Minulle ei löydy sanoja

Olen muunsukupuolinen ja olen herännyt ongelmaan, ettei suomenkielessä oikeastaan ole minulle sanoja. Siinä missä muita kutsutaan helposti tytöiksi, pojiksi, muijiksi ja jätkiksi, ei minulle löydy vastaavaa, mikä jostain syystä häiritsee olemistani. Miksi minua voisi kutsua? "Muunsukupuolinen" on sanana liian pitkä.

Kysynyt Ilta

Vastaus

Hei!

Olipa aiheellinen hyvä kysymys, johon minulla ei valitettavasti ole valmista vastausta. Olettaisin että yhä kasvava muunsukupuolisten yhteisö on voinut jo ottaa käyttöön jonkin lyhyen sanan, jolla toivovat itseään kutsuttavan. En ole siihen vain päässyt tutustumaan. Itselleni tulee mieleen sana Musu. Tai mikähän se voisi olla? Osahan ei pidä sanasta muunsukupuolinen, koska sen tavallaan edelleen nojautuu binääriseen sukupuolikäsityksen asettuessaan muuksi kuin kumpikaan kahdesta.

Muunsukupuolisten ryhmä kokoontuu Transtukipisteellä seuraavan kerran sunnuntaina 4.2. klo 11. Se voisi olla yksi paikka käsitellä tätä asiaa. Ellet pääse sinne niin Sinuksi palvelun vertaischat sukupuoltaan pohtiville voisi olla toinen mahdollinen foorumi. Kevätkauden chatit tulevat Sinuksi -sivustolle (sinuksi.fi) ja Pirkanmaan Setan sivuille (pirkanmaanseta.fi) tammikuussa.

Jussi Nissinen