Selaa kysymyksiä

Aseksuaalinen vai seksaalisuus häiriintynyt? Seksifobia?

Hei!
Olen 19 vuotias tyttö. Ainakin äidin mukaan olen ollut pienenä terveen seksuaalinen ja kiinnostunut omasta kropasta etc. Silti koen olleeni jonkun verran _tällainen_ niin kauan kuin muistan. Huomaan tämän kuitenkin voimistuneen vuosien mittaan, sillä muistan yläasteella seurustelun aloittaessani, että ajatus seksistä ei kuitenkaan ollut ahdistava, vaan neutraali. Se ei vain kiinnostanut.

Itsetyydykseen suhtauduin murrosiässä (8-13 vuotiaana) normaalisti, ja se oli välillä osa elämääni, vaikka sen jälkeen ällötti. Nyt sen ajatteleminenkin ahdistaa, ja jos joskus ajaudun seksuaalisten tunteiden vuoksi sitä yrittämään niin saman tien oksettaa.

Eli mua ahdistaa ja oksettaa seksuaalisuus, ylipäätään seksuaaliset tunteet ja seksi, itsetyydytys etc. Omani ja muiden. Siitä puhuminen tai lukeminen saa aikaan inhottavia tunteita ja mielikuvia, ja mielelläni olisin tuntematta koko asiaa. Kaikkein eniten kuitenkin ällöttää omat seksuaaliset tunteet.

Ihastun helposti ja olen läheisyydenkipeä ihminen. Tykkään halia ja pussailla, mutta siihen se jää. Esim. en tykkää yhtään siitä, että olen jatkuvasti tietoinen genitaalialueistani.. suihkussa veden osuessa iholle ärsyttää niin paljon, että tekisi mieli pistää bikinit. Muutenkin tekisi mieli aina kulkea jalat ristissä. En osaa oikein selittää..

Olen seurustellut ja säätänyt joidenkin kanssa mutta koskaan en ole suutelua ja silittämistä pidemälle ollut kiinnostunut menemään. Kuitenkin kerran yksi mies onnistui taikomaan itsensä liian lähelle ( huom. me ei edes riisuuduttu). Siitä on jo yli vuosi aikaa ja vieläkin kun mietin sitä niin oksennusrefleksi meinaa tulla ja itkettää oma ällöttävä käytös. Tiedän että seksissä ei ole mitään pahaa eikä se ole väärin, silti se ällöttää ja oksettaa.

Etenkin tämä asia häiritsee siksi että haluaisin olla terveellä tavalla kiinnostunut seksistä ja odottaa innolla sen kokemista "sen oikean" kanssa. Sen sijaan aina kun tunnen seksuaalisia tunteita ja tiedostun omasta kropastani niin ällöttää.

Help me! Feeling weird.

Hei

Haluaisit olla terveellä tavalla kiinnostunut seksistä ja kokea sen iloja ”sen oikean” kanssa. Esteeksi on kuitenkin muodostunut sinulle vähitellen kehittynyt voimakas vastenmielisyys seksuaalisia tunteita, itsetyydytystä sekä sukupuolielimiin liittyvää kosketusta kohtaan. Kaikkein eniten sinua ällöttää omat seksuaaliset tunteesi. Tämä on kehittynyt sinulle murrosiän jälkeen ja ilmeisesti tilanne on tullut koko ajan hankalammaksi.

Se mitä kuvaat ei vastaa aseksuaalisuuden kuvausta, mutta vastaa melko hyvin seksuaalisen aversion (sexual aversion) kuvausta. Se miksi se on sinulle kehittynyt, on mitä ilmeisimmin vielä avoin kysymys. Tällainen aversio on usein seurausta seksiin liittyvistä varhaisista traumaattisista kokemuksista, mutta sen kehitykseen voi vaikuttaa myös esim. hormonaaliset tekijät. Yksi mahdollisuus on toki sekin että olet aseksuaali, jolle seksuaalisuutta korostava kulttuuri on aiheuttanut torjuntareaktion. Olisikin hyvä, että hakeutuisit seksuaaliterapeutin vastaanotolle selvittääksesi asian. Syiden hakeminen yksinomaan mahdollisista traumoista voi johtaa vakaviin väärinkäsityksiin. Siksi tilanteen kartoitus tuleekin tehdä hyvin kokonaisvaltaisesti. Seksuaaliterapiaan sisältyykin usein seksuaalihistorian laaja haastattelu lähtien kasvuympäristöstä, opituista asenteista, leikeistä, murrosiän kokemuksista jne. Tällainen haastattelun avulla terapeutti ja asiakas saavat monipuolista tietoa seksuaalisuuteen liittyvien ongelmien ja voimavarojen kehityksestä. Sen perusteella asiakas ja terapeutti yhdessä suunnittelevat mahdollisen hoito-ohjelman.

Seksuaalinen aversio on hoidettavissa oleva asia, silloin kun asiakas haluaa sitä omasta aloitteestaan. Siinä edetään pienin askelin antaen harjoitteita asiakkaan tuntemuksia tunnistaen ja seuraten. Sivustolla http://www.goodtherapy.org/blog/dont-touch-me-understanding-your-sexual-aversion-0904154 on lyhyt kuvaus oireista ja hoidon askelista.

Seksuaaliterapeuttien vastaanotoista saat tietoa mm. Sexpo-säätiön puhelinneuvonnasta (www.sexpo.fi/neuvonta/neuvontapuhelin-2) ja Suomen seksologisen seuran sivustolta: seksologinenseura.fi/index.cfm?sivu=18. Toivottavasti löydät näiden kautta asiantuntevan seksuaaliterapeutin. Jos et siinä onnistu niin soita päivystykseemme, joka on avoinna maanantaisin ja torstaisin 19-21 numerossa 044 300 2355, niin yritämme auttaa sinua asiantuntevan terapeutin etsinnässä.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys