Seksuaalinen väkivalta

Hei!
Olen 20-vuotias nuori aikuinen.
Mua on mietityttänyt yksi tilanne, joka tapahtui pari viikkoa sitten kumppanini kanssa.

Kumppanini on ensimmäinen seurustelukumppanini. Ollaan oltu yhdessä vajaa vuosi.
Suhteemme on mielestäni (ja myös kumppanini mielestä) ollut tasapainoinen ja kaikinpuolin hyvä. Kumppanini on mulle tosi tärkeä ja läheinen ja olen voinut luottaa häneen tosi paljon.

Pari viikkoa sitten meillä oli riitatilanne. Tätä ennen ollaan ratkaistu erimielisyydet yms. rakentavalla keskustelulla. Mutta nyt aika yksinkertaisesta ja pienestä erimielisyydestä keskustellessa keskustelu muuttuikin huudoksi ja riidaksi ja "päättyi" siihen että kumppanini löi mua kasvoihin.
Pelästyin sitä tosi paljon ja kumppaninikin pelästyi ja pyysi heti anteeksi ja kyseli, olenko kunnossa.
Seuraavana päivänä oli poski turvonnut ja mustelmilla, sen verran kovaa hän läpsäisi.

Ollaan harastettu sellaista seksiä, jossa olen halunnut että hän mm. lyö mua.
Mutta tämähän on toki ihan eri asia ja erilainen tilanne ja mm. lyöminen on sitä mitä haluan hänen tekevän ja se on täysin suostumuksellista.

Ei olla kovinkaan paljoa puhuttu kumppanini kanssa tästä tilanteesta ja mulla on nyt todella epävarma olo.
Kumppanini on toki edelleen mulle tärkeä, mutta tämä tilanne vähensi luottamustani häneen todella paljon.
Tuntuu etten voi enää millään tavoin luottaa häneen samalla tavalla kuin ennen.
En tiedä mitä pitäisi tehdä?
Lue vastaus
Hei!
Olen 33-vuotias nainen. Vuosia seurustellut miesten kanssa. Mutta ko 11-vuotiaana ensimmäisen kerran ihastunut parhaaseen ystävääni. Olen todella huolissani, sillä vuosien saatossa paine ja tarve biseksuaaliseen parisuhteeseen tuntuu vain kasvaneen päivä päivältä. Olen tällä hetkellä naimisissa neljättä vuotta aviomiehen kanssa. Olemme avoimesti puhuneet tilanteestani ja hän on jopa antanut siunauksensa sille, että jos koen tarvetta ns. kokeilla.

En kuitenkaan tunne asiaa oikeaksi miestäni kohtaan. Olen sen verran vanhan koulukunnan edustaja, että jos alkaisinkin tutkailemaan omaa seksuaalisuuttani, ei olisi oikein pysyä naimisissa nykyisen miehen kanssa.
Seuraukset häntä kohtaan voisivat olla järkyttävät enkä haluaisi häntä satuttaa. Siksi en ole mitään asian suhteen tehnyt. Tietenkin asia on vaikea, sillä olen kasvanut kodissa, jossa homoseksuaalisuutta pidettiin pahana asiana ja olen oppinut siihen, että minunkin on oltava hetero,

Viimeisin kahden vuoden ajan asia on vaivannut minua viikoittain. Avioliitossani on muitakin ongelmia traumaattisten kokemusteni vuoksi. Seksi on lähes kokonaan loppunut, sillä se ahdistaa minua. Lisäksi ihastunut naisiin. Tälläkin hetkellä olen ihastunut erääseen opiskelukaveriini, joka ei kyllä taida ajatella minusta samoin. Mutta silti tämä kertoo, että olen jonkinlaisessa murroksessa ja olen onneton.

En tiedä, onko kyse siitä, että olen elänyt vuosikausia ahdistavassa suhteessa hallitsevaan ja alistavaan äitiin, joka vihdoin viime syksynä kuoli. Kaikesta huolimatta äiti oli minulle rakas, mutta helpotus silti tuli, kun äiti kuoli. Nyt koen olevani vapaampi toteuttamaan itseäni. Ja se helpottaa minua huomattavasti. Isänikin on löytänyt terveen parisuhteen.

Kaipaisin neuvoja tilanteeseeni ja että kuinka voisin selvittää itselleni ketään satuttamatta, että olenko biseksuaali vai kenties täysin naisiin mieltynyt (en pidä sanasta lesbo). Lisäksi huolettaa kaksi lastani - miten he suhtautuvat tilanteeseen, jos todella tajuan, että en löydä sielunkumppania miehestä vaan naisesta. Vaikuttaako se negatiivisesti heidän omaan identiteettinsä ja kokevatko he hylkäämisenä sen?
En tiedä ja siksi kyselen tässä.

Kuinka uskallan ja ennen kaikkea, kuinka löydän henkilöitä, joiden kanssa voisin tutustua omaan seksuaalisuuteeni turvallisesti?
Lue vastaus
Olen koettanut monesti kysyä eri lähteistä, että onko se pedofiliaa, jos aikuinen ja kouluikäinen lapsi leikkivät ratsastajaa ja hevosta keskenään, siten että kouluikäinen lapsi ratsastaa aikuisen selässä?
Entä se, jos kouluikäiset lapset istuu ja seisoo aikuisen selän päällä?
Lapsena leikin usein leikkejä, jossa olin hevosena ja toiset lapset ratsastivat selässäni eli
minä olin hevosena tai sitten minä asetuin vatsalleni lattialle tai maahan ja toiset tulivat sitten istumaan ja seisomaan selän päälle ja siitä tuli valtavan mukava tunne, en oikeastaan hävennyt sitä tunnetta ja voin sanoa, että pidän tuosta leikistä. Minusta tuollaiset leikit tulisi saada peruskoulujen ala-asteille ja lisäksi myöskin tanssiakin voisi
peruskoulujen ala-asteille suositella mieluummin uskonnon opetuksen sijaan. Peruskoulun uskonnon opetus on mielestäni liian ahdasmielistä ja vanhanaikaista, en heille olisi saatava enemmän seksuaalista opetusta ja tanssia, ja kaiken uskonnollisen poistaa, ja seksuaaliset leikit vapauttavat, kyllä he aikaa myöten siihen oppisivat, miten mukavalta seksi tuntuu. Itse olen alkanut ymmärtämään seksuaalisia vähemmistöjä ja sukupuolineutraaliavioliittojenkin merkityksen.
Lue vastaus
Hei,

Olen vajaa kolmekymppinen nuori nainen. Elämä on ollut kovaa, vaikkakin nyt 10 vuotta olen ollut vakisuhteessa ja meillä on kaksi lastakin.

Mut yritettiin raiskata kun olin 18v, 20 vuotiaana jouduin raiskauksen uhriksi ja sen jälkeen ollut lähinnä seksuaalista ahdistelua mm. työssäoppimisohjaajalta (avasi rintaliivejäni, kosketteli, puhui ja ehdotteli rivoja) ja harrastuskaverilta, joka on kosketellut ja nylkyttänyt väkisin seinää vasten...

Nykyään en enää osaa nauttia ns. normiseksistä. Kiihotun alistumisesta ja raiskausfantasiat pyörii mielessä. Välillä toivon, että seksuaalinen häirintä menisi pidemmälle. Toivon, että mua vahingoitettaisiin samalla. En tiedä johtuuko siitä, että raiskauksesta tuli silloin syyttämättäjättämispäätös, kun ei ollut näkyviä vammoja vai miksi näin on?

Luulisi, että normaalisti ihminen ahdistuu ja pakenee tilanteita, mutta mulla on päinvastoin. Miksi?

Mies on ottanut kovempia otteita käyttöön mm. sidontaa, anaaliseksiä, tukasta repimistä, läpsyttelyä jne, mutta kun tuntuu ettei mikään riitä: pitäisi jo hellästi kuristaa, panna väkisin, avokämmentä kasvoille, reikien venytystä jne....

Pää ihan sekaisin, mikä mun on?!
Lue vastaus
Hei!
Olen menossa pian naimisiin mieheni kanssa 8 vuoden seurustelumme jälkeen.
Olemme alkaneet seurustella kun olemme olleet 17 vuotiaita ja nyt 25 vuoden iässä olen alkanut häiden lähestyessä miettiä onko tämä oikein. Minulla oli 16-17 vuotiaana 10 eri pojan/miehen kanssa seksiä, ja olen ymmärtänyt vasta aikuisiällä, että suurin osa heistä käytti minua ihan suoraan hyväkseen silloin, kun minä ihastuin heihin kaikkiin. Olin silloin nuori ja hain hyväksyntää ja läheisyyden tunnetta, uomasin pian, että sitä sai miehiltä vain antamalla heille sitä mitä he halusivat vaikka itse olisin halunnut ainakin aluksi vaikka vain halailua ja yhdessä nukkumista. Nykyinen poikaystäväni oli myös yksi tällainen seikkailu, mutta hän sitten rakastui minuun ihan oikeasti ja rakastin sitä tunnetta että kerrankin joku haluaa kanssani muutakin kuin pelkkää seksiä... Tiedän että hänellä oli vain yksi seksikumppani ja kerta ennen minua.

Naimisiin meno ahdistaa varmaan jollain tapaa aina, mutta minua se on alkanut vaivata todella paljon. Olen alkanut miettiä itseäni ja omia halujani. Tulin juuri viikon ulkomaan matkalta, jossa olin kaverini kanssa ja kotiin tullessani tajusin etten ole kaivannut miestäni yhtään koko matkan aikana. Hän taas halusi heti illalla seksiä ja sanoi että voisi rakastella kanssani koko yön. Rakastan kyllä miestäni, mutta en oikein tunne seksuaalisia haluja häntä kohtaan. Harrastamme seksiä 1-2 kertaa viikossa mieheni tahdosta. Esitän että pidän siitä, mutta en oikeasti tunne mitään, kun hän on sisälläni. En ole koskaan saanut orgasmia pelkästään yhdynnän aikana ja nautin seksin aikana ainoastaan siitä kun koskettelen itse itseäni ja saan orgasmin ajatellen kaikkea muuta kuin miestäni.
Koen joskus pieniä ihastumisia kun näen muualla silmääni miellyttäviä miehiä, mutta kyse ei ole nyt kenestäkään muusta kuin minusta enkä halue erota kenenkään muun taika. Tiedän kyllä että ihastuminen ei kestä ikuisuutta ja että jokainen suhde laimenee joskus, mutta kun en ole esim. Koskaan edes asunut yksin ja koen että minulta on jääneet kaikki treffit ja tapailut kokonaan väliin kun aina on heti ollut seksiä. Opiskeluaikana minulla oli kämppäkaveri, ja sitten muutin jo yhteen mieheni kanssa.

Nyt olemme alkaneet suunnitella häitä ( vieläpä alun perin omasta pyynnöstäni ) ja mieleeni on tullut että haluanko sitä vain siksi että tahdon vain jotain tekemistä elämääni? Olen aina pönkittänyt elämääni ja vältellyt omaa tylsistymistäni tekemällä jonkin ison asian elämässäni. Toissa vuonna ostimme asunnon, viime vuonna otimme koiran ja sitä ennen olemme muuttaneet tai tehneet ulkomaan matkoja vähän väliä... Pelkään että häät ovat taas yksi asia, joka vähentää tylsistymistäni suhteessani. Ahdistumistani ei helpota se, että unelmien hääpukukin on hankittu ja vanhemmat, sisarukset sekä kaverit tietävät häistä....

Rakastuin kyllä mieheni aikoinaan ja olemme arvoissamme ja ajatuksissamme hyvin yhteneväisiä ja järkeviä. Meillä on molemmilla hyvät työpaikat ja ok tulot, rahasta ei ole huolta. Mies on minulle hyvä ja teidän että hän rakastaa minua. Mieheni puhuu kuitenkin harvoin tunteistaan eikä mielestäni huomioi minua, niin kuin pitäisi. Minä taas sanon hänelle useasti että rakastan häntä vaikka jokin aina silloin pistää sydämessäni. Tiedän että jos jättäisin hänet, hän jäisi aivan yksin. Olemme todella paljon yhdessä, koska meillä ei ole monia kavereita ja ne vähät joita on ovat akun perin minun kavereita. Pidän kuitenkin yhdessä olostamme ja meillä on ihan hauskaa keskenämme, mutta suhteemme tuntuu minusta jo vähän enemmän ystävyydestä. Miehelläni ei ole asuinpaikkakunnallamme yhtään kaveria ja hän on huono muodostamaan uusia suhteita. Minua kuitenkin ahdistaa rakentaa omaa elämääni jonkun toisen varaan. Olemme kasvaneet yhteen ja tunnen olevani todella solmussa niin henkisesti kuin taloudellisestikin yhteisen asunnon ja lemmikin myötä. Olisin tavallaan valmis irtautumaan, mutta en uskalla.

Pitäisikö minun vain tehdä niin kuin olen luvannut ja jäädä tähän? Tulenko katumaan koko loppuelämäni jos nyt menen naimisiin? Vai onko tämä vaan nyt se pitkän suhteen koetuskivi, joka painaa mielestäni jo liian paljon? Loppuuko ahdistus joskus ja alan tuntea taas haluja miestäni kohtaan? Kuinka ikinä saisin itseni kokoon ja selviäisin siitä häpeästä joka seuraisi erosta? Jos eroamme, tajuanko heti sen jälkeen että olen menettänyt jotain todella suurta?
Lue vastaus
Hei,

Olen 18-vuotias tyttö ja ongelmani ovat niin sekalaisia, etten tiedä tuleeko tästä viestistä lainkaan selkeä. Pakko kuitenkin purkaa ahdistusta jotenkin.

Ensimmäinen ja oleellisin asia: olen hukassa seksuaalisuuteni kanssa. Määrittelen itseni tällä hetkellä bi-seksuaaliksi, vaikka miehet eivät juurikaan kiinnosta. Huomaan kyllä usein hyvännäköisiä miehiä, ehkä jopa enemmän kuin naisia, mutten osaa kuvitella itseäni suhteeseen miehen kanssa. Minulla on vain yksi seksikokemus (seurustellut en ole koskaan) ja se oli humalassa minulle entuudestaan tuntemattoman miehen kanssa. Varsinkin jälkikäteen ajateltuna mielikuvat ovat vain vastenmielisiä. Toisaalta en edes pitänyt miestä viehättävänä ja suostuin seksiin ystäväni yllyttämänä (en kuitenkaan syyllistä häntä, sillä myös hän oli hyvin humalassa ja kummankin arviointikyky oli huono. Jos jotakuta pitäisi syyttää, niin sitten miestä, joka oli minua jonkin verran vanhempi ja selvin päin)

Olen yrittänyt ajatella, että ei minun tarvitsekaan määritellä suuntautumistani. Se ei kuitenkaan tunnu auttavan, vaan sitten minua ahdistaa, koska en osaa sanoa mikä olen. Ainoa, joka tietää että en ole hetero on paras ystäväni, jolle uskalsin avautua vasta viime syksynä. Hän on homo (vaikkakin myös piti itseään ensin bi:nä), joten tiesin, että hän ei tuomitse. Hän onkin ainoa, jonka seurassa voin olla oma itseni. Hän myös kertoi jo arvelleensakin jotain siihen suuntaan. Vanhempani ovat ongelma, sillä en vain millään saa kerrottua heille. Osasyy tähän on juuri se, etten tiedä mikä sanoisin olevani. Ahdistaa, kun äitini puhuu tulevista poikaystävistä jne. Tiedän, ettei äidilläni ole mitään homoseksuaaleja vastaan, mutta isäni suhtautumisesta minulla ei ole hajuakaan. Ei hän ainakaan kovaäänisesti heitä ole tuomitsemassakaan, joten tuskinpa hänkään minua suuntautumiseni takia vihaisi.

Haluaisin seurustella, naisen kanssa, mutta tuntuu, ettei sekään tule ikinä tapahtumaan. Sitä kautta olisi myös helpompi tulla kaapista vanhemmille, kun voisi kertoa tyttöystävästä. Olen Qruiserissa, mutta olen sosiaalisesti niin onneton, ettei netissä(kään) juttelu oikein sovi minulle. Olen myös käynyt samaisen (ainoan) ystäväni kanssa homobaarissa, mutta sielläkään en uskaltanut ottaa minkäänlaista kontaktia naisiin ja päädyinkin sitten juttelemaan ystävääni iskevien miesten kanssa. Toisaalta olin myös niin humalassa, etten olisi luultavasti kyennytkään juuri syvällisempään keskusteluun. Tähän liittyen myös alkoholinkäyttöni ahdistaa minua, sillä nykyään tulee juotua mielestäni turhan usein. Juon, koska ahdistaa ja masentaa (en edes aina tiedä mikä) ja sitten taas ahdistun vielä juomisestakin, joten noidankehä on valmis.
Lue vastaus
Aika kurjaa kun kaikki ihmiset luokitellaan johonkin seksistä hullantuvaan joukkoon.
Rehellinen transnainen ei voi kulkea rauhassa kadulla pelätessään homovihaajien väkivaltaa.
Automaattisesti luokitellaan olevan miehistä kiinnostuneeksi.
Setankin asenne on että miestä ollaan vailla kun eletään yksinään.
Joku homomies tässä vielä ihmetteli sitä ettei miehet kiinnosta.
Sitähän varten tässä tietysti pukeutuu mekkoon.
Pukeutumenkin pitää olla harmaata ja kadulla varoa jokaista vastaantulevaa miestä.
Varmistaa pakoreitti.
Kaikki ne homomiehet ja lepakot saavat kulkea rauhassa ja me yksin kantaa yhteiskunnan viha.
Tää pallo on teidän paratiisi
Lue vastaus
Hei! Minulla on tyttöystävä ja olemme onnellisessa suhteessa. Olemme muutamia kertoja harrastaneet seksiä, mutta en pidä siitä, enkä koe mitään halua harrastaa sitä. Olenko aseksuaali? Miten kerron siitä tyttöystävälleni?
Lue vastaus
Elämää olisi vielä liki puolet jäljellä, mutta olen ajan myötä ajautunut tilanteeseen, elämään täysin vailla seksuaalista elämää. Taustassani on lapsuuden aikaista seks.hyväksikäyttöä, jota olen yhden jakson käsitellyt terapiassa. Ongelmaksi koen epäselvyyden itsessäni, mikä loppujen lopuksi olen, seksuaalisessa mielessä. Olen ollut pitkässä liitossa miehen kanssa, lapset jo aikuisia, eronnut ja eron jälkeen tutustunut omaan sukupuoleen kahden naissuhteen kautta. Päätyen tähän elämään täysin ilman läheisyyttä. Tämä ei tunnu kuitenkaan tyydyttävältä elämältä.

Ongelmaksi koen, etten rohkene luottamukseen jota oikea suhde vaatii onnistuakseen. En oikein tiedä kuinka tästä tilanteesta pääsisi selvemmille vesille. Treffipalstoille minusta ei ole ennen kuin tilanteeseen tulee selkeyttä. Yksinkään ei ole hyvä. Tuntuisi nurjalta toista kohtaan, jos alkaisin suhteen, kun tässä olotilassa en kykenisi kuitenkaan antamaan enkä ehkä kokemaankaan mitä suhteessa koetaan puolin ja toisin. En oikein tiedä mistä suunnasta löytäisin jonkinlaista apua tähän tilanteeseen.
Lue vastaus
Tässä monta mieltäni askarruttavaa kysymystä, toivottavasti jaksatte vastata kaikkiin. Osaan kaipaisin hyvinkin käytännönläheisiä esimerkkejä. Jos haluatte julkaista, tämän voi varmaan pätkiä eri osastoille.

1. Sosiaalinen kanssakäyminen

Olen kolmekymppinen homomies, joka on elänyt tähän asti melko avoimesti homona heterojen maailmassa. En tunne juurikaan homoja, tai ainakaan minulla ei ole yhtään homoa kaveria tai ystävää. Minulla on melko paljon heteroystäviä. En ole koskaan seurustellut eikä minulla ole seksikokemuksia homomiesten kanssa. En ole varsinaisesti kokenut näille tarvetta, kunnes nyt. Suomalainen homoyhteisö on minulle siis melko vieras.

Viimeisen vuoden aikana olen alkanut käydä homoille suunnatuissa ravintoloissa ja bileissä. Yllätyin suuresti siitä, miten torjuva asenne niissä vallitsee. Viesti tuntuu olevan selkeä: sinua ei kaivata täällä. Esimerkiksi viime kesän Helsinki Priden puistojuhlassa minä ja (hetero)ystäväni koitimme tehdä tuttavuutta muun juhlakansan kanssa. Näin jopa puolitutun, samalta paikkakunnalta olevan homoparin, joille menin juttelemaan. He vastasivat kysymyksiini toki kohteliaan ystävällisesti, mutta ei juuri muuta. Ei puhettakaan, että olisivat esimerkiksi pyytäneet liittymään seuraan. Ventovieraiden kanssa jutellessa kohtelu tuntui olevan vieläkin torjuvampaa. Illalla Priden iltabileissä tapasin inttiaikaisen parhaan kaverini ystävänsä kanssa, joidenka kanssa vaihdoimme kuulumiset pikaisesti ja sen jälkeen kaverini toivotti hyvää illanjatkoa. Ei pienintäkään vinkkiä siitä, että ilta voisi jatkua yhdessä juhlien. Koko seurueemme oli menosta todella hämmästyneitä - touhu oli jotakin täysin päinvastaista mitä olimme kuvitelleet! Miksi tästä kaikesta tehdään näin vaikeaa, luulisi että tällaisista asioista haluttaisiin helpompia? Koetaanko minut kenties uhkana, vai miksi tunnen ettei kanssani haluta olla tekemisissä? Vai teenkö muuten jotain pahasti väärin? Tunnen tulevani enemmän hyljeksityksi omankaltaisteni kuin valtaväestön keskuudessa. Ulkomailla en ole kokenut aivan samanlaista tunnetta.

Ravintoloissa miehet tuntuvat kiinnostuvan minusta kovasti. Saan jatkuvasti katseita, minua tuupitaan “vahingossa” ja minulle hymyillään. Kukaan ei kuitenkaan tee mitään. Jos joku silmäpeliä kanssani pelaavista tyypeistä kiinnostaa, minun on tehtävä aloite. Ja silti monesti vastaus kuuluu, että “sorry, olen varattu”. Vai tarkoittavatko nuo pitkät katseet tai jatkuva vilkuilu ylipäänsä mitään, tuleeko niihin edes reagoida? Miten peliä tulisi lukea, onko olemassa merkkejä joista voisin lukea, onko joku ihan oikeasti kiinnostunut? Ihmiset ovat usein ravintolassa ystävineen, enkä sielläkään pääse porukkaan mukaan. Minulla on todella suuria vaikeuksia sopeutua homojen maailmaan. Tunnen oloni ahdistuneeksi ja yksinäiseksi ja touhu tuntuu järjettömältä ja nurinkuriselta. Miten tuota sopeutumista voisi helpottaa, miten itse olette aikanaan siihen elämään sopeutuneet?

2. Seksi

Minulla ei siis ole seksikokemuksia homomiesten kanssa. Olen muutamia kertoja ollut sängyssä tuntemieni heteromiesten kanssa. Olen tuntenut heidät pitkään ja tuntenut heihin syvää kiintymystä. Sängyssä olen saanut kosketella ja suudella heitä yksipuolisesti.

Usein joku mies haluaisi lähteä ravintolasta kanssani luokseni. Tiedän, etten voisi nauttia millään lailla seksistä täysin vieraan ihmisen kanssa vailla pienintäkään tunnetta. Minun tarvitsee tuntea toista ihmistä edes hitunen ja tuntea häntä kohtaan jonkinlaista fyysistä ja eroottista vetoa, jotta pystyn edes fyysiseen suoritukseen. Saati itse nauttimaan seksistä. Ja vaikka kuinka varovaisesti tai kohteliaasti asian yritän esittää (että mitä jos nyt tällä kerralla ei välttämättä olisikaan seksiä), niin kukaan ei lähde. Ei kukaan. Vaikka yrittäisin jättää takaportin sillekin, että mahdollisesti kemioiden natsatessa seksi tulee kysymykseen. Miehet tuntuvat vaativan takuun seksistä, jotta ovat valmiit lähtemään. Tuntuu, että ainoa tapa tutustua miehiin olisi suostua seksiin. Miten tiukkoja miehet lopulta ovat seksin saamisen suhteen? Millainen käsitys teillä on, miten usein jatkot todella päätyvät seksiin? Mitä tapahtuu, kun kaksi miestä lähtevät yhdessä kämpille? Haluaisin edetä varovaisesti ja rauhassa, miten sellaisen asian voisi esittää?
Lue vastaus
Onkohan tästä aihepiiristä miten paljon keskusteluja?
En koskaan ole ollut mitenkään seksin perään. Lähinnä olen hakenut vain siitäkin läheisyyttä. Orgasmini on tullut hyvinkin nopeasti ja eikä ole vaatinut mitään kauheaa "rynkyttämistä". Nyt vanhempana (yli 60 v.) en tunne tarvetta yhdyntään. Olen sen ilmaissut miehellenikin. Vaihtelevalla ymmärryksellä hän on siihen suhtautunut. Hyvä "arkirakkaus" jokapäiväisessä elämässä on minulle ihan tyydyttävää.
Lue vastaus
Hei! Ongelmanani on ulkopuolisuuden tunne ihmissuhteissani. Olin ollut aikuisikään hetero vaikka joskus nuorena olinkin katsellut myös tyttöjä. Sitten aikuisena tapasin vanhemman naisen, tutustumme ja aloitimme seurustelun. Hän pakotti minut petipuuhiin vaikka en ollut valmis ja tilanne karkasi käsistä. Suhde muuttui huonoksi ja erosimme. Sitten tutustuin melkein ikäiseeni naiseen ja elimme pitkässä suhteessa. Taas tilanne huononi ja oli pakko erota. Nyt olen ollut pari vuotta sinkkuna ilman seurustelusuhteita ja se ollut minulle OK. Nyt olen epävarma jatkosta, haluanko enää seurustelusuhdetta. Olen usein ihastunut vääränlaisiin ihmisiin. Nyt muutamaan kuukauteen ei ole ollut ihastumisia. Koen itseni ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi ihmisisten parissa. Olen yrittänyt kaikkea ja mikään ei ole onnistunut. Kaveruussuhteissakin jokin on pielessä. En usko että se johtuu lesboudestani. He ovat hyväksyneet minut sellaisena kuin olen mutta sekään ei ole auttanut. En enää helposti luota ihmisiin kun elämässäni on ollut aika rajuja kokemuksia, koulukiusaamista jne.
Lue vastaus