Selaa kysymyksiä

Apua tarvitseva tyttö

Hei olen 13-v tyttö. Olen huomannut ihastusta erästä naista kohtaan jo yli puolisen vuotta ja koen olevani lesbo. Olen jo kertonut parille parhaalle kaverilleni ja sille ihastukselleni tunteistani, mutta minua pelottaa silti kertoa muille. Haluaisin puhua jollekkin samanlaisia tunteita tuntevalle ihmiselle, mutta en tiedä/tunne ketään muuta kuin sen ihastukseni enkä hänenkään kanssaan voi jutella kuin puhelimella ja haluaisin puhua jollekkin ihan kasvotusten. Haluaisin kuulla muiden kokemuksia seksuaaliseen suuntautumiseensa liittyen, mutta en tiedä/tunne ketään sellaista kelle voisin puhua. Toivoisin, että saisin edes vähän apua täältä. Ja yksi jutti minkä haluaisin vielä tietää on, että onko sillä väliä kuinka suuri ikäero on niinkuin esim., jos seurustelisi jonkun kanssa joka on yli viisi vuotta sinua vanhempi niin haittaisiko se jotenkin?

Hei

Onneksi olkoon ihastuksesi johdosta. On todella harmi että edelleenkin samaa sukupuolta olevaan kohdistuvasta ihastuksesta on pelottavampaa puhua kuin siitä että kohde olisi eri sukupuolta. Myös se, että kohde on itseä yli 5 vuotta iäkkäämpi niin ympäristön reaktiot voivat pelottaa.

Sinulla on oikeus ihastua juuri siihen ihmiseen, jonka koet ihanaksi ja puoleensa vetäväksi. Ymmärrän hyvin, että haluat löytää toisia nuoria, joilla samanlaisia tunteita kuin sinulla samaa sukupuolta olevaan, koska silloin tulee paremmin ymmärretyksi ja saa itselleen tuka. Setan paikallisilla jäsenjärjestöillä on nuorille suunnattua toimintaa. Esimerkiksi Helsingin seudun Setalla on nuorille suunnattu Sateenkaarikahvila toimintakeskus Hapen tiloissa joka keskiviikko klo 17-20. Ks. http://www.heseta.fi/nuoret/toimintaa. Muissa kaupungeissa tapatuvasta toiminnasta löydät tietoa, kun menet ensin osoitteeseen www.seta.fi/jasenjarjestot ja klikkaat niistä sinua lähinnä olevan jäsenjärjestön linkkiä. Sinuiksi palvelulla on nuorille suunnattuja chat-iltoja. Niiden aikataulua ei näy olevan vielä sinuiksi.fi sivuilla, mutta siellä kannattaa käydä silloin tällöin kurkistamassa, josko chattien syksyn aikataulu on ilmestynyt.

On itseasiassa aika tavallista, että ensimmäinen ihastuksen kohde nuorella on itseä iäkkäämpi. Se tuo turvallisuutta suhteeseen, edellyttäen tietysti, että tämä ihminen on vastuuntuntoinen ihminen. Siinä on kuitenkin hyvä olla tietoinen suojaikärajasta, joka on 16 vuotta. Sitä vanhempi ei saa olla seksikontaktissa sitä nuoremman ihmisen kanssa. Seurustella toki saa, mutta seksi on laissa kielletty niin kauan, kunnes nuorempi on vähintään 16 v. Toki jos ikäero on pieni, esim. niin että toinen on 15 ja toinen 17 niin sitä ei katsota rikokseksi, vaikka heillä olisi keskenään sovitusti seksiä.

Voit tarvittaessa soittaa meidän puhelinpäivystykseemme, joka on avoinna maanantaisin ja torstaisin klo 19-21 numerossa 044 300 2355. Nyt päivystäjien joukossa on naisia, joille sinun on ehkä helpompi puhua kuin miehelle. Päivystäjällä on varmasti kykyä ymmärtää sinun tarpeitasi ja tunteitasi.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys