Selaa kysymyksiä

Apua, voinko olla lesbo

Hei!

Olen 27-vuotias nuori nainen ja minulla iski yhtäkkiä kauhea ahdistus siitä, että olenko mahdollisesti lesbo. En haluaisi olla! Olen viimeisen vuoden aikana etsinyt melko aktiivisesti kumppania ja käynyt useilla treffeillä miesten kanssa ja joitakin tapaillut hieman pidempäänkin. Ongelmani on ollut se, että en ole tunnetasolla ollut yhtään innoissani kenestäkään tapailemastani miehestä, minulla on vain ollut pakonomainen tarve löytää kumppani. Minun on ollut todella vaikea tuntea ihastumisen tunteita. Joidenkin tapailemieni miesten kanssa juttu olisi hyvinkin voinut johtaa seksiin, mutten vain kokenut haluavani sitä. Ajatus siitä, että olenko lesbo, lähti liikkeelle kun tajusin, että pidän paljon enemmän esimerkiksi vähäpukeisten naisten kuvien katselusta kuin miesten. Kulkiessani kaupungilla, kiinnitän naisiin paljon enemmän huomioita kuin miehiin. En oikeastaan saa juuri minkäänlaista mielihyvää miesten katselusta, ja pidän todella harvoja miehiä puoleensavetävinä. En tosin ole koskaan kokenut olleeni ihastunut naiseen, mutta jos koen kiihottunvani enemmän naisista kuin miehistä, niin onko se merkki lesboudesta? Voiko ongelmani kiinnostua miehistä johtua siitä että olenkin lesbo? Tämä on todella ahdistava ajatus, sillä en todellakaan haluaisi olla lesbo, vaan ns. normaali hetero.

Hei
Olet huolissasi siitä, että mahdollisuudesta että olisit lesbo. Ajatus siitä, että saattaisit olla lesbo, on syntynyt siitä, että olet huomannut kiinnittäväsi kadulla huomiota enemmän naisiin kuin miehiin ja pidät vähäpukeisten naisten katselusta samalla kun kuluneen vuoden aikana sinun on ollut vaikea tuntea ihastumisen tunteita miehiä kohtaan ja ajatus seksistä miehen kanssa ei ole tuntunut houkuttelevalta. Ajatus siitä että olisi lesbo tuntuu ahdistavalta, et halua olla lesbo vaan ns. normaali hetero.

Ihmisen seksuaalisuus ei ole helposti lokeroon ahdettavissa. Vielä vähemmän rakkaus. Jokaisessa ihmisessä on ainakin jossain määrin mahdollisuus eroottiseen ja romanttiseen ihastukseen sekä miehiin että naisiin. Siksi ihmisten jakaminen jäykästi homoihin+lesboihin, biseksuaaleihin ja heteroihin ei vastaa koko todellisuutta.

Etenkin naisten keskuudessa on hyvinkin tavallista, että naisen vartalo herättää kiinnostusta, ihailua ja jopa eroottisia tuntemuksia. Joillekin se on merkki siitä että naiset ovat keskeinen eroottisen mielenkiinnon kohde ja osalle se on yksi ilonaiheista miehiin kohdistuvan kiinnostuksen ohessa. Seksuaalinen suuntautuminen voi myös elää iän mukana. Naisten keskuudessa on melko tavallista, että nuoruusvuosina eroottiset tunteet kohdistuvat pääasiassa miehiin mutta myöhemmin tunteet naista tai naisia kohtaan voivat tulla etualalle. Joillakin taas nuoruusvuosina kiinnostus on kohdistunut samaa sukupuolta oleviin ja myöhemmin vastakkainen sukupuoli vetää voimakkaammin puoleensa. Kiinnostuksen kohde voi vaihdella myös kausittain niin että välillä se kohdistuu pääasiassa vastakkaista ja välillä taas samaa sukupuolta oleviin. Tästä johtuen jäykkä jako hetero / lesbo ei pysty tavoittamaan ihmisten tuntemusten koko todellisuutta.

Viestissäsi kerrot viimeisen vuoden aikaisista havainnoistasi, kun olet etsinyt aktiivisesti kumppania. Huomaan pohtivani sitä, millaisia eroottisia tuntemuksia ja kokemuksia sinulla on ollut ennen kulunutta vuotta. Onko siellä vastaavia havaintoja vai onko kyseessä täysin uusi ilmiö? Eli oletko aiemmin kokenut miehet eroottisesti kiinnostavampina kuin naiset? Onko sinulla ollut pettymyksiä miessuhteissasi? Mikä saa sinut juuri nyt etsimään kumppania? Pelkäätkö yksin jäämistä? Hyvin monet asiat voivat vaikuttaa meidän tunne-elämäämme. Usein esim. se että johonkin asiaan tulee suorituspaine, esim. ”nyt minun on pakko löytää miesystävä”, se voi aiheuttaa siihen liittyvien miellyttävien tunteiden väistymisen. Romanttinen ja eroottinen suhde eivät synny pakon edessä vaan ne edellyttävät vapautunutta mielenlaatua, jolloin ihminen on avoin ottamaan vastaan erilaisia eroottisia viestejä. Liian aktiivinen suhteen etsiminen ja siihen liittyvä epäonnistumisen pelko voivatkin ikävä kyllä kaventaa ihmistä ja hänen tunne-elämäänsä. Hyvät kestävät suhteet syntyvätkin usein sattumoisin, kun huomaa että toisen ihmisen lähellä on hyvä olla.

Yksi kasvamisen keskeisistä haasteista meille kaikille on itsensä hyväksyminen kaikkinensa elämän eri vaiheissa. Se, että yritämme pakottaa tai rajoittaa itseämme esim. etukäteen määriteltyyn seksuaaliseen suuntautumiseen, on väkivaltaa itseämme kohtaan. Sen sijaan avoin mieli omia tuntemuksia kohtaan ja niiden rehellinen tutkailu avaa mahdollisuuksia rakentaviin ja aitoihin ihmissuhteisiin. Jos sitten huomaat, että jatkossakin eroottiset tunteesi kohdistuvat pääasiassa naisiin, niin ei se tee sinusta epänormaalia tai huonompaa ihmistä, vaan olet silloin ihminen, jolla on kyky ihastua naisiin. Voisitko antaa itsellesi luvan nauttia siitä samalla tavalla kuin aikanaan kyvystä ihastua miehiin. Arvelen että luvan antaminen spontaaneille tunteillesi antaa tilaa myös muille spontaaneille tunteille, esim. miehiä kohtaan.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys