Selaa kysymyksiä

Tyttö joka ei halua että häntä kutsutaan tytöksi

Kyseessä on siis minun lapseni. Hän on aina ollut tietyllä tavalla enemmän maskuliininen, nyt taaksepäin katsoessani. Hän tykkää pukeutua miehisesti ja lopetti meikkaamisen. Hän on kiinnostunut tytöistä. Hän sanoo, että kokee itsensä enemmän miehiseksi. Hän ei halua vaihtaa kehoaan miehen kehoksi, vaan on tyytyväinen kehoonsa.

Tämä kaikki on minulle ihan ok, ja sitä kuka ja millainen hän on. Ongelma on siinä että sanon välillä ajattelematta, ilahtuneena ja rakkaudella, kun hän tekee jotain kivaa, "hyvä tyttö". Siis ihan sellaisesta tottumuksesta ja samalla tavoin kun sanon siskoni koiralle. Tämä loukkaa häntä paljon, ja siihen pahaan oloon ei auta se, että hän tietää minun tietävän kyllä kuka hän on ja etten tarkoita, että nyt näkisin hänet tyttönä sen enempää kuin useamman lapsen vanhempi oikeasti ei erottaisi kuka hänen lapsistaan on kukin, vaikka välillä suusta tuleekin väärä nimi.

Iloinen yhdessäolo muuttuu surulliseksi tunnelmaksi loppuillaksi. Tulee sellainen olo, että taidan muuttaa yksin lappiin loppuelämäksi, kun on liian vaikeaa enkä osaa, kun en voi vartioida aina jokaista sanaani, tai olen ihan hirveän varautunut. Kun olen iloisella, vapautuneella ja rakastavalla ololla, en voi kontrolloida kaikkea kokoaikaa. Yritän siis, mutta se vain unohtuu. Mitä tälle voi tehdä?

Hei!
Olet surullinen siitä, että sinulta lipsahtaa aika-ajoin vanha tapasi puhutella tytöksi lastasi, joka tuntee itsensä pojaksi. Jo se, että kannat huolta asiasta kertoo, että olet herkkä ja vastuullinen äiti. Se että lapsesi mieliala sukeltaa surulliseksi vaikuttaen myös omaan mielialaasi liittyy varmaan osaksi hänen ikävaiheeseensa, jolloin ehdottomuus on suoja elämän epävarmuutta vastaan. Se että lapsi/nuori joutuu puolustamaan omaa sukupuolikokemustaan, on äärimmäisen stressaava asia nuoren elämässä. Yhteiskunnassa kun ihmiset koko ajan sukupuolitetaan, jolloin osa ihmisistä, jotka eivät koe kuuluvansa syntymässä annettuun sukupuoleen joutuu koko ajan olemaan puolustusasemissa potentiaalista mitätöintiä vastaan. Siksi sinun tahattomat lipsahduksesi osuvat hyvin tulenarkaan maaperään, jolloin nuoren on vaikea hallita spontaania tunnereaktiotaan ja kokemustaan, että hänen sukupuolikokemuksensa tuli taas mitätöidyksi juuri silta taholta, miltä hän on odottanut turvaa.

Se että sinulle tulee niitä lipsahduksia, on taas hyvin ymmärrettävää. Nimethän ja tulevat keskusteluissa automaattisesti, ei niitä yleensä edes tiedosteta. Se liittyy mielen toimintaan, emme selviäisi, jos joutuisimme joka sanan aina tarkistamaan. Oman lapsen sukupuoli ja nimi on syöpynyt vanhemman mieleen hyvin syvälle eikä se sietä kovin nopeasti haalistu. Toisaalta mitä useammin uutta nimeä tai sukupuolitermiä lapsestaan käyttää, sitä paremmin se alkaa peitota aiempia sanoja. Silti ne vanhat tulevat esiin yllättävissä tilanteissa. Vähän samalla tavalla kuin osa ihmisistä saattaa yhtäkkiä muistaa yli 10 vuotta sitten vanhaksi menneen puhelinnumeronsa.

Mitä voit tehdä? Olet tehnyt jo paljon, kun puolustat häntä ja otat hänet vakavasti. Se on parasta mitä hän voi kotoaan saada. Voisitko kertoa lapsellesi tästä mielen automaattisesta toimintatavasta, jossa se nimien kohdalla turvautuu helposti ja tahattomasti vanhoihin hakukenttiin. Kerro että olet vilpittömästi pahoillasi siitä, että olet tahattomasti tullut loukanneeksi häntä. Voisitteko sopia leikkimielisen systeemin, että joka kerta kun sinulta lipsahtaa väärä nimi tai sukupuoli niin siitä seuraisi pieni sopivaksi katsomanne korvaus.

Sinuiksi palvelulla on mahdollisuus tarjota puhelimitse vertaistukea mm. transnuorten vanhemmille. Tämä puhelinvertainen on siis itse transnuoren vanhempi ja on valmis puhelimitse keskustelemaan siitä mitä haasteita vanhemmuuteen liittyy silloin kun lapsen sukupuoli ei vastaan syntymässä määriteltyä ja ympäristön odotuksia. Soittamalla päivystykseen saat asiasta tarkempaa tietoa. Päivystyksemme on auki maanantaisin ja torstaisin klo 19 – 21 numerossa 044 300 2355.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys