Selaa kysymyksiä

Lapsena omaksuttu seksuaalisuus

Olen koettanut monesti kysyä eri lähteistä, että onko se pedofiliaa, jos aikuinen ja kouluikäinen lapsi leikkivät ratsastajaa ja hevosta keskenään, siten että kouluikäinen lapsi ratsastaa aikuisen selässä?
Entä se, jos kouluikäiset lapset istuu ja seisoo aikuisen selän päällä?
Lapsena leikin usein leikkejä, jossa olin hevosena ja toiset lapset ratsastivat selässäni eli
minä olin hevosena tai sitten minä asetuin vatsalleni lattialle tai maahan ja toiset tulivat sitten istumaan ja seisomaan selän päälle ja siitä tuli valtavan mukava tunne, en oikeastaan hävennyt sitä tunnetta ja voin sanoa, että pidän tuosta leikistä. Minusta tuollaiset leikit tulisi saada peruskoulujen ala-asteille ja lisäksi myöskin tanssiakin voisi
peruskoulujen ala-asteille suositella mieluummin uskonnon opetuksen sijaan. Peruskoulun uskonnon opetus on mielestäni liian ahdasmielistä ja vanhanaikaista, en heille olisi saatava enemmän seksuaalista opetusta ja tanssia, ja kaiken uskonnollisen poistaa, ja seksuaaliset leikit vapauttavat, kyllä he aikaa myöten siihen oppisivat, miten mukavalta seksi tuntuu. Itse olen alkanut ymmärtämään seksuaalisia vähemmistöjä ja sukupuolineutraaliavioliittojenkin merkityksen.

Hei Tapsa
Kysyt, että onko pedofiliaa, jos aikuinen antaa kouluikäisen lapsen ratsastaa selkänsä päällä. Muistelet lisäksi miten omassa lapsuudessasi nautit siitä, että toiset lapset tulivat istumaan tai seisomaan selkäsi päälle, kun olit itse vatsallasi lattialla.

Pedofilia tarkoittaa sitä, että aikuinen tai murrosiän ylittänyt nuori kokee pysyvästi (yli 6 kk) seksuaalista vetoa alle murrosikäisiin lapsiin (alle 11 v). Silloin kun seksuaalinen mielenkiinto kohdistuu murrosikäisiin (11-14 v) ja kokija on vähintään kaksi vuotta kohdetta vanhempi saattaa kyseessä olla hebefilia. Sekä pedofiliassa että hebefiliassa on kyse siis seksuaalisesta suuntautumisesta tuntemusten ja fantasioiden tasolla tietyssä ikävaiheessa oleviin lapsiin. Jotkut pedo- ja hebefiileistä toteuttaa näitä tuntemuksiaan myös luomalla seksualisoituneen suhteen lapseen tai nuoreen, osa taas tunnistaa, että se on lasta vahingoittavaa, ja siksi pidättyy tunteittensa ja mielikuviensa toteuttamisesta.

Onkin hyvä tiedostaa, että pedofiilinen suuntautuminen ei välttämättä johda lapsikohteisen seksuaalisuuden toteuttamiseen eli seksuaalirikoksiin. Sellainen nuori tai aikuinen, jolla on lapsikohteisia seksuaalisia tuntemuksia, voi saada esimerkiksi seksuaalineuvonnan tai -terapian kautta tukea pyrkimykselleen olla loukkaamatta lasten seksuaalista koskemattomuutta.

Lasten keskinäiset leikit, joissa syntyy joskus mukavia tuntemuksia ja joissa kukaan ei pakota toista mihinkään kuuluu luontevana osana lapsen kehitykseen. Sen sijaan, jos joku lapsista rupeaa vaatimaan toiselta sellaisia itselle mielihyvää tuottavia leikkejä, josta toinen ei pidä, se ei ole hyväksi kummallekaan osapuolelle. Silloin aikuisen tulee pysäyttää tilanne kertoen, että sellaista leikkiä ei pidä kenenkään toiselta vaatia minkä toinen kokee vastenmieliseksi.

Myös ne leikit, joissa lapsi ratsastaa aikuisen selässä voivat olla kummallekin osapuolelle todella iloista, turvallista ja hyvää yhdessä oloa. Niissä tilanteissa aikuiselle voi tulla ajoittain hämmentäviä mielihyvän kokemuksia. Ne on hyvä tunnistaa ja huolehtia siitä, ettei ryhdy ohjaamaan leikkiä siihen suuntaan, jossa oma mielihyvä kasvaisi. Tällaisessa tilanteessa vastuullinen aikuinen ohjaa leikin siihen suuntaan, että oma mahdollinen kiihottuminen laantuu. Lapset ovat hyvin sensitiivisiä ja aistivat jos aikuinen ryhtyy ohjaamaan tilannetta omista mielihyvätarpeistaan lähtien. Jos näin käy, niin se on lapselle hyvin hämmentävä kokemus. Osa lapsista keskeyttää silloin leikin, mutta moni jatkaa, vaikka se tuntuu hämmentävältä ja pahalta. Tällöin aikuinen käyttää lasta oman seksuaalisen mielihyvän välineenä, joka on lapsen kehitykselle hyvin vahingollista. Kyse ei ole välttämättä pedofiliasta, mutta se lähestyy jo seksuaalisen hyväksikäytön tunnusmerkkejä.

Kuten lopussa toteat, lapset tarvitsevat todellakin ikätason mukaista seksuaalikasvatusta kaikissa ikävaiheissa. Silloin heidän ei tarvitse itse ottaa selvää seksuaalisuuteen liittyvistä asioista epäluotettavista lähteistä. Asianmukainen moninaisuutta huomioon ottava ja seksuaalisuuteen myönteisesti suhtautuva seksuaalikasvatus auttaa lapsia ja nuoria ymmärtämään omia tunteitaan ja tarpeitaan sekä huolehtimaan omista rajoistaan. Tanssi on todellakin yksi hyvä tapa tutustua oman kehon ja mielen hallintaan ja siihen liittyvään omaehtoiseen, toista loukkaamattomaan mielihyvään.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys