Selaa kysymyksiä

Tukitoimintaa vanhemmalle

Hei.

Onko olemassa vertaistukiryhmää tai mahdollisuutta keskustella
trans-asioista. Sain kuulla noin reilu vuosi sitten että kuopukseni ei
olekaan tyttö vaan poika. Nyt on tullut aika jolloin kaipaisin asiaan
ulkopuolista tukea, jotta voisin antaa omalta osaltani lapselleni tukea
ja turvallisuutta kohdata uusia asioita.

Hei

On ymmärrettävää että oman lapsen transsukupuolisuus on vanhemmille todella merkittävä kohta, jossa herää monenlaisia kysymyksiä ja tunteita. Huomaan että keskeinen huolesi on se, miten osaisit antaa lapsellesi tukea ja turvallisuutta tässä tilanteessa. Kuopuksesi kannalta on loistavaa että hän on voinut kertoa asiasta sinulle ja että sinä haluat nyt tukea häntä tässä haastavassa prosessissa. Tutkimusten mukaan juuri vanhempien ymmärtävä ja tukea antava asennoituminen on keskeinen psyykkistä ja fyysistä hyvinvointia edistävä tekijä transnuorten elämässä. Vanhemmalla ei tarvitse olla valmiita vastauksia vaan keskeistä on se että lapsi saa olla oma itsensä ja myös näyttää sekä varmuutta joissakin asioissa että epävarmuutta toisissa.

Voin suositella sinulle kirjaa ”Saanko olla totta. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus”. Siinä on ihmisten kertomuksia oman identiteetin kehityksistä ja siitä miten he ovat saaneet siihen tukea tai jääneet sitä vaille. Lisäksi siinä on asiantuntijoiden artikkeleita mm. transsukupuolisuuteen liittyen. Kirjasta voit saada lisätietoa siitä mitä nuoret ja aikuiset tarvitsevat työstäessään sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvää minäkuvaansa.

On hyvin ymmärrettävää että koet tarvetta pohdiskella asioita ulkopuolisen kanssa. Helsingissä toimivalla Transtukipisteellä (www.transtukipiste.fi) tehdään perhetyötä joka on suunnattu transihmisille ja heidän läheisilleen. Suosittelen että otat sinne yhteyttä. Oulun Setalla (www.oulunseta.fi) on ryhmätoimintaa transihmisten läheisille. Voit myös soittaa tänne Sinuiksi palvelun puhelinpäivystykseen, joka on avoinna maanantaisin ja torstaisin klo 19-21, puh 044. Päivystäjämme ovat perehtyneet sekä transnuorten elämäntilanteisiin ja prosesseihin että perhetyöhön. Näin pääset keskustelujen alkuun.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys