Selaa kysymyksiä

Lesbous

En uskalla tulla vanhemmilleni kaapista ulos. Parhaalle kaverille kerroin jonkin aikaa sitten, ja sekin oli erittäin vaikeaa. Pelkään että vanhempani eivät ymmärrä minua. Tämän takia olen itkenyt monta yötä, sillä haluaisin kertoa. Joskus olen miettinyt jos vaan joskus täräytän että seurustelen tytön kanssa. Miten pitäisi kertoa?

Hei
Omasta lesboudesta kertominen on ymmärrettävästi pelottava asia. Siinä pelottaa vanhempien mahdollisesti kielteinen reaktio itselle hyvin henkilökohtaiseen ja herkkään asiaan. Ihastuminen samaa sukupuolta olevaan on monille aluksi hämmentävä kokemus, koska siihen edelleenkin moni ihminen ja uskontokunta suhtautuu siihen hyvin ennakkoluuloisesti. Toisaalta ihastuminen on maailman ihanin tunne joka täyttää koko kropan ja mielen. Sen haluasi jakaa toisten kanssa. Silloin kun kohde on samaa sukupuolta, niin tuo jakaminen onkin hyvin pelottava asia. Miten toinen reagoi. Vanhempien reaktio on monille kaikkein pelottavinta, onhan äidin ja isän hyväksyntä/torjunta meille kaikille todella iso asia.

Olet miettinyt, että joskus vaan täräytät, että seurustelet työtön kanssa. Idea on minusta aika hyvä, mutta sitä voisi hioa vielä hieman. Olisiko mahdollista, että kertoisit aika rauhallisesti, että olet tavannut sellaisen ja sellaisen tytön ja hänestä on tullut sinulle erityisen tärkeä, koska olet ihastunut häneen ja haluat aloittaa seurustelun hänen kanssaan. Voit vielä lisätä, että kerrot tämän siksi että haluat olla rehellinen ja pitää yllä hyvät suhteen vanhempiin ja että toivot, että asia on heille OK.

Se että tykkäät tytöistä voi olla merkki siitä, että olet lesbo, varsinkin jos ihastumisesi ovat aina olleet tyttöihin. Sinulla on täysi oikeus tunteisiisi riippumatta siitä, kohdistuvatko ne tyttöihin tai poikiin. Jos sitten myöhemmin huomaatkin, että myös pojat kiinnostaa, niin se sitten taas sen ajan kysymys. Nyt sinun tunteesi ovat ne jotka ovat totta tässä ja nyt ja niitä on syytä kunnioittaa. Vanhemmille löytyy tietoa mm. tästä osoitteesta: www.dropbox.com/s/dgklhfdokx37lpg/Hlb-nuorten_vanhemmille.pdf

Tietääkö kukaan aikuinen näistä sinun pohdinnoistasi ja peloistasi? Olisi hyvä, että joku luotettava aikuinen tietäisi. Voisiko se olla esim. kouluterveydenhoitaja, jolla on vaitiolovelvollisuus. Jos sitten kävisi niin, että vanhempiesi on vaikea hyväksyä sitä, että tykkäät tytöistä, niin tämä aikuinen voisi olla sinun tukenasi ja voisit hänen kanssaan keskustella sinulle tärkeistä asioista omana itsenäsi. Jos asiat menevät pahasti solmuun vanhempiesi kanssa niin voit soittaa päivystykseemme, joka on avoinna ma ja to klo 19-21 numerossa 044 300 2355, niin siellä voit keskustella siitä mistä sinä ja vanhempasi saisivat apua tilanteen avaamiseksi.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys