Selaa kysymyksiä

Hukassa

Olen 14v tyttö. Koen olevani lesbo, mutta haluan uskotella itselleni, että kaikki voisi vielä muuttua. Olen kertonut asiasta äidilleni ja kavereilleni ja kaikille asia oli ja on ok. Haluaisin tulla ulos kaapista myös ihmisille jotka eivät ole läheisiä tai tärkeitä, koska koen sen itse jotenkin asioita parantavana.

Haluaisin myös tulla kaapista siis siskolleni ja muillekin lähisukulaisille. Sisareni on 10v ja aina kun yritän kertoa hänelle alan vain ajatella, että hän on liian nuori. Vaikka hyvin tiedän hänen olevan tietoinen ainakin nyt yleisimmistä seksuaalisista- ja sukupuolisistasuuntautumisista. Hänelle olisi myös aika varmasti ok.

En myöskään tiedä miten kertoisin asiasta vaikka sukulaisilleni. Suurelle osalle minulle tärkeistä sukulaisista ottaisi asian varmasti hyvin, mutta en uskalla ajatella, että hylkäämisen pelko olisi aiheeton.

Kiteytetysti en haluaisi olla kaapissa, mutta en tiedä miten tulla sieltä enkä ehkä uskallakaan tulla kaapista. Keskustelen aiheesta ystävieni kanssa ja olen kiitollinen heidän avustaan ja näkemyksistään. Oletan myös, että mm. sukulaiseni pitämät minua liian nuorena tietämään seksuaalisuudestani.

Hei!

Haluaisit kertoa läheisillesi siitä, että olet huomannut ihastuvasi tyttöihin ja koet itsesi lesboksi. Olet kertonut asiasta jo äidillesi ja kavereillesi ja heille asia on OK. Nyt kipuilet sen kanssa, uskaltaisitko kertoa asiasta pikkusiskollesi ja muille lähisukulaisille sekä myös niille, jotka eivät ole niin läheisiä. Koet että se helpottaisi elämää, jos asia olisi myös heidän tiedossaan. Toisaalta järkesi sanoo, että suurin osa ottaisi asian myönteisesti mutta samalla pelkäät, että hylkäämisen pelkosi ei ehkä olekaan täysin aiheeton. Pohdit myös, onko pikkusiskosi liian nuori kuulemaan asiasta.

On hyvin ymmärrettävää, että toivoisit että sekä sinulle läheisemmät, että etäisemmätkin ihmiset osaisivat nähdä sinut sellaisena kuin mitä koet olevasi myös seksuaalisen suuntautumisen osalta. Silloin sinun ei tarvitse kuulla kysymyksiä poikaystävistä vaan kuulisit kysymyksiä mahdollisista romanttisista tyttöystävistä. Silloin voisit kokea vapaammin, että on yhtä luontevaa ihastua tyttöihin kuin poikiin ja että siitä voit yhtä luontevasti kertoa seurustelusta tai sydänsuruista suhteessa tyttöihin kuin heterotytöille on kertoa seurustelusta poikien kanssa ja siihen liittyvistä tilanteista. Itse asiassa sinulla on oikeus odottaa muilta täyttä arvostusta sinun romanttisia ja eroottisia tunteitasi kohtaan, samalla tavalla kuin heterotytöllä on oikeus odottaa, että hänen romanttisia tunteitaan arvostetaan.

Ymmärrän myös sen, että et voi täysin luottaa että kaikilla olisi vielä riittävästi tietoa ja ymmärrystä suhtautua arvostaen sinun lesbouteesi, eli siihen että ihastut tyttöihin romanttisesti/eroottisesti, etkä poikiin. Ikävä kyllä kaikilla ei ole vielä sitä ymmärrystä ja osalla heistä voi olla hyvinkin kielteisiä asenteita ja ajatuksia. Onneksi sinulla on kuitenkin jo lähelläsi sinulle tärkeitä ihmisiä, joille asia on OK, kun olet kertonut olevasi lesbo. Voisiko heistä löytyä sinulle puolustajia, jos joku käyttäytyy typerästi sinua kohtaan. Sinun kannattaakin ottaa puheeksi vaikkapa äitisi kanssa, että voiko hän tulla tueksesi, jos kohtaat ikäviä reaktioita.

Pohdit sitä, pidetäänkö 14-vuotiasta liian nuorena tietämään omaa seksuaalista suuntautumistaan. Aika moni kyllä ajattelee niin että 14-vuotiaan seksuaalinen kehitys voi olla vielä keskeneräinen ja että monilla nuorilla on ns. ”biseksuaalinen vaihe” ja että osalla se etenee heteroseksuaalisuuden suuntaan, osalla homoseksuaalisuuden suuntaan ja osalla biseksuaalisuus jää pysyvämmäksi ominaisuudeksi. Näin monien kohdalla onkin, mutta siitä huolimatta nuoren tulisi voida kertoa avoimesti, miten hän kulloinkin kokee asiat ja saada sille täysi arvostus. Osalla ei kuitenkaan tule biseksuaalista vaihetta. Osa lapsista tunnistaa jo varhain, että kiinnostus kohdistuu vain samaa sukupuolta oleviin eikä se muuksi enää muutu. Riippumatta siitä onko kyseessä ”vaihe” vai pysyvämpi ominaisuus, sinulla tulisi olla oikeus ajatella tunteittesi perusteella tulevaisuuttasi niin, että romanttiset/eroottiset tunteesi kohdistuvat ehkäpä pysyvästikin samaa sukupuolta oleviin ja että muodostat aikanaan mahdollisen perheen toisen naisen kanssa. Kenelläkään ei tulisi olla oikeutta kyseenalaistaa sitä, jos sinun tunteesi kohdistuu tyttöihin. Jos sitten myöhemmin huomaat, että kiinnostuksesi kohdistuukin enemmän vastakkaiseen sukupuoleen, niin sinulla on jälleen täysi oikeus todeta se ääneen ilman että kukaan tulee sanomaan että ”No niin – mitä minä sanoin!”.

Ihmisen seksuaalisen suuntautumisen kehitys on hyvin yksilöllinen prosessi, kullakin meistä se on hieman erilainen. Siksi kenelläkään ulkopuolisella ei ole oikeutta tulla määrittelemään toisen tulevaa suuntautumista vaan siinä on kuunneltava aina asianomaista itseään. Seksuaalinen suuntautuminen voi muovautua vielä aikuisiässäkin. Siksi olisi hyvä, että voisimme olla avoimia tuntemuksillemme niitä tuomitsematta tai lukitsematta liian ahtaisiin raameihin. Meillä on oikeus kertoa, miten tällä hetkellä koen oman seksuaalisuuteni ja mitkä sanat parhaiten kuvaavat sitä. Meillä tulee olla oikeus myös muuttua ja kertoa mahdollisista muutoksista avoimesti ilman toisten väheksyntää. Nämä mahdolliset muutokset tulevat, jos ovat tullakseen, meidän sisältämme käsin eivät toisten toivomuksia noudattaen.

Pohdit, onko pikkusiskosi liian nuori ymmärtämään, jos kerrot että olet lesbo. Tiedät että hän on tietoinen yleisimmistä seksuaalisista suuntautumisista. Hänelle nuo suuntautumiset saatavat tuntua vielä vähän etäisiltä asioilta ja niiden merkitys ei ole ehkä täysin avautunut. Hänelle on varmaankin tärkeintä kuulla, että lesbous on sinulle itsellesi ok asia ja että siinä ei ole mitään mikä rikkoisi teidän välejänne. Voit kertoa, että kyse on siitä, haluaako tyttö seurustella mieluummin tytön vai pojan kanssa ja että sinusta on jo jonkin aikaa tuntunut siltä, että tyttöjen kanssa seurustelu taitaa olla enemmän sun juttu ja että siitä käytetään sanaa lesbo ja että se sana on sulle OK. Samalla voit sanoa, että joillakin suuntautuminen voi muuttua, mutta etukäteen sitä ei tiedä.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys