Perheellinen bi-nainen

Olen aina tiennyt pitäväni sekä miehistä että naisista. Olen ollut asiasta avoin myös aviomiehelleni ja hän on asian kanssa ihan sujut. Suhteemme on kestänyt 10v. ja se on onnellinen. Meillä on lapsia ja eletään ns. ruuhkavuosia. Viimeisen parin vuoden aikana jostain syystä kiinnostukseni naissukupuolta kohtaan on yks kaks noussut pintaan. Ainahan se on ollut olemassa, mutta syystä tai toisesta minua on alkanut kovasti harmittamaan, etten ole saanut kokea ns. romanttista parisuhdetta naisen kanssa. Reilu vuosi sitten sovittiin mieheni kanssa avoimesta suhteesta puolin ja toisin. Haluaisin kokea naisen kanssa muutakin kuin seksisuhteen ja mieheni on näyttänyt sellaisellekin mahdollisuudelle vihreää valoa, kunhan aikani riittää myös meidän parisuhteelle.

Olen siis käytännössä vapaa kokeilemaan jopa suhdetta naiseen. Minua kuitenkin hieman pelottaa. En halua satuttaa miestäni, saati itseäni. Lisäksi mietin toteutanko juuri sitä klisettä, mihin biseksuaalit usein liitetään, että olemme ahneita, emme osaa päättää tai vain välivaiheessa ennen kunnollista kaapista ulostulemista. Toisaalta asianhan ei pitäisi kuulua muille, kun olemme tästä mieheni kanssa sopineet ja keskustelumme on avointa ja aktiivista. Nyt mietin että miten tästä eteenpäin?

Kysynyt AuroraB

Vastaus

Hei AuroraB

Kerrot olevasi onnellinen 10 vuotta kestäneessä parisuhteessa. Teillä on lapsia ja elätte ns. ruuhkavuosia. Kiinnostuksesi naisia kohtaan on kasvanut parin viime vuoden aikana ja olette puolisosi kanssa sopineet avoimesta suhteesta, mikä on avannut sinulle mahdollisuuden myös käytännössä toteuttaa suhteen naisen kanssa, jos niin päätät. Ja tässä kohdin sinua on alkanut pelottaa. Huolesi kohdistuu siihen että suhde naiseen voisi loukata miestäsi, suhdettanne ja sen kautta myös sinua itseäsi.

Epävarmuutesi tässä kohdin on hyvin ymmärrettävä. Edessäsi on periaatteessa mahdollisuus kokea asia, josta olet haaveillut, romanttisen suhteen naisen kanssa. Varmaan olet miettinyt mitä kaikkea uutta se voisi antaa sinulle. Samalla tiedostat sen, että se ei voi olla vaikuttamatta sinun ja miehesi suhteeseen. Ongelma on siinä että etukäteen et voi tietää miten se vaikuttaa sinuun, mieheesi ja teidän suhteeseen. Pelkäät että kun suuntaudut kohti haavettasi, voit vaarantaa sen mitä olet saavuttanut perheesi parissa. Toisaalta ehkäpä kysyt itseltäsi, että jos en nyt toteuta haavettani niin kadunko sitä lopun ikääni ja myrkyttääkö se minua ja suhdettamme.

Huomaan miettiväni neljää asiaa: sinun tarpeitasi, miehesi tilannetta, parisuhteen tilannetta ja perheesi lasten tarpeita.

Kerrot että elätte ruuhkavuosia. Mitä se teille tarkoittaa? Usein ruuhkavuosilla tarkoitetaan sitä että perheen vanhempien aika kuluu töissä, lasten erilaisten tarpeiden huomioonottamisessa, kodin ylläpitämisessä ja harrastuksissa – jos niihin ennätetään. Ruuhkavuosien aikana yllättävän monissa parisuhteissa ensimmäisenä ruvetaan tinkimään parin keskinäisestä suhteesta ja sen hyvinvoinnista. Parisuhde on silloin kuin työhevonen, jolta odotetaan venyvyyttä ja jaksamista, mutta jota ei muisteta riittävän monipuolisesti ruokkia. Silloin romanttiset haaveet helposti suuntautuvat suhteen ulkopuolelle. Jos tässä tilanteessa romantiikan nälkään haetaan ravintoa suhteen ulkopuolelta, voi se etäännyttää puolisoita toisistaan. Silloin vaarana on parisuhteen rapautuminen, ellei siihen käytä aikaa ja aitoa huomiota. Tästä nouseekin kysymys: millä tavoin huolehditte miehesi kanssa siitä että teillä on hauskaa ja sydäntä ravitsevaa aikaa yhdessä.

Asiaa on hyvä pohtia myös lasten kannalta. Lapsille se, että saisit uutta energiaa suhteesta naisen kanssa, voisi olla toisaalta ilahduttava asia (nähdessään sinut hyvinvoivana) toisaalta myös pelottava asia. Lapsille hyvin toimiva ja keskinäiseen arvostukseen perustuva vanhempien suhde on heidän turvallisuuttaan vahvistava tekijä. Se luo kodin ilmapiirin. Lapset hyvin nopeasti aistivat vanhempiensa mielialat ja suhteen säröt. Eli jos sinulla on ulkopuolinen suhde, olisi lasten kannalta parasta että sinun ja miehesi välit säilyvät lämpiminä ja turvallisuutta viestivinä.

Tällaisia kysymyksiä voisit tehdä itsellesi selvittääksesi omia tarpeitasi: Mitä saat mieheltäsi tässä suhteessa ja mitä hän saa sinulta? Mitä mielikuvia suhde naiseen herättää sinussa: mitä voisit saada toiselta naiselta ja mitä voisit hänelle antaa? Mitä seksi miehen kanssa merkitsee sinulle? Entä mitä seksi naisen kanssa voisi antaa sinulle? Miten reagoisit jos miehesi löytäisi itselleen toisen ihmisen johon ihastuisi ja jonka kanssa hänellä olisi seksiä? Miten reagoisit jos hän alkaisi viettää yhä enemmän aikaa tämän luona? Miten toisit esille omia tarpeitasi hänelle? Miten arvelet miehesi reagoivan kun tunteesi leimahtavat toiseen ihmiseen? Millaisen sijan miehesi saisi sen jälkeen tunteissasi, seksuaalisuudessasi ja arjen toiminnoissa? Mitä menetät jos et rakenna juuri nyt suhdetta naiseen? Miten konkreettisella tasolla olet keskustellut miehesi kanssa siitä mitä avoin suhde käytännössä, kun toisella tai molemmilla on sivusuhde, merkitsee teidän suhteen jatkolle ja miten se heijastuu lasten elämään?

Viisautta ja rohkeutta valintoihisi toivottaen

Jussi Nissinen