Selaa kysymyksiä

Lesbous/biseksuaalisuus

Hei. Olen 17 vuotias tyttö ja tiedän kuuluvani seksuaalivähemmistöihin. En tiedä vielä olenko täysin vain naisiin suuntautunut vai molempiin sukupuoliin. Molemmat vetävät minua puoleensa ja herättävät ajoittain eriaikoihin enemmän tunteita. Asia pelottaa ja ahdistaa minua suunnattomasti. Minulle tulee aina välillä aikoja jolloin haluasin vain itkeä ja hypätä ikkunasta ja välillä aikoja jolloin olen täysin okei itseni kanssa. En tunne ketään sukupuoli vähemmistöä tai edes jonka perheessä olisi sellaista. En ole kertonut kenellekkään miltä minusta tuntuu ja enkä ole varmasti valmis kertomaankaan pitkään aikaan. En tiedä miten edetä asian kanssa, mutta johonkin päin olisi pian pakko mennä ennenkuin romahdan. Luulin loman jossain kaukana kotoota auttavan, mutta kotiin paluu tuntukin vielä enemmän ahdistavalle. Tunnen myös olevani hyvin yksinäinen, joka ei paranna asiaa.

Hei

Seksuaaliset ihastuksen tuntemukset koskettavat meitä hyvin kokonaisvaltaisesti. Emme voi juurikaan itse vaikuttaa siihen, keihin ne kohdistuvat, emmekä siihen, kohdistuvatko ne samaa vai eri sukupuolta oleviin ihmisiin vai sekä että. Nuo tuntemukset ovat usein niin ihania, niitä voi olla vaikea kestää, varsinkin jos niistä ei voi keskustella kenenkään kanssa avoimesti.

Se että seksuaaliset ihastumisen tunteet kohdistuvat välillä joihinkin vastakkaista sukupuolta oleviin ja välillä joihinkin samaa sukupuolta oleviin on itse asiassa melko normaali asia. On oikeastaan surullista, että upeasta kyvystä ihastua seksuaalisesti/eroottisesti ihmiseen riippumatta tämän sukupuolesta muodostuu edelleen ongelma ympäristön odotusten ja asenteiden vuoksi. Onhan kyseessä nimenomaan kyky, joka mahdollistaa rikkaan tunne-elämän. Toki tuo kyky on sillä tavalla rasittava, että johdonmukainen toiminta suhteiden rakentamiseksi on työläämpää, jos valinnan mahdollisuuksia on omasta mielestä liikaa. Toinen rasittavuus on tietysti myös se, että ihmisillä on lähes pakonomainen tarve luokitella ihmisiä heteroihin ja homoihin. Biseksuaalisuus (ja panseksuaalisuus, jossa kyseenalaistetaan sukupuolidikotomia) jää helposti näkymättömiin ja herättää monissa aluksi turvattomuutta.

Kirjoitat että jotain on tehtävä ennen kuin romahdat. Sinuksi palvelulla on vertaischatit seksuaalista suuntautumistaan pohtiville ja nuorille, ks. www.sinuiksi.fi. Niissä on usein mukana itsensä panseksuaaliksi määritteleviä nuoria. Kevätkauden aikataulua sivustolla ei vielä näy mutta ilmestyy sinne lähipäivinä. Setan sivustolta ks. www.seta.fi/jasenjarjestot löydät tietoa Setan jäsenjärjestöjen ryhmätoiminnasta. Yksittäinenkin vierailu ryhmässä, jossa on samoja kokemuksia ja ajatuksia läpi käyneitä ihmisiä, antaa rikasta peilauspintaa ja luottamusta omien tunteiden arvokkuuteen.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys