Selaa kysymyksiä

Itsenäisyyspäivän tanssijaiset ja sukupuoli

Hei, olen syntynyt tyttönä, mutta tunnen oloni pojaksi. En ole kumminkaan varma olenko poika. Silti minua ahdistaa ja inhottaa tanssia "tyttönä" (opettaja on valinnut parit) ja parini on siis cispoika. En ole ennen käynyt katsomassa itsenäisyyspäivän tanssijaisia, eikä kukaan koulussani tiedä että koen olevani enemmän poika kuin tyttö. Minulla on siis lyhyet hiukset (ei polkkatukka, vaan aivan lyhyet). Kyselin luokkatovereiltani tietävätkö he kuinka tanssijaisiin täytyy pukeutua. Kuulemma "tyttöjen" täytyy pukea mekko. En tahdo pukea mekkoa. Koko tanssijaiset vaikuttavat inhottavilta, mutta eniten minua huolestuttaa tämä sukupuolijuttu. Vanhempani eivät siis tiedä myöskään siitä, että koen olevani enemmän poika kuin tyttö.

Hei
Olen pahoillani, että ennätän vastaamaan viestiisi vasta nyt, kun itsenäisyyspäivä on jo ohi. Vaikka tilanne on tällä kertaa jo ohi, niin vastaavia tilanteita on muitakin, joissa moni nuori kokee yhteisön pukeutumisodotukset tai -vaatimukset itselleen vieraiksi ja vastenmieliseksi niin kuin sinäkin. Päiväkodeissa, kouluissa, oppilaitoksissa ja muissakin organisaatioissa on korkea aika korjata näitä pukeutumisnormeja, jotka nykyisellään ovat hyvinkin loukkaavia monia yhteisön jäseniä ja kohtaan ohittaen heidän identiteettinsä. Kullekin tulisikin antaa mahdollisuus pukeutua juuri sellaiseen juhlavaan asuun, jonka kokee vahvistavan omaa identiteettiään. Jyrkkä perinteinen jako miehiin ja naisiin pukeutumisohjeissa ja sukupuolen olettaminen ilman että sitä kysyy toiselta johtaa siihen, että osa yhteisön jäsenistä jää vaille tasavertaista oikeutta tulla nähdyksi omana itsenään.

Olisiko mahdollista, että ottaisit tämän pukeutumisasian jossain vaiheessa puheeksi esimerkiksi koulukuraattorin tai kouluterveydenhoitajan kanssa, jotta he veisivät viestiä eteenpäin pukeutumisnormien muuttamiseksi. He voisivat tehdä sen niin että siinä ei tule esiin että aloite on tullut sinulta. Kyse ei ole vain sinusta vaan koulussa on varmasti muitakin, joita nämä pukeutumisnormit loukkaavat.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys