Selaa kysymyksiä

Kehoni on vääränlainen

Olen 17-vuotias nuori ja minut on syntymässä määritelty tytöksi. Minusta on kuitenkin jo pidemmän aikaa (1 vuoden) alkanut tuntua siltä, että kehoni on "vääränlainen". Ongelman tuo se, etten tunne itseäni tytöksi, mutten identifoi itseäni pojaksikaan (eli olen mielestäni androgyyni tai ns. 3.sukupuolen edustaja). Tykkään meikata (en tosin aina), käyttää mekkoja ja tehdä ns. tyttöjen juttuja. Olen kiinnostunut vain tytöistä, mutten pysty luokitttelemaan itseäni lesboksi, koska en ole täysin tyttö.

Juttelen ja vietän aikaa koulussa enemmän poikien kanssa ja haluaisin pukeutua poikamaisemmin mutta suurien rintojeni (joita vihaan TODELLA paljon) takia se ei ole mahdollista, koska kauluspaita ei näytä hyvältä päälläni. Käytökseni ja ruumiinrakenteeni (jos rintoja ei lasketa) on melko jätkämäinen mutta miesten sukupuolielimet tai niiden omistaminen on mieltäni ja kehoani puistattava ajatus minulle. Myös hiukseni on tällä hetkellä hyvin poikamaiset mutta ne haluan kasvattaa pidemmiksi (siihen on monta syytä, joita en jaksa luetella) Ts. Haluaisin PALJON pienemmät rinnat (jotka olisi helppo peittää binderillä tai litistää ideaalisiteellä) mutten kuitenkaan halua omistaa penistä.
Nämä asiat saavat minut todella ahdistuneeksi ja haluaisin saada tukea muilta. Haluaisin saada neuvoja kuinka kertoa ihmisille mikä minä olen ja mitä tunnen (yhdelle olen kertonut).

Hei
Olet viimeisen vuodan aikana ollut hämmentynyt siitä miten määrittelisit itsesi. Tykkäät meikata, käyttää mekkoja ja tehdä ns. tyttöjen juttuja. Toisaalta vietät koulussa aikaa enemmän poikien kanssa ja haluaisit pukeutua poikamaisemmin jos rintasi eivät hankaloittaisi sitä. Kehossasi nimenomaan rinnat ahdistavat sinua. Tykkäät tytöistä mutta koska et tunne itseäsi täysin tytöksi niin et osaa määritellä itseäsi lesboksi. Kysytkin neuvoa kuinka kertoa mitä olet ja mitä tunnet.

Määrittelet itsesi androgyyniksi tai ns. kolmannen sukupuolen edustajaksi (jota kutsutaan myös muunsukupuolisuudeksi). Ilmeisesti se on sinulle ok. Näin yhä useampi nuori on viime vuosina määritellyt itsensä, kun huomaa ettei löydä itseään yksiselitteisesti perinteisen nainen/mies kahtiajaon kummastakaan osastosta. Jos ymmärsin oikein, niin rintasi koko on tällä hetkellä sinua kaikkein eniten häiritsevä asia. Jos ne olisivat pienemmät, niin voisit pukeutua mieluisiisi asusteisiin ja ilmentää jätkämäistä olemustasi. Jotkut ovat ratkaisseet tämän niin että käyttävät ylävartalossa löysiä jätkämäisiä asusteita.

Mitä sitten voisit kertoa muille? Voisitko kertoa että olet löytänyt itsestäsi myös jätkämäisiä piirteitä ja haluat tuoda niitä esiin. Voit lisätä että kyse ei ole mistään pelleilystä vaan siitä millaiseksi itsesi koet ja millaisena haluat näkyä. Voit myös avoimesti kertoa että tällä hetkellä inhoat rintojasi, mutta yrität tulla niiden kanssa toimeen.

Setan jäsenjärjestöillä on vertaisryhmiä, jossa nuoret sukupuoltaan pohtivat ihmiset voivat yhdessä keskustella kokemuksistaan, ks. seta.fi/jasenjarjestot. Sinuiksi –palvelu on käynnistänyt vertaistukichatteja myös omaa sukupuoltaan pohtiville. Sinuiksi-chat transihmisille ja sukupuoltaan pohtiville 28.9., 26.10., 30.11., 28.12. klo 18 – 20. Liveryhmiin osallistuminen on helppoa. Voit kirjautua Tukinetiin omalla anonyymillä käyttäjätunnuksella, kun olet täyttänyt lyhyen rekisteröitymislomakkeen. Saat käyttäjätunnuksen heti käyttöösi lähetettyäsi lomakkeen. Tervetuloa mukaan! Tukinettiin rekisteröityminen: tukinet.net/rekisteroityminen.tmpl.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys