Vankina tytön kehossa
Hei.
Olen 17-vuotias, naispuoliseksi syntynyt. Olen kuitenkin aina kokenut olevani poika, ja kehoni ahdistaa minua erittäin paljon. Ala-aste oli todella vaikeaa aikaa. Siellä minua kiusattiin siitä, että käytin poikien vaatteita ja tykkäsin "poikien jutuista". Kuudennella luokalla murrosikä alkoi, ja se aiheutti minussa ihan hirveitä tunteita. En halunnut muuttua sillä tavalla. Toivoin, että olisin muuttunut samalla tavoin kuin pojat.
Yläasteella yritin olla tyttö, jotta kiusaaminen loppuisi. Pukeuduin vaatteisiin, joita vihasin yli kaiken. Annoin ystävieni meikata minut. En tunnistanut itseäni, tuntui, että elän jossain näytelmässä, jossa olen jonkun tytön roolissa. Olin hyvin onneton ja ahdistunut jatkuvasti, ja niinpä sitten sen seurauksena masennuin. Tuntui, etten jaksa enää. Selvisin kuitenkin pahimmasta masennuksesta.
Nykyään pukeudun taas kuten itse haluan. Olen myös onnekas ulkonäköni suhteen, sillä kasvonpiirteeni mielletään maskuliinisiksi ja vartaloni on todella muodoton. Menen helposti läpi poikana, mutta vain jos minun ei tarvitse puhua. Vihaan sitä, että ääneni paljastaa minut heti. Vanhempani eivät tykkää yhtään, kun joku "erehtyy" sukupuolestani. Heistä näkee sen, että he häpeävät sitä miltä näytän. Vaatekaupoissa he yrittävät ohjata minua naisten puolelle. He toistavat nimeäni erittäin kuuluvasti, kun keskustelemme, jotta muut kuulisivat, että tuollahan on tytön nimi. He puhuttelevat minua jatkuvasti neitinä, tyttönä ja tyttärenään vaikka olen monesti huomauttanut asiasta. Vanhempani eivät kuitenkaan tiedä, että koen itseni pojaksi.
Tämän vuoden puolella kerroin transsukupuolisuudestani parhaalle ystävälleni, sekä tyttöystävälleni. Ystäväni sanoi, että oli jo arvannut sen minusta. Haluaisin kertoa asiasta myös vanhemmilleni, mutta pelkään että he hylkäävät minut ja jättävät minut oman onneni nojaan. Tarvitsen kuitenkin heidän apuaan, sillä opiskelen nykyisin eri kaupungissa ja en tulisi toimeen ilman vanhempieni avustusta. Sanottakoon nyt vielä, että vanhempani ovat vanhoillislestadiolaisia, joten en usko, että he koskaan hyväksyisivät minua poikanaan.
Haluaisin vain kertoa luokkalaisilleni ja vanhemmilleni, että olen poika. Että olen aina ollut poika, ja poika myös tulen olemaan. Haluan, että ihmiset kohtelisivat minua poikana ja kutsuisivat minua eri nimellä. Olen jatkuvasti ahdistunut, enkä tiedä miten kauan jaksan enää vetää tätä tytön roolia. Käyn masennuksen vuoksi terapiassa, mutta en ole ottanut transsukupuolisuutta esille. En usko, että terapeuttini voisi auttaa. En enää tiedä miten toimisin, olen aivan hukassa. Mitä ihmettä voisin tilanteeni suhteen tehdä?
Olen 17-vuotias, naispuoliseksi syntynyt. Olen kuitenkin aina kokenut olevani poika, ja kehoni ahdistaa minua erittäin paljon. Ala-aste oli todella vaikeaa aikaa. Siellä minua kiusattiin siitä, että käytin poikien vaatteita ja tykkäsin "poikien jutuista". Kuudennella luokalla murrosikä alkoi, ja se aiheutti minussa ihan hirveitä tunteita. En halunnut muuttua sillä tavalla. Toivoin, että olisin muuttunut samalla tavoin kuin pojat.
Yläasteella yritin olla tyttö, jotta kiusaaminen loppuisi. Pukeuduin vaatteisiin, joita vihasin yli kaiken. Annoin ystävieni meikata minut. En tunnistanut itseäni, tuntui, että elän jossain näytelmässä, jossa olen jonkun tytön roolissa. Olin hyvin onneton ja ahdistunut jatkuvasti, ja niinpä sitten sen seurauksena masennuin. Tuntui, etten jaksa enää. Selvisin kuitenkin pahimmasta masennuksesta.
Nykyään pukeudun taas kuten itse haluan. Olen myös onnekas ulkonäköni suhteen, sillä kasvonpiirteeni mielletään maskuliinisiksi ja vartaloni on todella muodoton. Menen helposti läpi poikana, mutta vain jos minun ei tarvitse puhua. Vihaan sitä, että ääneni paljastaa minut heti. Vanhempani eivät tykkää yhtään, kun joku "erehtyy" sukupuolestani. Heistä näkee sen, että he häpeävät sitä miltä näytän. Vaatekaupoissa he yrittävät ohjata minua naisten puolelle. He toistavat nimeäni erittäin kuuluvasti, kun keskustelemme, jotta muut kuulisivat, että tuollahan on tytön nimi. He puhuttelevat minua jatkuvasti neitinä, tyttönä ja tyttärenään vaikka olen monesti huomauttanut asiasta. Vanhempani eivät kuitenkaan tiedä, että koen itseni pojaksi.
Tämän vuoden puolella kerroin transsukupuolisuudestani parhaalle ystävälleni, sekä tyttöystävälleni. Ystäväni sanoi, että oli jo arvannut sen minusta. Haluaisin kertoa asiasta myös vanhemmilleni, mutta pelkään että he hylkäävät minut ja jättävät minut oman onneni nojaan. Tarvitsen kuitenkin heidän apuaan, sillä opiskelen nykyisin eri kaupungissa ja en tulisi toimeen ilman vanhempieni avustusta. Sanottakoon nyt vielä, että vanhempani ovat vanhoillislestadiolaisia, joten en usko, että he koskaan hyväksyisivät minua poikanaan.
Haluaisin vain kertoa luokkalaisilleni ja vanhemmilleni, että olen poika. Että olen aina ollut poika, ja poika myös tulen olemaan. Haluan, että ihmiset kohtelisivat minua poikana ja kutsuisivat minua eri nimellä. Olen jatkuvasti ahdistunut, enkä tiedä miten kauan jaksan enää vetää tätä tytön roolia. Käyn masennuksen vuoksi terapiassa, mutta en ole ottanut transsukupuolisuutta esille. En usko, että terapeuttini voisi auttaa. En enää tiedä miten toimisin, olen aivan hukassa. Mitä ihmettä voisin tilanteeni suhteen tehdä?
Hei!
Olet johdonmukaisesti kokenut itsesi aina pojaksi. Yritykset sopeutua tytön rooleihin ovat olleet kivuliaita. Vanhempasi eivät suostu näkemään sinua poikanaan, vaan pyrkivät korostamaan sitä, että olet tyttö. Meille kaikille on tärkeää tulla nähdyksi ja hyväksytyksi kaikkine puolinemme. Silloin, kun kotona et saa peilausta ja hyväksyntää poikana, niin merkittävä tuki elämästäsi puuttuu. Se on hyvin tuskallista ja surullista!
Kerrot käyväsi masennuksen vuoksi terapiassa. Masennuksesi voi, ainakin osin, olla ymmärrettävä seuraus siitä, että et voi ilmaista itseäsi avoimesti vaan joudut salaamaan merkittäviä tuntemuksia ja puolia itsestäsi elämäsi yhdessä merkittävässä suhteessa, suhteessa vanhempiin, ja pelkäämään heidän mahdollisia reaktioitaan asian tullessa ilmi. Siksi ajattelen, että olisi hyvä, jos voisit ottaa kokemuksesi sukupuolestasi puheeksi terapiassa, niin että terapeuttisi voisi ymmärtää masennuksesi taustoja, edellyttäen että terapeuttisi tiedot sukupuoliristiriidan kokemuksesta ovat asianmukaisia.
Ymmärrän kyllä, että terapeutilla asiasta kertominen voi olla pelottavaa. Ikävä kyllä etukäteen on yleensä vaikea tietää, miten terapeutti suhtautuu transsukupuolisuuteen ja sukupuoliristiriitaan. Osa terapeuteista voi edelleen ajatella, että sukupuoliristiriita olisi psykoterapialla korjattavissa. Se ajatus on todettu virheelliseksi ja sen mukainen toiminta voi vain pahentaa asiakkaan ongelmia. Silloin kun sukupuoliristiriita on ollut pysyvää, terapeutin tulee tukea asiakasta kokemansa sukupuolen mukaiseen elämään, niin että hän ei jää yksin kokemuksensa kanssa. Masennuksen hoidossa sukupuoliristiriidan huomioonottaminen voi olla merkittävä ymmärrystä lisäävä ja hoidon sisältöön ja tuloksiin myönteisesti vaikuttava tekijä, edellyttäen että terapeutilla on riittävästi perustietoa sukupuoliristiriidasta ja avoin mieli tutustua siihen lisää.
Miten sitten varmistua siitä, onko terapeutista enemmän tukea kuin vahinkoa sukupuoliristiriidan käsittelyssä? Yksi tapa voisi olla kysyä aika neutraalisti sitä, onko terapeutilla ollut transsukupuolisia asiakkaita ja mitä terapeutti ajattelee sukupuoliristiriidasta. Jos terapeutin reaktio tuntuu hyvin epämiellyttävältä ja transihmisiä väheksyvältä, silloin aihetta ei ehkä kannata tuoda sen enempää yhteiseen käsittelyyn.
Nykyään terapeuteilla on kasvavassa määrin valmiuksia kohdata mm. transsukupuolisuutta hyvin asiallisesti ja asiakkaan identiteettiä kunnioittaen. Sinuiksi -palvelu on koonnut psykoterapeuttien asiakkailta saatuun tietoon perustuen listaa psykoterapeuteista, joilla ajantasaista tietoa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta ja taitoa kohdata hlbti-asiakkaitaan arvostavasti. Tällaisen terapeutin kanssa asiakkaat voivat turvallisin mielin käsitellä mm. sitä miten he voisivat kertoa vanhemmilleen todellisesta sukupuolestaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan ja saada tukea tilanteen käsittelyyn, jos vanhemmilta ei tule ymmärrystä. Tästä terapeuttilistasta voi kysyä tarkennettua tietoa Sinuiksi -palvelun toiminnanjohtajalta Mikko Väisäseltä: mikko.vaisanen@sinuksi.fi.
Anteeksi että huomioni suuntautui vastaukseni alussa terapiaan ja terapiassa asian puheeksi ottamiseen. Koen sen kuitenkin hyvin merkittäväksi asiaksi transsukupuolisten ihmisten elämässä, jotka tarvitsevat terapiaa voidakseen selviytyä mm. sukupuoliristiriidan aiheuttamasta tunne-eristyneisyydestä ja sen aiheuttamista psyykkisistä ongelmista. Identiteetin arvostava käsittely terapiassa antaa voimia käsitellä ulostuloon liittyviä haasteita.
Kerrot että haluaisit kertoa todellisesta sukupuolestasi luokkalaisillesi. Se on hyvin ymmärrettävä toive. Opintosi varmaankin helpottuvat ja sinulla on niihin enemmän energiaa, kun voit olla luokassa ja ryhmätilanteissa oma itsesi. Olisiko luokalle kertominen turvallisempaa, jos olisit ensin keskustellut asiasta koulu/opinto -terveydenhoitajan tai -kuraattorin kanssa. Heitä velvoittavat mm. tasa-arvolaki, yhdenvertaisuuslaki ja vaiti-olovelvollisuus käsittelemään asiaa sinua tukien. Kun olet saanut heiltä sivustatukea, niin sitten asian puheeksi ottaminen turvalliseksi koetun opettajan kanssa voisi olla seuraava askel. Sen jälkeen opettaja voi olla tukenasi, kun otat asian puheeksi siteen omalla luokallasi.
Olen usein suositellut, että vanhemmille kertominen omasta oikeasta sukupuolesta (tai seksuaalisesta suuntautumisesta) on turvallisempaa tehdä sen jälkeen kun on voinut kertoa siitä parhaille kavereilleen ja joillekin turvalliseksi kokemilleen aikuisille. Silloin heille voi kertoa mahdollisista pettymyksistä, joita vanhempien reaktiot ehkä aiheuttavat. Vanhempien reaktioita on aika vaikea varmuudella ennustaa. On esimerkkejä uskonnollisista ja konservatiivisina pidetyistä vanhemmista, jotka saatuaan tiedon lapsensa todellisesta sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta ovatkin asettuneet melko nopeasti lapsensa tueksi ja korjanneet aiempia käsityksiään sukupuolen moninaisuudesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta. On myös esimerkkejä suvaitsevina itsenään pitävistä vanhemmista, joille oman lapsen transsukupuolisuus tai homoseksuaalisuus onkin yllättävän vaikea asia kohdattavaksi.
Vanhemmille on hyvä antaa aikaa uuden tiedon käsittelyyn. Sinulle tieto omasta aidosta sukupuolesta on ollut tiedossa pitkään. Vanhemmillesi se saattaa olla osin tiedostettu ja samalla torjuttu asia. Siksi sen avoin kohtaaminen voi herättää aluksi vastustusta, vihaa ja surua. Sinulle näiden reaktioiden kohteeksi joutuminen voi olla hyvinkin raskasta. Siksi on tärkeää, että et jää yksin vaan voit saada muualta tukea. Vanhemmat saattavat ajan myötä kuitenkin edetä prosessiaan ja vähitellen hyväksyä sinut sellaisena kuin mitä olet. Silloin he voivat ikään kuin löytää sinut uudestaan. Toivottavasti se on mahdollista.
Sinä olet taloudellisesti riippuvainen vanhemmistasi. Siksi sinulla ei ole varaa suhteiden täydelliseen rikkoutumiseen. Siksi asiassa kannattaa edetä viisaasti ja miettiä ulostulon ajankohta niin että mahdollinen kielteinen reaktio ei liiaksi vaikeuta sinun omia edellytyksiäsi jatkaa opintoja.
Olen usein suositellut kirjeen kirjoittamista yhtenä ulostulon välineenä. Kirjeessä voi kertoa oman kehityksen historiasta ja siihen liittyvistä kipukohdista. Siinä voi antaa asiallista tietoa ja vinkkejä lisätiedon saantia ajatellen (esim. www.transtukipiste.fi). Lisäksi siihen on hyvä kirjata ylös kaikki se myönteinen, jota omiin vanhempiin on liittynyt. Loppuun voi sitten laittaa sen, miten tärkeää olisi, että voisi omana itsenään olla rehellinen suhteessa omiin vanhempiinsa, saada heiltä tukea ja vastavuoroisesti olla heidän tukenaan vaikeina aikoina.
Sinuksi palvelun sivustolta on ladattavissa turvallisen ulostulon opas Sinuiksi tuleminen:
http://static.sinuiksi.fi/files/Sinuiksi_tuleminen-ulostulo-opas-2016.pdf
Jussi Nissinen
Olet johdonmukaisesti kokenut itsesi aina pojaksi. Yritykset sopeutua tytön rooleihin ovat olleet kivuliaita. Vanhempasi eivät suostu näkemään sinua poikanaan, vaan pyrkivät korostamaan sitä, että olet tyttö. Meille kaikille on tärkeää tulla nähdyksi ja hyväksytyksi kaikkine puolinemme. Silloin, kun kotona et saa peilausta ja hyväksyntää poikana, niin merkittävä tuki elämästäsi puuttuu. Se on hyvin tuskallista ja surullista!
Kerrot käyväsi masennuksen vuoksi terapiassa. Masennuksesi voi, ainakin osin, olla ymmärrettävä seuraus siitä, että et voi ilmaista itseäsi avoimesti vaan joudut salaamaan merkittäviä tuntemuksia ja puolia itsestäsi elämäsi yhdessä merkittävässä suhteessa, suhteessa vanhempiin, ja pelkäämään heidän mahdollisia reaktioitaan asian tullessa ilmi. Siksi ajattelen, että olisi hyvä, jos voisit ottaa kokemuksesi sukupuolestasi puheeksi terapiassa, niin että terapeuttisi voisi ymmärtää masennuksesi taustoja, edellyttäen että terapeuttisi tiedot sukupuoliristiriidan kokemuksesta ovat asianmukaisia.
Ymmärrän kyllä, että terapeutilla asiasta kertominen voi olla pelottavaa. Ikävä kyllä etukäteen on yleensä vaikea tietää, miten terapeutti suhtautuu transsukupuolisuuteen ja sukupuoliristiriitaan. Osa terapeuteista voi edelleen ajatella, että sukupuoliristiriita olisi psykoterapialla korjattavissa. Se ajatus on todettu virheelliseksi ja sen mukainen toiminta voi vain pahentaa asiakkaan ongelmia. Silloin kun sukupuoliristiriita on ollut pysyvää, terapeutin tulee tukea asiakasta kokemansa sukupuolen mukaiseen elämään, niin että hän ei jää yksin kokemuksensa kanssa. Masennuksen hoidossa sukupuoliristiriidan huomioonottaminen voi olla merkittävä ymmärrystä lisäävä ja hoidon sisältöön ja tuloksiin myönteisesti vaikuttava tekijä, edellyttäen että terapeutilla on riittävästi perustietoa sukupuoliristiriidasta ja avoin mieli tutustua siihen lisää.
Miten sitten varmistua siitä, onko terapeutista enemmän tukea kuin vahinkoa sukupuoliristiriidan käsittelyssä? Yksi tapa voisi olla kysyä aika neutraalisti sitä, onko terapeutilla ollut transsukupuolisia asiakkaita ja mitä terapeutti ajattelee sukupuoliristiriidasta. Jos terapeutin reaktio tuntuu hyvin epämiellyttävältä ja transihmisiä väheksyvältä, silloin aihetta ei ehkä kannata tuoda sen enempää yhteiseen käsittelyyn.
Nykyään terapeuteilla on kasvavassa määrin valmiuksia kohdata mm. transsukupuolisuutta hyvin asiallisesti ja asiakkaan identiteettiä kunnioittaen. Sinuiksi -palvelu on koonnut psykoterapeuttien asiakkailta saatuun tietoon perustuen listaa psykoterapeuteista, joilla ajantasaista tietoa sukupuolen ja seksuaalisen suuntautumisen moninaisuudesta ja taitoa kohdata hlbti-asiakkaitaan arvostavasti. Tällaisen terapeutin kanssa asiakkaat voivat turvallisin mielin käsitellä mm. sitä miten he voisivat kertoa vanhemmilleen todellisesta sukupuolestaan tai seksuaalisesta suuntautumisestaan ja saada tukea tilanteen käsittelyyn, jos vanhemmilta ei tule ymmärrystä. Tästä terapeuttilistasta voi kysyä tarkennettua tietoa Sinuiksi -palvelun toiminnanjohtajalta Mikko Väisäseltä: mikko.vaisanen@sinuksi.fi.
Anteeksi että huomioni suuntautui vastaukseni alussa terapiaan ja terapiassa asian puheeksi ottamiseen. Koen sen kuitenkin hyvin merkittäväksi asiaksi transsukupuolisten ihmisten elämässä, jotka tarvitsevat terapiaa voidakseen selviytyä mm. sukupuoliristiriidan aiheuttamasta tunne-eristyneisyydestä ja sen aiheuttamista psyykkisistä ongelmista. Identiteetin arvostava käsittely terapiassa antaa voimia käsitellä ulostuloon liittyviä haasteita.
Kerrot että haluaisit kertoa todellisesta sukupuolestasi luokkalaisillesi. Se on hyvin ymmärrettävä toive. Opintosi varmaankin helpottuvat ja sinulla on niihin enemmän energiaa, kun voit olla luokassa ja ryhmätilanteissa oma itsesi. Olisiko luokalle kertominen turvallisempaa, jos olisit ensin keskustellut asiasta koulu/opinto -terveydenhoitajan tai -kuraattorin kanssa. Heitä velvoittavat mm. tasa-arvolaki, yhdenvertaisuuslaki ja vaiti-olovelvollisuus käsittelemään asiaa sinua tukien. Kun olet saanut heiltä sivustatukea, niin sitten asian puheeksi ottaminen turvalliseksi koetun opettajan kanssa voisi olla seuraava askel. Sen jälkeen opettaja voi olla tukenasi, kun otat asian puheeksi siteen omalla luokallasi.
Olen usein suositellut, että vanhemmille kertominen omasta oikeasta sukupuolesta (tai seksuaalisesta suuntautumisesta) on turvallisempaa tehdä sen jälkeen kun on voinut kertoa siitä parhaille kavereilleen ja joillekin turvalliseksi kokemilleen aikuisille. Silloin heille voi kertoa mahdollisista pettymyksistä, joita vanhempien reaktiot ehkä aiheuttavat. Vanhempien reaktioita on aika vaikea varmuudella ennustaa. On esimerkkejä uskonnollisista ja konservatiivisina pidetyistä vanhemmista, jotka saatuaan tiedon lapsensa todellisesta sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta ovatkin asettuneet melko nopeasti lapsensa tueksi ja korjanneet aiempia käsityksiään sukupuolen moninaisuudesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta. On myös esimerkkejä suvaitsevina itsenään pitävistä vanhemmista, joille oman lapsen transsukupuolisuus tai homoseksuaalisuus onkin yllättävän vaikea asia kohdattavaksi.
Vanhemmille on hyvä antaa aikaa uuden tiedon käsittelyyn. Sinulle tieto omasta aidosta sukupuolesta on ollut tiedossa pitkään. Vanhemmillesi se saattaa olla osin tiedostettu ja samalla torjuttu asia. Siksi sen avoin kohtaaminen voi herättää aluksi vastustusta, vihaa ja surua. Sinulle näiden reaktioiden kohteeksi joutuminen voi olla hyvinkin raskasta. Siksi on tärkeää, että et jää yksin vaan voit saada muualta tukea. Vanhemmat saattavat ajan myötä kuitenkin edetä prosessiaan ja vähitellen hyväksyä sinut sellaisena kuin mitä olet. Silloin he voivat ikään kuin löytää sinut uudestaan. Toivottavasti se on mahdollista.
Sinä olet taloudellisesti riippuvainen vanhemmistasi. Siksi sinulla ei ole varaa suhteiden täydelliseen rikkoutumiseen. Siksi asiassa kannattaa edetä viisaasti ja miettiä ulostulon ajankohta niin että mahdollinen kielteinen reaktio ei liiaksi vaikeuta sinun omia edellytyksiäsi jatkaa opintoja.
Olen usein suositellut kirjeen kirjoittamista yhtenä ulostulon välineenä. Kirjeessä voi kertoa oman kehityksen historiasta ja siihen liittyvistä kipukohdista. Siinä voi antaa asiallista tietoa ja vinkkejä lisätiedon saantia ajatellen (esim. www.transtukipiste.fi). Lisäksi siihen on hyvä kirjata ylös kaikki se myönteinen, jota omiin vanhempiin on liittynyt. Loppuun voi sitten laittaa sen, miten tärkeää olisi, että voisi omana itsenään olla rehellinen suhteessa omiin vanhempiinsa, saada heiltä tukea ja vastavuoroisesti olla heidän tukenaan vaikeina aikoina.
Sinuksi palvelun sivustolta on ladattavissa turvallisen ulostulon opas Sinuiksi tuleminen:
http://static.sinuiksi.fi/files/Sinuiksi_tuleminen-ulostulo-opas-2016.pdf
Jussi Nissinen