Selaa kysymyksiä

Suhteen salailu

Olen 20-vuotias tyttö ja seurustelen toisen tytön kanssa. En ole koskaan ollut yhtä onnellinen, enkä voisi kuvitella elämääni kenenkään toisen kanssa. Lisäksi olen aina tiennyt pitäväni tytöistä ja ollut sujut asian kanssa. Arkemme sujuu mukavasti, mutta sitä kuitenkin varjostaa jatkuvasti salailu. Olemme molemmat muuttaneet nykyiselle asuinpaikkakunnallemme kaukaa, ja täällä kaikki ystävämme tietävät suhteestamme. Myös useimmat ystäväni kotipaikkakunnaltani tietävät ja hyväksyvät asian. Ongelma on siinä, ettei meistä kumpikaan uskalla kertoa asiasta perheelle/sukulaisille.

Vaikka olen onnellinen ja suhteemme on vakava, en uskalla kertoa vanhemmilleni. Se on todella ahdistavaa. Pelkoni johtuu siitä, että tiedän molempien vanhempieni olevan homofobisia. En haluaisi rikkoa välejämme, sillä minulla ei ole edes sisaruksia, joihin tukeutua. Vanhempani ovat minulle tärkeät, ja se vain lisää ahdistusta. Minua ahdistaa myös se, ettei tyttöystäväni juurikaan jaksa ajatella vanhemmilleen kertomista. Hän ei ainakaan ulospäin vaikuta stressaavan, ja se tuntuu jossain määrin pahalta. Hän ei myöskään ole kertonut minusta kuin yhdelle ystävälleen, ja tämä tuntuu ehkä kaikista pahimmalta. En halua kuitenkaan painostaa häntä kertomaan kenellekään.

Miten voisin ratkaista tämän tilanteen? Olen nuorempana kärsinyt masennuksesta, ja tämä ahdistava tilanne on saanut minut tuntemaan saman tyyppisiä tuntemuksia kuin aiemmin. Ärsyttävää tästä tekee se, etten häpeä itseäni tai suhdettani, vaan pelkään, että minut hylätään.

Hei

Sinulla on elämässäsi kolme tärkeää ihmistä: tyttöystäväsi ja vanhempasi. Olet rohkeasti luottanut omiin tunteisiisi ja hyväksynyt tunteesi tyttöjä kohtaan ja sen myötä olet löytänyt tyttöystävän, jonka seurassa olet onnellinen. Nyt pelkäät että vanhempasi eivät ymmärtäisi ja hyväksyisi suhdettasi, joka saa sinut onnelliseksi. Lisäksi sinusta tuntuu pahalta se että tyttöystäväsi ei halua kertoa suhteestanne vanhemmilleen eikä edes ystävilleen. Haluaisit oikeutetusti näyttää onneasi läheisillesi.

Monille aikuisille homoseksuaalisuus on vieras asia johon liitetään pelottavia tai vastenmielisiä asioita, jolloin heidän reaktionsa voivat olla homofobisia. Lähempi tutustuminen homoseksuaaliseen ihmiseen muuttaa kuitenkin suurimmalla osalla näitä ennakkoluuloja. Olen tavannut lukuisia vanhempia, joiden lapsi on homoseksuaalinen. Osalle lapsen homoseksuaalisuus on ollut shokki. Suurin osa heistä on kuitenkin toipunut shokistaan ajan myötä tutustuttuaan lapsensa elämään ja seurustelukumppaniin. Useimmille oman lapsen hyvinvointi on tärkein asia. Yleensä vanhempien olo helpottuu kun he huomaavat että lapsi on onnellinen löydettyään itselleen seurustelukumppanin, joka herättää luottamusta. Joillakin tämä hyväksyminen tapahtuu nopeasti, toisilla siihen menee pidempi aika.
Kerrot että tilanne saa sinut tuntemaan masennuksen kaltaisia tuntemuksia. Se on varsin ymmärrettävää, liittyyhän masennus usein itselle tärkeän ihmiskontaktin säröytymiseen. Nauttisit varmasti siitä että voisit kertoa onnestasi vanhemmillesi ja olla heidän luonaan omana itsenäsi ja tyttöystäväsi kanssa. Nyt peittely saa sinut ahdistumaan. Ihminen ahdistuu silloin kun jotain epämiellyttävää on näköpiirissä eikä tiedä miten olisi hyvä toimia. Siksi esitän sinulle muutaman kysymyksen, joiden avulla voit miettiä mahdollista toimintatapaasi: Miten pitkään ajattelet jaksavasi pitää salaisuutta yllä? Miten todennäköistä on, että vanhempasi todella hylkäisivät sinut, ainoan lapsensa? Mikä voisi olla fiksuin tapa kertoa tilanteestasi heille? Entä mikä kaikkein vähiten fiksu? Entä jos he saavat tietää asiasta muiden kautta, millaisia tunteita se herättäisi heissä ja sinussa? Mistä vanhempasi voisivat saada sellaista apua, joka auttaisi heitä ymmärtämään asioita sinun kannaltasi?

Aika moni on tällaisessa tilanteessa päätynyt kirjoittamaan kirjeen vanhemmilleen. Kirjeeseen voi koota yhteen tärkeitä asioita: miten merkittäviksi ja rakkaiksi kokee vanhempansa, miten tärkeältä tuntuu olla rehellinen heille, miten on aikanaan löytänyt omat ihastumisen tunteensa ja mitä seurustelu samaa sukupuolta olevan kanssa on tuonut elämään. Kirje on siinä mielessä hyvä että vanhemmat voivat palata siihen yhä uudestaan alkuhämmennyksen jälkeen. Osa vanhemmista ajattelee että homoseksuaalisuus johtuisi siitä että lapsi on kotona jäänyt jotain vaille. Siksi on hyvä kertoa että suuntautuminen ei ole vanhempien syy vaan mitä todennäköisemmin synnynnäinen ominaisuus. Vanhemmille voi myös kertoa, että he voivat ottaa yhteyttä Sinuiksi tuki- ja neuvontapalveluun voidakseen keskustella omista huolistaan.

Sinusta tuntuu pahalta myös se että tyttöystäväsi ei ole kiinnostunut kertomaan suhteestanne vanhemmilleen ja ystävilleen. Ymmärrän hyvin että se voi herättää huolen siitä miten tärkeänä hän pitää suhdettanne. Onko hänen kohdallaan myös kyse peloista? Voisiko kyse olla siitä että teidän suhteenne on hänelle niin tyydyttävä että kertominen ei ole tullut vielä ajankohtaiseksi. Onko hänellä yhtä tiiviit suhteet vanhempiinsa kuin sinulla, vai ovatko he toisilleen etäisempiä muissakin asioissa? Olet hyvin hienotunteinen ihminen etkä halua painostaa tyttöystävääsi. Toivottavasti olet kuitenkin uskaltanut kertoa hänelle siitä että haluaisit tutustua hänen ystäviinsä ja perheeseensä. Avoin pohdiskeleva keskustelu itselle tärkeistä asioista ei ole painostusta vaan kuuluu parisuhteen rakentavaan arkeen.

Jussi Nissinen
Sinuiksi – tuki- ja neuvontapalvelu

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys