olo koko ajan ja itken nykyisin vähintään kolmesti viikossa. Tunnen itseni joksikin draamakuninkaaksi mutta en voi sille mitään, minua vain ahdistaa niin kovasti. Olen päättänyt että kerron kavereilleni lähiaikoina ja usko että he hyväksyvät minut helposti. Äitini ja isovanhempani ovat toista maata. Äitini kysyi yhtenä päivänä että olenko minä muka poika (olen puhunut äidilleni siitä kuinka haluaisin leikata rintani pois) Minä panikoin ja vastasin että "milloin minä muka niin sanoin?" Tuli taas ihan kamala olo. Siinä oli tilaisuuteni kertoa, mutta en ollut vielä valmistutunut siihen. Tiedän että äitini ja varsinkin isovanhempani alkavat inhota minua jos kerron heille. Isäni on vannonut että rakastaa minua olinpa mikä tahansa. Se ei paljoa auta koska en asu hänen luonaan. Minua ahdistaa niiin KAMALASTI kun en voi puhua tästä kellekään.

Vaikka onnistuisinkin kertomaan vanhemmilleni, seuraava ahdistava asia olisi hoidot. En tiedä minne soitan kun olen valmis hoitoihin. Kaikista eniten pelkään sitä että minua ei suostuta hoitamaan. Että reputan jonkun sukupuolikokeen ja minut potkitaan ulos. Olen positiivinen ihminen ahdistuneenakin mutta hoitojen kieltäminen TUHOAISI minut sisäisesti. Olo on jo valmiiksi niin paha. Haluan olla oma itseni. Minua inhottaa mennä jo suihkuunkin kun aina vahingossa vilkaisen itseäni peilistä ja nään kehoni. Inhoan naisellista muotoani ja eniten inhoan rintojani. En voi käyttää binderiä koska rintani ovat niin isot että mitään eroa ei näy. Pelkään älyttömästi että minua ei oteta hoitoihin ja että en saa korjata kehoani. Haluan vain olla oma itseni. Haluan olla se henkilö, se mies jonka näen sisälläni. Kuulin että jos haluaa hoitoihin pitää olla tiennyt olevansa väärää sukupuolta jo yli 2 vuotta. Itse tajusin sen vasta viime kevättalvella (koska en tiennyt transsukupuolisuudesta juuri mitään sitä ennen.) Joten olen tajunnut asian noin 1,5 vuotta sitten (varmasti sisäisesti paljon pidempään) . Tarvitsen apua. En jaksa pitää tätä ahdistusta sukupuolestani sisälläni. Miten kerron vanhemmille ja mitä jos en pääsekään hoitoihin? Mitä teen?? Anteeksi pitkä teksti. Oli pakko päästä vähän vuodattamaan. Kiitos jo etukäteen
Lue vastaus
Olen ollut kiusattuna pitkään. Kiusaaminen on ollut sellaista tavallaan pientä mutta minulle tulee aina paha mieli. Vaihdoin siis viime keväänä koulua mutta tämä pieni kiusaaminen on silti jatkunut. On esimerkiksi hieman pilkattu, keksitty nöyryyttäviä lempinimiä, kommentoitu ulkonäköä. Onko se kiusaamista? Kiusaajat ovat luokkani suosituimpia poikia. Pitäisikö minun puhua äidilleni? Miten saan kiusaajat kuriin?
Lue vastaus
En ole koskaan saanut mitään kunnon ihastusta, mutta noin vuosi sitten tunsin jotain ihastus kaveriani kohtaan joka on tyttö. Koen pojat enneminkin kaverina...... Tunnen itseni liian nuoreksi ajattelemaan tälläistä (olen 13) ja että se muuttuisinkuitenkin että ihastuisin poikiin kuitenkin vielä. Nyt on vuosi kulunut, kai se on tälläiselle liian lyhyt aika. Mutta tämä vaivaa minua kauheasti nyt...
Lue vastaus
Hei

Olen syntymässä tytöksi/naiseksi määritelty 20-vuotias. Noin vuosi sitten aloin kyseenalaistaa sukupuoltani ja ajatukset itsestä muunsukupuolisena tuntuvat huomattavasti kotoisammilta kuin syntymässä määritelty sukupuoli. Koen sukupuolekseni selkeästi jonkun "muun" kuin tyttö tai poika. Toisinaan sukupuolikokemus puuttuu laisin, toisinaan se on selkeästi "muu." Minua häiritsee, kun joku olettaa sukupuoleni.

En ole koskaan kokenut tyttönä elämistä erityisen ahdistavana, mutten toisaalta ole koskaan kokenut suurta yhteyttä tyttöyteen/naiseuteen, mutta mietin aina että "no en mä kyllä poika ole, eli mä olen tyttö." Sitten kuulin, että muitakin vaihtoehtoja on olemassa, ja siitä alkoi hämmennys. Tyttöys ja sukupuolen kaksijakoisuus alkoi ahdistaa. Olen kertonut kumppanilleni ja muutamalle ystävälle. He kohtelevat minua sukupuolineutraalisti, mikä tuntuu hyvältä.

Viime aikoina olen alkanut haaveilla testosteronihoidoista ja rintojen pienennyksestä. Koen ahdistusta ja kateutta nähdessäni parrakkaita ihmisiä ja litteitä/pieniä rintoja, sillä haluaisin oman kehoni näyttävän enemmän senkaltaiselta, kuitenkaan luopumatta oman tyylini feminiinisyydestä. Erityisesti minua ahdistaa se, että Suomessa hoitojen saaminen olisi minulle sula mahdottomuus sillä hoitoja on niin vähän saatavilla ja seula on tiukka. Tiedän, etten ole mies. Voisin elää tyttönä, mutta koen oloni paljon onnellisemmaksi muusuna. Mikäli hakeutuisinkin hoitoon, olisin siellä viemässä jo valmiiksi vähäisiä hoitoja pois ihmisiltä, jotka oikeasti eivät voi elää heille syntymässä osoitetussa sukupuolessaan. Koen, että se olisi itsekästä.

Viime aikoina nää asiat on pyöriny mielessä niin paljon, etten usein pysty edes nukkumaan. Tarve puhua asiasta on kova, mutten ole löytänyt aktiivisia suomenkielisiä tai edes eurooppalaisia foorumeita joilla asiasta puhua. Amerikka-keskeisyys monilla netin foorumeista häiritsee mua, enkä osaa samaistua kokemuksiin lainkaan. Kaipaan vertaistukea läheltä, mutten tiedä mistä sitä lähtisi etsimään. Käyn psykologilla kahdesti viikossa ahdistuneisuuden ja masennuksen vuoksi, mutten ole kertonut hänelle sukupuolikokemuksestani sillä epävarmuus kalvaa mua. Mitä jos kerjäänkin vaan huomiota?
Lue vastaus
Olen 19-vuotias tyttö ja minulla on neljä pienempää sisarusta, joista vanhin on 15 ja nuorin 6. Olen kertonut olevani kiinnostunut myös tytöistä vanhemmilleni, mutta en sisaruksille.

En ole koskaan seurustellut, joten en voi kertoa vain tuomalla tyttöystävää kylään. Miten lapsille olisi hyvä kertoa asiasta? Minusta on alkanut tuntumaan, että olisi kuitenkin kiva saada jakaa asia heidänkin kanssaan.
Lue vastaus
Hei,

Olen nyt 17-vuotias tyttö enkä oikein tiedä miten luokittelisin itseni. Huomasin yhtäkkiä joskus 14-vuotiaana, että kaikki julkkiksiin kohdistuneet ihastukseni olivat naisia, ja aloin siihen heränneenä sitten miettiä, olenko sittenkään ihan niin hetero kuin aina ajattelin. Ihastuin silloin yhteen tyttöön, vaikken sitä sillä tavalla silloin ajatellutkaan, ja aloin miettiä että onkohan mahdollista että voisin olla bi.

Nyt kun olen jo yli pari vuotta tätä ehtinyt miettiä, tuntuu, että pitäisi alkaa päästä johonkin lopputulokseen, mutta en osaa vieläkään sanoa, mihin päin kallistun. Olen tänä aikana ihastunut kahteen tyttöön ”enemmän” ja sitten on ollut pienempiä aina muihin aina välillä, mutta tosiaan isompia ihastuksia on ollut kaksi. Toinen heistä oli lesbo ja hänen kanssaan ehdin jo tosissani haaveilla jostain isommasta, mutta asiat ei koskaan kuitenkaan edenneet siihen.

Olen siis ihastunut lähinnä tyttöihin, mutta en jotenkin pääse irti siitä ajatuksesta, että ehkä vielä jonain päivänä voisin ihastua samalla tavalla myös miehiin? Esteettisesti pidän tyttöjä ja naisia paljon miellyttävämpinä, tunnen oloni paremmaksi ja turvallisemmaksi tyttöjen kanssa ja jotenkin tuntuu oudolta yrittää kuvitella miehen kanssa seurustelua. Toisaalta ajatus seurustelusta yleensä kammottaa vähän, koska en usko että olisin ”hyvä siinä”, arvostan paljon yksityisyyttä enkä tiedä, pystyisinkö kuitenkaan jakamaan kenenkään kanssa niin paljon itsestäni. Olen myös epäillyt itselläni aseksuaalisuutta, koska vaikka uskon että voisin rakastua naisiin, en tiedä haluaisinko koskaan mennä niin pitkälle sen enempää naisten kuin miestenkään kanssa. Toisaalta mietin, voiko se sittenkin vain johtua huonosta itsetunnosta tai epävarmuudesta yleensä. Nautin kuitenkin periaatteessa itsetyydytyksestä, vaikka en muista ihmisistä koskaan ajattelekaan sillä tavalla. En ole kuitenkaan koskaan edes suudellut ketään, joten mistäpä minä voisin mitään tietää.

Toisaalta epäilen itseäni muutenkin koko ajan koska olen melko naisellinen ja tunnen oloni jotenkin feikiksi ja että olen oikeasti vain bi-curious heterotyttö tai jotain, eikä minua uskottaisi jos tulisin sillä tavalla kaapista. Olen kertonut parille kaverille että ihastun lähinnä tyttöihin, ja kaikki ovat ottaneet sen hyvin, mutta pelkään silti ihmisille kertomista. Toisaalta salailu tuntuu ahdistavalta mutta toisaalta en haluaisi kertoa kenellekään ennen kuin olen varma, ettei sitten jossain vaiheessa tarvitse alkaa vetää sanoja takaisin.

En oikein tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisin ja turhauttaa, ettei näinkään pitkän ajan jälkeen mikään vielä tunnu olevan selvää.
Lue vastaus
Olen nainen, haluan tykätä pojista ja olen aina halunnut. Mutta toisaalta minusta on alkanut tuntua että naisetkin on seksikkäitä ja ihania. Mitä avuksi? Haluan olla hetero ja tykätä pojista!!!
Lue vastaus
Hei,

Olen 21-vuotias, itseni transmieheksi luokitteleva nuori. Asia on minulle vielä melko tuore, koska heräsin tähän vasta puolisen vuotta sitten. Kuitenkin sen ymmärtäminen on helpottanut oloani ja auttanut ymmärtämään monia asioita lapsuudestani ja nuoruudestani. En siis ole aina ajatellut olevani poika, mutta ehkä myös siksi että en ennen tiennyt niinkään sen mahdollisuudesta. Olen tiennyt transihmisistä ja tavannutkin heitä, mutta ei sitä heti omalle kohdalleen ajatellut, vaikka ajatukset eivät toimineetkaan kuin normaalilla "tytöllä". En ole koskaan päässyt jakamaan ajatuksiani kunnolla, joten tästä tulee aika pitkä kirjoitus.

Lapsena leikkiessä, tahdoin aina leikkiä poikaa. Olin leikeissä joko isä, veli tai muu miespuoleinen. Tulin hyvin toimeen muiden tyttöjen kanssa, ja olen tullut aina tähän päivään asti. Olen miettinyt syytä siihen miksi minulla ei ole miespuolisia kavereita ja olen miettinyt johtuisiko se siitä että olen aina tietyllä tapaa kadehtinut heitä. Tiesin etten ole kuin he, vaikka kovasti halusinkin. Kuitenkin "tyttöporukassa" tunsin oloni 'kiintiö pojaksi'.

Vastustin paljon äitini halua pukea minut hyvin tyttömäisesti, mutta vasta yläasteella sain luvan leikata hiukset lyhyeksi ja pukeutua hieman vapaammin. Murrosiän alkaessa aloin käyttämään urheilurintaliivejä, jotta saisin piilotettua rintani ja kun kuukautiset alkoivat ajattelin vain että eihän näin minulle kuuluisi käydä. Tahdoin ostaa vaatteeni aina poikien osastolta, josta äitini ei pitänyt, koska olinhan kuitenkin tyttö. Lopulta hän kuitenkin antoi myöten, eikä välittänyt kuinka pukeuduin.

Identifioidun tuohon aikaan lesboksi, koska huomasin että miehet ei kiinnostaneet siinä mielessä kuin piti. Ihastuin ensimmäistä kertaa tyttöön kutosluokalla, mutta tajusin/hyväksyin asian vasta myöhemmin. Tulin vanhemmilleni kaapista ulos yläasteen puolissa välin ja se oli äidilleni kova paikka. Hän uskoi asian olevan ohi menevää monta vuotta, vaikka seurustelin tyttöjen kanssa. Äitini myös sanoi ennen kaapista ulos tulemistani että "älä sitten miksikään lesboksi rupea". Isäni ei asiaan paljoa kommentoinut, totesi vain että omapahan on elämäni.

Koin itseinhoa kehoani kohtaan yläasteelta alkaen. Ensin se alkoi masennuksena ja anoreksiana. Laihduin nopeasti syömättömyydelläni ja sain siihen hoitoa, kiitos ystävieni, jotka huomasivat ahdinkoni. Kuitenkaan itseinho kehoani kohtaan ei hävinnyt, vaikka sain taltutettua anorektiset ajatukseni, ahdistus omaa kehoani kohtaan jäi. Vihasin, ja vihaan edelleen lantiotani, rintojani ja jokaista piirrettä minussa, joka muistuttaa siitä etten ole sitä mitä koen olevani. Muistan myös puhuneeni joskus äitini kanssa mikä nimeni olisi ollut, jos olisin syntynyt poikana. Kun sain kuulla "nimeni", se loksahti, tuntui oikealta heti. Harjoittelin salaa huoneessani mahdollista allekirjoitustani jos se olisikin oikea nimeni.

Lukiossa löysin ihmisiä jotka olivat enemmän samalla aaltopituudella kanssani, ymmärsivät ajatuksiani ja tukivat niissä. En pahemmin puhunut kehoni erimielisyyksistä itseni kanssa, paitsi rinnoistani. Puhuin usein ystävälleni kuinka tahtoisin käydä leikkauksessa poistattamassa ne. Ajatus siitä ilahdutti minua, eikä se koskaan kadonnut. En kuitenkaan osannut yhdistää näitä ajatuksia suoranaisesti transsukupuolisuuteen, koska en siitä paljoa tiennyt.

Lukiossa tapasin myös entisen tyttöystäväni, jonka kanssa olimme 3,5 vuotta yhdessä. En myöskään suhteen aikana tajunnut tätä ahdistusta sisälläni, vaikka usein katsoessani miehiä, koin suurta kateutta ja itseinhoa koska halusin vain näyttää samalta. Myöskään silloinen tyttöystäväni ei osannut yhdistää näitä. Vasta eromme jälkeen hän uskaltautui kysymään, olenko pohtinut mahdollisuutta että olen transmies. Ja silloin vasta sen ymmärsin.

Nyt olen alkanut olemaan sinut asian kanssa, ja olen kertonut siitä läheisimmilleni ystävilleni sekä siskolleni. Vanhemmilleni en uskalla kertoa, en vielä pitkään aikaan. Kaapista ulos tulemiseni lesbona, oli jo tarpeeksi rankkaa aikaa, niin en uskalla ajatella miten he reagoisivat tähän. Siskoni otti asian hyvin, ja on aina ollut tukenani ja olen kiitollinen siitä.

Kuitenkin itseni mieltäminen mieheksi on minulle hankalaa. Välillä en osaa puhua itsestäni miehenä, vaikka koen olevani, ja välillä en tiedä mitä pitäisi sanoa. Koen ahdistusta kun täytyy miettiä mihin vessaan mennä ja mitä sanoa kun joku kysyy. Yksi ystävistäni puhuu minusta aina miehenä, ja se tuntuu upealta ja arvostan häntä siitä paljon. Moni ystävistäni on kysellyt miten haluan että he pronomisoivat minut, mutta en tiedä mitä vastata, koska en osaa itsekkään tehdä sitä.

Olen kuitenkin ottanut selvää transklinikasta Helsingissä ja hormonihoidosta sekä leikkauksista. Omalla tavallani koen olevani valmis menemään, mutta tämä lääkärin ajanvaraus mietityttää paljon. Voinko esimerkiksi varata ajan yksyitselle lääkärille jotta saisin lähetteen transklinikalle? Soittaminen terveyskeskukseen ahdistaa, koska en tiedä mitä puhelimessa pitäisi sanoa. Muutenkin koko prosessi tuolla transklinikalla mietityttää, ja olen siitä yrittäny lukea netistä mutta tuntuu ettei kaikkiin kysymyksiin ikinä löydy vastauksia. Myös mahdollinen kielteinen diagnoosi pelottaa ja ahdistaa. Entä jos en saa tarvittavaa tukea tähän lääkäriltäni, tai mitä jos lähetteen antava lääkäri ei ole ymmärtäväinen ja tahtookin laittaa minut johonkin psykologisiin tutkimuksiin.

Lähinnä tahtoisin ehkä tietää enemmän tästä suomen sukupuolenkorjausprosessista ja sen etenemisistä. Ja kuinka tehdä tämä ensimmäinen siirto, eli saada se lähete. Onko olemassa lääkäreitä jotka ovat ehkä enemmän perillä asioista? Tai olisiko jollain suosituksia jostain tietystä lääkäristä, jolla olisi kokemusta ja ymmärrystä tälläisistä tilanteista.
Lue vastaus
Hei!

Olen 23-vuotias äiti. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa täysi-ikäistymisestäni saakka. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että olen täysin nainen: nautin naisten vaatteiden käytöstä ja ehostautumisesta, ystäväni ovat naisia ja harrastukseni "naisellisia". Mitä tulee rakkaus- ja seksielämään, olen kiinnostunut miehistä ja saan (erittäin hyvinkin) nautintoa rakastelusta ja kehosta, jossa elän.
Minulla on kuitenkin eräs ongelma. Minä olen myös mies.

En tietenkään kromosomeja tarkasteltaessa, sillä olen saanut lapseni aivan perinteisellä menetelmällä ja läpikäynyt tavallisen tyttöjen puberteetin. Kuitenkin sekä henkisestä näkökulmasta että fyysisesti voidaan kai sanoa, että olen "mies". Murrosikäni alusta saakka minulla on ilmennyt fyysisiä piirteitä, kuten karvankasvua, äänenmurros ja aataminomenan kehittyminen, miestyyppinen akne ja lihasten muodostuminen, jotka ovat saaneet vartaloni kehittymään sekä naiselliseksi että miehiseksi yhtäaikaisesti. Mitään sairaalloista tilaa tähän ei ole lääkärikään onnistunut yhdistämään, vaan kehoni tuottamat hormonimäärät ovat luonnostaan tällaisessa suhteessa. Henkisellä puolella koen "mieheyteni" näkyvän muunmuassa niin, että tunnen seksuaalista vetoa myös naisiin, koen olevani lapselleni sekä maskuliininen että feminiininen roolimalli ja no... Hitto, kuinka sen sitten sanoisi? Koska tiedän olevani mies. Ja nainen.

Ongelmani on siis oikeastaan seuraava: alani on naisvaltainen, ulkoinen olemukseni pukeutuneena naisellinen, ihmisten mielikuva minusta on feminiininen, puolisoni on hetertoseksuaali ja lähes kaikki elämääni kuuluvat tekemiset jotakin "naisten tai äitien puuhaa". Haluaisin ilmentää myös mieheyttäni, mutta sellaisella tavalla, että siitä ei olisi haittaa perhe-elämälleni, ammatilliselle imagolleni tai ystävyyssuhteilleni. Haluaisin voida joskus rakastella kuten mies rakastelee, saada osakseni sellaista kohtelua kuin mies yleensä saa ja tehdä asioita, joissa saisin kokea mieheyttä ilman, että kukaan alleviivaa minun olevan 160 cm "söpö tyttö". En halua lähteä "korjaamaan" tilannetta lääketieteellisesti. Minä ja puolisoni harkitsemme edelleen sitä, haluammeko lisää lapsia. Lisäksi nautin "heteroseksistä" ja ajatus, jos sallitte kornin ilmauksen, toimivaan peliin kajoamisesta hirvittää. En usko, että lärpäke nahkaa enemmän tai vähemmän jossain päin kehoa olisi se mitä kaipaan tasapainottamaan identiteettiäni.

Minä ja puolisoni olemme keskustelleet aiheesta ja hän tietää totuuden sukupuolestani ja hyväksyy sen. Meillä on myös molemminpuolinen sopimus, että jos haluamme harrastaa muiden kanssa seksiä ja sovimme siitä yhdessä, asia on ok. Tavallaan haluaisin uskoa, että jos saisin naida jotakuta viehättävää naista, saisin itsevarmuutta mieheyteeni, mutta toisaalta pelkään, että vaikutus olisi ehkä enemmänkin päinvastainen. Haluaisin hoitaa homman kuin mies (rakastella naista/miestä peniksellä ja tuntea sen myös itse) ja jo tieto siitä, etten oikeasti pysty sellaiseen, aiheuttaa minulle todella turhautuneen olon. Olen kokeillut strap on -dildoa, mutta minua vaivasi, etten kyennyt itse tuntemaan fyysistä seksuaalista nautintoa sen käytöstä. Oli toki miehistä oloa lisäävä kokemus tyydyttää sillä kumppania, mutta... No, olo oli jälkeenpäin kiusallisen impotentti, koska en saanut aktista itse täyttymystä.

Asian kanssa pitkään painineena ottaisin mielelläni vastaan ulkopuolisen mielipiteen. Kuinka voisin siis ilmentää mieheyttäni turvallisesti niin, että voisin taas nauttia enemmän myös naiseudesta? Miesten vaatteiden käyttämistä olen kokeillut, mutta se oli enemmän kiusallista kuin tyydyttävää. Olen niin pieni, että minut tulkitaan jotakin muotia seuraavaksi teinitytöksi, ei varmasti mieheksi. Kasvoni ovat melko sukupuolettomat ja vartalon rakenne hoikka ja jäntevä, mutta kokoni vuoksi yleisvaikutelma on aina feminiininen.

Kiitos jo etukäteen avustanne!
Lue vastaus
Olen 17-vuotias poika ja olen ollut kiinnostunut muista pojista siitä asti kun olin kuudennella luokalla. Ihastukset olivat samanikäisiä kuin minä, kunnes lukion aloitettua huomasin, että lukiossa ei enää ollut juurikaan kiinnostavan näköisiä poikia, vaan kiinnostavan näköiset jäivät yläasteelle. Aikuiset miehetkään eivät kiinnosta. Olen tällä hetkellä ihastunut erääseen 14-vuotiaaseen poikaan ja mietin onko minussa jotain vikana.
Lue vastaus
Olen 19 vuotias nuori nainen. Olen hyvin uskovaisesta perheestä ja olen itsekin sellainen (ainakin vielä). Perheessämme ei ole ikinä ollut kuitenkaan ihan äärimäisen tiukkaa tai mitenkään liian ahdasmielistä. Osa sisaruksistani on jättänyt uskon, mutta välit ovat silti samat ja yhtä rakkaat. Äitini on aika suvaitsevainen ja no, siskotkin sillain hyväksyy homot varmaan, mut isä ja veljet on aika tiukkoja mielipiteessään homoja vastaan, vaikka ei ne sitä huutelekaan jatkuvasti. Olen itse, ainakin luulemani mukaan, hyvin kiltti uskovainen ja vähän ujo tyttö maineeltani. Semmonen, että kukaan ei varmaan ikinä uskois mitä käyn läpi mun pään sisällä.

Okei, eli siis, olen ehkä noin 4 vuotta mietiskellyt, että oonko kiinnostunu pojista, tytöistä vai molemmista, vai mistä ja mitä ihmettä... En tosiaan tiedä ja se vaivaa mua. Tai, välillä se ei haittaa ja ajattelen vaan, että ihan sama, mut välillä koko asia ahdistaa. Varsinkin, jos jotkut puhuu homoista/lesboista.

Olen aina ollut kiinnostunut pojista. On ollut ihastuksia ja on tällä hetkelläkin. Mutta amiksessa mun luokalla oli eräs tyttö. Viimesellä luokalla myönsin (vihdoin) itelleni, että olin jollain tavalla ihastunut siihen tyttöön. Hän oli todella mukava ja hauska, ihan "tavallinen" seurusteleva heterotyttö. En ole kehenkään muuhun tyttöön sillein ihastunut. En edes ikinä sillä tavalla kattele tyttöjä koskaan, mutta poikia kattelen.

No, mutta nyt oon monta kertaa huomannu kiinnittäväni huomiota sellasiin tyttöihin, jotka pukeutuu hyvin poikamaisesti. Tai melkeenpä näyttää pojilta, eli onko ne sit transsukupuolisia tai jotain? No mut joka tapauksessa, esim. instagramissa näin kuvan pojasta, mutta se paljastukin tytöksi ja mielenkiintoni heräs huomattavasti enemmän. Tai just ihan sama missä nään jonkun poikatytön ni mielenkiinto herää heti.

Eli siis olen huomannut ihastuvani poikatyttöihin, tai mikskä heitä nyt sanoisi, ja sit myös edelleen olen pojista kiinnostunut. Tai lähinnä yhteen poikaan olen todella pitkään ollut ihastunut, mikä aiheuttaa sen, että muut pojat ei niin jaksa kiinnostaa täysillä. Joskus saattaa myös ihan naisellisetkin tytöt herättää tunteita, mutta ehkä vähän harvemmin.

Olen itse aika naisellinen, mutta oikeastaan olen aika poikamainenkin toisaalta. En tiedä, mut jotenkin on aina ollu sellanen tunne, että ihan sama kuka se "joku" ikinä joskus onkin, niin sen täytyy olla jotenkin vahvempi kuin minä ite. Että olen aika vanhanaikanen siinä ajattelussa, että "se joku tulee sillä valkealla ratsullaan pelastamaan". Välillä nään, että se joku on mies, mutta välillä taas se on miehekäs nainen.

En ole ikinä ollut siis parisuhteessa tai sanotaanko helpommin niin, että kokemukset jää viestittelyn ja juttelun tasolle muutaman pojan kanssa, ja nekin tapahtui yläaste aikoina. Sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään sillä rintamalla, paitsi ykspuolista ihastumista, koska olen tosiaan aika ujo varsinkin miespuolisia henkilöitä kohtaan. Ja naisihastuksia en todellakaan ole lähestynyt kuin kaverimielellä, ja jos en ole "joutunut" tutustumaan heihin niin en ole lähestynyt mitenkään.

Olen myös fantasioinut niin miehistä kuin naisista, en osaa sanoa kumpi kiihottaa enemmän. Nyt tällä hetkellä enemmän ehkä miehet ja jostain kumman syystä homot. Mutta toisaalta myös naiset kiihottaa. Tosi sekavaa.

Jos en olisi uskovainen, tai "uskovainen", ja olisin jostain perheestä missä olis yks haile mikä on, niin saattasin olla ihan sinut itteni kans ja en välttämättä edes luokittelis itteni mihinkään lokeroon ja ihastuisin ihmisiin ihmisinä, enkä kattois sukupuolta. Mutta kun tilanne on se, että en vain yksin kertaisesti voi tai pysty edes juttelemaan tästä asiasta kenellekkään, kun en tunne ketään jolle vois jutella ilman, että se järkyttyis. Haluaisin kieltää uskon ja kattoa mitä elämä tuo tullessaan, naisen vaiko miehen, mutta toisaalta haluaisin olla yhä uskomassa ja löytää jonkun miehen jostain.

Pahinta tässä on se, että mää en tiedä itekkään mistään mitään. Tai sen mää tiedän, että jos mää kiellän uskon tai varsinkin, jos tulisin kaapista ulos, todella moni järkyttyis ja pettyisi, ja mahollisesti menettäisin monta rakasta ystävää ja menisi moneen ihmiseen välit poikki, ainakin joksikin aikaa, joihinkin ehkä ikuisesti. Eli ennemmin olen sinkku vaikka koko loppu elämän.

Todennäköseti tulen olemaan aina hetero ja ehkä myös uskovainen. Mutta pelkään sitä, että jos löydän jonkun ihanan miehen joskus, niin mitä jos se ei onnistukaan, mitä jos se ei riitäkkään mulle miehenä..? Mun unelma ois se, että menisin miehen kanssa naimisiin ja saataisiin lapsia, mutta mitä jos sydän sanookin siihen yhtäkkiä ei, tai mitä jos en olekaan sillein onnellinen.

Vaikea pukea jotenkin sanoiksi. Miten voin ikinä selvittää tätä asiaa, jos ei ikinä ole mahollista olla kenenkään naisen kanssa tai edes jutella tästä asiasta jollekin sellaselle naiselle. Ehkä jos pääsisin naisen kanssa kokemaan jotain niin se saattaa ollakin jotain mitä en haluakaan ja paljastuu vain pään sisäisiksi fantasioiksi. Mut mitä jos se taas onkin jotain mitä mää loppujen lopuksi haluan.

En tiedä miks tänne tulin kirjottamaan, mutta jotenkin ehkä piti vaan saada purettua ajatuksia johonkin. En tiiä mitä vastaatte, vastaatteko mitään edes, mut lähetän tän kuitenkin kun kerran näin pitkän stoorin kirjotin ja tuntuis tyhmältä sit vaan poistaa se... En tiedä mihin edes haluan vastauksen, ehkä siihen, et miten ihmeessä päätä saa edes vähän selville tästä asiasta? Jotenkin aivan sekavaa. Nyt tekis mieli taas heittää tää homma jonnekin jorpakoon ja ajatella, että hetero olen ja piste.
Kiitos, jos joku ikinä tätä loppuun asti jaksoi lukea! :D Toivottavasti ei ollut liian sekavasti kirjotettu...
Lue vastaus
Hei,

Olen 18-vuotias tyttö ja ongelmani ovat niin sekalaisia, etten tiedä tuleeko tästä viestistä lainkaan selkeä. Pakko kuitenkin purkaa ahdistusta jotenkin.

Ensimmäinen ja oleellisin asia: olen hukassa seksuaalisuuteni kanssa. Määrittelen itseni tällä hetkellä bi-seksuaaliksi, vaikka miehet eivät juurikaan kiinnosta. Huomaan kyllä usein hyvännäköisiä miehiä, ehkä jopa enemmän kuin naisia, mutten osaa kuvitella itseäni suhteeseen miehen kanssa. Minulla on vain yksi seksikokemus (seurustellut en ole koskaan) ja se oli humalassa minulle entuudestaan tuntemattoman miehen kanssa. Varsinkin jälkikäteen ajateltuna mielikuvat ovat vain vastenmielisiä. Toisaalta en edes pitänyt miestä viehättävänä ja suostuin seksiin ystäväni yllyttämänä (en kuitenkaan syyllistä häntä, sillä myös hän oli hyvin humalassa ja kummankin arviointikyky oli huono. Jos jotakuta pitäisi syyttää, niin sitten miestä, joka oli minua jonkin verran vanhempi ja selvin päin)

Olen yrittänyt ajatella, että ei minun tarvitsekaan määritellä suuntautumistani. Se ei kuitenkaan tunnu auttavan, vaan sitten minua ahdistaa, koska en osaa sanoa mikä olen. Ainoa, joka tietää että en ole hetero on paras ystäväni, jolle uskalsin avautua vasta viime syksynä. Hän on homo (vaikkakin myös piti itseään ensin bi:nä), joten tiesin, että hän ei tuomitse. Hän onkin ainoa, jonka seurassa voin olla oma itseni. Hän myös kertoi jo arvelleensakin jotain siihen suuntaan. Vanhempani ovat ongelma, sillä en vain millään saa kerrottua heille. Osasyy tähän on juuri se, etten tiedä mikä sanoisin olevani. Ahdistaa, kun äitini puhuu tulevista poikaystävistä jne. Tiedän, ettei äidilläni ole mitään homoseksuaaleja vastaan, mutta isäni suhtautumisesta minulla ei ole hajuakaan. Ei hän ainakaan kovaäänisesti heitä ole tuomitsemassakaan, joten tuskinpa hänkään minua suuntautumiseni takia vihaisi.

Haluaisin seurustella, naisen kanssa, mutta tuntuu, ettei sekään tule ikinä tapahtumaan. Sitä kautta olisi myös helpompi tulla kaapista vanhemmille, kun voisi kertoa tyttöystävästä. Olen Qruiserissa, mutta olen sosiaalisesti niin onneton, ettei netissä(kään) juttelu oikein sovi minulle. Olen myös käynyt samaisen (ainoan) ystäväni kanssa homobaarissa, mutta sielläkään en uskaltanut ottaa minkäänlaista kontaktia naisiin ja päädyinkin sitten juttelemaan ystävääni iskevien miesten kanssa. Toisaalta olin myös niin humalassa, etten olisi luultavasti kyennytkään juuri syvällisempään keskusteluun. Tähän liittyen myös alkoholinkäyttöni ahdistaa minua, sillä nykyään tulee juotua mielestäni turhan usein. Juon, koska ahdistaa ja masentaa (en edes aina tiedä mikä) ja sitten taas ahdistun vielä juomisestakin, joten noidankehä on valmis.
Lue vastaus
Moi, olen 15-vuotias tyttö ja muutama päivä sitten paljastin äidilleni olevani bi-seksuaali. Vaikka en periaatteessa olisi halunnut kertoa sitä ihan vielä kerroin sen kuitenkin, koska muuten asia olisi ahdistanut minua liikaa. Kerroin siis äidilleni ja aloin itkemään (jännitys purkautui niin) Äiti suhtautui asiaan yllättävän neutraalisti. Hän sanoi asian olevan okei ja ettei tarvitse olla ahdistunut.

Oon tässä odotellut, että äiti ottaisi asian uudestaan puheeksi tai edes kyselisi jotain, mutta tuntuu, että hän ei enää edes muista koko juttua. Minua mietityttää, että ottiko hän asian ihan tosissaan tai uskoiko äiti minua? Pitäisikö mun ottaa asia varvovasti puheeksi? Siitä olen aivan varma, että hän hyväksyy mut koska äidillä on muutamia ystäviä jotka ovat homoseksuaaleja joten miksei hän hyväksyisi omaa tytärtään.
Lue vastaus
Moi,

olen 16-vuotias nuori. Syntymässä minut luokiteltiin tytöksi, mutta nyt lähivuosina olen kyseenalaistanut sitä paljon. Minua ahdistaa, kun joku kutsuu minua tytöksi ja useimmiten syntymänimi ei tunnu omalta. Jo muutamia vuosia olen pukeutunut "poikien" vaatteisiin. Koitan piilottaa rintani käyttämällä urheiluliivejä, koska se tosiasia, että olen naisen kehossa saa minut ahdistumaan.

Mua ei ole oikeastaan kasvatettu tytöksi, vaan olen saanut vapaan kasvatuksen ja on ollut se prinsessavaihe. Mutta kuitenkin jo n. 6-vuotiaana aloin kotileikeissä olla isoveli ja kouluun mennessä kinusin, että saisin leikata hiukset sellaisiksi, kuin pojilla oli. Ala-asteella tunsin aina, että poikien kanssa oli kivointa olla ja tunsin kuuluvani joukkoon. Yläasteelle siirtyessä sain luvan leikata hiukset ja toteuttaa enemmän itseäni.

Sukupuoli-identiteetin puuttuminen on vaivannut jo aika kauan (sen lisäksi on ollut kiusaamista ja masennusta, jotka ovat pahentaneet asiaa.) ja haluaisin saada varmuutta. Sen tiedän, että tyttö en ole. Näen itseni homoseksuaalisessa suhteessa miehen kanssa ja heterosuhteessa naisen kanssa, mutta kuitenkin ajatus siitä, että minulla olisi miehen sukupuolielimet hämmentää minua. Olen muutaman kuukauden kuvannut itseäni termillä demiboy, mutta ei sekään tunnu enää oikealta. Haluaisin jotain varmuutta tai edes vihiä johonkin suuntaan, koska tämä ahdistaa ihan tosi paljon.
Lue vastaus
Hei! Ihanaa, että löysin tällaisen neuvontasivuston. Olen 18-vuotias tyttö ja koen olevani lesbo. Joskus nuorempana pidin myös joistain pojista, mutta tunteeni eivät koskaan olleet yhtä vahvoja kuin tyttöjä kohtaan. Fantasioin aina pelkästään naisista, katselen heitä kadulla, ja haluaisin näyttää hyvältä heidän silmissään. Haluaisin kovasti seurustella tytön kanssa, kaipaan läheisyyttä ja seksiä, välillä tuskastuttavan paljon. Olen kuitenkin kaikessa täysin kokematon, eikä mahdollisuuksiakaan ole ollut..... Joskus pelkäsin, että en oikeasti olekaan lesbo, vaan tämä fantasiointi on seurausta siitä, että en tunne myöskään miehiä tai miehen kehoa, ja tunteet on helpompaa kohdistaa omaan sukupuoleeni. Eikö tämä kuitenkin kuulosta lesboudelta? En vihaa miehiä, mutta he ovat seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä tylsiä, vaikka osa onkin esteettisesti hyvännäköisiä. Haluankin olla lesbo, sillä naiset ovat niin ihania.....

Suurin ongelmani on paras ystäväni, jolla on vahva kristillinen usko. Hän sanoo, ettei vihaa homoseksuaaleja ihmisinä, vaan vihaa heidän harrastamaansa syntiä, mutta myös se tuntuu pahalta. Hän vihaa asiaa, joka on todella suuri osa minua. En meinannut kestää juttuja, joita hän jakoi somessa avioliittoäänestyksen aikoihin. Kaiken lisäksi olin vuosikaudet ihastunut, suorastaan rakastunut häneen, noin 12-17 -vuotiaana. Tunnustin tunteeni 14-vuotiaana, ja vasta tämän jälkeen ystäväni "homoviha" alkoi. Yläasteella hän oli sen kanssa paljon aggressiivisempi, mutta nyt hieman rauhoittunut. Hänellä on jopa muitakin ei-heterokavereita. Hän on valittanut minulle, kuinka ihmiset eivät hyväksy hänen mielipiteitään, ja häntä kiusataan ja syrjitään niiden takia. Jotkut ovat tainneet pistää välitkin poikki. En tiedä, mitä sanoa tällaiseen. En ole enää rakastunut, mutta pidän hänen seurastaan, enkä halua hylätä häntä. Kuitenkin nykyään hänen ajattelemisensa ahdistaa, ja tunnen jopa vihaa. Hän uskoo olevansa oikeassa kaikessa mitä sanoo, ja on muutenkin hiukan ylimielinen. Kannattaako jatkaa ystävyyttä joka ahdistaa näin paljon? Pelkään, että joskus räjähdän hänelle ja huudan kaikki ajatukseni ulos. Toisaalta ystävyydessämme on paljon hyviä puolia, ja jos katkaisisin sen, menettäisin varmaan koko lapsuuden kaveriporukkani.

Asun hyvin pienellä paikkakunnalla, mutta käyn lukiota isommalla. Tiedän koulusta monta ei-heteroa, mutta itse olen ainakin osittain kaapissa. Vanhemmille olen kertonut, ja muutamalle muulle kaverille kertonut jotain. Jotenkin epämääräisesti pelkään muita lesboja, ja koen alemmuuden tunteita. Välttelen heidän katseitaan, ja hermostun heidän seurassaan, vaikka muuten itsetuntoni on ihan hyvä. Tuntuu, että täytyisi olla erityisen itsevarma ja upea tyttö saadakseen tyttöystävän. En ole erityisen kaunis, ja olen aivan kokematon. Kun olen ihastunut, en uskalla ottaa mitään kontaktia ihastuksen kohteeseen. Olen hakemassa opiskelemaan Helsinkiin ja erääseen toiseen isoon kaupunkiin, ja toivon että voisin aloittaa "uuden elämän" siellä. Miten voisin rohkeasti ilmaista suuntautumiseni alusta asti, ja tutustua muihin ei-heterotyttöihin? Toisaalta, haluasin olla jo nyt rehellinen kaikille kavereilleni. Kaikki tätä yhtä lukuunottamatta ovat suvaitsevaisia, joten varmaan vain panikoin turhasta.
Lue vastaus
Hei.

Nuorena lapsena opittuani naisen ja miehen eron olin hyvin sekaisin koska ruumiini oli miehen. En asiasta puhunut kellekkään vaan elin elämääni normaalisti. Lähellä 10 vuotis syntymä päivääni kumminkin olin tosi turhautunut itseeni ja kun aloin huomata kuinka suuri ero poikien ja tyttöjen "näin sinun kuuluisi käyttäytyä" oli.
10 vuotiaana lopetin välittämisen aika lailla mistään. Millään ei ollut enään väliä enkä osannut kertoa siitä vanhemmileni jotka olivat eron keskellä. 11 vuotiaana yritin itsemurhaa johon en lopulta pystynyt ja olin masentua lopullisesti. Se myös alkoi näkyä koska en tahtonnut kavereita, olin kokoajan ärtynyt ja yksin. Kavereina minulla ei juuri ollut muita kuin serkkuni.

Yhtenä iltana pihalla leikkiessä lisko leluilla serkun kanssa kysyin yhtäkkiä että mitäpä jos minun hahmoni olisi nainen. Serkku ei kummemmin asiasta piitannu muuten kuin että hyvä idea. Siitä lähtien minun hahmoni olivat aina naispuolisia hahmoja ja sain sen kautta olla oma itseni. Myöhemmin peleissä joissa sai tehdä oman hahmon, minun oli aina sellainen nainen joka muistutti minua mahdollisemman paljon (tästä syystä tulikin pelattua paljon näitä pelejä).

16v alussa muutin kotoani opiskelemaan toiseen kaupunkiin ja sain olla enemmän oma itseni mutta edelleen jouduin tyytymään miehen rooliin. Tässä iässä näytin myös hyvin naiselliselta ja meikkasin sekä lakkasin kynteni (käytin tekosyynä sen aikaista death metal fanittamista).

Minulla oli monia ihastuksia jotka kaikki oli miehiä. Tiesin jo olevani bi enkä välittänyt oliko kyseessä nainen vai mies. Jos viihdyin jonku seurassa saatoin ihastua. En vain voinut tunteitani kertoa koska pelkäsin että minun todellisesta itsestäni ei pidettäisikään.

18 vuotiaana muutin kämppiksen kanssa vuokralle ja aloin seurustella jo syntymästä asti tuntemani naisen kanssa. Hän rakastui minun luomaani "hahmoon" vaikkakin kerroin hänelle vähitellen todellisesta minästäni niin rakkaus säilyi monta vuotta. Saman naisen kanssa elin yhdessä kihloissa lopulta 6.5 vuotta pikkuhiljaa eroten toisistaan koska en edelleenkään pystynyt nauttimaan omasta olemuksestani. Lopulta ero tuli pää asiassa minun takiani. En pystynyt välittämään tarpeeksi hänestä koska inhosin luomaani mies hahmoa.

Eron jälkeen tuli jotenkin vapaa olo. Sain olla oma itseni omassa asunnossani ja omassa päässäni. Innostuin koulustani entistä enemmän ja suoritin sen erittäin hyvällä arvosanalla läpi. Heti koulun loputtua kumminkin iski suuri masennus koska tajusin taas tilanteeni. Mitään ei ole muuttunut. Olen edelleen "mies". Kävin taas kuilun partaalla.

Minulle kumminkin tuli mahtava tilaisuus muuttaa kauas pois omasta suvusta ja ihmisistä ketkä tuntevat minut. Muuton jälkeen aloin avoimemmin juttelemaan tilanteestani yhden pelissä tapaamalleni kaverille jonka olin tuntenut jo monta vuotta. Hän oli erittäin positiivinen ja kannustava asian suhteen joka toi minulle sen pienen kipinän jonka tarvitsin yrittämiseen.

Olen nyt asunnut Helsingissä puolisen vuotta. Pukeudun joka päivä enemmän ja enemmän naiseksi sekä uskaltaudun ulos omana itsenäni. Olen alkannut lukemaan hormooni hoidoista ja mahdollisuudesta olla oikeasti joku päivä se joksi synnyin.

Olen henkisesti valmis kohtaamaan vanhempien ja muun suvun vastauksen asiaan.
Mutta haluan vielä ennen sitä puhua asiasta jollekulle asiasta enemmän tuntevalle ja joka osaisi neuvoa minua eteenpäin. Haluan olla oma itseni ja jättää tämän luomani hirviön pois.

Olen koko ikäni antanut muille enkä ole vaatinut mitään. Olen aina astunut sivuun muiden edestä ja auttanut kun vain ollut mahdollista.
Nyt olen päättänyt että haluan jotain itselleni, jotain mitä olen halunut koko elämäni ja aion taistella saadakseni haluamani.
Haluan olla ruummiillisesti nainen enkä vain henkisesti. Vaikkakin se vaatii monen monta vuotta.

Joten kysymykseni on. Mihin seuraavaksi? Mistä pääsisin asian tuntevan psygiatrin puheille miten voin astua seuraavan askeleen?

Pahoittelen pitkää tekstiä.
Lue vastaus
Moi, olen 17 vuotias tyttö jolla on suuria kysymyksiä mielessä. Olin 14 kun menetin ensisuudelmani tytölle, tyttö on edelleen paras ystäväni. Kieltäydyin silloin asiasta puhumasta ja se varmaan on unohdettu tapaus, mutta viime aikoina se on saanut mielessäni kysymyksen heräämään, olenko ehkä sittenkin lesbo tai bi. Olen seurustellut kahden pojan kanssa, mutta omaan jonkinlaista mielenkiintoa myös tyttöjä kohtaan, en vain tiedä uskallanko kokeilla suhdetta tytön kanssa etten loukkaa tyttöä jos se ei olekaan minun juttuni. Miten voisin saada selkoa seksuaalisuuteeni? Pelkään myös että jos en ole hetero etten saa hyväksyntää muilta ihmisiltä..
Lue vastaus
Hei! Olen 19-vuotias tyttö, ja en tiedä olenko kiinnostunut miehistä. Itse asiassa tuo oli oikeastaan aika lievästi sanottu, paremmin voisi sanoa, että vihaan miehiä. Olen nähnyt pienenä kaikenlaisia prinsessaleffoja, joissa uljas prinssi tulee hakemaan pois pulasta avuttoman prinsessan. Itse sairastan masennusta, ja tuollainen "pelastuminen" seurustelun myötä olisi aivan kamalan oksettava, etten kestä sitä ajatella.

Mielestäni monetkin naiset ovat söpöjä. En kuitenkaan pidä miehiä kiinnostavina tai hyvännäköisinä. No, ehkä muutamaa olen jonkin verran pitänyt, mutta heissä molemmissa on ollut jotain naisellista, ja toinen olikin transu. Tykkään tyttömäisistä jutuista, kaikesta kauniista ja sen sellaisesta.

En siis ole ikinä seurustellut. Aikaisemmin olen ajatellut, että säästän itseäni avioliittoon, ja se on oikea ratkaisu. Tällä ajatuksella olen kestänyt mahdollisen ajatuksen seurustelusta miehen kanssa. Olen tahallisesti väistellyt tätä homous -asiaa, ja olen se konservatiivinen tyyppi, joka valittaa liian pienistä vaatteista ja yhteiskunnan kaameasta yliseksuaalisuudesta. Koen heteroseksin jotenkin likaisena, ärsyttävänä ja itseäni painostavana, jonkilaisena "pakkona" jota joidenkin pitäisi harrastaa vain pakosta tai sen takia kun se nyt vaan on must. Olen kuitenkin lykännyt tätä homouskysymyksen ajattelua, tuntuu, että elämässä on joka tapauksessa paljon ongelmia muutenkin. Minulle tässä tänään kuitenkin välähti, että ehkä voisi olla ihanaa perustaa naisen kanssa perhe ja adoptoida lapsia hyvään kotiin. Se saattaisi ehkä tuntua hyvältä. Eikä avioliittoonkaan silloin tuntuisi tarpeelliselta odottaa. Joka tapauksessa vihaan miehiä...

Tarinani kuulostaa oudolta ja vaikutan varmaan puolihullulta masentuneelta kiihkouskovais-lesbolta, mutta vakuutan että puhun totta. Joka tapauksessa olen tosi ahdistunut asiasta, enkä tiedä mitä tässä pitäisi tehdä.
Lue vastaus
Mä ja mun kaverit ollaan aina vitsailtu olevamme lesboja/biseksuaaleja koska käyttäydymme välillä vähän turhan läheisesti ja se on aina ollut normaalia meidän välillämme - vitsailu siis. Nyt musta on todella alkanut tuntumaan, että olen bi. Muutaman kerran olen yrittänyt kertoa siitä, mutta kaverit luulevat mun vitsailevan. Yhdelle läheisimmistä freindeistäni kerroin kerran vakavissani uskovani olevani bi, mutta hän on melko uskonnollinen, eikä ottanut mua tosissaan, vaan vaati saada tietää olenko joskus sitten ihastunut samaan sukupuoleen. No en ole kunnolla, joten kaverini katsoi mua miltei säälien ja tokaisi, että et sä sitten voi olla bi. Asia jäi siihen. Mua on jäänyt kaivelemaan tämä ja haluaisin saada heidät ymmärtämään, että olen oikeasti bi. Miten saisin heidät uskomaan? Olen yrittänyt kertoa sitä kunnolla vakavissani, yhdelle kerrallaan tai chatissa, mutta aina sama lopputulos: kaverit heittävät takaisin, että "niin hekin, kumman luo ;)" - läppänä kuten aina. Välillä tuntuu että pitäisi kohta suudella niitä ennen kuin ne uskoisivat. Ja pelottaakin se niiden uskominen vähän, sillä mikäli he uskovat, läheisimmät karsiintuvat pois, sillä heille lesboja, homoja jne. on vain televisiossa, kirjoissa ja jossakin mielikuvitusmaailmassa, ei todellisuudessa ja he suhtautuvatkin oikeasti muihin kuin heteroihin kielteisesti. Mitä teen ja miten toimin?
Lue vastaus
Oon kuusitoistavuotias, Uudellamaalla asuva nuori. Mä oon aina ollut ”kiltti tyttö” ja hyvä opiskelija, mutta mulla on ollut tosi rankkaa viime vuosina. On ollut koulukiusaamista, ahdistuneisuutta sosiaalisissa tilanteissa, läheisiä ihmisiä on poistunut mun elämästäni, äskettäin diagnosoitiin keskittymisvaikeus, eikä lista pääty tähän. Välillä tuntuu, etten enää jaksa. Kaipaan jonkinlaista neuvoa tai opastusta parissa asiassa, joissa en saa tukea muualta.

Mä olen virallisesti ja biologisesti nainen ja tyttönä mua on aina kasvatettu. Tunnen kuitenkin oloni epämukavaksi, kun joku sanoo mua tytöksi. Mun nimi ei aina tunnu omalta tai sopivalta. Naiseus on ehdottomasti lakannut olemasta itsestäänselvyys. Mä en oo ihan varma milloin tämä alkoi. Mulla on ehkä aina ollut sellainen tunne, ettei kaikki oo ihan oikein. En tunne kumpaakaan sukupuolta omakseni, tai kummankin yhtä aikaa, tai sitten jotain ihan muuta. Mä en enää tiedä.

Joinain päivinä on hauskaa laittaa meikkiä ja koruja ja korkokengät, joskus haluan pukeutua miesten huppariin ja kurvit litistäviin urheilurintsikoihin, joskus taas parhaalta tuntuu pitää väljää neulepaitaa, josta ei ota selvää kummalle sukupuolelle se on tarkoitettu. Mä oon pitkään ajatellut, että toisinaan en vain jaksa panostaa ulkonäköön niin paljon. Nyt viime aikoina oon ymmärtänyt että mä nimenomaan haluan pukeutua välillä miehekkäämmin, välillä naisellisemmin ja joskus ”häivyttää” sukupuolen kokonaan pois. Eikä se rajoitu pelkkiin vaatteisiin, vaan tuntuu että myös mun tapa ajatella ja katsoa maailmaa jotenkin muuttuu näiden päivien välillä. Oon kuitenkin tosi ujo ja hiljainen eikä tämä ”sukupuolen vaihtuminen” ilmeisesti näy ulospäin. Musta myös tuntuisi paremmalta, jos mua kohdeltaisiin poikana silloin kuin haluan, tyttönä kun haluan ja jonain muuna kun niin haluan. En kuitenkaan uskalla sanoa mitään kellekään, ja tällaiset ajatukset tuntuvat jollain lailla itsekkäiltä ja ”diivailulta”.

Mulla on tosi huono itsetunto. Mä en voi lakata ajattelemasta, että mun kaikki ongelmat on keksittyjä tai johtuvat siitä että mä olen jotenkin huono ihminen. Tai että mä vaan teeskentelen ongelmaista saadakseni huomiota. Tiedän kärsiväni jonkinlaisesta ”huijarisyndrooman” tapaisesta yhden jos toisenkin asian suhteen, mutta mun on vaikea tietää milloin tunteeni ja ajatukseni itsestäni ovat järkeviä ja aiheellisia. Mä en voi uskoa olevani oikeasti joku transgender tai transvestiitti tai genderfluid tai jotain, vaan sen täytyy olla jotain huomionkipeyttä taas, tai tekosyy sääliä itseäni. Musta tuntuu, ettei mulla ole edes oikeutta olla mitään muuta kuin cis. Oon pyöritellyt näitä asioita päässäni aika pitkään, etsinyt netistä tietoa ja muiden ihmisten kertomuksia itsensä etsimisestä ja löytämisestä, mutten ole saanut siitä paljoakaan irti.

Mä joskus ala-asteella huomasin ihastuvani ennemmin tyttöihin kuin poikiin. Vaihdoin käsitykseni seksuaalisesta suuntautumisestani heterosta biksi. Muutama vuosi myöhemmin tajusin, etten välitä miehistä romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä juuri lainkaan. Totesin olevani lesbo. Sitten ihastuin erääseen tuntemaani transpoikaan. Nykyään koen, että voin naisten lisäksi tuntea vetoa eri tavoin sukupuoltaan ilmaiseviin henkilöihin, tai ehkä toisin sanottuna joihinkin ihmisiin, jotka eivät ole cis-sukupuolisia. En tiedä onko mitään sanaa tai ytimekästä tapaa ilmaista nämä tunteet, eikä kai välttämättä ole mielekästä väkisin laittaa nimilappua kaikelle.

Mä tiedän, että jos mä annan itseni ajatella vapaasti, ihastua kehen sitten ihastunkin, käyttäytyä ja pukeutua niin kuin parhaalta tuntuu, se tekee musta ehjemmän ja vahvemman ihmisen. En kuitenkaan uskalla tehdä niin avoimesti, enkä aina edes oman pääni sisällä.

Oon ollut aina kaapissa, enkä näe sieltä mitään tietä ulos – käsitysteni muuttuminen koko ajan, se, ettei mulla ole mitään kunnollista kaiken kattavaa nimeä tunteilleni ja yleisemmin omista tunteista puhumisen vaikeus tekevät kaikesta ulostulosta mahdotonta. En näe ulostuloa itsessään mitenkään tarpeellisena eikä mulla ole mikään kiire kaapista ulos, mutta jos pysyn siellä, en voi puhua näistä murheista kenenkään kanssa enkä saada läheisimpiäni ymmärtämään millainen oikeasti olen. Se on valtava kynnys jota en uskalla ylittää.

Mä oon tavannut säännöllisesti koulupsykologia, mutta en pysty puhumaan näistä asioista hänen kanssaan. Perheellekään en oikein uskalla kertoa, tai kavereille. En kuitenkaan haluaisi olla yksin näiden tunteideni ja epävarmuuteni kanssa.

Tiivistettynä: En tiedä, mikä olen. En uskalla puhua asioistani muille. En uskalla olla oma itseni. Enkä uskalla elää.
Lue vastaus
Olen aina tiennyt pitäväni sekä miehistä että naisista. Olen ollut asiasta avoin myös aviomiehelleni ja hän on asian kanssa ihan sujut. Suhteemme on kestänyt 10v. ja se on onnellinen. Meillä on lapsia ja eletään ns. ruuhkavuosia. Viimeisen parin vuoden aikana jostain syystä kiinnostukseni naissukupuolta kohtaan on yks kaks noussut pintaan. Ainahan se on ollut olemassa, mutta syystä tai toisesta minua on alkanut kovasti harmittamaan, etten ole saanut kokea ns. romanttista parisuhdetta naisen kanssa. Reilu vuosi sitten sovittiin mieheni kanssa avoimesta suhteesta puolin ja toisin. Haluaisin kokea naisen kanssa muutakin kuin seksisuhteen ja mieheni on näyttänyt sellaisellekin mahdollisuudelle vihreää valoa, kunhan aikani riittää myös meidän parisuhteelle.

Olen siis käytännössä vapaa kokeilemaan jopa suhdetta naiseen. Minua kuitenkin hieman pelottaa. En halua satuttaa miestäni, saati itseäni. Lisäksi mietin toteutanko juuri sitä klisettä, mihin biseksuaalit usein liitetään, että olemme ahneita, emme osaa päättää tai vain välivaiheessa ennen kunnollista kaapista ulostulemista. Toisaalta asianhan ei pitäisi kuulua muille, kun olemme tästä mieheni kanssa sopineet ja keskustelumme on avointa ja aktiivista. Nyt mietin että miten tästä eteenpäin?
Lue vastaus
Hankalaa pukea tuntemuksiani sanoiksi. Jo teinipoikana menin salaa siskoni vaatekaapille ja pistin ylleni hänen nättejä vaatteitaan. Oletin aina että ilmiö on täysin normaalia murrosikäisen kehitykseen kuuluvaa itsensä toteuttamista. Parhaat ystäväni ovat naispuolisia, ja tulen naisten kanssa toimeen paljon paremmin kuin miesten. #girlsnightout onkin varsin tyypillinen hashtag somessa ollessani viettämässä iltaa naispuolisten ystävieni kanssa, vaikka se onkin vitsi. Vai onko?

Viime aikoina (oikeastaan viime vuoden aikana) olen alkanut kyseenalaistamaan sukupuoli-identiteettiäni. Olen 25-vuotias ja olen alkanut ajatella että murrosiän pukuleikit saattoivat ollakin enemmän kuin silloin luulin. Kuluneen vuoden aikana tunnistauduin homoksi läheisille ystävilleni ja perheelleni, mutta jos olen transsukupuolinen, tlanteellahan ei ole mitään tekemistä seksuaalisen suuntautumisen kanssa? Pitäisin mielelläni kauniita mekkoja ja koruja. Meikkaisin itseni kauniiksi ja opettelisin letittämään hiukseni kauniisti. Käyttäisin kimaltelevaa kynsilakkaa. Se vaan on sosiaalinen itsemurha miehillä. Ongelmaa ei olisi jos olisin syntynyt naiseksi.

Viimeisen viikon ajan olen ollut yhä enemmän ja enemmän ahdistunut tilanteestani, enkä saa öisin nukuttua. Olen alkanut lakkaamaan varpaankynsiäni, mikä helpottaa oloani. Varpaankynsien lakkaus pysyy piilossa varsinkin näin talvella, mutta sekään ei riitä minulle. Selailen usein kotona verkkokauppojen naistenvaatteita, ja usein purskahdan itkuun kun ymmärrän etten ikinä voi käyttää niitä.

Koulunkäynnistäni ei ahdistuksen takia tahdo tulla mitään. Olen harkinnut koulukuraattorin puheille menemistä, mutta en tiedä uskallanko sielläkään puhua näistä asioista.

Pahoittelen sekavaa viestiä, todella hankalaa pukea tuntemuksiani sanoiksi.
Lue vastaus
Hei!
Olen 21-vuotiaan nuorenmiehen äiti. Poikani kertoi vuosi sitten jouluna, että kokee olevansa väärässä kehossa. Hän kertoo viisivuotiaana ensimmäisen kerran tunteneensa olevan enemmän tyttö kuin poika. Hän on aloittanut sukupuolenvaihdosprosessin ja käynyt elämäntarinaansa läpi sairaanhoitajan kanssa tämän syksyn. Poikani ei halua, että asiasta puhutaan sukulaisten tai ystävien kanssa ennen kuin hän saa diagnoosin. Minä ja mieheni olemme jollain tavalla hyväksyneet päätöksen, mutta se ahdistaa ja pelottaa. Menen tällä viikolla ensimmäistä kertaa mukaan sairaanhoitajan luo, ns. läheistapaamiseen, jossa varmaan saan vastauksia moniin kysymyksiin. Romahdin henkisesti viime viikolla ja jäin vuodenvaihteeseen asti töistä burnout-lomalle. Terveysaseman psykiatrinen sairaanhoitaja kehotti ottamaan yhteyttä SETA:aan ja hakemaan tukea myös tätä kautta.
Eniten pelottaa tulevaisuus. Minkä näköinen pojastani tulee hormonihoitojen jälkeen. Miten ympäristö ottaa hänet vastaan, miten hän saa töitä, puolison...
Lue vastaus
Olen 13v poika (kohta 14) ja tunnen olevani homo. En koe syytä tulla kaapista ulos, koska ei heteroillakaan ole siihen mitään erikoista tarvetta. Toisaalta haluisin keskustella asiasta jonkun kanssa. Haluaisin olla kotona avoimesti homo, että pystyisin olemaan avoimempi. Pari kertaa on kaverien ja perheen keskuudessa on lipsahtanut tällasta et "ei hemmetti ku on muute hyvännäköinen jätkä". Näistä kommenteistani on sitte tentattu ja olen joutunut selittelemään jotain valheita koska en uskalla kertoa homoudestani, koska jatkuvasti päähäni tulee ajatus "olenko liian nuori tulemaan kaapitsa ulos" mutta sitten mietin että ei heteroksi tarvitse mitään "julistautua" koulussa ihmettä on myös herättänyt kun olen puolustanut jatkuvasti homoksi ja transuksi haukuttua poikaa. Pelkään vain että minua alettaisiin kiusaamaan koulussa jos puhuisin homoudestani. Haluaisin myös tutustua muutamin mukavalta vaikuttaviin tyttöihin ihan vaan kaverina mutta heti syntyy oletus että on tyttöystävä hakusessa. Toivon että tähän viestiin vastattaisiin ja kiitän jos luette tämän viestin.
Lue vastaus
Hei.

Onko olemassa vertaistukiryhmää tai mahdollisuutta keskustella
trans-asioista. Sain kuulla noin reilu vuosi sitten että kuopukseni ei
olekaan tyttö vaan poika. Nyt on tullut aika jolloin kaipaisin asiaan
ulkopuolista tukea, jotta voisin antaa omalta osaltani lapselleni tukea
ja turvallisuutta kohdata uusia asioita.
Lue vastaus
Olen juuri lukion aloittanut nuori nainen, joka määrittelee itsensä bi-seksuaaliksi. Olen kuitenkin viimeaikoina alkanut pohtia, olisiko mahdollista, että olisin lesbo. Asia aiheuttaa minulle ahdistusta, sillä olen suunnitellut tulevani kaapista perheelleni (ainakin äitini hyväksyy homoseksuaalisuuden täysin) ja haluaisin kyetä kertomaan tarkalleen seksuaalisen suuntautumiseni.

Ongelmaksi muodostuu se, että ihastun miehiin, mutta seurustelun aloitettuani totean, etteivät he olekkaan sellaisia, kuin kuvittelin. Olen huomannut, haaveilen miesteni käyttyätyvät, kuten naiset käyttäytyvät, mikä tappaa kiinnostukseni heihin. Fantasioin kuitenkin miehistä, ja kiihotun heistä eroottisesti, vaikka tunteeni kohdistuvat naisiin.

Ymmärrän, että seksuaalisen suuntautumiseni (tarkoitan sitä termiä, millä itseäni kutsun) määrittelen viimekädessä minä itse, mutta haluaisin silti tietää, kokevatko muutkin homoseksuaalit samankaltaisia tunteita, vai olenko sittenkin bi-seksuaali.
Lue vastaus
Hei! Haluaisin kysyä paria mieltäni askarruttavaa kysymystä.

1. Ohimenevä vaihe?

Olen seurustellut puolitoista vuotta minua kaksi vuotta vanhemman tytön kanssa ja olemme tosi onnellisia. Välimatka on pitkä ja näemme harvoin. Olen kuullut usein kuinka nuorena moni on saattanut ihastua samaa sukupuolta edustavaan henkilöön ja mietin, että onko tämä vain ohimenevää?
En tiedä onko hölmöä puhua rakkaudesta, mutta rakastan kyllä tätä henkilöä todella paljon ja joskus ajattelen, että kuinka pitkä tulevaisuus meillä voi olla. Onko siis tämä vaihe ohimenevä?

2. Kaapista ulos tuleminen

Olen kertonut suhteestamme ainoastaan siskolleni, sekä kolmelle ystävälleni ja he ovat ottaneet asian hyvin. Mielessäni on käynyt monta kertaa, että mitä muut sanoisivat ja kaikista eniten pelottaa kerhoa vanhemmilleni. En yhtään tiedä miten he voisivat suhtautua.
Eräs ystäväni on myös sanonut vihaavansa homoja ja lesboja ja kertoo kuinka hän ei olisi enää ystävä sille, joka olisi homo tai lesbo. Muut ystäväni ovat sanoneet avoimesti että he hyväksyvät homot ja lesbot ja kaikki muutkin sellaisina kun ovat. Mutta en vaan voi kertoa, koska pelkään että he hylkäävät minut tai pelkäävät että ihastun heihin.
Tyttöystäväni ei ole kertonut vanhemmilleen ja hänen ystävilleen tämä salaisuus tuli julki toiselta hänen lesboystävältään. Niinpä pelkään kertoa vanhemmilleni seurustelevani kyseisen ihmisen kanssa, koska he voisivat kertoa siitä tyttöystäväni vanhemmilleni, jotka ovat homovastaisia.
Mietin myös, että mitä sukulaiseni sanoisivat.

3. Halailu ja pussailu

En ole koskaan suudellut ketään ja monien mielestä se kuuluu suhteeseen. Totta puhuen niin minunkin mielestäni, mutta tyttöystäväni kanssa olemme pitäytyneet vain käsikkäin kävelyssä ja halaamisessa. Puhumme usein kuinka haluaisimme vain halailla ja katsella elokuvaa yhdessä mutta aina kun tapaamme mitään ei tapahdu. Jälkeenpäin tyttöystäväni kertoo kuinka olisikin halunnut suudella minua, mutta ei uskaltanut. Mietin miten uskallan tehdä aloitteen?
Lue vastaus
Hei, olen siis nyt 16 vuotias tyttö ja olen ihan hukassa oman suuntautumiseni kanssa. Tiedän, että nuoruudessa sitä seksuaalisuutta vielä etsitään, mutta tarvitsisin ulkopuolisen näkökulmaa tähän asiaan. Elikkäs olen alkanut miettiä minun oleva lesbo, koska miesten sijasta katson naisia ja olen kovin kiinnostunut naisista. Minulla on ollut eräänlaisia "vaiheita" aikaisemmin jolloin olen kiinnostunut naisista, mutta olen pakottanut itseni lopettamaan naisten katselun, pitämään miehistä. Tähän toimimiseen on vaikuttanut minun aiemmat parhaat ystävät, jotka olivat minulle kaikki kaikessa mutta he olivat kovin tiukkakatseisia seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Tuo "vaihe" on tullut aina silloin tällöin takaisin mutta nyt tuntuu etten voi pakottaa itseäni lopettamaan tätä. Siis ei minulla ole mitään lesboja tai muita seksuaalivähemmistöjä vastaan, ennemmin pelkään muiden reaktioita tähän asiaan; olen tullut niin monesti hylätyksi etten halua enää joutua siihen tilanteeseen.

Toinen perusta on, että tavallaan pelkään miehiä. Läheisyys miesten kanssa pelottaa ja ahdistaa minua aivan suunnattoman paljon, junan eteen hyppääminenkin houkuttaisi enemmän. Siis kyllähän pidän joitain harvoja miehiä seksikkäinä ja hyvännäköisinä, mutta jos heidän kanssaa pitäisi seksiä harrastaa tai sitoutua niin se ei houkuttele yhtään. En voisi kuvitella itselleni miestä rinnalleni ja tavallaan tuntuu etten haluasikaan, lapsista puhumattakaan. Naisen puolestaan voisin kuvitella, mutta ajatus läheisyydestä, parisuhteesta tai sitoutumisesta ahdistaa ja pelottaa muttei niin paljoa, eikä se herätä minussa mitään itsemurhatuntemuksia, toisin kuin miesten suhteen. Joten voisiko olla mahdollista, että olisin lesbo vai onko tämä jotain aivan muuta?
Lue vastaus
Olen 20 vee, olen nainen/tyttö. Naiseksi identifioituminenkin tuntuu välillä oudolta, mutta trans en ole. Yleensä elämä on kivaa, on monta tapaa olla ihminen ja tiedän että voin olla oma itteni kaikissa porukoissa missä liikun.
Koska pukeudun "poikien vaatteisiin" tai neutraalisti, mua luullaan usein nuoreksi pojaksi, tai sitten kysytään että kumpi olen. Sinänsä mua ei kommentointi haittaa, mutta kieltämättä ahdistaa silti välillä aika pahasti. Mikä mä olen, mitä mä olen, jos mut jatkuvasti luokitellaan ns. väärään sukupuoleen enkä itekään tiedä mitä haluan. Peilistä tuijottaa takaisin kummallinen eksyksissä oleva hyypiö.
Tässä iässä moni muodostaa parisuhteita, mä en seurustelua tai seksiäkään kaipaa vielä, mutta tulevaisuus tällä elämän osa-alueella näyttää jotensakin toivottomalta. Kiinnyn ja kaukoihastun jatkuvasti hieman itteäni vanhempiin naisiin. Pelkään irrationaalisesti, että tämä taipumus samoin kuin se miten sukupuoltani ilmaisen on seurausta lapsuuden kokemuksista tai vääränlaisista esikuvista tai vastaavaa- pelkään että olen jotenkin vinoutunut jossakin elämäni vaiheessa. Kai mä muuten yrittäisin olla nätti enkä haikailisi leveämpien hartioiden perään. Kai mä muuten haluaisin poikaystävän enkä toivoisi että se yks naispuolinen työkaveri hymyilis mulle taas. Näistä ajatuksistani en viittis kertoa kavereilleni, koska he ovat niin suvaitsevaista porukkaa.
Lue vastaus
Olen 26 vuotias perheenäiti joka on aina tiennyt tykkäävänsä myös tytöistä. Minua on haukuttu ala-asteelta asti lesboksi ja huoraksi, samaa jatkui yläasteelle asti. En ole ikinä oikein osannut olla tyttöjen seurassa. Kavereitakin minulla on enemmän poikia ollut aina. Asuin sijaisperheessä jossa seksi ja seksuaalisuus olivat suuri tabu, itsetyydytys väärin ja sairasta jne. Olen ollut ainoastaan miesten kanssa ja yrittänyt todistella kaikille olevani umpihetero. Olen aina ollut epävarma itsestäni ja seksuaalisuudestani kokemustenpuutteen takia. Kerroin nykyiselle miehelleni pari vuotta sitten mieltymykseni naisiin ja hän vaati päästä leikkeihin mukaan jos joskus aion kokeilla, mutta en missään tapauksessa saa kokeilla liittomme aikana. Miksi hän oli näin ilkeä?

Haluaisin kokeilla seksiä naisen kanssa mutta minulla ei ole aavistustakaan kuinka naisia lähestytään ja mitä tulisi tehdä..?. Olen nyt parin vuoden aikana tullut enemmän ja enemmän sinuiksi itseni ja seksuaalisuuteni kanssa, pystyn ääneen myöntämään vaan en tiedä mikä olen. Näen ihmiset ihmisinä, en luokittelee sukupuolen mukaan, mutta miksi näen naiset niin hankalina ja jotenkin pelottavia? silti kiihotun ja haaveilen suhteesta ja seksistä naisen kanssa.. mieltäisin itseni bi-seksuaaliksi koska myös miehet saavat minut syttymään, mutta voinko sanoa itseäni bi-seksuaaliksi vaikken ole naista ikinä kokenutkaan? Mistä tiedän ettei naiset ole vain joku fantasia? miksi näen naiset ilkeinä ja ikävinä ihmisinä, vaikka silti tunnen suurta mielenkiintoa heitä kohtaan? Olenko itse vain niin epävarma että karkoitan muut sillä pois?
Lue vastaus
Hei!

Olisi kiva kuulla ajatuksianne sukupuolen moninaisuuteen ja vanhemmuuteen liittyen. Oma lapseni on nyt kuusivuotias ja aina ajoittain keskusteluun nousee sukupuoli ja sen moninaisuus - erityisesti oman sukupuoleni moninaisuus. Oma kehoni ei ole yksiselitteisesti mies/naiskeho. Olen avannut lapselleni asiaa niin että maailma on kaikessa monenlainen. Sukupuoleltaan suurin osa ihmisiä on miehiä tai naisia, mutta sitten on myös ihmisiä jotka eivät ole miehiä tai naisia. Heistä voi käyttää vaikka sanaa trans, tai muunsukupuolinen ja monesti nämä ihmiset itse kertovat kyllä mikä sana on heistä itsestään mukavin käytettäväksi.

Nämä vastaukset riittävät vielä tässä vaiheessa pienelle, mutta huomaan että minua hieman jännittää tulevaisuus ja pienen kaverisuhteet. Hän on itse sukupuoleltaan iloisen painokkaasti poika ja tykkää poikajutuista ja hänelle on tärkeää että kaverit on poikia ja että tehdään poikajuttuja yhdessä. :)

Jännitän, että ristiriita ulkomaailman ja kodin välillä kasvaa jossain kohti tulevaisuutta isoksi. Luulen että suurelle osalle tässä ajasta kasvaville lapsille sekä heidän vanhemmilleen sukupuolia on simppelisti kaksi ja huomaan jo nyt miettiväni miten kohtaan mahdollisia ristiriitoja tulevaisuudessa. Omiin periaatteisiini kuuluu avoimuus ja olen lapselleni kertonut että ei ole sellaisia asioita, mistä ei olisi lupa puhua, vaan hän itse saa päättää mitä asioita haluaa kenenkin kanssa jakaa. Jos jokin juttu vaikkapa kotona mietityttää, siitä saa aina jutella vaikkapa aikuisten kanssa hoidossa tai kaverin vanhemmille.

Kai pohjimmiltani pelkään että miten suojaan lastani ja itseäni jos kohtaamme epäasiallista tai epäkunnioittavaa kohtelua tulevaisuudessa. Oloa helpottaa jo ihan kirjoittaa tämä kaikki näkyväksi, mutta olisi kiva kuulla ajatuksianne ja kenties saada vähän vahvistusta siihen miten vähemmistöön kuuluvana vanhempana voi käsitellä mahdollisia ikäviä kokemuksia lapsen kanssa ja huolehtia siitä että lapsi rohkeasti uskaltaa kotona kertoa jos joskus jotain sellaista elämässään kohtaa (eikä ala esim. suojella vanhempiaan pahalta mieleltä).
Lue vastaus