Seksuaalinen suuntautuminen

Hei. Olen 21 vuotias ja FTM. Olen nyt kahdesti käynyt TAYS:sin Trans-poliklinikalla, eli hyvin "transmatkani" alussa.

Suurin ongelma on ollut itseni hyväksyminen (mikä tosin on jo paremmalla mallilla) ja se, kuinka tulla ulos perheelleni ja sukulaisille.

Olen vuosia kannattanut julkisesti ja äänekkäästi LGBT oikeuksia, eli vanhempani kyllä tietää kantani kyseisiin asioihin. Tiedän myös, että vanhempani olisivat 100% OK jos olisin lesbo/bi yms. (Isäpuoleni ja osa sukulaisista jopa kyselee, onko minulla poika- TAI tyttöystävää)

Mutta varsinkaan isäpuoleni suhtautumista transihmisiin en tiedä, äitini pitää heitä lähinnä hämmentyneinä. Tosin äitini on ollut aina sujut sen kanssa, että lapsena pukeuduin poikienvaatteisiin, ja nyt vanhempana miestenvaatteisiin ja että pidän hiukset lyhyenä. Sen verran tiedän että ainakin 1/4 sisaruksestani olisi OK asian kanssa.

Suuri huoli on siskoni 11 v. Olen hänen ainut "sisko" ja tämän vuoksi hänelle tärkeä. Vasta kerran hän on huomioinut, että pukeudun miesmäisesti. Muuten hän haluaisi, että meikkaamme toisiamme, laittaisin hänen hiuksiaan ym. Mikä ei tietenkään minua innostaisi.

Ainoat jotka tietää sukupuoliristiriidastani ovat kaksi kaveriani (joista toinen arvasi asian itse, ja toinen kertoi epäilleensä "jotain tuon suuntaista" ) ja näistä toisen kaverin perhe tietää myös (arvasivat asian itse).

Olen miettinyt että tulisin kaapista vasta saatuani virallisesti diagnoosin F64.0. Mutta jos syystä tai toisesta saisin vain diagnoosi F64.8 (mikä olisi itselleni henkisesti todella paha paikka) en tulisi kaapista, vaan antaisi jatkaa kuvitelmia että olen lesbo/bi yms. Toisaalta haluaisin tulla kaapista jo nyt, ja myös siinä tapauksessa että en saisi F64.0 diagnoosia, vaan jonkun muun.

Minulla vaan ei ole hajuakaan mikä olisi paras ratkaisu, jättää myöhemmäksi vai tulla jo nyt, ja kuinka edes tulla kaapista tällaisen asian kanssa... Eli mikä olisi mahdollisesti paras vaihtoehto?

Myös seksuaalinen suuntautumiseni hämmentää minua. Minulla ei ole hajuakaan miksi itseäni sen osilta kuvailisi. Miehet kiinnostaa kyllä, naiset kiinnostaa joskus, välillä tuntuu että mikään sukupuoli ei kiinnosta, välillä taas tuntuu että vain miehet on se mun juttu. Mutta siinäkin on ongelma, heteroksi en voi itseäni sanoa, koska silloin näyttäisin naiselta joka pitää miehistä, mutta en myöskään homoksi koska silloin näyttäisin lesbolta (niin kauan kuin olen kaapissa transihmisenä). Toisaalta bi tai pan ei myöskään tunnu omalta, koska suosin miehiä yli muiden sukupuolien. Mikä olisi lyhyt ja ytimekäs vastaus uteluihin suuntautumisesta tällaisessa tilanteessa? "En tiedä" on kuitenkin sellainen vastaus, että siitä seuraa inhottavia jatkokysymyksiä.
Lue vastaus
Hei. Olen 14v tyttö ja mietin koko ajan, että olenko lesbo. Jos kaverini tätä kysyvät kiellän sen heti ja sanon tykkääväni pojista...
Mutta minusta tuntuu että se ei ole totta...
Kerroin tästä siskolleni ja hän sanoo että on okei asian kanssa mutta tämä saattaa olla ohi menevä juttu..
En tiedä yhtään mitä ajatella ja tunnen olevani eksynyt...
En voisi kyllä ainakaan kertoa kavereilleni sillä lesbot ja transut sut muut ovat erikoinen tapaus heille ja he eivät varmaan ihan hyväksy tätä.. mitä teen?
Lue vastaus
Olen 14v tyttö. Koen olevani lesbo, mutta haluan uskotella itselleni, että kaikki voisi vielä muuttua. Olen kertonut asiasta äidilleni ja kavereilleni ja kaikille asia oli ja on ok. Haluaisin tulla ulos kaapista myös ihmisille jotka eivät ole läheisiä tai tärkeitä, koska koen sen itse jotenkin asioita parantavana.

Haluaisin myös tulla kaapista siis siskolleni ja muillekin lähisukulaisille. Sisareni on 10v ja aina kun yritän kertoa hänelle alan vain ajatella, että hän on liian nuori. Vaikka hyvin tiedän hänen olevan tietoinen ainakin nyt yleisimmistä seksuaalisista- ja sukupuolisistasuuntautumisista. Hänelle olisi myös aika varmasti ok.

En myöskään tiedä miten kertoisin asiasta vaikka sukulaisilleni. Suurelle osalle minulle tärkeistä sukulaisista ottaisi asian varmasti hyvin, mutta en uskalla ajatella, että hylkäämisen pelko olisi aiheeton.

Kiteytetysti en haluaisi olla kaapissa, mutta en tiedä miten tulla sieltä enkä ehkä uskallakaan tulla kaapista. Keskustelen aiheesta ystävieni kanssa ja olen kiitollinen heidän avustaan ja näkemyksistään. Oletan myös, että mm. sukulaiseni pitämät minua liian nuorena tietämään seksuaalisuudestani.
Lue vastaus
Hei ! Olen 13 vuotias tyttö ja epäilen olevani bi. En ole varma biseksuaalisuudestani koska en ole ollut kertaakaan kunnolla ihastunut tyttöön. Tällä hetkellä olen ihastunut poikaan mutta haluaisin joskus seurustella tytön kanssa. Minulla on naispuolinen paras kaveri ja luulin jo olevani ihastumassa häneen mutta loppuen lopuksi niin ei käynyt. Koen kuitenkin pitäväni tytöistä, vaikka en ole tyttöön ikinä ollut ihastunut. Tiedän että minulla on paljon aikaa selvittää asia mutta tuntuu että pääni räjähtää koska pohdin tätä niin paljon. Jos nyt ajatellaan, että olisin bi, niin tiedän, että siskoni hyväksyisi minut täysin. Mutta isäni on toinen asia. hän on osoittanut jonkun asteista homofobiaa ja joka kerta, kun asia tulee esille, minun tekee mieli huutaa, että olen bi. Ei myöskään ole ikinä tuntunut hyvältä tulla luokitelluksi heteroksi. Äitini myös hyväksyisi seksuaalisuuteni. Minun tekisi nytkin jo mieli kertoa siskolleni koska hän on aina ollut tukenani mutta en uskalla. Myöskin aina kun äiti sanoo välillä vitsillä, että onkos koulussa kivoja poikia mieleen tulee heti että no miksei myös tyttöjä?
Lue vastaus
Hei. Kirjoitin samalla nimimerkillä viime huhtikuussa omista turhautumisen tunteistani monen moisista asioista. Tulin viime toukokuussa kaapista ulos perheelleni ja muutamalle kaverilleni. Se meni ihan hyvin, mutta en tullut avautumaan siitä.

Niin kuin kerroin aiemmassa tekstissäni, olin hieman hämmentynyt "seksuaalisesta tyylistäni" ja en tiennyt minkälainen ihminen olen "lgbt-kulttuurissa". No tiedän ainakin nyt minkälainen en ole. En koe olevani osa sitä yhteisöä minkä jäseneksi olen nyt julkisesti tullut. Näytän ja käyttäydyn aivan samalla tavalla kuin ennen ulos tuloa: normaalin heteromiehen tavalla. Pidän viskistä, rockista, hyvistä trillereistä ja videopeleistä enkä ole prinsessa tai bimbo persoona niin kuin muutamat paikalliset homot ja biit joita olen tavannut ovat. Olen viehättynyt mukaviin miehisen oloisiin miehiin (ei kuitenkaan äärimmäisyyksiin kuten harrikat, puskaparrat, kovistelu, bear jäbiä), jotka osaavat välillä heittäytyä tiputtamatta aivojaan matkan varrelle. Totta puhuen en tunne oloani yhtään onnellisemmaksi tai paremmaksi kaapista ulos tulemisesta huolimatta.

Tämän vuoksi minun on ollut vaikeaa päästä sateenkaari porukoihin mukaan ja toimintaan, osaksi sen takia että olen heteron oloinen ja osaksi omasta tahdostani koska en pidä järjestetyn lgbt toiminnan ilmapiiristä. (http://mustaorkidea.blogspot.fi/2016/06/gay-pride-ja-pervot.html?m=1) Olen lähestulkoon samaa mieltä esim. tämän artikkelin kanssa.

Tunnen olevani yksin ja eristäytynyt, vaikka näin erästä miestä vielä muutama kuukausi sitten. En koe enkä osin haluakkaan olla osana tätä kulttuuria. Silti samaan aikaan haluaisin ystävän, jonka kanssa voisin puhua tallaisista asioista ja haluaisin välillä jopa juhlistaa omaa seksuaalisuuttani. Se on vain niin hankalaa.

Tiedän, että teidän on vaikeaa vastata tallaisiin viesteihin. En odotakaan vastauksen tulevan vain taivaasta minulle, halusin vain kertoa miltä minusta tuntuu.
Lue vastaus
Hei, oon 19-vuotias tyttö. Oon ollut ihastunut tyttöihin ja poikiin, seurustellut vaan poikien kanssa. Nyt oon alkanut kiinnostumaan tytöistä enemmän mutta mua pelottaa se, miten mun ystävät ja perhe ottaisi asian jos kertoisin olevani bi. Yksi ystäväni kysyi, olenko naisiin päin, kun näki tinderprofiilissani sateenkaaren. En uskaltanut sanoa totuutta vaan kielsin asian. Olin ulkona yhden tytön kanssa ja minusta tuntui kuin kaikki olisivat katsoneet meitä, vaikka todellisuudessa niin ei käynyt. Miten osaan olla rennompi itseni suhteen ja hyväksyä sen mitä olen ja kertoa läheisilleni?
Lue vastaus
Moi,

olen 18-vuotias poika, ja olen hiljattain itse hyväksynyt, monen vuoden ”sisäisen taistelun” jälkeen oman homouteni. Pitkään ajattelin kieltäväni seksuaalisuuteni loppuelämäni ajaksi, mutta onneksi tajusin, että sille polulle lähteminen olisi luultavasti elämäni suurin virhe.

Tällä hetkellä kuitenkin tunnen polkevani tyhjää asian käsittelyn suhteen, ja että kaapista ulostulo olisi luultavasti ainoa tie ulos umpikujasta. Se on kuitenkin asia, jota pelkään suunnattomasti, ehkä osittain sen takia, että asuinympäristöni kuuluu luultavasti koko Suomen ahdasmielisimpiin, ja siksi, että pelkään ystävieni, sukulaisteni jne. reaktiota. Asiaa kun en ole tuonut esille ikinä missään muodossa, ja lienen suhteellisen ”keskiverto”, massasta poikkeamaton jätkä, niin olemukseni kuin kiinnostuksien kohteideni puolesta. En ole myöskään juuri koskaan puhunut syvällisesti minua painavista asioista tai tunteistani perheenjäsenieni kanssa, ja ystävienikin kanssa puheenaiheet ovat lähinnä pinnallisia, joten jo aiheen mainitseminen tuntuu melko haastavalta.

Turhauttavaksi ja masentavaksi asian tekee se, että tunnen valtavaa halua tulla ulos kaapista, sillä seksuaalisuuteni jatkuva salailu ja peittely kuormittaa minua valtavasti. Haluaisin löytää jonkun, jonka kanssa jakaa elämän ilot ja surut, nauraa, itkeä, rakastaa. Mutta aina kun saan jostain lisäpuhtia kaapista ulos tulemiseen, tuntuu että pelot kasvavat samassa suhteessa yhä suuremmiksi - vaikka elänkin raskasta ja rakkaudellisesti yksinäistä ”kaksoiselämää”, on siitä tullut jo jollain tavalla tuttua ja turvallista. Elämä kaapin oven toisella puolella sen sijaan olisi hyppy lähes tuntemattomaan, ennustamattomissa olevaan maailmaan, jossa elämä voisi toisaalta olla mahtavaa tai toisaalta maanpäällistä helvettiä. Saisinko enää elää rauhassa tavallista, entistä elämääni, kun minut on leimattu homoksi ja minuun rinnastettu kaikki siihen liittyvät stereotypiat.

Jos/kun saan itseni vihdoin kaapista ulos, mietityttää myös se, miten on edes mahdollista löytää seuraa vakavassa tarkoituksessa, kun suurin osa homojen seuranhakuilmoituksista tuntuu olevan seksuaalisuutensa kanssa täysin ristiriidassa olevilta henkilöiltä, jotka eivät edes halua tai kykene sitoutua vaan pelkkää seksiä.

Olen kuitenkin kaikesta huolimatta ikuinen optimisti. Joka ilta mietin, että jossain on varmasti joku, joka rakastaa minua ja tuntee samalla tavalla kuin minä tunnen. Joskus kuitenkin vaan suorastaan itkettää, kun miettii kuinka kaukaiselta ajatus siitä, että saisi avoimesti olla se, kuka olen, ja olla yhdessä jonkun kanssa, jota rakastaa, jonka kanssa jakaa elämäänsä ja läheisyyttä, vielä tuntuu.

Anteeksi ylipitkästä kysymyksestä, joka ei taida edes näyttää kysymykseltä, mutta oli mahtavaa ja helpottavaa saada kertoa tuntemuksistaan ja ongelmistaan edes jollekin. :)
Lue vastaus
Moi oon 13 vuotias tyttö ja mulla on pari ongelmaa. Uskon olevani bi mutta en ole aivan varma. Ihastun yleensä poikiin mutta koen pitäväni myös tytöistä. Kunnollista tyttö ihastusta minulla ei ole kuitenkaan ollut vaikka koen pitäväni myös tytöistä.
En ole ikinä tuntenut että haluaisin kuulua hetero "lokeroon". Haluaisin kertoa äidilleni tai siskolleni monimutkaisista tuntemuksistani mutta tuntuu että se ei olisi sopivaa koska en ole varma olenko bi.
Isäni on sitten toinen asia koska jos olen bi pelkään että hän ei hyväksy minua. Hän on osoittanut että homous ei ole ok hänen mielestään. Siskoni taas olisi ensimmäinen henkilö jolle kertoisin koska olemme hyvin läheisiä. Lähiaikoina olen myös miettinyt sukupuoltani. En haluasi luultavasti lokeroida itseäni kumpaankaan sukupuoleen. Isäni on myös osoittanut että trans sukupuolisuus yms. Ei ole hänen mielestään ok.

PS.
Ja lisään vielä että minulla on nyt alkava ihastus naispuoliseen ystävääni.
Lue vastaus
Mä olen 17 vuotias, ja biologisesti syntynyt naiseksi, ainakin omistan d kupin tissit ja kuukautiset liian usein, joten se on kai aika selvää, että naiseksi minut lasketaan.

Mulla on yksi kaveri, kenen kanssa puhun paljon kaikesta ja hyvin rehellisesti, ja olemme puhuneet siitä, kuinka nykyisin lapsia ei saa sanoa tytöiksi tai pojiksi ja antaa heidän kasvaa sellaisina kuin itse haluavat ja muuta roskaa. Olemme yhtä mieltä, että niin kauan kun sinulla on miehen/naisen värkit, niin se sinä olet.
En tarkoita tätä ilkeästi, mutta näin uskon... vai uskoin… sepä se, en tiiä enää. Olen ollut kerran elämässäni umpirakastunut tyttöön, melkein 3 vuotta, ja olen vasta päässyt siitä yli, mutta oonkohan vaan. Kun ihastuminen oli suurimmillaan, mietin että olen rakastunut ihmiseen, en sukupuoleen. Tämä tyttö oli vieläpä hyvin poikamainen ja se kiehtoi minua.

Täytän pian 18, ja olen enemmän hukassa kuin ikinä.
En ole ikinä katsonut ns. oikeaa paria (eli vaikkapa kavereitani suhteessa tai sellaisia jotka ovat minun näköetäisyydelläni ja tiedän oikeiksi pareiksi), että he olisivat hyvä pari tai että "tuota minä haluan". Tämän kokemuksen olen kokenut vain kerran pari elämäni viimeisen vuoden aikana, eikä yksikään heistä ole oikea pari, he ovat fiktiivisiä hahmoja, jotka ovat miehiä ja homoseksuaaleja. Heitä katson ihailevasti... sitä minä haluan.

Jos näkisit minut kaupungilla, et varmaan katsoisi toistamiseen, olen ihan hyvän näköinen, mutten ihmeellinen, näytän normaalilta teini pojalta. Jos katsoisit hiukan tarkemmin huomaisit, että paitani on kireä siitä missä tissit kasvaa ja että kasvonpiiteeni ovat kovinkin naiselliset, vaikkei mikään muu minussa naisellista olekkaan.
Joten, olen siis nainen, joka ei haluaisi muuttaa itseään, mutta ei voi kuvitellakkaan elää lopun elämää siten, että minut nähdään ja että minua kohdellaan naisena. Unelmaelämääni olisi olla homo mies, mutta olen nainen, ja jos pidän miehistä, olisin vain hetero ja hauskin osuus tässä on se, että en halua olla hetero. Haluan olla homo, koska siltä minusta tuntuu, mutta haluan poikaystävän, mutta satun olemaan nainen. Ja saatan yhä olla ihastunut oikeaan naiseen. En ole ikinä tuntenut olevani näin hukassa identiteettini kanssa, enkä halua puhua kenellekkään avoimesti tästä vaan kärpertyä peiton alle ja odottaa, että joku tulee ja kertoo mikä minun pitäisi olla… koska mä en enää tiiä? Osaisko kukaan sanoo mitään mun sekaisin olevasta elämästä?
Lue vastaus
Tervehdys!
Kaikkeen sitä sitten elämä viekin. Nyt tänne neuvoa epätoivoisesti kysymään, koska mikään muu ei tunnu auttavan. Olen pian 40 lähestyvä nainen, miesten kanssa seurustellut ja pitkään naimisissakin ollut. Tällä hetkellä asumuserossa. Lapsiakin on siunaantunut. Ovat kaikki poikia, joten siitäkö naisenkaipuu?
Jo useiden vuosien ajan olen ihastunut naisiin, ensimmäisen kerran ehkä 10 vuotta sitten. Yhtä suorastaan palvoin ja menin hölmönä tunteeni laittamaan pitkällä viestillä. Ei hyvä, oli supernoloa ja pilasi meidän ystävyyssuhteen täysin. Sen jälkeen olen taas muutaman ihastuksen kyllä kokenut.
Tv-sarjojen naisiin ja lesbopareihin olen suorastaan sairaalloisen ihastunut ja tuijottanut sitten youtube-videoita sata kertaa putkeen. Mutta koskaan en ole tyttöä/naista pussannut, jos ei lasketa lapsuuden lääkärileikkejä ym.
Miten edetä asiassa? Toisaalta tahtoisin korjata avioliittomme lasten takia, mutta seksi miehen kanssa on väkinäistä ja vastenmielistä. Mutta mistä edes tietäisin mitä oikeasti haluan ja elänkö vain illuusiota? Äitini on tiukan uskovainen ja puhuu aina kamalalla tavalla homoista.

Tahtoisin niin hulluna olla ja silittää naista, mutta mitä menetän vaakakupissa? Ydinperheen? Tämä pähkäily on jatkunut jo liian pitkään näin.
Lue vastaus
Hei olen 13-v tyttö. Olen huomannut ihastusta erästä naista kohtaan jo yli puolisen vuotta ja koen olevani lesbo. Olen jo kertonut parille parhaalle kaverilleni ja sille ihastukselleni tunteistani, mutta minua pelottaa silti kertoa muille. Haluaisin puhua jollekkin samanlaisia tunteita tuntevalle ihmiselle, mutta en tiedä/tunne ketään muuta kuin sen ihastukseni enkä hänenkään kanssaan voi jutella kuin puhelimella ja haluaisin puhua jollekkin ihan kasvotusten. Haluaisin kuulla muiden kokemuksia seksuaaliseen suuntautumiseensa liittyen, mutta en tiedä/tunne ketään sellaista kelle voisin puhua. Toivoisin, että saisin edes vähän apua täältä. Ja yksi jutti minkä haluaisin vielä tietää on, että onko sillä väliä kuinka suuri ikäero on niinkuin esim., jos seurustelisi jonkun kanssa joka on yli viisi vuotta sinua vanhempi niin haittaisiko se jotenkin?
Lue vastaus
Elikkäs joo oon 14v poika. Mulla ei oo koskaa ollu kunnon tyttöystävää. On ollut 8kk sitte 2vk kokeilu. Pyydän jo anteeksi heti, jos aihe ei tänne kuulu. Mutta asiaan, tyttö halusi kanssani jo seksiä mutta minua alkoi aihe ahdistamaan. Ajatus tytön kanssa kiihottaa kovasti. Mutta pelkään että kun on tallaista ahdistusta, että olisin homo. En ole varsinaisesti pojista koskaan kiihottunut ja en ole koskaan poikiin ihastunut. Tytön kanssa suhde tuntuu luontaiselta. Minun kavereillani tuskin tallaista ahdistusta on, sillä heistä suurin osa on harrastanut jo seksiä. Eniten pelottaa, entä jos en pidäkään siitä, entä jos lerpahtaa kesken kaiken, entä jos en laukea, entä jos seksi epäonnistuu.
Lue vastaus
Olen äärettömän hukassa levoton ja rakastunut väärään ihmiseen. Asun miehen kanssa kämppiksinä tunteiden viilennyttyä vuosia sitten. Nyt olen tavannut hänet, siis naisen, ja maailma keikahti raiteiltaan totaalisesti. Halailen häntä, koskettelen, ja jotenkin asia meni siihen, että keskusteltiin muissa yhteyksissä naisista ja hän sanoi painokkaasti olevansa hetero. Nyt olen hämilläni surullinen, huomasiko hän jotain, kaatuuko ystävyys tähän, koskaan en ole sentään ehdotellut mitään, onneksi.
Lue vastaus
Hei! Tajusin pari kuukautta sitten, että olen panseksuaali. Sitä ennen olen siis ollut panseksuaali vain tietämättä koko termistä jne. Minulla on pari ystävää, jotka kuuluvat myös seksuaalivähemmistöihin. Ja oikeastaan paras ystäväni on bi-seksuaali. Olen kertonut siskolleni ja vain parhaalle ystävälleni seksuaalisuudestani. He molemmat ovat ottaneet asian hyvin. Minua kuitenkin pelottaa kertoa vanhemmilleni (tiedän ettei ole pakko) koska he ovat äidin puoleltani hyvin uskonnollisia ja uskovat siihen, että naisen kuuluu olla miehen kanssa. Minua pelottaa heidän reaktionsa, sillä he ovat eri uskonnossa kuin minä ja panseksuaalisuus voi pelästyttää heidät. Äitini saattaisi ehkä ymmärtää seksuaalisuuttani, sillä hänellä on ollut/on homoseksuaalisia ystäviä. Olen monesti ilmaissut heille, että mielestäni nainen ja nainen voivat olla yhdessä ja että luonne ratkaisee jne. Tästä syystä minun onkin vaikea hyväksyä panseksuaalisuuttani. (Siskoni on siis myös pan) Ja aiheesta puhuminen tuntuu hyvin vaikealta. Minusta myös tuntuu, etten voi mennä esim. prideen, koska en ole kertonut seksuaalisuudestani muille. Ja vanhempani saisivat tietää jos sanoisin meneväni prideen. Tällä hetkellä oloni on siis hyvin sekava ja hämmentynyt. Mitä tehdä?
Lue vastaus
Olen 15 vuotias tyttö ja minua ahdistaa pojat ja lähiaikoina myös tytöt. Olen omaitseni parhaiten poikien seurassa. Kysymys kuuluu mikä olen seksuaaliselta suuntautumiseltani? En ole koskaan seurustellut saatikaan suudellut ketään, mutta sanon usein kavereilleni, kuinka komeita poikia olen tavannut. Olen uskonnollisesta perheestä.
Lue vastaus
Hei olen 14 v poika joka on pienestä asti tuntenut ihastusta tyttöihin sekä edelleen tunnen vetoa tyttöihin mutta nyt viikko sitten tunsin tietynlaista vetoa poikaan.

Kiihotun edelleenkin naisista mutta kiihotun myös siitä, kun ajattelen että toinen samaa sukupuolta oleva masturboi. En ole ikinä tuntenut mitään tunnetta samaan sukupuoleen mutta nyt ollessani 14 olen tuntenut pari kertaa. En pidä pojista mutta yksi aiheuttaa minulle epävarmuuden tunteen. En halua olla pojan kanssa mitään muuta kuin kaveri mutta tytön kanssa haluan. Muutama päivä sitten kuvittelin pussaavani tätä poikaa ja se aiheuttaa epävarmoja tunteita, vaikka en hänestä tykkää. Tyttöjä voisin pussata paljon mieluummin. En myöskään kiihotu SEKSISTÄ pojan kanssa. Olen kyllä aina pitänyt tytöistä enkä pojista! Onko tämä jokin vaihe, sillä koen itseni onnelliseksi jos olisin tytön kanssa yhdessä. Auttakaa nopeasti!
Lue vastaus
Moi olen juuri 15-vuotta täyttänyt nuorukainen (poika) kärsin seksuaalisista pakkoajatuksista ja homouskammosta. Elikkä ennen kuin joku käsittää väärin en ole homofoobikko. Olen hyvin suvaitsevainen ja hyväksyn kaikki. Mutta 2kk sitten päähäni tupsahti, että entä jos olen homo. Ilman mitään syytä varsinaisesti. En muistaakseni ole koskaan ihastunut poikaan vaan aina tyttöihin. Ja aina kun tyydytän, niin se ajattelen aina naisia. Katson pääasiassa vain lesbopornoa joskus myös heteropornoa. Kerran kokeilin katsoa homopornoa ja kokeilin runkata mutta en pystynyt sillä alkoi ahdistamaan niin paljon, että en voinut edes katsoa sitä videota. Kadun tätä, sillä sitten se varsinainen helvetti alkoi. Päässäni alkoi pyöriä seksuaalisia kuvia miehistä. Eka ne ahdistivat, sitten ne eivät tuntuneet enää miltään nyt ne jopa kutkuttavat kerran sain puolistondiksen siitä (eilen) ja pelkään että nämä ajatukset tekevät päivä päivältä minusta homon.

Muistan jo varhaisesta eskari iästä kun pussailin tyttöjen kanssa silloin olin suosittu ala-koulussa tyttöjen keskuudessa ja minulla oli silloin koko luokka kavereina. Kaipaan sitä aikaa tai ylipäätänsä vielä sitä aikaa 3kk sitten kun koin olevani täysin hetero. En kestä, jos minusta tulee homo en halua ikinä olla poikien kanssa muuta kuin vain hyvä kaveri. Haluan saada jälkikasvua LUONNOLLISIN tavoin. Bi:nä voisin vielä hyväksyä itseni mutta umpihomona luultavasti tappaisin itseni. Minulla on suvaitsevat vanhemmat ja osa kavereistani on suvaitsevia, joten kaapista tulo ei ole ongelma mutta en pysty sitä jos olen oikeasti homo myöntämään itselleni ja mun elämä olis pilalla silti. Nyt saattaa vielä tuntua tältä mutta pelkään että parin viikon päästä munaa. Mun elämä on nyt täyttä helvettiä näitten ajatusten takia ja en tiedä enää mitä olen. Jos pystytte vähän auttamaan tai jakamaan kokemuksia, kun olitte tässä iässä ette uskon kuinka arvostaisin. Voiko homoeroottiset ajatukset muuttaa sinut homon suuntaan, jos niitä väkipakolla ajattelee koko ajan? Joudun testaamaan joka päivä monta, kertaa kiihotunko niistä.
Lue vastaus
Olen 13v poika ja olen homo.
Mutta minua pelottaa että tämä onkin vain vaihe enkä olekaan homo. Jos tulisin kaapista ulos vanhemmilleni niin he tod. sanoisivat "se on vaihe se menee ohi."
Mutta kun minusta tuntuu että tämä ei ole vaihe vaan pysyvää. Olen tykännyt 10v asti pojista ja tykkään edelleen! En voisi kuvitella itseäni naisen kanssa. Ja jos mummokin kysyy "no onks sul tyttöystävää jo?" niin lemahdan tulipunaiseksi ja haluaisin silloin vain sanoa että olen homo.
Olen ajatellut tulla lähiaikoina kaapista ulos mutta minulla on tullut tallainen ajatus että en olisikaan homo ja tämä olisikin vain vaihe. En tiedä mitä tehdä.
Lue vastaus
Olen 28-vuotias nainen ja olen alkanut kyseenalaistamaan omaa seksuaalisuuttani viime aikoina. En ole koskaan ihastunut kehenkään, vaikka olenkin seurustellut kerran miehen kanssa (olimme yhdessä peräti 6 vuotta).
Koko seurustelun ajan tunsin oloni epämukavaksi ja ahdistuneeksi, vaikka pidinkin hänestä henkilönä. Pelkkä intiimin yhdessäolon ajattelukin hänen kanssaan sai niskakarvani pystyyn ja erottuamme en pysty edes kuvittelemaankaan olevani miehen kanssa uudelleen. Koko ajatus ällöttää.

Olen huomannut katsovani tai kiinnittäväni huomiota toisiin naisiin ollessani ulkona, mutten koe varsinaista seksuaalista vetoa.
En tosin tiedä johtuisiko tämä siitä että olen hyvin jyrkästi kieltänyt olevani kiinnostunut naisista aina siitä lähtien, kun kaverini ala-asteella levittivät ilkeitä juoruja (väittivät minun olevan lesbo) ja hylkäsivät minut täysin ja siitä tullut jonkinlainen negatiivinen ajatus.

Jos kuvittelen parisuhdetta ja vaikka asumista saman katon alla naisen kanssa en koe oloani ollenkaan ahdistuneeksi, toisinkuin jos kuvittelisin saman tilanteen miehen kanssa.

En osaakkaan sanoa mitä olen. Haluaisin kuitenkin parisuhteen ja jakaa elämäni jonkun kanssa. Löytää sen onnen arkeen, mistä monet puhuvat. Onko minulla jotain lukkoja, jotka pitäisi käsitellä, että minulle selkiytyisi kenestä olen oikeasti kiinnostunut
Lue vastaus
Moi, olen 13v tyttö, joka miettii seksuaalista suuntautumista. Kiihotun todella paljon tytöistä ja voin saada orgasmin vain naisten pussailemisen aatteesta. En ole ikinä sormittanut enkä kosketellut itseäni mutta kiihotun niin paljon ja vahvasti naisista. Tykkään kyllä ehkä miehistäkin? Olen jopa lievästi kiihottunut kerran miehestä, ja olen ihastunut moneen poikaan. Olen vain pari kertaa nähnyt jonkun tytön ja ajatellut "hän on söpö" ynnä muuta. Mutta en tiedä oliko se ihastumista vai mitä... Mutta kun nään naisten pussailevan tai muuta... se vain kiihottaa. Olen ollut netti suhteessa kahteen poikaan, jossa yksi oli transseksuaali. En vain tiedä, olen vielä 13 ja minulla on vielä aikaa. Toinen asia vielä. Kiihotus tuntuu ahdistavalta minulle. Se on vahva ja melkein epämukava. En tiedä miksi... Samoin orgasmit... olen saavuttanut 2, vaikken ikinä koskettelulla. Kerran fanfictionilla ja kerran kirjoitin instagramiin "#sexy" ja naisia pussaili altaassa. En ole katsonut pornoa enkä kunnon alastomuutta. Jos vain voisitte auttaa... kiitos.
Lue vastaus
Olen 16-vuotias, pienellä paikkakunnalla lukiota aloitteleva tyttö ja olen hiljattain ymmärtänyt olevani pan/biromanttinen (vielä en ole varma, kumpi. Eipä sillä ole väliä) demiseksuaali.
Minulla on kaveri, joka tuli kaapista kaveriporukalleen, ja sanoi olevansa lesbo. Meidän [kaveriporukan] mielestä siinä ei ole ongelmaa. Tietääkseni perheelleen hän ei ole kaapista vielä tullut.
Itsekin tiedostan, että joskus kaapista ulos tuleminen on minullakin edessä. Kaverini (sama porukka) on ottanut pan/biromanttisuuteni hyvin. Nyt askarruttaa, että jos lukiossa alan seurustelemaan tytön kanssa, ja suhde on vakavampi, miten kerron asiasta perheelleni? Seksuaalivähemmistöt ovat heille – heidän mukaansa – OK, mutta kuulen useastikin että "tämäkin on homo" ja että "homoutta korostetaan liikaa" tai: "kaikkialla on nykyään homoja".
Minusta se on typerää ja heidän puheissaan on kielteinen sävy.
Ihan sama kuka siinä vierellä on, pääasia että on onnellinen.
Lisäksi koen asumisen pienellä paikkakunnalla ongelmallisena: täällä on tapana juoruilla eivätkä kaikki katso hyvällä.
Lue vastaus
Hei.
Huomaan, että monia askarruttaa samat kysymykset kuin itseäni, mutta en silti löydä vastauksia siihen mikä omassa sisimmässäni kalvaa.

Olen 17 vuotias, ja pian ikää tulee täyteen 18 syksyllä.
Kertaakaan en ole ihastunut ihmiseen. Vastakkaiseen tai samaan sukupuoleen, vaikka pidänkin ajatusta kiehtovana. Ajatus parisuhteesta ahdistaa. Minuun on monesti ihastuttu, mutta olen kieltäytynyt. Se on vaikuttanut ihmissuhteeseen ja minun on ollut sen jälkeen vaikea lähestyä tätä ihmistä. Se tuntuu henkisesti liian raskaalta.

Mutta... Olen tuntenut erään naisen 11 vuotiaasta asti. Luokittelisin hänet parhaaksi ystäväkseni. Luotetuimmaksi ystäväkseni. Hän on vahva, kovamielinen mutta leikkisä persoona. Voimakas nainen. Hän on nyt 28 vuotias. Huomattavasti minua vanhempi. Hänellä on ollut elämässään vain yksi parisuhde ja usein hän puhuu nuorista ihmisistä jotka häneen ihastuvat synkeässä valossa. Monet hänen ystävänsä ovat rakastuneet häneen hetkellisesti, ystävyyden kasvaessa.

Tunne on itselleni outo. Pari vuotta sitten teini ikäni aluilla aloin tuntemaan omituista kevyttä tunnetta aina kun vietin hänen seurassaan aikaa. Ja se on jatkunut sen jälkeen. Olemme päivittäin tekemisissä, ja huomaan olevani onnellinen hänen seurassansa. Ja välillä minusta tuntuu, että hän minun. Mutta pelkään.. ja uskon että se ei ole enempää. Uskon.. että jos hänellä on tunteita, saan kuulla ne vasta 18 vuotiaana. Mutta samalla, tuntuu rankalta vaivata sydäntäni sillä ajatuksella. En osaa päästää irti. Koska en usko, että pystyisin koskaan löytämään mitään yhtä rakasta ja tärkeää. Olen aina ollut huono ystävystymään. Eikä minulla ole muita sydänystäviä, joihin pystyisin tukeutumaan jokaisessa vartalon ongelmassani tai henkisessä. Kuitenkaan, en voisi kuvitella harrastavani seksiä hänen kanssaan. Toisin kuin miehen. Mutta miehet, herättävät minussa suuren ahdistuksen jota en pysty karistamaan kannoiltani. En tiedä mitä teen. Elän itseni kanssa ristiriidassa.
Lue vastaus
Moi!
Oon 14 vuotias poika(:
Mulla on tullut aika paljon ihastuksia poikiin ja tyttöihin. Olen aika varma että olen Bi... Kukaan perheestäni/kavereistani ei tiedä, uskoisin kyllä että perheeni ymmärtäisi mutta en usko että kaverini ymmärtäisi.
Kaverini eivät selvästikkään ymmärrä/hyväksy LQBT:tä.
Mitä tekisin...?
Kiitos(:
Lue vastaus
Hei!

Tässä puolivälissä viittäkymmentä on alkanut aina vaan enemmän miettiä, mikä onkaan oma suuntautuminen. Pitkästi kolmattakymmentä vuotta saman miehen kanssa, neljä lasta synnyttäneenä, kasvattaneena (no ovat vielä äidin helmoissa, teinit) ja sittemmin miehestä eronneena ja sinkkuuteen kyllästyneenä tekisi mieli uuta suhdetta. Tämän ikäinen nainen ei vaan kelpaa kuin vanhoille ukoille, eikä tällä alapäällä muutenkaan pornoon tottuneita ukkoja pidetä.

Seksi miehen kanssa olisi tuttua huttua mutta ei nappaa. Katselen mielelläni hyvännäköisiä miehiä mutta niin naisiakin. Etsin netistä miestä, ei löytynyt. Nyt laitoin naisen hakuun, eipä tunnu löytyvän naistakaan. Ja jos näin vanha nainen etsii naista, olettaa vastapuoli varmasti kokemusta myös naisten välisestä seksistä. Sitä ei ole, ihan neitsyt siinä mielessä.

Tein jälleen jokusen "aivojen sukupuoli" -testin. Niiden mukaan olen mies: pisteet testistä riippumatta lujasti miehen puolella. On ollut aina, myös muinoin lukiossa psykantunnilla. Mielestäni olen kuitenkin nainen. Hämäävää! Hiuksista tykkään itselläni lyhyinä (käytännöllisyys kunniaan) mutta pukeudun tarvittaessa vaivatta mekkoon ja korkeisiinkin korkkareihin. Työkaverit taitavat pitää minua kuitenkin enemmän naisiin kallellaan olevana ja se on välillä vähän hankalaa kun kaikki työkaverit ovat naisia.

Tykkään katsoa yaoita. Olen ehta fujoshi. Fantasioidessa olen mies, joka harrastaa seksiä miehen tai naisen kanssa. Fantasioilla ei ymmärtääkseni kuitenkaan ole tekemistä seksuaali-identiteetin kanssa..?

Olenko ihan vaan perushetero pienin maustein? Vai bi? Vai mikä? Onko sillä väliä?
Lue vastaus
Olen 13v poika ja minä taidan olla homo.
Mutta minua pelottaa, että tämä onkin vain vaihe enkä olekaan homo. Jos tulisin kaapista ulos vanhemmilleni, niin he todennäköisesti sanoisivat "se on vaihe, se menee ohi."
Mutta, kun minusta tuntuu, että tämä ei ole vaihe vaan pysyvää. Olen tykännyt 10v asti pojista ja tykkään edelleen! En voisi kuvitella itseäni naisen kanssa. Ja jos mummokin kysyy "No onks sul tyttöystävää jo?" niin lemahdan tulipunaiseksi ja haluaisin silloin vain sanoa, että olen homo.
Olen ajatellut tulla lähiaikoina kaapista ulos, mutta minulla on tullut tällainen, ajatus että en olisikaan homo ja tämä olisikin vain vaihe. En tiedä mitä tehdä.
Lue vastaus
Hei. Minua on pitkään vaivannut ystävyyssuhde erään erittäin uskovaisen ystäväni kanssa (hän on uskovaisesta suvusta). Olen vasta hiljattain tajunnut, että taidankin olla bi, ja sitä kautta myös sen, että olen häneen ehkä enemmänkin ihastunut. Olemme tunteneet kouluajoista asti, ja hän on mielestäni aina erottunut joukosta hyvin positiivisena, määrätietoisena ja jotenkin puoleensa vetävänä ihmisenä. Minä en ole ollut seurustelusuhteessa omien sekavien tunteideni vuoksi, eikä hänkään tietääkseni. Joskus puhuimme seurustelusta (en vielä silloin tiennyt olevani bi), ja yllätyin kuinka negatiivinen asenne hänellä oli koko asiaan. Etenkin kun hän on yleensä asian kuin asian suhteen positiivinen.

Asia jäi jotenkin vaivaamaan mieltäni, ja olen alkanut pohtimaan, että mitä jos hän ei koekaan vetoa vastakkaiseen sukupuoleen vaan omaansa ja siksi kokee asian luotaantyöntäväksi. Tai ehkä hän on aseksuaali tms. Minun tekisi mieli ottaa asia jotenkin puheeksi hänen kanssaan, mutta en tiedä onko se ollenkaan viisasta. Hyvin todennäköisesti ystävyyssuhteemme loppuisi siihen. Ja ehkä aihe herättäisi hänessä ahdistavia ajatuksia. En halua aiheuttaa hänelle hänen maailmankuvansa pohjalta syntyvää ahdistusta tms. Minulle riittää hyvin ystävyyssuhdekin hänen kanssaan, mutta harmittaa hänen puolestaan, jos hän ajattelee että hänen täytyy elää ja pärjätä koko elämänsä yksin. Pelottaa, että hän menettää vähitellen positiivisuutensa ja elämänilonsa, koska hänellä ei ole sitä ihmistä, jolle jakaa elämän ilot ja surut.

Toisaalta en tiedä, miten hän itse näkee itsensä. Voi olla niinkin, että hän tiedostaa suuntauksensa (mikä ikinä se onkaan), ja on vain päättänyt elää ilman parisuhdetta vakaumuksensa mukaisesti. Eli voi olla että murehdin turhaan, ja kyselyni olisivatkin vain haitaksi hänelle. Tai sitten se ei ole hänelle oma valinta, mutta hän tuntee olevansa yksin asian kanssa, jolloin se voisi auttaa, että joku muukin ottaisi aiheen puheeksi.

Aihetta on vaikea lähestyä mitään kautta ilman, että se tuntuisi tungettelevalta. Miten voisin ottaa aiheen puheeksi sillä tavalla hienovaraisesti, ettei se tuntuisi suoraan henkilökohtaiselta kysymykseltä? Vai olisiko tosiaan parempi antaa asian vain olla? Millä tavoin voisin tukea ystävääni yleisesti ottaen?
Lue vastaus
Moi. Olen 25-vuotias nainen, joka ei ole ikinä virallisesti seurustellut tai ollut fyysisessä suhteessa kenenkään kanssa. Ylipäätään olen seksuaalisuuteni suhteen "myöhäisherännäinen", seurustelun aloittaminen tuntui minusta yli kaksikymppiseksi vieraalta ajatukselta. Olen kuitenkin kokenut romanttisia ihastuksen tunteita lapsuudesta lähtien, ja nyttemmin olen tuntenut myös yhä voimakkaampaa seksuaalista vetovoimaa tiettyjä ihmisiä kohtaan.

Ongelmani on se, että en koe olevani täysin hetero. Nuorempana ajattelin, että olen varmaan aseksuaali (vaikken tuota nimitystä silloin tiennytkään), koska en kokenut poikia kohtaan suurempaa kiinnostusta kuin tyttöjä kohtaan. Pitkään odotin, että tunteeni vastakkaista sukupuolta kohtaan vahvistuisivat, ja saisin "varmistuksen" heteroudestani. Ja koska en tällaista vahvistusta saanut, aloin myös odottaa "varmistusta" sille, että olen lesbo.

Minulla on ollut lapsesta asti vahva sosiaalinen heteron identiteetti: olen haaveillut häistä, joissa saisin olla morsian jne. Kuitenkin on tuntunut hankalalta ottaa konkreettista askelta seurustelun suhteen. Häiritsevintä tässä asetelmassa on se, miten itse sopisin yhtälöön kummankaan sukupuolen kanssa. Olen aina ollut keskimääräistä "poikamaisempi" tyttö kiinnostuksenkohteideni ja persoonallisuuteni puolesta, lapsena viihdyin paremmin poikien seurassa jne. Toisaalta ulkonäöllisesti saatan välillä olla hyvinkin naisellinen (tykkään laittautua, käyttää naisellisia vaatteita, minulla on pitkä tukka jne). Ajatus seurustelun aloittamisesta miehen kanssa on hankala, koska minusta tuntuu, että joudun esittämään "naisellisempaa" kuin oikeasti olen. Miehet tuntevat joskus tulevansa "petetyksi" kanssani, kun ulkonäköni ja olemukseni antaa ymmärtää, että olen "perinteinen" nainen, ja todelliselta luonteeltani olenkin jotenkin tätä määrätietoisempi ja suorempi. Monesti vetäydyn tilanteesta, ennen kuin tämä ristiriita edes tulee esille, sillä se ahdistaa minua itseäni liikaa.
Naisen kanssa seurustelussa taas ihan kaikki konkreettinen tuntuu vieraalta, koska en ole tuota mahdollisuutta nuorempana edes ajatellut. Toisaalta psyykkinen puoli tuntuisi naisen kanssa jotenkin luontevammalta; tietyssä mielessä koen olevani "perheen pää" ennemmin kuin henkisen suojelun ja tuen passiivinen vastaanottaja. Tuntuu siltä, että seurustelua kokeillessa "pettäisin" molempien sukupuolten edustajia, koska en koe itseäni täysin luontevaksi kummankaan kanssa.

Tarkoittaako tämä sitä, että olen biseksuaali? Vai olenko vasta heräämässä oleva lesbo? Ja koen olevani hetero/bi vain siksi, että olen lapsesta asti oppinut näkemään itseni heterona? Tätä olen pohtinut etenkin siitä syystä, että viime aikoina on tuntunut, että pidän miehistä vain, koska heidän isku-yrityksensä imartelevat minua, enkä ehkä tunnekaan muuta kuin pinnallisia tunteita miestä kohtaan. Entä voiko ihastus miestä ja naista kohtaan ilmetä eri tavoin? Ihastun miehessä yleensä ensin ulkonäköön ja naisessa olemukseen/persoonaan, vaikka toki molemmat puolet ovat minulle tärkeitä sekä miehissä että naisissa.
Lue vastaus
Olen 45-vuotias nainen ja minulla on 3 täysi-ikäistä lasta ex-mieheni kanssa. Aiemmin olin täysin varma, että olen hetero, ja naisystävien kanssa pussattiin aina kun nähtiin (tosin hiprakassa), mutta nyt kun on näitä hiprakkapusuja vaihdettu jokaisen ystävän kanssa, niin minä haluan suudella vain naisia, mutta ns. yhdyntää vain miesten kanssa joskus. Koen kuitenkin enemmän mielihyvää suutelemisesta naisen kanssa, kuin seksistä miehen kanssa. En kuitenkaan halua lesboseksiä, vaikka tykkäänkin koskettaa naisten rintoja ja pidän omasta naisellisesta vartalostani. Masturboidessa fantasioin jostakin tuntemastani miehestä, mutta kuitenkaan en halua sänkyyn oikeastaan kenenkään kanssa. Ehkä naiset vain suutelevat paremmin ja kokemukseni miehistä ovat olleet todella huonoja panoja? Tai sitten aivoissani on jokin lukko, joka estää minua nauttimasta miesten käsistä rinnoillani ja pelkkä ehdotus "jyystämisestä" sängyssä saa minut juoksemaan karkuun. Yhden ainoan kerran olen saanut orgasmin miehen kanssa ja silloinkin pomoni käytti siihen ensin sormiaan.
Lue vastaus
Moi. Kärsin seksuaalisista pakkoajatuksista. Olen poika. En ole koskaan kiihottunut miehestä tai ollut ihastunut poikaan. Koen olevani hetero. Mutta minua on piinannut 2 kuukautta se että olisin homo. Ajatukselle ei ole mitään todenperäistä syytä. Mutta pelkään että alan kiihottua miehistä ennen pitkään. Päässäni pyörii jatkuvasti seksuaalisia kuvia pojista ja että harrastaisin seksiä heidän kanssaan. Pidän ajatusta todella ahdistavana. En kestä tätä enää kauaa. Olen puhunut tästä äitini kanssa jo. Jos olisin homo oikeasti, olisinko silloin edes pystynyt kiihottumaan tytöistä. Minua ahdistaa ja joka päivä minulla vaikeaa. Teen kohta jotain peruuttamatonta jos tämä ei lopu :/ ikää on 14 vuotta ja olen poika.
Lue vastaus
Morjes, olen 15-vuotias pojanalku. Luokittelen itseni heteroksi, mutta jokin tässä mättää. En ole siis koskaan ihastunut poikaan tai nähnyt seksuaalista vetovoimaa (tähän päiväänkään asti) mutta silti päässäni pyörii mitä jos minä olen bi tai sun muuta. Kävin juuri rippikoulun olin siellä hetken ihastunut tyttöön (noin 3 päivää) olin kovasti mustasukkainen sun muuta esim. jos tyttö jutteli jonkun toisen pojan kanssa. Olen luonteeltani melko ujo ja huono ilmaisemaan tunteitaan. Aistin että tyttöä ei kiinnostanut minä yhtään. Mutta tämä bi/homo ajatus on piinannut minua nyt 2kk ja se on ollut mielessäni joka päivä, en saa oikein mielenrauhaa ja ahdistaa. Mutta yritän järkeillä, että se olisin vaan pakkoajatus ja niin uskonkin. Koska seksuaalista kiinnostusta poikiin ei ole herännyt. Olen testannut itseäni välillä entä jos kiihotun pojista mutta siitäkään ei mitään tullut kun se ahdisti nii paljon tuntui ällöttävältä ja vastenmieliseltä. Luokittelen itseni heteroksi. Ja minulla on ollut kymmeniä tyttöihastuksia pienestä pitäen ja suhteessa olen ollut vain kerran, joka päättyi ikävästi mutta ei kestänyt pitkään. Fantasioin tähänkin päivään asti vain naisista. Onko tämä pakkoajatus vai mistä tämä voisi johtua? Olen kuvitellut aina olevani naisen kanssa.
Lue vastaus
Moikka! Oon 16v tyttö ja mun hyvä ystävä, saman ikäinen poika, kertoi mulle, että on homo ja on tiennyt sen jo puoli vuotta. Oon epäilly itekkin jo kauan, että hän varmaan on homo ja kerran kysyinkin häneltä, mutta hän vihastui pahasti ja on kieltänyt asian monta kertaa siitä lähtien. Nytten hän ilman minkäänlaista varoitusta ilmoitti mulle, että on tosiaan homo. Olin aika järkyttynyt enkä siinä tilanteessa sanonut mitään järkevää. Hän varmaan loukkaantui, koska en millään tavalla tukenut kun hän kertoi tämän.
Nyt ihmettelen, että miksi hän kielsi asian minulle monta kertaa, vaikka samaan aikaan kertoi toisille kavereilleen olevansa homo. En tiedä mitä voisin sanoa hänelle tähän asiaan liittyen jatkossa, kun juttelemme seuraavan kerran.

Mulla ei oo ikinä ollut mitään homoja vastaan, mutta nytten kun tajusin , että mulla on homokaveri, niin olo tuntuu jotenkin siltä, että vihaisin homoja ylikaiken, vaikka näin ei todellisuudessa ole. Kaiken lisäksi hän pelkää, että kun hänen toiset kaverit, jotka eivät ole tyttöjä saavat tietää, niin he hylkäävät hänet heti ja niin he tekevätkin.

En nyt tiedä mitä mun pitäisi hänelle sanoa, kun en aiemmin sanonut mitään järkevää. Oon muutenkin aika järkyttynyt ja kaikki tunteet on ihan sekaisin, koska olin vähän ihastunutkin siihen, mutta hän tykkääkin pojista. Hänellä on jopa ihastuskin jo.

Kiitos
Lue vastaus
Saattaa olla vähän offtopic-kysymys, mutta haluan neuvoa. Sukupuoleni ja s-suuntautumiseni mietityttävät joka päivä, etten saa rauhaa. Haluaisin puhua tästä jollekulle, mutten tiedä kenelle. Vanhempieni kanssa olen tästä jutellut paljon, mutta se ei tunnu auttavan samalla lailla, koska saan yleensä vain samoja vastauksia. Olen käynyt aikuistumisleirin, jonka seurauksena porukkamme hitsautui tiiviiksi jengiksi, jossa voi olla oma itsensä. Mutta tuntuu hassulta avautua ihmiselle, jonka on tuntenut ~kaksi viikkoa. Puhuin tästä aiheesta eräälle ohjaajalle leirillä, ja hän auttoi minua paljon. Mutta kun tunnistin pitäväni häntä ystävänäni ja kerroin sen hänelle, hän torjui minut. En enää uskalla lähestyä häntä, koska pelkään katkaisevani vähäisetkin langat välillämme. Nettikaverilleni olen avautunut useasti, ja hän on tukenut minua. Mutta tuntuu typerältä kertoa hänelle ongelmistani. En halua kohdella häntä kuin henk.koht. psykiatria. Koulukaverini eivät ole tarpeeksi läheisiä, jotta voisin uskoutua heille. Olen puhunut koulukuraattorille, psykologille ja terveydenhoitajalle. Huomasin, että haluan puhua jollekin ihmiselle, joka tuntee minut. Sukulaisiani en uskalla lähestyä tämän asian kanssa. Voisin tietysti pohtia asiaa yksin, mutta olen havainnut, että se syö sisältä.

Pähkinänkuoressa:
En tiedä kenelle puhua.
Lue vastaus
Moikka, oon 15-vuotias tyttö ja oon tosi pitkään miettiny sitä, että oonko mä hetero vai jotain muuta. Oon kerran seurustellut pojan kanssa, mutta se päättyi mun ahdistuksen takia.

Tunnen jonkinnäköstä seksuaalista vetoa myös tyttöihin, vaikka yleisesti ottaen ihastun poikiin. Mulla on ollut muutama tyttö ihastus, mutta ne on ollut ihan ohimeneviä, niin kuin melkein kaikki mun ihastukset.

Oon ihan sekasin kaikkien ajatusten ja tunteiden kanssa ja toivoisin et saisin jotain neuvoja.
Lue vastaus
Hei. 15-vuotias tyttö olen ja en tiedä miten kertoisin äidille että en pojista tykkää.. Äiti on itse menneisyydessä osoittanut vahvasti mielipidettään homoja vastaan ja välit on hänen kansaan muutenkin kireät että pelkään jos nyt menen kertomaan niin äiti heittää minut mummolle asumaan. Yritin kerran kertoa sitä kautta että kerroin kuinka ihailen kuinka itsevarma tuure on ja että haluaisin olla kuin hän mutta äidin vastaus oli vain "No arvaapas mitä teillä on samanlaista? Te molemmat tykkäätte pojista" tai olen moneen kertaan kertonut hänelle kuinka mielestäni Halsey on kaunis ja ihana ja näin mutta hän vaan ei tajua. Joillekkin kavereille olen jo kertonut mutta kun asia koulussakin levisi niin kiusaamaanhan siinä ruettiin eikä sekään kokemus auta tässä ollenkaan.

Äiti on minulle todella tärkeä ja en missään tapauksessa haluaisi tuottaa hänelle pettymystä.. Mitä minun pitäisi tehdä?
Lue vastaus
Hei!

Olen 27-vuotias nuori nainen ja minulla iski yhtäkkiä kauhea ahdistus siitä, että olenko mahdollisesti lesbo. En haluaisi olla! Olen viimeisen vuoden aikana etsinyt melko aktiivisesti kumppania ja käynyt useilla treffeillä miesten kanssa ja joitakin tapaillut hieman pidempäänkin. Ongelmani on ollut se, että en ole tunnetasolla ollut yhtään innoissani kenestäkään tapailemastani miehestä, minulla on vain ollut pakonomainen tarve löytää kumppani. Minun on ollut todella vaikea tuntea ihastumisen tunteita. Joidenkin tapailemieni miesten kanssa juttu olisi hyvinkin voinut johtaa seksiin, mutten vain kokenut haluavani sitä. Ajatus siitä, että olenko lesbo, lähti liikkeelle kun tajusin, että pidän paljon enemmän esimerkiksi vähäpukeisten naisten kuvien katselusta kuin miesten. Kulkiessani kaupungilla, kiinnitän naisiin paljon enemmän huomioita kuin miehiin. En oikeastaan saa juuri minkäänlaista mielihyvää miesten katselusta, ja pidän todella harvoja miehiä puoleensavetävinä. En tosin ole koskaan kokenut olleeni ihastunut naiseen, mutta jos koen kiihottunvani enemmän naisista kuin miehistä, niin onko se merkki lesboudesta? Voiko ongelmani kiinnostua miehistä johtua siitä että olenkin lesbo? Tämä on todella ahdistava ajatus, sillä en todellakaan haluaisi olla lesbo, vaan ns. normaali hetero.
Lue vastaus
Olen 13 vuotias tyttö. Olen ollut ihastunut kahdesti poikaan (Toisen kerran eskarissa) ja muutaman kerran tyttöön. Ajatus tyttöjen kanssa seurustelemisesta tuntuu kihelmöivältä, kun taas poikien kanssa inhottavalta/ahdistavalta. Vanhempieni kanssa munulla ei ole mitään ongelmaa, mutta pari kaveriani (mukaan lukien se johon olen ihastunut) ovat näyttäneet olevan vähemmän sujut homojen kanssa. Tietenkään en näin nuorena voi olla varma, vai onko tämä vain vaihe. Olen miettinyt asiaa kovasti ja nyt minusta tuntuu etten halua olla hetero ja petyn jos kiinnostus tyttöjä kohtaan hälvenee. Miten voin tietää että olen lesbo/bi? Aina kun näen homoja, tulen iloiseksi ja mieleni muuttuu iloiseksi.
Lue vastaus
Hei,

Olen alle 30 vuotias naiseksi syntynyt henkilö, joka on pienestä lapsesta lähtien ollut seksuaalisesti aktiivinen. Onnekseni sain syntyä perheeseen, joka ei ensi kädeltä tuominnut toisen ajatuksia ja tekoja, vaan ensimmäinen oppi oli oman itsensä arvostus. Olen siis polvenkorkuisesta lähtien tiennyt, että kiusaajat ovat yhteiskunnan pohjasakkaa, enkä heille kumartele – enkä ole kumarrellutkaan.

Ongelmani ei siis ole toisten hyväksyntä eikä oma hyväksyntäni, olen täysin sinut itseni kanssa. Haluaisin vain tietää, millaista termiä minun tulisi käyttää esitellessäni itseni muille, jotta he ymmärtäisivät, millainen ihminen olen.

Koen itseni ajoittain naiseksi, ajoittain mieheksi. Kokonaisvaltainen tunne voi kestää tunteja, päiviä, viikkoja tai jopa kuukausia, ja ajatusmaailmani, arvoni, eleeni, puhetyylini ja käsitykseni vartalostani muuttuvat sen mukaan, kumpi tunnen olevani. Kokemukseni ei edellytä, että minun tarvitsisi pukeutua erityisesti kuvaamaan sukupuolista olotilaani, mutta olen kyllä ajatellut, että voisin hankkia miesten vaatteita, jos muiden olisi silloin helpompi käsittää minut miehenä. Koska välillä kuitenkin olen nainen, en ole harkinnut esim. pitkien hiusteni lyhentämistä tai rintojen leikkausta. Eivätkä ne haittaa minua miehenä, olen sokea vartaloni "virheille".

Naisena olen biseksuaali, ja olen kerran kokeillut seksiä naisen kanssa. Naisissa kiinnostaa vain seksi, ei parisuhde. Naisena olen myös kokenut hyvin paljon, ja päätynyt lopulta naimisiin ja äidiksi. Puolisoni on hyvin avarakatseinen, hyväksyy biseksuaalisuuteni ja arvelee ehkä itsekin olevansa sellainen. Olen myös saanut olla miehen "roolissa" hänen kanssaan, mutta hän ei pysty kokemaan minua miehenä.

Miehenä olen täysin homoseksuaali, haluaisin suhteeseen toisen miehen kanssa, joka hyväksyy, että olen mies. Tässä on siis perusongelmani: kuinka voin hakea homoseuraa, kun olen naisen vartalossa? Olen löytänyt monien mielenkiintoisten henkilöiden seuranhakuilmoituksia, mutta en ole viitsinyt vastata, koska he ovat ilmaisseet hakevansa miestä, enkä tiedä kelpuuttaisivatko he minua. Miten esittelisin itseni tällaisille henkilöille? Saisin kerrottua, että vartalostani huolimatta olen mies, joka etsii miestä?

Rivien välistä voi lukea, että naisena ja miehenä minulla on erilaiset moraalikäsitykset. Nainen on varattu, mies ei.

Kiitos jo etukäteen vinkeistänne oikean termin löytämiseksi.
Lue vastaus
Olen 25 vuotias nainen ja ollut parisuhteessa miehen kanssa kolme vuotta. Tunnen häntä kohtaan edelleen kovaa kipinää. Lapsuudessa kun leikimme muiden tyttöjen kanssa, olin aina mieshenkilö esim. isä tai poikaystävä, ja hevosleikeissä olin se joka vei muita selässä eli oli hevonen :D koska olin muka "vahvin" tai näin koin ainakin itse. Tunsin muutenkin itseni jollain lailla aina vähän "ronskiksi" "jätkäksi" tyttöjen seurassa, ja olen huomannut et se tunne on edelleenkin välillä...Tykkään pukeutua naisellisesti ja muutenkin olen ihan heteron näköinen. En ole ikinä ihastunut tyttöön/naiseen, mutta olen aina katsellut mielelläni naisten kuvia ja kiihotun ajatellessani naista (jotain tiettyäkin) esim. oman mieheni kanssa. Tapasin hiljattain yhden naisen ja joku hänessä vetää minua puoleensa, en tiedä mikä mutta kiinnostaa kuitenkin. Ennemmin en ole tällaista tunnetta kokenut, että naisessa olisi jotain kiinnostavaa... Minua pelottaa jotenkin omat ajatukseni, haluaisin saada selvyyden niihin. Seksistä naisen kanssa en ole uskaltanut edes haaveilla koska se tuntuu jotenkin pelottavalta...vaikka jotenkin kiinnostaakin. Rakastan seksiä mieheni kanssa ja se toimii hyvin. Laitoin tämän viestin sen jälkeen, kun näin unta että lesbo nainen (kyseinen ihminen vaikuttaa pukeutumisensa perusteella lesbolta mutta on naimisissa miehen kanssa, enkä ole nähnyt häntä edes muutamaan vuoteen) puristeli takapuoltani ja se tuntui minusta jollain aralla tapaa jännän hyvältä... Haluaisin tietää olenko bi vai mikä vai onko normaalia olla kiinnostunut naisista ilman että haluaa seksiä naisen kanssa tai on lesbo tai bi.
Lue vastaus
Olen kokenut jo pari viikkoa ihastusta tyttöön, mutta myös samanaikaisesti poikaa. Haluaisin tietää, olenko lesbo vai hetero kun olen ihastunut molempii. Koen suurempaa ihastumista siihen tyttöön, enkä ole uskaltanut kertoa siitä kellekkään, koska minua pelottaa. Hän on eka naispuolinenhenkilö, johon olen koskaan ihastunut ja siksi se vähän pelottaakin!
Lue vastaus
Moi, olen 15-vuotias, ja synnyin tyttönä. En ole kovin varma seksuaalisuudestani tai sukupuolestani, tai ainakaan tiedä millä nimellä kutsua niitä.

Pienempänä leikin aina eläimillä, "poikien lelut" tai "tyttöjen lelut" eivät juurikaan kiinnostaneet. Hyvin usein myös leikin poikahahmona, mutta käytin myös mekkoja ja pidin prinsessoista (vaikka muistelisin että en pitänyt juurikaan "tyttömäisistä" vaatteista ollenkaan, lähinnä pidin niitä mahdollisesti vaatteessa olevan eläimen kuvan takia tai äitini pakottamana).

Leikkasin lyhyet hiukset kutosluokan alussa, enkä sen jälkeen ole pystynyt kasvattamaan niitä tai pystynyt pitämään niitä pitkinä niiden aiheuttaman ahdistuksen vuoksi. Binderiä olen halunnut pitkään, mutta en ole pystynyt sellaista hankkimaan tiettyjen syiden takia (niitä ei ilmeisesti myydä suomessa ollenkaan + ulkomailta tilatessa tarvitsisi vanhempien luvan ja apua, ja olen kaapissa lähes kaikilta tällä hetkellä, joten se ei kuulosta kovinkaan mukavalta.) Olen kuitenkin pärjännyt ilmankin, ja ilmeisesti ns. "mennyt läpi"(?) useammankin kerran. Pidän lähinnä miesten vaatteita, ja pidän niistä enemmän, mutta tykkään tyttömäisemmistäkin vaatteista. Minua ahdistaa se, että ihmiset näkevät minut naisena. Noin vuosi sitten vaatekaupan myyjä kutsui minua pojaksi vaikka en edes yrittänyt mennä läpi, enkä ole koskaan unohtanut sitä tunnetta.

En ole varma sukupuolestani. Minusta tuntuu samaan aikaan pojalta, ja samaan aikaan ei miltään. En juurikaan mieti sukupuolta, mutta jos päädyn miettimään sitä, minua ahdistaa. Lähimpien kavereideni (ulkomaalaisten nettikavereiden joille olen tullut kaapista ulos) kesken minua kutsutaan he/his, ja olen käyttänyt niitä nyt melkein vuoden. She/her ja muu tytöttely lähinnä hämmentää, pahoina päivinä ahdistaa todella paljon. En tiedä mitä mieltä olen siitä että minua kutsutaan they/them. Se ei haittaa minua ollenkaan, mutta en tiedä sopivatko ne juuri minulle.

Lähes kaikki "roolimallini" ovat aina olleet miehiä (vaikka useimmiten isääni ja paria sarjakuvapiirtäjää lukuunottamatta ovatkin olleet fiktionaalisia hahmoja), ja olen aina halunnut näyttää maskuliinisemmalta. En tykkää vartalostani, tai äänestäni, enkä todellakaan naamastani. Hyvinä päivinä saatan pitää naamastani paljonkin, mutta mielipiteeni vartalostani on korkeimmillaan "meh".

Seksuaalisuudestanikaan en tiedä yhtään. Tällä hetkellä määrittelen itseni biseksuaaliksi, mutta en ole varma. Olen seurustellut kaksi kertaa, molemmat kerrat nonbinäärisen ihmisen kanssa, toisen kanssa olen vieläkin.
En tiedä mistä sukupuolista pidän. Olen aika varma, että olen tuntenut vetoa sekä miehiin, naisiin, ja kaikkeen siltä väliltä ja ulkopuolelta, mutta en ole koskaan ihastunut. Ainoa kerta oli, kun ala-asteella oli "todella cool" jos oli ihastus, ja jos kerrottiin salaisuuksina aina muille ihastuksensa. Minä vain sanoin jonkin satunnaisen luokkalaisen pojan nimen, sillä en halunnut vaikuttaa nololta, vaikka siinä ei mitään noloa olisi ollutkaan.

En tiedä yhtään, miten ihmiset ympärilläni reagoisivat, jos tulisin kaapista ulos muuna kuin cisheterona. Nettikaverini ja kumppanini hyväksyvät. Oikeille kavereilleni en ole puhunut todella pitkään aikaan koska olen ollut masennuksen ja ahdistuksen takia paljon pois koulusta emmekä juuri pidä yhteyttä sen ulkopuolella, mutta hekin varmaan hyväksyisivät. Vanhemmistani en tiedä. Molemmat vanhempani tekevät jatkuvasti pilaa lgbt+-ihmisistä, ja ovat vasta hiljattain alkaneet hyväksyä heitä. Isäni on tosin sanonut, että hyväksyy minut millaisena ikinä olenkin, mutta minua silti pelottaa. Jos käy ilmi että olen trans, en tiedä yhtään miten he suhtautuisivat siihen. Mitä olen nähnyt, isääni ällöttää ja äitini ei ymmärrä. Toki olen monta kertaa sanonut isälleni asioita tyyliin "en halua olla tyttö" "olen poika" yms, eikä hän ole suuttunut niistä tai reagoinut valtavan negatiivisesti. Kouluni tuskin hyväksyisi minua ollenkaan, lgbt+ ihmiset ovat jatkuva naurunaihe, varsinkin poikien kesken.

Myös se pelottaa, että jos olen trans, en ole "tarpeeksi trans". Minulla on hyviä päivinä, joina tykkään naamastani ja joskus ehkä vartalostanikin. Ja mitä jos käykin ilmi, että en ole trans sen jälkeen kun vihdoin pääsen pois kaapista kaikille, tai olen jo aloittanut testosteronin oton? Myös testosteronin sivuvaikutukset pelottavat. Hiuksia kuulemma saattaa lähteä todella paljon, tai ne saattavat lähteä kokonaan. Hiukseni ovat olleet aina minulle todella tärkeät, ja ovat vieläkin. Uuden nimen valintakaan ei ole koskaan onnistunut, pysyvä muutos ahdistaa, ja muistakin syistä. En tiedä itsekään mitä ne ovat. Ajattelin kysyä vanhemmiltani mikä nimeni olisi jos olisin syntynyt poikana, mutta pelkään että he aavistaisivat jotain.

Pelottaa myös miten muu maailma reagoisi. Maailma on erittäin paska paikka lgbt+ ihmisille, muutamaa pientä paikkaa lukuun ottamatta. Ihmisiä tapetaan joka päivä sen takia, ja heitä halveksitaan. Netissäkin näkee todella paljon vihaa erityisesti ei-cissukupuolisia kohtaan. Pelkään että käykin ilmi että olen jotain minkä he laskevat "special snowflakeksi", ja heti kun olen onnellinen omana itsenäni, päädyn naurunalaiseksi julkisilla sivuilla.
Lue vastaus
Morjes täällä kirjoittelee 14v Poika. Olen aina kokenut itseni heteroksi ja pitäny tytöistä tosi paljon. Nyt viikko sitten ihan tyhjästä mulle on tullu ajatus että olisin bi. En tiedä mikä mua vaivaa. Mua ällöttää ajatuski olla pojan kanssa muuta kuin vain kaveri. Joten onko tämä vain joku vaihe ja tyhmä ajatus millä vaivaan itseäni? Sillä tämä ahdistaa minua tosi paljon ja en kokisi itseäni onnelliseksi olla bi seksuaali.
Lue vastaus
Suhteeni seksuaalisuuteen alkaa jälleen hieman kriisiytyä. Olen 22-vuotias nainen ja heteroromanttinen (haluaisin parisuhteen), mutta olen viime vuosina miettinyt, olisiko aseksuaalisuus kuitenkin se kirjo, johon kuulun.

Ensimmäinen seurustelusuhteeni kesti neljä vuotta (olin 17-21). Teininä koin olevani seksuaalisempi, ja niinpä suhteen alussa kaikenlainen läheisyys tuntui ihan ookoolta. Kuitenkin pikkuhiljaa koin seksin vähemmän ja vähemmän kiinnostavaksi, ja aika pian se oli suoraan sanoen pakkopullaa, jota kyllä pystyin tekemään tuottaakseni toiselle iloa ja tyydytystä, mutta jossa omat tunteeni eivät kerta kaikkiaan olleet mukana. Tämä tuli puheeksi poikaystäväni taholta jossain vaiheessa, sillä kyllähän sen huomaa, jos toinen ei täysillä ole mukana. En vain saanut tyydytystä, en edes kiihottunut. Ainoa keino kiihottua on pitkään ollut tietynlaiset mielikuvat, joihin ei liity muita osallisia ja joita tuskin koskaan toteutan.

Suhteesta vähitellen seksi karisi ja aikanaan suhde tuli päätökseen. Viime viikkoina olen tutustunut mieheen, jonka seurassa minulla on mukavaa, ja kuten ennenkin, läheisyys, suukottelu ja hipsuttelu tuntuvat hyvältä. Sen enempää en kuitenkaan tarvitsisi enkä edes haluaisi. Toissapäivänä tilanne kuitenkin eteni seksiin, ja mielessäni pyöri tuhat ajatusta. Ei se mielekästä ollut vieläkään. Miehen puheista käsitin, että hänellä on koko ajan haluja ja myös tarve tyydyttää ne hyvin usein. Lisäksi hän haluaisi avoimen suhteen, ja jo se alkaa mietinnän jälkeen tuntua siltä, ettei meille yhteistä taivalta taida tulla.

Joka tapauksessa olen pitkään pohtinut, kumpi on kyseessä seksin vastenmielisyyden suhteen: huono itsetunto, kasvatus, masennus ja turruttavat mielialalääkkeet sekä se, että tunnen kehoni, itseni ja haluni huonosti, vai aseksuaalisuus. Tavallaan pelkään, että saatankin menettää elämästä aspektin, joka yleisesti ihmisille tuottaa nautintoa, jos kyse onkin vain siitä etten ole tutkinut itseäni tarpeeksi ja tee töitä seksistä nauttimisen eteen. Toisaalta - eivät kaikki pidä jalkapallostakaan, eikä sitä silloin kaikkien tarvitse harrastaa.

Kykenen siis antamaan toiselle nautintoa, mutta koskaan en oma-aloitteisesti seksiä halua. Saatan toisinaan tuntea lievää kiihotusta, mutta minulla ei ole mitään tarvetta eikä edes kykyä edetä fyysiseen kontaktiin. Tieto luo turvaa, ja haluaisinkin oppia, mitä termejä minusta voisi mahdollisesti käyttää, jotta osaisin hakea lisää tietoa ja käsitellä aihetta. Aseksuaali, semiseksuaali, harmaa seksuaalisuus? Onko mahdollisesti joitain harjoitteita, näkökulmia pohtimiseen tai vastaavia keinoja, jotka voisivat edesauttaa mietintöjäni ja viedä kohti varmuutta ja mielenrauhaa?
Lue vastaus
Moi olen 14v poika. Oon aino tykänny tytöistä tosi paljon mutta nyt pari päivää sitten aloin ajattelemaan että olisin bi/homo ja en ymmärrä miksi sillä minulla ei ole koskaan ollut poikapuolisia ihastuksia ja jotenki ne silti ällöttävät siinä mielessä. Mikä mua vaivaa? Voiko tää olla vaa joku vaihe? Sillä en edes koe onnelliseksi itseäni pojan kanssa.
Lue vastaus
Hei.

Olen 16-vuotias lapsonen ja panseksuaali. En ole vielä ulkona kaapista, mutta olen pudotellut pieniä vihjeitä, ja tiedän että ainakin parhaat ystäväni ottamaan sen hyvin. Perheestä en tiedä alkuunkaan, miten he sen ottavat, mutta sittenhän se nähdään, kun joskus loikkaan ulos kaapistani.

Kysymykseni ei kuitenkaan liity tähän. Lapsena olen pukeutunut tyttöjen vaateisiin. Olen leikkinyt tyttöjen kanssa ja tyttöjen leluilla.

Jossain seiskaluokan alussa tajusin, että olen jotenkin erilainen, mutten tiennyt mitään termiä ja asia ahdisti. Olin silloin koulukiusattu, joten oli muutakin ajateltavaa ja pelotti muutenkin koko ajan. (Nykyään 2 vuotta myöhemmin, asia on kunnossa, vaihdoin luokkaa :D) Päätin haudata asian ja olla miettimättä sitä.

Pukeutumistyylini on punk/gootti/emo/mikälie ja ostan mielelläni miesten vaatteita, sillä en pidä naisten vaatteista. En halua näyttää naiselta. Lähiaikoina olen ostanut oikeastaan vain miesten vaatteita/vaatteita joilla ei oikeastaan ole sukupuolta. Olen kahdeksannesta luokasta asti miettinyt hiusten leikkuuta "poikatukaksi".

Nyt, yhdeksännellä luokalla huomasin usein ajattelevani, että mitä jos en olekaan tyttö. Kaivoin sen seiskaluokan oudon tuntemuksen esiin. Ajatus oli jotenkin outo ja vieras, siksi päätin googlata asioita.

Netistähän löytyikin oikein osuva nimitys. Non-binäärinen transsukupuolinen. Luin lisää ja mitä enemmän luin, sitä enemmän tunnistin itseäni. Etsin samankaltaisia ihmisiä ja luin kokemuksia. Tunnen todella olevani tällainen. Minua kuitenkin pelottaa.

Mitä jos tulen ulos kaapista ja perhe hylkää minut? Siskoni, joka on oikeastaan tärkein ihminen minulle, on uskoakseni positiivinen panseksuaalisuuteni suhteen. Perheestä en todellakaan osaa sanoa. Se pelottaa eniten. En ole tullut kaapista panseksuaalina, joten en tiedä, pitäisikö minun kertoa ensin se, ja myöhemmin sukupuoleni vai kerronko molemmat kerralla? Olen lukenut positiivisia kaapista ulos- tarinoita, mutta mitäpä jos oma tarinani jää vaille onnellista loppua?
Lue vastaus
Tunnen itteni oleva bi tai pan mutta en osaa valita kumpi sopisi ittelleni enemmän.
Lue vastaus
Hei! Oon 17-vuotias tyttö. Oon aseksuaali aromanttinen. Oon kertonut tästä jo läheisille kavereille eli oon osittain kaapista ulkona. Mua ei myöskään haittais jos muutkin kaverit/kuka tahansa tietäis siitä, joten jos asia tulis jollain tapaa puheeksi, kertoisin totuuden. Mua kuitenki kuumottelee perheelle kertominen.

Äiti on tehny selväks että sille ois ihan ok jos oisin lesbo. En kuitenkaa oo enää ihan varma mitä mieltä se on aromanttisuudesta tai -seksuaalisuudesta. Äiti on aina sanonu mulle kaikkea "poikaihkutusta" (esim. "Sitte ku meet naimisiin/sulla on poikaystävä..." tai vaikka lukion ekan päivän jälkeen "no oliko söpöjä poikia"). En oo ikinä antanu mitään syytä aatella et mua kiinnostais tällaset. Oon jo vuosia sanonu näihin kommentteihin suoraan torjuvan vastauksen ja useamman kerran sanonut, että mua ei kiinnosta pojat eikä tytöt. Oon toivonu et voisin välttää kaapista tulon kokonaan tällä taktiikalla.

Ilmesesti en. Äiti jatkaa näiden kommenttien tekoa ja muu perhe seuraa vierestä. Musta on alkanu tuntua että ei kukaan ihminen, joka hyväksyy aseksuaalisuuden/aromanttisuuden voi olla näin sokea mun vastausten tarkotusperälle. Ja perhe kyllä varmaanki tietää että aseksuaalisuus ja aromanttisuus on olemassa, ne on kaikella tapaa järkeviä, älykkäitä ja hyväksyviä. Äiti se oikeastaan onki mun ainoa huolenaihe just näiden kommenttien takia.

Musta tuntuu et se kieltää ajatuksen mun suuntautumisesta, tietoisesti tai ei, tai sit se tosissaan ei hyväksy aseksuaalisuuta/aromanttisuutta ainakaan omassa tyttäressään. Oon kuitenki sen ainoa tytär ja tiiän, että se varmasti haluais nähä mun menevän naimisiin ja hankkivan perheen.

Onko mun aika nyt ihan suoraan tulla kaapista ulos äidille ja perheelle? Mä tosi mielellään välttäisin konfliktia ja en haluais tehä mitään numeroa itestäni koska mulle mun suuntautuminen on aika pieni juttu.
Lue vastaus
Olen alkanut miettiä toden teolla seksuaalista suuntautumistani nyt parin vuoden aikana ja en ole varma mistään. Olen aina tykännyt miehistä, mutta olen huomannut, että haluan kaikista miehistä vain kavereitani. Treffeillä ei oikein miehen kanssa innosta ja suutelu ei herätä oikein minkäänlaisia tunteita vaan enemmänki vähän kuvottaa.
Olen miettinyt, että olisin biseksuaali, mutta nyt tuntuu, että olisin ennemminki lesbo.
En tiedä että missä voisin tavata lesbo-naisia, joiden kanssa voisin jutella. En tiedä miettivätkö esimerkiks kaverini näin paljon seksuaalista suuntautumistaan vai ovatko he varmoja asiasta ja en uskalla kysyä heiltä,
Haluasin vain puhua jonku kanssa, joka tietää ja jolla on omia kokemuksia ja tuntemuksia asiasta.
Lue vastaus
Pitkään mietin, että olenko sujut asian kanssa ja luulin olevani, mutta enhän minä ole.
Olen tajunnut vasta äskettäin sen, että minä, ennen heterosuhteessa oleva nainen en enää koskaan tahdo elää miehen kanssa.
Asian tajuaminen oli "kova juttu". Kukaan ystävistäni, läheisistäni tai lapsistani ei vielä tiedä mitään asiasta. Jotenkin ajattelin, että juttu on ihan helppo kertoa heille, kelle sen halusin kertoa, mutta ei ole. Pää lyö ihan tyhjää... mietin mitä muut sanovat, kiusatanko lapsiani tämän vuoksi.. ja ja ja... miljoona kysymystä.
Olen siis seurustellut jo kauan naiseni kanssa, mutta salassa. Hän on ihana ja ymmärtää että edetään sen mukaan, miten minä haluan, mutta tiedän asian vaivaavan häntä.
Koittakaa saada sininen lanka viestistäni auki.
Mitä minä teen..?
Lue vastaus
Ajatukseni hämmentävät minua toisinaan. Muistan nuorempana miettineeni, etten halua olla lesbo. En muista koskaan ihastuneeni tyttöön, mutten muista nuoruudessani ihastuneeni myöskään poikaan. Koulussa oli pakko huijata tykkäävänsä jostain pojasta, koska "niin kuului tehdä". Seksuaalisia tunteita minulla ei ollut silloin, eikä ole juuri nytkään. Nuorena muistan hävenneeni sitä, että tunsin vetoa puolialastomiin naisiin, en puolialastomiin miehiin. Kuitenkin kokonaan alastomat ihmiset ovat melkein vain yököttäviä. Näin märkiä unia yleensä vain naisista, mikä tuntui hyvin väärältä. En halunnut olla lesbo.

Muutaman viime vuoden ajan olen pohtinut omaa seksuaalisuuttani ja jos minun pitäisi nyt sanoittaa seksuaalinen suuntautumiseni, sanoisin reilusti olevani biseksuaali. Tosin minusta on tyhmää kategorisoida itseäni. "Ongelmani" on kuitenkin se, että en "pysty" kokemaan seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin. Katson ja kiihotun pornosta. Mieluiten katselen lesbo- tai homopornoa, heteropornossa kun miehet kohtelevat naisia niin kovakouraisesti, ettei sitä viitsi pitkään katsella. En koskaan puhu seksuaalisuudestani ystävilleni, mutta ehkä annan heidän ymmärtää, että pidän miehistä. Ystävieni puhuessa miehistä, minua ei yleensä kiinnosta ollenkaan. Näyttelen kuitenkin kiinnostunutta, koska "niin kuuluu tehdä". En myöskään pysty käsittämään, kuinka he pystyvät kokemaan toisen ihmisen kiihottavana.

Ihastun melko harvoin, mutta ihastuessani olen aina ihastunut miehiin. Ihastuminen kestää ehkä viikon tai kaksi, mutta tunne laantuu aina ja sen jälkeen tunnen itseni vain tyhmäksi, koska olen tuntenut sellaisia tunteita. En ajattele ihastuksiani seksuaalisesti, lähinnä minusta olisi ihana vaikka painautua heidän kainaloonsa ja olla heidän lähellään. Toisaalta koen, että ihastuminen/rakastuminen tapahtuu vain toisille, ei koskaan minulle. Se on lähinnä toteamus, ei niinkään säälittävä ajatus.
En ole harrastanut koskaan seksiä tai ollut muussakaan (intiimissä) suhteessa. Joskus haluaisin parisuhteen, mutta viihdyn myös yksin. Jos mietin itseäni harrastamassa seksiä jonkun kanssa, niin ajatus naisesta on yleensä kiihottavampi ja "oikeampi". Toisaalta voin fantasioida miehistä harrastamassa seksiä naisen kanssa, mutten yleensä osaa kuvitella itseäni sen naisen asemaan.

Täytän kohta kolmekymmentä ja haluaisin täyttää ne normit, mitä yhteiskunta asettaa. Tämän ikäisenä pitäisi olla jo puoliso. Teoriassa ajatus puolisosta on miellyttävä, mutta pidän myös paljon yksinolosta. Toisinaan pelkään, että joskus tuntisin oloni yksinäiseksi, jos en löydäkään puolisoa. Entä jos joskus tulee aika, jolloin yksinolo ei olekaan enää ihanaa. En tiedä mistä voisin edes löytää puolison, koska viihdyn kotona niin hyvin. Ajatus baariin menemisestä ja olemisesta humalaisten ihmisten keskellä ahdistaa minua. Joskus leikittelen ajatuksella, että menisin homobaariin ja löytäisin sieltä itselleni jonkun. En ole kuitenkaan toteuttanut tätä ajatusta, koska en oikein tykkää käydä missään. Mutta mistä voisin löytää jonkun, jos en koskaan mene mihinkään?

Näistä ajatuksista pääsen kysymyksiin, joita mietin aina välillä. Voinko kokea olevani biseksuaali, jos en kuitenkaan koe seksuaalisia tunteita? Voiko olla mahdollista, etten koskaan "löydä" seksuaalista minääni? Olenko epäonnistunut ihminen, jos en koskaan tunne seksuaalista vetoa oikeisiin ihmisiin? Pitäisikö minun joskus testata miltä tuntuu, jos kertoisin jollekin tuntevani itseni biseksuaaliksi? Olenko ainoa, joka tuntee näin ristiriitaisia ajatuksia?
Lue vastaus
Hei, olen kovasti pohtinut mikä minussa on vikana. En koe vetovoimaa kumpaakaan sukupuoleen, mutta pidän itseäni enemmän heterona. En pidä seksiä korkealla arvoasteikolla. Mieluusti olen ilman, joten yhden illan jutut kauhistuttavat. Olen saanut 2 lasta mutta niiden teko on ollut pakkopullaa. Mistä saan nautintoa on kosketus. Pidän sitä lähimpänä seksinmuotona mikä saa oloni hyväksi ja koen seksuaalista nautintoa. En halua suuseksiä/yhdyntää. Ihastun, mutta tunne katoaa jos harrastetaan oikeaa seksiä. Mikä siis olen???!?
Lue vastaus
Hei!
Olen 33-vuotias nainen. Vuosia seurustellut miesten kanssa. Mutta ko 11-vuotiaana ensimmäisen kerran ihastunut parhaaseen ystävääni. Olen todella huolissani, sillä vuosien saatossa paine ja tarve biseksuaaliseen parisuhteeseen tuntuu vain kasvaneen päivä päivältä. Olen tällä hetkellä naimisissa neljättä vuotta aviomiehen kanssa. Olemme avoimesti puhuneet tilanteestani ja hän on jopa antanut siunauksensa sille, että jos koen tarvetta ns. kokeilla.

En kuitenkaan tunne asiaa oikeaksi miestäni kohtaan. Olen sen verran vanhan koulukunnan edustaja, että jos alkaisinkin tutkailemaan omaa seksuaalisuuttani, ei olisi oikein pysyä naimisissa nykyisen miehen kanssa.
Seuraukset häntä kohtaan voisivat olla järkyttävät enkä haluaisi häntä satuttaa. Siksi en ole mitään asian suhteen tehnyt. Tietenkin asia on vaikea, sillä olen kasvanut kodissa, jossa homoseksuaalisuutta pidettiin pahana asiana ja olen oppinut siihen, että minunkin on oltava hetero,

Viimeisin kahden vuoden ajan asia on vaivannut minua viikoittain. Avioliitossani on muitakin ongelmia traumaattisten kokemusteni vuoksi. Seksi on lähes kokonaan loppunut, sillä se ahdistaa minua. Lisäksi ihastunut naisiin. Tälläkin hetkellä olen ihastunut erääseen opiskelukaveriini, joka ei kyllä taida ajatella minusta samoin. Mutta silti tämä kertoo, että olen jonkinlaisessa murroksessa ja olen onneton.

En tiedä, onko kyse siitä, että olen elänyt vuosikausia ahdistavassa suhteessa hallitsevaan ja alistavaan äitiin, joka vihdoin viime syksynä kuoli. Kaikesta huolimatta äiti oli minulle rakas, mutta helpotus silti tuli, kun äiti kuoli. Nyt koen olevani vapaampi toteuttamaan itseäni. Ja se helpottaa minua huomattavasti. Isänikin on löytänyt terveen parisuhteen.

Kaipaisin neuvoja tilanteeseeni ja että kuinka voisin selvittää itselleni ketään satuttamatta, että olenko biseksuaali vai kenties täysin naisiin mieltynyt (en pidä sanasta lesbo). Lisäksi huolettaa kaksi lastani - miten he suhtautuvat tilanteeseen, jos todella tajuan, että en löydä sielunkumppania miehestä vaan naisesta. Vaikuttaako se negatiivisesti heidän omaan identiteettinsä ja kokevatko he hylkäämisenä sen?
En tiedä ja siksi kyselen tässä.

Kuinka uskallan ja ennen kaikkea, kuinka löydän henkilöitä, joiden kanssa voisin tutustua omaan seksuaalisuuteeni turvallisesti?
Lue vastaus
Tutustuin omiin homoseksuaalisiin ajatuksiin homopornon kautta ollessani 6-7 -luokalla. Vihasin itseäni konservatiivisemman isäpuoleni takia, joka heitti vähän väliä läppää seksuaalivähemmistöjen kustannuksella ja haukkuen niihin kuuluvia ihmisiä. Aloin pikkuhiljaa miettiä, että entä jos tämä on pysyvä osa itseäni ja aloin hyväksyä olevani bi-seksuaali yläkoulun lopuilla. Kerroin tästä silloin uudesta päätelmästäni lukion 1. luokan puolessa välissä parhaalle miespuoliselle kaverilleni. Silloin kaikki sekavuus alkoi.

Hän oli aluksi tosi etäinen, aivan kuin hän olisi oppinut tuntemaan minut uudestaan. Lopulta hän hyväksyi asian ja alkoi itsekin avautumaan minulla siitä että hän mietti omaa seksuaalisuuttaan ja epäili että hänellä oli vain "vaihe" käynnissä ja kiinnostus menisi ohi. Tästä tunnustuksesta syntyi seksuaalista jännitettä välillemme ja aloimme olla erittäin läheisiä, haalailimme ja lääpimme toisiamme, kun olimme kahdestaan. Kuvittelin että hän uskaltaisi harrastaa seksiä kanssani ja miettiä vaihtoehtoa yhteisestä parisuhteesta. Omasta tunnustuksestani 4 kk eteenpäin hän alkoi seurustelemaan naisen kanssa vakavasti. Näimme silti toisiamme ja hän antoi minun tulla iholle, mutta toistellen olevansa hetero. Toivoin että hän eroaisi nopeasti, jotta voisin alkaa seurustella hänen kanssaan niin kuin olin suunnitellut, mutta sitten kun tämä oletettu kuukauden odotus muuttui yli puolen vuoden odotukseksi, yritin erkaantua tunteellisesti tästä ystävästäni. Se ei ollut helppo prosessi vaan itkin välillä hänen peräänsä. No luulin, että olin päässyt pahimman ohi noin 2 kk tauon jälkeen hänestä. Aloin näkemään häntä uudestaan kaverina, jouduin lohduttamaan häntä, kun hän erosi lopulta tyttöystävästään ja myös muutaman kerran sen jälkeen, kun hän yritti paikata sydäntään hyppäämällä aina seuraavan naisen kelkkaan mutta nekin suhteet menivät nurin. Olin taas hänen ihollaan, mutta haaveilin vain seksistä enkä parisuhteesta. No noin kuukausi löysimme toisemme sellaisissa hormoni tasoissa, että olimme riisuutumassa, mutta tämä ystäväni kieltäytyi samaan aikaan kun aloin riisumaan hänen housujaan. Tämä jatkuva tunteellinen ja fyysinen kontakti häneen on tuonut vanhoja parisuhteen haluja takaisin, mutta tiedän, että nämä haaveet eivät ole mahdollisia, sillä tämä toinen puoliskoni on joko hetero, joka ei viitsi häätää minua pois ennen kuin olen edennyt liian pitkälle, tai on niin syvällä kaapissa, ettei sieltä aio ikinä tulla ulos. Kärsin nyt tätä samaa paskaa mitä vuosi sitten.

Tämä kaikki paska on tosin vahvistanut mielipidettäni siitä, että minun pitäisi tulla julkisesti ulos, etten matele joskus yhtä syvälle kaappiin, kuin tämä minun mahdollinen homo tai bi ystäväni. Sovin itseni kanssa heti itseni hyväksymisen jälkeen, etten tuli ulos julkisesti, mutta näitä ajatuksia on tullut yhä useammin mieleen viimeisen 2 kk aikana. Tiedän että muut ystäväni tulisivat hyväksymään minut, mutta tämä konservatiivisempi isäpuoli minua huolettaa, kun asun vielä hänen luonaan. Olen vielä lukiossa ja taloudellisesti riippuvainen hänestä. En halua, että minulla on turvaton olo kotonani, joten epäröin ulos tulemista. Lisäksi, jos päätän tulla ulos kaapista, niin se tulee vaikuttamaan minun koko loppuelämääni enkä voisi ottaa myöhemmin tunnusta takaisin, jos alan katua sitä. Tämän päälle en ole 100% biseksuaalisuudestani kun viimeisen 1,5 vuoden aikana mies fantasiat ynnä muut ovat hallinneet eroottisista mieltäni, mutta olen seurustellut menneisyydessä onnellisesti useamman naisen kanssa. En ole varma edes omasta seksuaalisuuden "tyylistäni". Tosin en usko, että voisin ikänä ollakaan varma, se tekee ulos tulemisesta vielä pelottavampaa. Uskon että minun pitäisi tehdä se mutta olen epävarma ja 17-vuotias päälakeni on harmaantumisen partaalla.
Lue vastaus
Miten minun heterona tulee suhtautua häneen?
Olemme 60 pari lapsia emme saaneet. Hän ei hyväksynyt vierasta auttajana sänkyymme. Olisin antanut mahdollisuuden tällaiseen toteutukseen. Vieraita olisi ollut jotka olisivat auttaneet tässä meitä. Niin monta kertaa, kuin vaan olisi ollut mahdollista vieras olisi saanut antaa vaimolleni hyvää.
Lue vastaus
Minua ahdistaa, koska en ole varma seksuaalisesta suuntautumisestani. Mistä merkeistä voi tietää olevansa lesbo?
Lue vastaus
Hei! Olen 13-vuotias, poika joka on bi. En oikein tiedä miten tulisin kaapista ulos ja miten vanhempani/kaverini käyttäytyisivät. Perheessäni "heitetään läppää" yleensä bi ja homoista. Ja tuntuu että samoin tekee kaverini. Joten pelkään, että jos kerron kavereilleni minä menetän kaverini ja perhe ei oikein tykkäisi. Olen miettinyt paljon itsetuhoisia juttuja, vaikken haluisi. En ole saanut melkein yhtään unta viimeiseen kuukauteen ja se on vaikuttanut koulutyöhöni erittäin suuresti. Öisin vaan mietin mitä tulee tapahtumaan ja mietin silloinkin itsetuhoisia juttuja. Tiedän ettei se ole tervettä ja teen pienestä asiasta elämässäni suuren jutun, mutta tuntuu että olen hukassa. Enkä ole varma kenen kanssa haluaisin puhua mutta täällä minua ei tunnisteta. Kiitos(:
Lue vastaus
Olen 31- vuotias nainen. Erosin viime kesänä miehestäni ja nyt olen 3 lapsen yksinhuoltaja. Olen varmasti jo teini ikäisestä tuntenut vetoa tietynlaisiin naisiin, yleensä myöhemmin oppien heidän olevan lesboja. Kyllä monet miehetkin minua viehättävät, mutta yleisesti minusta naiset ovat huomattavasti kiihottavampia.... Ja näitä olen miettinyt yli kymmenen vuotta, myöskin oli yksi iso syy eroon ex- mieheni kanssa. Mutta eihän minulla Ole koskaan ollut mitään kenenkään naisen kanssa, en tiedä mistä haaveilen vai haaveilenko edes? Olenko muuten vain kiinnostunut? Ja onko sillä edes loppujen lopuksi väliä? Ja olisiko ylipäänsä väärin lähteä etsimään omaa seksuaalisuuttani nyt kun olen jo äiti ja lapseni tottuneet ns. Normaaliin äiti-isä perheeseen ja sittemmin ero perheeseen...?
Lue vastaus
Olen 13v. tyttö, joka täyttää 14. Löysin feminismin, kun aloin käyttää nettiä enemmän, noin 11-vuotiaana. Feminismin mukana tulivat uudet seksuaalisuudet, sukupuolet ja politiikan osat. Kiinnostuin etenkin aseksuaalisuudesta ja aromanttisuudesta, kun tunsin itseni kategorioihin sopivaksi.

Minulla ei ole ollut ihastuksia omasta mielestäni. Ensimmäinen platoninen ihastukseni syttyi 5-luokalla, tosin luulin sitä romanttiseksi. Luulen, että se johtui joukkoon kuulumisen halusta. Olin kiinnostunut tästä pojasta kovin, hänellä oli pari samaa kiinnostuksenkohdetta kuin minulla, ja oli aina kovin kiltti minulle. Ajattelin häntä usein, ja luokassa halusin saada hänen huomionsa.

Nyt kun sitä enemmän ajattelen, en kuitenkaan halunnut romanttiseen parisuhteeseen tämän kanssa, halusin vain ystävystyä. Silti epäilen asiaa välillä.

Tänä päivänä minulla on ollut noin vuoden ajan platoninen ihastus tyttöön, tosin se on intensiivisempi ja pidempi kuin ensimmäinen. Hänelläkin on monia samoja kiinnostuksenkohteita kuin minulla. Emme ole enää samoilla luokilla, joten näen häntä vain pari kertaa viikossa. Mutta aina kun näen, mahaani kutittaa. Etsin häntä joskus koulun ruokalassa, ja haluaisin kovasti tutustua häneen paremmin. En mielestäni kuitenkaan halua tämän kanssa romanttista suhdetta.

En ole kuitenkaan varma aromanttisuudestani tai -seksuaalisuudestani, näin nuori kun olen. Joskus mietin, voisinko olla biromanttinen tai -seksuaali, mutta että enkö vain halua hyväksyä asiaa, kun aroaseksuaalin lokeron olen jo niin hyvin omaksunut, ja se tuntuu parhaalta. Epäilen kyllä, että olisin ainakin aromanttinen.

Seksikin tuntuu vastenmieliseltä, tosin se voi johtua iästäni. Sinään seksi lisääntymiskeinona tai mielihyvän hankkimisena ei tunnu ällöttävältä, mutta ei se kiinnostakaan. Kuinka vastenmieliseltä seksi tuntuu, riippuu.

Romantiikka ei itseänikään kiinnosta. Kun kuulen että ystävilläni on taas uusi ihastus, pyöräytän silmiäni. Sinään romantiikkaan perustuvat leffat tai sarjat eivät tunnu houkuttelevilta. Osaan arvostaa romanttisia suhteita, mutta en näe itseäni sellaisessa, en nyt tai myöhemmin elämässä, eikä se tunnu oikealta, ei läheskään yhtä hyvältä kuin syvän ystävyyssuhteen ajatteleminen. Romanttisen suhteen sijaan näen itseni vanhenemassa lemmikin tai parhaan ystäväni kanssa, platonisella tavalla.

Pitäisikö minun kertoa kavereilleni, vai odottaa, jos tämä onkin vain vaihe?
Lue vastaus
Hei!
Olen 15 vuotias tyttö ja tunnen olevani lesbo. Minulla on tällä hetkellä tyttöystävä, josta tietävät läheiset ja vanhempani. Ongelmani tässä on, että tyttöystäväni vanhemmat ovat järkyttyneitä suhteestamme ja se loukkaa, sekä harmittaa heitä hyvin paljon. Tämä on saanut tyttöystäväni epäröimään suhdettamme vähän, koska vanhempansa ovat niin rikki asiasta. Kun tyttöystäväni kertoi asiasta, vanhemmilleen vakuutti hän kuitenkin, ettei asia muka vaikuttaisi suhteeseemme mitenkään, mutta nyt se on vaikuttamassa ja erittäin paljon. En missään nimessä haluaisi menettää tyttöystävääni varsinkaan, kun olimme ensin parhaita kavereita, jotka rakastuivat. Olen ollut monessa suhteessa pojan kanssa ennenkin eikä tytöt kiinnostaneet aiemmin kuin nytten ja tunnen jopa olevani syvästi rakastunut häneen ja samoin hän minuun. Aina kun yritän puhua tästä ongelmasta mikä meillä on hänen vanhempiensa ja meidän välillä, hän sulkee minut ulos asiasta. Ja on alkanut peittelemään tunteitaan minuun. Vähän kuitenkin hän aina välillä puhuu yhteisestä tulevaisuudestamme, kun toisinaan tiputtaa minut maan pintaan ja sanoo että seurustelusuhteemme voisi olla loppumassa. Mikä neuvoksi, kun en halua menettää häntä, mutta hänen vanhempansa ovat asiansa tiellä ja tyttöystäväni luulee, että minusta eroaminen helpottaisi välejään vanhempiinsa?
Lue vastaus
Hei! Olen Kohta 20 V Täyttävä Tyttönen Ja Minä Mietin Että Olenko Bi? Minua Kiinnostaa Ihan Hirveästi Shemalet Ja Trans Miehet... Kiihotun Todella Paljon Shemale Pornosta, Minusta olisi Ihanaa Olla Shemale Myös Itse. En Kiihotu Enää Tavallisista Hetero Miehistä, Vaan sen Pitää Olla Shemale. Olenko Sairas Tai Hullu Jos Tykkään Shemaleista? En Tykkää Enää Tavallisista miehistä, He Suorastaan Inhottavat Minua. Ja Tykkään Etenkin Aasialaisista Shemaleista Ja Miehistä, En voi Sietää Suomalaisia Miehiä, Nimittäin He Ovat Jotenkin Erinlaisia? Tarvitsen Apua, Olen Monta Vuotta Pohtinut Tätä Asiaa. PS: Ja Olen Koukussa Pornoon... APUA! Tarvitsen apua !
Lue vastaus
Hei! Olen pohtinut jo jonkin aikaa kaapista ulos tulemista (olen siis bi nainen) vanhemmilleni, mutta minulla on vahva epäilys, etteivät he hyväksy suuntautumistani. Olen seurustellut kerran tytön kanssa, mutta suhteen salailu tuotti liikaa ahdistusta ja itsekin oli vasta tullut juuri sinuiksi oman suuntautumiseni kanssa. Olen surullinen, koska eroon vaikutti vahvasti pelko vanhempieni suhtautumisesta, joten haluaisin kertoa heille asiasta, mutta en tiedä kuinka sen tekisin. Välit vanhempieni kanssa ovat vaakalaudalla, jos kerron asiasta, mutta en toisaalta haluaisi enää piilotella osaa itsestäni.
Lue vastaus
Hei,

Olen parikymppinen nainen ja koen olevani ehkä bi. Tunnen päivittäin suurta ahdistusta asiasta ja minulla on paljon pakkoajatuksia itseni määrittelemisestä. Seurustelen tällä hetkellä poikaystäväni kanssa ja asumme yhdessä. Olen puhunut hänelle seksuaalisesta suuntautumisestani ja hän kyllä hyväksyykin minut. Hän on myös antanut "luvan" kokeilla seksiä tytön kanssa. Olen myös puhunut muutaman hyvän kaverini kanssa aiheesta ja saanut tukea. En ole varsinaisesti ilmaissut ystävilleni olevani ehkä bi, vaan sanonut, että olisin kiinnostunut kokeilemaan seksiä tytön kanssa. Perheelleni en ole kertonut mitään.

Ongelma onkin ehkä eniten määrittelyssä. Olen ihastunut enimmäkseen poikiin ja aina haaveillut poikien kanssa seurustelemisesta. Olen tällä hetkellä seurustellutkin vain poikien kanssa. Silti koen erityisesti eroottista yhteyttä tyttöihin. Minusta tuntuu vaivaannuttavalta välillä olla tyttöjen pukuhuoneessa tai yleisissä naisten suihkutiloissa. Tyttöjen kanssa ei ole muuta seksuaalista kokemusta kuin pussailua. Fantasioin kuitenkin paljon tytöistä. Haluaisin olla todellakin enemmän sinut itseni kanssa ja päästä ahdistuksesta eroon, sillä se on todellakin jokapäiväistä. Tuntuu, että olisi vain niin paljon helpompaa olla selkeästi hetero ja olla onnellinen poikaystäväni kanssa.
Lue vastaus
Olen 15-vuotias tyttö. Vuoden 2016 alkusyksystä tajusin olevani biseksuaali. Tulin kaapista ensin kolmelle suomalaiselle kaverilleni ja vähän ajan päästä parhaalle kaverilleni tekstarin kautta. Julkaisin myös twitterissä seksuaalisesta suuntautumisestani kertovan tekstin. Laitoin tekstistä näyttökaappauksen yksityiselle instagram-tililleni, jota seuraavat lähinnä vain jotkut kaverit ja muutama luokkalaiseni, ja lähetin kuvaan linkin noin viiden läheisimmän kaverin whatsapp-ryhmään. Olen siis tullut kaapista vain osittain, mutta tähän mennessä jokainen seksuaalisesta suuntautumisestani tietoinen on hyväksynyt minut biseksuaalina. Minulla itsellänikään ei ole ongelmaa seksuaalisuuteni kanssa, olen itseasiassa ylpeä siitä ja täten hyväksyn itseni sellaisena kuin olen.

Ensimmäinen ongelmani kuitenkin on siinä, etten uskalla tulla kaapista perheelleni. Äitini, pikkuveljeni ja isäpuoleni vitsailevat usein esimerkiksi homojen kustannuksella. Etenkin äitini vanhemmat ovat hyvin vanhanaikaisia, tyytyväisiä Donald Trumpin voittoon ja rasistisia. He vastustavat homoseksuaalisuutta vahvasti. Uskon, että isäni ja äitipuoleni hyväksyisivät seksuaalisuuteni, mutta kaapista tulo pelottaa silti paljon.

Toiseksi haluaisin vaikuttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemaan ja puolustaa lgbt-yhteisöä esimerkiksi taistelemalla heteronormatiivisuutta, koulujen ajatusta vain kahdesta sukupuolesta ("tytöt sinne, pojat tänne"), ennakkoluuloja, yms. vastaan. En kuitenkaan tiedä tähän sopivaa keinoa. Olen yrittänyt etsiä internetistä, mutten keksi mitään järkevää tapaa. Olisiko mahdollista saada vinkkejä tähän liittyen?

Minulla on kolmaskin ongelma. Muutamia kuukausia sitten tapasin sosiaalisen median kautta erään minua puolisen vuotta nuoremman miamilaistytön. Muutama viikko sitten hän pyysi minua tyttöystäväkseen ja vastasin myöntävästi. juttelemme pääsääntöisesti joka päivä ja tulemme erittäin hyvin toimeen. Pidän hänestä todella paljon, ja tiedän hänenkin pitävän minusta. Olemme sopineet puhuvamme videopuhelun heti, kun saamme järjestettyä molemmille sopivan ajankohdan, jollainen varmasti löytyy jo ensi viikolla. Äitini on kuitenkin hyvin skeptinen internetkavereista. (Olen ollut erään norjalaistytön hyvä ystävä jo kolme vuotta ja vaikka eräs läheinen ystäväni kävi jo vuosi sitten tapaamassa tätä yhteistä internetkaveriamme, ei äiti ole vieläkään hyväksynyt sitä, että tiedän tämän tytön olevan oikeasti se, joka sanookin olevansa. Hän on kuitenkin tulossa huhtikuussa suomeen tapaamaan minua ja ystävääni.) Minulla on siis jo kaksi syytä olla kertomatta tyttöystävästäni: seksuaalinen suuntautumiseni ja se, että hän asuu yli viiden tuhannen kilometrin päässä. Mitä minun siis pitäisi tehdä?
Lue vastaus
Hei, olen pian 28-vuotias nainen ja muutaman viime vuoden aikana seksuaali-identiteettini on ollut melkoisessa myllerryksessä, enkä oikein tiedä enää, mitä ja ketä uskoa tai mitkä ajatukseni ja kokemukseni ovat "totta".

Yläasteiässä huomasin, että minua eivät pojat ja seurustelu kiinnostaneet lainkaan ja että se teki minusta jonkinlaisen kummajaisen. Tutkin asiaa ja löysin tietoa aseksuaalisuudesta, mikä tuntui silloin sopivan kuin nenä päähän. Seksi, pussailu, seurustelu ja kaikki siihen liittyvä tuntui täysin irrelevantilta minulle. En pitänyt asiasta mitään meteliä tai edes kertonut siitä kenellekään erästä ystävää lukuun ottamatta, koska kiinnostuksen puute seurusteluun ei ollut missään vaiheessa ongelma. Kotopuolessakin taidettiin vain huokaista helpotuksesta, kun istuin pahimmat teinivuodet kotona lukemassa, enkä riekkunut baareissa tai kuolannut poikien perään. En tästä syystä itsekään ajatellut asiaa tarkemmin ja pidinkin itseäni vuosikaudet aseksuaalina, mutta "käytännössä heterona".

Lukion jälkeen muutin opintojen perässä isommalle paikkakunnalle ja tutustuin uusiin ihmisiin. Lyhyestä virsi kaunis, vuosien kuluessa huomasin ihastuneeni naispuoliseen opiskelutoveriini, josta oli myös tullut hyvä ystäväni. Tai ainakin luulen ihastuneeni - en edelleenkään tullut edes ajatelleeksi mitään sohvalla vierekkäin istumista intiimimpää kanssakäymistä hänen kanssaan, mutta pidin häntä äärimmäisen kauniina, halusin viettää hänen kanssaan kaiken aikani ja pelkkä puhelinsoittokin häneltä aiheutti perhosia vatsassa ja teki minut suunnattoman onnelliseksi. En kuitenkaan koskaan kertonut hänelle tunteistani, koska en itsekään ollut varma, mitä tunsin. Kun hän sitten aloitti seurustelun erään toisen kanssa, yllätyin jopa itsekin, kuinka paljon se minuun sattui ja tajusin, että hän ei ollutkaan viehättynyt häneen "vain" ystävänä, vaan olisin mieluusti jakanut elämäni hänen kanssaan.

Siitä on nyt useampi vuosi ja vaikka olen päässyt ihastuksestani yli, tuntuu kuin sen jälkeen kaikki minussa olisi hiljalleen alkanut muuttua. Yritin olla ylianalysoimatta ihastustani, koska siihen ei liittynyt mitään seksuaalista ja sepitin itselleni olevani yhä "käytännössä hetero", mutta sain silti huomata kiinnittäväni enenevässä määrin huomiota viehättäviin naisiin, eikä ajatus seksistä tuntunut mahdottomalta, kun tulin ajatelleeksi, että partneri voisikin olla toinen nainen miehen sijaan, joskaan en edelleenkään kokenut seksiä mitenkään tarpeelliseksi. Tämä tajuaminen syöksi minut jokseenkin myrskyisään identiteettikriisiin, minkä päätteeksi päädyin myöntämään itselleni, etten taidakaan olla edes pikkuisen hetero. Terminä lesbo alkoi kuulostaa osuvammalta.

Olen keskustellut asiasta seksuaalivähemmistöihin kuuluvien ystävieni kanssa ja heidän seurassaan minun on ikään kuin helppo tuntea itseni lesboksi. Heidän kokemuksensa ovat samankaltaisia kuin minulla, he eivät kyseenalaista termejä, joita itsestäni käytän ja he vaikuttavat vain ilahtuneilta siitä, että olen löytänyt tämän puolen itsestäni. Yksin jäädessäni minua kalvaa kuitenkin edelleen epäilys, josta en uskalla tai voi puhua kenellekään. Entä jos olenkin käsittänyt jotain väärin itsessäni? Mitä jos en ollutkaan ihastunut opiskelutoveriini - enhän halunnut seksiä - ja vain tulkitsin tunteitani väärin, ja kaikki siitä seurannut mieltyneisyys naiskauneuteen onkin vain jonkinlaisen itsesuggestion tuotos? Se, että tämä tajuaminen tulee tässä iässä, eikä esim. teininä, kun useimmat painivat näiden asioiden kanssa, ei myöskään auta asiaa. En uskalla luottaa ajatuksiini, koska tuntuu jotenkin hupsulta painia näiden asioiden kanssa, kun on jo aikuinen ja minun pitäisi olla jo jotenkin "valmis".

Osa lähipiiristäni myös sekoittaa ajatuksiani lisää. Eräs perheenjäseneni sanoi minulle, että ei usko minun olevan lesbo, koska vietän niin paljon aikaa "sellaisten" seurassa, että todennäköisesti vain kuvittelen itsekin olevani heistä yksi. Toinen sukulainen taas kommentoi, että minun ei ole tarpeellista tulla kaapista, koska en seurustele ja - suora lainaus - "kukaties tulet vielä muuttamaan mieltäsi". En ole edes uskaltanut kertoa kaikille perheenjäsenilleni seksuaalisuudestani, koska pelkään sen aiheuttavan repiviä ristiriitoja jo valmiiksi riitelyyn taipuvaisessa perheessäni. Töissä (meillä on pieni ja avoin työyhteisö) minua taas kiusoitellaan siitä, etten ymmärrä mieskomeuden päälle ja vaikka olen kertonut, ettei seksi kiinnosta minua ja työtoverini väittävät tietävänsä, mitä aseksuaalisuus on, he eivät tunnu ottavan minua vakavasti, koska seksi ei ole minusta iljettävää tai vastenmielistä. Tällaiset pienet ja isot kommentit päivästä ja viikosta toiseen tekevät minut epävarmaksi - ehkä en vaikuta tarpeeksi aseksuaalilta/lesbolta, koska en todellisuudessa olekaan sellainen? Tai ehkä minun pitäisi todistaa seksuaalinen suuntautumiseni jotenkin? Toisaalta en kuitenkaan jaksa jatkuvasti selitellä ja todistella itseäni, koska olen itsekin epävarma, enkä halua avautua kaikista seksuaalisuuteni kommervenkeistä ihan kenelle tahansa. Ja miten ylipäätään todistaisin olevani sekä viehättynyt naisiin, että aseksuaali? Kuka minua uskoisi, kun en itsekään ihan ymmärrä, miten tällainen kombo oikein toimii? Olenkin ottanut tavaksi selvitä näistä tilanteista palaamalla takaisin ajatukseen itestäni "käytännössä heterona" koska tosiaan, en ole koskaan seurustellut tai ollut minkäänlaisessa intiimissä suhteessa yhtään kehenkään, joten minulla ei ole varsinaisia todisteita homoseksuaalisuudestani. Mutta mitä enemmän olen tullut sinuiksi homoseksuaalisten taipumusteni kanssa, sitä rasittavammalta teeskentely tuntuu ja joskus lipsahdan roolistani, mikä luo hämmennystä kanssaihmisissä. Minusta tuntuu myös, että jatkuva seilaaminen roolista toiseen etäännyttää minut muista ihmisistä, koska he aistivat, etten ole aito.

Koen olevani jotenkin hukassa, tai vähintään eläväni kahdessa todellisuudessa. Luottoystävieni seurassa tunnen itseni vapaaksi olemaan juuri niin homo ja juuri sellaisella tavalla kuin hyvältä tuntuu, mutta muualla en ole oikein mitään, en aseksuaali, en lesbo, en hetero. Epäilen identiteettiäni, koska se ei ole pysyvä ja pelkään, että homoseksuaalisuutenikin on vain joku alitajuinen rooli muiden joukossa, olkoonkin, että niinä hetkinä, joina voin olla avoimesti naisiin viehättynyt aseksuaali, koen itseni eheäksi ja kokonaiseksi. En tiedä, mitä voisin tehdä, että elämääni tulisi selkeyttä ja identiteettiini pysyvyyttä. Muutin hiljattain uudelle paikkakunnalle työn perässä ja luotettavimmat ystäväni asuvat nyt 2-3 tunnin ajomatkan päässä, ja nykyinen kotipaikkakuntani on niin pieni, ettei täällä ole esimerkiksi Setan paikallistoimintaa. Lisäksi yleisilmapiiri on melko konservatiivinen. Koen itseni eksyneeksi, yksinäiseksi ja eristetyksi.
Lue vastaus
Olen 38 vuotias mies ja mulla on ollut suhteita sekä naisten että miesten kanssa. Mua on aina suuresti häirinnyt se, kun en aidosti oikein tiedä mitä haluan. Olin 5 vuotta naimisissakin naisen kanssa ja suhde kariutui siihen, etten ollut kiinnostunut seksistä ja haaveilin miesseurasta. Sama kuvio toistunut muissakin naissuhteissani. Miesten kanssa mulla ei ole ollut kuin lyhyitä suhteita, jotka perustuneet aika lailla vaan seksiin.

Olen viime aikoina ollut jossain merkittävässä tienhaarassa sillain, että ajatukset ovat suuntautuneet vain miehiin siitä syystä, että heidän kanssaan mulla on tunne tasa-arvosta ja samanlaisuudesta ja koen oloni turvalliseksi miesten kanssa. Naiset tuntuvat minusta pelottavilta ja hämmentäviltä ja jotenkin kovilta. En kuitenkaan koe, että mitenkään inhoaisin naisia, ja mulla onkin vahva tunne, että mun pitäisi olla vaan naisten kanssa koska sillain olen normaali. Vanhempani ovat vaikuttaneet siihen paljon koska isäni on todella homofobinen. Vasta muutama kuukausi sitten kerroin heille miessuhteistani ja he ottivat sen yllättävän hyvin.

En ole sinut homouden kanssa ja yritän vaan toistaa samaa hommaa, vaikka niin monta kertaa todennut, että sillä seksuaalisella alueella naisen kanssa koen vaan aika lailla ahdistusta. Kun en tavallaan voi koskaan saada varmuutta, että jospa kuitenkin kyse olisi jostain suorituspaineista tai huonosta itsetunnosta. Mutta se tunne on jotenkin niin merkityksellinen, että miesten kanssa mua ei niin ahdista ja on turvallisempi olo.
Lue vastaus
Minua ovat viime aikoina askarruttaneet seksuaalisuuteeni liittyvät ongelmat. Olen jo reilusti aikuisuuden ikäkriteerit täyttänyt (38 v.) nainen, vaikka itse ajattelenkin itseäni tyttönä. Minulla ei ole masturbointia lukuunottamatta minkäänlaisia seksuaalisia kokemuksia.

Olen vain hyvin harvoin kokenut seksuaalista vetoa toisiin ihmisiin, ja lähes aina näitä tunteita on edeltänyt pitkä prosessi, jonka aikana olen ensin alkanut arvostaa näitä henkilöitä älyllisesti ja viehättynyt heidän huumorintajustaan. Seksuaalista vetoa olen tuntenut vasta siinä vaiheessa, kun olen kokenut rakkautta näitä henkilöitä kohtaan - ja sitten kun tämä ihastuminen /rakastuminen tapahtuu, tunnen pakahtuvani tunteiden voimakkuudesta. Vasta tämän jälkeen haaveilen seksistä, ja sittenkään en ole koskaan millään tapaa pyrkinyt toteuttamaan halujani.

Äkkiseltään vaikutan varmaan ulkopuolisen silmin aseksuaalilta, koska minun on hyvin vaikea ottaa osaa esim. seksistä puhumiseen. Aina, kun puhe kääntyy jonkun henkilön fyysiseen viehättävyyteen tai seksiin, olen hukassa ja vaivaantunut. Pidän kyllä esim. joitakin näyttelijöitä viehättävinä ja joskus jopa seksuaalisesti houkuttavina, mutta tämäkin edellyttää, että ihailen ensin heissä jotain muuta kuin fyysisiä ominaisuuksia - vasta tämän henkisen viehätyksen jälkeen pystyn viehättymään fyysiseen puoleen. Minulla kuitenkin on näitä seksuaalisia haluja ja teorian tasolla haaveita päästä harrastamaan seksiä (joskaan en varmaan pystyisi luottamaan toiseen koskaan riittävästi jos tilaisuus tulisi), joten en itse pidä itseäni aseksuaalina.

Hiljattain törmäsin netissä termiin demiseksuaalisuus, ja kovin moni kohta osui kovin lähelle. Samalla, kun olen alkanut myöntää itselleni mahdollisen demiseksuaalisuuteni, olen myös ollut hämmentyneempi kuin koskaan. Olen pitänyt itseäni vaikeana, kieroutuneena ja valikoivana ja syyttänyt itseäni siitä, etten ole pystynyt niihin asioihin kuin muut ikätoverini: solmimaan parisuhteita, harrastamaan seksiä, avioitumaan...Vuosien varrella olen etääntynyt entisistä ihmissuhteista lähes täysin, koska olen kokenut itseni niin erilaiseksi.

Nyt olen myös alkanut kyseenalaistaa seksuaalisen suuntautumiseni. Olen aina pitänyt itseäni heterona, mutta silti aina välillä leikitellyt ajatuksella suhteesta naisen kanssa teoriatasolla, haaveillut lähinnä. Olin jossain vaiheessa varsin viehättynyt erääseen lesboystävääni, joka eli vakiintuneessa parisuhteessa. Minulla oli samantapaisia lämpimiä arvostavia tunteita häntä kohtaan kuin muita ihastuksiani kohtaan ja aina välillä mietin, en suoranaisesti seksiä hänen kanssaan, mutta sitä, että hän oli kaunis ja kiehtova henkilönä.

Nyt en siis enää tiedä, mikä olen. En ole koskaan puhunut seksuaalisuuteeni liittyvistä asioista kenenkään kanssa, koska olen toisaalta tuntenut itseni vaivaantuneeksi - en halua puhua seksistä ja itsestäni samassa lauseessa. Toisaalta seksi on suurimman osan aikaa ollut minulle epäolennainen ja ei-kiinnostava puheenaihe. Aloitin hiljattain psykoterapian, ja nyt mietin, pitäisikö nämä asiat ottaa puheeksi terapeutin kanssa. Onko demiseksuaalisuus edes oikea termi kohdallani - jos ei, niin mikä? Olenko bi vai hetero? Ja miten minun pitäisi koota hajonneen identiteettini sirpaleet joksikin sellaiseksi, joka voisi vielä jonain päivänä rakastua ja kokea aidon parisuhteen? Alan vasta nyt tajuta, että nämä asiat ovat osaltaan aiheuttaneet nykyiset mielenterveysongelmani, kun olen täysin sulkenut asiat mielestäni.
Lue vastaus
Hei!

Olen 18-vuotias tyttö, ja olen ehkä bi. En oikeastaan halua määritellä suuntautumistani, sillä se aiheuttaa ikävän fiiliksen mulle itselleni ja mikään termi ei jotenkin tunnu oikealta kuvaamaan mun tuntemuksia.

Olen kuitenkin aina ihastunut myös tyttöihin. Muistan jo hyvin pienenä tykänneeni fiktiivisistä naispuolisista hahmoista ja esim. tytöistä jotka oli samassa eskarissa jne. Jostain syystä en kuitenkaan ole koskaan oikein tajunnut olevani jotain muuta kuin hetero. Vasta yläasteella aloin tosissani miettimään mahdollisuutta olla esim. biseksuaali, mutta mua ahdisti asian ajatteleminen ja koin oloni niin syylliseksi, huonoksi ja erilaiseksi, etten kestänyt ajatella asiaa syvemmin. Jossain alitajunnassa ne kysymykset kai pyöri ja ajattelin asiaa paljon, varsinkin kun mulla oli muutama ihastus yläasteen aikana jotka kohdistui naisiin. Sitä kautta asiaa ajatteli suht paljon, mutten koskaan oikein sisäistänyt kunnolla, että olen ehkä oikeasti bi.

Asia sitten säilyi jossain syvällä mielen perällä ja olin n. 1-2 vuotta käytännössä ihastumatta kertaakaan tyttöihin. Pieniä ohimeneviä tuntemuksia lukuunottamatta, mutta en jaksanut ajatella niitä paljonkaan. Ylipäätään ajattelin siihen aikaan (ja ehkä jollain tapaa vieläkin?) että heterotkin voivat joskus ihastua naisiin ja tää on vain sitä. Että olen oikeasti hetero eikä mun tarvitse huolehtia asiasta. Ajattelin että tää on vain ohimenevää. En ns. hyväksynyt bisseyttä identiteetikseni.

Olin 16, kun ihastuin sen verran palavasti yhden kaverini siskoon, että en enää voinut piiloutua tunteiltani. Aloin miettimään asioita tosissani ja alkoi tuntumaan, että olenkin bi. Alussa se ei ahdistanut puoliksikaan niin paljon kuin nykyään. Mulla oli siinä lyhyen ajan sisällä vielä toinenkin voimakas ihastus tyttöön, joka oli mun koulukaveri. Tai ennemminkin hyvänpäiväntuttu. Siinä vaiheessa bi-identiteetti alkoi muotoutua, mutta ei mua ahdistanut vielä silloin niin paljon.

Nyt oon siis n. 2 vuoden ajan "käsittänyt itseni biseksuaalina" (ja välillä panseksuaalina), ja asia vaan ahdistaa. En pysty hyväksymään itseäni. Enkä ymmärrä, minkä takia en pysty. Joskus itken tän asian takia, kun tuntuu että vihaan itseäni niin paljon. Ahdistaa olla jopa tyttöjen pukkarissa, vaikka koulussa, koska joudun pakostakin näkemään kun muut tytöt vaihtaa vaatteita ja joudun katsomaan maahan välillä ettei muut luulisi että tuijotan heitä. Pukkareissa aina tuntuu että oon maailman ainoa tyttö joka tuntee vetoa tyttöjä kohtaan, ja että kaikkia muita ällöttäis jos ne tietäisi, miten mä ajattelen niistä. Tietysti kunnioitan muita ihmisiä enkä tuijota, mutten voi omille tunteilleni ja ajatuksilleni mitään. Ja jos vaikka mun joku tyttöpuolinen ihastus sattuu olemaan samassa pukkarissa, niin tulee todella hermostunut olo, kun pitää yrittää olla niin kuin ei välittäisi yhtään siitä, että näkee ihastuksensa puolialastomana.

Ylipäätään esim. koulussa oleminen on ahdistavaa joskus, kun tuntuu, että kaikki muut näkee musta ulkoisen olemuksen takia että tykkään tytöistä. Oon siis aika maskuliininen ja sekin ahdistaa mua. Unohdun joskus tuijottamaan ihastuksiani liian pitkään ja silloin hävettää ja ällöttää oma itseni, koska uskon että muut sitten ajattelee että "hyi miks toi tuijottaa". En tarkoita mitään pahaa kellekään ja vihaan itseäni oman suuntautumiseni takia, mutta en tiedä voinko muuttaa tunteitani. Tuskin, ja pääsisin varmaan helpommalla jos en edes yritä muuttaa sitä mitä todella olen. Mutta ongelma onkin siinä, että en usko olevani edes pohjimmiltani tällainen. Tiedän ehkä sisimmässäni että olen bi tai jotain vastaavaa, mutta haluan kieltää asian ja siksi en pysty uskomaan että tämä oikeasti on näin, ja ajattelen jatkuvasti että olen varmaan hetero, että nää tunteet on vaan jotain sellasta mitä kaikki heterotytötkin tuntee. En jaksa enää, mua ahdistaa niin paljon.

Lisäyksenä vielä että mulla on itsetunnon kanssa ongelmia muutenkin, varsinkin liittyen seksuaalisuuteen ja kärsin kai jonkinlaisesta seksuaalisesta vastenmielisyydestä (en tiedä syytä siihenkään). Olen käynyt muutamia kertoja psykoterapiassakin, mutta en pysty ottamaan tätä aihetta esille ammattiauttajan kanssa keskustellessa. Muutaman kerran oon puhunut siitä ammattilaisen kanssa, mutta mulla hoitosuhteet ja ammattiauttajat on vaihdellut niin useasti etten pysty joka kerta miljoonalle uudelle ammatti-ihmiselle avautumaan asiasta.

Perheelleni olen vielä kaapissa, tosin ne ehkä arvaa tän asian, kun oon ollut pridessakin monena vuonna jne. Tosin äidille oon selittänyt vain poikapuolisista ihastuksistani, en koskaan muistaakseni yhdestäkään tytöstä, joten voi hyvin olla että siksi se ajattelee mut ihan vaan heterona. En kyllä uskalla varmaan koskaan ulos kaapista ja suoraan sanottuna tässä tilanteessa en varmaan haluakaan. Tiedän, että mulla on oikeus olla kaapissa, jos tahdon, mutta tuntuu siltä että valehtelen kaikille ja se harmittaa. Lisäksi olen varma siitä, että mun läheiset varmaan vihais mua jos ne tietäis totuuden musta. Luultavasti tää on turhaa pelkoa, mutta se pelko vaan on tosi suuri.

Miten pystyisin hyväksymään itseni? Onko siihen ees mitään helppoa ja nopeeta keinoa? Tuntuu, että oon ihan pihalla itsestäni enkä tunne itseäni edes. Ärsyttää, että mun pitää olla niin vaikea tapaus, etten osaa vain hyväksyä itseäni.

Pahoittelut pitkästä viestistä ja kiitos vastauksesta jo etukäteen :)
Lue vastaus
Oon koht 19-v (biologisesti tyttö mutta nyt en koe olevani kumpikaan) ja en oo ollu kiinnostunu miehistä viimeseen kahteen vuoteen. Asia muuttui vähän aikaa sitten kun aloin nähdä heistä eroottisia unia (jossa harrastamme seksiä tmv) ja yksi hyvä (miespuolinen) kaverini saa minut varpailleni jostain syystä. En kuitenkaan haluaisi seurustella em. kaverini kanssa mutta jotenkin vain pidän hänestä. Mikä neuvoksi? Hän tietää että tykkään naisista ja etten oo tyttö tai poika
Lue vastaus
Olen kohta 19-vuotias sateenkaarinuori, joka ei luokittele itseään sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen mukaan. Synnyin tyttönä mutta tällä hetkellä minusta tuntuu, etten ole kumpikaan (olen sen asian kanssa "sinut"). En koe vetoa ihmisiin, joilla on miehen uloke (ja sekin on fine mulle). Tulin kaapista alkuvuodesta 2015 ja vanhempani alkavat vihdoin hyväksymään suuntautumiseni (paras ystäväni ja ensirakkauteni oli eka, jolle kerroin, hänelle oli superfine nää jutut). Mutta ongelmana on, että sukupuoleni on perheelleni asia, joka on vaikea ymmärtää. En tykkää, että mua "tytötellään". Mulla on kaks veljeä (toinen on homo ja toinen ketero). Ne kutsuu mua virheellisesti siskokseen, mutta korjaavat sanalla "sisarus" (ei siksi että hyväksyisivät -päinvastoin. Vaan siksi etten suuttuisi)
Mutta vielä näistä mun vanhemmista. He eivät suostu kutsumaan mua mun poikanimellä ja muutenkaan eivät tajua miksi haluisin pienemmät rinnat.

Edellistä juttua vielä isompi ongelma on se että fanitan yhtä naispuolista laulajaa ja fanitukseni alkaa menemään pahasti yli. Albumit löytyy mutta sitten kun se alkaa menemään siihen, että puhun hänestä 24/7 (eli käytännössä koko ajan), aion ottaa tatuoinnin hänestä ja näen hänestä fantasiaunia. Minusta tuntuu kuin en pystyisi elämään ilman häntä). Hän kuuluu myös sateenkaariväestöön ja on kihloissa toisen naisen kanssa. ONKO TÄLLAINEN NORMAALIA???

En myöskään saa mielestäni yhtä toista tyyppiä, joka myös seurustelee tytön kanssa (käytin sanaa "tyyppi", koska hän ei koe olevansa kumpikaan, niinkuin en minäkään). Hän on niin ihana mulle ja semmonen läheisyysihminen, joka tykkää esim. halata. Minun on vaikeaa hyväksyä se tosiasia että hän on varattu. Mitä teen?

Ja vielä kolmas juttu. Mua pelottaa et oon sinkku koko loppuelämäni (Olen kyllä seurustellut sekä pojan että tytön kanssa, olivat tosin superlyhyitä juttuja). Äitini sanoi että jos lopettaisin aeimmin mainitusta laulajasta jatkuvan jauhamisen, löytäisin jonkun ihanan tytön/naisen todella nopeasti. Mutta: Minun on todella vaikeata olla puhumatta idolistani edes 10 minuutin ajan. Pitäisikö minun muuttaa itseäni muiden mieliksi?
Lue vastaus
Olen nuori, pian 13v "tyttö" joka on epävarma seksuaalisesta suuntautumisestaan ja sukupuolestaan. Olen ollut ihastunut sekä tyttöihin että poikiin, ja tunnen olevani bi, mutta en ole varma.

En uskalla kertoa näistä asioista vanhemmilleni, he kyllä ovat monien asioiden suhteen ymmärtäväisiä, esimerkiksi vaatemakuni (en pidä esimerkiksi mekoista paljoa, saatan joihinkin yksityistilaisuuksiin laittaa sellaisen, mutta minusta tuntuu hiukan ahdistavalta käyttää mekkoa tai hametta. Tässä asiassa vaikeus onkin se, että esimerkiksi itsenäisyyspäivän tansseihin mennessäni (kaksi vuotta sitten) tunsin oloni koko ajan ahdistavaksi mekossa julkisella paikalla. Minun kuitenkin oletetaan käyttävän mekkoa tällaisissa tilaisuuksissa, koska olen "tyttö". Vanhempani myös tukivat minua, kun kerroin tahtovani lyhyemmät hiukset (en ole vielä leikkauttanut, mutta äitini auttaa minua miettimään minulle sopivaa hiustyyliä).

Myös aina kun olen ollut mukana jossakin roolipelissä tai leikissä mukana, hahmoni on ollut useimmiten poika. Pienempänä vietin myös enemmän aikaa poikien kanssa, ja olin enemmän kiinnostunut samoista asioista kuin he. En ole ikinä pitänyt nukeilla leikkimisestä. Perheessäni on minun lisäkseni ainoastaan poikia, ja vietänkin heidän kanssaan paljon aikaa (vaikka eivät kaikki minulle biologista sukua olekaan). Tykkään rakennella legoja, sekä luen enimmäkseen "pojille suunnattuja" kirjoja. Nykyään olen kuitenkin alkanut tekemään enemmän samoja juttuja kuin muut ikäiseni tytöt. Monet kuitenkin sanovat minua oudoksi (lähimpien kavereiden suusta tiedän sen olevan kehu, mutta muiden sanomana se kuulostaa ikävältä). En kuitenkaan tosiaan pidä itseäni poikana enkä tyttönä, enkä myöskään muunsukupuolisena. Jos kuitenkin johonkin lomakkeeseen pitää valita, olen enemmän tyttö kuin poika.

Vanhemmistani vielä, jos esimerkiksi televisiossa tulee jotakin homouteen liittyvää, vanhempani alkavat usein vitsailla aiheesta, joka tuntuu minusta loukkaavalta (sekä itseni, että muutaman ystäväni puolesta). Yleensä he myös käyttävät mieluummin esimerkiksi sanoja "lepakko" tai "homppeli", kuin lesbo ja homo. Tämä ei tunnu minusta kivalta, mutta en uskalla sanoa heille että olen hyvin epävarma seksuaalisesta suuntautumisestani, sillä pelkään heidän reaktiotaan.

Myöskään ystävilleni en ole uskaltanut kertoa, sillä osa heistä käyttää sanaa homo haukkumasanana, tai vitsailee aiheesta. Tämä on mielestäni erittäin loukkaavaa, ja olen siitä heille sanonutkin, mutta he eivät näytä ymmärtävän. Osa kyllä on ihan suvaitsevaisia, mutta en ole varma miten he suhtautuisivat jos kertoisin. Kouluni missä olen, on nimittäin erittäin jälkeenjäänyt, esimerkiksi jos luokka pitää jakaa puoliksi niin se on aina että "tytöt ja pojat". Menen silloin tyttöjen puolelle, mutta en varsinaisesti tunnu kuuluvan kumpaankaan. Liikuntakin on jaettu että "tytöt ja pojat" erikseen, ja opettajamme välillä puhuu että:
"Otetaan sitten välillä näitä vähän tyttömäisempiä kysymyksiä ettei koko ajan puhuta urheilusta"
Tai
"Pojat saavat halutessaan mennä pelaamaan jalkapalloa nyt, mitä te tytöt tahdotte tehdä?"
Tämä on mielestäni ahdistavaa, ja toivon että mennessäni ylä-asteelle, uusi kouluni olisi edistyksellisempi tällaisten asioiden suhteen.

En siis uskalla tulla kaapista osittain myös kouluni takia. Vaihdan joka tapauksessa koulua asuinkaupunkiini nyt kun menen yläkouluun, mutta osittain tahtoisin jatkaa samassa paikassa, sillä kaikki irl kaverini ovat siellä. En ole kovin hyvä luomaan ihmiskontakteja, ja minua pelottaa etten yläkoulussa saa ketään luotettavaa ystävää, jolle voisin kertoa asioistani.

Asian kertomista kavereille nyt vaikeuttaa entisestään se, että olen ollut jo pidemmän aikaa ihastunut erääseen parhaista kavereistani. Hän on suvaitsevainen kaikenlaisia ihmisiä kohtaan, ja olemme erittäin läheisiä. Halailemme usein, vietämme paljon aikaa yhdessä (yleensä kuitenkin niin että siinä on eräs toinenkin hyvä ystäväni mukana), ja ymmärrämme pelkästään katsomalla toisiamme silmiin, mitä toinen ajattelee. Olemme myös tanssineet yhdessä hitaita (lähinnä varmaan kuitenkin vain ystävyysmielessä), mutta minulle se merkkasi paljon. En kuitenkaan tahdo menettää ystävyyttämme, joten en siksi uskalla kertoa hänellekkään.

Tässä miettimiäni kysymyksiä:
Mikä minä oikein olen sukupuoleltani, vai olenko mikään?
Miten voin kertoa perheelleni ja ystävilleni sukupuolestani ja bi-seksuaalisuudestani?
Pitääkö/kannattaako minun edes kertoa heille?
Miten pääsen eroon ahdistuksen tunteesta näissä asioissa, vai pääsenkö mitenkään?
Kannattaako minun puhua jollekin muulle tästä asiasta? (Minulla on eräs luotettava ja ystävällinen nettikaveri joka on lesbo, ja pari vuotta minua vanhempi. Kannattaako hänelle puhua?)

Kiitos jo etukäteen ja anteeksi sekava viesti!
Lue vastaus
Olen 20v helsinkiläinen mies, ja lukemieni kuvausten perusteella pystyisin määrittelemään itseni aseksuaaliksi. En ole koskaan tuntenut seksuaalista halua ketään kohtaan ja ystävieni tarinat seksiseikkailuistaan kuulostivat lähinnä oudoilta ja vastenmielisiltä. Muutamaan vastakkaisen sukupuolen edustajaan olisin ehkä halunnut tutustua paremmin, mutta tämän "yksityisasiani" takia en koskaan uskonut, että minulla on siihen mahdollisuuksia. En ole myöskään pyörinyt klubeilla tms. etsimässä seuraa, koska en halua tuottaa mahdollisille kumppaneille pettymystä, kun totuus selviää. Työn ulkopuolella vietän suurimman osan ajasta yksikseni ja viihdyn hyvin omissa oloissani, mutta välillä kaipaan sellaista tietynlaista hellyyttä ja läheisyyttä.

En pidä itseäni myöskään mitenkään epäsosiaalisena tai koe, että minulla olisi vaikeuksia tulla toimeen ihmisten kanssa. Vain seksuaaliset mielihalut puuttuvat, enkä ole koskaan esim. harrastanut itsetyydytystä.

Aseksuaalisuus ei ole minulle sinänsä kummoinen asia, mutta mietin usein, voisivatko menneisyyden traumat vaikuttaa siihen jotenkin? Jouduin koko peruskoulun ajan vakavan, pitkäaikaisen koulukiusaamisen kohteeksi. Siihen kuului kaikenlaista nimittelyä, kiusantekoa, perättömien huhujen levittämistä, joukosta poissulkemista, suoraa fyysistä väkivaltaa (jota vastaan puolustautuakseni aloin harjoitella itsepuolustuslajeja) ja jopa seksuaalista häirintää. Olin ennen säännöllisen urheiluharrastuksen aloittamista hieman ylipainoinen, ja minua haukuttiin "tissimieheksi" ja jotkut luokan pojat puristelivat minua nänneistä niin lujaa, että ne menivät mustelmille. Tästä kaikesta aiheutunutta ahdistusta ja vihaa purin kamppailulajien ja raskaan musiikin avulla.
Lukioaikana pysyttelin enimmäkseen omissa oloissani, enkä juuri kaveerannut ihmisten kanssa, koska pelkäsin että kiusaaminen alkaisi uudelleen. Olin siis lukiossa se "outo yksinäinen tyyppi" josta kukaan ei oikein tykännyt.

Lukion jälkeen korjasin puhevikani ja armeija-aikana sosiaalinen elämäni alkoi palata edes jokseenkin raiteilleen ja opin uudestaan tutustumaan ja luottamaan ihmisiin. Nyt minulla on yliopisto-opiskelut tähtäimessä ja suunta eteenpäin.

Meikäläistä siis askarruttaa, olisivatko vaikeat kouluvuoteni voineet vaikuttaa seksuaalisuuteeni? Ja jos kyllä, niin miten?
Lue vastaus
Olen 22 v tyttö/nainen asun vielä kotona, olen viimeisen reilun vuoden aikana miettinyt, olenko bi. Vielä silloin kun opiskelin (2015 kevät talvella) ihastuin ensimmäistä kertaa tyttöön/naiseen koulussa, ja tajusin sen vasta siinä vaiheessa, kun näin tämän tytön jonkun pojan kanssa. Olin samaan aikaan ihastunut myös yhteen poikaan. Jostain syystä säikähdin aika paljon sitä, että menin ihastumaan tyttöön. En tiedä miksi.

Aloin ihastua samanaikaisesti sekä poikiin että tyttöihin. Pahinta oli, etten uskaltanut kertoa kenellekään, enkä tiennyt mitä tehdä. Yritin tosi kauan uskotella itselleni, että tämä on joku vaihe, joka menee ohi mutta tilanne on yhä sama, kun kevät talvella 2015, ihastun sekä poikiin että tyttöihin.

Haluaisin kertoa tästä läheisille/ vanhemmille, mutten uskalla. Olen yrittänyt kertoa jo monesti mutta tuntuu ettei rohkeus riitä, vaikka sitä on kerätty jo aika kauan aikaa. Minua ahdistaa pitää tällaista "salaisuutta" itselläni, tosin olen uskaltautunut kertomaan parille hyvälle kaverille. He onneksi suhtautuivat hyvin, todella hyvin.

En vaan tiedä milloin ja miten voisin kertoa. Läheiseni ovat melko hyväksyväisiä enkä ole kuullut heidän puhuvan ilkeään sävyyn sateenkaarikansasta. Silti pelkään, että jos kerron, jotain pahaa tapahtuu ja he eivät hyväksy. Mitä ihmettä minun pitäisi tehdä??
Lue vastaus
Hei. Olen 13v poika. En tiedä olenko homo. Tytöt ja heteroporno ovat kiihottaneet minua aina ja kiihottavat vieläkin mutta ei ehkä niin paljoa. Katsoin kerran homopornoa ja laukesin nopeammin kuin heteropornosta ja se orgasmin tunne oli voimakkaampi. Parin kuukauden jälkeen katsoin homo- ja heteropornoa ajatellen olevani hetero. Sitten aloin ajattelemaan että olenko homo, koska laukesin paremmin homopornolle. Testailin ja testailen vieläkin, että tykäänkö pojista sillai, et ajattelin että panisin ja pussailisin kavereitani. Minua ei kiihota se ajatus, mutta ajattelen aina niin ja se ärsyttää. Yksi poika on komea, mutta en haluasi pussata sitä. Mutta joskus olen unohtanut sen tavan, nii minua ei tee mieli ajatella et pussaisin pojan kanssa. Mutta tyttöjä voisin pussata aina :). Vielä yksi et kun laukean homopornolle kovemmin, nii jos harrastan seksiä aikuisena naisen kanssa niin laukeanko nopeasti ja tuntuuko se nii hyvältä kuin homoporno. Edelleen kaikki kauniit ja mukavat tytöt kiihottaa. Yksi poika ehkä ihan vähän mutta se on varmaan Fantasiaa. Kiitos jos vastaatte.
Lue vastaus
Muistan joskus lukeneeni vastauksen tähän kysymykseen mutten löydä sitä enään. Eli oon 16vuotias poika ja olen homo mutta oon miettinyt että miten
Lue vastaus
Siis tuota tää on aika hankala aihe mulle, enkä ole oikein kenenkään kanssa jutellut tästä, kun mua nolottaa asia. Olen 22 vuotias tyttö/nainen miten sen sitten onkaan. Pulmani on, etten tiedä mikä on seksuaalisuuteni. Ennen ajattelin, että olen hetero, mutta olen aika paljon lähiaikoina miettinyt että olenkohan hetero? Aika paljon nykyään mua ällöttää seksi, mutta toisaalta taas kiinnostaa. Aina kun oon tehnyt "niitä" niin mulle tulee tosi likainen olo ja oksettaa. Nykyään en oikein sitä tee ja olen miettiny että olenko aseksuaali? Kyllä mä heitän irstasta läppää välillä ja puhuin pojist ja toisaalta olis kiva seurustella ja toisaalta en ikinä haluiskaan seurustella. Niin – en ole siis koskaan seurustellut ja olen neitsyt. Mun perheessä ei olla ikinä keskusteltu seksi asioista kun se on tabu... joten se piti vähän itse oppia ja kavereilt...
Lue vastaus
Hei, olen 17-vuotias tyttö, joka on epäillyt seksuaalisuuttaan 13-vuotiaasta asti. Minulla on poikaystävä, joka yrittää ymmärtää minua ja on tukenani tässä asiassa. En ole harrastanut koskaan seksiä, enkä tiedä haluanko. Minulla on yleistynyt ahdistuneisuushäiriö joka saattaa myös vaikuttaa suhteeseeni seksiin, joka on neljä vuotta ollut hyvin kielteinen. En koe seksiä tärkeäksi millään tavalla ainoastaan ahdistavaksi ja pelottavaksi. Pidän kyllä läheisyydestä, halailusta ja suutelusta mutta niistäkin vain tiettyyn rajaan asti. Joka on siis aika vähän, koska en jaksa innostua niistäkään kovin kauaa. Rakkaus on tärkeä asia minulle, ainoastaan läheisyys ja varsinkin seksi on minusta aika turhaa. Olen masturboinut mutta se ei tunnu minusta miltään. Enemmänkin vain petyn itseeni ja kysyn miksi ihmeessä teen tätä, jos se ei tunnu miltään.

Media ja muut ihmiset vain tuntuvat painostavan ja seksiä tulee ovista ja ikkunoista. Tuntuu etten ole kokonainen ihminen, kun en halua sitä eikä se kiinnosta minua. Toisinaan poikaystäväni saa minut kiihottumaan ja silloin hetken saatan tuntea joitain haluja mutta nekin menevät heti pois. En tiedä olenko vain jotenkin outo vai voinko olla aseksuaali tai jokin muu? Vai onko tämä vain ohimenevää vaikka ei tunnukaan oikealta nyt?

Kiitos ajastanne
Lue vastaus
Hei, olen kaksikymppinen naisenalku, jolle koko käsite "seksuaalisuus" tuntuu olevan epämääräinen, ahdistava ja vieras asia. En ole koskaan tuntenut vetoa kehenkään ihmiseen seksuaalisessa mielessä.

Joskus nuorena, 12-vuotiaana, koitin uskotella itselleni, että olisin ollut ihastunut silloin tällöin joihinkin poikiin, mutta todellisuidessa tuskin edes muistin heidän olemassa oloaan useinkaan. Myöhemmin tajusin, miten hyvin olin vain onnistunut pitämään itseäni varten yllä kulisseja siitä, että olisin jotenkin "normaali teini" ihastuksineen. Tosiasiassa en näe kenessäkään ihmisessä mitään ystävyyttä syvempää, ja oikeastaan ystävilläkin on elämässäni nykyään vain vähän merkitystä, toisin kuin lapsena.

Olen kliinisesti masentunut ja tällä hetkellä jopa vaikea-asteisesti, minulla on traumaattinen kouluaika kiusaamisen vuoksi, nykyään paljon itsemurha-ajatuksia, hankala perhe ja niin edelleen, jotka todellakin ovat yhdistelmänä sellainen, ettei ihastumisen tunteille edes jää sijaa. Silti masennukseni suhteen parempinakaan kausina en ole yhtään sen kiinnostuneempi katsomaan ihmisiä "sillä silmällä". Olenkohan todellakin aseksuaalinen vai pelkästään niin rikki henkisesti, etten kykene ihastumisen kaltaisiin tunteisiin? Toisaalta, voiko aseksuaalisuuden taustalla olla traumoja tai psyykkisiä ongelmia?
Lue vastaus
Oon 13v ja no:

Oon ollu ihastunut pelkästään poikiin.
Mutta tuntuu että tykkään myös tytöistä.
Ja sit on vielä se että ajatus seksistä kummankaan tyttöjen tai poikien kanssa ei tunnu oikeelta. Oikeestaan ällöttävältä. Ja silloinhan olisin periaatteessa aseksuaali.
Mutta sitten kuitenkin tunnen jonkunlaista vetoa sekä tyttöihin että poikiin.
Sitä vois kuvailla niin että oon kiinnostunut sekä tytöistä että pojista vyötäröstä ylöspäin.
Oonko silloin aseksuaali vai jotain siltä väliltä?
:)
Lue vastaus
Hei! Olen 17-vuotias tyttö ja asun äidin, isän ja siskoni kanssa. Meillä oli ihan tavalliset perhesuhteet, kunnes tulin kaapista 2016 kesällä.

Olen homoseksuaali ja minulla on ollut tyttöystävä jo yli puolen vuoden. Viime kesänä tiesin, että pian on kerrottava vanhemmilleni seksuaalisuudestani ja tyttöystäväni, mutta en ollut siihen vielä itse henkisesti valmis. Äitini oli aiemmin sanonut, että hyväksyy tytöt tyttöjen kanssa ja pojat poikien. Tyttöystäväni tuli viikonlopuksi meille ja viikonlopun jälkeen äiti tuli huoneeseeni ja kysyi että mikä tämä homo juttu nyt oikein on, hän oli todella vihainen. Aluksi ihmettelin, että mistä äiti tiesi suhteestani tyttöystävääni, mutta sitten tajusin omistavani kaksi fritsua kaulassani viikonlopun jälkeen. Äiti suuttui ja puhui päiviä siitä, miten olen valinnut väärän tien ja että hänen on vaikea hyväksyä tätä asiaa. Äiti ja isä riitelivät iltaisin tästä asiasta koska isänikin on rasisti homoja kohtaan. Äiti väitti, että he kyllä pitävät tyttöystäväni mutta ei vain pysty hyväksymään suhdettamme. Seuraavan kerran kun tyttöystäväni tuli meille kylään, ei kumpikaan vanhemmista hänelle moikannut. Pikkuhiljaa äiti ei enää puhunut asiasta ja siitä tuli jonkinlainen tabu. Isän kanssa en ole puhunut ollenkaan asiasta koska emme ole niin läheisiä. Väitin äidilleni olevani biseksuaali koska luulen hänen hyväksyvänsä sen paremmin. Vanhempani myös kritisoivat pukeutumistyyliäni (olen poikamainen), enkä uskalla kertoa olevani genderfluid.

Alkoi ajat, kun tunsin alakuloisuutta ja tunteen ettei minua hyväksyvä kotona. Ahdisti olla paikassa, jossa kaikki kamala oli tapahtunut. Aloin viiltelemään itseäni käsivarteen ja itkin joka yö. Tätä on jatkunut nyt yli kolme kuukautta. Tilanne ei tunnu etenevän ja en uskalla hakea apua esim. koulukuraattorilta koska pelkään että sieltä soitetaan kotiin (olenhan alaikäinen). En ole siis mahdollisesta masennuksestani kertonut vanhemmilleni koska luulen etteivät he hyväksyisi sitäkään.

Minua myös ahdistaa, jos tyttöystäväni pitää ottaa puheeksi vanhemmilleni. Asumme eri kaupungeissa, joten minun on aina ilmoitettava, jos lähden tyttöystävälleni tai toisin päin. Äidin äänensävy aina muuttuu kun esim. lähtöni tyttöystävälleni otetaan puheeksi ja se ahdistaa minua paljon.

Olen hyvin väsynyt koska tein koko kesän rankkaa työtä ja käyn lukiota. Tuntuu etten saa koskaan levätä ja en jaksa enää henkisesti arjessa. Koulunkäyntini menee huonommin ja itken edelleen joka yö ja välillä saatan satuttaa itseäni, koska nuo asiat eivät mene mielestäni pois. En tiedä mitä pitäisi tehdä
Lue vastaus
Hei! Olen 19- vuotias nainen. Ensirakkauteni oli nainen, jonka kanssa seurustelin muutaman kuukauden. Olen sen jälkeen hävennyt asiaa kovin ja selitellyt itselleni asiaa laittaen sen iän piikkiin, sen piikkiin, että hän näytti vähän mieheltä, ja sen, että yli puolet heteronaisista ovat joskus tunteneet vetoa naiseen.

Olen seurustellut kaksi kertaa, molempina kertoina miehen kanssa. Ensin vuoden ja sitten kaksi vuotta. Seurustelun aikana en koskaan vaivannut päätä näillä ajatuksilla, mutta syksyllä tulleen eroni jälkeen, aloin ihmettelemään miten en surrut eroa, vaan ainoastaan hänen menetystä ystävänä. Puhuin tästä sedälleni, joka pitkästi perustellen kertoi, että on aina olettanut mun olevan tyttöihin päin. Olen syksystä lähtien ahdistunut kovin asiasta. En tiedä enään ollenkaan, kuka olen tai mitä haluan. En anna itselleni mahdollisuutta ajatella, sillä tahdon naimisiin miehen kanssa ja tahdon lapsia. Ainakin haluaisin haluta. Katson lesbo- ja heteropornoa mutta pääasiassa lesbopornoa.

En tiedä voisinko naisen kanssa seurustella, en ole kokenut, mutta tahtoisin ainakin yhden illan juttua edes kokeilla. En kuitenkaan kykene prosessoimaan tätä tai alkaa analysoimaan itseäni sillä yritän psyykata itseni heterona olemiseen ja pysymiseen, en tahdo, en suostu myöntämään jos olen jotain muuta. Onko heterona normaalia tuntea tällaisia tuntemuksia?

Käytökseni vahvistuu kun oon kännissä, ihan kun en edes näkis niitä miehiä ollenkaan, katon vaan naisia ja oon sillee "wow ompas toi kaunis" ja sit jos nään esimerkiks pariskunnan pussaamassa niin ajattelen siitä miehestä vaan että ompas toi onnekas kun on saanut tollasen naisen. Vain näin päin. Sitten krapulassa oon taas ihan sekasin ajatuksistani ja ahdistun ja oon kieltäväinen näitä tunteita kohtaan.

Samoiten viime aikoina olen poissulkenut kaikki naisystäväni elämästäni, sillä olen ahdistanut ajatuksestakin että jos alan heidän läsnä ollessa tuntemaan vetoa tai ihastusta. Olen muutenkin koko elämäni pääasiassa viettänyt omaten vain miespuolisia ystäviä.
Lue vastaus
Hei olen 17 vuotias tyttö. Tiesin jo 11 vuotiaana pitäväni myös tytöistä. Jälkeenpäin tulin kaapista panseksuaalina. Vanhempani ja ystäväni ovat tukeneet minua älyttömästi. Ongelma on se, etten itse pysty hyväksymään itseäni. Joka päivä minusta tuntuu siltä, että olenkin lesbo. Miehet eivät ole koskaan viehättänyt minua seksuaalisesti vaan pikemminkin ällöttänyt. Luulin nuorempana, että se johtuisi vain iästäni mutta ei. Haluan olla ainoastaan naisten kanssa naiset eivät ällötä vaan kiinnostavat minua. Pelkään itse olevani lesbo enkä halua olla lesbo. Tiedän, että kaikki läheiseni hyväksyisivät asian. Mutta joka päivä mietin itkien ja peläten olevani lesbo. Kaikki käskevät olevaan murehtimatta sitä miksi lokeroida itsensä mutta minusta tuntuu siltä, että haluan selvän sanan sille mikä olen.
Lue vastaus
Moi olen 52 vuotias ja ollut transseksuaaline vuodesta 1975 alkaen ja tykännyt vanhemmista miehistä. Olen käynyt kaikki stadin mestat ja tunnen gay piirit.

Nyt mulla on vakisuhde 62 -vuotiaan miehen kanssa enkä liiemmin liiku laaksossa, ruudussa tai motareiden levarilla. ..Haluaisin muuttua naiseksi kokonaan koska mulla on sellainen tunne että olen nainen ja tykkään miehen kanssa sekstailla enemmän kuin naisen
Lue vastaus
En tiedä mitä tähän pitäisi kirjoittaa. Tuntuu vaan tosi pahalta.

No tuotanoin... Puberteetin kynnyksellä alkoi pojat kiinnostaa. Kulutin valtavasti voimavaroja peittääkseni 'homouteni'. Tätä jatkui lukion loppuun asti. Sitten muutin uuteen kaupunkiin yksin asumaan. Sain tilaa ajatuksilleni ja uusia näkökulmia tilanteeseen. Myönsin itselleni olevani homo.

Harrastin ekaa kertaa ikinä seksiä miehen kanssa. Minuun ei sattunut, olin euforiassa. Mieleni laukkasi villisti. Olin vapaa oma itseni.

Myöhemmin olen ollut muiden miesten kanssa. Suhteet ovat olleet lyhytikäisiä. Olin kuitenkin varma homoudestani.

Sitten naisfantasiat alkoivat eksyä päähäni. Ensin yksittäisinä kuvina ja ajatuksina, myöhemmin haaveiluna. Järkytyin. Minähän olen homo!

Alkuhuuman jälkeen olen hylännyt btm roolin. Pidän sitä epämukavana ja vastenmielisenä ajatuksena. Olen silti ollut vain miesten kanssa.

Tämän hetkinen 'säätö' on jatkunut yli puoli vuotta. Siis miehen kanssa. Seksi on alkanut tuntua tylsältä. En alunperinkään ollut kovin romanttisessa suhteessa, mutta tuntuu kuin mitään tunteita ei enää olisi.

Jokin aika sitten aloin katsomaan hetero- ja lesbopornoa. Erityisesti naisten rinnat kiihottivat, ja hiukset. Genitaalit niin naisilla kuin miehillä ovat epäkiinnostavan näköiset.

Nyt olen alkanut miettiä, josko identiteettini olisi kuitenkin bi. Olen huomannut, että miehiin liittyvät ajatukset ovat olleet lähinnä seksifantasioita. Ja romantiikassa olen kokenut karvaita pettymyksiä. Löydän mieleni sopukoista haaveita lapsista naisen kanssa. Olen hämilläni.

Olen viimeisen parin vuoden ajan ollut avoimempi muutamalle läheiselleni ja he ovat sanoneet, että olen aina vaikuttanutkin homolta. Pidän itseäni kuitenkin melko maskuliinisena ja olen saanut kuulla kehujakin tästä partreneiltani. Tämä minun ilmeinen homouteni yllätti ja vähän loukkasi.

Nyt kun olen löytänyt itsestäni bi-puolen, tuntuu kuin ihmiset luulisivat minun valehtelevan, keksivän sepustuksia, joilla pääsisin 'takaisin' heteron rooliin. Minut tyrmätään täysin jos ilmoitan kiinnostuneeni myös vastakkaisesta sukupuolesta. Koen tämän kovin nöyryyttäväksi. Välillä kiellän itseltäni bipuoleni - minähän olen homo, kaikki sen tietää. Ja yhä uudestaan naiset hiipivät mieleeni.

Olen epätoivon partaalla tilanteessani. En tiedä kuka olen tai mitä haluan. Kaikki muut sen sijaan tuntuvat sen tietävän ja ovat valmiina tyrkyttämään apuaan, siis sillä ehdolla että olen homo ja tulossa kaapista. Bi en voi olla. Yritän vain valehdella itselleni, että pitäisin naisista.

Kysynkin: mitä voin tehdä? Mistä tiedän mihin lokeroon kuulun? Voinko ikinä olla parisuhteessa naisen kanssa ilman lähipiirini supinaa selän takana.
Lue vastaus
Hei. Olen 17 vuotias tyttö ja tiedän kuuluvani seksuaalivähemmistöihin. En tiedä vielä olenko täysin vain naisiin suuntautunut vai molempiin sukupuoliin. Molemmat vetävät minua puoleensa ja herättävät ajoittain eriaikoihin enemmän tunteita. Asia pelottaa ja ahdistaa minua suunnattomasti. Minulle tulee aina välillä aikoja jolloin haluasin vain itkeä ja hypätä ikkunasta ja välillä aikoja jolloin olen täysin okei itseni kanssa. En tunne ketään sukupuoli vähemmistöä tai edes jonka perheessä olisi sellaista. En ole kertonut kenellekkään miltä minusta tuntuu ja enkä ole varmasti valmis kertomaankaan pitkään aikaan. En tiedä miten edetä asian kanssa, mutta johonkin päin olisi pian pakko mennä ennenkuin romahdan. Luulin loman jossain kaukana kotoota auttavan, mutta kotiin paluu tuntukin vielä enemmän ahdistavalle. Tunnen myös olevani hyvin yksinäinen, joka ei paranna asiaa.
Lue vastaus
Olen 19-vuotias tyttö. Olen tässä viimeisen vuoden ajan miettinyt aika aktiivisesti omaa sukupuoltani ja seksuaalisuuttani (ja varmaan aiemminkin olen asiaa jotenkin ajatellut, mutta noin vuosi sitten asia iski häiritsemään voimakkaasti). Jos jommassa kummassa on jotain normaalista poikkeavaa, niin olen kyllä vielä todella syvällä kaapissani.

Ylipainoni takia minun on muutenkin vaikea hyväksyä kehoani, mutta en tiedä onko tässä myös se ongelma, etten pidä naisellisista muodoistani. Minulla ei ole kokemusta millään tavalla seksistä, enkä muutenkaan ole seurustellut ikinä.

Katson nykyään usein lesbopornoa. Mutta välillä on myös aikoja, jolloin katson miehen ja naisen välistä seksiä ja välillä jopa miesten välinen seksi on kiihottanut. Huomasin tässä lähiaikoina, että olen katsonut muutamankin naisen muotoja oikeassa elämässä ja ajatellut esim. että tolla on jotenkin hyvä perse. En käsitä ajatuksiani naisia kohtaan ja minua kuvottaa ajatella mahdollisuutta, että haluaisin naisen kanssa tehdä jotain, vaikka toisaalta en tiedä onko se se, mitä haluan. En osaa kuvitella "ottavani suihin" kummaltakaan sukupuolelta, tai no osaan ehkä kuvitella, mutta en tiedä houkuttaako se sinällään. Toki tajuan, ettei kaikkia kiinnosta suuseksi. Mutta toisaalta minulla itselläni ei olisi mitään ongelmaa, jos joku antaisi suuseksiä minulle.

Joskus olen ehkä ajatuksissani laittanut itseni miehen asemaan, enkä tiedä haluaisinko oikeasti olla jollain tapaa miehen roolissa vai onko se se miehen kroppa, joka kiihottaa kuitenkin. Minulla ei sinällään ole mitään ongelmaa alapääni kanssa, vaikka joskus olenkin leikitellyt ajatuksella, että entä jos siinä tilalla olisikin penis. Joskus kun olen katsonut miehiä hieman "sillä silmällä" niin olen alkanut ajatella, että ajattelenko kyseisen miehen oikeasti hyvännäköiseksi vai ihailenko vain kyseisen miehen tyyliä ja haluaisinko olla samanlainen. En ole kovin naisellinen ja periaatteessa haluaisin pukeutua miehellisemmin.

Minulla riittäisi monelta muultakin kantilta kertoa tästä aiheesta mutta päätin kertoa tällä kertaa hieman erikoisempaa kautta asioita. Minua häiritsee minun ajatukseni, enkä tiedä mikä olisi se oikea "minä". Olen kuitenkin tullut enemmän ja enemmän siihen ajatukseen, että jollain tapaa haluaisin olla miehisempi, mutta miten pitkälle haluaisin viedä sen niin en tiedä. En oikein pääse "testaamaankaan" mikä tuntuu hyvälle, koska olen niin syvällä "kaapissa" enkä pysty edes kuvittelemaan, että kertoisin jollekin läheiselle ajatuksistani. Minua hämmentää ajatukset sukupuoliakin kohtaan, että tavallaan, mitkäköhän on niitä oikeita mieltymyksiä... pääni hajoaa tän kaiken takia, joten toivon että saisin edes jotain pienoista vastausta tähän kaikkeen...
Lue vastaus
Hei! Olen 14-vuotias, aseksuaalinen, panromanttinen demipoika, jonka syntymässä todettu, biologinen ja juridinen sukupuoli on tyttö. Siitä ei ole kauaa, kun kyseenalaistin seksuaalisuuttani, ja sukupuoli selvisi vain vähän aikaa sitten.

Kuten odotettavissa, minulla on pientä epämukavuutta kehoni yms. kanssa. Välillä haluaisin eroon rinnoistani, feminiiniset muotoni häiritsevät ja haluan epätoivoisesti matalamman äänen. Genitaaleillani minulla ei oikeastaan ole minkäänlaista ongelmaa.

En kuitenkaan halua tehdä mitään pysyvää päätöstä. Välillä, mielestäni on ihan kivaa omistaa rinnat. En tavallaan uskalla ottaa testosteronia, koska olen laulaja, enkä halua ottaa pienintäkään riskiä - ja on itseasiassa näyttelijänä hauskaa näytellä muuta kuin omaa sukupuolta (vaikka haluaisin vaihteeksi miesroolin).

Olen yrittänyt madaltaa ääntäni luonnollisesti, vain opettelemalla puhumaan hieman matalammalta - se tosin tuntuu vaikealta ja hitaalta prosessilta, joka ei vaikuta ääneeni niin paljon kuin haluaisin. Rintojen bindaus on myös pieni ongelma. Olen koulussa aina välillä käyttänyt paidan ja alustopin välissä pitänyt venyvää vyötä, mutta se ei tee isoa muutosta, tuntuu epämukavalta, eikä pysy aina paikallaan. Haluaisin oikean binderin, mutta niitä myydään vain netissä, ja niiden tilaaminen ja samalla kaapissa pysyminen on vaikea tehtävä. Sen lisäksi ne ovat melko kalliita, enkä osaa netistä tilatessa olla varma siitä, että ovatko ne sopivat.

Minua myös, ärsyttää se, että minun on vaikeampi mennä läpi miehestä, koska pidän mielelläni hameita ja mekkoja.

Ja, kuten äsken viittasin, olen vielä kaapissa. Ainakin joillekin. Monille, mutta monille olen myös tullut ulos. Olen kertonut kaveriporukallemme, hieman epäsuoraan muille luokkalaisillemme (saattaa olla outoa, että kerroin heille, sillä he eivät ole millään tavalla läheisiä minulle, enemmän vatsakohta, mutta sillä ei ole paljon merkitystä), olen pistänyt somessa sukupuolekseni "en tiedä", vaihtoehtoiseksi nimekseni miesnimeni ja he-pronominit käytettäväksi minusta (koska kukaan ei kuitenkaan katso facessa tietoja, heh), ja lisäksi olen kertonut yhdelle opettajistamme (yksi oppilaiden suosikeista, luotettava, terveystiedon opettaja). En ole kuitenkaan kertonut perheelleni mitään. He tietävät, että olen sateenkaarinuori, sillä olen käynyt heidän tietäessä pridessa ja monissa sateenkaarinuorten tapaamisissa, mutta he eivät tiedä muuta. Paitsi isoveljeni, joka on vähän hankalampi juttu.

Minulla on tumblr, jossa olen puhunut siitä kuinka hämmentynyt olen ollut sukupuolestani. En ollut ollenkaan huomannut, että veljeni on yksi seuraajistani. Veljeni on myös nähnyt yhden priviledgebingon, jonka täytin - siinä olin pistänyt kysymysmerkin siihen, että olisin mies, ja pistin siihen myös, etten ole cis. Olen vältellyt aihetta veljeni kanssa, ja tuntuu siltä, että hankin on.

Tiedän, että perheeni kannustaa LGBTQIA+ ihmisiä, vaikkakin joskus sanovat tietämättään loukkaavia kommentteja. En kuitenkaan uskalla tulla kaapista. Ennen ajattelin, etten kertoisi sukupuolestani koskaan, mutta nyt olen huomannut, etten voi pysyä ikuisesti kaapissa. En tiedä yhtään miten tai milloin kertoisin. En haluaisi tehdä siitä suurta asiaa, mutta se kuitenkin on, kun minut on kasvatettu sanomalla jatkuvasti minun olevan tyttö, nuori nainen, prinsessa yms. ja yhtäkkiä sanon, etten ole.

En tiedä yhtään mitä tehdä ja se hirvittää.

Kiitos avusta.
Lue vastaus
Hei!

Olen 24 vuotias homoseksuaali nainen ja n kaksi vuotta sitten tulin puhelimitse kaapista äidilleni.. kotonani on aina ollut hyvinkin suvaitsevainen ilmapiiri ja olen kerran jopa kuullut äitini toteavan, ettei hänelle olisi väliä jos joku lapsista olisi lesbo, mikä silloin teini-iässä tuntui helpottavalta, vaikka oman seksuaalisen suuntautumisen pohdinta olikin vielä vaiheessa. Esimerkiksi koulussa tai työelämässä asia on myös ollut täysin ok ja olenkin tullut kaapista ulos jo melkein kaikkialla enkä ole kohdannut mitään selkeää syrjintää aiheen tiimoilta.

Kuitenkin äitini reaktio puhelimessa yllätti minut yhtä paljon kuin kaapista ulos tulemiseni hänet.. itkuisesti soperrettujen melkoisen asiattomien kysymysten ja kiellon kertoa kenellekään jälkeen olen kuullut äitini asian käsittelystä väliraportteja lähinnä sisaruksiltani, joiden mukaan käsittely on ollut ilmeisesti raskas ja itkuinen. Viime kesänä sain myös hämmentävän puhelinsoiton, jossa ensin äiti käski minua kertomaan suuntautumisestani sukulaisille, minkä jälkeen kielsi kertomasta, minkä jälkeen ilmoitti että kaveriporukkani on lesboksi muuttumisen jälkeen muuttunut ihan kauheaksi (whaat?) ja minun pitäisi pitää sosiaalinen mediani yksityisenä (en somessa ole kokenut tarpeelliseksi toitottaa seksuaalista suuntautumistani, mutta jotain häiritsevää siellä sitten ilmeisesti oli). Tämän jälkeen tuli onneksi seuraavana päivänä vähän katuvaisempi soitto, missä toteamus että minun pitäisi ymmärtää asian olevan hänelle vaikea edusti ilmeisesti anteeksipyyntöä.

Joka tapauksessa näiden episodien välissä yhtään kenenkään seksuaalinen suuntautuminen on täysin tabu aihe perheessämme, itsekään en halua millään tavalla viitata mihinkään oman elämäni ihmissuhteisiin, etten vaan saa aikaan mitään kohtausta. Olen aika huono puolustamaan omaa kantaani ja konfliktitilanteissa (esim. liian henkilökohtaiset tai syyllistävät kysymykset) menen yleensä aika jäihin ja mielellään vetäydyn. Rauhallisesti ja hyvässä ilmapiirissä voisin asiasta keskustella.

Alun perin ajattelin, että ajan myötä asia helpottaa, nyt olen viime aikoina pohtinut, että onko mitään mitä voisin tehdä auttaakseni äitiäni saamaan tälle jutulle vähän normaalimmat mittasuhteet, vai pitääkö tällaista salailua ja aiheen välttelyä jatkaa ikuisuuksiin... Tuntuu että hän kuvittelee minun elävän jotain mystistä undergroundlesboelämää, kun oikeastihan näin sinkkuna seksuaalinen suuntautumiseni ei näy arjessani pahemmin ollenkaan. Äitini ei käy töissä, hänellä ei ilmeisesti ole oikein ystäviä kenen kanssa kehtaisi asiasta puhua, saatikka sukulaisten kanssa, kenen kanssa hän olisi läheisempi. Paitsi pikkusisarusteni, jotka ovat kyllä ihailtavasti jaksaneet kuunnella, mutta minusta on jotenkin ikävää että minun elämäni melko henkilökohtainen asia on tällä tavalla muiden hartailla puitavana ja selvitettävänä.

Harmittaa myös, kun arvelin että kaapista tulon jälkeen voisin olla vapaammin eikä olisi oloa, että salailen jotain, mutta tilanne on oikeastaan jo melkeinpä päinvastainen kun joudun asiasta kuitenkin vaikenemaan. Ehkä oli virhe tulla kaapista, kun meidän perheessä ei romanttiset ihmissuhdeasiat muutenkaan ole mikään luonnollinen keskustelunaihe.. Osaatteko neuvoa miten saisin tilanteen korjattua?
Lue vastaus
Hei!
Olen 15v "tyttö". Olen "tyttö" ja se ei tunnu oikealta mutta välillä tunnen itseni maskuliiniseksi mutta sekään ei tunnu oikealta... Olen kokeillut muunsukupuolisuutta mutta sekään ei tunnu oikealta... Enkä edes tiedä miten pukeutua kun kaikki tuntuu väärältä...olen leikannut hiukseni lyhyeksi koska se tuntui oikealta ja olen tykännyt mutta välillä kaipaan pitkiä hiuksia... En voi suodattaa maskuliinisuutta ja rintoja samaan pakettiin... Sekään ei tunnu oikealta... Ja pelkään muiden katseita ja sanomisia jos pukeudun poikamaisesti jota haluaisin kovasti...en myöskään pidä kehostani varsinkin rinnoistani mutta en niistä haluaisi luopuakaan... Mutta ne ei vain tunnu oikealta...pelkään myös sitä että jos pukeudun poikamaisesti en saisi poikaystävää... Pidän kyllä tytöistäkin eli voisin seurustella tytönkin kanssa mutta en haluaisi olla se "maskuliinisempi/jätkä" siinä suhteessa... Minua kiusataan tämän takia ja se ei auta asiaa yhtään vaan ahdistaa mennä ulos/kouluun varsinkin jos olen pukeutunut vähänkään maskuliinisemmin... En tiedä mitä teen
Lue vastaus
Olen 16-vuotias lukion 1. luokkaa käyvä tyttö. Keväällä multa kysyttiin, olenko lesbo. Siinä sitten vähän hätäännyin ja sanoin, että en ole. Sitä ennen kuitenkin olin ajatellut olevani bi, mutta olin kieltänyt sen itseltäni, koska minulle on kotona aina kerrottu, että homoseksuaalisuus on syntiä, eikä vanhemmat tule ikinä sitä hyväksymään. Sen jälkeen aloin miettimään, että olenko oikeasti bi, vai enkö vain halua aiheuttaa niin suurta järkytystä läheisilleni, kun joskus kerron heille. Suurin osa läheisistäni on siis todella uskonnollisia. Noin vuosi sitten olin vähän ihastunut yhteen poikaan, mutta en olisi todellakaan halunnut olla sille muuta ku kaveri. Olen miettinyt kertovani lähiaikoina parille kaverille ja olen yrittänytkin, mutta sanat ei vaan ole tulleet suusta. Mietin vaan, että voinko oikeasti tietää olevani lesbo, jos en ole ikinä edes kunnolla ihastunut tyttöön? Ja mitä sanon kavereille, jos ne alkaa kysyyn, että miten voin esim. tietää olevani lesbo?
Lue vastaus
Hei.
Olen 15-vuotias tyttö, joka on alkanut kyseenalaistamaan omaa seksuaalisuuttaan.

Olen tiennyt aseksuaalisuudesta jonkin aikaa, mutta en ole ajatellut sitä sen enempää. Nyt olen kuitenkin huomannut, että vaikka minulla on ollut pieniä ihastuksia ja vaikka olen kaivannut jotain 'säätöä', seksi tai suutelu ei houkuta. En ällöty ajatuksesta mutta en myöskään halua sitä. Luin aseksuaalisuuden määritelmää, ja se tuntui sopivan minuun.

Silti en tiedä, voinko sanoa olevani aseksuaali vai enkö 'ole vielä valmis'?
Lue vastaus
Hmm.. Okei, pohjaa hieman: Olen koko ikäni ollut ihan vaan perus hetero, tyttö ja pinkkiä ym. ihasteleva ihminen. Myöhemmin olen kasvattanut ja kasvanut itseni kanssa hyvin suvaitsevaksi ja monipuoliseksi persoonaksi. Minussa on jo monta vuotta asunut myös toinen poikamaisempi ja ronskimpi, rennompi puolisko, joka tykkää välillä olla kavereiden kesken se tyttöporukan jätkempi tyyppi. Porukkaamme toki kuuluu myös toinen samanhenkinen likka, joka oli ennen lesbo, mutta nykyään muunsukupuolinen.

Nyt siis, olen 25 vuotias, onnellisesti kohta 10 vuotta seurustelu/avoliitossa elävä esiaikuinen ja en tietenkään vielä tiedä oikeastaan minkään suhteen mikä minusta tulee isona tai mitä haluan... JA NIIN.. Viime perjantai mullisti itsestäni yhden käsityksen niin ympäri, etten enää itse käsitä mitä asian kanssa voisi tehdä.

Olin muutamien uusien tuttujen kanssa istumassa iltaa. Ohjelmaan kuului alias ja pullonpyöritys, jonka aikana tietenkin pitää pistää kaksi tyttöä pussaamaan toisiaan… Sen sitten teimme, mutta itselleni jäi jännä fiilis.

Ilta oli muutenkin hauska ja huumorintajuinen, ehkä kukin vähän hiprakassa ja hyvällä tuulella... Kukaan ei kuitenkaan ollut liian humalassa ja siitä päästäänkin seuraavaan aamuun..

Iltaa miettiessä tajusin oikeastaan pitäväni melko paljon tuon kaverini pususta, joka itseasiassa omasta mielestäni olisi ennemmin lyhyt suudelma. Ja tottakai, itselläni kun on se poikapuolikin niin huomasin miettiväni lopulta sitä kuinka paljon tykkäsin siitä ja millaista se olisi jos olisinkin tytön kanssa…

Nuo kysymykset hämmensivät pääni yhdeksi päiväksi ja nyt olen hiukan pihalla koko asian suhteen... Pidän naiskauneudesta, olen aina pitänyt. Pidin myös tuosta lyhyestä hetkestä, vielä selvinkin päin ollessani… MUTTA, olen suhteessa ihanan avokkini kanssa ja rakastan häntä. Tiedän hyvin, että hän ei ryhdy avoimiin tilanteisiin mikäli minä haluaisin olla tai kokea muutakin kuin hänen avovaimonaan olon.

Yhteinen menneisyys on myös tässä painavana lisänä, koska 5:n vuoden kriisin aikaan kaipasin läheisyyttä ja löysin sitä toiselta. Hän antoi anteeksi ajan myötä mutta ohuet varjot jäivät silti suhteen ylle...

Kerroin hänelle ohimennen, lauantai iltana eräistä juhlista palatessa huumorin avulla ettei hän saisi loukkaantua tästä mutta sattumalta pelasimme eilen ja jouduin pussamaan kaveria ja totesin myös että molemmat minun puoleni kun tunnemme niin olihan se tavallaan kivaa... Koitin muotoilla asian niin ettei se ole iso juttu ja merkitsi hyvin vähän. Hän ei loukkaantunut muttei muutenkaan sanonut mitään asiasta. Itse jäin miettimään asiaa enemmän.

Nyt en vain oikein tiedä miten asian kanssa jatkaa. Pusutoverini totesi vain että kunhan hupsuteltiin, kun kysyin että oliko siinä hänelle muutakin kuin hupaisa peli…

Jos olen rehellinen niin minulle se oli muutakin mutta en tiedä miten tunnustaa ja keskustella tästä esimerkiksi avokin kanssa, koska pelkään hänen reaktiotaan. Lisäksi suurin kysymys lienee se, etten halua eroon hänestä mutta en pysty olemaan ajattelematta tytön kanssa olemista.

Uskoisin etten kuitenkaan tarvitse varsinaisesti seksiä naisen kanssa, mutta kaikki pienempi kiinnostaa ja ehkä se henkinen puoli, millaista se olisi jne. Olen hiukan pihalla siis ja kaipaan selitystä itsestäni ja näistä tunteista, mitä tehdä ja miten?
Lue vastaus
Hei,
olen (lähes) 17-vuotias teinityttö, joka haluaisi esittää pari hämmentynyttä kysymystä.
Noin kuukausi sitten löysin aseksuaalisuuden määritelmän. Sen luettuani jokin lukko sisälläni oli avautunut loksahtaen ja hyvänolon tunne oli täyttänyt minut. Minusta tuntui, että olin oppinut ymmärtämään itseäni taas hieman paremmin, sillä löysin selityksen sanoittamatta jääneelle huolelle, jota olin tuntenut jo pitkään.

Ennen "valaistumistani" olin häpeissäni siitä, että ystäväni rönsyilevät puheet seksistä kammottavat ja hieman ahdistavat minua. Lisäksi yritin korjata itseäni yrittämällä totuttautua seksiä sisältävien tekstien lukemiseen. Vasta pari päivää sitten ymmärsin, että minun ei tarvitse muuttua, ei ainakaan sillä tasolla. On aika ironista, että samaan aikaan ajattelin rakastavani itseäni sellaisena kuin olen, kun tosiasiassa yritin korjata itseäni ajatellen, että minussa oli jotakin pielessä.

13-vuotiaana puheet seksistä terveystiedon tunnilla ällöttivät, mutta ajattelin, että se muuttuisi. Ajattelin, että jossain vaiheessa alkaisin haluamaan seksiä tai tuntemaan seksuaalista vetovoimaa. Mutta minä en kirjoittaisi tätä tekstiä tällä hetkellä, jos se olisi tapahtunut.

Seksin harrastaminen ei houkuttele millään tavalla ja on se minulle jopa pelottava ajatus, sillä jos sitä sattuisin joskus harrastamaan, haluaisin sen olevan ainoastaan "sen oikean" kanssa. Tämä yksi-seksikumppani-koko-elämän-aikana-utopia juontuu muun muassa minun uskonnollisesta vakaumuksestani ja siitä, että minä en yksinkertaisesti halua antaa itseäni niin syvällä tasolla monelle ihmiselle. Pelkään myös, että jos ottaisin pelottavan askeleen ja luopuisin neitsyydestäni, menettäisin sen henkilölle, joka ei ymmärtäisi kuinka vakava asia seksi on minulle.

Koin yksipuolista rakkautta erästä poikaa kohtaan muutaman vuoden ajan, joten tiedän olevani heteroromanttinen aseksuaali. Tunteeni päättyivät häntä kohtaan pari vuotta sitten ja minä en yhdessäkään vaiheessa toivonut häneltä enempää kuin vastausta tunteisiini. Sen jälkeen en ole tuntenut edes lyhyttä ihastusta. Ikäluokkani pojat ovat minulle vain joukko poikia, ja en ole tuntenut minkäänlaista vetovoimaa heihin enkä tyttöihinkään. Se on mielestäni sääli, sillä pidin ihastuneena olemisen tunteesta. Oikeastaan tunnen vahvaa kaipuutta romanttiseen seurustelusuhteeseen ja haluaisin sellaisen, kun tunnen ihastusta/rakkautta uudelleen joskus tukevaisuudessa.

Mennäänpä sitten kysymyksiin. Mitä seksuaalinen vetovoima oikeastaan on? (Ymmärrän kyllä määritelmän, mutta en tiedä olenko tuntenut sitä vai en.) Ja onko minulla oikeus sanoa olevani aseksuaali samalla kun saatan olla vain erittäin epäkypsä tapaus? (Itse ainakin tunnen vahvasti olevani aseksuaali, mutta välillä epäilen itseäni.) Ja jo ennen kuin olin ymmärtänyt olevani aseksuaali, olin päättänyt odottavani neitsyyteni menettämistä avioliittoon asti. Voinko minä siis olla aseksuaali, vaikka samaan aikaan minulla on myös vakaumuksellisia syitä olla harrastamatta seksiä? Ja miten voin tarvittaessa selittää olevani oikeasti aseksuaali ja etten käytä aseksuaalisuutta vain tekosyynä "pihdata"?

Äitini mielestä olen liian nuori miettimään näitä asioita, mutta haluan itse jonkinlaisen varmuuden asiasta. En halua viettää seuraavia 8 vuotta pohtien voinko mieltää itseäni aseksuaalina, samalla kun aivoni vielä kasvavat.

Rakastan itseäni sellaisena kuin olen ja kuukausi sitten opin rakastamaan itseäni hieman vahvemmin aseksuaalisuuden käsitteen löydettyäni. Tietenkin välillä huolestuttaa, löytyykö ketään, joka hyväksyisi sekä aseksuaalisuuteni että uskoni ja jopa jakaisi sen kanssani. Luotan kuitenkin, että kaikki menee hyvin. Enää en nimittäin yritä "korjata" itseäni.
Kiitos antamastanne ajasta.
Lue vastaus
Moi! Olen kohta 16 vuotias tyttö. Olen pienestä asti tiennyt että tykkään sekä tytöistä että pojista. Minun vanhempani eivät hyväksy minun seksuaalisuuttani ollenkaan, he uhkaavat heittää minut ulos kotoa tämän takia. Mitä minun pitäisi tehdä?
Lue vastaus
Hei!
Olen 14-vuotias cis-tyttö(kai). Noin vuosi sitten tajusin, etten ole hetero, ja siitä alkoi noin vuoden pituinen sisäinen taistelu seksuaalisuudestani. Ainakin tällä hetkellä luokittelen itseni aseksuaaliseksi ja joko bi- tai panromanttiseksi, mutta minusta tuntuu mukavalta myös kutsua itseäni yksinkertaisesti homoksi.

Vaikka minulla on vielä jonkinmoista hämmennystä seksuaalisuuteeni liittyen, olen saanut uutta ihmeteltävää: sukupuoleni. Olen biologisesti tyttö ja olen aina ajatellut itseäni tyttönä, kuten kaikki ympärilläni olevat. Pukeudun myös feminiinisesti. Olen kuitenkin tullut ajatelleekseni, haluanko ihmisten näkevän minua tyttönä. Usein, kun ihmiset ovat viitanneet minuun tyttönä (tai meidän kaveripiirissä muijana) olen tuntenut pientä(tai joskus suurempaa) epämukavuutta. Kuitenkin ajattelen itseäni usein tyttönä. Olen alkanut epäillä, että olen demityttö tai jotain sinne päin. Tuntemukseni on vaikea selittää, mutta tämä lausahdus voisi kuvailla sitä jotenkin: "Jos kysyt sukupuoltani, vastaan olevani tyttö. Mutta jos kysyt, kuka olen, sukupuoleni ei kuulu vastaukseen".

Kävin mietiskelyn keskellä uteliaisuudesta vilkaisemaan facebookin sukupuolivaihtoehtoja ja huomasin, että siellä kysytään myös mitä pronomineja käytät (kielissä, joissa niissä on eroa). Minua alkoi kiehtoa they/them pronominien käyttö. En osaa sanoa, miksi. Meinasin pyytää kavereitani käyttämään näitä pronomineja minusta, ainakin jonkun aikaa, niin voisin kokeilla, tuntuuko se luonnolliselta, mutta en uskaltanut, koska ystäväni (vaikka he puolustavat lgbtq+ oikeuksia) ovat usein ärsyyntyneitä, kun puhun siitä, kuinka ärsyttäviä hetero- ja cisnormatiivisuus ovat yms.

Toivottavasti voitte neuvoa minua. Pahoittelen sekavaa viestiä, sellainen mielenikin on tällä hetkellä.
Kiitos!
Lue vastaus
En uskalla tulla vanhemmilleni kaapista ulos. Parhaalle kaverille kerroin jonkin aikaa sitten, ja sekin oli erittäin vaikeaa. Pelkään että vanhempani eivät ymmärrä minua. Tämän takia olen itkenyt monta yötä, sillä haluaisin kertoa. Joskus olen miettinyt jos vaan joskus täräytän että seurustelen tytön kanssa. Miten pitäisi kertoa?
Lue vastaus
Moikka! Olen kohta 19 v tyttö ja noin vuosi sitten tajusin olevani lesbo. Tämä vuosi on ollut elämässäni yksi vaikeimmista identiteettipohdintojen yms. takia. Itse asian hyväksymiseen meni oma aikansa (tosin välillä tulee edelleenkin hetkiä, jolloin haluaisin uskoa, että olen hetero, kuitenkin tiedän, että niin ei ole) mutta tiedän että haastavin vaihe on vielä edessäpäin. Tällä hetkellä kukaan läheiseni ei tiedä, tai niin ainakin luulen. Välillä tuntuu siltä, että kaverit olisivat aavistaneet jotain nettikäyttäytymisestä tyylistäni tai siitä että en yksinkertaisesti ole enää lähestynyt poikia/puhunut kenestäkään ja muutenkin ollut hyvin vaitonainen heidän puhuessaan seurustelusta yms. Näytän kuitenkin täysin heterolta, joten asiaa tuskin aivan helposti tajuaa. Suurimmaksi ongelmaksi kuitenkin on muodostunut äitini, joka on erittäin homofobinen. En ole asiaan ennen niin paljon kiinnittänyt huomiota, mutta nyt kuluneen vuoden aikana olen kuullut jo liian monta kertaa, kuinka hänen mielestään homot/lesbot ovat niin ällöttäviä ja jos sellaista näkyy televisiossa hän vaihtaa heti kanavaa. Kuitenkin lesbot ovat hänen mielestään vielä paaaaljon vastenmielisempiä kuin homot.

Kun olin nuorempi, äitini kyseli jatkuvasti miksei poikaystävää ja että olenko lesbo, jolloin tietysti suutuin ja kielsin asian (kun en ollut silloin edes tietoinen). Nykyään luulee minun vain olevan hyvin nirso ja joskus myös vitsailee asialla. (En ole siis ikinä seurustellut kenenkään kanssa, tapaillut kyllä muutamia poikia, muttei niistä ikinä kehittynyt mitään.) Tiedän että jos haluan elää onnellista ja normaalia elämää, minun on kerrottava jossain vaiheessa. Se vain on todella suuri kynnys.

Kysymys kuuluukin, miten voisin lähestyä asian kertomista ystävilleni sekä etenkin äidilleni? Olisiko parempi kertoa vasta sitten kun muutan esim. pois kotoa?
Lue vastaus
Moikka oon 13v poika ja olen jo noin vuoden verran miettinyt, olenko homo tai bi. Elikkäs kaikki alkoi siitä, kun näin seksiunta kaveristani, joka on poika. Silloin aloin miettiä, entä jos olenkin homo. Ennen sitä olin kiinnostunut tytöistä jo eskarissa. Sain usein erektioita, kun vain näin kauniin naisen mutta silti koin pojat jotenki komeina ja viehättävinä. Monesti pelkäsin olevani ihastunut luokkalaisiini mutta en tiedä olinko vai pelkäsinkö sitä vaan. Sitten kuitenkin, kun olin pohtinut tätä asiaa muutaman kuukauden, unohdin koko asian ja pidin itseäni heterona. Mutta nyt kun koulu alkoi taas, niin yhtäkkiä tuli ajatus, että jos olenkin homo ja pidin taas poikia viehättävinä eikä tytötkään oikein kiinnosta. Siksi pelkään jatkuvasti olevani homo. Vanhemmilleni en voi kertoa koska molemmat ovat homovastaisia ja kaverit myös. En kuitenkaan saa erektiota tai kiihotu miehistä.
Lue vastaus
Niin, löysin tämän sivun erään aseksuaali-neuvonta-sivun kautta. Olen 14-vuotias, enkä koskaan ole sillälailla pitänyt kenestäkään. Naimisiinmeno ja seurustelu vaikuttavat vain luotaantyöntävältä. Tietysti olen onnellinen toisten puolesta, mutta en itse haluaisi minkäänlaiseen parisuhteeseen.

Pikkutyttönä, ykkös-kakkosluokalla, tietysti oli porukan mukana siinä "oi kun on söpö poika"-jutussa. Kuitenkin esim. päiväkodissa parhaat kaverini olivat poikia, eikä minua koskaan haitanneet "poikabakteerit" vaan istuin alakoulussa uhmalla sille tuolille, jossa poika oli istunut, näyttääkseni. En kuitenkaan ole ajatellut poikia mitenkään seurustelukumppaneina, niinkuin en tietysti tyttöjäkään.

Sain vanhempana (jotain kolme vuotta sitten?) kuulla homoista. Ei se haitannut, mutta inhotti sillä lailla kuvitella kaksi poikaa pussaamassa. Mutta kun luin, oliko se tänä vuonna, kirjan, jossa eräs lempihahmoistani paljastui homoksi, käsitykseni muuttui. Kun instagramiin loin tilin, aloin selailla eri LGTB+ profiileja ja löysin, että on niitä muitakin kuin homoja. Sieltä, tägrämin ihmemaailmasta, löysin myös Aromantikot ja Aseksuaalit.
Ne jotenkin kolahtivat, ja tunnuin kuuluvani vihdoinkin johonkin :3

Lähetin vielä instagramissa eräälle Ace-profiilille yksityisviestin, kysyäkseni voiko näin nuori olla Aro-Ace.
Sain myöntävän vastauksen. Aamulla jaksoin nousta ylös sen onnen voimalla. Piirsin vihkoon pienellä Ace-pride lippuja, ja se toi minulle hyvän olon tunteen. Joskus kun on kesäloman aikana kamala epävarmuus päälle, olen vakuuttanut mielessäni itselleni, että olen Aromantikko ja Aseksuaali.

Olen hyvin uskonnollinen, löysin valaistumisen vasta ekana yläkouluvuonna, viime vuonna. Kaikki oli silloin koulussa niin rankkaa, minua kiusasi luokan eräs poika. Huusi ilkeyksiä porukkansa kanssa. En tuntenut kuuluvani porukkaan.

Lainasin kirjastosta silloin erään Narniaa käsittelevän kirjan, joka sitten kertoikin Narnia -sarjan uskonnollisesta puolesta. Luin koko sarjan uudelleen, ja eräänä aamuna kouluun kulkiessani koin linja-autossa jonkinlaisen valaistumisen. Rupesin itkemään spontaanisti, en tiedä miksi. Ehkä onnesta.

Minulla on seinällä sänkyni yläpuolella huopataulu Aslanista. Joskus kun on oikein kovaa, rukoilen, tai ainakin yritän rukoilla, sen alapuolella. Joskus rukoilen muuten, mutta kun oikein kunnolla sattuu, niin silloin sen kuvan lähellä. Siitä on jotenkin hyötyä.

Joskus hiukan alle kymmenvuotiaana, siinä seitsemän vuoden hujakoilla, olin usein leikeissä poikahahmo. Leikin aina eläimiä, en melkein koskaan ihmistä. Ja jos leikin, niin olin lemmikin omistaja. Hyvin harvoin se eläinhahmo oli tyttö, aika usein poika ja joskus ei kumpikaan. Pienempänä oli hetkiä, jolloin halusin olla poika. Minua ei haitannut, että olin tyttö, mutten erityisesti kokenut olevanikaan tyttö.
Sitten oli pitkä hiljainen vaihe, kun kaikki sujui "normaalisti".

Nyt, murrosiässä, on kuitenkin alkanut taas vaivata. Joskus, aika usein, kaikki sujuu normaalisti, mutta välillä ei niinkään. Joskus on täydellisiä itseinhon hetkiä. Vihaan rintojani. Heti kun huomasin niiden alkavan kasvaa, murrosiän alkuvaiheessa, pillahdin itkuun nähdessäni itseni peilissä. Nyt vain harmittaa, ja joskus itkettää. Esim. kun menen vessaan yöllä ja näen itseni isosta peilistä pestessäni käsiä tms. näen ne. Eivät kai mitenkään isot tai pienet, mutta minua ne haittaavat. Olen yrittänyt peittää ne, siteillä ja taittamalla kireän topin kaksinkerroin, mutta niistä tulee lähinnä turhautunut "jaaha"-olo. Olen estänyt äitiä ostamasta minulle liivejä, koska ajatuskin niistä inhottaa.

Minusta myös tuntuu, etten edes haluaisi olla ihminen. Tai ainakin toivon, että osaisin muuttua naakaksi. En välttämättä aina oikein edes halua ihmisen kehoa, koska feminiinisyys paistaa. Pienempänä oli ihan okei käyttää mekkoa. Nykyään en välttämättä pukisi sitä päälleni kuin maksusta. Vähintään viidestäkympistä. Naamiaisasussa voin pitää hametta, esim. eräs kissapuku, mutta muuten en sitä halua käyttää. Niin ikään "tyttömäiset" jutut, kuten meikkaaminen ja pojista keskusteleminen eivät kiinnosta minua lainkaan. Olen myös huomannut olevani jonkin verran allerginen meikeille ja hajusteille, silläkin on siis lusikkansa sopassa.

Olen alkanut miettiä agenderia, mutta en koe itseäni täysin sukupuolettomaksi. On OK, että minua kutsutaan tytöksi, mutta en todellakaan halua, että minua kutsutaan naiseksi. Inhottaa, kun äiti tai joku muu joskus sanoo minun olevan "kaunis nuori nainen". Sekä kaunis että nainen tuntuvat pahalle. Esim. Vaatteitani voi toki sanoa kauniiksi, muttei minua. En myöskään haluaisi minua kutsuttavan komeaksi, mutta ei siitä haittaakaan ole. Mutta "miehekäs" menee jo yli.

Onko mahdollista olla ikäänkuin demi-girl, mutta jotenkin osaksi agender? Ei mikään pokatyttö, vaan jokin agendertyttö tai jotain? /:(

Kiitos avusta! :3♡
Lue vastaus
Heippa! Olen viime aikoina pohtinut omaa seksuaalista suuntautumistani. Ikää minulla on kohta 20-vuotias nainen ja tuntuu, että en vieläkään tiedä kuka olen ja mitä haluan. Nuorena ihastukseni olivat aina poikia, koskaan ei mitään vakavampaa ole kuitenkaan kehittynyt. Joka kerta kun olemme edenneet tutustumisvaiheen ohi, minulla iskee tietynlainen kiinnostuksen lopahtaminen ja pakokauhu. Koskaan suudelmia pidemmälle en ole edennyt ja aina on tuntunut siltä, että seksi miehen kanssa ei minua kiinnosta. Minulla on paljon kavereita jotka seurustelevat saman sukupuolen kanssa, minusta tuntuu, että kaikki kuitenkin olettavat, että minä tulen miehen kanssa seurustelemaan ja tämä on yksi asia mikä minussa ärsyttää. Viime aikoina minussa on herännyt juuri ihastuksen tunteita nimenomaan naisia kohtaan. Minua kuitenkin pelottaa ajatus siitä, jos näytän tunteeni naista kohtaan niin mitä muut siitä ajattelee ja kun en itsekkään varmaksi tiedä pystyisinkö naisen kanssa seurustelemaan. Tällä hetkellä tämä kuitenkin houkuttelee minua, koska naisten olemus ja luonne ylipäätään tuntuu minusta oikeammalta kuin miesten.

Toisaalta minua huoletuttaa se, kun tosiaan olen neitsyt ja minulla jauhaa ajatus että seksiä en miehen kanssa halua. Olen miettinyt että enhän minä voi tietää varmaksi mitä haluan jos en esim seksiä ole kokenut, joten pitäisikö? Tiedän että en pysty kenenkään puolitutun kanssa sitä tekemään mutta jos ajatusmaailmani on tämä miten voisin jonkun luotettavan miehen löytää jos en edes ole varma haluanko seksiä hänen kanssaan harrastaa. Koska tällä hetkellä kiinnostukseni naisissa on, en tiedä pitäisikö minun rohkeasti kuunnella tunteitani ja katsoa johtaisiko se johonkin, tähän liittyy kuitenkin pelko siitä, että mitä jos en pysty ja loukkaan esim sitä naispuolista henkilöä. En tiedä pystyykö kukaan minua millään tavalla auttamaan, on tunteet ja pää vaan niin pyörällä.
Lue vastaus
Olen lähellä kuuttakymppiä oleva mies. Koen tällä hetkellä kiinnostusta biseksuaaliseen suhteeseen ja myös miehen läheisyyteen. Haluaisin tietää, löytyykö tähän teemaan liittyen mitään keskustelu- tai vertaistyhmiä.
Tunnen olevani poikamiehenä melko yksin ongelmani kanssa. Ystävilleni en oikein uskalla avautua.
Lue vastaus
Olen jonkin verran yli kolmikymppinen cis-nainen, joka vielä pari vuotta sitten luuli olevansa ihan perus-hetero. Termin 'aromanttinen' kuulin muutama vuosi sitten ja se vaikutti ihan mielenkiintoiselta, mutta ei aluksi tuntunut liittyvän minuun. Sitten googlasin sen ja yht'äkkiä ne määritelmät osuivatkin aika hyvin. Olen kyllä ollut elämäni aikana ihastunut, mutta ne ihastukset ovat olleet lähinnä sellaisia "Haluan olla tuon ihmisen lähellä ja halia ja sellaista" -tyyppisiä. Esimerkiksi suutelu ei suoranaisesti ällötä, mutta ei ole myöskään sellaista, mitä ihastusteni kanssa erityisesti haluaisin tehdä. Samoin olen huomannut, että minulla hyvin harvoin on toivetta siitä, että ihastukseeni vastataan. Itse asiassa se ajatus hieman ahdistaa. Edellisen kerran olin ihastunut vuonna 2011. En koe olleeni koskaan rakastunut. Nykyään lähimmäs ihastumisen tunnetta pääsen lukiessani rakkausromaania tai katsoessani romanttista elokuvaa. Itse tosin en osaisi kirjoittaa rakkaustarinaa, koska en oikein ymmärrä, mitä siinä tapahtuu.

Seksuaalista suuntautumistani olen alkanut pohtia tämän vuoden alussa. Aikaisemmin en ole edes pahemmin ajatellut asiaa, tai siis olen pitänyt itsestään selvänä, että olen heteroseksuaali, koska kiihotun ja masturboin, sekä olen myös halunnut harrastaa seksiä jopa tietyn ihmisen kanssa (ehkä noin kolmisen kertaa elämässäni). Siis kunnes olemme aloittaneet. Saatan olla hyvinkin kiihottunut ennen ensimmäistä kosketusta, mutta minulle tunnelma jotenkin aina lässähtää, mitä lähemmäs yhdyntää mennään. Se ei ole epämiellyttävää eikä kivuliasta eikä mitään, mutta en myöskään saa siitä yhtään nautintoa (teini-ikäisenä, ennen kuin 22-vuotiaana menetin neitsyyteni, muistaakseni nautin suutelusta ja vaatteiden päältä koskettelusta paljonkin ja nimenomaan seksuaalisesti). Ja kun ajattelen esimerkiksi seksuaalifantasioita, joita minulla on ollut (tai yrittänyt olla), niin yleensä en ole itse millään tavoin osallisena, vaan ne ovat sellaisia romaani-tyyppisiä kohtauksia. Jos koetan kuvitella itseni siihen, niin alan nopeasti fantasioimaan selkähieronnasta (eikä siihen enää liity mitään seksuaalista, eikä fantasian muuttuminen ole tietoisesti tehtyä). Tämä siis jo paljon ennen kuin edes tiesin aseksuaalisuudesta. Minulla ei myöskään ole mitään negatiivisia tunteita seksiä kohtaan, enkä ole seksuaalisesti epävarma.

Olen nyt vajaa puoli vuotta kategorisoinut itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi (tarkemmat kategoriat, joihin olen päätynyt, ovat lithromanttinen autokrossiseksuaali, mutta en oikein koe niille sen suurempaa tarvetta). Mietinkin nyt, että onko minulla oikeutta siihen. Uskoisin kuitenkin kokeneeni seksuaalista vetoa ihmisiin, mutta siitä on vuosia, kun se tunne olisi kestänyt muutamaa hetkeä kauempaa. Mietin kuitenkin, että onko tämä itseaiheutettua. Siis, että olenko jotenkin itse päässäni kehittänyt nämä reaktiot jotenkin suojellakseni itseäni esim. hylkäämiseltä. Pitkään luulin, että tämä kaikki johtuu masennuksesta tai masennuslääkityksestä, mutta nyt olen ollut terve ja lääkkeetön jo vuoden, eikä tilanne ole muuttunut. Ainoa muutos on ollut helpotus, kun aloin määrittelemään itseni aromanttiseksi aseksuaaliksi.
Lue vastaus
Moikka, oon 13-vuotias tyttö. Oon viime aikoina miettiny aika paljon mun seksuaalista suuntautumista. Oon ollu ihastunu molempiin sukupuoliin. Luen mielelläni seurustelutarinoita, ja pidän jokaisesta yhdistelmästä (lesbopari, homopari, heteropari) kunhan on kirjoitettu hyvin. Mun oman ikäluokan pojat ei kiinnosta, enkä tällä hetkellä oo mitenkään erityisen ihastunut yksittäiseen tyttöönkään. Ilta-Sanomissa oli kuvasarja alastomasta naisesta uimassa, ja oon katsellut niitä kuvia jo pari kertaa, koska saan niistä sellasen mukavan tunteen.

Mua pelottaa lähinnä se, että mulla ei oo ketään jolle puhua sillee ei-anonyyminä. Mun isä on aika vähäpuheinen, joten en oikeen koe luontevaks jutella hirveesti sille, vaikka se varmasti ottais sen hyvin. Mulla ei oikeen oo kavereita, en uskalla puhuu terkkarille tms., mun opettajat on kivoja mutta en haluu sotkea tätä opiskeluun, koska mua nolottais nähä sitä opettajaa jos kertosin.

Mun äiti on pahin. En nyt kerro kaikkee siitä, koska tää teksti venyis liikaa, mutta se siis puhuu olettaen, että meen varakkaan miehen kanssa naimisiin, otan sen nimen, hankin muutaman lapsen ja jään mahdollisesti kotiäidiksi. Mun äiti haukkuu mua aikalailla kaikesta, jossa oon sitä parempi, kuten arvosanat. Ja se tosiaan puhuu alentavasti kaikista, jotka ei oo sellasia "perusheteroita".

Mutta siis, voisinkohan määritellä itteni biseksuaaliks ja miten voisin puhuu jollekin tästä? Kiitos jo etukäteen ♡
Lue vastaus
Miksi eräät poliittiset tahot ja muut toimijat, sekä yksityishenkilöt, saavat tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa toimia ja kampanjoida seksuaalivähemmistöjä vastaan ilman, että tällaisesta toiminnasta seuraa rangaistusta? Eikö seksuaalivähemmistöjen vastainen toiminta ja kampanjointi ole kiihottamista kansanryhmää vastaan? Vastaavasti edelleen poliittisissa piireissä ym. käydään keskustelua asioista, joiden tulisi olla valmiiksi pureskeltuja ja itsestään selviä.

Homoseksuaalina haluan muistuttaa siitä, että homoseksuaaliseksi synnytään, homofobiseksi kasvatetaan ja homofobiseksi kasvattamiselle on tultava loppu. Edelleen tämä ei lopu niin kauan, kun eräät toimijat saavat levittää homo- ja muiden seksuaalivähemmistöjen vastaista kampanjaa.

Olen itse perheestä, jossa on pyritty kasvattamaan lapsista homofobisia. Tässä vanhempani ovat sisarteni kohdalla onnistuneet. Kärsin tästä suunnattoman paljon. En voisi kuvitellakaan kertovani perheelleni seurustelevani pojan kanssa.

Tässä tuli nyt asiaa jonkin verran. Halusin vain välillä kirjoittaa, mitä viime aikoina on liikkunut mielessä.
Lue vastaus
Olen aina ollut ujo tyttöjen seurassa, vaikka olen itsekin tyttö. Pojat kyllä pitävät minusta, mutten heistä ole oikeasti erityisemmin kiinnostunut. En ikinä ole oikeastaan kikattanut heidän seurassaan, mikä tekee vaikutuksen monesti. Ja se on välillä ahdistavaa. Olen aina ollut kiinnostunut tytöistä, koska ne ovat aina olleet söpöjä. Pojille pitäisi tehdä selväksi, että he eivät minua erityisesti kiinnosta, koska en halua olla "femme fatale", vaan pelkkä femme, jos sitäkään. Tarvitsen apua ja voimia, että pääsen pimeästä ja ahdistavasta kaapista valoisaan huoneeseen.
Lue vastaus
Hei! Olen 11-vuotias tavallinen koulutyttö Pohjanmaalta. Tai ei nyt niin 'tavallinen', kuin oletettaisiin. Olen ihastunut erääseen tyttöön. Tutustuttiin sitten paremmin ja meistä tuli oikein parhaat ystävät. Tunsin pian jotain outoja ja vahvoja tunteita tämän tytön seurassa ja sitten... En tiedä miten se tapahtui, mutta me vain... Suutelimme. Siinä minun huoneeni sängyllä, me suutelimme toisiamme hetken ja ihanalta se tuntui. Sen teimme vielä toisella ja kolmannella kerralla. Ne tunteet olivat varmasti rakkautta.

Sitten olen kuullut äitini puhuvan epäluuloisesti näistä muista seksuaaleista kuin heterot. Isäni taas suhtautuu muihin seksuaaleihin neutraalisti ja hyväksyy sen, mikä tahansa minusta tuleekin. Isovanhemmat äidin puolelta taas ovat ihan "herran jestas!". Niille en edes yritä kertoa. Entä sitten kun he olettavat, että menen naimisiin miehen kanssa ja sitten parinani olisi vaikka nainen? Haluaisin kertoa, mutten pysty. Vaikeaa on varmasti toisellakin tytöllä. Ja tunnustan ainakin tässä vaiheessa olevani lesbo. Isäni ja äitini ovat sitä paitsi eronneet, eikä äiti luota isään ja välttelee tätä. Sain joskus isäpuolen, joka huusi, uhkaili ja syytti minua.
Lue vastaus
Heippa!

Olen homo.

Olen tullut kaapista isoveljilleni, joillekkin serkuille ja kavereille jo jonkin aikaa sitten. He ovat ottaneet hyvin tämän asian, monet ovat jopa ilahtuneet ja jotkin ovat menneet sekaisin, mutta ovat rauhoittuneet ajan myötä. Toisella isoveljelläni meni kauemmin sopeutua asiaan. Hänen mielestään homouden saa pois hakkaamalla, mutta asia on muuttunut nyt vuoden varrella. Onhan siitä vielä vähän vaikea puhua.
Isäni on sanonut, joskus kun olin nuorempi, että homous on sairaus. Pappa on ajalta jolloin se oli sairaus. Äidin mielestä se DNA virhe. Kuulostaa hauskalta. Niinhän se mielestäni onkin ja monen muunkin.

4. luokkaan asti pidin homoutta sairautena ja tyhmänä asiana. 4. luokalla aloin miettimään, että en itse voisi olla sellainen. Alkoi olemaan kumminkin sellaisia tuntemuksia, että minulla ei ole tuntemuksia naisiin päin.. Muutama vuosi pyörähti ja 8. luokalla sanoin huvikseni muutamalle kaverille, että olen Bi, koska en ollut varma, että onko minulla naisiin päin mitään tunteita enää. No tämä tuli testattua ja ei ole.
Sitten mietin, että olenko oikeasti homo. Kyllä olen.

En ole pystynyt muuttamaan itseäni heteroksi vuosien varrella vaikka kuinka olen yrittänyt. Sitten vierähti taas muutama vuosi ja en ollut tullut kaapista vaikka joku ''randomi'' olisi kysynyt, että olenko homo. Päällepäin se kyllä näkyi. Jotkuthan ei tietenkään nähneet... :D

Amiksessa aloin vain sanoa, että olen homo. Se tuntui jo jotenkin normaalilta. Jotkut jotka kysyi, että olenko homo niin vastasin, että kyllä. Se oli omasta mielestä vähän häkellyttävää, mutta helpottavaa. Oudolla tavalla sain alkaa olemaan oma itseni. Olen ollut miehien kanssa ja pidän sitä täysin normaalina asiana.
Olisin hetero, jos voisin, mutta nykyään 20-vuotiaana olen jo hyväksynyt sen mitä olen ja olen tyytyväinen itseeni.

Eli tulin kaapista vanhemmilleni ja papalleni samaan aikaan. Kerron, miten tässä kävi. Oli juhannusaatto, kun tuli kaapista. Olimme juuri tulleet juhannus kesäteatterista. Vanhempani ja Pappani istui keittiönpöydän ääressä. Naispuolinen kaverini laittoi minulle vitsillä irstaita viestejä. Pappani näki sitten ne viestit, kun katsoimme videota yhdessä puhelimestani. Sitten yhtäkkiä pappani kysyi, että, miksi en ota tätä naispuolista kaveria naisekseni, että hän on hyvin koulutettu ja todella kaunis. Vastasin, että en minä nyt häntä halua. Sitten pappani kysyi; ''näin vakavissaan, oletko homo?'' Sitten alkoi minulla syke nousta ja paniikki alkoi tuntua pahalta. Vastasin, että kyllä. Pappani vastasi, että se on synnynnäinen sairaus. Sitten minulle tuli vähän sellainen ''mindfuck'' olo. Tässä kohtaa isoveljeni tulivat keittiöön myös, kun kuulivat puheet. No, mutta en vastannut tähän mitään. Sitten äitini lisäsi, että X ja Y kromosomit ovat menneet vain sekaisin. Tästäkin olin sillein, että mitähän vittua... Olin sen verran häkeltynyt, että en vastannut tähänkään. Meillä oli tässä vaiheessa kiire lähteä juhannuspippaloihin. Vanhempani ja pappa halasivat minua ennen kuin lähdin pippaloihin. Sanat jäivät puolitiehen häkellyksen takia. Kello yhden aikaan yöllä alkoi tulla äidiltäni viestejä. Laitan viesteistä kopiot tähän

Äiti:
Oli tosi hyvä, että kerroit tänään meille ja papalle. Olit tosi rohkea siinä.

Minä:
Kiitos että otitte asian hyvin. Oon miettiny tosi kauan kertoa mutta on tuntunu, että en oo ollu valmis. Tuli nyt puheeksi, niin päätin, että ei enään jaksa. Kiitos tosi paljon. ❤️

Äiti:
Äiti ja isä rakastaa sua aina riipumatta mistään muista asioista. Iskä on vielä vähän järkyttynyt, tiiäthän sää sen, mutta me molemmat ollaan aina tiedetty se, eikä se asia miksikään meitä muuta. Iskä sanoo tossa, että pikku Vili on aina meidän pikku Vili. En löydä tästä puhelimesta sydän merkkiä. Itkeehän se ja mää kyllä kans, mutta siitä syystä, että oon niin onnellinen ja iskä on kans että pystyit kertomaan sen. Sen takia itkin melkein siinä tilanteessakin mutta tosiaan sen takia vaan että rohkenit kertoa.

Minä:
Juu. Me ollaan puhuttu isoveljien ja isoveljen avovaimon kanssa että tottakai on järkyttävää. Se on elämää. Enkä oo voinu sille itse mitään, mutta tärkeintä että oon tyytyväinen itteeni. Ja tottakai siinä on prosessoitavaa. Kiitos tosi paljon että te ymmärrätte ❤️

Äiti: Iskä haluaa sitte halata sua kun tuut kotiin.

Kiitos, jos tekin lukijat ymmärrätte.

Terveisin

Vili.
Lue vastaus
Olen 32 vuotias nainen ja olen ollut onnellisessa suhteessa 34 vuotiaan naisen kanssa jo 8 vuotta. En ole koskaan ollut miehistä kiinnostunut seksuaalisesti. Puolisoni on pitkään halunnut adoptoida lapsen mutta minusta se on väärin, jos lapsen isäsuhde on vaarassa, koska lapsella on oikeus isään ja äitiin. Viime keväänä tapasin ihanan naisen ja elämäni muuttui täysin. Huomasin että seksuaalinen suuntautumiseni ei estä normaaliperheen perustamista, sillä tämä nainen 28v, olikin mies. Huomasin, että aivan sama mitä siellä jalkovälissä on, kun ihminen säteilee naisellista kauneutta ja auraa. Rakastuin tähän mieheen ja haluamme perustaa perheen ja nyt olen pulassa. Kuinka selitän tämän puolisolleni, että haluan erota. En kykene siihen, koska hän on niin läheinen ja rakas minulle. Toinen kuinka selitän hänelle, että hänkin voi löytää miehen itselleen. Koko asiana minulla on alkanut ahdistaa mm. että miksi kukaan ei kirjoita näistä, että voi homomies voi hakea esim. miehekästä naista tai lesbonainen naisellista miestä. Olen hakenut netistä tietoa ja mm. saanut selville, että esim. Thaimaassa on paljon kauniita naisia (jotka oikeasti sitte ovatkin miehiä) joihin me lesbot tai heteromiehet rakastumme. Taas ihan sama mitä siellä jalkovälissä on. Mietin usein myös että eikö tästä voisi jakaa tietoa. Ei tarvitsis jakaa ihmisiä lesboihin, homoihin tai heteroihin vaan miehiin ja naisiin, joista osa tykkää feminiinisistä piirteistä ja osa maskuliinista. Rakkautta kaikille
Lue vastaus
Moi olen 45v perheellinen mies. Olen aina nuoresta asti tykännyt pukeutua salaa naisten vaatteisiin. Se on tuottanut suurta nautintoa ja kiihottanutkin. Kuitenkin olen halunnut pitää kaiken salassa ja kapissa. Vaimoni on kyllä joskus epäillyt minua, kun on huomannut, kun vaatteisiin on koskettu. Olen aina myös fantasioinut miestenvälisestä erotiikasta ja se tunne on kasvanut vuosi vuodelta. Muutamia btm-kokemuksia on ja olen nauttinut niistä. Nyt on ajatus Toppina olemisestakin tuntunut hyväksyttävältä.

Vaikeaa on tehdä salaa, jotenkin pettää koko perhettä ja se vaivaa minua ja psyykettä.
Seksi vaimon kanssa ei ole koskaan sujunut oikein hyvin. Olen liian herkkä ja hellä hänelle.
En tiedä mitä teen? Tuntuu että elämä menee hukkaan ym.
Lue vastaus
Olen 55-vuotias mies ja asunut avo-/avioliitossa saman naisen kanssa yli 30 vuotta. Meillä on kaksi lasta, joista toinen jo aikuinen ja toinenkin melkein. Olen teini-iästä asti tiennyt olevani homo, mutta jotenkin vain elämä lähti menemään näin. Vaimoni on tiennyt seksuaalisesta suuntautumisestani alusta asti. Välillä on ollut vaikeita aikoja ja ero on ollut lähellä, mutta vasta nyt olemme oikeasti eroamassa. Vuosikaudet halusin vain seksiä miesten kanssa eikä varsinaisia syvempiä ihastumisia ollut kuin pari kappaletta.

Tänä keväänä minulle tapahtui kuitenkin totaalinen rakastuminen toiseen mieheen. Aloin huomata kiinnostuvani 25 vuotta nuoremmasta melko uudesta työkaveristani vähitellen. Lopulta tämä johti siihen, että ajattelin vain häntä päivin öin. En ollut ikinä aiemmin tavannut miestä, joka miellyttäisi minua niin täydellisesti joka suhteessa. Olin melko varma siitä, että hänellä ei ole parisuhdetta ja ajattelin, että on mahdollisuuksien rajoissa, että hänkin olisi kiinnostunut miehistä. Lopulta tulin siihen tulokseen, että minun on pakko kertoa asiasta hänelle, koska muuten en ikinä pääse siitä yli. Eräänä iltapäivänä töistä lähdettyä onnistuin tarjoamaan hänelle kyydin ja kerroin autossa, että pidän hänestä joka suhteessa. Hän otti sen juuri niin hyvin kuin ajattelinkin, koska hän on niin hieno ihminen. Valitettavasti hän ei kuitenkaan tuntenut minua kohtaan samoin, vaikka antoi ymmärtää, että hänellä on ollut homoseksuaalisia kokemuksia.

Luulin, että asian selvittäminen auttaisi minua eteenpäin, mutta tuskasta tulikin aivan sietämätöntä. Minuun iski epätoivo siitä, että en enää koskaan voi tuntea mitään näin voimakasta ketään kohtaan ja että tämä oli viimeinen tilaisuuteni kokea syvällinen rakkaussuhde miehen kanssa. Kerroin rakastumisesta vaimolleni ja sen tuloksena päätimme erota, koska tämä oli hänellekin liikaa. Tapahtumasta on nyt n. kuukausi ja näihin päiviin asti olen elätellyt toivoa siitä, että työkaverini kuitenkin muuttaisi mielensä. Nyt on uskoni kuitenkin lopullisesti alkanut hiipua, mutta rakastumisen tunne ei hellitä. On vaikeata nähdä häntä päivittäin, mutta vielä vaikeampia ovat viikonloput, kun tiedän, että en näe häntä.

Olen nyt laittanut eri paikkoihin kontakti-ilmoituksia, joissa haen miestä tositarkoituksella, mutta en ole kovin toiveikas. Halusin vain kertoa tämän tarinan, vaikka eihän tähän auta kuin aika tai se, että työkaverini mahdollisesti on lähdössä muualle, jolloin en enää häntä näkisi. Sekin ajatus tosin tuntuu pahalta, vaikka pidemmän päälle se ehkä olisi paras ratkaisu. Olen jotenkin pohjattoman surullinen siitä, että haluaisin saada rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta en jaksa uskoa siihen, että se koskaan toteutuisi. Tuntuu siltä, että tämä oli viimeinen mahdollisuus eikä minulla ole enää oikein mitään motivaatiota elämään. Samassa yhteydessä tulin myös kaapista ulos melko monille ja ajoittain tuntuu siltä, että en mitenkään selviä tästä täydellisestä elämän ja tunteiden myllerryksestä.
Lue vastaus
Hei olen kohta parikymppinen nuori nainen, minulla on ollut kaksi vakavaa parin vuoden suhdetta sekä useita lyhyempiä suhteita miesten kanssa. Olen aina ollut kiinnostunut miehistä ja ollut ihastunut sekä rakastunut vastakkaiseen sukupuoleen sekä pitänyt itseäni täysin heterona. Kuitenkin jostain syystä varsinkin seksin aikana alan miettimään naisia ja joskus edellisen kumppanin kanssa katsoimme aikuisviihdettä ja halusin aina katsoa lähes poikkeuksetta pelkkiä naisia, puhuimme myös miehen kanssa useasti, kuinka kiihottavaa olisi, jos toinen nainen harrastaisi kanssamme seksiä, ajatukset olivat hyvin kiihottavia. Tämän lisäksi naisten kuvat aiheuttavat usein kihelmöinnin tunteen ja saa minut hyvin hämilleen.

Viime aikoina löysin myös sosiaalisesta mediasta erään naisen jonka kuvia selailin ja tykkäilin ja hän tykkäili takaisin ja kuvat jollain tapaa kiihottivat ja kiinnostivat minua. Olen miettinyt monesti pitäisikö minun ottaa tähän naiseen yhteyttä. Asia vaivaa, sillä olen aina tuntenut itseni heteroksi mutta jostain kumman syystä, kun katson esimerkiksi naisen kroppakuvaa se aiheuttaa kihelmöintiä, kun taas miehen kuvaa katsoessa ei herätä juurikaan mitään tunteita. En kuitenkaan osaa kuvitella ihastuvani/rakastuvani saatikka seurustelevan naisen kanssa. Olen miettinyt, jos kokeilisin miltä naisen kanssa tuntuisi ja saisin ehkä asiaan jonkinlaisen vastauksen.
Lue vastaus
Moi olen 13 vuotias tyttö ja olen lesbo ja mun pitäisi kertoa mun kamuille ja perheelle mutta en tiedä miten. Viimeksi kun yritin kertoa mutsi sano, että ei 13 vuotiaan muka tiedä. Sen jälkeen se on sanonut, että homot ja lesbot on vaan joku muoti-ilmiö. Oon yrittänyt kertoa sen ehkä miljoonaa kertaa mutta ei ne Urpot tajuu sitä ja jos sanon faijalle niin se varmaan vetäisi hirveet pultit.
Joten mitä pitäs tehä ? ?
Lue vastaus
Olen kolmen lapsen äiti. Heidän isänsä kanssa olin kaksikymmentä vuotta yhdessä. Vuosi sitten uskaltauduin tulemaan kaapista eräälle silloiselle kaverilleni: olen homoseksuaali transmies. Eihän se hyvin mennyt, en jaksa mennä yksityiskohtiin, enkä itseasiassa niitä tiedäkään, mutta kuten sanottua, hän on nyt entinen kaverini.

Meni yli puoli vuotta, kun uskaltauduin vihdoin sanomaan saman aviomiehelleni. Hän kiitti luottamuksesta, sanoi olevansa aina mun tukenani, mitä ikinä tekisinkään, mutta että koska ei itse ole homo, ei koe voivansa jatkaa yhteiseloa minun kanssani. Erosimme siis.

Nyt asun yksin. Minulla ei ole enää parasta kaveria, mulla ei ole enää aviomiestä, jolle itkeä huoliani. Niille yhden käden sormilla laskettaville kavereilleni en uskalla avautua. Kaksi edellistä kertaa olivat niin tuhoisia. En tiedä kuinka selviäisin, jos menettäisin heidätkin. Sukulaiset eivät tiedä, he eivät taida ymmärtää miksi erosimme. Tuntuu että kaikki pitävät minua syyllisenä. Tunnen itseni erittäin huonoksi ihmiseksi.

Nyt olen sitten tilanteessa, jossa tavallaan olen ulkona, tavallaan en, koska en ole kertonut kaikille. En myöskään oikein tiedä mitä mä haluan. Binderiä olen kokeillut, en pidä siitä kuinka kuuma se on. Pelottaa silti masektomia. Huomaan etten oikein enää jaksa huolehtia itsestäni. En usko rehellisesti voivani koskaan saada ihmissuhdetta, joka perustuisi totuudelle. Minut on hylätty kahdesti sen takia mitä olen. En jaksa uskoa, ettei niin tapahtuisi vastakin. Rehellisesti, ellei minulla olisi lapsia, harkitsisin päivieni päättämistä. En vain oikein näe mitään mieltä tässä, olen lähinnä vaivaksi muille, ja paheksunnan kohde, jätinhän mieheni "ilman mitään syytä".

En osaa kuvitella tulevaisuuttani. En oikein näe edes viikkoa eteenpäin. Hävettää tännekin kirjoittaminen. En käsitä mitä mun pitäisi tehdä.
Lue vastaus
Olen yläasteikänen nuori, kiihotun katsellessani lihavien miesten/poikien kuvia, mutta en kiihotu katsellessani normaalivartaloisten miesten kuvia. En myöskään juurikaan kiihotu tytöistä, ainakaan huomattavasti. Olen ihastunut aina vain tyttöihin. En koe ihastumisen tunteita poikiin. Mikä siis ns. olen?
Lue vastaus
Olen 17-vuotias tyttö. Viime aikoina on alkanut tuntua, että voisin olla joku muu. Joinakin päivinä olen ihan tyytyväinen itseeni ja tyttönä olemiseen, joinakin päivinä taas haluaisin olla poika tai en kumpikaan. En kuitenkaan haluaisi olla kaikilta osin poika, esim sukupuolenkorjausta en koe tarvitsevani. Haluaisin tavallaan molemmista sukupuolista parhaat asiat. Joinakin päivinä esimerkiksi vihaan rintojani ja haluaisin ne pois, joskus ne eivät haittaa ollenkaan. Rakastan käyttää poikien vaatteita ja pukeutua sukupuolineutraalisti. Leikkasin vasta lyhyen tukan, enkä halua enää kasvattaa pitkää. En ole seurustellut, mutta minusta tuntuu, että voisin olla suhteessa yhtä hyvin naisen kuin miehenkin kanssa. Onko tämä kaikki normaalia ja onko sille joku nimitys?
Lue vastaus
Minua vaivaa kovasti se, että miksi useissa homoissa, ja ilmeisesti myös minussakin hieman, on joitain sellasia erikoisia, voisi sanoa naismaisia piirteitä, ehkä nimitys ei ole oikea, mutta sellaisia piirteitä joista voi joskus päätellä tai arvata että kyseinen henkilö todennäköisesti on homo.

Ajattelin aiemmin, että ne ovat vain matkittuja piirteitä, esim. naismainen puhetyyli, kävelytapa yms. Mutta olen alkanut epäillä, että ehkä näissä piirteissä voi olla jotakin myötäsyntyistä. En ole tietoisesti itse matkinut sellaista tyyliä, mutta siitä huolimatta minun on arvattu olevan homo, tuollaisten piirteiden perusteella. Kävelytyylistäni, "pehmeästä" olemuksestani yms. Onko asiasta tehty mitään tutkimusta, johtuuko kyseinen "pehmeys" joissakin homomiehissä esim. aivoista, ja miksi sitä ei ilmene kaikilla mutta joillakin, enemmän tai vähemmän? Vaikuttaisi että joillakin lesbonaisilla olisi eräänlainen "kova" piirre itsessään, eli ns. "miehekäs" piirre.
Lue vastaus
Hei!
Olen 14-vuotias lesbo ja haluaisin kysyä, kuinka voin tulla vanhemmilleni kaapista ulos!!
Minulla on vuotta nuorempi tyttöystävä ja haluaisin esitellä tämän ensiviikolla vanhemmilleni, mutta pelkään että vanhempani ajaisivat minut pois kotoa tai vastaavaa, vaikka molemmat sanovat että hyväksyvät minut minkälaisena tahansa.
Lue vastaus
Hei. Olen reilu kolmekymppinen mies. Tällä hetkellä elän parisuhteessa naisen kanssa ja meillä on pari pientä lasta. Minua on ruvennut askarruttamaan menneisyyteni ja nykyinen bi-puoleni. Minulla oli parikymppisenä useita irtosuhteita miesten kanssa, mutta nyt olen yrittänyt luopua miesten välisestä kontaktista. Tänä päivänä olen kuitenkin sellaisessa työssä ja elämäntilanteessa, ettei nämä suhteet saisi tulla esille missään tapauksessa. Miten kuuluu varautua tilanteeseen, että jossain vaiheessa kaikki tekemäni paljastuu? Pelkään tilannetta, että joku vanha partneri ottaa yhteyttä ja kertoo koko totuuden. Hirvein tilanne on kiristys tai vanhojen valokuvien esille kaivaminen. En halua kertoa puolisolleni, mutta mietityttää miten ottaa tilanne hallintaan, jos kaapin ovet avataan. Olen muutaman kerran eksynyt parisuhteemme aikana sänkyyn miehen kanssa. En ole ylpeä itsestäni, mutta joku palo sisälläni vetää samaan sukupuoleen. Seksi on tärkeä osa parisuhdetta, mutta tunnen nauttivani siitä enemmän miesten kesken. Rakastan perhettäni yli kaiken enkä halua luopua siitä.
Lue vastaus
Hei! Lapsuudessani halusin leikkiä tyttöjen kanssa mieluiten, olin vilkas poika mutta tyttöjen maailma kiehtoi! olin kuitenkin mukana poikana, suutelin tyttöjä ja esitin aina leikeissä miestä. Poikien kanssa, ainakin naapurinpojan kanssa leikkiessäni halusin hänen kanssaan olla tyttö, suutelimme ja leikimme kotia, jossa olin aina tyttö! Minulle jäi varjo, joka on seurannut minua tänne saakka!

Olen elänyt elämääni heterona, johtuen ajasta jossa elin, pohjanmaan ahtaassa yhteisössä ei ollut tilaa poikkeaville, menin naimisiin, joka johti eroon (ei tästä syystä) mutta toinen kerta jo onnistui, perhe on mielestäni voinut hyvin. Jotain on puuttunut, olkapääni takana on ollut hän, joka on kuiskannut useasti voimakkaastikin, kun on eteeni tullut upea poika, myöhemmin mies. Se on johtanut unelmiin olla jälleen tyttö miehen kainalossa. Ei se ole toteutunut, mutta en tiedä mitä tehdä. En haluaisi rikkoa perhettä mutta tunnen, jotain suurta on kokematta!!!

ps. Olen syntynyt 1940-luvulla. Taitaa olla toivotonta enää tehdä asialle mitään! En olisi uskonut, että saisin kirjoitettuani teille, olen helpottunut!
Lue vastaus
Olen 14-vuotias.... tyttö, tai tytön kehoon olen ainakin syntynyt. Haluaisin kuitenkin olla poika. Minulla on lyhyet hiukset, käytän meikkiä, mutta vain saadakseni kasvoni näyttämään maskuliinisemmilta, ja käytän poikamaisia vaatteita. Mielestäni miehen lihaksikkaampi keho on kaunis, ja haluan sellaisen itsellenikin. Vihaan kehoani erittäin, ERITTÄIN paljon, olen mielestäni ruma ja lihava.
Olen aina ajatellut olevani biseksuaali, mutta ajattelen olevani kiinnostunut miehistä vain siinä tapauksessa, että itsekin olisin mies. Mikä sellaisen seksuaalisuuden virallinen nimi on? Vihaan tätä kehoa niin paljon, että se on aiheuttanut masentuneisuutta, itsetuhoisuutta ja viikon olon suljetulla osastolla. En kuitenkaan uskalla puhua asiasta vanhemmilleni, johtuen kai siitä, etten muutenkaan hirveästi ajatuksistani heille puhu.

Haluaisin todella paljon olla poika! Rakastan sitä, jos joku sanoo että näytän ihan pojalta. Mutta sitten taas jos joku muistuttaa minua siitä että olen vangittu tytön kehoon, alkaa ahdistaa. Mitä pitäisi tehdä? Kiitos jos osaatte auttaa!
Lue vastaus
Hei. (Olen siis tyttö) Olen lähiaikoina huomannut olevani ihastunut parhaaseen kaveriini(hänkin tyttö). Aluksi olin tosi hämilläni, mutta nyt ihan ok sen kanssa. Pojat kyllä kiinnostavat, mutta tytötkin ovat alkaneet tuntua puoleensavetäviltä. Ajattelen usein että miksi minä näen tytöt eri tavalla? Nykyään ajattelen asioita kuten onpas siinä kaunis, tai tekee mieli suudella... Olen jopa saanut itseni monseti kiinni tuijottelemasta jonkun random tytön rintoja :P
Se on hieman hämmentävää koska pojat ovat aivan yhtä houkuttavia.
Olisin siis ihan ok, jos olisin bi, ja äitinikin on kertonut minulle että hän on aina tukenani, vaikka olisin mitä.
Mitä pitäisi tehdä? Onko tämä vain murrosiän vaikutuksia, ja ohimenevää, vai mitä....
Lue vastaus
Hei! Oon 17 vuotias tyttö, mulla on pitkään ollu fiilis et haluaisin olla poika. Mua ahistaa tää et oon väärässä kehossa missä en haluaisi olla.

Ylä-asteella mulla oli ulkonäköpaineita ku en ollu yhtä hoikka kuin muut tytöt. Lopetin viiltelyn kun löysin tän poikamaisen tyylin (poikamaiset vaatteet, lyhyet hiukset jne.). Oon jonkin verran saanut palautetta tästä tyylistä mutta en oo välittäny, tää poikamainen tyyli on auttanu mua hyväksymään itseni sellaisena ku oon.

Oon kiinnostunu pojista, mutta... Nyt pari päivää oon miettiny et tykkään myös tytöistäkin. Tää on niin hämmentävää ku en oo ikinä ajatellu tällaisia asioita.

Oon kertonu parille kaverille, etsivä nuorisotyöntekijälle ja seurakunnan nuorisotyönohjaajalle tästä.
Lue vastaus
Olen kolmekymppinen mies. En ole koskaan seurustellut, en harrastanut seksiä enkä edes masturboi. Olen siis pesunkestävä aseksuaali. Asia valkeni minulle vasta noin neljä vuotta sitten. Siihen asti vain elelin miettimättä koko asiaa. Ajoittain tunnen pientä kiihottumista, mutta niin vähän ja hetken aikaa ettei se johda mihinkään. Naisia en ole lähestynyt pitkään aikaan.

Olen asian kanssa aika hyvin sinut, mutta toisinaan mietityttää, että olisiko jotain tehtävissä, koska haluaisin haluta ja jotenkin tuntuu siltä, että minusta voisi seksuaalisuutta löytyäkin.

Olen miettinyt ajan varaamista seksuaaliterapeutilta/muulta seksologilta. Onko olemassa mitään "keinoja" asian korjaamiseksi? Onko aseksuaaleja koskaan "parannettu"?
Lue vastaus
Hei, olen 18-vuotias tyttö, ja vuosi sitten tajusin olevani bi-seksuaali. Tällä hetkellä naiset kiinnostavat enemmän kuin miehet. Kavereille seksuaalinen suuntautumiseni on ok, mutta vanhemmat eivät hyväksy homoja tai bi-seksuaaleja. Miten heille voisi asiasta kertoa? Minulla on pientä säätöä yhden tytön kanssa, mutta vanhemmat kyselevät jatkuvasti milloin poikaystävä tuodaan näytille ja kettuilevat siitä että oon varmaan lesbo kun ei poikia näy. Heidän asenteensa on todella negatiivinen seksuaalivähemmistöjä kohtaan...
Lue vastaus
Hei! Olen kaksikymmentä vuotias nuori nainen, olen pitänyt itseäni heterona, mutta viime vuosien aikana olen huomannut olevani kiinnostunut myös naisista. Olen suudellut naisia, ja nauttinut siitä, mutta en ole tehnyt mitään sen vakavampaa. Nyt olen kuitenkin ihastunut yhteen kaverini kaveriin, joka on lesbo ja luulen, että hänellä on samanlaisia tunteita minua kohtaan, mutta en tiedä miten toimia. Hän on minua vanhempi, ja hänellä on ollut vakaviakin suhteita naisten kanssa. Minua pelottaa miten on suhtautuu kokemattomuuteeni naisten suhteen. Ottaako hän minut tosissaan, sillä minulla on ollut vain miehiä seurustelukumppaneina? En oikein itsekkään tiedä olenko nyt lesbo vai bi vai tuleeko minun ylipäätään määritellä sitä? Onko se sille toiselle tärkeää, että on kiinnostunut vain yhdestä sukupuolesta, eikä molemmista. Voiko tämä lesbo tuomita minut sen takia etten ole lesbo? Voiko hän ajatella, että tämä on minulle pelkkä vaihe? Entä jos en itsekkään tiedä onko tämä pelkkä vaihe? Mietin myös miten muiden suhtautuminen minuun muuttuu, olenko sitten muiden silmissä vain lesbo.
Tulipas siinä kysymyksiä kerrakseen, arvostaisin kovasti jotakin neuvoja. Kiitos!
Lue vastaus
Hei. Olen 18 opiskelija ja tunnen olevani hukassa kaike shaiban keskellä. Aloitin kolmevuotta sitten opiskelut ja siihen asti olin kuvitellut olevani hetero koska en ollut kiinnittänyt huomiotani naisiin. Aloitettuani koulun, huomasin jotain viehättävää uudessa luokkatoverissani. Yritin aluksi vältellä sitä tunnetta ja myöskin sitä kautta sitä tyttöä. Noh toisena vuonna hänet siirrettiin samaan soluun missä minä asuin ja huomasin välttelyn olevan vielä vaikeampaa. Mietin jossain kohtaa lopetettavani koulun käynnin, koska jo ennen koulun aloittamista perheelläni oli ongelmia.
Yritin jatkaa koulun käyntiä ja tapasin pojan, johon rakastuin. Hän ei ollut kummoisen näköinen, mutta hän sai minut tuntemaan oloni hyväksi. Noh noin kuukauden seurustelun jälkeen hän alkoi haluta enemmän kuin olisin halunnut suhteelta. Hän alkoi pyytämään minua antamaan hänelle seksiä. Olen erittäin mielyttämishaluinen ihminen. Suostuin siihen koska en halunnut silloin menettää häntä. Ekan kerran jälkeen hän alkoi haluta enemmän kuin olin valmis antamaan. Mutta koska pelkäsin yksin jäämistä niin paljon, suostuin sänkyyn hänen kanssaan toisen kerran. Sen kerran jälkeen kului pari päivää ja kolmannen päivän jälkeen hän lähetti viestin, jossa hän sanoi, etten ollut hänelle riittävä. Tunsin oloni riittämättömäksi ja mietin entistä enemmän lopettamista. Siinä vaiheessa tunnustin sille tytölle pitäväni naisista. (en siinä vaiheessa uskaltanut kertoa ihastumistani hänelle) Hän ymmärsi minua ja tuki minua, kun minulla oli vaikeaa.

Kuten aloittaessani kerroin luulleeni olevani 100%:nen hetero. Koulunkäynti sai minut miettimään asioita uudelleen. En usko ikinä pystyväni sanomaan olevani lesbo. Parhain sana tähän on bi- seksuaali mutta miettiessäni tuota sanaa, ajatukseeni tulee heti mietteenä seksi. Seksi itsessään tuntuu erittäin inhottavalta ja kun sitä kokeilin eksäni kanssa, en itse siitä niinkään osannut nauttia. Olen miettinyt voinko sanoa itseäni aseksuaaliseksi bi- seksuaaliksi, koska romanttisella tasolla haluan kokemuksen molemmilta mutta en halua seksuaalista kokemusta kummastakaan.

Tunnen olevani hukassa enkä tiedä enää mitä tehdä. Tunnen olevani luovuttaja
Lue vastaus
Epäilen aseksuaalisuuttani. En ole koskaan ollut parisuhteessa, enkä harrastanut seksiä. Olen varsin tunteellinen ihminen, joten suhteen fyysistä puolta ajatellessani parisuhdekin saattaa tuntua ahdistavalta. Voisiko aseksuaalisuus johtua mahdollisesti omasta epävarmuudesta tai itseinhosta omaa kehoa kohtaan?
Seksi vaikuttaa minusta mielenkiintoiselta, mutta ajatellessani itseni siihen kohdalle koen sen kuvottavaksi. Alastomuus on minulle epämiellyttävä asia, enkä kiihotu siitä. Alastomat ihmiset eivät ole mielestäni hyvännäköisiä, vain enemmänkin ällöttäviä. En uskalla puhua muille asiasta, koska pelkäisin että minua pidettäisiin lapsellisena tai naiivina. Voisin kuvitella itseni helposti romanttiseen suhteeseen sekä miehen että naisen kanssa, ja minulle läheisyys on miellyttävä asia mutta vain omilla ehdoillani, enkä aina voi vaikuttaa siihen, jos tilanne saakin minut ahdistumaan. Ajatus joistain seksuaalisista tilanteista voi olla mielestäni mielenkiintoinen, mutta samalla ajatus saattaa ahdistaa. Toisinaan tuntuu, että minussa on jotakin vikana. En uskalla määrittää itseäni aseksuaaliksi, sillä ajattelen, että ehkä tämä on vain vaihe ja myöhemmin kasvan 'normaaliksi' niin kuin muut. Haluaisin olla avoimesti aseksuaali, mutta samalla mietityttää voinko olla 100% varma jos en ole koskaan kokeillut seksiä kenenkään kanssa. Tämä epävarmuus on jatkuva rasite, ja haluaisin vain olla varma itsestäni. Luulen kuitenkin, että joudun odottamaan pari vuotta ennen kuin saan tietää olenko varmasti aseksuaali. Saatan pitää ihmistä fyysisesti viehättävänä, mutten ajattele ketään seksikkäänä. Voinko olla aseksuaali kaikesta tästä huolimatta?
Pelkään tulla ulos kaapista, jos myöhemmin toteankin, että olen seksuaali, mutten kuitenkaan kestä epävarmuutta. Mitä voisin tehdä asialle?
Lue vastaus
Olen ollut jo muutaman vuoden onnellisesti naimisissa mieheni kanssa. Mieheni on aina ollut ainutlaatuinen ja täydellinen silmissäni ja jo suhteen alkuvaiheessa vakuutti minulle, että on erilainen kuin muut miehet, koska tiesi että suhtaudun miehiin epäillen enkä luottanut miehiin omien huonojen kokemusten perusteella. Siinä sitten mentiin naimisiin parin vuoden seurustelun jälkeen ja nyt oltu jo muutama vuosi ERITTÄIN onnellisesti naimisissa ja alettu lapsia suunnittelemaan kunnes mieheni tiputti maailmani romuttavan pommin niskaani. Sain tietää tästä, koska jostain syystä tunsin voimakasta tarvetta kysyä asiasta. Ennen minua hän( silloin 20-30v) on tuntenut vetoa alaikäisiin tyttöihin, kuulemma yläasteikäisiin. Ajatus tyttöjen ulkonäöstä ja viattomuudesta on kiehtonut. Ei koskaan ole tehnyt mitään, esimerkiksi katsonut lapsi pornoa tai lähestynyt alaikäisiä, koska on aina tiennyt asian vakavuuden, mutta ajatuksen tasolla silti ollaan oltu. Minulle tämä on automaattinen pedofiilin leimaus! Kuulemma tunne on täysin kadonnut minut tavattuaan. Ja kuulemma hän pystyy olemaan varma ettei sellaisia ajatuksia enää ikinä tule. Tiedän, ettei suhteemme tule enää ikinä olemaan samanlainen, mutta miksi silti tuntuu niin vaikealta luopua ihmisestä jonka vuoksi olisi ollut valmis kuolemaan ja rakkaus on ollut elämää suurempaa ja taianomaista? Onko miehillä tuollaiset asiat normaaleita? Onko kyse pedofiliasta? Voiko pedofiliasta parantua? Tarvitseeko minun hävetä itseäni jos valitsen jatkaa avioliitossani?

Mitään rikosta ei siis ikinä ole tapahtunut ja tiedän, ettei ikinä tulisi tapahtumaankaan, koska tiedän mieheni olevan järkevä ihminen joka erottaa oikean väärästä. Ja jos kyse olisi jostain muusta miehestä olisin sitä mieltä, että kuhan EI IKINÄ TEE mitään niin kaipa se on jokaisen oma asia, mutta nyt on kyse omasta miehestä. En pysty kertomaan kenellekään asiasta ja tarvitsen kipeästi jonkun mielipiteen, että pystyn tekemään joitakin päätöksiä tulevan suhteen. Tällä hetkellä olen täysin hukassa ja avuton.
Lue vastaus
Moi! Oon 19-v. tyttö joka on jo vuoden ajan ollut epävarma seksuaalisuudestaan, eikä uskalla tehdä asialle mitään. Koko suku on homofobinen, joten minullekin opetettiin jo ihan pienenä, että kaikki muu paitsi heterona oleminen on väärin. Onneksi sain tietää asioista lisää ja hyväksyin seksuaalivähemmistöt yläasteella.

Vuosi sitten tajusin jotenkin olevani bi. Se tuntui oikealta ja hyväksyin seksuaalisuuteni, mutta en ole uskaltanut tulla kenellekään ulos kaapista, koska pelkään muiden reaktioita, vaikka tiedänkin että ystäväni hyväksyisivät minut.

Mutta nyt olen alkanut miettiä seksuaalisuuttani. Minulla ei ole mitään kokemusta, joten voinko vielä määritellä itseäni miksikään? Sen lisäksi, olen pohtinut paljon ihastuksiani ja mieltymyksiäni. Minulla on ollut pari ihastusta ja ne kaikki ovat olleet poikia kohtaan. Haluaisin olla pojan kanssa joskus suhteessa. Mutta seksi poikien kanssa ei tunnu kiinnostavan samalla tavalla kuin tyttöjen kanssa. Muistan, kuinka jo ensimmäisissä seksuaalisissa fantasioissani pidin paljon enemmän kahden naisen välisestä seksistä kuin miehen ja naisen. Se on aina tuntunut huomattavasti kiihottavammalta. Olen katsonut myös pornoa, ja lesboporno on huomattavasti parempaa kuin heteroporno.

En ole varma olenko hetero vai bi. Pitääkö minun odottaa, että saan jotain kokemusta ja miettiä sitten mikä tuntuu oikealta? Tämä asia on ahdistanut minua jo pitkään, varsinkin kun asuu vanhempien luona ja tietää että jos olen bi ja he saavat joskus tietää, he varmaan heittävät minut ulos eivätkä varmaan halua nähdä minua enää ikinä. Apua?
Lue vastaus
Nämä kysymykset ovat häirinneet minua jo jonkin aikaa, vaikka en totta puhuen ole vielä edes aloittanut seksielämää. Netistäkin löytyy aika vähän tietoa ehkäisystä ja sen tarpeesta naisten välisessä seksissä. Lukion tt:n tunnilla mainittiin ohimennen, että naiset voivat käyttää ehkäisynä halkaistua kondomia. Joillain nettisivuilla neuvottiin käyttämään kumihanskoja seksin aikana, mutta tämä kuulostaa jo vähän liioittelulta...? Ja täytyisikö miestenkin sitten käyttää ehkäisyä sormettaessaan naista tai antaessaan suuseksiä?

Kuitenkin, olen huolissani seksitaudeista ja ennakkokäsitykseni on, että naiset eivät yleensä käytä ehkäisyä keskenään. Erityisesti pelkään hiviä, vaikka olen lukenut että sen tarttuminen naisten välillä on melko epätodennäköistä. Kuinka suuri riski siis erilaisten tautien tarttumiseen on lesboseksissä, ja kuinka niiltä tulisi suojautua? Kuinka ehdottaa ehkäisyn käyttämistä seksipartnerille "pilaamatta tunnelmaa"? Ovatko "yhden yön jutut" vaarallisia? Onko lesboilla ja bi-naisilla sitten enemmän tauteja kuin heteroilla? Milloin tulisi mennä testeihin?

Ja vielä pari aiheeseen ehkä suoraan liittymätöntä kysymystä: Suutelin tuntemattoman naisen kanssa, joka sanoi käyttävänsä huumeita. Ei kai tässä voi olla riskiä hiv-tartuntaan? Lisäksi mietin, voiko huuliherpeksestä kärsivä nainen tartuttaa masturboidessa herpeksen omiin sukuelimiinsä, ja miten tätä voisi ehkäistä?

Toivottavasti nämä kysymykset kuuluvat tämän palstan aihepiiriin. Miettiessäni niitä on koko ajatus seksistä alkanut tuntumaan vaaralliselta ja pelottavalta, ja toivon että voisin harrastaa sitä mahdollisimman huolettomana, sitten kun sen aika koittaa.
Lue vastaus
Olen siis 16-vuotias pian 17 - vuotias tyttö. Eli en siis tosiaankaan ole varma olenko bi, lesbo vai hetero. Minulla on ollut kaksi suhdetta pojan kanssa jotka kumpikin päättyivät omasta aloitteestani sillä yhtäkkiä kesken suhteen en vain pitänytkään tästä pojasta, tämä hämmensi minua niin paljon että muserruin. Nyt olen ollut jonkin aikaa yksin ja tässä eräänä päivänä ajattelin että voisin huvinvuoksi käydä YouTubessa katsomassa minkälaisia tyttöpareja siellä on.. Ja kun näin kahden tytön suutelevan toisiaan, tunsin oudon lämpimän fiiliksen ja että voisin itsekin seurustella tytön kanssa. Kuitenkin pelkään hyväksyä itseäni lesbona tai bi:nä. Koen sen jotenkin vääräksi aloittaa seurustelu tytön kanssa... Olen tuntenut samoja tunteita joskus muulloinkin, siis että tytöt olisivatkin kiinnostavampia. Onko vaihe vain ohimenevä vai miten pitäisi toimia?
Lue vastaus
Aloitin opiskelun yliopistossa viime syksynä ja eräässä tapahtumassa tutustuin ihanaan tyttöön. Olin pitkään vältellyt ihastumista, koska siten olin saanut itselleni selitettyä, miksen vielä seurustellut tai miksen uskaltanut tehdä mitään asialle. Ihastuin kuitenkin kerta kerralta enemmän tähän tyttöön.

Lopulta sain itseni rohkaistumaan jopa sen verran, että aloitin juttelun tytön kanssa facebookin välityksellä (aiemmin olimme jutelleet muutaman kerran). Parin viikon juttelun jälkeen tyttö pyysi minua kahville. Sen jälkeen olemme säännöllisesti nähneet, kahvilla, elokuvissa, minun luonani, hänen luonaan - välillä hänen ja välillä minun aloitteestani.

Minulle selvisi pian, että hänkin on kiinnostunut tytöistä ja ensi kertaa elämässäni ajattelin, että minulla voisi olla mahdollisuus. Meillä on aina hauskaa yhdessä ja tuntuu kuin aika vain vilahtaisi ohi. En voi olla haaveilematta, vaikka kovasti yritän. Aina välillä ole varma, että hänkin on kiinnostunut ja sitten taas sätin itseäni ja luulen ylitulkinneeni kaiken.

Hän on meistä se kokeneempi, jolla on yksi parisuhde takanaan ja muutama vuosi enemmän ikää, joten tavallaan elättelen toivoa, että hän tekisi jonkinlaisen aloitteen. Itse tuntuu, että vaikka olen jo parikymppinen, olen täysin pihalla, enkä edes tiedä miten tulkita mitään. En ole koskaan seurustellut tai edes pitänyt ketään kädestä romanttisessa mielessä ja jotenkin kokemattomuuteni tuntuu häiritsevän kovasti itseäni.

Miten voisin lähestyä asiaa, kun en tiedä haluaisiko hänkin jotain enemmän vai pitääkö hän minua vain yhtenä ystävistään?
Lue vastaus
Ensinnäkin kerron pientä kontekstia. Olen aina puolustanut vähemmistöjä, varsinkin seksuaalisuus- ja sukupuoliasioissa. Kun menin yläkouluun, minusta ja yhdestä luokkatoveristani(tyttö) tuli parhaat kaverit. Aluksi minulle tuli pieniä 'hupsuja' ajatuksia, kuten 'Mitä jos nyt ottaisin hänen kädestä kiinni?', 'Mitä jos nyt pistäisin käsivarteni hänen ympärille?' ja 'Mitä jos nyt ottaisin häntä vyötäisistä?'. Pikkuhiljaa huomasin, että ajatuksista tuli haluja. Tunteista tuli suurempia, vaikuttavimpia ja riskeeraavia. Ne kasvoivat ja laajenivat ja aina kun katsoin häntä, minulle tuli miellyttävä, mutta samalla kahlittu olo. Kerran en kestänyt enempään ja kerroin yhdelle kaverilleni. Olo helpottui, mutta noin viikon jälkeen tunteet palasivat ja pahentuivat entistä enemmän. Aloin tosissani unelmoida suhteesta tämän ystävän kanssa ja kosketuksen vastustaminen oli mahdotonta. Lopulta kerroin ihastuksen kohteelle. Ajat olivat olleet hankalia, joten aloin jopa itkemään, mutta hän otti asian rauhassa vastaan. Me olemme vieläkin ystäviä, mutta valitettavasti enempää meistä ei voi koskaan tulla. Hänelle kertomisen jälkeen ei ole ollut niin paljon ongelmia tämän kanssa, mutta jos ajattelen sitä, alan taas tärisemään ja tuntemaan lämpöä sisällä.

Olen nyt hyväksynyt itseni lesbona. Kaverini tietävät ja olen facebookissa pistänyt tietoihini olevani kiinnostunut naisista, mutta perheeni ei tiedä. Kuitenkin tiedän, että he hyväksyvät minut ja olen päättänyt, että esittelen heille tyttöystäväni normaalisti, kun sellaisen saan. Ei tarvitse käskeä heitä istumaan ja selittää että tykkään tytöistä. Mutta aina välillä epäröin seksuaalisuuttani. Joskus mietin, että olinko väärässä ja että olen hetero, vai olenko ehkä bi, vai mahdollisesti aseksuaali. Minua saa epäröimään joskus se, että ajattelen joidenkin miesten olevan söpöjä tai komeita jne. mutta en kuitenkaan tunne haluavani suhteeseen kenenkään miehen kanssa. Aseksuaalia olen miettinyt, koska minua ei seksi kiinnosta ollenkaan. Se on hyvin mahdollista, että se on vain ikäni takia, mutta silti epäröin. Kiihotun kyllä 'melko useinkin' mutta itse seksi ei kiinnosta, ei miesten eikä naisten kanssa.

Olen melko varma olevani lesbo, mutta eihän ne ongelmat siihen lopu, ei ne koskaan. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni kauhistellut sitä, että olen yksin ystävänpäivänä. Haluaisin suhteeseen suuresti, mutta silti tunnen olevani liian nuori siihen. Mutta no, jos siihen haluan ja osaan pitää huolta itsestäni, kai minä ihan hyvin pystyisin, mutta en tiedä miten löytäisin ketään. Uskoakseni olen liian nuori nettideittailuun ja varsinkin baariin menemiseen. Olen miettinyt, että voisin mennä Setan nuorten sateenkaarikahvilaan, mutta ajat eivät sovi minulle. En voi kysyä apua keneltäkään tutulta, koska tunnen vain muutamaa homoa/lesboa/mitätahansa enkä ole tavannut heitä vuosiin (ja he ovat myös paljon minua vanhempia miehiä).

Toivottavasti voisitte auttaa minua jossain. Viestistä tuli aika pitkä... No enempää en osaa sanoa. Kiitos etukäteen.
Lue vastaus
Hei mä oon poika. Tosin mulla on tytön vartalo. Ihmiset yleensä pitää mua poikana, koska mä näytän pojalta, mulla on siilitukka ja mä käytän poikien vaatteita ja mun rinnat on onneksi niin pienet ettei ne näy paidan alta vaikken bindereitä käytäkään. Mä tykkään korjata autoja ja hitsata ja rakentaa ja laskea matikkaa (rekkakuskin koulutuksen oon saanu ja nyt opiskelen insinööriksi) ja urheilla ja metsähommista tykkään kans mutta mua ei kiinnosta perinteiset naisten työt enkä mä ajattele itseäni naisena. Mä en tunne olevani nainen, mä en samaista itseäni naisiin, mä olen poika. Jos joku sanoo mua naiseksi niin se ei tunnu hyvältä, mun tekis heti mieli älähtää et älä sano mua siksi, mutta jos joku sanoo mua pojaksi tai nuoreksi mieheksi, niin se on kivaa, se tuntuu jotenki oikeelta.

Mä olisin halunnu syntyä pojaksi. Mulla oli jo pentuna aina poikien vaatteet ja lyhyehkö tukka ja leikin veljen kanssa autoilla, traktoreilla, legoilla, aseilla ym. Roolileikeissä mä olin aina poika. Ala-asteikäisenä mua luultiin toisinaan pojaksi enkä mä sitä silloinkaan moittinu. Yläasteikäisenä mä näytin tytöltä, semmoselta urheilijatytöltä, mulla oli aina ponnari ja lenkkarit, mä olin kai lähinnä niinku poikatyttö, mutta kyllä mut tytöksi tunnisti vaikka olikin poikien vaatteet ja hokkareilla luistelin. Murrosiän jälkeen mä olin taas enemmän pojan kuin tytön näköinen ja autohommat rupes kiinnostaan enemmänki ja tuntuu että vuosi vuodelta mä oon aina vaan poikamaisempi (jossain vaiheessa rupesin käyttään miesten boxereitakin koska musta ei tuntunu luontevalta pitää naisten omia) enkä mä usko, että musta koskaan naisellista naista tulee, en mä edes haluaisi olla sellainen. Mä en oo ikinä meikannu tai lakannu kynsiä tai käyttäny koruja tai naisten vaatteita (paitsi ehkä pari ekaa vuotta kun en vielä ite voinu valita vaatetusta..) Mä en oo tuntenu kuuluvani mihinkään tyttöryhmään, mä tunsin aina itseni jotenkin ulkopuoliseksi ja erilaiseksi vaikka en tiennytkään et millä tavalla erilaiseksi. Nykyään mulla on yksi naispuolinen kaveri ja muut on miehiä.


Mutta... Mä tunnen kuitenki vetoa miehiin, oon aina ihastunu itseäni vanhempiin miehiin enkä kertaakaan kehenkään naiseen. En mä pidä itseäni homona koska mä tykkään heteromiehistä ja mulla on naisen vartalo eli jos mä seurustelisin joskus semmosen kanssa (tosin en tiedä voiko ketään ikinä kiinnostaa tämmönen sekopää) niin ihan normaali (?) ihmissuhde se olisi kai muuten mutta mä olisin muuten poika paitsi sänkyhommissa. Onko tällaiselle tilanteelle/ asialle edes nimeä? En mä tiedä mitä tehdä.

Joskus mä ajattelen että jos mä olisin syntyny pojaksi niin mä varmaan tykkäisin tytöistä mutten mä tiedä olisinko muuten niin kovin erilainen. Mutta ei musta voi ikinä tulla oikeaa poikaa. Se on niin raastavaa tuskaa ettei siihen ole edes sanoja keksitty eikä numerot riitä. Joskus kun mä herään aamulla niin mä ajattelen että mä oon Timi ja että mulla on pojan vartalo ja mä istun sängyn reunalla ja kuvittelen että mä oon oikeesti poika ja meen kylppäriin Batman- pyjamapaita päällä (ja kuvittelen että mulla on rintakarvoja sen alla eikä rintoja) ja boxerit jalassa ja "ajan" partaa eli leikin vaan sen koneen kanssa koska eihän mulla parta kasva vaikka mä haluaisin että se kasvaisi ja mä haluaisin olla poika hei mä olisin halunnu syntyä pojaksiiiiiiiii!!!!!! Ehkä se vähän helpottaa sitä sairasta tuskaa (jolle ei kuitenkaan voi tehdä mitään) kun on vaan oma itsensä eikä yritä väkisin olla nainen, kun kattoo peiliin ja näkee siinä lyhyttukkaisen pojan jolla on autopaita ja miesten farkut ja voi esiintyä poikana eikä rinnat oo suuret (mä en tiedä mitä mä tekisin jos ne olis isot tulisin varmaan höperöksi) ja suurin kehu mitä mulle voi "naisena" sanoa on se kun jotku on eka luullu pojaksi ja sitten kun ne on kuullu mun nimen niin ne on ollu niin ällistyneitä ettei ne oo sanonu hetkeen mitään eikä ne oo meinannu millään uskoa etten mä ole poika ja sitten ne on lopulta sanonu että sähän oot ihan pojan näköinen ja sulla on tommoset vaatteetkin ja sähän käyttäydyt ku poika, et sä voi millään mikään tyttö olla. Kerran jotku sanoi mulle niin ja vähänkö se tuntui mah-ta-val-ta. Yks isän kaveri, joka meillä joskus kävi, kysyi multa aina että ootsä ny Jenni vai Ville ja kun mä sanoin et Jenni niin se vaan nauroi ja sanoi et ihan samannäköisiä ootte. Semmoset kommentit on kivoja. Joo on kivaa leikkiä poikaa. Mä oon leikkinyt niin kauan -mitäs sitten kun leikit loppuu. Todellisuus paiskaa aika kovaa välillä. Mitähän tässä olisi tehtävissä vai onko mitään?
Lue vastaus
Olen 18-vuotias cis-mies.
Kiinnostun cis-naisista enkä ole koskaan potenut vetoa miehiä kohtaan. En sulje pois vaihtoehtoa, ettenkö voisi kiinnostua transnaisesta - näin ei vain ole ikinä käynyt. En ole koskaan kiihottunut miesten takia tai potenut romanttistakaan vetoa, eli näillä spekseillä minun pitäisi siis olla hetero.

Äskettäin kiinnostuin seksuaalisesti eräästä henkilöstä, jonka olin tuntenut jo pidemmän aikaa. Meillä oli lyhyehkö friends with benefits tyyppinen suhde. Tämän suhteen aikana sain kuulla, että hän määrittelee itsensä muunsukupuoliseksi. Kiinnostukseni ei kuitenkaan hälvennyt häntä kohtaan vaan harrastimme seksiä tämän jälkeenkin. Nyt olen alkanut miettiä, että eikö tämä tekisi minusta pan-seksuaalin? Oikeastaan, se että tämän suhteen jälkeenkin kutsuisin itseäni heteroksi, voisi jopa olla loukkaavaa tätä henkilöä kohtaan. Minä tietysti hyväksyn hänen sukupuolensa jne.

En kuitenkaan koe, että pan-seksuaali olisi minulle oikea termi, koska aktiivinen seksuaalisuuteni kohdistuu niin voimakkaasti vain cis-naisiin. Miten minun tulisi sitten itseni määritellä? Heteropreferatiivinen panseksuaali? Koen edelleen hetero-termin mukavaksi ja itselleni sopivaksi, en vaan tiedä, kuinka uskottavaa minulta olisi käyttää kys. termiä, koska muunsukupuoliseen kiinnostuminen ei selkeästi näyttäisi olevan minulle ongelma.

Kiitos jo valmiiksi avustanne!
Lue vastaus
Hei! Olen 18-vuotias tyttö ja hiljattain olen alkanut tajuta, että olen kiinnostunut naisista. Tämän asian tajuaminen on tuottanut paljon ahdistusta mutta myös selkiyttänyt joitain asioita. En ole täysin varma olenko bi vai lesbo. En haluaisi lokeroida itseäni mihinkään mutta kuitenkin ahdistaa epätietoisuus. Minulla on ainoastaan kokemusta vastakkaisen sukupuolen kanssa "säätämisestä" ja kerran olen seurustellut hyvin lyhyen aikaa. ... Jossain vaiheessa mietin, onko minussa jotain vikaa, kun tunteet/ajatusmaailmat eivät jotenkin ikinä ole kohdanneet poikien kanssa. Olen siis tuntenut vetoa myös miehiin mutta en nyt kuitenkaan vähään aikaan monien pettymyksien jälkeen.

Hiljattain olen tutustunut netissä erääseen saman ikäiseen tyttöön. Viestitellään päivittäin ja tiedän että hän on suuntautunut vain naisiin ja täysin sinut asian kanssa, toisin kuin minä. Olen jotenkin hyvin ahdistunut ja pelkään eniten ystävien ja muiden läheisten reaktiota, jos kerron. Pelkään myös, että menettäisin ystäväni tämän vuoksi. Tiedän että he eivät ikinä olisi arvanneetkaan minusta tällaista. En tiedä mitä teen, olen täysin yksin asian kanssa.
Lue vastaus
Olin koko teini-ikänä ihastunut samaa sukupuolta olevaan ystävääni. Eikä näin parikymppisenäkään ihastuminen vastakkaiseen sukupuoleen ole ottanut tuulta alleen.

Ainoa ihminen, joka tiesi seksuaalisesta suuntautumisestani, pakko-outtasi minut seurassa, jossa iso osa kuului seksuaalivähemmistöön. Jostain syystä jouduin heti vähätellyksi, minua pidettiin korkeintaan biseksuaalina, jos sitäkään. En tuntenut heistä ketään ennestään. Kokemus oli luonnollisesti hyvin traumaattinen, eikä todellakaan kiinnosta mennä mukaan paikkakunnan Setan toimintaan, varsinkin kun siihen kuuluu niitä ihmisiä, jotka vähättelivät minulle jo ennestään kipeää ja arkaa asiaa. Lisäksi tunnun olevan konservatiivisempi kuin mitä julkisuudessa esiintyvät seksuaalivähemmistöihin kuuluvat. Mieluummin olen yksin ja syvällä kaapissa kuin seurassa, jossa minulla ei ole oikeutta olla minä.

Olen viime viikot seurannut keskustelua mediassa siitä, saako ihmisen pakko-outata, varsinkin silloin, jos hän ei ole samaa mieltä esim. avioliittolaista. Suurin osa tuntuu olevan sitä mieltä, että saa.

Nyt mietin sitä, että tekeekö vähemmistöön kuuluminen todella ihmisestä lampaan? Onko vain yksi mielipide oikeutettu? Näin kaapissa olevana tuntuu todella kurjalta, että minua pidetään huonompana siksi, etten huonojen kokemusteni takia uskalla julkisesti olla sitä mitä olen. Puheet pakko-outtauksen oikeudenmukaisuudesta eivät kannusta kertomaan totuutta itsestäni.

Onko tosiaan niin, että on olemassa vain yksi oikea tapa kuulua seksuaalivähemmistöön? Olen lesbo, en lammas!
Lue vastaus
Hei,

Olen 17-vuotias poika. Haluaisin kovasti tulla ulos kaapista ja kertoa homoudestani! Yhdelle parhaimmista kavereistani olen jo kertonut, mutta en osaa arvioida, kuka olisi seuraava kuulija – haluan saada muutaman kerran kertoa muille ennen kuin kerron perheelleni tai suvulleni. Vai kannattaisiko minun kertoa heti perheelleni?

Vanhempani ovat suvaitsevaisia ja varmasti hyväksyisivät minut sellaisena kuin olen, mutta äitini suku on lähes täysin avoimen rasistinen. En ole keksinyt järkevää tapaa tuoda asiaa julki suvulleni niin, että vanhempani eivät saisi kuulla asiasta sen enempää – en toki itsekkään aio sen enempää asiaa ruotia sukuni kanssa, jos heille se tuottaa ongelmia, mutta en haluaisi moisen asian takia rikkoa suhteita sukuuni.

Lisäksi kaveripiirini luultavasti myös hyväksyisi minut sellaisena kuin olen, mutta jatkuva homoläpän heitto ei ole tehnyt asiasta kovinkaan yksinkertaista...

Mikä olisi järkevin tapa edetä asioiden tiimoilla?
Lue vastaus
Olen 24-vuotias nainen ja jo pitkään identifioitunut biksi. En ole kuitenkaan liiemmin tuonut suhtautumistani esille. Olen aiemmin ollut sitä mieltä, että pyrin suhteisiin vain miesten kanssa, koska niin on helpompi; tämä kuulostanee setalaisten korvaan rajoittuneelta ja niin se onkin, mutta omassa tuttavapiirissäni päätös on mielestäni ymmärrettävä. Olen kyllä kysyttäessä vastannut aina rehellisesti ja muutaman läheisen kanssa saanut purkaa tuntojani enemmän.

Viime aikoina olo on ollut levoton ja masentunut ja olen alkanut kyseenalaistaa sekä omia ajattelumalleja sekä suuntautumistani. En ole ollut ikinä vakavassa parisuhteessa, vähemmän vakavia on ollut muutama. Nämä suhteet ovat olleet varsin epätyydyttäviä. Seksi ei ole tuntunut erityisen hyvältä, vaan olen saanut nautintoa lähinnä haluttavana olemisesta ja alistumisesta. En tiedä olinko yhdestäkään näistä miehistä todella kiinnostunut vai oliko kyse jostakin ihan muusta, halusta olla parisuhteessa koska muutkin tai halusta olla haluttava. Ylipäänsä kiinnostun ihmisistä seksuaalisessa mielessä äärimmäisen harvoin - ja jos olen rehellinen, niin kyllä ne ovat useimmiten naisia. Olen miettinyt aseksuaalisuuttakin, kai siinäkin on jonkinlaisia asteita? Seksin ajatus abstraktilla tasolla ja eroottisissa tarinoissa kiihottaa, mutta en pysty kiihottumaan kenenkään todellisen ihmisen ajattelusta, enkä koskaan ole saanut orgasmia.

Huomaan myös ajattelevani, että ehkä minä vain tarvitsen parisuhdetta vähemmän kuin ihmiset yleensä. Ehkä en tarvitse parisuhdetta? En tiedä. Minun on ollut vaikea ymmärtää ihmisten ahdistumista sinkkudesta, minullahan on laaja ystäväpiiri. Tiedän ahdistuvani lähinnä sen vuoksi, että mitä vanhemmat ja ystävät ajattelevat, kun en ole ikinä seurustellut. Säälivätkö ne, jos olenkin yksin? Minä olen usein ajatellut, että hyvät ystävät ja ystävien lapset riittäisivät minulle, jos vain voisin olla varma, että heillä on minulle aikaa, kun olemme vanhempia ja muilla on perheet... onko tällaiselle sanaa, tarvitseeko sille olla? Pelkään kyllä yksin jäämistä, ja heikkoina hetkinä olen vakuuttunut, että hommaan heterosuhteen ja lapsia vain välttääkseni sen.

Huomaat, että ajatukseni ovat sekavia. En osaa tunnistaa, onko kyse siitä, että olenkin lesbo (tai ainakin enemmän sinnepäin) vai onko vain niin, etten ylipäätään oikein kiinnostu ihmisistä samalla lailla kuin muut.

Mieleni tekisi tavata muita bi-naisia ja lesboja ja tunnustella, että ovatko omat kokemukseni ja ajatukseni heidän kanssaan samanlaisia. Myös aseksuaalisuudesta olisi hyvä saada puhua jonkun kanssa, tunnustella että sopisiko se minuun. Olen harkinnut, että etsisin satenkaariväkeä ihan Helsingin yöelämästä, mutta tämä on lopulta niin pieni kaupunki. En välittäisi avata pohdintaani koko tuttavapiirilleni ennen kuin tiedän itse enemmän.
Lue vastaus
Onko mies bi- tai homo kun katsoo homopornoa?
Mieheni jäi kiinni homopornosta. Sen katsomisesta tuli monta valetta ja joka kerran hän sanoi, että nyt puhuu totta, eka oli, ettei ole katsonut, sitten että uteliaisuuttaan katsoi kerran, ja sitten että pari kertaa ja lopuksi että on koko meidän parisuhteen ajan katsonut ja se on lisääntynyt viime aikoina. Katsonut myös heteropornoa eli ei homo?
Meillä on seksiä runsaasti keskenämme, 1-3 kertaa päivässä, eli ei homo?
Enkö riitä?
Valheista johtuen en luota enää mieheeni.
Hän sanoo, ettei ole edes bi, mutta mitä heteromies saa homopornosta?
Hän sanoo, että johtuisi siitä, että oli addiktoitunut pornoon ja että se oli vain pakonomaista pornon katsomista.
Homopornosta johtuen mietin myös, että kuvitteleeko se mun tilalle miehen, kun sekstaillaan yms. Ja että hänestä olisi tulossa homo, kun kerran sitä homopornoa tuli koko ajan enemmän katteltua viime aikoina. Ja kun seisokin kanssa on ongelmia, niin siitä myös tulee homoepäilys.
Lue vastaus
Epäilen olevani lesbo, ajatus seksistä miehen kanssa inhottaa ja olen ihastunut tyttöön. En ole vielä tullut kaapista ulos, mutta haluaisin kertoa siitä parille harkitulle henkilölle, joista toinen on paras kaverini.

Olen ihastunut parhaaseen kaveriini, joka on hetero. Yhtenä päivänä keskustelu päätyi lesboihin. Kaverini rupesivat puhumaan kuinka hirveää olisi, jos joku kaveri olisi lesbo. Ihastukseni kohde sanoi, ettei ikinä voisi tykätä tytöstä sillä tavalla. Ja muut sanoivat, etteivät voisi olla henkilön kanssa koska heillä on pelko ihastumisesta. Mainitsin sitten siinä jotain, että minua ei haittaisi, vaikka ystäväni olisi lesbo ja heti kaikki syyllistivät. Haluaisin kertoa tästä jollekin mutta en uskalla koska juorut leviäisivät heti näin pienellä paikkakunnalla. Epäilen että kaverini alkavat kohta jo epäillä jotain. En haluaisi olla yksin tämän asian kanssa mutta menettäisin kaikki ystäväni siinä samassa. Enkä halua vielä kertoa vanhemmillekaan.

Olen ihan pulassa mitä mun pitäisi tehdä?
Lue vastaus
Hei! Olen pian 20-vuotias tyttö. Olen seurustellut kahden eri pojan kanssa, toinen suhde kesti vain puoli vuotta, mutta toinen oli kolme vuotta pitkä ja erittäin syvä. Erosta on nyt puolisen vuotta, ja alan olla päässyt siitä yli.
Olen samassa harrastustiimissä erään itseäni kaksi vuotta nuoremman tytön kanssa. Vuosi sitten välimme lähenivät, meistä tuli hyvät ystävykset, ja aloimme viettää aikaa myös treenien ulkopuolella. Harrastukseemme kuuluu matkustelua, joten olemme viettäneet paljon aikaa myös ulkomailla. Emme ole juuri puhuneet seurustelusta, hän tietää, että olen seurustellut poikien kanssa. Hän on joskus ohimennen vitsaillut tulevaisuudestaan ”sitten mun pitää hankkia kunnon kaappi poikaystävä”. Hänen ystävissään on paljon eri seksuaalivähemmistöjen edustajia, ja hän on usein osallistunut prideen.

Olen palavasti ihastunut tähän tyttöön. Olen aika sekaisin, tunnetta on jatkunut jo yli kaksi kuukautta. En pysty nukkumaan, kun mietin hänen kosketustaan, kasvojaan, ääntään... Haluaisin vain pitää häntä sylissäni, turvassa ja suudella häntä ja saada hänet onnelliseksi. Koen häntä kohtaan myös seksuaalisia tunteita.

Ongelmani on, että en uskalla edetä, mutta en myöskään kestä tätä epätietoisuutta. Pelkään menettäväni ystävyyden, sitä paitsi yhteisen harrastuksen vuoksi vietämme paljon aikaa yhdessä enkä halua kiusaannuttaa välejämme. Olemme molemmat kovin sosiaalisia ja ulospäinsuuntautuneita, joten halailemme ja koskemme paljon. Tyttö on myös muutaman kerran kaveriporukasta kotiin lähtiessä vetänyt minut kädestä mukaansa ja olemme sitten vielä jutelleet kahdestaan ja olen saattanut hänet kotiinsa. En saa selvää olenko hänelle vain hyvä kaveri, vai jotain enemmän. Olen yrittänyt kosketuksilla ja katseilla viestittää hänelle tunteistani, en uskalla edetä enempää, etten säikäytä häntä. Olen pattitilanteessa. Miten saisin selville hänen ajatuksiaan?
Lue vastaus
Hei, olen 16 -vuotias poika ja haluaisin avautua/kysyä mieltäni askarruttavista asioista. Tiedän että tämä on kysymistä varten mutta tahdon enimmäkseen vain avautua ja kysyä olenko normaali ja missä voisin puhua näistä asioista.

Olen pan-seksuaali mutta vielä kaapissa oikeassa elämässä, yksi ystäväni tietää. Internetissä esiinnyn avoimesti pan-seksuaalisena, mutta olen jo pari kertaa saanut kritiikkiä siitä etten oikeasti ole pan-seksuaali koska pidän enemmän tyttömäisistä pojista ja tytöistä kuin macho-miehistä.
Internetissä olen myös jakanut kuvia itsestäni useiden poikien ja miesten kanssa, roolileikkinyt, yleisesti sekä tyttönä. Usein tunnen seuraavana päivänä "krapulaa" eli mietin mitä taas tuli tehtyä. Usein minua huomattavasti iäkkäämmät miehet pyytävät kuviani, joskus pissaamis- tai köyttämiskuvia. Mutta minua häiritsee vain se että nautin erikoistenkin pyyntöjen toteuttamisesta ja itseni kuvaamisesta, onko tämä normaalia? Siis olenko exhibitionisti tai jotain?

Katselen myös pornografiaa, yleensä joka ilta. Yleisimmin hentaita (pornograafista animea tai mangaa) jossa esiintyy "trap" hahmoja (tytöiltä näyttäviä poikia) tunnen pornon vievän aikaa yöuniltani joita tarvitsisin lukiossa.

Sitten ihmissuhteista. Joskus ihastun anime- tai kirjahahmoon joka ihmetyttää minua jälkeenpäin. Kun pidän jostakin hahmosta, kuvittelen hänen kulkevan rinnallani koulussa yms. Tunnen myös olevani riippuvainen ihmisestä/hahmosta johon ihastun, varsinkin jos saan jonkinlaista vastakaikua...

Olen alistuva ja haluaisin myös pukeutua tytöksi sekä tulla köytetyksi. Pelkään erikoisten halujeni sekä useiden fetissieni ajavan karille tulevat rakkaussuhteeni jos niitä tulee olemaan.

Asioita ei myöskään helpota se että vanhempani eivät tunnusta homo- bi- tai panseksuaalisuutta edes olemassa oleviksi seksuaalisiksi suuntautumisiksi -> "Epäluonnollista" "tekosyitä"

Tahtoisin siis kysyä olenko normaali, marginaalitapaus vai jokin anomalia. Myös mahdollisista keskustelupalstoista olisi mukava tietää.

Kiitos vastauksista jo etukäteen, hei hei!
Lue vastaus
'' Mikä'' ei ole varmaan tarpeeksi kuvaava sana tähän, mutta yritetään. En tiedä olenko hetero vai bi? Pidän pojista ja tytöistä.
Ihastuin erääseen tyttöön ja poikaan. Asiat menivät monimutkaisiksi ja tunteet loppuivat. Ja nyt olen ihastunut taas poikaan ja siihen samaiseen tyttöön. Välillä minusta tuntuu, että on outoa olla ihastunut tyttöön? Mutta sitten taas ei.
(olen siis itsekkin tyttö.) Eh... Osaisiko joku auttaa?
Lue vastaus
Hei! Syyllistyykö siinä johonkin rikokseen jos on vaikka jossain nettivideochattipalvelussa masturboinut 13-15vuotiaan kanssa? Ei siis mitään pakotettua vaan nuoremman ehdotuksesta? Itse olen 16vuotias. On tullut pari kertaa sellaisia ehdotuksia ja olen aina lähtenyt pois koska en ole tiennyt onko se oikein. Olen hieman bi.
Lue vastaus
Olen hyvin hämmentynyt. Olen aina ollut varma, että olen hetero. Mutta noin vuosi sitten katsoin erästä televisiosarjaa ja tajusin erään persoonan tässä sarjassa muistuttavan minua. Aloin sitten vähän tonkia asioita, mutta mikään nimike ei tunnu sopivan minuun. Olen siis melkein kuusitoistavuotias tyttö. Minä pidän pojista. Mutta siihen liittyy jotain outoa. Aina välillä, kun kuvittelen olevani jonkun kanssa seksuaalisesti, kuvittelen olevani poika. Ja kumppanini on poika. Minä rakastan vartaloani ja tykkään olla tyttö. Mutta välillä huomaan miettiväni, että näyttäisinkö hyvältä ilman rintoja. Vapaalla olen tyttö. Kuvitelmissa poika. Kuvitelmissa se tuntuu luonnollisemmalta. En voisi kuvitella sitä tyttönä. Se enemmänkin ällöttää.
Lue vastaus
Olen havahtunut siihen, että en ole hetero vaan BI, koska haluaisin sänkyyn naisen kanssa, vaikka olen naimisissa miehen kanssa. Olen miettinyt, että miten muut BI ihmiset, jotka ovat naimisissa, selviävät tilanteesta? Onko tyypillistä, että toinen puoli kiinnostuksesta vain työnnetään taka-alalle, vai toteutetaanko sitä puolta, esim. katselemalla pornoelokuvia, vai käymällä vieraissa vai miten?
Kun olen nyt itse tämän kiinnostukseni naisiin vihdoin itselleni myöntänyt, niin ajatus siitä, että jatkan avioliittoani, mutta en ikinä pääse kokeilemaan seksiä naisen kanssa tuntuu tosi pahalta ja väärältä. Miten voisin ikinä olla täysin onnellinen, jos en tätä puolta saa toteuttaa? Onko teillä tietoa, miten yleensä BI:n suhteissa/avioliitoissa toimitaan?
Lue vastaus
Hei olen Pohjois-Suomesta päin oleva 20 vuotias nainen. Olen alkanut miettimään olenko bi tai lesbo. Täällä päin ei ole paljonkaan lesboja tai biseksuaaleja, joten minua vähän niin kuin pelottaa tulla ulos jos olen. Olen ollut useasti ihastunut ja rakastunutkin yhteen mieheen. Mutta parisuhteessa en ole ollut. Niin tyhmältä kuin kuulostaakin, katsoin miehen ja naisen alaston kuvaa ja naisen kuva sai minut ns. enemmän käyntiin. Kun mietin lapsuuttani, minulla oli enemmän poikapuoleisia kavereita ja leikin heidän kanssaan. Olinkin enemmän poikamainen kuin tyttömäinen. Voiko tuollaista sitten edes verrata en tiedä. Halusin joltain apua tähän pohtimiseen ja vähän vertaistukea.
Lue vastaus
Hei, olen 17 vuotias poika ja olen huolissani että olenko syyllistynyt johonkin rikokseen.
Homman nimi on se että olen noin 13 vuotiaasta asti katsonut pornoa puhelimella ja netistä tottakai löysin monenlaista pornoa, myös lapsipornoa.

Olen siis useasti katsonut lapsipornoa, joissa esiintyjät ovat noin 12 - 18 vuotiaita. Alkuaikoina en toki vielä ollut rikosoikeudellisessa vastuussa mutta nykyäänhän olen. Pelkään kovasti jääväni kiinni tästä ja hulluudessani pelkään jopa joutuvani vankilaan. Olen ymmärtänyt että katsominen ei ole rikos vielä aikuisenakaan mutta kuvien hallussapito olisi. Minulla ei tietääkseni ole tallaisia kuvia, ellen sitten ole vahingossa niitä ladannut.

Tiedän että tämä kuulostaa hullulta mutta olen hyvin huolissani. Olenko siis syyllistynyt johonkin kun olen katsonut tällaisia kuvia, joissa selvästi alaikäisiä esiintyy alasti?
Lue vastaus
Hei!
Olen sama 12-v poika, joka kysyi aikaisemmin seksuaalisesta suuntautumisesta. Haluaisin lisätä että saan välillä kihelmöintiä samasta sukupuolesta tekeekö tämä minusta homon vai mistä tämä johtuu. Välillä, kun näen esim. miehen kuvan penikseen, tulee semmoinen nykäisy. Mutta ei erektiota.
Lue vastaus
Minulla oli lapsena sellainen tapa, että ehdotin naapurin tytölle, että voisimme panna ja minä olisin mies ja hän nainen... Näin sitten teimme ja menimme leiksi mukamas yhdyntään. Sitten teimme jutun toisinpäin, niin että kuvittelin, että hän on mies ja minä nainen. Tällä tavalla hommailimme aika useita kertoja ja minä aloin olemaan useammin mies ja hän nainen. Olemme sitten lopettaneet touhun, mutta minä olen alkanut onanoimaan ja kuvittelemaan, että olen jokin mies ja kuvittelemaan naisia, joiden kanssa harrastan seksiä. Tämä on mielestäni vähän hävettävää ja en oikein kehtaa puhua kenellekään... Mitä teen? Haluaisin olla naisellisempi tai tyttömäisempi, mutta turmellunko, jos katson pornokuvia? Ne eivät ole kai kenellekään hyväksi. Olen kuitenkin jo niin tehnyt. Apua! En halua turmeltua... mitä teen asialle?
Lue vastaus
Moi!
Olen 15 –vuotias ja biseksuaali, mutta vielä kaapissa perheen ja ystävieni kesken. Käyn itse suhteellisen säännöllisesti HLBT järjestöjen seksuaali- ja sukupuolivähemmistönuorille tarkoitetuissa ryhmissä kuten HeSetan nuorten illoissa, Sateenkaarikahvilassa, Tukinetin Sinuksi-chatissä ja yritän parhaani mukaan osallistua mahdollisimman moneen Pride-tapahtumaan, mutten ole pystynyt kertomaan siitä kellekään. Aluksi stressasin siitä, pitäisikö minun kertoa tästä tai "tulla kaapista ulos", mutta ymmärsin olevani tyytyväinen niin vaikka olisi kiva kertoa kaverillekin, mutten tiedä, ymmärtääkö ne. Olen monesti mennessäni nuorten iltoihin, valehdellut äidilleni ja kavereilleni olinpaikastani ja valheiden lisääntyminen viimeaikoina – erityisesti biseksuaalisuuden hyväksyttyäni – on vaivannut minua suuresti ja tunsyyllisyyttä siitä, koska valehteleminen ja salailu ei ole tapaistani. Mietin myös joskus, olisiko helpompi jos kerron olevani "biROMANTTINEN" varmuuden vuoksi? Haluaisin kyllä kertoa tästä jollekin, mutta pelkään sen myös leviävän. En halua heterojen luulevan sen olevan minulle niin iso asia tai kaikkea itsessäni. Aikaisemmassa kysymyksessä kerroin, etten olisi millään valmis kertomaan äidilleni. En varmaan sitä olekaan. Voisin kyllä sivussa mainita ettei sukupuoli tai tytön kanssa olo ole niin vakavaa. MUTTA en olisi ehkä varma kertoisinko vierailuistani nuorten illoissa tai -kahvilassa, koska pelkään hänen luulevan, että haen tarkoituksella lisää osaa aiheesta elämääni.. Kiitos vielä etukäteen, tiedän tekstin olevan jo pitkä ja toivon ja uskon kaiken sanomanne auttavan, älkää tiivistäkö! :)
Lue vastaus
Terve! Olen 20-vuotias jätkä ja haluaisin avautua seksuaalisuudesta jollekulle. Reilu vuosi sitten aloitin armeijan ja nyttemin opiskelen yliopistossa. Olen aina esiintynyt heterona sekä kavereille että läheisille. Ongelmana on se, että viimeisien vuosien aikana olen huomannut ihastuneeni vain miehiin. Tytöt ovat omalla tavallaan söpöjä ja ihania, mutta melkein aina kiinnostus herää, kun tutustun paremmin johonkin jätkään.. Olen kerran seurustellut yhden tytön kanssa, mikä oli todella mukavaa ja pidin tytöstä kovasti, ero tuli sitten, kun aloitettiin koulut eri paikoissa. Muuten en ole seurustellut kenenkään kanssa, vaikka olisin halunnut.

Tälläkin hetkellä olen ihastunut korviani myöten yhteen luokan pojista, hauskaan ja pirteään hetero urheilijaan, joka on yksi uuden kaveripiirin jäsenistä. En kuitenkaan ole paljastanut kellekään mitään, koska pelkään. Minulla on nyt se oikea kaveripiiri, jossa viihdyn ja haluan olla, enkä haluaisi pilata juttua kertomalla, että pidän miehistä. Plus uskon vahvasti, että asenteet muuttuu väkisinki jos kerron. Pelkään myös että juttu alkaa levitä, jos kerron asiasta jollekkin. En haluaisi kuunnella kun porukka kuiskuttais kun meen ohi "Kato toi on homo", ja mitä näitä nyt on. Aloitin kesällä salilla käynnin ja olen saanut juuri luokkalaisista hyviä salikavereita ja kauhistelen vain mitä tapahtuu jos kertoisin. Perheestä nyt puhumattakaan. En haluais edes ajatella, iskä varmaan häätäis kotoa. Yhdelle etäiselle armeijakaverille olen maininnut sivunmennen asiasta ja häntä se ei hetkauttanut ja hän sanoi että se on okei, eikä tarvis häpeillä. Silti on eri asia puhua asiasta jollekkin, joka on periaatteessa tuntematon ja asuu jossain muualla. Ihan niin kuin täällä, heh.

Päivittäin ajattelen että, ei se mitään, ei kenenkään tartte tietää ja osaan elää asian kanssa. Mutta sitten aina joskus yön pimeinä tunteina melkein murrun, kun vaan tuntuu niin ahdistavalta ajatella kaikkea. Tulevaisuutta, mitä jos joudun olemaan yksin, mitä jos kaikki jätkäkaverit heittää vaan homoläppää eikä ota vakavasti tai rupeaa kokonaan välttelemään. Mitä jos kerron ja vanhemmat saa tietää. Nololtahan tällainen valittelu kuulostaa mutta tän kanssa oon joutunut elämään ja haluisin apua. Kiitos!
Lue vastaus
Olen nuori opiskelija poika, jolla on ainakin tällä hetkellä elämässään vakava ongelma. Olen seksuaalisesti kokematon rumuuteni takia ja tämä on saanut minut pohdiskelemaan. Aivan aluksi uskoin, että olisin 100% hetero. Olen jo 6-vuotiaasta asti ymmärtänyt mikä on hetero, homo, bi jne. joten minulla olisi ollut jo pienenä varaa valita, mutta tunsin pojat vain hyvinä kavereina ja tytöt puolestaan olivat kuin "kiellettyjä hedelmiä" ja tunsin ikään kuin olisin kokenut yhteyden useammankin tytön ja itseni välillä eli tunsin rakastuneeni. Kuitenkin hieman kasvettuani ja mentyäni kouluun, mikään muu ei muuttunut, kuin, että aloin käydä rumaksi ja lihavaksi ja kaikki tytöt alkoivat minua siitä huomauttamaan, niinkuin se olisi heille tärkeää. Siitä minulle kehkeytyi jo varsin nuorella iällä vahva naisviha, joka vaivaa minua nykyäänkin. Kiinnostukseni ja uskoni siitä, että voisin, joskus vielä naisen itselleni saada ei kuitenkaan mennyt miksikään. Tänä vuonna kuitenkin olen huomannut itseäni järkyttävä seikan, nimittäin en ole enää ollut kiinnostunut tytöistä ja naisista vaan enemmän miehistä, enkä pidä siitä. Mitä voisin tehdä asialle ? Miten voin muuttua takaisin ennalleni? Syytän tästä useita naisia, koska siinä 10-16 iässä olin siinä tilassa, että olisin voinut ollakkin seksuaalinen naisen kanssa, mutta kukaan ei hyväksynyt minua ja nyt he ovat pilanneet seksuaalisuuteni. Mieluummin elän loppuelämäni aseksuaalina tai tapan itseni, kuin, että olisin homo. Tämä haittaa minun arkielämää, perhe-elämää, koulunkäyntiäni, kaikkea. Kertokaa miten voisin olla hetero jälleen ja olla vapaa homoseksuaalisista haluista
Lue vastaus
Moi! Olen jo pitkään yrittänyt etsiä ja löytää seksuaaliseen suuntautumiseen ja seksuaali-identiteettiin liittyviä HLBT-kirjoja, leffoja ja muita sen sellaisia. Mulla ei oo tarpeeksi rohkeutta kysyä sitä kirjastonhoitajalta tai kirjakaupoista kuin myöskään leffavuokraamoista, koska en tiedä miten sitä kysyä ja pelkään miten ne kattoo mua sen jälkeen vaikkei se saata olla niille iso juttu.. Ehdotuksia? Otan kaikki vastaan.
Lue vastaus
Moi! Oon 15v. tyttö. Olen jo ajatellut, että sanoisinko mun yhdelle parhaimmalle kaverille että tykkään tytöistäkin. Haluaisin sanoo sen sillee 'rennosti,' et ei se ottaisi sitä nii isona asiana.. Mutta musta on pari kertaa tuntunut jos kertoisin siskoillekin? Äidille en ole vielä ihan valmis sanomaan mitään, koska tiedän jo valmiiksi että se ottaa sen väärin ja luulee et olen lesbo tai et olen ihan eri ihminen ja murrosikäkin siihen päälle vielä.. Olen nähnyt koulussa kiinnostavia tyyppejä ja aina miettinyt että onkohan nekin tällaisia kun mä? Mutta en vaan tiedä mitä sanoa. Haluisin vaan, että meidän koulussa tai jopa kadulla kävelis joku avoimesti HLBT+-nuori, jonka kanssa voisin tutustua ja olla oma itseni. Tuntuu jo tietoisestikin et suurentelen asioita mun päässä, mutta kun mulla on jo tarpeeksi stressiä ja huolia koulunkäynnistä ja kunnon ylläpitämisestä ja sitä vielä tämä?! Mua pelottaa. Sen takia puhun avoimesti vaan vertaisilleni esim. Instagramissa, Whatsappissa tai Kikissä. Nyt olen just löytänyt ihan loistavan iOS aplikaation HLBT+-ihmisille nimeltä Distinc.tt. Ainoo ongelma on se että sovelluksesta ei löydy ketään Suomesta. Voisiko joku kiva suomalainen avoimesti oma itsensä, perustaa sateenkaarikansalle oman sovelluksen iOS ja Androidille?? Jos Angry Birds on mahdollista, miksei tämäkin? Milloin päivitätte vertaisryhmien tietoja sivullenne? Tulisi nyt kovaan tarpeeseen! :)
Lue vastaus
Ystäväni teki poikansa wc:stä löydön. Siellä oli n. 60 cm pitkä tekopenis. Myös vanhempien laatikosta oli viety sellainen mutta paljon pienempi vaikka poika ei tiennyt että siellä sellaista olisi ollut. Omin lupineen meni tonkimaan paikkoja. Etsinyt varmaan jotain ja se oli tullut eteen.
Pojan huoneessa oli tätä tapahtumaa ennen erilaisia liukuvoiteita pitkin pöytiä jolloin vanhempien kiinnostus heräsi mihin hän niitä tarvitsee. Toppuuttelin itse että hän etsii itseään ja kokeilee nyt uutta. Onhan hän yksinäinen ja tietämätön tytöistä.
Hän ei ole seurustellut koskaan. Mutta nyt tuli mieleeni että jos teillä olisi tällaisesta tapauksesta jonkinlaista tietoa.
Poika on armeijan käynyt. Ikä 20v. Siellä oli muutamia kavereita. Armeija meni hyvin. Nyt ei ole ystäviä ei minkäänlaisia kavereita. Istuu illat ja päivät kotona tietokoneen ääressä. Perhe sanoo hänen pelaavan tietokonepelejä.
Hän on ujo, hiljainen, kiltti ja kohtelias. Koulu meni juuri ja juuri läpi. Prepattavaa olisi.
Opiskelu on nyt siinä vaiheessa että pitäisi jatkaa mutta mihin ja milloin? Tuskin poikakaan sitä tietää.
Perheessä on kaikkiaan kolme lasta. Poika on ainut kuka asuu enää kotona. Kaksi muuta tyttöjä,
Vanhemmat ovat vaativissa ammateissa. Aina melkein töissä ja suhteellisen vähän kotona poikansa kanssa. Vain viikonloput ja osan lomista ovat yhdessä.
Isälle poika oli sanonut että se on hupia varten. Muuta hän ei puhu asiasta.
Lue vastaus
Moi! Oon 15v. ja bisexuaali. Koitan tässä vielä tottua sen sanomiseen, vaikke se tuntuukin näin oudolta..
Haluaisin apuanne, sillä minua kiinnostaisi erityisen paljon muidenkin sukupuolivähemmistöjen (HLBT+) kanssa tutustuminen ja samaistuminen. En vain tunne ketään ikäistäni Helsingistä, joka olisi minunlaiseni. Googlasin monta tuntia vain erilaisia vertaisryhmiä enkä löytänyt yhtäkään pääkaupunkiseudulta mieluusti Helsingin keskustasta. En ole kaapista ulkonakaan vielä, eikä se minua haittaakaan, mutta haluaisin vain löytää jonkun ikäryhmästäni, joka käy tätä samaa juttua läpi. Pliis auttakaa! Pahinta on se kun tuntuu kuinka yksinäistä on kun ei pysty puhumaan muille minunlaisille sukupuolivähemmistöille. Missä ja milloin voisin heihin tutustua kasvotusten?? Olisin halunnut päästä viime kesäkuiseen Prideenkin muttei se ollut juuri sinä päivänä mahdollista. SOS!
Lue vastaus
Olen 25-vuotias nainen ja nyt elänyt yli 2 vuotta onnellisesti parisuhteessa. Minulla on kausittainen kasvava ahdistus omaa seksuaalista suuntautumistani kohtaan.. 15-vuotiaana olin hiusmallina jolloin hiukseni leikattiin aivan lyhyeksi ja minua luultiin pojaksi. Baarissa humalassa luulin tanssineeni pojan kanssa kunnes paljastui että olikin tyttö jolloin lähdin tilanteesta pois. Lomareissulla vanhempi nainen laittoi vessassa kätensä housuihini mistä järkytyin ja lähdin pois. Työkaverini paljasti minulle olevansa lesbo ja sanoi minulle että kyllä koira toisen koiran tunnistaa.

Minulla on aina ollut kivijalkana että olen hetero ja en ole ikinä kuvitellutkaan pitäväni naisista enkä vieläkään ole ihastunut naisiin. Mutta koen että naiseen ihastuminen tai mitä jos olenkin lesbo olisi pahinta mitä minulle voisi tapahtua nyt kun olen hyvässä parisuhteessa. Ajatukset-mitä jos olenkin lesbo- ovat todella ahdistavia ja saavat minut epävarmaksi ja mitä enemmän sitten alan ajattelemaan ja överianalysoimaan sitä pahemmin alkaa ahdistamaan.

Minua on muutamat naiset tulleet baarissa iskemään mikä on hyvin häiritsevää. Pelkään että jos näen jonkun selkeästi lesbon naisen että hän tartuttaa minuun saman asian. Siskoni seurustelee itse naisen kanssa joka on vielä naimisissa miehen kanssa ja olen hyvin onnellinen heidän puolestaan että minulla ei ole lesboja mitään vastaan. En vain itse haluaisi olla nyt ainakaan sellainen. Kun olen onnellisessa parisuhteessa miehen kanssa jota rakastan ja kenen lapsia haluan.

Tämä ajattelu ja epävarmuus pilaavat onnellisuuttani. Miten joku nainen joka on ollut miehen kanssa pitkään naimisissa yhtäkkiä huomaakin tykkäävänsä naisista? Tai että seksuaalisuus on nykyään niin häilyvää. Nämä ajatukset ahdistavat minua todella paljon sillä se on suurin pelkoni. Mitä jos joskus herään ja olenkin lesbo? Menettäisin kaikkeni mitä en halua. En vain tiedä miten suhtautua ajatuksiini ja mitä enemmän ajattelen alan ajattelemaan että onko näissä jotain totuusperää vaikka en siihen uskokaan. Ja edelleen minulla ei ole mitään lesboja vastaan mutta en itse haluaisi olla sellainen. Ja eniten häiritsevät ns. rekkisten näköset lesbot joista ei voi sanoa ovatko ne miehiä vai naisia. Pelkään että jos katsonkin heihin jotain tapahtuu tai että jos istun vaikka samalle penkille missä he ovat istuneet niin muutun lesboksi.

En tiedä mitkä ovat tosia ja mitkä epätosia ajatuksia, mitkä hypoteettisia ja mitkä konkreettisia ajatuksia.
Olen puhunut asiasta poikaystäväni kanssa että pelkään mitä jos minusta tulisi lesbo ja on hän on sanonut että miksi yhtäkkiä tulisi? Olen rauhoittunut ja todennut että niinpä miksi yhtäkkiä.

Mutta siltikin koko ajatus ahdistaa. Ja haluaisin saada rauhan mieleltäni. Poikaystäväni on lyhyempi kuin minä mikä saa minulle välillä jopa hieman miesmäisen olon sillä olen kuvitellut aina seurustelevani minua pidemmän miehen kanssa että saisin turvaa.
Haluaisin että olisi joku testi mikä minut määrittelisi ilman että menen back and forth ajatusteni kanssa tietämättä mikä on totta ja mikä ei.

Olen miettinyt ovatko nämä pakkoajatuksia vai ovatko nämä säikähdyksiä vai mitä nämä ovat. Enkä siis näe lesboudessa mitään pahaa mutta nyt kun olen parisuhteessa näen sen isoimpana uhkana mikä voisi rikkoa minun poikaystäväni välit että onko tässä mitään järkeä ajatella tällaista
Lue vastaus
Olen 40v nainen jolla on useita lapsia ja olen ollut naimisissa miehen kanssa. Kuitenkin olen 10v asti ihastunut tyttöihin. En kuitenkaan ole asialle aikanaan tehdä mitään. Se ei ollut "normaalia". Aikuisiällä on ollut ihastumisia ja rakastumisia-salaa. Muutama ihminen tietää. Muutama vuosi sitten rakastuin ystävääni ja se ei vaan mene ohi. Nyt vihdoin olen eronnut. Pitkään olen halunnut ulos kaapista mutta miten? Pelottaa häviääkö ihmiset ympäriltäni? Mitä lapseni ajattelevat? Olisin valmis julkistaman asian mutta haluaisin kerto ensin jo murrosiän saavuttaneille lapsilleni ja kummitytölleni. Mutta miten kerron? Ahdistaa olla kaapissa mutta vaikea tulla poiskin. On paljon muutakin sotkua elämässä niin nyt olisi ihan pakko saada tuo kaappi edes auki
Lue vastaus
Moi.
Olen 21-vuotias nainen ja olen tuntenut aina olevani vähän eksyksissä suuntautumiseni kanssa. Tämä johtuu ehkä siitä, että ainakin omasta mielestäni olen huono tulkitsemaan omia tunteitani. Olen seurustellut kahden miehen kanssa. Toisen kanssa tosissani, mutta heräsin jossain vaiheessa siihen, etten todella rakastanut häntä. Kokemuksia naisista minulla on vähän. Ne ovat jääneet lähinnä suutelemisen tasolle. Olen kokenut yhtä vahvaa ihastusta niin miehiä kuin naisiakin kohtaan ja sen kai pitäisi olla selventävä esimerkki siitä, että olen jotain homon ja heteron välistä. Ihastun omasta mielestäni ihmiseen en niinkään sukupuoleen. En tosin tiedä jäisivätkö tuntemukseni saman sukupuolen osalta vain ihastukseen.

Olen jo muutamalle läheiselleni ulkona biseksuaalina, mutta minusta tuntuu edelleen, etten tiedä tarkalleen mikä olen. Voiko tämä johtua siitä, etten ole vielä täysin hyväksynyt itseäni? Mietin näitä asioita välillä ihan liikaakin ja se häiritsee. Minua painaa myös se, että netissä usein näkee syrjintää homoseksuaalien osalta biseksuaaleja kohtaan, koska he eivät muka osaa päättää kumpi sukupuoli viehättää eniten. Moisen kuuleminen saa ainakin minut vetäytymään kuoreeni, koska omalla kohdallani ei tästä ainakaan ole kyse. Voisin luultavasti yhtä hyvin nimittää itseäni panseksuaaliksi, mutta sen sijaan olen käyttänyt sanaa bi. Ehkä osittain tottuneista syistä, koska olen kyseistä sanaa käyttänyt jo viisi vuotta.

Vähän aikaa sitten tapahtuneen eron jälkeen aloin ajatella tätä kaikkea enemmän. Ero tuntui jättävän minut tyhjän päälle. Suhde oli etäsuhde ja vei välillä paljon aikaani. Seurustelukumppaniani pidin parhaana kaverina, mutta kaikki muuttui eron jälkeen ja koska ystäväni muuttavat opiskelujen perässä toiselle paikkakunnalle on oloni todellakin tyhjä. Kaikesta huolimatta olen kuitenkin helpottunut kun voin viimein tutkia ja etsiä itseäni, mutta tunnen olevani jollain tavalla umpikujassa. Mitä voin tehdä?
Lue vastaus
Kerroin yhdelle ihanalle tytölle kuukausi sitten tunteistani, mutten tällä hetkellä osaa lukea tämän tytön ajatuksia enkä tiedä, mitä hän minusta ajattelee. Viestien perusteella hän taitaa tykätä minusta myös, mutta ei ole sanonut mitään sen suuntaista kasvotusten. Olemme tosin sopineet että annamme tämän asian mennä omalla painollaan, eli jos tästä syntyy parisuhde niin sitten syntyy. Olemme molemmat 17-vuotiaita ja tällä tytöllä on puolitoistavuotias poika.(olen lesbo ja tyttö on pan/bi) Tarvitsisin neuvoja miten jutella "meistä" ja kenties vinkkejä, miten voisin lähestyä tätä tyttöä. Olemme kyllä halanneet monta kertaa. Pussaaminen houkuttelee, mutta pelkään jos hän säikähtää. Haluisin pyytää tytön myös treffeille. Itse olen ajatellut jonkunlaista piknikkiä sydänkarkkien kera, onko se liikaa? Kiitos jo etukäteen :)
Lue vastaus
Heips! Olen 16-vuotias lesbo. Perheeni ja kaikki kaveripiirissäni ovat tienneet jo pitkään suuntautumisestani ja se on ollut kaikille täysin okei, enkä ole joutunut minkäänlaisen syrjinnän tai kiusaamisen kohteeksi sen takia ikinä. Ongelmanani kuitenkin on, että vaikka minulla on ystäviä ja perhe, joille voin puhua niin silti tunnen olevani hirveen yksinäinen ja haluaisin kovasti päästä tutustumaan ja samaistumaan muihin seksuaalivähemmistöihin kuuluviin nuoriin täällä, mutta en oikein tiedä miten tai missä. Tuntuu välillä todella turhauttavalta ja joskus jopa mietin, että olen tän kylän ainoo sateenkaarinuori mikä kyllä todellisuudessa on mahdotonta... Tämän kesän ajan on tää asia ahdistanut tosi paljon ja olen yrittänyt kaikkeni, että pääsisin puhumaan jollekkin tuntuu, että päässä napsahtaa kohta. Setan nuortenryhmäkin kun on täällä päin olematonta näin kesällä:/
Lue vastaus
Hei.
Olen aikuinen, yli 40-vuotias mies ja elänyt koko elämäni vahvasti heterona. Ystäväni ovat heteroita, asuinalueeni on hetero, autoni ja lemmikkini ovat heteroita. Minulla ei ole koskaan ollut suhteita miesten kanssa, vaikka olenkin siihen viittaavia tunteita tunnistanut itsestäni jo pitkän aikaa.
En halua luopua elämästäni julkiheterona, koska pidän tästä elämäntyylistä. Jos tulisin jotenkin kaapista ja kertoisin olevani homo tai bi tai jotain muuta, uskon, että katuisin sitä. Siksi en halua julkisesti ilmoittautua minkään seksuaalisen suuntauksen edustajaksi. En myöskään estele, jos joku analysoi minut heteroksi.
Pienen ongelman tekee kuitenkin se, että en osaa tavata miehiä. Haluaisin sitä seksuaalisen minäni toteuttamiseksi, mutta en tiedä, missä ja miten tapaisin muita samanhenkisiä miehiä salassa. Onko minun siis tehtävä päätös julkihomouden ja julkiheterouden välillä, jos mielin miehelävierailuille? Vai löytyykö jokin seksuaalisosiaalisen toiminnan välimuoto, josta en vain tiedä? Minusta tuntuu joskus, että olen ainoa ihminen tämän ristiriidan parissa, vaikka uskonkin, etten ole.
Tämä ongelma voi olla monien mielestä aika outo ja ymmärrän, jos se herättää ihmetystä tai negatiivisiakin tunteita. Näen asian kuitenkin niin, että identiteettini muodostuu aatteista ja kokemuksista ja nyt minusta puuttuu jotain.
Lue vastaus
Hei, olen 23-vuotias mies. Muutama vuosi sitten huomasin itsessäni minulle oudon piirteen: kiihotun homopornosta. Tuo asia on itselleni jotenkin niin ristiriitainen ja outo, kun olen aina ollut ihastunut ja seurustellut tyttöjen kanssa, kenestäkään pojasta en ole kiinnostunut, muuta kuin kavereina. En välittänyt asiasta sen kummemmin, enkä varsinaisesti yrittänyt kieltää tuota taipumusta minussa. Jostain syystä tuo asia on nyt noussut pinnalle ja mietin sitä ja ahdistun, se tuntuu jotenkin "ei-halutulta" piirteeltä minussa, miksi tuollainen piti nousta esille.

Tällä hetkellä seurustelen transnaisen kanssa, ihastuin häneen ihmisenä, en edes tiennyt hänen transsukupuolisuudestaan seurustelun alkuvaiheessa ja se oli minulle melkoinen shokki. Olen kumminkin hyväksynyt asian. Hänen kanssaan seksi toimii, tällöin olen läsnä tilanteessa ja nautin hänestä. (En tunne kiihotusta hänen sukuelimiä kohtaan ja ne on jätetty rauhaan yhteisymmärryksessä.) Joskus muina aikoina tuo taipumukseni kiihottua homopornosta alkaa tuntua tosi ahdistavalta ja se saa masentuneeksi ja epäkelvon oloiseksi. Olen sanonut hänelle asiasta ja hän ymmärtää ja pitää minua rohkeana, kun en salaile mitään, minusta tuntui, että on velvollisuuteni sanoa hänelle tästä mielestäni huonosta ominaisuudesta minussa.

Joskus olen taas lukenut juttuja miehistä, jotka ovat tulleet kaapista kymmenien vuosien avioliiton jälkeen. Tuollaiset tarinat kauhistuttaa minua. Entä jos minä tietämättäni elänkin valheessa ja joskus vasta sen ikäisenä tajuan oman suuntautumiseni, pilaan samalla parisuhteen ja toisen elämän. Kaikki tuntuu välillä niin epävarmalta ja oudolta. Onnellisimmillaan olen ehkä silloin, kun tuollaisia ahdistavia seksijuttuja ei tarvitse edes ajatella.
Lue vastaus
Moi. Olen 15vuotias ja olen bi-seksuaali, mutta minua ahdistaa, se että pidän tytöistä. Haluaisin olla hetero, koska en hyväksy itseäni minään muuna. Se tuntuu oudolta ja väärältä olla kiinnostunut tytöistä, koska olen itsekin tyttö. Mikä minulla on? Olenko hetero?
Lue vastaus
Hei,

Olen kaapissa oleva 18v jätkä. Vaikka olen yrittänyt, en kiinnostu naisista samalla tavalla kuin miehistä. Harrastan tosissaan urheilua (en halua kertoa pienen lajin nimeä), ja muutenkaan lähipiirini ei ole kovin avoin tämmöiselle.

Itsellänikin on pitkään ollut vaikeuksia hyväksyä itseäni tällaisena ja pahimmillaan se on mennyt siihen pisteeseen, että yritän järjestelmällisesti piilottaa ominaisuutta itsestäni. Eihän se mitenkään ulospäin näy, mutta ihan varmuuden vuoksi.

Olen alkanut masentua sen takia, että en usko ikinä löytäväni seuraa itselleni. Sellaista, josta aidosti välittäisin, ja joka välittäisi minusta. Tulee jotenkin yksinäinen ja orpo olo. En ole yhtään kiinnostunut Prideista, Mr Gay Finland -kilpailuista yms vastaavista. En vain koe kuuluvani samalla lailla joukkoon, vaikka miehistä sytynkin. En halua tehdä asiasta numeroa tai ylikorostaa sitä. Ennemminkin haluaisin vain että pystyisin itse ja lähipiirini itse sen hyväksymään joskus, mutta ei siitä tarvitsisi sen enempää jauhaa.

Niin, pelkoni liittyy vain siihen että en usko ikinä löytäväni seuraa. Suomessahan kuulemma 5 % väestöstä on kiinnostunut samasta sukupuolesta. Jotenkin tuntuu, että siinä neljä prosenttiyksikköä on ilmaa. Netistä olen löytänyt vain yhden illan juttuja hakevia neitimäisiä poikia ja toisaalta reippaasti keski-ikäisiä samalla asialla. Minulla ei ole mitään heitä vastaan, mutta en ole kiinnostunut sellaisesta. En ole käynyt homobaarissa, mutta kuulemma miljöö on suhteellisen samanlainen sielläkin.

Oikeassa elämässä ns perinteisellä tavalla seuran hakeminen tuntuu mahdottomalta. Tarkoitan siis tutustumista toiseen työn tai harrastuksen kautta tai vaikkapa baarissa. Kun heterot voivat käytännössä lähestyä ketä tahansa vastakkaisen sukupuolen edustajaa, minun kaltaiseni joutuvat ensin arvuuttelemaan, kuka kuuluu siihen viiteen prosenttiin. Jos arvaat väärin, saat pahimmillaan turpaasi tai menee ainakin maine. Eikä ainakaan löytynyt samanhenkistä. Tällaisesta minulla on jo nyt yksi kokemus. Sama kuin yrittäisit etsiä vasenkätistä (noin 10 % väestöstä), ja vasta sellaisen löydettyäsi voit alkaa pohtimaan, herättääkö henkilö muuten kiinnostuksesi. Tässä vain ei saa turpaan niiltä yhdeksältä oikeakätiseltä, joita ensimmäiset sattuivat olemaan.

Miten tämmöiset löytävät seuraa? Tarkoitan sellaisia ihan normaaleja perusjätkiä. En keski-iän ylittäneitä tai BB-julkkiksia. Onko sellaisia edes olemassa? Monet kaverini, jotka tietävät minusta, ovat yrittäneet lohduttaa sanomalla tuntevansa monia kaapissa olevia kaltaisiani ihmisiä. Sen ovat vain sanoneet niin monet, että en enää usko siihen, kun en itse tunne yhtään. Alan olla aika epätoivoinen, koska en vain ymmärrä.

Toinen huoleni koskee perheen perustamista. Olen aina pitänyt itsestään selvänä lasten hankkimista, pidän lapsista valtavasti. Käytännössä se taitaa vain jäädä haaveeksi. Jos apilaperheet yms puolikkaat ratkaisut jätetään pois laskuista, mitkä ovat sinkkumiehen/miesparin vaihtoehdot lapsen hankkimiseen?
Lue vastaus
Olen yli 4-kymppinen mies ja seurustellut mieheni kanssa jo yli 10 vuotta. Olemme molemmat työpaikoillamme kaapissa.

Koen itse hyvin hankalaksi tilanteet, joissa tapaamisissa tai työpaikan sisällä esittäydytään ja kaikki kertovat ummet ja lammet puolisoistaan ja lapsistaan lemmikkejä myöten. Itse en koskaan kerro siviiliminästäni yhtään mitään ja tiedän kuulijoiden olevan kysymysmerkkinä.

Kaipaisin vinkkejä, miten esittäytyä ja kertoa itsestä jotenkin "parisuhde- ja sukupuolineutraalisti" tilanteen menemättä vaivautuneeksi ja ilman, että ilma on sakeanaan tenttaavia lisäkysymyksiä.

Valitettavasti työni on sellainen, että pelkään saavani lähdöt, jos homouteni tulisi julki - vaikka epäilen kaikkien sen jo aavistavan, mutta asiaa ei ikään kuin yhteisestä sanattomasta sopimuksesta mainita. Totuushan voi toki olla huoleni vastainen, mutta en haluaisi ottaa riskiä.

Tulossa on kesälomat ja kaikki kertovat suunnitelmistaan. Omassa tarinassani minä vaan jään muka yksin lomalle ja reissaan muka yksin jossain. Arrgh!
Lue vastaus
Moi, mä oon biseksuaali ja oon ollu siitä varma jo lähes vuoden. Oon tullu kaapsista ulos mun kaveriporukalle. Kaikkien mielestä asia oli okei ja olin siitä todella helpottunut. Siitä on aikaa jo muutamia kuukausia. Tuntuu, että kuitenkin mun biseksuaalisuus on jotenki sellanen "ei siitä tarvii puhua". Mä nimenomaan haluaisin, että mun seksuaalisesta suuntutumisesta puhuttaisiin. Tiiän, voisin alottaa ite keskustelun mut musta vaan tuntuu, että ketään ei kiinnosta.

Muutenki tuntuu et biseksuaalisuus on "kevyempi" juttu ku homoseksuaalisuus. Ymmärrän tollasen ajatusmallin periaatteessa, mut se vaa monesti ärsyttää ja harmittaa mua. Mulle mun seksuaalisuus on iha älyttömän iso asia ja se on osa mua
Lue vastaus
Olen 17-vuotias nuori nainen ja minulla on ongelma. Olen ihastunut (melkein jo rakastunut) yhteen naiseen, mutten tiedä, mitä hän ajattelee minusta. Olen itse lesbo ja tämä nainen on samanikäinen panseksuaali. Tutustuimme jo puoli vuotta sitten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille tarkoitetussa Qruiserissa, mutta olemme tavanneet vasta muutaman kerran. En tiedä, kuinka kertoisin hänelle tunteistani. Asiaan tuo hankaluutta kyseisen naisen vuodenikäinen poika, jonka kanssa tulen kyllä hyvin toimeen. Pelkään myös, että välimme tulehtuisi tosi pahasti ja hän ei haluaisi olla missään tekemisissä kanssani. Miten minun pitäisi toimia?
Lue vastaus
Seurustelin viisi vuotta miehen kanssa. Jo tuona aikana kyseenalaistin itseäni mutta ajattelin kaiken johtuvan vain pitkän suhteen tuomasta tylsistymisestä. Parisuhteeni päättyi ja tapasin naisen. Pakko sanoa etten oo koskaa ollut nii onnellinen ku viime syksynä. Kuvittelin olevani bi ja sujut itseni kanssa. Vakuuttelin itselleni että minua et kiinnosta muiden mielipiteet tai se miten perheeni ehkä suhtautuisi asiaan. Kevään edetessä tajusin etten ollutkaan niin sujut itseni kanssa. Suhde tyttöystävääni alkoi rakoilla kun en hyväksynyt itseäni. Tuli typeriä riitoja jotka kaikki johtuivat siitä että pelkäsin. Lopulta tuli ero. Olemme olleet nyt kuukauden erillään ja minulla on häntä kamala ikävä. Tiedän että jos pystyisin olla sujut itseni kanssa voisimme ehkä yrittää uudestaan. En vain tiedä miten siihen pystyn. Eron aikana olen tehnyt typeriä asioita miesten kanssa, sillä en halunnut uskoa olevani lesbo. Kokeilut kuitenkin osoittavat vain enemmän sitä että viehätyn naisista. Olen aina ollur kaveri porukastani se joka on aina miesten kanssa ja heitä eniten viehättää. En tiedä miten kaverini tämän ottavat. En tiedä mistä saisin tukea, mistä saisin rohkeutta ja voimaa olla oma itseni. En edes tiedä miksi tänne kirjoitan. Ahdistaa niin kamalasti. Haluan ex-tyttöysräväni takaisin. Tosin en kai voi tätä itseni ulos tulemista mitenkään kiihdyttää.. Toivottavasti saan jonkin vastauksen vaikka en tiedä mitä tähän sanoa..
Lue vastaus
Olen 16-vuotias Panseksuaali poika ja minulla on ongelma. Käyn kristillistä koulua, jossa opettajat julistavat kuinka homous, bi-henkisyys jne. ovat syntiä. En itse ole hirveän uskonnollinen henkilö mutta pelkään muiden ihmisten, etenkin ystävieni suhtautumista suuntautumiseeni, ja myös tietenkin vanhempieni aatteita asiasta. Isäni ja äitini ovat eronneet, kun olin pieni. Äitini on suvaitsevainen henkilö mutta isästäni enkä isäpuolestani voi olla niin varma. En halua rikkoa perhettäni yhtään enempää, mutta haluan kuitenkin olla oma itseni. Koulussa en voi kertoa edes luottohenkilöilleni, koska en uskalla ja koska olen oppinut kantapään kautta että koulussani MIKÄÄN ei pysy salaisuutena pitkään. Olen nyt myös yhdeksännellä luokalla ja olen ensi vuonna muuttamassa toiselle paikkakunnalle opiskelija-asuntolaan. Kannattaisiko minun "tulla ulos kaapista" siellä, vai odottaa että olen täysi-ikäinen ja kertoa sitten kaikille?

+Miten kerään rohkeutta kertoakseni kenellekkään?
Lue vastaus
Olen muutaman kerran humalan puolella, miettinyt että miehet ottavan minut, mutta nyt, kun miehet ovat ottaneet minut... niin mietin onko moinen kuinka yleistä?
Lue vastaus
Moikka!
Oon 16-vuotias tyttö ja oon lesbo. Mulla on kaks "ongelmaa" ja toivon et saisin täältä jonkinlaista apua.

1.Kerroin lesboudestani vanhemmilleni keväällä 2014, mutta sen jälkeen he eivät ole ottaneet asiaa kertaakaan puheeksi. En ole varma johtuuko se siitä, että he ovat unohtaneet asian, että he eivät halua uskoa asiaa ja luulevat sen olleen jokin ohimenevä vaihe vai siitä että häpeävät minua. Pitäisikö minun puhua heidän kanssaan asiasta vielä uudestaan?

2.Joskus kun olemme kotona ja katsomme televisiota, isäni saattaa ottaa kaukosäätimen ja vaihtaa kanavaa sanoen "homojen hommaa". Hän käyttää myös samankaltaisia homoja/lesboja pilkkaavia lausahduksia. Se loukkaa minua, mutta en uskalla sanoa hänelle mitään siitä. Kannattaisiko minun kuitenkin ottaa asia puheeksi?
Lue vastaus
Olen 25-vuotias nainen. Erosin alle vuosi sitten pitkästä parisuhteesta miehen kanssa. Parisuhde oli sen verran pitkä, että suurimman teinistä-aikuisuuteen-vaiheen kävin läpi hänen kanssaan, mutta viimeiset pari vuotta suhteemme oli lähinnä enää vain ystävyyttä. Nyt kun erosta on jo tovi, alkaa sen näkemään eri tavoin. En ole aivan varma olinko missään vaiheessa oikeasti rakastunut häneen, vai olinko vain rakastunut "ajatukseen rakastumisesta" ja lopulta vain niin kiintynyt häneen. Muutoinkin ero on pistänyt pohtimaan identiteettiäni monella tavoin uusiksi, sillä liian kauan rakensin itseäni toisen varaan ja hahmotin itseäni hänen, hänen tekojensa, sanojensa ja ajatusmaailmansa kautta. Nyt tajuan, että monikin niistä oli oikeasti aivan muuta kuin mitä minä haluan oikeasti olla. Tässä vaiheessa myös tulee kuvioon seksuaalisuuteni, josta olen yrittänyt saada selvää. Olen aina ollut jollain tavalla kiinnostunut naisista ja ollut nimen omaan seksin suhteen "bi-curious", mutta olen vierastanut ajatusta esimerkiksi seurustelemisesta naisen kanssa, vaikka toisaalta olen ajatellut omalla kohdallani, että ihastuminen voi tapahtua ihanaan ihmiseen sukupuoleen katsomatta. Nyt kun eron jälkeen minulla on ollut pari juttua miehien kanssa, on minusta alkanut tuntumaan jotenkin oudolla tavalla ontolta. Eikä se tunne mielestäni liity mitenkään edelliseen suhteeseeni, ei laisinkaan ja nämä miehet ovat todella viehättäviä ja "minun tyyppisiäni", on vaan alkanut tuntua, että kaipaan jotain muuta... olisiko se jokin muu sitten nainen? En ole varma. Suutelua enempää en ole naisen kanssa koskaan harrastanut. Ainoa suuteluni naispuolisen ihmisen kanssa tapahtui niin, että tuntematon, hyvin viehättävä tyttö kerran vain sattumalta tuli ja suuteli minua baarissa. Tämän jälkeen olin häkeltynyt, erittäin positiivisella tavalla. Yritin etsiä kyseistä tyttöä jälkikäteen, mutten enää ikinä häntä tavannut. Tuntuu myös, että hyvin paljon useammin näen kiinnostavan näköisiä naisia kuin miehiä. Jokin minua silti tässä asiassa pelottaa, vaikka kysymys ei esimerkiksi lainkaan ole siitä, että lähiympäristöni olisi suppeakatseinen. Asia on minulle vaan hyvin vieras. Enkä vaan tiedä yhtään miten naisen kanssa tulisi esimerkiksi toimia, vaikka itsekin olen nainen ja ihmisiä olemme kaikki... mutta miehien kanssa osaan flirttailla mutten osaa nähdä itseäni "iskemässä" naista... En siis tiedä yhtään kuinka voisin ottaa kontaktia naisiin, varsinkin kun minulla ei ole kokemusta "tällä saralla" naisten suhteen, enkä ole täysin varma mitä haluan kun en ole kokeillut. Enkä tietenkään haluaisi ketään "käyttää hyväksenikään" tässä kokeilussa, mutta haluaisin kovasti löytää jonkun naisen, jotta tietäisin... ehkä... Mutta mistä ja miten? Lähipiirissäni ei ole homoja tai lesboja, joiden seuraan voisi lyöttäytyä. Mitähän minun edes tilanteessani pitäisi tehdä?
Lue vastaus
En ole koskaan saanut mitään kunnon ihastusta, mutta noin vuosi sitten tunsin jotain ihastus kaveriani kohtaan joka on tyttö. Koen pojat enneminkin kaverina...... Tunnen itseni liian nuoreksi ajattelemaan tälläistä (olen 13) ja että se muuttuisinkuitenkin että ihastuisin poikiin kuitenkin vielä. Nyt on vuosi kulunut, kai se on tälläiselle liian lyhyt aika. Mutta tämä vaivaa minua kauheasti nyt...
Lue vastaus
Hei!
Olen 30 vuotias kolmen lapsen äiti, avoliitossa miehen kanssa.
Oma elämä on alkanut pohdituttamaan oikein urakalla, mitä siltä haluaa ja minkälaista sen haluaa olevan.
Parisuhteemme on mutkikas ja oma seksuaalinen kiinnostus miestäni kohtaan on olematon. Olen ajautunut vastaavaan tilanteeseen aiemminkin elämässäni, parisuhde miehen kanssa alkanut ahdistamaan ja toivoisin enemmän sellaista suhdetta mikä on kumppanuutta ilman sen kummenpia romanttisia/seksuaalisia sävyjä.. mikä ei miehelleni sovi. Olen tästä syystä miettinyt omaa seksuaalista suuntautumistani tässä aikuisiällä moneen eri otteeseen.
Ulkoisesti naiset ovat mielestäni paljon viehättävämpiä ja huomaankin että katseeni kiinnittyy enemmän naisten muotoihin/olemukseen kuin miesten. En ole koskaan ollut minkäänlaisessa suhteessa naisen kanssa mutta se on aina ollut hyvin kiehtova ajatus. Toisaalta en osaa kuvitella seksiä naisen kanssa, olen aika estynyt seksin suhteen enkä niinkään kokeilun haluinen. Parisuhteessa olen kokenut sen vaan välttämättömänä asiana, en sellaisena että varsinaisesti itse sitä haluaisin.
Ollessani sinkku katselin netistä naisten kirjoittamia treffi ilmoituksia, en kuitenkaan koskaan uskaltanut kehenkään mitään kontaktia ottaa. Yhteen naiseen olen ollut hurjan ihastunut ja jopa pyytänyt treffeille mitkä ei koskaan toteutuneet..mutta hänen suuntautumisensa tiesin ja näin ollen uskalsin kysästä...
Miten suuntautumistaan voi alkaa "selvittelemään"? Tuntuu että en pääse puusta pidemmälle itse näiden pohdintojen kanssa...
Lue vastaus
No hei. Olen uhkaavasti kolmeakymppiä lähestyvä aseksuaali nainen. Löysin ilmaisun aseksuaali tuossa vähän päälle parikymppisenä ja silloin tuntui palapelin palaset loksahtavan kohdalleen vaikka en varsinaisesti ollut hukassa oman identiteettini kanssa… "ah, minähän olen juuri tämä"… en koskaan aikaisemmin oikein ajatellutkaan asiaa koska automaattisesti koin kai olevani hetero jonka kiinnostus poikia kohtaan ei ollut vielä ajankohtaista. Joukkoon kuuluminen on aina ollut minulle tärkeää joten aseksuaalisuuden käsitteen, yhteisön löytyminen tuntui todella hyvältä: en ole ainoa ihminen maailmassa jolla ei ole seksuaalisia haluja sen enempää miehiä kuin naisia kohtaan.

Parisen vuotta sitten huomasin minulla olevan kyseenalaisia, valtavirrasta poikkeavia (?) ajatuksia. Nämä ajatukseni on voimakkaasti alistavia, minun ollessa se alistuva osapuoli. Sitähän sanotaan että aseksuaalien kinkyneisyys voi olla ilman seksuaalista latautumista, mutta minulla se taitaa olla päinvastoin… tunnen seksuaalista latautumista juuri näinä hetkinä kun alistun. Olen "kokeillut" asiaa yhden seksuaalin miehen kanssa… tykkäsin siitä. Pystyn jopa nauttimaan jos mies haluaa minun antavan itselleen tyydytystä suullani - ajatus että minua käytetään tällä lailla toisen mielihyväksi ei ole mitenkään vastenmielinen. Seksin ajattelu ei kuitenkaan tunnu miltään. Eli onko aseksuaalinkin mahdollista olla seksuaalisesti latautunut tiettyjä tilanteita/juttuja kohtaan? Olen käynyt tässä läpi hyvinkin monenlaisia tunteita itseäni kohtaan… joskus jopa kyseenalaistin aseksuaalisuuteni kun kerran pystyn kiihottumaan näin - kuitenkaan en saa mitään kiksejä yhdyntää ajatellessani niin oletan voivani kutsua itseäni aseksuaaliksi - mutta vain kinkyksi sellaiseksi? Olen neitsyt. Olen kokeillut masturboimista kokeillakseni että toimiiko ruuniini ihan normaalisti ja toimiihan se - masturbointi ei vain ole se minun juttuni. Olen vähän hukassa asian kanssa vieläkin… tunnen aseksuaalisuuden olevan minulle se oikea suuntautuminen mutta se että pystyn kuvittelemaan itseni polvillaan jonkun miehen edessä… siis mitä ihmettä?
Lue vastaus
Hei!

Kysymykseni koskee kaapista ulostuloa työelämässä ja siihen liittyviä tunteita ja ajatuksia. Olen noin 30-vuotias lesbonainen. Seksuaali-identiteettini on ollut itselleni selvillä jo kymmenisen vuotta, takana on yksi pidempi seurustelusuhde ja ystäväni ja sukuni tietävät suuntautumisestani. Näiltä osin asiat siis ovat hyvin. :)

Olen kuitenkin vastikään aloittanut opiskelijaelämän jälkeen työelämässä ja nyt olen ikään kuin yhtäkkiä taas kaapissa. Ulkoisesti olen ilmeisesti perusheteron oloinen nainen ja saanut lounas- tai kahvitauoilla osakseni joitain heteronormatiivisia oletuksia (kysymys poikaystävästä, oletus että ihailen tiettyä miesjulkkista jne.). En ole näitä oletuksia lähtenyt korjaamaan, ja koska en ole tällä hetkellä parisuhteessa, ei ole tullut vastaan mitään luontevaa tilannetta, jossa suuntautumiseni olisi käynyt ilmi. Tapailen kyllä erästä naista, mutta siitäkään en ole töissä hiiskunut.

Nyt työpolkua samassa työyhteisössä on takana jo useampi kuukausi ja työtoverit ovat käyneet tutummiksi - tiedän monen perheestä, harrastuksista ym. Siksi on alkanut tuntua jotenkin epämukavalta, kun muut olettavat minut heteroksi, etenkin kun muutaman työtoverin kanssa meillä toisinaan on hyviäkin keskusteluja eri aiheista. Toisaalta tiedän työtovereideni olevan fiksuja, empaattisia ja avarakatseisia ihmisiä, joille suuntautumiseni paljastuessaan tuskin olisi ongelma.

Mikä siis askarruttaa? Ensinnäkin olen työpaikan nuorin ja kokemattomin ja ala on vaativa - saan jo nyt tämän asemani vuoksi tiettyä erityishuomiota töissä, enkä pidä huomion kohteena olemisesta. Työpaikassani tai ylipäätään alallani en tiedä yhtään homoseksuaalia. Minulla on tunne, että mahdollinen tieto lesboudestani saisi muut katsomaan minua entisestään uusin silmin. Lisäksi häpeän omaa häpeääni. Toisin sanoen minua hävettää se, etten ole suuntautumisestani avoin ja esim. korjannut heti ensimmäistä vastaantullutta heteronormatiivista oletusta. Tiedän, että mikäli asia tulee esiin, tunnen häpeää siitä etten ole alusta saakka ollut jotenkin avoimempi. Tämä ajatus on tietenkin vain omassa päässäni, en usko että työtoverini edes näkisivät mitään syytä tällaiseen häpeään. Äh, typerää, en enää oikein enää edes tiedä mitä lähdin kysymään! :)

Kai kaipaisin jonkinlaista vahvistusta siihen, etten häpeäisi itseäni muidenkaan edessä, kun kerran muuten koen lesbouteni ihan positiiviseksi asiaksi. Usein pyrin antamaan itsestäni oikein hyvän kuvan muille, ennen kuin suuntautumiseni paljastuu. Muuten koen epämukavaa tunnetta siitä, että kaikkea tekemistäni arvioidaan "lesbona", ei esim. amattini edustajana tai vain minuna.
Lue vastaus
Olen jo monen vuoden ajan ajatellut itseäni bi-seksuaalina, mutta noin puoli vuotta sitten uskalsin tulla itselleni kaapista ulos lesbona. Viime aikoina olen miettinyt vanhemmilleni asiasta kertomista, mutta olen kuullut, kun he "pilkkaavat" homoja ja lesboja, joten minua pelottaa, että kun kertoisin heille asiasta, he suuttuisivat ja potkisivat minut pois kotoa! Mitä minun kannattaisi tehdä?
Lue vastaus
Olen 36- vuotias äiti, joka on teinivuosista asti seurustellut saman miehen kanssa. Parisuhteemme on aina ollut vaikea mutta seksi on ollut hyvin tyydyttävää. Ongelmani on se, että olen aina jollain tasolla ollut kiinnostunut naisista ja tietyn tyyliset ja näköiset naiset aiheuttavat pelkällä ulkonäöllään minulle vatsankouristuksia, ja haaveilen suhteesta ja seksistä naisen kanssa. Tämä iskee minulle kausittain päälle ja olo on sietämätön. Kulutan kaiken viihdeteollisuuden homo/lesboviihteen loppuun ja vatvon asioita. Elokuvissa minua häiritsee etten löydä minun mieltymisteni mukaisia naisia vaan aina on jotenkin liikaa hiuksia ja kynsiä ja naisellisuutta. Siksi kulutan lähinnä homoviihdettä, koska koen miehen vartalon turvalliseksi. Olen kokeillut kerran seksiä kännissä heteronaisen kanssa mutta se oli huonoa sillä minä olin vain aktiivisena osapuolena. siltikin muistan kirkkaasti sen tunteen kun hän kosketti minua, ja miten mies ei ole koskaan koskenut minua niin oikein ja oikeasta suunnasta. No koska seksi naisen kanssa oli kokemus johon en ollut tyytyväinen, päätin olevani hetero. Mutta nämä kaudet, jolloin ajaudun märehtimään asioita tulevat aina voimakkaampina minulle, Mitä minä olen? Miten voin tietää mitä haluan? En haluaisi hajottaa ydinperhettä vaan epätietoisuuden vuoksi. Toisaalta pelkään, että joku nainen kävelee vastaan sekoittaa pääni...eniten pelkään, ettei kukaan kävelekään vastaan ja vanhenen eikä kukaan enää halua minua. Miten hukassa oman päänsä kanssa voi olla? Mitä minä olen ja haluan?
Lue vastaus
Olen 33v nainen ja tiennyt lesboudestani jo kai 13 vuotta vaikka olin välillä heterosuhteessa. Minulla on ollut yhteensä 5 seurustelusuhdetta. Nyt olen ollut sinkkuna 4 ½ vuotta. Olen nyt huomannut että en enää pystyisi ihastumaan tai rakastumaan kehenkään. On kuin tunteet olisi sammumassa. Pelkään, että en kykenisi enää uuteen suhteeseen tai seurustelemaan. Sinkkuilu ei kutenkaan minua haittaa. En myöskään kaipaa uutta kumppania tai suhteen aloittamista. Koko perheeni tietää jo minusta, onneksi suhtautuivat loistavasti. Siis onko tilanteessani jotain pahaa? Vaikuttaako tunteitten muuttumiseen se mitä koin suhteissa? Sosiaalisuus ei ole minulla loistava, koska ihmissuhteitani vaikeuttaa kun tilanteeni on muuttunut paljon. Esimerkki menetin luottamusta ihmisiin. Lupauksia ei pidetty eikä koskaan pyydetty minua kyläilemään ja semmoista muuta. Siis minulta vaatii aikaa, että luottaisin ihmiseen, ehkä 3-5 vuotta. Vietän paljon aikaa yksin ja nautin niin yksinolosta kuin ihmisten seurasta.
Lue vastaus
Olen 19-vuotias tyttö ja minulla on neljä pienempää sisarusta, joista vanhin on 15 ja nuorin 6. Olen kertonut olevani kiinnostunut myös tytöistä vanhemmilleni, mutta en sisaruksille.

En ole koskaan seurustellut, joten en voi kertoa vain tuomalla tyttöystävää kylään. Miten lapsille olisi hyvä kertoa asiasta? Minusta on alkanut tuntumaan, että olisi kuitenkin kiva saada jakaa asia heidänkin kanssaan.
Lue vastaus
Olen hyväksynyt itseni panseksuaalina jo hyvin kauan aikaa sitten, mutta olen alkanut miettiä suuntautumistani uudelleen. Pojat kiinnostavat minua romanttisesti, mutta en pysty edes kuvittelemaan seksiä heidän kanssaan. Seksin harrastaminen kyllä kiinnostaa ja olen täysin mukana siihen, mutta jo pienikin juttelu/kontakti poikien kanssa aiheuttaa ahdistus- ja pahimmillaan paniikkikohtauksia. Myöskään tyttöjen kanssa en pysty menemään pussailua ja kuhertelua pidemmälle, mutta haluan kuitenkin harrastaa seksiä enemmän tyttöjen kanssa. Eli siis pojat ja tytöt kiinnostavat molemmat romanttisessa mielessä, mutta vain tytöt kiinnostavat seksuaalisessa mielessä, eivätkä heistäkään ketkä tahansa, vaan ainoastaan ne, joihin minulla on kehittynyt tunteita ajan kuluessa. Eli olen täysin pihalla suuntautumisestani, vaikkei se ihmistä määritäkään mitenkään.

Minun on myös erittäin hankala ilmaista seksuaalinen suuntautumiseni vanhemmilleni, vaikka tiedän heidän olevan täysin seksuaalivähemmistöjen puolella. Pelkään kuitenkin heidän reaktioitaan mahdolliseen tyttöystävään. Isä on tukenut minua jokaisessa päätöksessäni ja jopa auttanut siirtymään esimerkiksi kasvissyöjäksi, mutta silti kaapista tulo on kauhistuttava ajatus. Lisäksi pelkään, etten saa haluamaani työpaikkaa, jos olen kotikaupungissani avoimesti panseksuaali, vaikka seksuaalisen suuntautumisen pohjalta ei saisikaan syrjiä.
Olen kyllä ulkona kaapista kaikille kavereilleni, mutta en ole uskaltanut kertoa kenellekään muulle aikuiselle kuin parhaan ystäväni äidille suuntautumisestani. En tiedä miten ottaisin asian hienovaraisesti puheeksi vanhempieni kanssa, joten olen hieman pulassa. En haluaisi muuttaa kesän jälkeen pois kotoa ilman, että vanhempani tietävät että saatan tulla käymään tyttöystävän kanssa.
Lue vastaus
Hei,

Olen nyt 17-vuotias tyttö enkä oikein tiedä miten luokittelisin itseni. Huomasin yhtäkkiä joskus 14-vuotiaana, että kaikki julkkiksiin kohdistuneet ihastukseni olivat naisia, ja aloin siihen heränneenä sitten miettiä, olenko sittenkään ihan niin hetero kuin aina ajattelin. Ihastuin silloin yhteen tyttöön, vaikken sitä sillä tavalla silloin ajatellutkaan, ja aloin miettiä että onkohan mahdollista että voisin olla bi.

Nyt kun olen jo yli pari vuotta tätä ehtinyt miettiä, tuntuu, että pitäisi alkaa päästä johonkin lopputulokseen, mutta en osaa vieläkään sanoa, mihin päin kallistun. Olen tänä aikana ihastunut kahteen tyttöön ”enemmän” ja sitten on ollut pienempiä aina muihin aina välillä, mutta tosiaan isompia ihastuksia on ollut kaksi. Toinen heistä oli lesbo ja hänen kanssaan ehdin jo tosissani haaveilla jostain isommasta, mutta asiat ei koskaan kuitenkaan edenneet siihen.

Olen siis ihastunut lähinnä tyttöihin, mutta en jotenkin pääse irti siitä ajatuksesta, että ehkä vielä jonain päivänä voisin ihastua samalla tavalla myös miehiin? Esteettisesti pidän tyttöjä ja naisia paljon miellyttävämpinä, tunnen oloni paremmaksi ja turvallisemmaksi tyttöjen kanssa ja jotenkin tuntuu oudolta yrittää kuvitella miehen kanssa seurustelua. Toisaalta ajatus seurustelusta yleensä kammottaa vähän, koska en usko että olisin ”hyvä siinä”, arvostan paljon yksityisyyttä enkä tiedä, pystyisinkö kuitenkaan jakamaan kenenkään kanssa niin paljon itsestäni. Olen myös epäillyt itselläni aseksuaalisuutta, koska vaikka uskon että voisin rakastua naisiin, en tiedä haluaisinko koskaan mennä niin pitkälle sen enempää naisten kuin miestenkään kanssa. Toisaalta mietin, voiko se sittenkin vain johtua huonosta itsetunnosta tai epävarmuudesta yleensä. Nautin kuitenkin periaatteessa itsetyydytyksestä, vaikka en muista ihmisistä koskaan ajattelekaan sillä tavalla. En ole kuitenkaan koskaan edes suudellut ketään, joten mistäpä minä voisin mitään tietää.

Toisaalta epäilen itseäni muutenkin koko ajan koska olen melko naisellinen ja tunnen oloni jotenkin feikiksi ja että olen oikeasti vain bi-curious heterotyttö tai jotain, eikä minua uskottaisi jos tulisin sillä tavalla kaapista. Olen kertonut parille kaverille että ihastun lähinnä tyttöihin, ja kaikki ovat ottaneet sen hyvin, mutta pelkään silti ihmisille kertomista. Toisaalta salailu tuntuu ahdistavalta mutta toisaalta en haluaisi kertoa kenellekään ennen kuin olen varma, ettei sitten jossain vaiheessa tarvitse alkaa vetää sanoja takaisin.

En oikein tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisin ja turhauttaa, ettei näinkään pitkän ajan jälkeen mikään vielä tunnu olevan selvää.
Lue vastaus
Olen nainen, haluan tykätä pojista ja olen aina halunnut. Mutta toisaalta minusta on alkanut tuntua että naisetkin on seksikkäitä ja ihania. Mitä avuksi? Haluan olla hetero ja tykätä pojista!!!
Lue vastaus
Olen juuri 17 vuotta täyttänyt nuori nainen. Ongelmanani on se, että kerroin vanhemmilleni olevani lesbo ja nyt he eivät halua puhua kanssani ja sanovat että lesbous on pahempaa kuin murhaaminen. He myös väittävät että teen kaiken heidän oppejaan vastaan sekä sanovat että vain he voivat tuntea tuskaa tämän asia takia. He myös sanoivat etteivät koskaan halua tavata tulevia kumppaneitani ja lapsiani eivätkä halua järjestää/osallistua tulevaisuuden häihini. He myös heittävät minut ulos vuoden päästä, kun olen täysi-ikäinen. Asiaa hankaloittaa se että olen erittäin rakastunut yhteen minua vuotta vanhempaan naiseen joka on minulle todella tärkeä ja rakas. Hän tuntee samoin minua kohtaan, mutta emme ole koskaan tavanneet (tutustuimme deittipalvelu Tinderissä). Vanhempani tietävät kyseisen ihmisen ja tietävät mitä ajattelen hänestä. He eivät suostu siihen että seurustelisin /treffailisin naisen kanssa kun heillä on vielä velvollisuus huolehtia minusta. Haluaisin kovasti että vanhempani ymmärtäisivät edes vähän minua sekä antaisivat siunauksensa mahdolliselle suhteelle. Mitä minun pitäisi tehdä?
Lue vastaus
Olen 52 vuotias kahden lapsen isä, naimisissa. Olen kuitenkin joutunut tunnustamaan että olen aina
ehkä enemmänkin tykännyt pojista. Asia puhkesi melkein tai kokonaan kriisiksi viime syksynä
tulin vaimolleni ulos kaapista ja minulla oli joitain seksisuhteita miehiin. Kävin lääkärillä, psykologilla, minulla oli itsetuhoisia ajatuksia ja lisäksi kävimme perheneuvonnassa.

Minulla oli jonkun verran kokemuksia miehistä ennen avioliittoa mutta koska en pitänyt kaikista luulin että tämä ei ole mun juttu tai... Nyt tilanne on se että vaimo yrittää pitää perheen kasassa ja vetoaa perhearvoihin ja hyviin yhteisiin hetkiin. Minä olen vähän rauhoittunut ja olen tutustunut muutamiin homokavereihin joiden kanssa minulla ei ole suhdetta mutta postaillaan.

Sinällään enemmän tai vähemmän minulla on halua etsiä myös välillä suhteitakin mutta se on vaikeaa koska olen vuorotyössä ja urheilen erittäin paljon. Minulla ei ole paikkaa ja olen tämän ikäinen, mutta tykkään nuoremmista. Olen kyllä erittäin urheilullinen ikäisekseni.

Tuntuu myös joskus siltä että olen liian vanha homoksi. Eli minulla on oikeastaan kaksi ongelmaa, tuo vanhuuskin masentaa pahasti. Lapset mulla on 12 ja 15 v ja tosi hyvä aviovaimo, joka ei hyväksy tätä asiaa vaikka teen sen joskus väkisin. Olen käynyt Helsingissä viikonloppuisin ja ollut öitä poissa kotoa, tosin olen ilmoittanut näistä. Eli aika vaikea yhtälö Onko rekan keula se ainoa mahdollisuus?
Lue vastaus
Heippa.
Olen 22v naisenalku Kymenlaaksosta. En tiedä miksi luokittelisin itseni, sillä tunnen seksuaalisia tunteita naisia kohtaan, mutta romanttisia tunteita miehiä kohtaan. Olen seurustellut vain miesten kanssa, mutta seksistä en ole koskaan miesten kanssa nauttinut, orgasminkin saan vain yksin. Naisten kanssa en ole seurustellut, ja sängyssäkin olen ollut naisen kanssa melkein kymmenen vuotta sitten, mutta voisin sanoa että se oli paras seksikokemukseni tähän mennessä. Sen jälkeen olen vain suudellut naisten kanssa. Haluaisin yrittää myös parisuhdetta naisen kanssa, mutta pelottaa miten läheiset reagoisivat siihen. Äitini tietää suuntautumiseni, mutta isälleni en uskalla edes kertoa, sillä hän on muutenkin niin tiukkapipoinen kaiken suhteen.
Olisi kivaa saada jostakin vertaistukea ja/tai tutustua samassa tilanteessa oleviin ihmisiin.
Lue vastaus
Olen keski-ikäinen, perheellinen nainen, avioliitossa, lapsia. Olen lapsesta saakka nähnyt aika-ajoin unta että olenkin oikeasti mies ja unessa tuntenut mm. esimerkiksi miltä erektio tuntuu miehestä (kuulostaa omituiselta koska olen nainen, eikö totta?) Olen seksuaalisesti ollut koko elämäni ajan hyvinkin lähellä a-seksuaalisuutta, koska koen kaiken muun ajatuksiassa olevan, työasioiden ym. useinkin hankaloittavan seksin aloittamista tai siihen "keskittymistä". Olen aina, nuoresta lähtien, ihastunut hyvinkin naismaisiin miehiin, ja oma miehenikin on hyvinkin hoivaava ja "naismainen" päättämätön, ulkonäöstään ja vaatteistaan kiinnostunut heteromies.

Muutama vuosi sitten koin ehkä elämäni mullistavimman rakkaussuhteen, joka lähes päätti avioliittoni. Suhteen toinen osapuoli oli mies, ja näin jälkikäteen ajatellen hän on ja oli silloinkin homo. Kyseinen mies yritti vihjailla suhteen alussa asiasta ehkä tiedostamattaankin, mutta rakkaus- ja seksisuhteeseen päädyimme silti. Hän kuitenkin päätti suhteen yhtä-äkkiä ja palasi yhteen toisen miehen kanssa, mikä tuntui minusta äärettömän pahalta ja väärältä kokemamme jälkeen ja tuhosi käytännössä kaiken haluni olla lähelläkään miehiä. Näin öisin unia, että minut oli heitetty rautahäkissä valtamereen, ja ainoa mitä minulla oli näyttää rakastetulleni oli valtava ruma syvänmeren kala joka olin minä itse.

Tunnustin suhteen miehelleni, sovimme asian ja hän antoi anteeksi suhteen, ja elämme kuten ennenkin, paitsi että olen vieläkin enemmän lukittunut itseeni tämän jälkeen ihmisenä. Olen likipitäen käynyt läpi koko tunneskaalan homovihasta sääliin ja itsesääliin tämän suhteen jälkeen, mutta jotenkin ymmärrän että koin suhteen ihmiseen joka ei itsekään tiedä mikä on, kuten en minäkään. Sateenkaari-ihmiset ovat kiinnostaneet minua enemmän tämän jälkeen, ja loppujen lopuksi olen miettinyt, tietääkö kukaan ihminen loppujen lopuksi asiaa, kuka on ja mistä tulee?

Olenko todellakin niin sokea että en huomaa feikkisuhteen ja oikean ihmissuhteen eroa? Voinko olla oikeasti sisäisesti mies, ja vieläpä homo (ymmärrän jotenkin homokulttuuria enemmän kuin kukaan tuntemani hetero, ja mielestäni monet homojen slangi-ilmaisut, symboliikka ym. ovat myös lähellä autististen/skitsofreenisten ihmisten symboliikkaa, joiksi olen myös itseäni epäillyt). Ulospäin olen hyvinkin perinteinen, korkeasti koulutettu, hyvin ansaitseva, yhteiskunnan tukipylväs - olenko sittenkin vain "luovempi" kuin muut koska kukaan ei ole koskaan kertonut vastaavaa tai en ole löytänyt vastaavaa tarinaa mistään? Uskonnollinen en ole, vaikkakin olen jopa lukenut uskontotarinoita ym. näiden ajatuskuvioiden innoittamana, ja kunnioitan ihmisten vakaumuksia sekä uskon että uskonnon avulla ihmiset voivat hyvinkin kanavoida suhdettaan aineettomaan.

Onko näin, että homot oikeasti tuntevat oman sisäisen "minänsä" meitä heteroja (joksi itseni seksuaalisesti ehdottomasti koen) paremmin, ja onko omani todellakin niin syvällä jossakin etten tunnista edes sitä kuka olen? Ulkoisesti olen ihan tyytyväinen naisen olemukseeni, ja en missään tapauksessa koe olevani lesbo tai edes biseksuaali. Naiset lähestyvät minua paljonkin romanttisessa mielessä mutta en tunne oloani kotoisaksi tai mukavaksi, pikemminkin välttelen henkilöitä ja yritän saada heidän kanssaan aikaan kaverikontaktia, leikkien että en huomaa lähestymisyrityksiä. Onko vastaavia kokemuksia kenelläkään koko maailmassa? Miksi näen unta että olen mies, vaikka olen periaatteessa ihan tyytyväinen naisen osaani tässä maailmassa?
Lue vastaus
Olen siis homo ja haluaisin panna miesystävän kanssa molemmat ei ole harrastanut seksiä koskaan kenenkään muun kanssa ja jos mies ystävä laukee sisääni voiko koskaan enää joku toinen mies laueta sisääni että vaarana on sukupuolitauti :(
Lue vastaus
Olen 17-vuotias poika ja olen ollut kiinnostunut muista pojista siitä asti kun olin kuudennella luokalla. Ihastukset olivat samanikäisiä kuin minä, kunnes lukion aloitettua huomasin, että lukiossa ei enää ollut juurikaan kiinnostavan näköisiä poikia, vaan kiinnostavan näköiset jäivät yläasteelle. Aikuiset miehetkään eivät kiinnosta. Olen tällä hetkellä ihastunut erääseen 14-vuotiaaseen poikaan ja mietin onko minussa jotain vikana.
Lue vastaus
Olen 19 vuotias tyttö länsi-Suomesta. Identifioin itseni panseksuaaliksi ja olen hyvin ylpeä tästä osasta identiteettiäni. Olen tullut ulos ystävilleni ja kaikki ovat olleet oletuksen mukaan erittäin hyväksyväisiä. Tulin puolisen vuotta sitten ulos myös vanhemmilleni ja isäni reaktio ei ollut kovin mieltä ylentävä. Hän kyllä sanoi tukevansa minua ja että olen tarpeeksi vanha tekemään itsenäisiä päätöksiä, mutta minulle jäi sellainen mielikuva, että hän ajattelee panseksuaalisuuteni olevan vain jonkinlainen "tapa erottautua massasta ja kapinoida".

En pelkää tulla kaapista ulos uusille tuttavuuksille puolitutuille sillä en yksinkertaisesti jaksa välittää heidän mielipiteistään, sillä he eivät vaikuta elämääni ellen anna heidän vaikuttaa. Vanhemmat ja muu suku kuitenkin on ja pysyy ja heidän suhtautumisensa vaikuttaa minun itsetuntoon halusinpa sitten tai en. Isäni reaktion jälkeen en oikein haluaisi tulla ulos muulle suvulleni (sukuni on hyvin läheinen keskenään, melkein kuin valtava perhe). Olen ihastunut yhteen tyttöön ja tiedän hänen olevan myös ihastunut minuun. En kuitenkaan uskalla aloittaa suhdetta hänen kanssaan sillä se tarkottaisi myös, että tulisin ulos muulle suvulleni enkä millään haluaisi kokea enää samankaltaista reaktiota kuin isäni reaktio. Tiedän, että moni sukulaiseni suhtautuisi seksuaaliseen suuntautumiseeni negatiivisesti, sillä monet heistä on melko konservatiivisia.

En kuitenkaan haluaisi antaa muiden, olivat sitten sukulaisia tai ei, vaikuttaa siihen miten ja kenen kanssa vietän elämäni, mutta juuri nyt minusta tuntuu siltä, että ei oikein muutakaan vaihtoehtoa olisi. Olisiko mitään neuvoja tähän tilanteeseen? Kiitos etukäteen avusta.
Lue vastaus
Olen pian 50-v nainen, kolmen lapsen äiti. Nuorin asuu enää kotona, heidän isästään erosin kymmenen vuotta sitten. Tapasin viisi vuotta sitten erään miehen, joka osoittautui transvestiitiksi. Ok, ehdottoman ok minulle. Mutta huomasin järkytyksekseni tykkääväni naisellisesta miehestä...lisäosineen päivineen ja varsinkin niistä. Ihminen siellä sisällä on kuitenkin sama riippumatta siitä, onko päällä pieruverkkarit vai pitsimekko!? En usko olevani lesbo, miehistäkään en välitä. Siis osaatteko sanoa kuka tai mikä olen? Löytyykö kohtalotovereita ja vertaistukea, juttuseuraa ym?
Lue vastaus
Olen 19 vuotias nuori nainen. Olen hyvin uskovaisesta perheestä ja olen itsekin sellainen (ainakin vielä). Perheessämme ei ole ikinä ollut kuitenkaan ihan äärimäisen tiukkaa tai mitenkään liian ahdasmielistä. Osa sisaruksistani on jättänyt uskon, mutta välit ovat silti samat ja yhtä rakkaat. Äitini on aika suvaitsevainen ja no, siskotkin sillain hyväksyy homot varmaan, mut isä ja veljet on aika tiukkoja mielipiteessään homoja vastaan, vaikka ei ne sitä huutelekaan jatkuvasti. Olen itse, ainakin luulemani mukaan, hyvin kiltti uskovainen ja vähän ujo tyttö maineeltani. Semmonen, että kukaan ei varmaan ikinä uskois mitä käyn läpi mun pään sisällä.

Okei, eli siis, olen ehkä noin 4 vuotta mietiskellyt, että oonko kiinnostunu pojista, tytöistä vai molemmista, vai mistä ja mitä ihmettä... En tosiaan tiedä ja se vaivaa mua. Tai, välillä se ei haittaa ja ajattelen vaan, että ihan sama, mut välillä koko asia ahdistaa. Varsinkin, jos jotkut puhuu homoista/lesboista.

Olen aina ollut kiinnostunut pojista. On ollut ihastuksia ja on tällä hetkelläkin. Mutta amiksessa mun luokalla oli eräs tyttö. Viimesellä luokalla myönsin (vihdoin) itelleni, että olin jollain tavalla ihastunut siihen tyttöön. Hän oli todella mukava ja hauska, ihan "tavallinen" seurusteleva heterotyttö. En ole kehenkään muuhun tyttöön sillein ihastunut. En edes ikinä sillä tavalla kattele tyttöjä koskaan, mutta poikia kattelen.

No, mutta nyt oon monta kertaa huomannu kiinnittäväni huomiota sellasiin tyttöihin, jotka pukeutuu hyvin poikamaisesti. Tai melkeenpä näyttää pojilta, eli onko ne sit transsukupuolisia tai jotain? No mut joka tapauksessa, esim. instagramissa näin kuvan pojasta, mutta se paljastukin tytöksi ja mielenkiintoni heräs huomattavasti enemmän. Tai just ihan sama missä nään jonkun poikatytön ni mielenkiinto herää heti.

Eli siis olen huomannut ihastuvani poikatyttöihin, tai mikskä heitä nyt sanoisi, ja sit myös edelleen olen pojista kiinnostunut. Tai lähinnä yhteen poikaan olen todella pitkään ollut ihastunut, mikä aiheuttaa sen, että muut pojat ei niin jaksa kiinnostaa täysillä. Joskus saattaa myös ihan naisellisetkin tytöt herättää tunteita, mutta ehkä vähän harvemmin.

Olen itse aika naisellinen, mutta oikeastaan olen aika poikamainenkin toisaalta. En tiedä, mut jotenkin on aina ollu sellanen tunne, että ihan sama kuka se "joku" ikinä joskus onkin, niin sen täytyy olla jotenkin vahvempi kuin minä ite. Että olen aika vanhanaikanen siinä ajattelussa, että "se joku tulee sillä valkealla ratsullaan pelastamaan". Välillä nään, että se joku on mies, mutta välillä taas se on miehekäs nainen.

En ole ikinä ollut siis parisuhteessa tai sanotaanko helpommin niin, että kokemukset jää viestittelyn ja juttelun tasolle muutaman pojan kanssa, ja nekin tapahtui yläaste aikoina. Sen jälkeen ei ole tapahtunut mitään sillä rintamalla, paitsi ykspuolista ihastumista, koska olen tosiaan aika ujo varsinkin miespuolisia henkilöitä kohtaan. Ja naisihastuksia en todellakaan ole lähestynyt kuin kaverimielellä, ja jos en ole "joutunut" tutustumaan heihin niin en ole lähestynyt mitenkään.

Olen myös fantasioinut niin miehistä kuin naisista, en osaa sanoa kumpi kiihottaa enemmän. Nyt tällä hetkellä enemmän ehkä miehet ja jostain kumman syystä homot. Mutta toisaalta myös naiset kiihottaa. Tosi sekavaa.

Jos en olisi uskovainen, tai "uskovainen", ja olisin jostain perheestä missä olis yks haile mikä on, niin saattasin olla ihan sinut itteni kans ja en välttämättä edes luokittelis itteni mihinkään lokeroon ja ihastuisin ihmisiin ihmisinä, enkä kattois sukupuolta. Mutta kun tilanne on se, että en vain yksin kertaisesti voi tai pysty edes juttelemaan tästä asiasta kenellekkään, kun en tunne ketään jolle vois jutella ilman, että se järkyttyis. Haluaisin kieltää uskon ja kattoa mitä elämä tuo tullessaan, naisen vaiko miehen, mutta toisaalta haluaisin olla yhä uskomassa ja löytää jonkun miehen jostain.

Pahinta tässä on se, että mää en tiedä itekkään mistään mitään. Tai sen mää tiedän, että jos mää kiellän uskon tai varsinkin, jos tulisin kaapista ulos, todella moni järkyttyis ja pettyisi, ja mahollisesti menettäisin monta rakasta ystävää ja menisi moneen ihmiseen välit poikki, ainakin joksikin aikaa, joihinkin ehkä ikuisesti. Eli ennemmin olen sinkku vaikka koko loppu elämän.

Todennäköseti tulen olemaan aina hetero ja ehkä myös uskovainen. Mutta pelkään sitä, että jos löydän jonkun ihanan miehen joskus, niin mitä jos se ei onnistukaan, mitä jos se ei riitäkkään mulle miehenä..? Mun unelma ois se, että menisin miehen kanssa naimisiin ja saataisiin lapsia, mutta mitä jos sydän sanookin siihen yhtäkkiä ei, tai mitä jos en olekaan sillein onnellinen.

Vaikea pukea jotenkin sanoiksi. Miten voin ikinä selvittää tätä asiaa, jos ei ikinä ole mahollista olla kenenkään naisen kanssa tai edes jutella tästä asiasta jollekin sellaselle naiselle. Ehkä jos pääsisin naisen kanssa kokemaan jotain niin se saattaa ollakin jotain mitä en haluakaan ja paljastuu vain pään sisäisiksi fantasioiksi. Mut mitä jos se taas onkin jotain mitä mää loppujen lopuksi haluan.

En tiedä miks tänne tulin kirjottamaan, mutta jotenkin ehkä piti vaan saada purettua ajatuksia johonkin. En tiiä mitä vastaatte, vastaatteko mitään edes, mut lähetän tän kuitenkin kun kerran näin pitkän stoorin kirjotin ja tuntuis tyhmältä sit vaan poistaa se... En tiedä mihin edes haluan vastauksen, ehkä siihen, et miten ihmeessä päätä saa edes vähän selville tästä asiasta? Jotenkin aivan sekavaa. Nyt tekis mieli taas heittää tää homma jonnekin jorpakoon ja ajatella, että hetero olen ja piste.
Kiitos, jos joku ikinä tätä loppuun asti jaksoi lukea! :D Toivottavasti ei ollut liian sekavasti kirjotettu...
Lue vastaus
Hei,

Olen 18-vuotias tyttö ja ongelmani ovat niin sekalaisia, etten tiedä tuleeko tästä viestistä lainkaan selkeä. Pakko kuitenkin purkaa ahdistusta jotenkin.

Ensimmäinen ja oleellisin asia: olen hukassa seksuaalisuuteni kanssa. Määrittelen itseni tällä hetkellä bi-seksuaaliksi, vaikka miehet eivät juurikaan kiinnosta. Huomaan kyllä usein hyvännäköisiä miehiä, ehkä jopa enemmän kuin naisia, mutten osaa kuvitella itseäni suhteeseen miehen kanssa. Minulla on vain yksi seksikokemus (seurustellut en ole koskaan) ja se oli humalassa minulle entuudestaan tuntemattoman miehen kanssa. Varsinkin jälkikäteen ajateltuna mielikuvat ovat vain vastenmielisiä. Toisaalta en edes pitänyt miestä viehättävänä ja suostuin seksiin ystäväni yllyttämänä (en kuitenkaan syyllistä häntä, sillä myös hän oli hyvin humalassa ja kummankin arviointikyky oli huono. Jos jotakuta pitäisi syyttää, niin sitten miestä, joka oli minua jonkin verran vanhempi ja selvin päin)

Olen yrittänyt ajatella, että ei minun tarvitsekaan määritellä suuntautumistani. Se ei kuitenkaan tunnu auttavan, vaan sitten minua ahdistaa, koska en osaa sanoa mikä olen. Ainoa, joka tietää että en ole hetero on paras ystäväni, jolle uskalsin avautua vasta viime syksynä. Hän on homo (vaikkakin myös piti itseään ensin bi:nä), joten tiesin, että hän ei tuomitse. Hän onkin ainoa, jonka seurassa voin olla oma itseni. Hän myös kertoi jo arvelleensakin jotain siihen suuntaan. Vanhempani ovat ongelma, sillä en vain millään saa kerrottua heille. Osasyy tähän on juuri se, etten tiedä mikä sanoisin olevani. Ahdistaa, kun äitini puhuu tulevista poikaystävistä jne. Tiedän, ettei äidilläni ole mitään homoseksuaaleja vastaan, mutta isäni suhtautumisesta minulla ei ole hajuakaan. Ei hän ainakaan kovaäänisesti heitä ole tuomitsemassakaan, joten tuskinpa hänkään minua suuntautumiseni takia vihaisi.

Haluaisin seurustella, naisen kanssa, mutta tuntuu, ettei sekään tule ikinä tapahtumaan. Sitä kautta olisi myös helpompi tulla kaapista vanhemmille, kun voisi kertoa tyttöystävästä. Olen Qruiserissa, mutta olen sosiaalisesti niin onneton, ettei netissä(kään) juttelu oikein sovi minulle. Olen myös käynyt samaisen (ainoan) ystäväni kanssa homobaarissa, mutta sielläkään en uskaltanut ottaa minkäänlaista kontaktia naisiin ja päädyinkin sitten juttelemaan ystävääni iskevien miesten kanssa. Toisaalta olin myös niin humalassa, etten olisi luultavasti kyennytkään juuri syvällisempään keskusteluun. Tähän liittyen myös alkoholinkäyttöni ahdistaa minua, sillä nykyään tulee juotua mielestäni turhan usein. Juon, koska ahdistaa ja masentaa (en edes aina tiedä mikä) ja sitten taas ahdistun vielä juomisestakin, joten noidankehä on valmis.
Lue vastaus
Moi, olen 15-vuotias tyttö ja muutama päivä sitten paljastin äidilleni olevani bi-seksuaali. Vaikka en periaatteessa olisi halunnut kertoa sitä ihan vielä kerroin sen kuitenkin, koska muuten asia olisi ahdistanut minua liikaa. Kerroin siis äidilleni ja aloin itkemään (jännitys purkautui niin) Äiti suhtautui asiaan yllättävän neutraalisti. Hän sanoi asian olevan okei ja ettei tarvitse olla ahdistunut.

Oon tässä odotellut, että äiti ottaisi asian uudestaan puheeksi tai edes kyselisi jotain, mutta tuntuu, että hän ei enää edes muista koko juttua. Minua mietityttää, että ottiko hän asian ihan tosissaan tai uskoiko äiti minua? Pitäisikö mun ottaa asia varvovasti puheeksi? Siitä olen aivan varma, että hän hyväksyy mut koska äidillä on muutamia ystäviä jotka ovat homoseksuaaleja joten miksei hän hyväksyisi omaa tytärtään.
Lue vastaus
Hei! Ihanaa, että löysin tällaisen neuvontasivuston. Olen 18-vuotias tyttö ja koen olevani lesbo. Joskus nuorempana pidin myös joistain pojista, mutta tunteeni eivät koskaan olleet yhtä vahvoja kuin tyttöjä kohtaan. Fantasioin aina pelkästään naisista, katselen heitä kadulla, ja haluaisin näyttää hyvältä heidän silmissään. Haluaisin kovasti seurustella tytön kanssa, kaipaan läheisyyttä ja seksiä, välillä tuskastuttavan paljon. Olen kuitenkin kaikessa täysin kokematon, eikä mahdollisuuksiakaan ole ollut..... Joskus pelkäsin, että en oikeasti olekaan lesbo, vaan tämä fantasiointi on seurausta siitä, että en tunne myöskään miehiä tai miehen kehoa, ja tunteet on helpompaa kohdistaa omaan sukupuoleeni. Eikö tämä kuitenkin kuulosta lesboudelta? En vihaa miehiä, mutta he ovat seksuaalisessa ja romanttisessa mielessä tylsiä, vaikka osa onkin esteettisesti hyvännäköisiä. Haluankin olla lesbo, sillä naiset ovat niin ihania.....

Suurin ongelmani on paras ystäväni, jolla on vahva kristillinen usko. Hän sanoo, ettei vihaa homoseksuaaleja ihmisinä, vaan vihaa heidän harrastamaansa syntiä, mutta myös se tuntuu pahalta. Hän vihaa asiaa, joka on todella suuri osa minua. En meinannut kestää juttuja, joita hän jakoi somessa avioliittoäänestyksen aikoihin. Kaiken lisäksi olin vuosikaudet ihastunut, suorastaan rakastunut häneen, noin 12-17 -vuotiaana. Tunnustin tunteeni 14-vuotiaana, ja vasta tämän jälkeen ystäväni "homoviha" alkoi. Yläasteella hän oli sen kanssa paljon aggressiivisempi, mutta nyt hieman rauhoittunut. Hänellä on jopa muitakin ei-heterokavereita. Hän on valittanut minulle, kuinka ihmiset eivät hyväksy hänen mielipiteitään, ja häntä kiusataan ja syrjitään niiden takia. Jotkut ovat tainneet pistää välitkin poikki. En tiedä, mitä sanoa tällaiseen. En ole enää rakastunut, mutta pidän hänen seurastaan, enkä halua hylätä häntä. Kuitenkin nykyään hänen ajattelemisensa ahdistaa, ja tunnen jopa vihaa. Hän uskoo olevansa oikeassa kaikessa mitä sanoo, ja on muutenkin hiukan ylimielinen. Kannattaako jatkaa ystävyyttä joka ahdistaa näin paljon? Pelkään, että joskus räjähdän hänelle ja huudan kaikki ajatukseni ulos. Toisaalta ystävyydessämme on paljon hyviä puolia, ja jos katkaisisin sen, menettäisin varmaan koko lapsuuden kaveriporukkani.

Asun hyvin pienellä paikkakunnalla, mutta käyn lukiota isommalla. Tiedän koulusta monta ei-heteroa, mutta itse olen ainakin osittain kaapissa. Vanhemmille olen kertonut, ja muutamalle muulle kaverille kertonut jotain. Jotenkin epämääräisesti pelkään muita lesboja, ja koen alemmuuden tunteita. Välttelen heidän katseitaan, ja hermostun heidän seurassaan, vaikka muuten itsetuntoni on ihan hyvä. Tuntuu, että täytyisi olla erityisen itsevarma ja upea tyttö saadakseen tyttöystävän. En ole erityisen kaunis, ja olen aivan kokematon. Kun olen ihastunut, en uskalla ottaa mitään kontaktia ihastuksen kohteeseen. Olen hakemassa opiskelemaan Helsinkiin ja erääseen toiseen isoon kaupunkiin, ja toivon että voisin aloittaa "uuden elämän" siellä. Miten voisin rohkeasti ilmaista suuntautumiseni alusta asti, ja tutustua muihin ei-heterotyttöihin? Toisaalta, haluasin olla jo nyt rehellinen kaikille kavereilleni. Kaikki tätä yhtä lukuunottamatta ovat suvaitsevaisia, joten varmaan vain panikoin turhasta.
Lue vastaus
Moi, olen 17 vuotias tyttö jolla on suuria kysymyksiä mielessä. Olin 14 kun menetin ensisuudelmani tytölle, tyttö on edelleen paras ystäväni. Kieltäydyin silloin asiasta puhumasta ja se varmaan on unohdettu tapaus, mutta viime aikoina se on saanut mielessäni kysymyksen heräämään, olenko ehkä sittenkin lesbo tai bi. Olen seurustellut kahden pojan kanssa, mutta omaan jonkinlaista mielenkiintoa myös tyttöjä kohtaan, en vain tiedä uskallanko kokeilla suhdetta tytön kanssa etten loukkaa tyttöä jos se ei olekaan minun juttuni. Miten voisin saada selkoa seksuaalisuuteeni? Pelkään myös että jos en ole hetero etten saa hyväksyntää muilta ihmisiltä..
Lue vastaus
Hei! Olen 19-vuotias tyttö, ja en tiedä olenko kiinnostunut miehistä. Itse asiassa tuo oli oikeastaan aika lievästi sanottu, paremmin voisi sanoa, että vihaan miehiä. Olen nähnyt pienenä kaikenlaisia prinsessaleffoja, joissa uljas prinssi tulee hakemaan pois pulasta avuttoman prinsessan. Itse sairastan masennusta, ja tuollainen "pelastuminen" seurustelun myötä olisi aivan kamalan oksettava, etten kestä sitä ajatella.

Mielestäni monetkin naiset ovat söpöjä. En kuitenkaan pidä miehiä kiinnostavina tai hyvännäköisinä. No, ehkä muutamaa olen jonkin verran pitänyt, mutta heissä molemmissa on ollut jotain naisellista, ja toinen olikin transu. Tykkään tyttömäisistä jutuista, kaikesta kauniista ja sen sellaisesta.

En siis ole ikinä seurustellut. Aikaisemmin olen ajatellut, että säästän itseäni avioliittoon, ja se on oikea ratkaisu. Tällä ajatuksella olen kestänyt mahdollisen ajatuksen seurustelusta miehen kanssa. Olen tahallisesti väistellyt tätä homous -asiaa, ja olen se konservatiivinen tyyppi, joka valittaa liian pienistä vaatteista ja yhteiskunnan kaameasta yliseksuaalisuudesta. Koen heteroseksin jotenkin likaisena, ärsyttävänä ja itseäni painostavana, jonkilaisena "pakkona" jota joidenkin pitäisi harrastaa vain pakosta tai sen takia kun se nyt vaan on must. Olen kuitenkin lykännyt tätä homouskysymyksen ajattelua, tuntuu, että elämässä on joka tapauksessa paljon ongelmia muutenkin. Minulle tässä tänään kuitenkin välähti, että ehkä voisi olla ihanaa perustaa naisen kanssa perhe ja adoptoida lapsia hyvään kotiin. Se saattaisi ehkä tuntua hyvältä. Eikä avioliittoonkaan silloin tuntuisi tarpeelliselta odottaa. Joka tapauksessa vihaan miehiä...

Tarinani kuulostaa oudolta ja vaikutan varmaan puolihullulta masentuneelta kiihkouskovais-lesbolta, mutta vakuutan että puhun totta. Joka tapauksessa olen tosi ahdistunut asiasta, enkä tiedä mitä tässä pitäisi tehdä.
Lue vastaus
Olen koko elämäni kuvitellut olevani täysin hetero. Kumminkaan suhteista miesten kanssa ei ole tullut mitään, ja jokainen on päätynyt eroon oman ahdistukseni takia. Olen aina fantasioinut vain naisista. Muistan 7-vuotiaana jo miettineeni kuinka kiva olisi saada tyttöystävä. Nyt kumminkin olen ihastunut naispuoliseen ystävääni, ja ihastus tuntuu aivan eriltä mitä koskaan miesten kanssa on tuntunut. Olen myös huomannut ajattelevani vain, että kunpa saisin tyttöystävän. En uskalla tehdä aloitetta kyseistä ystävää kohtaan, ja olen oikeastaan yksin tunteideni kanssa. Entä jos olen aina ollutkin lesbo? Miten ystäväni ja perheeni suhtautuisivat? Joutuisinko olemaan pitkään sinkku, sillä toisia lesbo/bi naisia on heteroita vähemmän.. Mistä voisin saada varmuuden mikä olen seksuaalisuudeltani?
Lue vastaus
Olen 25-vuotias mies(tai no, mies ja mies.. biologisesti kyllä, en koe itselläni olevan mitään sukupuolta). Seksi onnistuu sekä biologisesti miesten että biologisesti naisten kanssa, mutta kummastakaan ei tule sen kummempaa nautintoa.

Samoin parisuhteeseen kykenen molempien sukupuolten kanssa, mutta en koe sellaiselle tarvetta. Joskus itseäni tyydytän, lähestulkoon aina omaa biologista sukupuoltani edustavalla pornografialla.

Tunnen häpeää itsestäni, en tiedä oikein mikä olen, olen katkaissut välini ääriuskonnolliseen perheeseeni.

Mikä minä oikein olen?
Lue vastaus
Mä ja mun kaverit ollaan aina vitsailtu olevamme lesboja/biseksuaaleja koska käyttäydymme välillä vähän turhan läheisesti ja se on aina ollut normaalia meidän välillämme - vitsailu siis. Nyt musta on todella alkanut tuntumaan, että olen bi. Muutaman kerran olen yrittänyt kertoa siitä, mutta kaverit luulevat mun vitsailevan. Yhdelle läheisimmistä freindeistäni kerroin kerran vakavissani uskovani olevani bi, mutta hän on melko uskonnollinen, eikä ottanut mua tosissaan, vaan vaati saada tietää olenko joskus sitten ihastunut samaan sukupuoleen. No en ole kunnolla, joten kaverini katsoi mua miltei säälien ja tokaisi, että et sä sitten voi olla bi. Asia jäi siihen. Mua on jäänyt kaivelemaan tämä ja haluaisin saada heidät ymmärtämään, että olen oikeasti bi. Miten saisin heidät uskomaan? Olen yrittänyt kertoa sitä kunnolla vakavissani, yhdelle kerrallaan tai chatissa, mutta aina sama lopputulos: kaverit heittävät takaisin, että "niin hekin, kumman luo ;)" - läppänä kuten aina. Välillä tuntuu että pitäisi kohta suudella niitä ennen kuin ne uskoisivat. Ja pelottaakin se niiden uskominen vähän, sillä mikäli he uskovat, läheisimmät karsiintuvat pois, sillä heille lesboja, homoja jne. on vain televisiossa, kirjoissa ja jossakin mielikuvitusmaailmassa, ei todellisuudessa ja he suhtautuvatkin oikeasti muihin kuin heteroihin kielteisesti. Mitä teen ja miten toimin?
Lue vastaus
Oon kuusitoistavuotias, Uudellamaalla asuva nuori. Mä oon aina ollut ”kiltti tyttö” ja hyvä opiskelija, mutta mulla on ollut tosi rankkaa viime vuosina. On ollut koulukiusaamista, ahdistuneisuutta sosiaalisissa tilanteissa, läheisiä ihmisiä on poistunut mun elämästäni, äskettäin diagnosoitiin keskittymisvaikeus, eikä lista pääty tähän. Välillä tuntuu, etten enää jaksa. Kaipaan jonkinlaista neuvoa tai opastusta parissa asiassa, joissa en saa tukea muualta.

Mä olen virallisesti ja biologisesti nainen ja tyttönä mua on aina kasvatettu. Tunnen kuitenkin oloni epämukavaksi, kun joku sanoo mua tytöksi. Mun nimi ei aina tunnu omalta tai sopivalta. Naiseus on ehdottomasti lakannut olemasta itsestäänselvyys. Mä en oo ihan varma milloin tämä alkoi. Mulla on ehkä aina ollut sellainen tunne, ettei kaikki oo ihan oikein. En tunne kumpaakaan sukupuolta omakseni, tai kummankin yhtä aikaa, tai sitten jotain ihan muuta. Mä en enää tiedä.

Joinain päivinä on hauskaa laittaa meikkiä ja koruja ja korkokengät, joskus haluan pukeutua miesten huppariin ja kurvit litistäviin urheilurintsikoihin, joskus taas parhaalta tuntuu pitää väljää neulepaitaa, josta ei ota selvää kummalle sukupuolelle se on tarkoitettu. Mä oon pitkään ajatellut, että toisinaan en vain jaksa panostaa ulkonäköön niin paljon. Nyt viime aikoina oon ymmärtänyt että mä nimenomaan haluan pukeutua välillä miehekkäämmin, välillä naisellisemmin ja joskus ”häivyttää” sukupuolen kokonaan pois. Eikä se rajoitu pelkkiin vaatteisiin, vaan tuntuu että myös mun tapa ajatella ja katsoa maailmaa jotenkin muuttuu näiden päivien välillä. Oon kuitenkin tosi ujo ja hiljainen eikä tämä ”sukupuolen vaihtuminen” ilmeisesti näy ulospäin. Musta myös tuntuisi paremmalta, jos mua kohdeltaisiin poikana silloin kuin haluan, tyttönä kun haluan ja jonain muuna kun niin haluan. En kuitenkaan uskalla sanoa mitään kellekään, ja tällaiset ajatukset tuntuvat jollain lailla itsekkäiltä ja ”diivailulta”.

Mulla on tosi huono itsetunto. Mä en voi lakata ajattelemasta, että mun kaikki ongelmat on keksittyjä tai johtuvat siitä että mä olen jotenkin huono ihminen. Tai että mä vaan teeskentelen ongelmaista saadakseni huomiota. Tiedän kärsiväni jonkinlaisesta ”huijarisyndrooman” tapaisesta yhden jos toisenkin asian suhteen, mutta mun on vaikea tietää milloin tunteeni ja ajatukseni itsestäni ovat järkeviä ja aiheellisia. Mä en voi uskoa olevani oikeasti joku transgender tai transvestiitti tai genderfluid tai jotain, vaan sen täytyy olla jotain huomionkipeyttä taas, tai tekosyy sääliä itseäni. Musta tuntuu, ettei mulla ole edes oikeutta olla mitään muuta kuin cis. Oon pyöritellyt näitä asioita päässäni aika pitkään, etsinyt netistä tietoa ja muiden ihmisten kertomuksia itsensä etsimisestä ja löytämisestä, mutten ole saanut siitä paljoakaan irti.

Mä joskus ala-asteella huomasin ihastuvani ennemmin tyttöihin kuin poikiin. Vaihdoin käsitykseni seksuaalisesta suuntautumisestani heterosta biksi. Muutama vuosi myöhemmin tajusin, etten välitä miehistä romanttisessa tai seksuaalisessa mielessä juuri lainkaan. Totesin olevani lesbo. Sitten ihastuin erääseen tuntemaani transpoikaan. Nykyään koen, että voin naisten lisäksi tuntea vetoa eri tavoin sukupuoltaan ilmaiseviin henkilöihin, tai ehkä toisin sanottuna joihinkin ihmisiin, jotka eivät ole cis-sukupuolisia. En tiedä onko mitään sanaa tai ytimekästä tapaa ilmaista nämä tunteet, eikä kai välttämättä ole mielekästä väkisin laittaa nimilappua kaikelle.

Mä tiedän, että jos mä annan itseni ajatella vapaasti, ihastua kehen sitten ihastunkin, käyttäytyä ja pukeutua niin kuin parhaalta tuntuu, se tekee musta ehjemmän ja vahvemman ihmisen. En kuitenkaan uskalla tehdä niin avoimesti, enkä aina edes oman pääni sisällä.

Oon ollut aina kaapissa, enkä näe sieltä mitään tietä ulos – käsitysteni muuttuminen koko ajan, se, ettei mulla ole mitään kunnollista kaiken kattavaa nimeä tunteilleni ja yleisemmin omista tunteista puhumisen vaikeus tekevät kaikesta ulostulosta mahdotonta. En näe ulostuloa itsessään mitenkään tarpeellisena eikä mulla ole mikään kiire kaapista ulos, mutta jos pysyn siellä, en voi puhua näistä murheista kenenkään kanssa enkä saada läheisimpiäni ymmärtämään millainen oikeasti olen. Se on valtava kynnys jota en uskalla ylittää.

Mä oon tavannut säännöllisesti koulupsykologia, mutta en pysty puhumaan näistä asioista hänen kanssaan. Perheellekään en oikein uskalla kertoa, tai kavereille. En kuitenkaan haluaisi olla yksin näiden tunteideni ja epävarmuuteni kanssa.

Tiivistettynä: En tiedä, mikä olen. En uskalla puhua asioistani muille. En uskalla olla oma itseni. Enkä uskalla elää.
Lue vastaus
Olen lesbo, vanhempani eivät tiedä siitä. Minua ahdistaa kun en voi puhua heille siitä. Olisin valmis puhumaan mutta en löydä sanoja. Jo omassa päässä kuulostaa kaikki mahdolliset keskustelut tyhmältä. Tiedän ettei heillä ole mitään homoja ja lesboja vastaan . En vain osaa aloittaa.
Lue vastaus
Olen aina tiennyt pitäväni sekä miehistä että naisista. Olen ollut asiasta avoin myös aviomiehelleni ja hän on asian kanssa ihan sujut. Suhteemme on kestänyt 10v. ja se on onnellinen. Meillä on lapsia ja eletään ns. ruuhkavuosia. Viimeisen parin vuoden aikana jostain syystä kiinnostukseni naissukupuolta kohtaan on yks kaks noussut pintaan. Ainahan se on ollut olemassa, mutta syystä tai toisesta minua on alkanut kovasti harmittamaan, etten ole saanut kokea ns. romanttista parisuhdetta naisen kanssa. Reilu vuosi sitten sovittiin mieheni kanssa avoimesta suhteesta puolin ja toisin. Haluaisin kokea naisen kanssa muutakin kuin seksisuhteen ja mieheni on näyttänyt sellaisellekin mahdollisuudelle vihreää valoa, kunhan aikani riittää myös meidän parisuhteelle.

Olen siis käytännössä vapaa kokeilemaan jopa suhdetta naiseen. Minua kuitenkin hieman pelottaa. En halua satuttaa miestäni, saati itseäni. Lisäksi mietin toteutanko juuri sitä klisettä, mihin biseksuaalit usein liitetään, että olemme ahneita, emme osaa päättää tai vain välivaiheessa ennen kunnollista kaapista ulostulemista. Toisaalta asianhan ei pitäisi kuulua muille, kun olemme tästä mieheni kanssa sopineet ja keskustelumme on avointa ja aktiivista. Nyt mietin että miten tästä eteenpäin?
Lue vastaus
Moi. Olen n. 50 tamperelaismies jolla oma itsenäinen elämä on oikeastaan vasta alkutekijöissä. Silloin kun perheen lapset yleensä lentävät maailmalle ja itsenäistyvät, sairastuin psyykkisesti. Suurin virheeni elämässäni on ollut siis se, etten aloittanut itsenäistymistä, vaan annoin tilanteen junnaavan paikoilleen ja asuin vanhempieni kanssa.

Äiti kuoli 7 v. sitten, jonka jälkeen minusta tuli vaivihkaa vielä vanhentuvan isäni omaishoitaja! Paloin käytännöllisesti loppuun tuossa työssä, kunnes se päättyi tämän vuoden alkupuoliskolla. Kesäkuusta lähtien olen asunut vasta omassa asunnossa ja pyrkinyt aloittamaan itsenäistymistä.
Tämä ei ole sujunut ongelmitta, sillä olenhan samalla mielenterveyskuntoutuja. Ja otsikko kertoo nyt sen mihin tarvitsisin vertaistukea tms. Onneksi elämässäni alkoi tapahtua 2-3 kk sitten tiiviimpää tukea mielenterveyspalveluissa, jossa tuki-hlö oli ajatuksiltaan hyvinkin liberaali. Sain siitä välittömästi ajatuksen etsiä kumppania jolta voisin saada etenkin läheisyyttä, kanssakäymistä, ystävyyttä ja hellyyttä!

Kerro Sinä, SETAn tuki-hlö, miten tätä tilannetta voisi alkaa purkamaan. Kiitos!
Lue vastaus
Moi, oon 23 vuotias homo poika jota on ruvennu vaivaamaan kauheasti poikaystävä asiaku oon aatellu, toivonu ja haaveilu jo pitkää omasta poikaystävästä ja jätkiä kohtaan kiinostus onkin aivan valtava, mutta ongelmana onkin se, että mistä minä voisin lähteä ettimään tälläistä seuraaku netistä sitä on vaikea ettiä ja löytää, tiiän kyllä, että on olemassa homo baareja, mutta ne ei minua oikein kiinosta, homo kahvilat voisi kiinostaakkin, mutta päästäkseni homo kahvilaan minun pitäisi matkustaa täältä maalaiskylästä johonkin kaupunkiin, tässä on se toinen ongelma ja ongelmana on myös se, että olen kaapissa ja enkä halua, että minun seksuaallinen suuntautuminen leviää koko kylän tietoon. Olen ollu qruiseri jäsenenä, mutta poistin tunnukseni sieltäku kyllästyin ja turhauduin siihen sivustoon ja sen sivuston tarjontaan, lisäksi ongelmana on tämä minun ujpus ja arkuus, ni senkin takia minun on hyvin vaikea tutustua uusiin ihmisiin varsinkin jätkiinku jännitän ja pelkään osittain niitä tän mun seksuaallisen suuntautumiseni takia, mutta toiveena olisi kumminkin löytää ja saaha omapoikaystävä, johon mä voisin ja pystysin tukeutumaan ja turvautumaan ja jota mä saisin ja voisin pitää hyvänä.
Lue vastaus
Olen 13v poika (kohta 14) ja tunnen olevani homo. En koe syytä tulla kaapista ulos, koska ei heteroillakaan ole siihen mitään erikoista tarvetta. Toisaalta haluisin keskustella asiasta jonkun kanssa. Haluaisin olla kotona avoimesti homo, että pystyisin olemaan avoimempi. Pari kertaa on kaverien ja perheen keskuudessa on lipsahtanut tällasta et "ei hemmetti ku on muute hyvännäköinen jätkä". Näistä kommenteistani on sitte tentattu ja olen joutunut selittelemään jotain valheita koska en uskalla kertoa homoudestani, koska jatkuvasti päähäni tulee ajatus "olenko liian nuori tulemaan kaapitsa ulos" mutta sitten mietin että ei heteroksi tarvitse mitään "julistautua" koulussa ihmettä on myös herättänyt kun olen puolustanut jatkuvasti homoksi ja transuksi haukuttua poikaa. Pelkään vain että minua alettaisiin kiusaamaan koulussa jos puhuisin homoudestani. Haluaisin myös tutustua muutamin mukavalta vaikuttaviin tyttöihin ihan vaan kaverina mutta heti syntyy oletus että on tyttöystävä hakusessa. Toivon että tähän viestiin vastattaisiin ja kiitän jos luette tämän viestin.
Lue vastaus
Olen naisen kanssa naimisissa oleva nainen. Oma perheeni on hyväksynyt nykyisen parisuhteeni (olen vähän "myöhäisherännäinen", nyt 35-v. ja ensimmäinen suhde naisen kanssa) mukisematta ja toivottanut naisystäväni lämpimästi tervetulleeksi. Ongelmaksi ovat muodostuneet puolisoni vanhemmat. He ilmeisesti viimeiseen saakka toivoivat, että kaksikymmpisestä asti lesbona elänyt tyttärensä kuitenkin ottaisi miehen. Nyt kun rekisteröimme suhteemme, tämä toivo romuttui.

Vanhemmat eivät ole suoraan aggressiivisia, mutta meidät jätetään usein kutsumatta, suhdettamme salaillaan muilta sukulaisilta ja minun annetaan usein pienin keinoin ymmärtää, etten ole tervetullut. Tämä on alkanut jurppia minua oikein urakalla, eikä oikein enää huvittaisi lähteä puolisoni perheen yhtään mihinkään tapaamisiin. Puolison sisko hyväksyy meidät täysin, mutta jostain syystä vanhemmat eivät vain pääse asiasta yli. Itse olisin ihan valmis katkaisemaan välini heihin, mutta puolisoni osalta asia ei tietenkään ole niin yksinkertainen. Minun leipääntymiseni tilanteeseen ei helpota tunnelmia, mutta olen kyllästynyt nöyristelemään näitä idiootteja. En haluaisi asettaa puolisoani tilanteeseen, jossa hänen olisi valittava minun ja vanhempiensa väliltä, mutta mittani alkaa olla täysi. Mitä pitäisi tehdä?
Lue vastaus
Elämää olisi vielä liki puolet jäljellä, mutta olen ajan myötä ajautunut tilanteeseen, elämään täysin vailla seksuaalista elämää. Taustassani on lapsuuden aikaista seks.hyväksikäyttöä, jota olen yhden jakson käsitellyt terapiassa. Ongelmaksi koen epäselvyyden itsessäni, mikä loppujen lopuksi olen, seksuaalisessa mielessä. Olen ollut pitkässä liitossa miehen kanssa, lapset jo aikuisia, eronnut ja eron jälkeen tutustunut omaan sukupuoleen kahden naissuhteen kautta. Päätyen tähän elämään täysin ilman läheisyyttä. Tämä ei tunnu kuitenkaan tyydyttävältä elämältä.

Ongelmaksi koen, etten rohkene luottamukseen jota oikea suhde vaatii onnistuakseen. En oikein tiedä kuinka tästä tilanteesta pääsisi selvemmille vesille. Treffipalstoille minusta ei ole ennen kuin tilanteeseen tulee selkeyttä. Yksinkään ei ole hyvä. Tuntuisi nurjalta toista kohtaan, jos alkaisin suhteen, kun tässä olotilassa en kykenisi kuitenkaan antamaan enkä ehkä kokemaankaan mitä suhteessa koetaan puolin ja toisin. En oikein tiedä mistä suunnasta löytäisin jonkinlaista apua tähän tilanteeseen.
Lue vastaus
Olen töissä seurakunnan leirikeskuksessa. En ole uskaltanut töissä sanoa sanallakaan että olen mikä olen. sukulaiset ja kaverit kyllä tietävät. mitä minun pitäisi tehdä? Työpaikan menettämisenpelossa en ole asiasta maininnut puolella sanallakaan
Lue vastaus
Alle kouluikäisenä 6v, lasten samanikäisten välinen housut pois sidontaleikki joka tuotti jonkinlaista tyydytystä. Seurustellut nuorena ja vanhempana vain naisen kanssa, aviossa..
20v liiton jälkeen tuli ero, osa syynä sexin puute jotahalusin, sekä alastonkuvat itsestä ja treffien haku feikkinä n/m.
Pääasiassa suhteet naisiin. mutta katselen melkein vain homopornoa. käyn joskus anonyyminä tapailemassa miehiä gruisaillen. haen fyysistä kontaktia en henkistä yhteyttä. Asia häiritsee sillä seurustelen naisen kanssa. En voisi kuvitella suhdetta mieheen.
miten ihmeessä saisi tasapainon.
Lue vastaus
Moi!
Omassa seksuaalisessa suuntautumisessani turhauttaa ja ahdistaa aika ajoin monikin asia, mutta tämä ahdistaa varmaankin eniten: Tykkään välillä tytöistä, välillä pojista. Ei siis ongelmaa? Olen biseksuaali?
En kuitenkaan koe biseksuaali- termiä omakseni. Kaiken lisäksi, (asia jota en mielelläni haluaisi myöntää itselleni) tunteeni tyttöjä kohtaan ovat paljon voimakkaampia, niin romanttiset kuin seksuaaliset. Naisiin ihastuminen tuo myös muutkin tunteet vahvempana: ahdistuksen ja epävarmuuden...

Poikien kanssa on kevyttä, helppoa ja kaikki käy nopeasti. Tuntuu, että kun on tutustunut yhteen poikaan, tuntee jo ne kaikki kokonaan. Tarkoittaako tämä sitä, että olen lesbo?

Tasaantuuko tämä seksuaalisen suuntautumisen alituinen muutos ja epävarmuus joskus? Tiedän, että pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kun on, mutta silti tahtomattani usein toivoisin että olisin joko hetero tai homo, ettei tarvitsisi koko ajan hämmentyä itsestään.
Lue vastaus
Hei. En tiedä tuleeko tästä viestistä esiin mitään kysymystä. Olen 21-vuotias tyttö joka pitää tytöistä. Kaapista olen tullut ulos parin viime vuoden aikana lähimmälle perheelleni ja ystävälleni, ja ennen kaikkea itselleni, olen kai siis jo voiton puolella. Muille en koe edes tarvetta kertoa. Ongelmanani on etten tiedä mitä tehdä tästä eteenpäin. Olen hyvin hyvin yksityinen ihminen ja pidän asiani ominani tai pienen piirin sisällä. Tämä haittaa arvatenkin uusiin ihmisiin tutustumista. En ole koskaan esimerkiksi seurustellut. Haluaisin kuitenkin päästä sisään "homopiireihin", jos niin nyt voi sanoa, sillä vaikka läheiseni hyväksyvät minut minuna, he eivät tietenkään heteroina ymmärrä kaikkia tunteitani tai ajatuksiani. Kaipaan jonkinlaista vertaistukea etten tuntisi olevani yksin. En koskaan saa kerättyä tarpeeksi rohkeutta soittaakseni johonkin setan neuvontanumeroon tai mennäkseni setan nuorteniltoihin, koska tiedän meneväni lukkoon sen kaltaisissa tilanteissa. Pelkään että minun pitäisi noissa tilanteissa paljastaa jotain intiimiä itsestäni täysin tuntemattomille ihmisille, enkä pidä siitä ajatuksesta ollenkaan. Tämän viestinkin kirjoittaminen tuntuu epäluonnolliselta, enkä ole ollenkaan varma tulenko koskaan lähettämään tätä. En pidä avun pyytämisestä mutten todellakaan tiedä mitä tehdä. Tunnen itseni yksinäiseksi näiden asioiden suhteen ja tämä tunne on alkanut eristää minua myös muista ihmissuhteistani. Tiedän olevani vielä nuori mutta on vaikeaa katsoa täysin sivusta kun muut ympärillä alkavat ottaa askeleita syvempään sitoutumiseen ja itse olen vielä peloissani lastenkengät jalassa. Kysymykseni voisi siis kai olla, mistä löytää rohkeutta ottaa seuraava askel ja mikä se seuraava askel voisi olla? Seurustelu ei välttämättä ole se mitä juuri nyt etsin, vaan jonkunlainen yhteys ihmisiin. En tiedä osaako kukaan vastata tällaiseen kysymykseen, mutta ehkäpä minulle onkin tärkeämpää tämä yhteydenotto kuin tyhjentävän vastauksen saaminen. Kiitos joka tapauksessa tämän viestin lukemisesta ja hyvää loppu päivää sille joka tämän sattuu näkemään. :)
Lue vastaus
Olen tuore 20 -vuotias jätkä. Asustelen Kotkan liepeillä. Tajusin vasta muutamia kuukausia sitten, että olen panseksuaali. Kerroin asiasta muutamille kavereilleni jotka tiesin luotettaviksi ja mahtaviksi ihmisiksi. He hyväksyivät minut ja olin todella iloinen siitä! Nyt olen kuitenkin todella surullinen.

En kykene kertomaan perheelleni ja tuntuu vain että elämästäni puuttuu ihmisiä. Haluaisin tavata muita samanhenkisiä ihmisiä. Minua helpottaisi suuresti jos saisin uusia ystäviä ja samassa tilanteessa painivia ihmisiä ympärilleni. En vain tiedä miten jatkaa tästä eteenpäin..... Kuitenkin on hienoa että tiedän itse oman suuntautumiseni.
Lue vastaus
Olen juuri lukion aloittanut nuori nainen, joka määrittelee itsensä bi-seksuaaliksi. Olen kuitenkin viimeaikoina alkanut pohtia, olisiko mahdollista, että olisin lesbo. Asia aiheuttaa minulle ahdistusta, sillä olen suunnitellut tulevani kaapista perheelleni (ainakin äitini hyväksyy homoseksuaalisuuden täysin) ja haluaisin kyetä kertomaan tarkalleen seksuaalisen suuntautumiseni.

Ongelmaksi muodostuu se, että ihastun miehiin, mutta seurustelun aloitettuani totean, etteivät he olekkaan sellaisia, kuin kuvittelin. Olen huomannut, haaveilen miesteni käyttyätyvät, kuten naiset käyttäytyvät, mikä tappaa kiinnostukseni heihin. Fantasioin kuitenkin miehistä, ja kiihotun heistä eroottisesti, vaikka tunteeni kohdistuvat naisiin.

Ymmärrän, että seksuaalisen suuntautumiseni (tarkoitan sitä termiä, millä itseäni kutsun) määrittelen viimekädessä minä itse, mutta haluaisin silti tietää, kokevatko muutkin homoseksuaalit samankaltaisia tunteita, vai olenko sittenkin bi-seksuaali.
Lue vastaus
Hei! Haluaisin kysyä paria mieltäni askarruttavaa kysymystä.

1. Ohimenevä vaihe?

Olen seurustellut puolitoista vuotta minua kaksi vuotta vanhemman tytön kanssa ja olemme tosi onnellisia. Välimatka on pitkä ja näemme harvoin. Olen kuullut usein kuinka nuorena moni on saattanut ihastua samaa sukupuolta edustavaan henkilöön ja mietin, että onko tämä vain ohimenevää?
En tiedä onko hölmöä puhua rakkaudesta, mutta rakastan kyllä tätä henkilöä todella paljon ja joskus ajattelen, että kuinka pitkä tulevaisuus meillä voi olla. Onko siis tämä vaihe ohimenevä?

2. Kaapista ulos tuleminen

Olen kertonut suhteestamme ainoastaan siskolleni, sekä kolmelle ystävälleni ja he ovat ottaneet asian hyvin. Mielessäni on käynyt monta kertaa, että mitä muut sanoisivat ja kaikista eniten pelottaa kerhoa vanhemmilleni. En yhtään tiedä miten he voisivat suhtautua.
Eräs ystäväni on myös sanonut vihaavansa homoja ja lesboja ja kertoo kuinka hän ei olisi enää ystävä sille, joka olisi homo tai lesbo. Muut ystäväni ovat sanoneet avoimesti että he hyväksyvät homot ja lesbot ja kaikki muutkin sellaisina kun ovat. Mutta en vaan voi kertoa, koska pelkään että he hylkäävät minut tai pelkäävät että ihastun heihin.
Tyttöystäväni ei ole kertonut vanhemmilleen ja hänen ystävilleen tämä salaisuus tuli julki toiselta hänen lesboystävältään. Niinpä pelkään kertoa vanhemmilleni seurustelevani kyseisen ihmisen kanssa, koska he voisivat kertoa siitä tyttöystäväni vanhemmilleni, jotka ovat homovastaisia.
Mietin myös, että mitä sukulaiseni sanoisivat.

3. Halailu ja pussailu

En ole koskaan suudellut ketään ja monien mielestä se kuuluu suhteeseen. Totta puhuen niin minunkin mielestäni, mutta tyttöystäväni kanssa olemme pitäytyneet vain käsikkäin kävelyssä ja halaamisessa. Puhumme usein kuinka haluaisimme vain halailla ja katsella elokuvaa yhdessä mutta aina kun tapaamme mitään ei tapahdu. Jälkeenpäin tyttöystäväni kertoo kuinka olisikin halunnut suudella minua, mutta ei uskaltanut. Mietin miten uskallan tehdä aloitteen?
Lue vastaus
Hei, olen siis nyt 16 vuotias tyttö ja olen ihan hukassa oman suuntautumiseni kanssa. Tiedän, että nuoruudessa sitä seksuaalisuutta vielä etsitään, mutta tarvitsisin ulkopuolisen näkökulmaa tähän asiaan. Elikkäs olen alkanut miettiä minun oleva lesbo, koska miesten sijasta katson naisia ja olen kovin kiinnostunut naisista. Minulla on ollut eräänlaisia "vaiheita" aikaisemmin jolloin olen kiinnostunut naisista, mutta olen pakottanut itseni lopettamaan naisten katselun, pitämään miehistä. Tähän toimimiseen on vaikuttanut minun aiemmat parhaat ystävät, jotka olivat minulle kaikki kaikessa mutta he olivat kovin tiukkakatseisia seksuaalivähemmistöjä kohtaan. Tuo "vaihe" on tullut aina silloin tällöin takaisin mutta nyt tuntuu etten voi pakottaa itseäni lopettamaan tätä. Siis ei minulla ole mitään lesboja tai muita seksuaalivähemmistöjä vastaan, ennemmin pelkään muiden reaktioita tähän asiaan; olen tullut niin monesti hylätyksi etten halua enää joutua siihen tilanteeseen.

Toinen perusta on, että tavallaan pelkään miehiä. Läheisyys miesten kanssa pelottaa ja ahdistaa minua aivan suunnattoman paljon, junan eteen hyppääminenkin houkuttaisi enemmän. Siis kyllähän pidän joitain harvoja miehiä seksikkäinä ja hyvännäköisinä, mutta jos heidän kanssaa pitäisi seksiä harrastaa tai sitoutua niin se ei houkuttele yhtään. En voisi kuvitella itselleni miestä rinnalleni ja tavallaan tuntuu etten haluasikaan, lapsista puhumattakaan. Naisen puolestaan voisin kuvitella, mutta ajatus läheisyydestä, parisuhteesta tai sitoutumisesta ahdistaa ja pelottaa muttei niin paljoa, eikä se herätä minussa mitään itsemurhatuntemuksia, toisin kuin miesten suhteen. Joten voisiko olla mahdollista, että olisin lesbo vai onko tämä jotain aivan muuta?
Lue vastaus
Päätin nyt sitten minäkin kirjoittaa tänne aikani lueskeltua muiden kirjoituksia. Olen 25-v mies. Seksiä en ole harrastanut naisen enkä miehen kanssa, ja parisuhteessakin olin ainoastaan 19-vuotiaana naisen kanssa joka päättyi melkein viikon jälkeen.

Viime vuosina olen alkanut epäilemään seksuaalisuuttani. Vaikka kiihotunkin naisten kuvista, kiihotun myös miesten kuvista, sekä olen jo ainakin vuoden ajan fantasoinut parhaasta (miespuolisesta) ystävästäni. Hänelle olen paljastanut että saatan ehkä olla biseksuaali, mutta en enempää.

Vaikka pidänkin naisista, minun on todella hankala kuvitella olevani intiimisti heidän kanssaan, miesten suhteen tässä taas ei ole mitään ongelmaa. Olisin siis paljon mieluummin miehen kuin naisen kanssa Ystävilleni en uskalla kertoa, vaikka osa heistä onkin homoja tai biseksuaaleja. Pelkään että eniten he eivät minua hyväksyisi, koska olen aina mieltänyt itseni heteroksi. Voiko ihmisen seksuaalisuus muuttua vielä tässä vaiheessa, vai olenko vain päästäni sekaisin?

Jos homo olen, niin en tiedä mistä seuraa mahdollisesti löytäisin. Asun pienellä paikkakunnalla, eikä läheisessä kaupungissa ole yhtään homobaaria, enkä luota siihen että deittisivustoilta löytää mitään muuta kuin irtosuhteita. Ja kukapa haluaisi olla kokemattoman kanssa, sukupuolesta riippumatta?

Kiitos että jaksoit lukea koko viestin (:
Lue vastaus
Olen 20 vee, olen nainen/tyttö. Naiseksi identifioituminenkin tuntuu välillä oudolta, mutta trans en ole. Yleensä elämä on kivaa, on monta tapaa olla ihminen ja tiedän että voin olla oma itteni kaikissa porukoissa missä liikun.
Koska pukeudun "poikien vaatteisiin" tai neutraalisti, mua luullaan usein nuoreksi pojaksi, tai sitten kysytään että kumpi olen. Sinänsä mua ei kommentointi haittaa, mutta kieltämättä ahdistaa silti välillä aika pahasti. Mikä mä olen, mitä mä olen, jos mut jatkuvasti luokitellaan ns. väärään sukupuoleen enkä itekään tiedä mitä haluan. Peilistä tuijottaa takaisin kummallinen eksyksissä oleva hyypiö.
Tässä iässä moni muodostaa parisuhteita, mä en seurustelua tai seksiäkään kaipaa vielä, mutta tulevaisuus tällä elämän osa-alueella näyttää jotensakin toivottomalta. Kiinnyn ja kaukoihastun jatkuvasti hieman itteäni vanhempiin naisiin. Pelkään irrationaalisesti, että tämä taipumus samoin kuin se miten sukupuoltani ilmaisen on seurausta lapsuuden kokemuksista tai vääränlaisista esikuvista tai vastaavaa- pelkään että olen jotenkin vinoutunut jossakin elämäni vaiheessa. Kai mä muuten yrittäisin olla nätti enkä haikailisi leveämpien hartioiden perään. Kai mä muuten haluaisin poikaystävän enkä toivoisi että se yks naispuolinen työkaveri hymyilis mulle taas. Näistä ajatuksistani en viittis kertoa kavereilleni, koska he ovat niin suvaitsevaista porukkaa.
Lue vastaus
Olen 26 vuotias perheenäiti joka on aina tiennyt tykkäävänsä myös tytöistä. Minua on haukuttu ala-asteelta asti lesboksi ja huoraksi, samaa jatkui yläasteelle asti. En ole ikinä oikein osannut olla tyttöjen seurassa. Kavereitakin minulla on enemmän poikia ollut aina. Asuin sijaisperheessä jossa seksi ja seksuaalisuus olivat suuri tabu, itsetyydytys väärin ja sairasta jne. Olen ollut ainoastaan miesten kanssa ja yrittänyt todistella kaikille olevani umpihetero. Olen aina ollut epävarma itsestäni ja seksuaalisuudestani kokemustenpuutteen takia. Kerroin nykyiselle miehelleni pari vuotta sitten mieltymykseni naisiin ja hän vaati päästä leikkeihin mukaan jos joskus aion kokeilla, mutta en missään tapauksessa saa kokeilla liittomme aikana. Miksi hän oli näin ilkeä?

Haluaisin kokeilla seksiä naisen kanssa mutta minulla ei ole aavistustakaan kuinka naisia lähestytään ja mitä tulisi tehdä..?. Olen nyt parin vuoden aikana tullut enemmän ja enemmän sinuiksi itseni ja seksuaalisuuteni kanssa, pystyn ääneen myöntämään vaan en tiedä mikä olen. Näen ihmiset ihmisinä, en luokittelee sukupuolen mukaan, mutta miksi näen naiset niin hankalina ja jotenkin pelottavia? silti kiihotun ja haaveilen suhteesta ja seksistä naisen kanssa.. mieltäisin itseni bi-seksuaaliksi koska myös miehet saavat minut syttymään, mutta voinko sanoa itseäni bi-seksuaaliksi vaikken ole naista ikinä kokenutkaan? Mistä tiedän ettei naiset ole vain joku fantasia? miksi näen naiset ilkeinä ja ikävinä ihmisinä, vaikka silti tunnen suurta mielenkiintoa heitä kohtaan? Olenko itse vain niin epävarma että karkoitan muut sillä pois?
Lue vastaus
Olen pitkässä parisuhteessa oleva nainen, joka on viimeaikoina huomannut, ettei olekaan hetero, kuten on aina kuvitellut. Ongelmana on, mikä sitten olen?

Tiedän, ettei kategorisoinnilla niin ole merkitystä, mutta itseäni se auttaisi ymmärtämään mitä on tehtävä nykyisen parisuhteeni kanssa. Voiko ollakin, että hiljaiselo makuuhuoneessa on johtunut peiton alle jääneestä seksuualisesta suuntautumisestani, eikä parisuhteen muista ongelmista? Vai voisiko kiinnostus naisia kohtaan olla vain mukava lisä elämään, jota ei tarvitse tuoda konkretiaan, sillä elän kuitenkin pohjimmiltaan hyvässä parisuhteessa miehen kanssa, vaikka nyt onkin vaikeaa?

Tämän parisuhteen kannalta ongelmallisinta on, että olen alkanut epäillä, voinko ollenkaan muodostaa ei-kaverillista parisuhdetta miehen kanssa. Tai onko tämä on vain sitä, että pitkän parisuhteen aikana olemme hieman etääntyneet ja alkuhuuma on mennyt ohitse?

Ehkäpä toisaalta pohdintani liittyy seksuuaalisen suuntautumisen koostumukseen. Itse koen, että se on monisyinen ja henkilökohtainen kokonaisuus, johon liittyvät hellyys, romantiikka, fantasiat ja ihan käytännön halut. Koska olen parisuhteessa, voinko päästä perille omasa suuntautumisestani? Miten? Mitä asioita tulisi pohtia? (Meidän suhteessa ei hyväksytä toisia kumppaneita, enkä usko, että fantasiat tai hetken ihastuksen tunteet suoraviivaisesti tarkoittavat, mihin sukupuoleen voisin rakastua.)

Voi, kun olisikin helppo rasti-ruutuun kysely, jolla oman suuntautumisen prosentiosuudet selviäisi
Lue vastaus
Minä katselen kuvia ja videoita joissa on isoja miesten kulleja haluaisin imeä miehen kulkija minulla on tyttö ystävä eikä hän tiedä tästä.mika
Lue vastaus
Olen 18-vuotias tyttö. En ole koskaan seurustellut, mutta ihastunut olen ollut sekä tyttöihin (enimmäkseen) että poikiin. Kaikki ystäväni tietävät seksuaalisuudestani, mutta vanhempani ja sisarukseni eivät ja se ahdistaa minua. Tällä hetkellä tuntuu selvältä, että tulevaisuudessa seurustelisin ja perustaisin perheen naisen kanssa. Mutta ongelmani on se, että jos nyt sanon vanhemmilleni pitäväni enemmän tytöistä ja sitten tulenkin seurustelemaan pojan kanssa, onko se turhaa? Muuttuuko heidän käsityksensä minusta turhaan? Toisaalta myös se, etten voi olla täysin oma itseni saa minut ahdistumaan. En tiedä miten toimisin...
Lue vastaus
Olen nuori 18-vuotias tyttö jonka pää on aivan pyörällä. Ajatukseni ovat sekaisin ja tunne saa aikaan hirveää ahdistusta. Minulla on ollut useita yhden illan juttuja ja yksi pidempi seurustelusuhde, en kuitenkaan ole koskaan saanut orgasmia seksiä harrastaessa. Rakkauden kaipuu ja miehiin ainainen pettyminen on tuonut uusia ajatuksia mieleeni.

Olen aina 'pelännyt' olevani lesbo mietin jopa pienenä että tekisin itsemurhan jos näin kävisi. Olen siis kasvanut hyvin rasistisessa perheessä. Jotenkin olen kuitenkin huomannut kauniiden naisten saamaan pääni kääntymään ja ajatus seksistä naisen kanssa kiihottaa. Pitkään aikaan en kuitenkaan seksiä ole harrastanut ja hellyyden tarve on kova.

Äitini on suhteessa naisen kanssa ja jotenkin kuvittelen seksuaalisuuden olevan perinnöllistä. En halua olla tämän kaltainen enkä elää parisuhteessa naisen kanssa. Tahdon miehen, silti mietin näitä seksuaalisia haluja päivittäin. Mietin kuinka en tule koskaan rakastumaan kehenkään mieheen en pääse naimisiin saatikka saa lapsia. Itken tätä joka päivä ja rukoilen tunteen häviävän.
Lue vastaus
Minulla on ollut paljon naissuhteita ja seksiä heidän kanssaan. Fantasiatasolla myös miehet kiihottaa. Jään koukkuun kuviin joissa esiintyy miesvartaloita. Olen kokeillut muutamia kertoja miehen kanssa seksiä. Aktin jälkeen kiinnostukseni on laantunut. Masturboin kuitenkin usein miesten kuvilla. Käytännön tilanteissa olen kuitenkin pihalla. Saan naisten kanssa orgasmin ja haluaisin olla pelkästään naisten kanssa - mutta välillä gayimpulssifantasiat iskee. Mikä olen???
Lue vastaus
Olen 18 -vuotias homo joka on niin päästään sekaisin että oksat pois. Tuntuu että mun pää repeytyy kahtia, kun olen pitkään etsinyt sitä ensimmäistä poikaystävää. Kaikki heteroystävät ja muut ovat harrastaneet seksiä ja ovat olleet niin ja niin monen kanssa yhdessä ja minä en ole koskaan ollut kenenkään kanssa seurustelumielessä. En ole harrastanut seksiä ja minusta ja tuntuu että olen hukannut nuoruudestani liian paljon kaikkea niitä 'siistejä asioita'. Tiedättekö te siellä mitään paikkoja Helsingissä tai muista kaupungeista mistä löytäisi sitä oman ikäistä seuraa homoille? Oon välillä niinkin masentunut että olen jopa punninnut kivuttomimpia tapoja kuolla.
Lue vastaus