Homoseksuaalisuus ja käyttäytymispiirteet

Minua vaivaa kovasti se, että miksi useissa homoissa, ja ilmeisesti myös minussakin hieman, on joitain sellasia erikoisia, voisi sanoa naismaisia piirteitä, ehkä nimitys ei ole oikea, mutta sellaisia piirteitä joista voi joskus päätellä tai arvata että kyseinen henkilö todennäköisesti on homo.

Ajattelin aiemmin, että ne ovat vain matkittuja piirteitä, esim. naismainen puhetyyli, kävelytapa yms. Mutta olen alkanut epäillä, että ehkä näissä piirteissä voi olla jotakin myötäsyntyistä. En ole tietoisesti itse matkinut sellaista tyyliä, mutta siitä huolimatta minun on arvattu olevan homo, tuollaisten piirteiden perusteella. Kävelytyylistäni, "pehmeästä" olemuksestani yms. Onko asiasta tehty mitään tutkimusta, johtuuko kyseinen "pehmeys" joissakin homomiehissä esim. aivoista, ja miksi sitä ei ilmene kaikilla mutta joillakin, enemmän tai vähemmän? Vaikuttaisi että joillakin lesbonaisilla olisi eräänlainen "kova" piirre itsessään, eli ns. "miehekäs" piirre.

Kysynyt H

Vastaus

Hei H

Otat esille kysymyksen, jota moni on varmasti mielessään pohtinut: missä määrin homoseksuaalisuus on synnynnäinen ominaisuus ja missä määrin siinä on kyse synnynnäisestä ”sukupuoliepätyypillisyydestä”. Moni homo tai lesbo on tunnistanut näitä piirteitä itsessään tai toisissa ja toisaalta on lukuisia homoja ja lesboja, joilta puuttuu täysin tällainen kokemus itsestä. Olen vuosien kuluessa vähitellen vakuuttunut siitä, että ihmisen seksuaalinen suuntutuminen on hyvin monikerroksinen, monikanavainen ja enemmän tai vähemmän muuntuva ilmiö.

Varsinkin niissä kulttuureissa, jossa korostetaan selkeitä sukupuolirooleja, huomiota on kiinnitetty lapsiin, joiden käyttäytyminen ennen kouluikää poikkeaa odotetusta. Huomiota tällöin on kiinnitetty erityisesti poikiin, jotka välttelevät ns. rajuja leikkejä ja suosivat leikkejä, joita voi leikkiä yksin tai yhdessä tyttöjen kanssa. Näiden poikien kehityksestä oltiin huolissaan, ilmeisesti homoseksuaalisuutta peläten, ja siksi heitä varten Yhdysvalloissa järjestettiin 1950/60 -luvuilla erityisiä hoito-ohjelmia.

Richard Green on tehnyt aiheesta tutkimuksen ja julkaissut sen v 1987 teoksessa The Sissy Boy Syndrome: The Development of Homosexuality. En saanut nyt käsiini ko kirjaa mutta muistelen että Greenin tutkimuksen kohteena olleista pojista, jotka oli ohjattu ko. ohjelmiin, huomattava osa, ehkäpä n. 30 % suuntautui aikuisuudessaan seksuaalisesti miehiin ja ehkäpä noin 20 % oli transsukupuolisia.
Bell, Weinberg ja Hammersmith julkaisivat 1981 tutkimuksen, jonka otoksessa oli noin tuhat homomiestä ja lesboa ja 500 heteromiestä ja -naista San Franciscon alueella.. Tämän aineiston miehistä 63% ilmoitti, että ei ollut lapsena nauttinut pojille tyypillisistä toiminnoista, vastaava luku heteromiehillä oli 10%. Homomiehistä 56% ilmoitti olleensa feminiinisempiä kuin muut pojat ja 42 % kertoi että useimmat lapsuuden ystävät olivat tyttöjä. Vastaavat luvut heteroilla oli 8 % ja 13 %. Samansuuntaiset tulokset tulivat myös naisten kohdalla. Nämä tulokset viittaisivat siihen, että homoseksuaalisuudessa olisi jotain myötäsyntyistä. Toisaalta noin 40-50 prosentilta homomiehistä puuttui tällainen lapsuudenhistoria.

D.J. Bem on mm. em. tutkimuksen perusteella kehittänyt psykososiaalisen teorian, joka pyrkii selittämään seksuaalisen suuntautumisen syntyä siten, että se hyväksyy biologiset lähtökohdat mutta seksuaalisuuden kehitys varsinaisesti tapahtuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Yhtenä perusajatuksena Bemillä on, erilaisuus on eksoottista, seksuaalisesti puoleensa vetävään. Bemin mallissa A) Biologiset muuttujat (geenit, sikiökauden hormonit) vaikuttavat -> B) Lapsuudenaikaiseen temperamenttiin (mm. aggressio ja aktiivisuustaso), joka vaikuttaa -> C) ”Sukupuolityypillisiin/epätyypillisiin mieltymyksiin”, jotka vaikuttavat -> D) Yksilö tuntee itsensä erilaiseksi kuin vastakkaista/samaa sukupuolta olevat ikätoverit (erilainen, vieras, eksoottinen) -> E) Epäspesifinen autonominen vireystilan nousu vastakkaista/samaa sukupuolta oleviin ikätovereihin -> F) Eroottinen/romanttinen kiinnostus vastakkaista/samaa sukupuolta oleviin henkilöihin (seksuaalinen suuntautuminen). Tämä prosessi ei Bemin mukaan edellytä vaiheita A-C vaan voi lähteä liikkeelle myös kohdasta D Tämän mallin yksi heikkous on sukupuolidikotomian korostuminen, ts sukupuolikokemuksen moninaisuus kaventuu liiaksi. Tätä mallia ei ole riittävän hyvin tutkittu mutta on yksi esimerkki tutkimuksista, jossa on kiinnitetty huomiota samaan seikkaan, jota kysymyksessäsi pohdit.

Juhani E. Lehdon ja Camilla Koveron kirja Homoseksuaalisuus tieteen näkökulmasta ja miesten kertomana (2010) tarkastelee homoseksuaalisuuteen liittyviä tutkimuksia. Suosittelen.

Pride -viikolla tuli Ylen Teemalta amerikkalainen ohjelma Kuulostanko homolta?, jossa homomies on hieman vaivaantunut omasta puhetavastaan ja lähtee tutkimaan mistä on kyse siinä että monilla homoilla on tunnistettava erottuva puhetapa. Hänen omalla kohdallaan tuli ilmi, että hänen puhetapansa oli muuttunut siinä vaiheessa, kun hän tuli ulos kaapista homona ja löysi vertaisia. Ohjelmassa tuli ilmi, että osa homoseksuaalisuuteen liittyvistä käyttäytymistavoista rakentuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa mm. joihinkin ihmisiin samaistumisen ja joistakin erottautumisen prosessissa. Yksi hyvä kysymys, mikä ohjelmassa nostettiin esille, oli se, miksi moni homo häpeää sitä että hänet voi tunnistaa äänestään tai eleistään. Osalla kyse lienee siitä, että huomaa että ei ole ihailemiensa (usein heteroseksuaalisten) miesten kaltainen. Se voi kertoa myös naisen ja naisellisuuden alisteisesta asemasta kulttuurisesti sisäistetyssä valtahierarkiassa. Itsensä hyväksyminen sellaisena kuin miksi itsensä luontevaksi kokee, lienee yksi hyvinvointia edistävä tekijä. Häpeästä ylpeyteen onkin Pride -tapahtumien ydinviesti.

Jussi Nissinen