Selaa kysymyksiä

Haluan tuntea itseni mieheksi

Hei!

Olen 23-vuotias äiti. Olen ollut naimisissa mieheni kanssa täysi-ikäistymisestäni saakka. Kaiken kaikkiaan voisi sanoa, että olen täysin nainen: nautin naisten vaatteiden käytöstä ja ehostautumisesta, ystäväni ovat naisia ja harrastukseni "naisellisia". Mitä tulee rakkaus- ja seksielämään, olen kiinnostunut miehistä ja saan (erittäin hyvinkin) nautintoa rakastelusta ja kehosta, jossa elän.
Minulla on kuitenkin eräs ongelma. Minä olen myös mies.

En tietenkään kromosomeja tarkasteltaessa, sillä olen saanut lapseni aivan perinteisellä menetelmällä ja läpikäynyt tavallisen tyttöjen puberteetin. Kuitenkin sekä henkisestä näkökulmasta että fyysisesti voidaan kai sanoa, että olen "mies". Murrosikäni alusta saakka minulla on ilmennyt fyysisiä piirteitä, kuten karvankasvua, äänenmurros ja aataminomenan kehittyminen, miestyyppinen akne ja lihasten muodostuminen, jotka ovat saaneet vartaloni kehittymään sekä naiselliseksi että miehiseksi yhtäaikaisesti. Mitään sairaalloista tilaa tähän ei ole lääkärikään onnistunut yhdistämään, vaan kehoni tuottamat hormonimäärät ovat luonnostaan tällaisessa suhteessa. Henkisellä puolella koen "mieheyteni" näkyvän muunmuassa niin, että tunnen seksuaalista vetoa myös naisiin, koen olevani lapselleni sekä maskuliininen että feminiininen roolimalli ja no... Hitto, kuinka sen sitten sanoisi? Koska tiedän olevani mies. Ja nainen.

Ongelmani on siis oikeastaan seuraava: alani on naisvaltainen, ulkoinen olemukseni pukeutuneena naisellinen, ihmisten mielikuva minusta on feminiininen, puolisoni on hetertoseksuaali ja lähes kaikki elämääni kuuluvat tekemiset jotakin "naisten tai äitien puuhaa". Haluaisin ilmentää myös mieheyttäni, mutta sellaisella tavalla, että siitä ei olisi haittaa perhe-elämälleni, ammatilliselle imagolleni tai ystävyyssuhteilleni. Haluaisin voida joskus rakastella kuten mies rakastelee, saada osakseni sellaista kohtelua kuin mies yleensä saa ja tehdä asioita, joissa saisin kokea mieheyttä ilman, että kukaan alleviivaa minun olevan 160 cm "söpö tyttö". En halua lähteä "korjaamaan" tilannetta lääketieteellisesti. Minä ja puolisoni harkitsemme edelleen sitä, haluammeko lisää lapsia. Lisäksi nautin "heteroseksistä" ja ajatus, jos sallitte kornin ilmauksen, toimivaan peliin kajoamisesta hirvittää. En usko, että lärpäke nahkaa enemmän tai vähemmän jossain päin kehoa olisi se mitä kaipaan tasapainottamaan identiteettiäni.

Minä ja puolisoni olemme keskustelleet aiheesta ja hän tietää totuuden sukupuolestani ja hyväksyy sen. Meillä on myös molemminpuolinen sopimus, että jos haluamme harrastaa muiden kanssa seksiä ja sovimme siitä yhdessä, asia on ok. Tavallaan haluaisin uskoa, että jos saisin naida jotakuta viehättävää naista, saisin itsevarmuutta mieheyteeni, mutta toisaalta pelkään, että vaikutus olisi ehkä enemmänkin päinvastainen. Haluaisin hoitaa homman kuin mies (rakastella naista/miestä peniksellä ja tuntea sen myös itse) ja jo tieto siitä, etten oikeasti pysty sellaiseen, aiheuttaa minulle todella turhautuneen olon. Olen kokeillut strap on -dildoa, mutta minua vaivasi, etten kyennyt itse tuntemaan fyysistä seksuaalista nautintoa sen käytöstä. Oli toki miehistä oloa lisäävä kokemus tyydyttää sillä kumppania, mutta... No, olo oli jälkeenpäin kiusallisen impotentti, koska en saanut aktista itse täyttymystä.

Asian kanssa pitkään painineena ottaisin mielelläni vastaan ulkopuolisen mielipiteen. Kuinka voisin siis ilmentää mieheyttäni turvallisesti niin, että voisin taas nauttia enemmän myös naiseudesta? Miesten vaatteiden käyttämistä olen kokeillut, mutta se oli enemmän kiusallista kuin tyydyttävää. Olen niin pieni, että minut tulkitaan jotakin muotia seuraavaksi teinitytöksi, ei varmasti mieheksi. Kasvoni ovat melko sukupuolettomat ja vartalon rakenne hoikka ja jäntevä, mutta kokoni vuoksi yleisvaikutelma on aina feminiininen.

Kiitos jo etukäteen avustanne!

Hei Petra/Petri

Tunnistat itsessä sekä naisen että miehen olemuksen. Olet syntynyt naisen kehoon ja löydät naiseudestasi paljon hyviä puolia, joita voit toteuttaa elämässäsi. Mutta tämä naisen keho muuttuukin ongelmaksi silloin kun haluat toteuttaa sisällä kokemaasi miestä. Silloin kokosi vuoksi pelkäät että et tule otetuksi miehenä. Koet että mieheksi pukeutuminen ei anna riittävästi sille tukea. Halaisit kokea miehisyyttä myös seksin yhteydessä mutta esimerkiksi strap on –dildo jätti sinut vaille fyysistä seksuaalista nautintoa.

Etsit keinoja toteuttaa mieheyttäsi. Voisit nauttia enemmän naiseudestasi kunhan paitsioon jäänyt miehinen olemuksesi löytäisi riittävän konkreettisia ja uskottavia ilmenemismuotoja. Tässä suhteessa tilanteesi muistuttaa monen transvestiittimiehen elämäntilannetta. Usein transvestisuus liitetään vain pukeutumiseen, mutta käsitykseni transvestiittimiehet saavat suurimman nautinnon juuri siitä että voivat hyvin kokonaisvaltaisesti ilmentää itsestään löytyvää naista. Elleivät he löydä siihen mahdollisuutta, elämän laatu alkaa kärsiä, kun osa sisäisestä olemuksesta ei saa mitään vastakaikua.

Erinomaiselta kuulostaa se että olet voinut puhua asiasta miehesi kanssa ja se että hän hyväksyy sinut sellaisena kuin olet eikä ole ilmeisesti vaikeuttamassa pyrkimyksiäsi toteuttaa miehisyyttäsi, kunhan se tapahtuu hänen tietäen. Silloin sinun ei tarvitse kantaa salaisuutta ja pelätä läheisen taholta tulevaa torjuntaa.

Keinoja miettiessäni minulle tulee mieleen sellaisen harrastuksen löytäminen, jossa miehiset puolesi pääsevät esille. Mikä olisi sellainen miehinen harrastus jossa pienikokoiset jäntevät miehet otetaan vakavasti? Löytyisikö joku kamppailulaji, jossa pukeutuminen riittävästi peittää ruumiin muodot ja jossa on sarjoja erikokoisille miehille? Esimerkiksi Karate tai Judo. Tai nyrkkeily/potkunyrkkeily. Voisit kamppailla mm. pienikokoisten thaimiesten kanssa. Niissähän voi käyttää rakentavasti omaa adrenaliiniaan. Mieleeni tulee myös moottoripyöräharrastus, jossa on oma miehinen ilmapiirinsä. Mitä ajattelet näistä vaihtoehdoista? Varmasti löytyy myös muita miehisiä harrastuksia, joissa ei tarvita leveitä raameja vaan jäntevyyttä, nopeutta ja miehistä asennetta.

Seksuaalisuuden miehisessä puolessa peniksellä ja sen erektiolla on toki iso merkitys. Ovathan ainakin nuoret miehet niin huolissaan elimensä kelvollisuudesta. Mutta ei se naisen anatomia niin paljon poikkea miehisestä. Onhan klitoris kehon sisällä olevine paisuvaisineen ”naisen tuntoherkkä penis”, jonka huippu vastaa miehen terskaa. Koko kehostahan ja sen käytöstä sekä nainen että mies koostuvat, ei vain yksityiskohdista. Erilaiset asennot ja liikeradat saavat aikaan joko naiselliselta tai miehiseltä tuntuvia sisäisiä kokemuksia ja ulkoisia vaikutelmia. Myös puhetavoilla ja äänenkäytöllä ihminen voi vaikuttaa kokemukseensa omasta sukupuolestaan ja toisten siitä saamaan vaikutelmaan. Voisin kuvitella että jokin maskuliininen harrastus osaltaan vahvistaisi kehosi ja mielesi kykyä ilmentää itsessäsi olevaa miehistä puolta. Sopivan seuralaisen kohdalla se voisi aikanaan toteutua myös seksuaalisesti tyydyttävänä kokonaisvaltaisena toimintana.

Tässäpä oli ensimmäiseksi mieleeni tulleita ajatuksia. Millaisia ajatuksia ne sinussa herättävät? Voit jatkaa keskustelua näin netin välityksellä tai soittamalla päivystykseemme, joka on avoinna maanantaisin ja torstaisin klo 19 – 21 numerossa 044 300 2355.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys