Selaa kysymyksiä

Kaverini on homo

Moikka! Oon 16v tyttö ja mun hyvä ystävä, saman ikäinen poika, kertoi mulle, että on homo ja on tiennyt sen jo puoli vuotta. Oon epäilly itekkin jo kauan, että hän varmaan on homo ja kerran kysyinkin häneltä, mutta hän vihastui pahasti ja on kieltänyt asian monta kertaa siitä lähtien. Nytten hän ilman minkäänlaista varoitusta ilmoitti mulle, että on tosiaan homo. Olin aika järkyttynyt enkä siinä tilanteessa sanonut mitään järkevää. Hän varmaan loukkaantui, koska en millään tavalla tukenut kun hän kertoi tämän.
Nyt ihmettelen, että miksi hän kielsi asian minulle monta kertaa, vaikka samaan aikaan kertoi toisille kavereilleen olevansa homo. En tiedä mitä voisin sanoa hänelle tähän asiaan liittyen jatkossa, kun juttelemme seuraavan kerran.

Mulla ei oo ikinä ollut mitään homoja vastaan, mutta nytten kun tajusin , että mulla on homokaveri, niin olo tuntuu jotenkin siltä, että vihaisin homoja ylikaiken, vaikka näin ei todellisuudessa ole. Kaiken lisäksi hän pelkää, että kun hänen toiset kaverit, jotka eivät ole tyttöjä saavat tietää, niin he hylkäävät hänet heti ja niin he tekevätkin.

En nyt tiedä mitä mun pitäisi hänelle sanoa, kun en aiemmin sanonut mitään järkevää. Oon muutenkin aika järkyttynyt ja kaikki tunteet on ihan sekaisin, koska olin vähän ihastunutkin siihen, mutta hän tykkääkin pojista. Hänellä on jopa ihastuskin jo.

Kiitos

Hei Eleri!

Pohdit mitä sanoa kaverillesi, joka ensin kielsi olevansa homo ja nyt on kuitenkin myöntänyt sen. Tämä on hämmentänyt sinua kovasti. Mietin täällä, että mitenkähän asia on mahtanut edetä. Oletteko jutelleet asiasta?

On ikävä kyllä aika tavallista, että edelleenkin moni nuori, joka on huomannut tykkäävänsä erootisesti/romanttisesti samaa sukupuolta olevista ihmisistä, aluksi kieltää sen itseltään ja kysyttäessä myös kavereiltaan. Se on itse asiassa aika ymmärrettävää, kun ajatellaan niitä aluksi pelottavilta tuntuvia seurauksia, joita asian hyväksymiseen liittyy. Alkaahan se määritellä monia asioita ihmisen elämässä. Tosiasiahan on, että heterona eläminen on edelleen selkeämpää ja vähemmän ulkoisen uhan alaista kuin homona, lesbona tai biseksuaalina eläminen. Parisuhteen löytäminen ja perheen perustaminen ovat helpompaa eikä tarvitse olla huolissaan vanhempien ja kavereitten reaktoista. Eli on lopulta iso päätös hyväksyä asia ensin itselleen ja sitten vähitellen omille ystävilleen. Sen jälkeen tulevaisuus ei ole ennallaan vaan sitä alkaa määritellä tietty vähemmistöasema ja pelko syrjinnästä. Toki homona, lesbona ja biseksuaalina eläminen voi lopulta olla yhtä onnellista kuin heterona eläminen, mutta aluksi siihen monilla liittyy erilaisia pelkoja ja siihen saa paljon vähemmän ympäristön (mm. perhe, suku ja kaverit) tukea ja hyväksyntää.

Toivottavasti tuo edellä kertomani tekee kaverisi reaktiot ymmärrettäväksi. Kyse on siis kaverisi turvallisuudesta. Jos kaverisi on huomannut, että olet ollut häneen hieman ihastunut, niin se on varmaankin osaltaan hidastanut asian puheeksi ottamista. Ehkä hän on halunnut säilyttää suhteenne, jossa on ollut sinun puolelta myönteisiä tunteita. Ikävä kyllä hänen hyvin ymmärrettävä puolustautumisreaktionsa johti nyt siihen, että sinä tulit nolatuksi, kun otit asian puheeksi ennen kuin hän oli siihen vielä valmis.

Sinun reaktiosi ko. tilanteeseen ovat oikeutettuja ja ymmärrettäviä. Sinulla oli hyvä tahto ottaessasi asian puheeksi ja tulit siinä torjutuksi. Nyt kun hän kertoi asian lopulta itse, niin on ymmärrettävää, että sinusta tuntui että vihaisit homoja vaikka muuten sitä et teekään. Tunnet varmaan edelleenkin, että kaverisi tavallaan petti sinut torjumalla sen mitä sanoit, silloin kun ojensit kätesi ottaessasi arvelusi puheeksi. Nyt sitten koet, että on myöhäistä pyytää enää tukea. Olettaisin että myös se, että olit häneen ihastunut vaikuttaa sinun tunteisiisi tässä tilanteessa. Olihan hän torjuessaan puheesi homoseksuaalisuudesta mahdollistanut toiveitasi mahdollisesta suhteesta hänen kanssaan ja sitten totesikin olevansa homo. Kyllä siinä helposti tuntee itsensä huijatuksi.

Miten sitten korjata tilanne niin että ystävyytenne voisi jatkua? Voisitko ottaa hänen kanssaan puheeksi sen, miltä sinusta on tuntunut, kun silloin aluksi tulit torjutuksi otettuasi homoseksuaalisuuden puheeksi. Voit samalla sanoa, että nyt ymmärrät kyllä miksi hän teki niin. Olisi hyvä sanoa myös, että sinusta on ihan OK, että hän on homo, mutta voi mennä hetken aikaa ennen kuin pystyt tukemaan häntä. Senkin voisit kertoa, että olet ollut häneen vähän ihastunut, mutta pääset siitä vielä kyllä yli, kunhan saat aikasi olla vihainen ja surullinen siitä, että ette voikaan seurustella. Ja keskustelun voisi sitten suunnata siihen millaista ystävyyttä voisitte keskenänne jatkaa. Jos asian puheeksi ottaminen kahden kesken on aluksi vaikeaa, niin sen voi aloittaa vaikkapa kirjoitetulla viestillä. Olisi hyvä, että se ei ala syytöksillä vaan halulla korjata tilanne teidän välillänne.

Toivottavasti tämä auttaa teitä löytämään uudelleen hyvän ystävyyden!
Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys