Selaa kysymyksiä

Hei!

Olen siis 30-vuotias mies, hetero ja asun yksin. Minulla on ollut mielessä viime aikoina todella paljon seksuaalisuuteen liittyviä asioita, jotka ovat vaivanneet minua pitkään, osin hankalan menneisyyteni takia. En tiedä, onko tämä minulle oikea paikka kirjoittaa vai onko tämä vain seksuaalivähemmistöille suunnattu sivusto, mutta kysyn kuitenkin. Ohjatkaa sitten toiseen paikkaan jos on tarpeen.

Aluksi vaikka taustatietoa. Peruskoulussa olin jatkuvan koulukiusaamisen kohteena ja se jätti jonkinasteiset henkiset arvet. Kiusaaminen johtui varmaan poikkeavasta puhetyylistäni, herkkätunteisuudesta ja muusta porukasta erottautumisesta. Minulla todettiin lapsena dysfasia, joka vaikeutti puheen tuottamista ja ymmärtämistä. Nykyään nuo ongelmat eivät enää tuossa suhteessa vaikuta elämääni, mutta siihen usein liittyvät sivuoireet - herkkätunteisuus, keskittymis- ja muistiongelmat, motorinen kömpelyys - vaivaavat ajoittain edelleen tai ainakin jään jatkuvasti miettimään, miten paljon ne johtuvat dysfasiasta. Saattavat jossain määrin toki olla stressistäkin johtuvaisia. Joka tapauksessa, se lienee jättänyt minuun jäytävän epävarmuuden ja epäilyksen siitä, kelpaanko muille. Se näkynee minussa myös seksuaalisuuden puolella.

Yläasteelta alkaen olen sairastanut masennusta - milloin voimakkaammin, milloin lievempänä. Johtui osittain koulukiusaamisesta, osittain siitä että minulla oli - jo silloin - tosi hiljaista naisrintamalla. Kaikilla muilla tuntui olevan kokemusta ja parisuhteita silloin. Ystäviäkään ei juuri ollut.

Meni jonkin aikaa, yritin suorittaa armeijan mutta se keskeytyi psyykkisistä syistä. Sain sen jälkeen kutsukirjeen kansanopistoon, jonne menin koska minulla ei ollut oikein muutakaan suuntaa.

Tuolla suunta muuttui aika äkkiä. Asiat tuntuivat yhtäkkiä menevän aivan loistavasti. Jopa paljon haikailemissani seurustelukuvioissa alkoi tapahtua: ensin minulla oli kolmen päivän naistuttavuus (joka kylläkin osoittautui aika ongelmalliseksi), sitten tutustuin syvemmin toiseen naiseen jonka kanssa syntyi melkein kolme vuotta kestänyt seurustelusuhde.

Pääosin se oli hienoa aikaa, mutta siinäkin tuli ongelmia. Ensinnäkin uskonelämäni tuotti hämmennystä. Tämän ensimmäisen kanssa se oli sekä siunaus että kirous.

Tutustuin häneen kaveriporukalla yökerhoon mentäessä. Hänen ystävättärensä tuli puhumaan minulle ja kysyi, olisinko jutellut hänen ystävänsä kanssa. Menin ja aloin jutella. Huomasin heti, että hän on aika pahassa humalassa, mutta ajattelin että katsotaan mitä tästä tulee. Juttelimme aikamme, sitten hän alkoi suudella ja hyväillä minua. Se tuntui kieltämättä hyvältä, mutta tuntui tapahtuvan ehkä turhan äkkiä. Hän ehdotti hyvin pian sen jälkeen sänkyyn menemistä. Kieltäydyin, koska en ollut tuntenut häntä ennen lainkaan ja toisaalta ajattelin silloin yksiselitteisesti etten mene sänkyyn naisen kanssa ennen avioliittoa, uskonnollisista syistä. Sovimme kuitenkin tapaamisesta myöhemmin.

Olin hämilläni, sillä 21 vuoden hiljaiselon jälkeen alkoi yhtäkkiä tapahtua rytinällä. Eikä asiaa helpottanut myöskään se, että tämä toinenkin nainen alkoi hiljalleen osoittaa kiinnostusta minua kohtaan.

Menin lyhytaikaisen tuttavuuden kanssa yhdessä treffeille, menivät muuten mukavasti mutta hän puhui tosi omituisesti. Ensin hän saattoi puhua aivan niitä näitä ja yhtäkkiä tärskäyttää, miten hän tykkää harrastaa seksiä julkisten paikkojen vessoissa. Sain hänen puheistaan käsityksen, että hän oli kyltymätön nymfomaani, ja että hänen edellinen suhteensa oli kariutunut juuri seksielämän ongelmiin. Vein hänet kotiin ja näytti siltä että jatkaisimme taas hyvissä merkeissä yhdessä, mutta sitten hän alkoi taas hyväillä minua ja olisi ilmeisesti halunnut harrastaa seksiä. Kun kieltäydyin ja selitin miksi en halunnut vielä, hän torjui minut. Se teki sillä hetkellä todella kipeää. Jälkikäteen olen tosin ymmärtänyt, että olisin todennäköisesti satuttanut itseäni ja ehkä häntäkin todella pahasti, jos olisin lähtenyt siihen mukaan. En ole enää halunnut ottaa häneen yhteyttä sen jälkeen, kun seuraavana päivänä sovimme jättävämme homman siihen.

Melko pian sen jälkeen toinen tyttö, tämä jonka kanssa minulla on ollut tähänastisen elämäni ainoa vakava parisuhde, alkoi lähestyä minua enemmän ja enemmän. Aluksi en tiennyt miten suhtautuisin häneen, mutta pohdittuani asiaa itsekseni ja välillä kavereiden kanssa päätin antaa hänelle mahdollisuuden. Ja ennen kuin tajusinkaan, olin korviani myöten rakastunut. Päätimme aloittaa seurustelun.

Se oli ihanaa aikaa, mutta siinäkin oli ristiriitoja. Huomasin ennen pitkää myös seksuaalisten tunteideni heräävän, mutten osannut muodostaa niihin itselleni selkeä suhtautumistapaa. Toisaalta olisin halunnut hänen kanssaan sänkyyn ja ehkä aiemman perusteella pelkäsin torjutuksi tulemista jos sanoisin etten halua vielä seksiä, toisaalta taas pelkäsin painostavani sekä halventavani häntä ja toimivani uskoni vastaisesti.

Myöhemmin samana syksynä päädyimme kahdestaan risteilylle. Se oli minulle hyvin kaksijakoinen ja pelottava ajatus etukäteen: toisaalta keskustelin seurakuntani papin kanssa uskoni vastaisen toiminnan pelosta, toisaalta taas varasin risteilylle parisängyllistä hyttiä ja ostin kirkkaanpunaiset bokserit.

Risteily-yö tuli ja menimme hyttiin. Pikkuhiljaa tilanne eteni hieronnasta seksiin, tai sen yrittämiseen. En tohtinut kieltäytyä vaikka epäröin, ja olin tästä kaikesta sekä itse tilanteesta niin hermona etten pystynyt siihen. Jätimme sen sikseen ja minua kadutti ja ahdisti: toisaalta se ettei minussa ollut miestä sanoa ei, toisaalta taas se etten ollut niin valmis ja itsevarma että olisin esimerkiksi pystynyt yhdyntään.

Suhde kuitenkin jatkui muutaman vuoden tämän jälkeenkin. Toisaalta suhteessa ei ollut käytännössä yhtään seksiä. Jo asiasta puhuminenkin tuntui minusta vaikealta, vaikka himoni olivat kovat. Kaksi kertaa olimme aikeissa kokeilla uudelleen, mutta toisella kertaa hän sanoi kärsivänsä päänsärystä ja toisella taas käsittelin häntä ilmeisesti innokkuudessani liian kovakouraisesti, koska hän pyysi lopettamaan aika pian sen jälkeen kun häntä olin alkanut kosketella.

Vaikka seksittömyys painoi mieltä, tunsin silti niin suurta rakkautta tätä ihmistä kohtaan etten halunnut päästää irti hänestä. Ajattelin, että ennemmin sitten vaikka elän selibaatissa jos saan pitää hänet rinnallani. Olisi ollut mielestäni ylimielistä ja itsekästä jättää toinen vain seksin takia.

Kun melkein kolme vuotta oli tullut täyteen, todellisuus jysähti päin naamaa oikein kunnolla. Hän sanoi haluavansa jutella, ja kertoi sitten minulle, että on tajunnut olevansa lesbo. Se oli ehkä tähänastisen elämäni pahin järkytys ja surun aiheuttaja. En vielä tähänkään päivään mennessä tiedä varmaksi, puhuiko hän totta vai ei. Vaikka tavallaan koen päässeeni asiasta jo yli - en enää esimerkiksi ajattele asiaa enää päivittäin - , minulle tulee silti edelleen tilanteita, joissa saatan jäädä kiusaamaan itseäni menneisyydellä ja saatan joskus edelleen sitä itkeäkin. Tämä siitä huolimatta, että suhteen katkeamisesta on kulunut jo kuusi tai seitsemän vuotta. Aikamme tapasimme toisiamme ystävinä sen jälkeenkin, mutta jossakin vaiheessa yhteydenpito lakkasi kokonaan. En ole uskaltanut yrittää ottaa häneen uudelleen yhteyttä, koska pelkään että se avaisi vanhoja haavoja liikaa. (Vaikeimmissa vaiheissa olin jopa alkoholisoitua, kun yritin hukuttaa sydänsurujani pulloon).

Sen jälkeen olen yrittänyt silloin tällöin lähestyä muita naisia, mutta heikoin tuloksin. Yökerhoissa menen aina "kipsiin", kun yritän jututtaa naisia, ja jos pääsenkin juttelemaan heidän kanssaan niin he ennen pitkää lähtevät pois, tai antavat väärän puhelinnumeron enkä enää tavoita heitä. Internetissä olen yrittänyt myös tutustua naisiin, mutta treffi-ilmoitukseeni ei ole tullut pitkään aikaan mitään vastauksia. Chateissa minulle on annettu vääriä sähköpostiosoitteita, jätetty tulematta tapaamisiin joista ollaan siellä sovittu, tai viimeistään ensimmäisen tapaamisen jälkeen minulle on sanottu ettei tästä seurustelua tule. Kerran olen käynyt sokkotreffeilläkin, se vaikutti aluksi lupaavalta mutta sitten hän sanoi kiinnostuksensa loppuneen ja vaikka ystäviä olemmekin edelleen niin hän ei ilmeisesti ole kiinnostunut minusta parisuhdekandidaattina. Noilla tapaamisilla ja keskusteluilla en ole mielestäni ollut mitenkään töykeä tai törkeä, en ole esimerkiksi suoraan ehdotellut seksiä tai kommentoinut heidän ulkonäköään esineellistävästä. Päinvastoin olen ollut ennemmin ehkä liiankin varovainen.

Toisaalta yksinäisyys turhauttaa sen takia, että haluaisin jakaa jonkun kanssa romanttisia tunteita ja ajatuksia, toisaalta valehtelisin myös jos väittäisin ettei minun tee mieli seksiä. Itsetyydytys vie fyysisen pakotuksen joksikin aikaa pois, mutta sen jälkeen tulee usein tunne emotionaalisen yhteyden ja toisen läsnäolon puutteesta, joka ahdistaa. En toisaalta koe irtosuhteita tai pornoakaan ratkaisuksi, sillä koen ne uskonnollisen moraalini vastaisiksi ja haluaisin seksiinkin myös henkistä sisältöä.

Minulla on myös itsetunnon kanssa ongelmia. Häpeän sitä, että olen ikääni nähden todella kokematon, en esimerkiksi ole kertaakaan ollut onnistuneesti yhdynnässä ja minulla on tosiaan ollut vain yksi oikea parisuhde. Olen myös ylipainoinen, häpeilen voimakkaasti jos esim. jään tuijottamaan ihaillen varattujen naispuolisten kaverieni tai ystävieni vartaloita, ja toisaalta minulla on seksuaalisia mieltymyksiä, haaveita ja fetissejä joita en uskalla tuoda esille koska pelkään että niitä pidettäisiin inhottavina ja perversseinä.

Nämä asiat ovat vaivanneet minua jo pitkään, mutta tuntuu siltä etten pääse niistä millään eroon. En toisaalta koe myöskään tulleeni uskonnollisesti liian tiukan kasvatuksen kohteeksi, vanhempani ovat olleet erittäin hyväksyväisiä eivätkä edes kovin uskonnollisia ja seurakunnankin toiminta on tuntunut olevan hyväntahtoista ja hyväksyvää vaikka esimerkiksi esiaviollista seksiä on pidetty syntinä. Korostettu on kuitenkin sitäkin että synnitkin saa anteeksi. Yritin päästä seksuaaliterapeutin tai seksologin puheille, mutta minut ohjattiin lähinnä tavallisen psykiatrian piiriin (sikäli hyvä juttu, että minulla on toki muitakin ongelmia, mutta toisaalta mietin keskitytäänkö siellä riittävästi juuri näihin ongelmiini).

Millä saisin itsetuntoani kuntoon, millä voisin luottaa siihen että minut hyväksyttäisiin omituisuuksineni myös seksuaalisessa mielessä, mistä voisin löytää parisuhteen?

Niin monta hämmentävää ja vaikeaa kysymystä. Pyydän myös anteeksi jos oli turhan pitkää tekstiä, mutta tuli sellainen olo että piti jonnekin tilittää