Selaa kysymyksiä

Miten uskaltautua vertairyhmään

Hei. En tiedä tuleeko tästä viestistä esiin mitään kysymystä. Olen 21-vuotias tyttö joka pitää tytöistä. Kaapista olen tullut ulos parin viime vuoden aikana lähimmälle perheelleni ja ystävälleni, ja ennen kaikkea itselleni, olen kai siis jo voiton puolella. Muille en koe edes tarvetta kertoa. Ongelmanani on etten tiedä mitä tehdä tästä eteenpäin. Olen hyvin hyvin yksityinen ihminen ja pidän asiani ominani tai pienen piirin sisällä. Tämä haittaa arvatenkin uusiin ihmisiin tutustumista. En ole koskaan esimerkiksi seurustellut. Haluaisin kuitenkin päästä sisään "homopiireihin", jos niin nyt voi sanoa, sillä vaikka läheiseni hyväksyvät minut minuna, he eivät tietenkään heteroina ymmärrä kaikkia tunteitani tai ajatuksiani. Kaipaan jonkinlaista vertaistukea etten tuntisi olevani yksin. En koskaan saa kerättyä tarpeeksi rohkeutta soittaakseni johonkin setan neuvontanumeroon tai mennäkseni setan nuorteniltoihin, koska tiedän meneväni lukkoon sen kaltaisissa tilanteissa. Pelkään että minun pitäisi noissa tilanteissa paljastaa jotain intiimiä itsestäni täysin tuntemattomille ihmisille, enkä pidä siitä ajatuksesta ollenkaan. Tämän viestinkin kirjoittaminen tuntuu epäluonnolliselta, enkä ole ollenkaan varma tulenko koskaan lähettämään tätä. En pidä avun pyytämisestä mutten todellakaan tiedä mitä tehdä. Tunnen itseni yksinäiseksi näiden asioiden suhteen ja tämä tunne on alkanut eristää minua myös muista ihmissuhteistani. Tiedän olevani vielä nuori mutta on vaikeaa katsoa täysin sivusta kun muut ympärillä alkavat ottaa askeleita syvempään sitoutumiseen ja itse olen vielä peloissani lastenkengät jalassa. Kysymykseni voisi siis kai olla, mistä löytää rohkeutta ottaa seuraava askel ja mikä se seuraava askel voisi olla? Seurustelu ei välttämättä ole se mitä juuri nyt etsin, vaan jonkunlainen yhteys ihmisiin. En tiedä osaako kukaan vastata tällaiseen kysymykseen, mutta ehkäpä minulle onkin tärkeämpää tämä yhteydenotto kuin tyhjentävän vastauksen saaminen. Kiitos joka tapauksessa tämän viestin lukemisesta ja hyvää loppu päivää sille joka tämän sattuu näkemään. :)

Hei

Kerrot että avun pyytäminen on sinulle epämiellyttävää ja siitä huolimatta uskalsit kirjoittaa viestisi ja lähettää sen meille. Onko se merkki siitä että valmistaudut seuraavaan askeleeseen? Tavoitteenasi on löytää yhteys ihmisiin, joiden seurassa tunteesi tulisivat ymmärretyksi syvemmin. On ymmärrettävää että vertaisryhmään meno toisaalta houkuttaa ja toisaalta pelottaa. Ehkä sinua helpottaa ajatus että vertaisryhmän ihmisistä moni on aikanaan käynyt läpi vastaavanlaisen empimisen vaiheen.

Pelkäät että joutuisit kertomaan itsestäsi intiimejä asioita tuntemattomille ihmisille. Haluan hieman rauhoitella sinua siinä että sinulla on täysi oikeus itse päättää miten paljon kerrot itsestäsi. Voit alussa sanoa suoraan että haluat ensin tutustua ryhmään ja sen jäseniin saadaksesi riittävän turvallisen olon itsestä kertomiseen. Uskon että ryhmässä hyväksytään tämä.

Viestistäsi ei selviä, missä päin asut. Suosittelen että soittaisit Sinuiksi palvelun koordinaattorille Mikko Väisäselle, puh. 040 5107 488. Hän tuntee hyvin sekä Setan toimintaa ja tietää sen vertaistoiminnan tilanteet hyvin ja varmasti ymmärtää huolesi ja tarpeesi. Häneltä voisit saada vinkkejä siitä, mikä ryhmä voisi sopia sinulle parhaiten. Setan sivuilta (www.seta.fi) löytyy eri jäsenjärjestöjen kotisivujen osoitteet, joista voit käytä katsomassa millaista vertaisryhmätoimintaa on tarjolla.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys