Selaa kysymyksiä

Ahdistaa

Hei,

Olen 18-vuotias tyttö ja ongelmani ovat niin sekalaisia, etten tiedä tuleeko tästä viestistä lainkaan selkeä. Pakko kuitenkin purkaa ahdistusta jotenkin.

Ensimmäinen ja oleellisin asia: olen hukassa seksuaalisuuteni kanssa. Määrittelen itseni tällä hetkellä bi-seksuaaliksi, vaikka miehet eivät juurikaan kiinnosta. Huomaan kyllä usein hyvännäköisiä miehiä, ehkä jopa enemmän kuin naisia, mutten osaa kuvitella itseäni suhteeseen miehen kanssa. Minulla on vain yksi seksikokemus (seurustellut en ole koskaan) ja se oli humalassa minulle entuudestaan tuntemattoman miehen kanssa. Varsinkin jälkikäteen ajateltuna mielikuvat ovat vain vastenmielisiä. Toisaalta en edes pitänyt miestä viehättävänä ja suostuin seksiin ystäväni yllyttämänä (en kuitenkaan syyllistä häntä, sillä myös hän oli hyvin humalassa ja kummankin arviointikyky oli huono. Jos jotakuta pitäisi syyttää, niin sitten miestä, joka oli minua jonkin verran vanhempi ja selvin päin)

Olen yrittänyt ajatella, että ei minun tarvitsekaan määritellä suuntautumistani. Se ei kuitenkaan tunnu auttavan, vaan sitten minua ahdistaa, koska en osaa sanoa mikä olen. Ainoa, joka tietää että en ole hetero on paras ystäväni, jolle uskalsin avautua vasta viime syksynä. Hän on homo (vaikkakin myös piti itseään ensin bi:nä), joten tiesin, että hän ei tuomitse. Hän onkin ainoa, jonka seurassa voin olla oma itseni. Hän myös kertoi jo arvelleensakin jotain siihen suuntaan. Vanhempani ovat ongelma, sillä en vain millään saa kerrottua heille. Osasyy tähän on juuri se, etten tiedä mikä sanoisin olevani. Ahdistaa, kun äitini puhuu tulevista poikaystävistä jne. Tiedän, ettei äidilläni ole mitään homoseksuaaleja vastaan, mutta isäni suhtautumisesta minulla ei ole hajuakaan. Ei hän ainakaan kovaäänisesti heitä ole tuomitsemassakaan, joten tuskinpa hänkään minua suuntautumiseni takia vihaisi.

Haluaisin seurustella, naisen kanssa, mutta tuntuu, ettei sekään tule ikinä tapahtumaan. Sitä kautta olisi myös helpompi tulla kaapista vanhemmille, kun voisi kertoa tyttöystävästä. Olen Qruiserissa, mutta olen sosiaalisesti niin onneton, ettei netissä(kään) juttelu oikein sovi minulle. Olen myös käynyt samaisen (ainoan) ystäväni kanssa homobaarissa, mutta sielläkään en uskaltanut ottaa minkäänlaista kontaktia naisiin ja päädyinkin sitten juttelemaan ystävääni iskevien miesten kanssa. Toisaalta olin myös niin humalassa, etten olisi luultavasti kyennytkään juuri syvällisempään keskusteluun. Tähän liittyen myös alkoholinkäyttöni ahdistaa minua, sillä nykyään tulee juotua mielestäni turhan usein. Juon, koska ahdistaa ja masentaa (en edes aina tiedä mikä) ja sitten taas ahdistun vielä juomisestakin, joten noidankehä on valmis.

Hei
Viestistäsi tulee vaikutelma että koet olevasi jumissa oman seksuaali-identiteettisi kanssa ja kaipaat siihen lisää selkeyttä ja liikettä. Mietit sitä että vanhemmille olisi helpompi kertoa omasta mahdollisesta biseksuaalisuudestasi jos olisi tyttöystävä, jonka heille voisi esitellä. Toisaalta voi olla myös toisin päin: mahdollisen tyttöystävän löytäminen voisi helpottua jos voisit kertoa kotona että olet kiinnostunut myös tytöistä. Vanhempien reaktio on tietysti aina arvoitus, mutta sen pohtiminen yksin omassa mielessä rajoittaa avoimuuttasi heille. Voit sanoa heille että sinulle on tärkeää voida olla avoin heille ja että toivot että voit kääntyä ongelmien ilmetessä heidän puoleensa. Olettaisin että vanhempasi osaavat arvostaa luottamustasi heihin. Se että sinun ei tarvitse teeskennellä olevasi kiinnostunut vain pojista, voi osaltaan lisätä itsevarmuuttasi myös suhteessa ikätovereihin joista johonkin aikanaan todennäköisesti ihastut.

On todella harmi että ensimmäinen seksikontaktisi oli semmoinen jota et mielelläsi muistele. Siinä asiassa et todellakaan ole yksin. Hyvin monilla tulee jossain vaiheessa lähes vastustamaton halu kokeilla seksiä jonkun vaan kanssa ja valitettavan usein se tapahtuu sitten humalassa ja epämääräisissä olosuhteissa. No. Nythän tiedät mitä varoa jatkossa. Toivottavasti et yleistä tuon vastuuttoman miehen käyttäytymistä edustamaan kaikkia miehiä ja aikanaan saat kokea aivan toisenlaista seksiä arvostamasi ihmisen seurassa.

Sinun ei tarvitse ehdoin tahdoin väkisin yrittää löytää itsellesi tyttö- tai poikaystävää. Jos tytöt sinua kiinnostavat, niin yksi tapa olisi käydä tutustumassa sinua lähimmän Setan jäsenjärjestön nuorten ryhmän toimintaan. Osoitteesta seta.fi löydät järjestöjen kotisivujen osoitteet. Nuorten ryhmissä voi käydä rauhassa hengailemassa. Siinä samalla tutustuu paitsi muutamaan mukavaan ihmiseen niin myös lisää itseensä ja omiin ajatuksiinsa ja kaupan päälle itsetuntokin voi vähitellen vahvistua. Turvallisin tuki seurustelusuhteiden löytymiselle ja niissä selviytymiselle on hyvät ystävät, joiden kanssa voi avoimesti puhua kiinnostuksistaan ja myös pettymyksistään. Ja kas: joku päivä eteesi ilmestyy ihminen johon et malta olla tutustumatta lähemmin.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys