Selaa kysymyksiä

Rainbow ongelma

Moi olen 13 vuotias tyttö ja olen lesbo ja mun pitäisi kertoa mun kamuille ja perheelle mutta en tiedä miten. Viimeksi kun yritin kertoa mutsi sano, että ei 13 vuotiaan muka tiedä. Sen jälkeen se on sanonut, että homot ja lesbot on vaan joku muoti-ilmiö. Oon yrittänyt kertoa sen ehkä miljoonaa kertaa mutta ei ne Urpot tajuu sitä ja jos sanon faijalle niin se varmaan vetäisi hirveet pultit.
Joten mitä pitäs tehä ? ?

Hei!

Onhan se turhauttavaa, kun vanhemmat joko eivät ota lainkaan vakavasti tai ottavat sitten niin vakavasti, että raivostuvat. Niin – miten heidän kanssaan voisi keskustella rakentavasti niin että tulisi kuulluksi ja ymmärretyksi? Palaan siihen vastauksen lopussa. On edelleen melko tavallista, että nuorille sanotaan, että he ovat liian nuoria tietämään seksuaalista identiteettiään tai että lesbous, homous tai biseksuaalisuus olisivat vain muoti-ilmiöitä. Tämä on yksi tapa olla kuuntelematta sitä, mitä nuori haluaa kertoa itsestään. Eikä se pulttien vetäminenkään oikein kuuntelulta vaikuta. Päinvastoin.

Seksuaalisen suuntautumisen kehitys vaihtelee ihmisestä toiseen. Osa tunnistaa jo esikouluiässä että on tunteissaan erilainen kuin enemmistö lapsista ja että omaa sukupuolta oleviin liittyy erityisen voimakkaita tunteita joita on vaikea nimetä. Osa huomaa sen murrosiässä ja tunnistaa siinä eroottista vipinää. Joillekin tämä ilmenee myöhemmin teini-iässä ja osalle vasta aikuisuudessa. On totta, että seksuaalinen suuntautuminen ei ole murrosiässä kaikilla vielä ”kiveen kirjoitettu” ja joillakin eroottinen kiinnostus omaa sukupuolta oleviin voi hiipua ja kiinnostus vastakkaiseen sukupuolen voimistua ikääntymisen myötä. Vaikka näin onkin, niin vanhempien ja läheisten tulisi kunnioittaa lapsensa sen hetkisiä tuntemuksia niin että hänen ei taritse hävetä niitä tai pitää niitä vain jonain ”ohimenevänä vaiheena” vaan että hän voi puhua niistä avoimesti ja hänen samaa sukupuolta olevat ihastuksen kohteet ovat tervetulleita vierailemaan lapsen kotona. Silloin lapsen itsetunto ja itsetuntemus kehittyvät myönteisesti. Siitä ei ole mitään vahinkoa lapsen kehitykselle. Päinvastoin. Jos lapsen suuntautuminen muuttuu myöhemmin, se tapahtuu omalla painollaan, sisäsyntisesti niin kuin tunteet samaankin sukupuoleen.

Ulostulollaan lapsi hakee tilaa ja hyväksyntää tunteilleen. Jotkut ovat huolissaan siitä, että jos tulee ulos vaikkapa lesbona tai biseksuaalina ja myöhemmin huomaankin, että oma suuntautuminen on muuttunut heteroseksuaaliseksi, että onko sitten pettänyt muut, kun ei olekaan pysynyt lesbona tai biseksuaalina. Ei siinä ole pettänyt ketään. Ihmisyyteen kuuluu myös muutos. Se koskettaa myös seksuaalista suuntautumista. Joillakin suuntautuminen pysyy melko vakaa läpi elämän ja toisilla siinä voi olla monia eri kausia. Silloin jos siinä on eri kausia, niin kaikki niistä voivat olla yhtä merkityksellisiä ja arvokkaita.

Niin. Miten toimia suhteessa vanhempiin ja kamuihin? Voisiko se olla yksinkertaisesti niin että kerrot enemmänkin niistä ihmisistä, joihin ihastut, riippumatta heidän sukupuolestaan. Silloin asia ei ole niin abstrakti vaan enemmän arkinen asia, johon liittyy toinen ihminen ja aidot tunteet. Entä miten varautua isän mahdollisiin pulttien ottamiseen. Siitä sinun kannattaa puhua ensin äitisi kanssa ja jonkun muun kanssa, joka ymmärtää sekä sinua että isääsi ja suhtautuu moninaisuuteen rauhallisesti. Silloin hän voi toimia sinun tukenasi ja isäsi rauhoittajana. Olisi teille kaikille turvallisinta, että voisit luottavaisin mielin esitellä ihastuksesi vanhemmillesi. Silloin he oppivat tuntemaan sinut ja sinä voisit turvallisin mielin kertoa heille iloistasi ja suruistasi.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys