Rakastuin työkaveriin
Olen 55-vuotias mies ja asunut avo-/avioliitossa saman naisen kanssa yli 30 vuotta. Meillä on kaksi lasta, joista toinen jo aikuinen ja toinenkin melkein. Olen teini-iästä asti tiennyt olevani homo, mutta jotenkin vain elämä lähti menemään näin. Vaimoni on tiennyt seksuaalisesta suuntautumisestani alusta asti. Välillä on ollut vaikeita aikoja ja ero on ollut lähellä, mutta vasta nyt olemme oikeasti eroamassa. Vuosikaudet halusin vain seksiä miesten kanssa eikä varsinaisia syvempiä ihastumisia ollut kuin pari kappaletta.
Tänä keväänä minulle tapahtui kuitenkin totaalinen rakastuminen toiseen mieheen. Aloin huomata kiinnostuvani 25 vuotta nuoremmasta melko uudesta työkaveristani vähitellen. Lopulta tämä johti siihen, että ajattelin vain häntä päivin öin. En ollut ikinä aiemmin tavannut miestä, joka miellyttäisi minua niin täydellisesti joka suhteessa. Olin melko varma siitä, että hänellä ei ole parisuhdetta ja ajattelin, että on mahdollisuuksien rajoissa, että hänkin olisi kiinnostunut miehistä. Lopulta tulin siihen tulokseen, että minun on pakko kertoa asiasta hänelle, koska muuten en ikinä pääse siitä yli. Eräänä iltapäivänä töistä lähdettyä onnistuin tarjoamaan hänelle kyydin ja kerroin autossa, että pidän hänestä joka suhteessa. Hän otti sen juuri niin hyvin kuin ajattelinkin, koska hän on niin hieno ihminen. Valitettavasti hän ei kuitenkaan tuntenut minua kohtaan samoin, vaikka antoi ymmärtää, että hänellä on ollut homoseksuaalisia kokemuksia.
Luulin, että asian selvittäminen auttaisi minua eteenpäin, mutta tuskasta tulikin aivan sietämätöntä. Minuun iski epätoivo siitä, että en enää koskaan voi tuntea mitään näin voimakasta ketään kohtaan ja että tämä oli viimeinen tilaisuuteni kokea syvällinen rakkaussuhde miehen kanssa. Kerroin rakastumisesta vaimolleni ja sen tuloksena päätimme erota, koska tämä oli hänellekin liikaa. Tapahtumasta on nyt n. kuukausi ja näihin päiviin asti olen elätellyt toivoa siitä, että työkaverini kuitenkin muuttaisi mielensä. Nyt on uskoni kuitenkin lopullisesti alkanut hiipua, mutta rakastumisen tunne ei hellitä. On vaikeata nähdä häntä päivittäin, mutta vielä vaikeampia ovat viikonloput, kun tiedän, että en näe häntä.
Olen nyt laittanut eri paikkoihin kontakti-ilmoituksia, joissa haen miestä tositarkoituksella, mutta en ole kovin toiveikas. Halusin vain kertoa tämän tarinan, vaikka eihän tähän auta kuin aika tai se, että työkaverini mahdollisesti on lähdössä muualle, jolloin en enää häntä näkisi. Sekin ajatus tosin tuntuu pahalta, vaikka pidemmän päälle se ehkä olisi paras ratkaisu. Olen jotenkin pohjattoman surullinen siitä, että haluaisin saada rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta en jaksa uskoa siihen, että se koskaan toteutuisi. Tuntuu siltä, että tämä oli viimeinen mahdollisuus eikä minulla ole enää oikein mitään motivaatiota elämään. Samassa yhteydessä tulin myös kaapista ulos melko monille ja ajoittain tuntuu siltä, että en mitenkään selviä tästä täydellisestä elämän ja tunteiden myllerryksestä.
Tänä keväänä minulle tapahtui kuitenkin totaalinen rakastuminen toiseen mieheen. Aloin huomata kiinnostuvani 25 vuotta nuoremmasta melko uudesta työkaveristani vähitellen. Lopulta tämä johti siihen, että ajattelin vain häntä päivin öin. En ollut ikinä aiemmin tavannut miestä, joka miellyttäisi minua niin täydellisesti joka suhteessa. Olin melko varma siitä, että hänellä ei ole parisuhdetta ja ajattelin, että on mahdollisuuksien rajoissa, että hänkin olisi kiinnostunut miehistä. Lopulta tulin siihen tulokseen, että minun on pakko kertoa asiasta hänelle, koska muuten en ikinä pääse siitä yli. Eräänä iltapäivänä töistä lähdettyä onnistuin tarjoamaan hänelle kyydin ja kerroin autossa, että pidän hänestä joka suhteessa. Hän otti sen juuri niin hyvin kuin ajattelinkin, koska hän on niin hieno ihminen. Valitettavasti hän ei kuitenkaan tuntenut minua kohtaan samoin, vaikka antoi ymmärtää, että hänellä on ollut homoseksuaalisia kokemuksia.
Luulin, että asian selvittäminen auttaisi minua eteenpäin, mutta tuskasta tulikin aivan sietämätöntä. Minuun iski epätoivo siitä, että en enää koskaan voi tuntea mitään näin voimakasta ketään kohtaan ja että tämä oli viimeinen tilaisuuteni kokea syvällinen rakkaussuhde miehen kanssa. Kerroin rakastumisesta vaimolleni ja sen tuloksena päätimme erota, koska tämä oli hänellekin liikaa. Tapahtumasta on nyt n. kuukausi ja näihin päiviin asti olen elätellyt toivoa siitä, että työkaverini kuitenkin muuttaisi mielensä. Nyt on uskoni kuitenkin lopullisesti alkanut hiipua, mutta rakastumisen tunne ei hellitä. On vaikeata nähdä häntä päivittäin, mutta vielä vaikeampia ovat viikonloput, kun tiedän, että en näe häntä.
Olen nyt laittanut eri paikkoihin kontakti-ilmoituksia, joissa haen miestä tositarkoituksella, mutta en ole kovin toiveikas. Halusin vain kertoa tämän tarinan, vaikka eihän tähän auta kuin aika tai se, että työkaverini mahdollisesti on lähdössä muualle, jolloin en enää häntä näkisi. Sekin ajatus tosin tuntuu pahalta, vaikka pidemmän päälle se ehkä olisi paras ratkaisu. Olen jotenkin pohjattoman surullinen siitä, että haluaisin saada rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta en jaksa uskoa siihen, että se koskaan toteutuisi. Tuntuu siltä, että tämä oli viimeinen mahdollisuus eikä minulla ole enää oikein mitään motivaatiota elämään. Samassa yhteydessä tulin myös kaapista ulos melko monille ja ajoittain tuntuu siltä, että en mitenkään selviä tästä täydellisestä elämän ja tunteiden myllerryksestä.
Hei
Voin vain kuvitella millaista kipua ja toivottomuutta tunnet sisälläsi. Olet vihdoinkin uskaltanut rakastumaan sydänjuuriasi myöten ja jäänyt vaille vastakaikua. Miten kestää täydelliseen rakastumiseen liittyvät tunteet ilman mahdollisuutta toteuttaa niitä? Näet toistuvasti tunteittesi kohdetta, jolloin hänen unohtamisensakaan ei onnistu. Olet juuri eronnut puolisostasi eikä hän muutenkaan tässä asiassa olisi voinut lohduttaa sinua. Tämän kaiken lisäksi sinulla on meneillään ulostuloprosessi. Ei siis ihme, että mietit miten selvitä elämän ja tunteiden myllerryksestä.
Olet huolissasi siitä, että tuleeko sinulle enää koskaan mahdollisuutta rakastaa miestä ja tulla rakastetuksi siinä. Ajattelet että tuo mies oli viimeinen mahdollisuutesi. Varmaankin on niin että vähään aikaan et löydä hänen veroistaan, niin syvälle hän on sinun tunteissasi päässyt. Kontrasti muihin voi jonkin aikaa olla musertava. Olettaisin kuitenkin, että kaapista ulostulo avaa sinulle vähitellen uusia ihmissuhteita ja kuorii sinusta esiin uusia puolia. Voit entistä vapautuneemmin kuunnella omia tuntemuksiasi, mieltymyksiäsi ja tarpeitasi. Olettaisin että nyt sinut kannattaisi panostaa ystävyys- ja kaveruussuhteiden ”päivittämiseen” sellaiseksi että voit niissä vapaasti tuoda esiin omaa homoseksuaalisuuttasi. En tiedä onko sinulla homoseksuaalisia ystäviä, mutta tässä tilanteessa sellaiset voisivat olla merkittävä voimavara. Heidän kauttaan voisit saada peilausta itsestäsi ja heidän seurassaan sinusta voi kuoriutua esiin uusia puolia. Sinun kannatta nyt hyödyntää tämä muutosvaihe myönteisen homoidentiteetin rakentamiseen. Se voi vähitellen kasvattaa itsetuntoasi joka puolestaan edesauttaa rakkaussuhteen löytämisessä.
Helsingin seudun Setalla (heseta.fi) on hyvin pitkään toiminut avo/avioliitossa olleille tai oleville homomiehille suunnattu ryhmä. Se on nyt kesätauolla mutta käynnistynee jälleen syksyllä. Siihen osallistuminen voisi olla yksi tapa löytää vertaistukea ja verkostua.
Voisitko mielessäsi jatkossa suhtautua tähän työkaveriin, johon rakastuit, kiitollisuudella siitä, että hänen kauttaan löysit sen, miten vahvasti ja kokonaisvaltaisesti voit ja uskallat rakastua mieheen. Nyt olet ymmärrettävästi idealisoinut hänet, mutta on hänessä sinun kannalta yksi keskeinen ”vika”: häneltä näköjään puuttuu kyky rakastua sinuun. Se vika on syytä antaa hänelle anteeksi. Tähän anteeksiantoon sisältyy toki menettämisen suru. Se surutyö sinun olisi hyvä tehdä, jotta silmäsi avautuisivat eteenpäin siihen rikkaaseen elämään, joka sinua vielä odottaa avoimesti homomiehenä, ex-puolisona, isänä…
Jussi Nissinen
Voin vain kuvitella millaista kipua ja toivottomuutta tunnet sisälläsi. Olet vihdoinkin uskaltanut rakastumaan sydänjuuriasi myöten ja jäänyt vaille vastakaikua. Miten kestää täydelliseen rakastumiseen liittyvät tunteet ilman mahdollisuutta toteuttaa niitä? Näet toistuvasti tunteittesi kohdetta, jolloin hänen unohtamisensakaan ei onnistu. Olet juuri eronnut puolisostasi eikä hän muutenkaan tässä asiassa olisi voinut lohduttaa sinua. Tämän kaiken lisäksi sinulla on meneillään ulostuloprosessi. Ei siis ihme, että mietit miten selvitä elämän ja tunteiden myllerryksestä.
Olet huolissasi siitä, että tuleeko sinulle enää koskaan mahdollisuutta rakastaa miestä ja tulla rakastetuksi siinä. Ajattelet että tuo mies oli viimeinen mahdollisuutesi. Varmaankin on niin että vähään aikaan et löydä hänen veroistaan, niin syvälle hän on sinun tunteissasi päässyt. Kontrasti muihin voi jonkin aikaa olla musertava. Olettaisin kuitenkin, että kaapista ulostulo avaa sinulle vähitellen uusia ihmissuhteita ja kuorii sinusta esiin uusia puolia. Voit entistä vapautuneemmin kuunnella omia tuntemuksiasi, mieltymyksiäsi ja tarpeitasi. Olettaisin että nyt sinut kannattaisi panostaa ystävyys- ja kaveruussuhteiden ”päivittämiseen” sellaiseksi että voit niissä vapaasti tuoda esiin omaa homoseksuaalisuuttasi. En tiedä onko sinulla homoseksuaalisia ystäviä, mutta tässä tilanteessa sellaiset voisivat olla merkittävä voimavara. Heidän kauttaan voisit saada peilausta itsestäsi ja heidän seurassaan sinusta voi kuoriutua esiin uusia puolia. Sinun kannatta nyt hyödyntää tämä muutosvaihe myönteisen homoidentiteetin rakentamiseen. Se voi vähitellen kasvattaa itsetuntoasi joka puolestaan edesauttaa rakkaussuhteen löytämisessä.
Helsingin seudun Setalla (heseta.fi) on hyvin pitkään toiminut avo/avioliitossa olleille tai oleville homomiehille suunnattu ryhmä. Se on nyt kesätauolla mutta käynnistynee jälleen syksyllä. Siihen osallistuminen voisi olla yksi tapa löytää vertaistukea ja verkostua.
Voisitko mielessäsi jatkossa suhtautua tähän työkaveriin, johon rakastuit, kiitollisuudella siitä, että hänen kauttaan löysit sen, miten vahvasti ja kokonaisvaltaisesti voit ja uskallat rakastua mieheen. Nyt olet ymmärrettävästi idealisoinut hänet, mutta on hänessä sinun kannalta yksi keskeinen ”vika”: häneltä näköjään puuttuu kyky rakastua sinuun. Se vika on syytä antaa hänelle anteeksi. Tähän anteeksiantoon sisältyy toki menettämisen suru. Se surutyö sinun olisi hyvä tehdä, jotta silmäsi avautuisivat eteenpäin siihen rikkaaseen elämään, joka sinua vielä odottaa avoimesti homomiehenä, ex-puolisona, isänä…
Jussi Nissinen