Terveys

Hei,

Haluaisin tietää kuka minä olen sukupuoleltani. Olen XXY-mies, mutta olen miettinyt tätä jo lähes koko elinikäni ajan, kuka olen sukupuoleltani. Miehenä olo, ei tunnu täysin omalta, mutta toisaalta en myöskään tiedä olisiko sukupuolen korjaaminen oikea ratkaisu. Nyt kun on tullut uudempia määritelmiä, kuten muunsukupuolinen jne. haluaisin viimeinkin selvyyden itsestäni, jolloin pystyisin rakentamaan minäkuvaani paremmin.

Miten tällainen itsetutkimisprosessi tulisi aloittaa. Onko jotain tahoa, joka tekee näitä tutkimuksia ja mistä tällaiseen saa lähetteen?
...

Lisäyksenä vielä tuohon aiempaan kysymykseen. Olen ollut pariterapiassa vaimoni kanssa liittyen sisko-veli asetelmaan, eli rakkautta ei tahdo löytyä. Pariterapeuttini mukaan testosteroidi hoidosta olisi hyötyä sekä parisuhteeseen, että muutoinkin. Minulla ei kuitenkaan ole mainittavia oireita matalista testosteroiditasoista. Erektio on normaali, seksinnälkä riittävä ja saan asioita tehdyiksi, eli en tunne itseäni voimattomaksi jne. Onko testosteroidi hoito nykyään joku hype, kun sitä niin kovin helposti suositellaan käytettäväksi. Miten XXY-miesten osalta tämä asia. Koen olevani kuitenkin sukupuoleltani kuten mainittu, jotain muuta kuin mies, eikö testosteroidin käyttäminen muuttaisi ajatusmallejani? Onko tästä haittaa sukupuolentutkimusmatkallani?
Lue vastaus
Olen 19-vuotias sukupuoleton, mutta synnyin tytöksi. Tässä viime tai sitä edellisenä vuotena aloin harkita rintojeni ja myöhemmin myös kohdun poistoa. En tunne ketään joka voisi vastata kysymyksiini asiassa ja totta puhuen en uskalla siitä kellekään puhua, ainakaan vielä. Olen yrittänyt etsiä tietoa molemmista leikkauksista suomeksi, mutta rintojen poistosta olen löytänyt vain rintasyöpä-aiheista materiaalia ja rintakehän muokkauksesta ei löydy mitään. Kohdun poistoa ei kaiken keräämäni mukaan tehdä ennen kuin henkilö on täyttänyt 30 vuotta tai jos kärsii taudista, minkä vuoksi kohtu on pakko poistaa. Onko kellään antaa tietoa minne pitää mennä jos haluaa muokkauttaa rinnoistaan miehen rinnat? Eli siis tehdään kaikki nännin piennennyksiin asti. Kuinka paljon se maksaisi? Saako binderilla lähimain samoja tuloksia kuin leikkauksella? Haluaisin kokeilla ensin miltä tuntuisi elää ilman näitä, etten tee mitään hätiköityä. Entä kohdunpoisto? Voisin ilomielin lahjoittaa omani sitten ajan tullen jollekulle, joka haluaa lapsen
Lue vastaus
Mistä ihmeestä ihminen tietää sukupuoli-identiteettinsä? En tiedä miten hyvin voin luottaa tunteisiini, jotka hieman pohdintani aikana muuttuneet. Tiedän kyllä, että ihmisiä, jolla sukupuoli identiteetti "elää", mikä Genderfluid se olikaan. Yksi vaihtoehto ei kuitenkaan tunnu hyvältä, vaan jos oikein itseäni tajuan (minulla vaikeuksia joskus tuntuu ilmaista tunteitani), väärältä. Kaksi enempi vähempi hyvältä, joskin hieman jännittävältä. Johtuu ehkä siitä, että en ole tunteistani puhunut kuin valittujen kanssa. Joskus, jos tulee aika paljastaa laajemmin asia, tietysti luonnollisesti jännittää miten lähipiiri reagoi. Olen luultavasti hakeutumassa lähiaikoina tutkimuksiin kuitenkin.
Lue vastaus
Hei, olen 17-vuotias transpoika. Joskus 12v tunsin olevani genderfluid, ja 15v tajusinkin, että oon vaan poika. Viime aikoina tosin oon tuntenu tosi vahvaa dysforiaa mun kehoo kohtaan, enkä oikeen tiiä mitä aatella siitä. Haluisin vaa olla oikee poika, mut vaikka kuinka näyttäsin ja kuulostaisin oikealta joskus kaukana tulevaisuudessa, mulla tulee kuitenki aina olee tytön.. osat.. Se on niin epäreilua!

Kuitenkin, haluisin kysyä että kenelle pitäisi mennä puhumaan että sais lähetteen transtukipisteesee? Joku kaveri on sanonu et ihan koulun terkkarille voi mennä puhuun mut sitte toine on sanonu jotain että ei, kyllä sen ihan oikea lääkäri pitää olla että voi lähetteen saaha? En kyllä tiiä miten ees pystysin puhuu kenellekää lääkärille näist asioista, koska mul on tosi paha social anxiety. :(

Kiitos vastauksesta tälleen etukäteen. Ajatusten kirjottamine autto vähä tänhetkisee ahistuksee. On hyvä et on olemassa tämmöne sivusto tuen jakamiseks.
Lue vastaus
Hei!

Onko mitään keinoa selvittää terapeutista, suhtautuuko hän asiallisesti seksuaalivähemmistöihin, silleen oikeasti? Mitä kysyä terapeutilta, mistä etsiä? Olen pääosin naisiin päin kallellaan oleva panseksuaali nainen. Olen masentunut ja minulla on toiminnallisia addiktioita, mietin toisinaan auttaisiko terapia. Mutta olen kohdannut sen verran monta kertaa paskaa kohtelua eri terapioissa tai psyk. sairaanhoitajan vastaanotolla, että pelkkä terapeutin etsiminen tuntuu vastenmieliseltä, ja kun ajattelen terapiaa, mieleeni usein ennen pitkää juolahtaa, että vaikkapa kynsien repiminen irti voisi olla rattoisampi ja mielenterveyttä edistävämpi tapa viettää aikaa. Milloin syötetään heteronormatiivisuutta, milloin haukutaan pystyyn monisuhde, milloin oletetaan, että olen kristitty. Olen nykyään aika epäluuloinen ammattiauttajia kohtaan.

Yksi asia, mistä minun voisi myös olla hyvä käydä juttelemassa jonkun kanssa, on se, että minua on lapsena hyväksikäytetty seksuaalisesti (kerran, vieras aikuinen). (Sen jälkeen pääsin kuuntelemaan terapeutin luennointia siitä, kuinka tytöt tykkää pojista ja toisinpäin... Kilttinä tyttönä en saanut sanottua vastaan, mutta käynti lähinnä lisäsi ahdistusta, vaikka sen oli tarkoitus auttaa.) Olen huomannut, että tapaus vaikuttaa minuun vieläkin, kolmikymppisenä. En oikein vain jaksa uskoa, että löytäisin asiallisen terapeutin, joka ei lähtisi vetelemään tapauksesta yhteyksiä seksuaaliseen identiteettiini. Olen lisäksi kinky, piirteitä oli jo kauan ennen hyväksikäyttöä, ja kinkyily on elämäni ihania puolia. Mutta enpä usko, että terapeutti ymmärtää tämän. Tällä värisuoralla (seksuaalivähemmistö, kinky, ei-ehdottoman-monogaaminen, ateisti) tuntuu melko toivottomalta etsiä ongelmiinsa apua ilman, että tulisi lytätyksi jollakin osa-alueella. Voisihan sitä tietysti etukäteen päättää, että rajaa jotain täysin keskustelun ulkopuolelle, mutta onnistuuko terapia tällaisilla reunaehdoilla?
Lue vastaus
Olen identifioitunut sukupuolettomaksi jo kohta kolme vuotta. Minulla oli joskus aivan hirveä määrä sukupuolidysforiaa, mutta lopulta suurella taistelulla pääsin yli asiasta. Pystyin unohtamaan asian ja nauttimaan taas elämästäni. Nyt tämä olo on kuitenkin taas täällä. Vihaan niitä kehoni osia, jotka osoittavat parhaiten biologisen sukupuoleni. Tämä dysforia ei kuitenkaan ole vielä yhtä pahaa, kuin silloin ehkä vuosi sitten. En haluaisi joutua taas siihen ahdistuksen pyörremyrskyyn. Onko mitään keinoja, millä voisin saada dysforiani kuriin vielä, kun se on pientä? Vai eikö se jätä minua ikinä rauhaan? Onko oikea ratkaisu vain yrittää unohtaa ja olla ajattelematta kehoni inhottavia kohtia? Vanhemmistani ei ole ainakaan apua tässä. Vaikka ystäväni kunnioittavat ja tukevat minua parhaani mukaan, eivät he cis-henkilöinä voi auttaa samalla tavalla. Mihinkään fyysisiin muutoksiin minulla ei ole mahdollisuutta 15-vuotiaana.
Lue vastaus
Moi ! Olen 38v kundi ja käyttänyt naisten alusvaatteita jo 10 vuotta ja haluaisin itselleni enemmän naisellisia muotoja, mm rinnat ja peppu, eli onko mahdollisuutta saada naishormoonia (estrofem 2mg) terveyskeskus lääkärin kautta ?
Lue vastaus
Hei!

Sain kysymyksen, jossa henkilö mietti, voisiko saada lähetteen transpolille. Kyseinen henkilö on alaikäinen, ei omaa Suomen kansalaisuutta, mutta on asunut suurimman osan elämästään Suomessa.

Onko kyseisen henkilön mahdollista hakeutua hoitoihin Suomessa? Entä jos kyseessä olisi aikuinen? Millaiset sääntelyt liittyvät näin yleensä ulkomaalaisten kohdalla lähetteen saamisen suhteen?
Lue vastaus
Hei,

olen 24-vuotias nainen, jota mietityttää oma sukupuoli. Oon kokenut jo pitkään, etten olisi nainen. Oma sukupuoli tuntuu väärältä, mutta en ole ihan varma olenko trans. Oon kyllä ihan vakavissani miettinyt sukupuolenkorjausta, mutta se pelottaa, enkä ole saanut tehtyä asian eteen mitään järkevää. En ihan tiedä kenen puoleen asiassa kääntyä tai mitä konkreettisesti tehdä.

En tiedä, laitanko viestiä oikeaan paikkaan tai osaatteko vastata kysymykseeni, mutta eniten mua on viime aikoina mietityttänyt millaisia vaikutuksia sukupuolenkorjauksessa (naisesta mieheksi) käytettävillä hormoneilla on. Tekeekö testosteroni aggressiiviseksi ja itkuiseksi tai vaikuttaako se muutoin mielialaan? Vanhempani väittävät näin, eivätkä muutenkaan suhtaudu asiaan kovinkaan hyvin. Aina aiemmin vanhemmat on ollu tukena monenlaisissa asioissa ja on ehkä nykyäänkin, mutta tässä asiassa ei. Se pelottaa ja hämmentää, koska oon tottunut siihen, että saan niiltä tukea, ja nyt kun ei yhtäkkiä saakaan, en tiiä mitä tehdä. Vanhempien reaktiot saa mut epäilemään omia tuntemuksia, että ehkä mä en ookkaan trans tai että mä jotenkin vaan hätäilen tän asian kanssa ja että "tää on vaan ohimenevä vaihe".

Pikkusisko kuitenkin ymmärtää ja on tukena, mutta se asuu toisessa kaupungissa niin ettei konkreettisesti voi olla kauheesti läsnä. Myös mun mies hyväksyy asian, mutta ei oikein osaa sanoa mitään tai auttaa. Pikkusisko myös kehotti kysymään tätä kautta, että mitä mun pitäisi tehdä ja et mistä voisin saada jotain tukea näiden asioiden käsittelyyn Jyväskylästä, jossa asun.
Lue vastaus
Transmiehelle joka ei ole poistattanut kohtuaan ja munasarjojaan, säännöllinen gynekologilla käynti olisi tärkeää oman terveyden ylläpitämiseksi. Etenkin papa-seulonta mietityttää. Juridisille naisille aletaan lähettää säännöllisiä kutsuja papa-seulontoihin 30-ikävuoden paikkeilla kohdunkaulansyövän aikaiseksi havaitsemiseksi. Juridisesti sukupuolensa vaihtaneelle tätä seulontakutsua ei tietenkään tule, mutta niin kauan kuin on gynekologisia elimiä, on vaarana niihin muodostuva syöpä. Tämän takia seulonta olisi tärkeää myös joillekin transmiehille.

Onko transmiehellä (juridisesti mies), joka ei syystä tai toisesta ole halunnut poistattaa sukupuolielimiään, mahdollista päästä kunnallisiin seulontoihin, ja mitä kautta tämä olisi mahdollista? Vaihtoehtoisesti, onko mahdollista saada Kelan korvaus yksityisellä puolella tehdystä gynekologisesta näytteestä/tutkimuksesta?

Tärkeimpänä kysymyksenä esitän kuitenkin: onko jollain taholla antaa tietoa yksityisen puolen gynekologeista, jotka olisivat valistuneita transseksuaalisuudesta ja transasiakkaiden hoidosta, jotta terveydelle tärkeään käyntiin ei tarvitsisi liittyä turhaa jännitystä ja pelkoa kuulluksi ja kunnioitetuksi tulemisesta, ja jotta voisi olla varma siitä että saa parhaan mahdollisen hoidon trans-statuksesta huolimatta?

Uskon, että Suomessa voi yleensä luottaa terveysalan ammattilaiseen, mutta jos tietäisi että gynekologilla on jotain tietoa ja ymmärrystä transseksuaalisuudesta, olisi asiointi varmasti sujuvampaa ja siihen liittyisi vähemmän ahdistusta.
Lue vastaus
Hei!
Olen 19 vuotias tyttö. Ainakin äidin mukaan olen ollut pienenä terveen seksuaalinen ja kiinnostunut omasta kropasta etc. Silti koen olleeni jonkun verran _tällainen_ niin kauan kuin muistan. Huomaan tämän kuitenkin voimistuneen vuosien mittaan, sillä muistan yläasteella seurustelun aloittaessani, että ajatus seksistä ei kuitenkaan ollut ahdistava, vaan neutraali. Se ei vain kiinnostanut.

Itsetyydykseen suhtauduin murrosiässä (8-13 vuotiaana) normaalisti, ja se oli välillä osa elämääni, vaikka sen jälkeen ällötti. Nyt sen ajatteleminenkin ahdistaa, ja jos joskus ajaudun seksuaalisten tunteiden vuoksi sitä yrittämään niin saman tien oksettaa.

Eli mua ahdistaa ja oksettaa seksuaalisuus, ylipäätään seksuaaliset tunteet ja seksi, itsetyydytys etc. Omani ja muiden. Siitä puhuminen tai lukeminen saa aikaan inhottavia tunteita ja mielikuvia, ja mielelläni olisin tuntematta koko asiaa. Kaikkein eniten kuitenkin ällöttää omat seksuaaliset tunteet.

Ihastun helposti ja olen läheisyydenkipeä ihminen. Tykkään halia ja pussailla, mutta siihen se jää. Esim. en tykkää yhtään siitä, että olen jatkuvasti tietoinen genitaalialueistani.. suihkussa veden osuessa iholle ärsyttää niin paljon, että tekisi mieli pistää bikinit. Muutenkin tekisi mieli aina kulkea jalat ristissä. En osaa oikein selittää..

Olen seurustellut ja säätänyt joidenkin kanssa mutta koskaan en ole suutelua ja silittämistä pidemälle ollut kiinnostunut menemään. Kuitenkin kerran yksi mies onnistui taikomaan itsensä liian lähelle ( huom. me ei edes riisuuduttu). Siitä on jo yli vuosi aikaa ja vieläkin kun mietin sitä niin oksennusrefleksi meinaa tulla ja itkettää oma ällöttävä käytös. Tiedän että seksissä ei ole mitään pahaa eikä se ole väärin, silti se ällöttää ja oksettaa.

Etenkin tämä asia häiritsee siksi että haluaisin olla terveellä tavalla kiinnostunut seksistä ja odottaa innolla sen kokemista "sen oikean" kanssa. Sen sijaan aina kun tunnen seksuaalisia tunteita ja tiedostun omasta kropastani niin ällöttää.

Help me! Feeling weird.
Lue vastaus
Hei! Olen 17-vuotias tyttö ja asun äidin, isän ja siskoni kanssa. Meillä oli ihan tavalliset perhesuhteet, kunnes tulin kaapista 2016 kesällä.

Olen homoseksuaali ja minulla on ollut tyttöystävä jo yli puolen vuoden. Viime kesänä tiesin, että pian on kerrottava vanhemmilleni seksuaalisuudestani ja tyttöystäväni, mutta en ollut siihen vielä itse henkisesti valmis. Äitini oli aiemmin sanonut, että hyväksyy tytöt tyttöjen kanssa ja pojat poikien. Tyttöystäväni tuli viikonlopuksi meille ja viikonlopun jälkeen äiti tuli huoneeseeni ja kysyi että mikä tämä homo juttu nyt oikein on, hän oli todella vihainen. Aluksi ihmettelin, että mistä äiti tiesi suhteestani tyttöystävääni, mutta sitten tajusin omistavani kaksi fritsua kaulassani viikonlopun jälkeen. Äiti suuttui ja puhui päiviä siitä, miten olen valinnut väärän tien ja että hänen on vaikea hyväksyä tätä asiaa. Äiti ja isä riitelivät iltaisin tästä asiasta koska isänikin on rasisti homoja kohtaan. Äiti väitti, että he kyllä pitävät tyttöystäväni mutta ei vain pysty hyväksymään suhdettamme. Seuraavan kerran kun tyttöystäväni tuli meille kylään, ei kumpikaan vanhemmista hänelle moikannut. Pikkuhiljaa äiti ei enää puhunut asiasta ja siitä tuli jonkinlainen tabu. Isän kanssa en ole puhunut ollenkaan asiasta koska emme ole niin läheisiä. Väitin äidilleni olevani biseksuaali koska luulen hänen hyväksyvänsä sen paremmin. Vanhempani myös kritisoivat pukeutumistyyliäni (olen poikamainen), enkä uskalla kertoa olevani genderfluid.

Alkoi ajat, kun tunsin alakuloisuutta ja tunteen ettei minua hyväksyvä kotona. Ahdisti olla paikassa, jossa kaikki kamala oli tapahtunut. Aloin viiltelemään itseäni käsivarteen ja itkin joka yö. Tätä on jatkunut nyt yli kolme kuukautta. Tilanne ei tunnu etenevän ja en uskalla hakea apua esim. koulukuraattorilta koska pelkään että sieltä soitetaan kotiin (olenhan alaikäinen). En ole siis mahdollisesta masennuksestani kertonut vanhemmilleni koska luulen etteivät he hyväksyisi sitäkään.

Minua myös ahdistaa, jos tyttöystäväni pitää ottaa puheeksi vanhemmilleni. Asumme eri kaupungeissa, joten minun on aina ilmoitettava, jos lähden tyttöystävälleni tai toisin päin. Äidin äänensävy aina muuttuu kun esim. lähtöni tyttöystävälleni otetaan puheeksi ja se ahdistaa minua paljon.

Olen hyvin väsynyt koska tein koko kesän rankkaa työtä ja käyn lukiota. Tuntuu etten saa koskaan levätä ja en jaksa enää henkisesti arjessa. Koulunkäyntini menee huonommin ja itken edelleen joka yö ja välillä saatan satuttaa itseäni, koska nuo asiat eivät mene mielestäni pois. En tiedä mitä pitäisi tehdä
Lue vastaus
Moi olen 52 vuotias ja ollut transseksuaaline vuodesta 1975 alkaen ja tykännyt vanhemmista miehistä. Olen käynyt kaikki stadin mestat ja tunnen gay piirit.

Nyt mulla on vakisuhde 62 -vuotiaan miehen kanssa enkä liiemmin liiku laaksossa, ruudussa tai motareiden levarilla. ..Haluaisin muuttua naiseksi kokonaan koska mulla on sellainen tunne että olen nainen ja tykkään miehen kanssa sekstailla enemmän kuin naisen
Lue vastaus
Olen nainen 17v ja olen jo pari vuotta tiennyt, että pidän naisista, miehet eivät kiinnosta ollenkaan, joten olen lesbo. Olen täysin sinut sen kanssa ja kaikki on hyvin. Pukeudun miestenvaatteisiin ja minulla on lyhyet hiukset, koska ne tuntuvat minulta itseltäni. Mutta nyt olen vähän aika sitten alkanut miettiä kehoani...
Luulin, että se on vain ohi menevää, mutta se on jäänyt kalvamaan. En tunne olevani nainen, mutta en mieskään eli en halua miehen kehoa.

Minua ahdistaa kutsua itseäni naiseksi tai sanoa jollekin olevani nainen. Myös terveyslomakkeiden täydennys ahdistaa tai mikä vaan lomake johon pitää kertoa sukupuoli. Ahdistaa myös naisten pukuhuone. Ei se, että siellä on muitakin vaan oma kehoni ahdistaa... En tiedä mikä olen, jos en tunne olevani nainen tai mies ja kehoni vaivaa minua. Kehossani minua vaivaa eniten rintani.

Haluan poistaa rintani, jotta tuntisin itseni paremmaksi, että silloin "en ole nainen, mutta en mieskään"-tyylillä.
Minkä ikäisenä voi poistaa rinnat ja paljonko se maksaisi? Minkälainen prosessi se on? Onko kuukautisten lopettaminen mahdollista? Jos on miten?

En ole kertonut vanhemmilleni tai sisaruksilleni. He eivät tiedä, että olen lesbo tai tästä keho asiasta mitään.
Uskon, että vanhempani hyväksyisivät minut lesbona, mutta olen epävarma hyväksyvätkö he minut jonain muuna kuin naisena tai miehenä. Sisarukseni pelottavat minua eniten. He ovat puhuneet minun kuullen negatiivisesti seksuaalivähemmistöstä, kuinka transsukupuoliset ovat ällöttäviä ja että homot ja lesbot eivät saa tulla heidän lähelleen ja kaikkea tämmöistä. Tuntuu että he eivät hyväksy muita kuin heteroita ja "normaaleja" ihmisiä. Sävy jolla he puhuvat tuo heti ahdistuneen tunteen. Olen heidän kanssaan myös paljon tekemisissä. Jos kerron heille, niin pelkään, että se rikkoo välimme pysyvästi.

Ainoastaan lähimmille ystävilleni olen kertonut ja he ovat hyväksyneet minut ja auttaneet ja tukeneet minua, mistä olen helpottunut ja kiitollinen. He ovat tukipilarini. Miten voin kertoa vanhemmilleni ja sisaruksilleni näistä asioista? En tiedä miksi kutsua itseäni tai mikä olen... Toivon että kertoisitte vastaukset kysymyksiini ja siihen että mikä/kuka olen. Ja mitä minun kannattaa tehdä. Haluaisin kutsua itseäni joksikin.

KIITOS!
Lue vastaus
Moi olen 14v ftm ja haluaisin tietää koska hormooneija saa aloittaa. Ja miten saisin vanhemat suostumaan siihen
Lue vastaus
Hei,

Olen vajaa kolmekymppinen nuori nainen. Elämä on ollut kovaa, vaikkakin nyt 10 vuotta olen ollut vakisuhteessa ja meillä on kaksi lastakin.

Mut yritettiin raiskata kun olin 18v, 20 vuotiaana jouduin raiskauksen uhriksi ja sen jälkeen ollut lähinnä seksuaalista ahdistelua mm. työssäoppimisohjaajalta (avasi rintaliivejäni, kosketteli, puhui ja ehdotteli rivoja) ja harrastuskaverilta, joka on kosketellut ja nylkyttänyt väkisin seinää vasten...

Nykyään en enää osaa nauttia ns. normiseksistä. Kiihotun alistumisesta ja raiskausfantasiat pyörii mielessä. Välillä toivon, että seksuaalinen häirintä menisi pidemmälle. Toivon, että mua vahingoitettaisiin samalla. En tiedä johtuuko siitä, että raiskauksesta tuli silloin syyttämättäjättämispäätös, kun ei ollut näkyviä vammoja vai miksi näin on?

Luulisi, että normaalisti ihminen ahdistuu ja pakenee tilanteita, mutta mulla on päinvastoin. Miksi?

Mies on ottanut kovempia otteita käyttöön mm. sidontaa, anaaliseksiä, tukasta repimistä, läpsyttelyä jne, mutta kun tuntuu ettei mikään riitä: pitäisi jo hellästi kuristaa, panna väkisin, avokämmentä kasvoille, reikien venytystä jne....

Pää ihan sekaisin, mikä mun on?!
Lue vastaus
Miksi eräät poliittiset tahot ja muut toimijat, sekä yksityishenkilöt, saavat tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa toimia ja kampanjoida seksuaalivähemmistöjä vastaan ilman, että tällaisesta toiminnasta seuraa rangaistusta? Eikö seksuaalivähemmistöjen vastainen toiminta ja kampanjointi ole kiihottamista kansanryhmää vastaan? Vastaavasti edelleen poliittisissa piireissä ym. käydään keskustelua asioista, joiden tulisi olla valmiiksi pureskeltuja ja itsestään selviä.

Homoseksuaalina haluan muistuttaa siitä, että homoseksuaaliseksi synnytään, homofobiseksi kasvatetaan ja homofobiseksi kasvattamiselle on tultava loppu. Edelleen tämä ei lopu niin kauan, kun eräät toimijat saavat levittää homo- ja muiden seksuaalivähemmistöjen vastaista kampanjaa.

Olen itse perheestä, jossa on pyritty kasvattamaan lapsista homofobisia. Tässä vanhempani ovat sisarteni kohdalla onnistuneet. Kärsin tästä suunnattoman paljon. En voisi kuvitellakaan kertovani perheelleni seurustelevani pojan kanssa.

Tässä tuli nyt asiaa jonkin verran. Halusin vain välillä kirjoittaa, mitä viime aikoina on liikkunut mielessä.
Lue vastaus
Olen kohta 23 täyttävä mies joka kuitenkin tuntee olevansa nainen. Tässä on monta vuotta mietitty, tuskailtu ja ahdistuttu tämän asian takia, että nyt on aika alkaa tehdä asialle jotain... mutta en tiedä mitä. Mitkä ovat ensimmäiset askeleet, kun alkaa sukupuoltaan muuttamaan? Samoiten minua huolettaa sukulaiset jotka ovat kaikkea "lieveilmiöitä" vastaan. Miten heille olisi viisainta tästä asiasta kertoa.
Lue vastaus
Olen kolmen lapsen äiti. Heidän isänsä kanssa olin kaksikymmentä vuotta yhdessä. Vuosi sitten uskaltauduin tulemaan kaapista eräälle silloiselle kaverilleni: olen homoseksuaali transmies. Eihän se hyvin mennyt, en jaksa mennä yksityiskohtiin, enkä itseasiassa niitä tiedäkään, mutta kuten sanottua, hän on nyt entinen kaverini.

Meni yli puoli vuotta, kun uskaltauduin vihdoin sanomaan saman aviomiehelleni. Hän kiitti luottamuksesta, sanoi olevansa aina mun tukenani, mitä ikinä tekisinkään, mutta että koska ei itse ole homo, ei koe voivansa jatkaa yhteiseloa minun kanssani. Erosimme siis.

Nyt asun yksin. Minulla ei ole enää parasta kaveria, mulla ei ole enää aviomiestä, jolle itkeä huoliani. Niille yhden käden sormilla laskettaville kavereilleni en uskalla avautua. Kaksi edellistä kertaa olivat niin tuhoisia. En tiedä kuinka selviäisin, jos menettäisin heidätkin. Sukulaiset eivät tiedä, he eivät taida ymmärtää miksi erosimme. Tuntuu että kaikki pitävät minua syyllisenä. Tunnen itseni erittäin huonoksi ihmiseksi.

Nyt olen sitten tilanteessa, jossa tavallaan olen ulkona, tavallaan en, koska en ole kertonut kaikille. En myöskään oikein tiedä mitä mä haluan. Binderiä olen kokeillut, en pidä siitä kuinka kuuma se on. Pelottaa silti masektomia. Huomaan etten oikein enää jaksa huolehtia itsestäni. En usko rehellisesti voivani koskaan saada ihmissuhdetta, joka perustuisi totuudelle. Minut on hylätty kahdesti sen takia mitä olen. En jaksa uskoa, ettei niin tapahtuisi vastakin. Rehellisesti, ellei minulla olisi lapsia, harkitsisin päivieni päättämistä. En vain oikein näe mitään mieltä tässä, olen lähinnä vaivaksi muille, ja paheksunnan kohde, jätinhän mieheni "ilman mitään syytä".

En osaa kuvitella tulevaisuuttani. En oikein näe edes viikkoa eteenpäin. Hävettää tännekin kirjoittaminen. En käsitä mitä mun pitäisi tehdä.
Lue vastaus
Ei nyt varsinaisesti liity seksuaaliseen suuntautumiseen, mutta sain alkuvuodesta kondylooma diagnoosin. Nuori mies, jota silloin tapailin, pisti poikki lähes saman tien. Sanoi kyllä, ettei tauti ollut syynä ja että oli kiitollinen, että olin rehellinen, kun kerroin mutta yhtäkkinen suhteen päätös pisti mietityttämään. Nyt kun olen tavannut uuden ihanan miehen en uskalla heittäytyä juttuun ennen kuin olen saanut kerrottua diagnoosistani. En voisi kuvitellakaan meneväni hänen kanssaan sänkyyn kertomatta mutta pelottaa, tulenko taas torjutuksi, vaikka tähän asti lämpimät tunteet ovat olleet molemminpuolisia. Jos tulen nytkin torjutuksi, uskallanko enää lähteä mihinkään juttuun mukaan? Elänkö loppuelämäni yksin koska kukaan ei halua tautista...
Lue vastaus
Nämä kysymykset ovat häirinneet minua jo jonkin aikaa, vaikka en totta puhuen ole vielä edes aloittanut seksielämää. Netistäkin löytyy aika vähän tietoa ehkäisystä ja sen tarpeesta naisten välisessä seksissä. Lukion tt:n tunnilla mainittiin ohimennen, että naiset voivat käyttää ehkäisynä halkaistua kondomia. Joillain nettisivuilla neuvottiin käyttämään kumihanskoja seksin aikana, mutta tämä kuulostaa jo vähän liioittelulta...? Ja täytyisikö miestenkin sitten käyttää ehkäisyä sormettaessaan naista tai antaessaan suuseksiä?

Kuitenkin, olen huolissani seksitaudeista ja ennakkokäsitykseni on, että naiset eivät yleensä käytä ehkäisyä keskenään. Erityisesti pelkään hiviä, vaikka olen lukenut että sen tarttuminen naisten välillä on melko epätodennäköistä. Kuinka suuri riski siis erilaisten tautien tarttumiseen on lesboseksissä, ja kuinka niiltä tulisi suojautua? Kuinka ehdottaa ehkäisyn käyttämistä seksipartnerille "pilaamatta tunnelmaa"? Ovatko "yhden yön jutut" vaarallisia? Onko lesboilla ja bi-naisilla sitten enemmän tauteja kuin heteroilla? Milloin tulisi mennä testeihin?

Ja vielä pari aiheeseen ehkä suoraan liittymätöntä kysymystä: Suutelin tuntemattoman naisen kanssa, joka sanoi käyttävänsä huumeita. Ei kai tässä voi olla riskiä hiv-tartuntaan? Lisäksi mietin, voiko huuliherpeksestä kärsivä nainen tartuttaa masturboidessa herpeksen omiin sukuelimiinsä, ja miten tätä voisi ehkäistä?

Toivottavasti nämä kysymykset kuuluvat tämän palstan aihepiiriin. Miettiessäni niitä on koko ajatus seksistä alkanut tuntumaan vaaralliselta ja pelottavalta, ja toivon että voisin harrastaa sitä mahdollisimman huolettomana, sitten kun sen aika koittaa.
Lue vastaus
Hei mä oon poika. Tosin mulla on tytön vartalo. Ihmiset yleensä pitää mua poikana, koska mä näytän pojalta, mulla on siilitukka ja mä käytän poikien vaatteita ja mun rinnat on onneksi niin pienet ettei ne näy paidan alta vaikken bindereitä käytäkään. Mä tykkään korjata autoja ja hitsata ja rakentaa ja laskea matikkaa (rekkakuskin koulutuksen oon saanu ja nyt opiskelen insinööriksi) ja urheilla ja metsähommista tykkään kans mutta mua ei kiinnosta perinteiset naisten työt enkä mä ajattele itseäni naisena. Mä en tunne olevani nainen, mä en samaista itseäni naisiin, mä olen poika. Jos joku sanoo mua naiseksi niin se ei tunnu hyvältä, mun tekis heti mieli älähtää et älä sano mua siksi, mutta jos joku sanoo mua pojaksi tai nuoreksi mieheksi, niin se on kivaa, se tuntuu jotenki oikeelta.

Mä olisin halunnu syntyä pojaksi. Mulla oli jo pentuna aina poikien vaatteet ja lyhyehkö tukka ja leikin veljen kanssa autoilla, traktoreilla, legoilla, aseilla ym. Roolileikeissä mä olin aina poika. Ala-asteikäisenä mua luultiin toisinaan pojaksi enkä mä sitä silloinkaan moittinu. Yläasteikäisenä mä näytin tytöltä, semmoselta urheilijatytöltä, mulla oli aina ponnari ja lenkkarit, mä olin kai lähinnä niinku poikatyttö, mutta kyllä mut tytöksi tunnisti vaikka olikin poikien vaatteet ja hokkareilla luistelin. Murrosiän jälkeen mä olin taas enemmän pojan kuin tytön näköinen ja autohommat rupes kiinnostaan enemmänki ja tuntuu että vuosi vuodelta mä oon aina vaan poikamaisempi (jossain vaiheessa rupesin käyttään miesten boxereitakin koska musta ei tuntunu luontevalta pitää naisten omia) enkä mä usko, että musta koskaan naisellista naista tulee, en mä edes haluaisi olla sellainen. Mä en oo ikinä meikannu tai lakannu kynsiä tai käyttäny koruja tai naisten vaatteita (paitsi ehkä pari ekaa vuotta kun en vielä ite voinu valita vaatetusta..) Mä en oo tuntenu kuuluvani mihinkään tyttöryhmään, mä tunsin aina itseni jotenkin ulkopuoliseksi ja erilaiseksi vaikka en tiennytkään et millä tavalla erilaiseksi. Nykyään mulla on yksi naispuolinen kaveri ja muut on miehiä.


Mutta... Mä tunnen kuitenki vetoa miehiin, oon aina ihastunu itseäni vanhempiin miehiin enkä kertaakaan kehenkään naiseen. En mä pidä itseäni homona koska mä tykkään heteromiehistä ja mulla on naisen vartalo eli jos mä seurustelisin joskus semmosen kanssa (tosin en tiedä voiko ketään ikinä kiinnostaa tämmönen sekopää) niin ihan normaali (?) ihmissuhde se olisi kai muuten mutta mä olisin muuten poika paitsi sänkyhommissa. Onko tällaiselle tilanteelle/ asialle edes nimeä? En mä tiedä mitä tehdä.

Joskus mä ajattelen että jos mä olisin syntyny pojaksi niin mä varmaan tykkäisin tytöistä mutten mä tiedä olisinko muuten niin kovin erilainen. Mutta ei musta voi ikinä tulla oikeaa poikaa. Se on niin raastavaa tuskaa ettei siihen ole edes sanoja keksitty eikä numerot riitä. Joskus kun mä herään aamulla niin mä ajattelen että mä oon Timi ja että mulla on pojan vartalo ja mä istun sängyn reunalla ja kuvittelen että mä oon oikeesti poika ja meen kylppäriin Batman- pyjamapaita päällä (ja kuvittelen että mulla on rintakarvoja sen alla eikä rintoja) ja boxerit jalassa ja "ajan" partaa eli leikin vaan sen koneen kanssa koska eihän mulla parta kasva vaikka mä haluaisin että se kasvaisi ja mä haluaisin olla poika hei mä olisin halunnu syntyä pojaksiiiiiiiii!!!!!! Ehkä se vähän helpottaa sitä sairasta tuskaa (jolle ei kuitenkaan voi tehdä mitään) kun on vaan oma itsensä eikä yritä väkisin olla nainen, kun kattoo peiliin ja näkee siinä lyhyttukkaisen pojan jolla on autopaita ja miesten farkut ja voi esiintyä poikana eikä rinnat oo suuret (mä en tiedä mitä mä tekisin jos ne olis isot tulisin varmaan höperöksi) ja suurin kehu mitä mulle voi "naisena" sanoa on se kun jotku on eka luullu pojaksi ja sitten kun ne on kuullu mun nimen niin ne on ollu niin ällistyneitä ettei ne oo sanonu hetkeen mitään eikä ne oo meinannu millään uskoa etten mä ole poika ja sitten ne on lopulta sanonu että sähän oot ihan pojan näköinen ja sulla on tommoset vaatteetkin ja sähän käyttäydyt ku poika, et sä voi millään mikään tyttö olla. Kerran jotku sanoi mulle niin ja vähänkö se tuntui mah-ta-val-ta. Yks isän kaveri, joka meillä joskus kävi, kysyi multa aina että ootsä ny Jenni vai Ville ja kun mä sanoin et Jenni niin se vaan nauroi ja sanoi et ihan samannäköisiä ootte. Semmoset kommentit on kivoja. Joo on kivaa leikkiä poikaa. Mä oon leikkinyt niin kauan -mitäs sitten kun leikit loppuu. Todellisuus paiskaa aika kovaa välillä. Mitähän tässä olisi tehtävissä vai onko mitään?
Lue vastaus
Olen 44 v cd tytsy. Tykkään pitkistä panoista, joissa peräsuolessa voi olla pari dildoa ja miehen kalu. Tykkään myös fistauksesta ja paikkani ovat kovilla pitkiä aikoja. Joskus pidän isoa tappia (80 mm) sisällä koko päivän. Reikäni on löystynyt tosi paljon ja minua huolestuttaa palautuuko reikä yhtään jos lopetan anaalileikit. Mitä asialle voi tehdä?
Lue vastaus
Haluaisin neuvoa siihen miten saan naishormoneja. Olen 40 v nainen miehen kehossa. Olen käyttänyt naisten vaatteita 15-vuotiaasta asti. Nyt haluan elää naisena. Kun olin yhteydessä terveyskeskukseen, niin he käskivät mennä yksityisen lääkärin vastaanotolle jotta saisin lähetteen transtutkimuksiin. Nyt en tiedä mihin ottaisin yhteyttä.
Lue vastaus
Hei! Olen 22-vuotias transmaskuliininen, diagnosoitu ja ihan hollilla aloittamassa testosteronit ja mastektomiastakin on käyty kirurgin pakeilla juttelemassa. Olen innoissani kyllä ja odottelen lähtölaukausta jopa malttamattomana, mutta minnua myös jännittää ja hieman pelottaakin. Entä jos hormonit eivät sovikaan minulle? Entä jos käyn rintakehäleikkauksessa ja lopputulos ei miellytä ja/tai alan katua? Entä jos tulee komplikaatioita?

Tiedän, että jännittäminen ja muutoksen pelko ovat normaaleja missä tahansa uudessa tilanteessa, eivätkä ne haittaa minua sinänsä. Olenhan varma sukupuoli-identiteetistäni ja niin varma kuin voi olla siitä, että tarvitsen näitä hoitoja. Minusta kuitenkin tuntuu usein siltä, ettei minun kuuluisi pelätä. Että minun kuuluisi olla niin innoissani ja epätoivoinen, ettei pelolle olisi tilaa. Lisäksi hormonihoidon aloitus viivästyi
Lue vastaus
Hei olen kohta 17 vuotias tyttö ja olen tässä ihmetellyt seksuaalisuuttani. Ennen olin erittäin seksuaalinen, saatoin kiihottua ihan vaan nähdessäni hyvännäköisen ihmisen mutta noin vuoden ajan minun on ollut vaikea kiihottua mistään. Se on turhauttavaa koska haluaisin kiihottua. Olen vielä neitsyt enkä siis sillä lailla seksuaalisesti aktiivinen mutta koen olevani valmis seksiin. Mitä minun pitäisi tehdä? En haluaisi vain odotella että seksuaalinen halu putkahtaa jostain esiin, onko tähän jotain hoitokeinoa? olenko aseksuaali?
Lue vastaus
Olen siis homo ja haluaisin panna miesystävän kanssa molemmat ei ole harrastanut seksiä koskaan kenenkään muun kanssa ja jos mies ystävä laukee sisääni voiko koskaan enää joku toinen mies laueta sisääni että vaarana on sukupuolitauti :(
Lue vastaus
Hei!

Olen 55v. mies! Olen nuorena kokenut kaverini kanssa anaali yhdynnän, useammankin kerran. Se oli ilmeisesti jonkinlaista kokeilua, mutta toi tyydytyksen, kun ei ollut tyttöjäkään saatavilla. Meillä ei ollut silloin käytössä liukuvoiteita, eikä kondomeja. Pelkällä syljellä liukastimme peniksemme.
Olen sen jälkeen harvakseltaan harrastanut anaali masturbaatiota, (vaimoni poissa ollessa) alkuun omatekosilla dildoilla ja vihanneksilla ja makkaralenkillä. Olen käyttänyt aina kondomia niiden päällä ja jotain rasvaa liukuvoiteena.
Nyt olen kuitenkin hankkinut imukuppi tekopeniksiä ja anaali tapin, sekä liukuvoidetta. Suurin tekopenis on läpimitaltaan n.5,5cm. Aloitan aina pienellä tekopeniksellä ja siirryn siitä suurempaan fiiliksen mukaan.
Olen lukenut paljon kauhujuttuja kuinka anaali löystyy käytettäessä isoja tekopeniksiä ja voi vahingoittaa peräsuoltaan ja pahimmissa tapauksissa peräsuoli luiskahtaa ulos. Minulla ei ole tarkoitus siirtyä nykyistä 5.5 cm (läpimitta) tekopenistä suurempiin. Kysyisin vielä kuinka pitkälle tekopeniksen voi työntää turvallisesti?
Voinko jatkaa "harrastustani" levollisin mielin vai onko syytä lopettaa?
Lue vastaus
Olen 28-vuotias "nainen", heittomerkit siksi, että en oikeastaan koe moista nimitystä kovin kuvaavaksi. En ole vain yhtä sukupuolta, vaan oikeastaan tykkään "vaihtaa" sukupuolta fiiliksen mukaan. Joinain päivinä äijä, joinain päivinä nainen. Se näkyy pukeutumisessa, meikkaamisessa tai sen puutteessa ja kävelytyylissä. Tai oikeastaan en ole ollut kauhean rohkea tuon äijäpuolen toteuttamisessa muutoin kuin iltalenkillä pimeän aikaan. Huomasin joskus lähteväni aina innoissani lenkille, kun sain siitä tekosyyn pukeutua äijämäisiin vaatteisiin ja talsia miehekkäästi syrjäisempiäkin lenkkipolkuja pitkin ilman pelkoa häirityksi tulemisesta. Ja olen todellakin läpimenevä.

Olen jollain tavalla tiennyt aina, etten ihan kuulu joukkoon. Ihan kuin en sopisi tähän maailmaan, vaan olisin aina jotenkin vääränlainen. Olen miesmäinen myös luonteeltani. Tai tällaisen käsityksen olen saanut. En ole kuitenkaan niin mies, että haluaisin korjata sukupuoleni, vaan haluaisin toteuttaa molempia puolia itsessäni arkielämässä ja tulla hyväksytyksi tällaisena ja kohdelluksi sen sukupuolen edustajana, jota kulloinkin ilmennän.

Tai siitä sukupuolen korjaamisesta kai sen verran lisää, että ehkä haluaisin korjata osia itsestäni, mutta en tiedä, onko siihen mitään realistisia mahdollisuuksia, jos ei ole diagnosoitu transsukupuolinen. En kuitenkaan halua jäädä kummankaan sukupuolen vangiksi. Olen ihan tyytyväinen siihen, että minulla on rinnat, esimerkiksi. Mutta en ole tyytyväinen siihen, mitä tuolla jalkojen välissä on. Muistan toivoneeni päiväkoti-ikäisenä jo, että jonain päivänä minulle kasvaisi pippeli, mutta en ole koskaan toivonut muuttuvani kokonaan pojaksi.

Tää kuulostaa varmaan tosi oudolta... ja juuri sen takia en ole saanut ajatuksiani järjestykseen, kun en ole löytänyt mistään tähän sopivaa nimitystä tai kuullut samankaltaista tarinaa. Pelkään, että olen ihan älytön. Että muka voisin saada miehiset sukuelimet ja pitää kehon muuten naiselle ominaisena, että voisin toteuttaa tätä sukupuolen kaksinaisuutta tosielämässä ja vielä tulla hyväksytyksi sellaisena. Olen paininut tämän asian kanssa kauan ja yrittänyt työntää sen pois mielestäni, mutta se palaa aina uudestaan pintaan.

Olen myös biseksuaali, mikä on aiheuttanut jonkun verran hämmennystä itsessäni tämän sukupuoliasian suhteen. Tuntuu, että se, kuinka paljon olen kiinnostunut naisista ja miehistä vaihtelee päivän mukaan, mutta ei seuraa kuitenkaan sitä, kumpaa sukupuolta itse koen kulloinkin olevani. Yleensä tunnen itseni melko lailla biseksuaaliksi, mutta välillä tunteet menee niin sekaviksi, että en oikein itsekään tiedä, mitä olen (kuulostaako järkevältä, jos nainen sanoo, että tuntee olevansa homomies??)

Haluan siis lähinnä tietää, onko tällaisille tuntemuksille jotain nimeä ja voinko saada apua tähän asiaan jotenkin. Lähinnä mietityttää tuo omana itsenä eläminen arjessa ja fyysisen kropan korjauttaminen osittain, ilman transsukupuolisuusdiagnoosia.
Lue vastaus
Hei, olen 25 v ja ehkä tyttö. Poika tai mies en ainakaan ole, vaikka kaikki luulevat niin, mutta tämä tuntuu vain oudolta roolilta. Toisaalta naiseksi identifioituminen on (ainakin näin miesvartalossa) vaikeaa, kun en ole kovin naisellinen, enkä tiedä esim. pukeutumisesta tai meikkaamisesta mitään, niin en tiedä miten pärjäisin naisena, enkä tunne mitään naisen nimeä omakseni, vaikka nimenvaihto on varmaan pakollista. Transprosessiin lähteminen pelottaa, koska pelkään läheisten reaktioita, erityisesti poikaystäväni ja vanhempieni. Toisaalta itse hoidot ja niiden riskit pelottavat, se on kuitenkin iso operaatio. Pelkään lääkkeitä ja pelkään leikkauksia. Näistä asioista on vähän vaikea puhua kenellekään
Lue vastaus
Alle kouluikäisenä 6v, lasten samanikäisten välinen housut pois sidontaleikki joka tuotti jonkinlaista tyydytystä. Seurustellut nuorena ja vanhempana vain naisen kanssa, aviossa..
20v liiton jälkeen tuli ero, osa syynä sexin puute jotahalusin, sekä alastonkuvat itsestä ja treffien haku feikkinä n/m.
Pääasiassa suhteet naisiin. mutta katselen melkein vain homopornoa. käyn joskus anonyyminä tapailemassa miehiä gruisaillen. haen fyysistä kontaktia en henkistä yhteyttä. Asia häiritsee sillä seurustelen naisen kanssa. En voisi kuvitella suhdetta mieheen.
miten ihmeessä saisi tasapainon.
Lue vastaus
Hei!
Mä olen tällä hetkellä tutkimuksissa HYKSin sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalla transsukupuolisuuden vuoksi (naisesta mieheksi). Olen nyt käynyt läpi sairaanhoitajan haastattelut ja olen menossa hormonipolin tarkastuskäynnille ja psykologin testeihin. En tiedä vielä hoitoneuvottelun tulosta, vaikka aika rohkaisevia mulle on oltu siitä että diagnoosi olisi tulossa. Mulla on Aspergerin syndrooma ja krooninen masennus, eikä mun vointi ole ihan ongelmaton, mutta enimmäkseen luotan siihen että olen käyttänyt hormoneja ominpäin jo puoli vuotta ja käynyt yksityisellä klinikalla rintojen poistossa. Hoitojen alettua olen päässyt elämään mielekästä, omaa elämää. Ennen prosessin alkua itseviha myrkytti elämäni, mulla oli niin paha viiltelyongelma, että käsivarsista on kuollut melkein kaikki tuntohermot. En pystynyt samaistumaan omaan kehooni tai ajattelemaan tulevaisuutta. Yritin itsemurhaa useita kertoja. Elämänlaadun nouseminen hoitojen jälkeen on ollut niin pysyvä ja merkittävä, että minun on välillä vaikeaa käsittää sitä tai löytää omaa paikkaani. Tuntuu että olen liian onnellinen, ja kohta tämä tullaan ottamaan pois multa ja pakotetaan takaisin naiseksi, ja kohta saan maksaa tästä. Mulle on kehittynyt ahdistusoireita ja pelkoja, esimerkiksi että ilmastonmuutos tai maailmansota tuhoaa nykyisen terveydenhuoltojärjestelmän ja en saa hormoneja ja masennuslääkkeitä enää, ja joudun tappamaan itseni. Olen ollut onnellisempi kuin koskaan, ja hormoneille pääsemisen helpotus on ihan käsittämätön, mutta samalla olen miettinyt itsemurhaa vielä enemmän kuin aiemmin, koska haluan varmistaa itselleni tuskattoman poispääsyn siinä tapauksessa että mahdollisuus hyvään elämään, jota olen saanut maistaa vasta vähän, katoaa. Sen jälkeen kun pääsin hoitoihin, mun elämä tavallaan vasta varsinaisesti alkoi, ja olen nyt vähän hukassa tän helpotuksen kanssa ja lähinnä pään täyttää ahdistavat maailmanloppuskenaariot ja selitykset siitä miten tää ei voi olla totta, pelko viharikosten kohteeksi joutumisesta, ja kaikki muut huolet joita on suhteettoman paljon. Haluisin pystyä laittamaan ne taka-alalle edes hetkeksi, nukkua kunnolla ja nauttia hyvästä olosta. En miettiä sitä että miten voin varmistaa että tarvittaessa pääsen pois tuskattomasti.

Mun fyysinen ja psyykkinen hyvinvointi on parantunut ihan käsittämättömästi sukupuolenkorjausprosessin myötä ja pystyn opiskelemaan yliopistolla ja harrastamaan. Siitä ei ole mitään epäselvyyttä, että mä olen tarvinnut korjaushoitoja. Kuitenkin prosessi on marginalisoinut mua ja saanut ottamaan etäisyyttä ystäviin. Tuntuu että koko elämän ajan olen joutunut tappelemaan että tulisin ymmärretyksi ja tuntenut, etten kuulu kunnollisiin ihmisiin. Mua kiusattiin koko peruskoulu- ja lukioaika, koska olin erilainen, ja Aspergerin syndrooman takia sosiaaliset taidot on huonot ja stressaannun herkästi. Lisäksi mielenterveysongelmista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä on vaikea puhua. Nyt oon lisännyt tähän kaikkeen sen että olen trans ja homo. Oon nelinkertaisessa marginaalissa - kuulun neurologiseen, seksuaaliseen ja sukupuolivähemmistöön ja mulla on ollut rankka mielenterveyshistoria. Mulla on liikaa raskaita asioita, joita suurin osa ihmisistä ei ymmärrä, koska heillä ei ole kosketuspintaa. En uskalla puhua prosessista muille, koska ihmiset voivat sanoa mitä tahansa. Joskus sanat sattuvat todella pahasti. Mulle on sanottu, ettei musta koskaan tule oikeasti miestä, ettei sukupuolta voi vaihtaa, että pitää ymmärtää jos kumppani haluaa jättää mut, että mun pitäis elää naisena, ja että mulla on vikaa päässä kun en pystynyt tykkäämään normaalista kehostani, ja että tuntuu muista pahalta mitä teen nätille keholleni. Ja että mulla ei ole oikeutta käyttää miesten vessaa tai vaatia kutsumaan mua mieheksi jos näytän naiselta. Ihmiset luulee että tää on joku juttu jota huvikseen kokeillaan. Mun pitäis olla vahva miehenä eikä sais puhua tunteista, mutta toisaalta tytötellään päin naamaa eikä pidetä oikeana miehenä. Nyt käynnissä olleet avioliitto- ja translakikeskustelut on myös ollu vaikeita kun kaverit kommentoi kaikkea typerää ja en pysty älähtämään että tää koskee mua henkilökohtaisesti ja tuntuu pahalta. Pitäis täyttää miehen roolin velvollisuudet, mut etuja ei saa. Välillä tuntuu että vaan näännyn emotionaalisesti hengiltä kun en uskalla puhua kenellekään tunteista, koska se tuntuisi epäonnistumiselta miehen roolissa ja voisi huonontaa mun asemaa. Pahinta on että mä en voi kertoa psykiatrian poliklinikan avohoidossa, miten pahoja ahdistusoireita mulla on, koska transpolilla näkyy kaikki psykiatrian poliklinikan potilasmerkinnät ja diagnooseja viivytetään usein, jos vointi ei ole riittävän hyvä.

En tiiä mitä pitäis tehdä, en jaksa kantaa tätä taakkaa yksin. Haluisin elää koska ensimmäistä kertaa elämässä oon päässy tuntemaan millaista on olla onnellinen, mut toisaalta mulla on ahdistuskohtauksia, oon joutunut koko ajan ottamaan käyttöön vahvempia unilääkkeitä ja pelkään tulevani riippuvaiseksi, ja oon kadottanut uskalluksen puhua tunteista ystäville. Olen vertaistukifoorumilla (wtftm.org) mutta olen sielläkin arka. Mä en jaksais enää hävetä ja pelätä itteäni hengiltä vaan kertoa ihmisille rehellisesti omista tunteista ja tuntea että olisin hyväksytty. Tunnen liian usein että mua tarkkaillaan, suoriudunko hyväksyttävästi miehen roolissa, joka varmaan johtuu siitä että transpolin haastattelu-tutkimukset oli tosi rankkoja ja keskittyi siihen toteutanko mä stereotyyppisiä sukupuoliominaisuuksia ja pärjäänkö rooleissa. Ihmiset ei tiedä että mulle rooleissa pärjääminen on tosi raskasta, koska mun sukupuolta voidaan kyseenalaistaa koska tahansa ja mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Mietin vaan että miten tätä häpeän ja syrjinnän pelon synnyttämää eristäytymisen kierrettä pystyisi rikkomaan.
Lue vastaus
Kuinka pitkään sukupuolenkorjausprosessi (ftm) keskimäärin kestää (testosteronin käytön aloittamisesta masektomiaan ja juridiseen nimenvaihdokseen yms) ja missä järjestyksessä siihen sisältyvät toimenpiteet tehdään?
Lue vastaus