Selaa kysymyksiä

Transfeminiini?

Yksinkertainen aloitus.. miten voi olla varma jos on transsukupuolinen?

Olen jo pitkälle toista vuotta tuntenut tunnetta, jonka voisin tulkita dysforiaksi kehoani kohtaan. Olen määritelty pojaksi, ja olen elänyt erittäin vaivalloista elämää miehen roolissa jo yli kolmekymppiseksi.

Pitkässä psykoterapiassa ollessani alkoi kaikenlaisten muiden juttujen käsittelemisen ohessa yhä voimakkaammin ja voimakkaammin tulla esille ajatus siitä että tunnen itseni hyvin naiselliseksi. Oma sisäinen kuvani on mielestäni jotakuinkin täysin tyttömäinen, ja samalla julmasti peilin muistuttamana täysin vastakohta fyysisestä minästäni.

Kun katselen ihmisiä jotka ihan vaikka kadulla kulkevat, elävät elämäänsä, tunnen voimakasta kateutta naisille heidän naiseudestaan. Kadehdin naisen kehoa, mahdollisuutta pukeutua naisellisesti ja ylipäätänsä olla naisia.

Omassa tarinassani on paljon kehoon kohdistuvaa itseinhoa muutenkin, koska masennuksen ja muiden mielenterveysseikkojen vuoksi olin ennen hoitoon pääsyä lihonnut valtavaksi ja elämä oli ihan kauheaa. Nyt paljon laihtuneena huomaan kehoni enemmän, ja samalla myös mitä siitä tuntuu puuttuvan. Toivoisin niin että minulla olisi rinnat, naisellisemmat muodot ja osaset.

Olen kateellisena lukenut avoimesti transihmisinä olevien kertomuksia elämistään, ja muuttumisestaan kohti oikeampaa itseään. Kun luen hormoneista niin en koe kauhua ajatusta kohtaan, vaan jonkinlaista toivetta että jospa minäkin joskus saisin. Samalla tunnen pelkoa ajatuksesta että pitäisi tulla ulos ja joutua naurunalaiseksi, ja hyljeksityksi.

Olen tässä tosiaan jo pidemmän aikaa miettinyt ja ihmetellyt tätä identiteettiasiaa sekä itsekseni että terapeuttini kanssa, ja ajatellut itsekseni että jos tunteet pysyvät tällaisina, eivätkä laannu niin ennenpitkää varmaan pitäisi hakeutua transpolille tutkimuksiin. Ajatus vaan pelottaa siinä mielessä että sitten kun hypätään niille raiteille niin kuvittelen että pitäisi olla aivan 100% varma mikä on ja pitäisi osata sitten todistella asiaa joillekin asiantuntijoille. Entä jos en olekaan trans? taikka "tarpeeksi" trans? Naurettaisiinko minut ulos sieltä liian vanhana, liian vääränlaisena, liian epänaismaisena miehenä joka on vain jotenkin perverssi...?

Hei!

Kun luin viestiäsi, niin minulle kyllä tulee sellainen olo, että sinun ”on jo korkea aika” päästä sukupuoli-identiteetin tutkimuksiin. Siinä määrin johdonmukaisesti kertomuksesi kuvaa sukupuolidysforiaa. On todella hyvä, että sinulla on nyt terapeutti, jonka kanssa olet voinut jo avata tätä keskustelua. Sen lisäksi voisi olla hyvä että voisit keskustella asiasta sellaisen ihmisen kanssa, joka on käynyt itse läpi sukupuolen korjausta edeltävät monet eri vaiheet, tutkimukset, korjausprosessin eri vaiheet ja miten elämä on siitä jatkunut. Sinuksi palvelun kautta sinun on mahdollisuus saada sähköpostitse kontakti tällaiseen vertaistukihenkilöön, joka käyttää itsestään siinä yhteydessä nimimerkkiä Satu Elena.

Satu Elena kertoo itsestään näin: ”Hei! Olen -63 syntynyt nainen, taustaltani transsukupuolinen, korjausprosessin pitkän tien taivaltanut. Arvostan naista itsessäni ja kunnioitan sitä historiaa, joka minut tähän muovasi. Olen tuntenut aina vahvasti siten, että ihminen saa olla, elää ja rakastaa kuten oma sydän sanoo. Huomasin tosin varhain että se ei pelkästään ole oma asiani, vaan koskettaa monin tavoin läheisiä ihmisiä. Perhe ja parisuhde ovat hyvin tärkeitä elämässä… silloinkin kun sukupuoli on korjaustilassa. Olen ollut aiemmin vertaistuki- ja yhdistystoiminnassa, liittyen moninaisuutta koskeviin kysymyksiin, erityisesti transihmisten kohdalla. Olen saanut myös kouluttautua tukihenkilö- ja seksuaalineuvontatyöhön. Pohditaan, keskustellaan ja kuunnellaan. Kuljetaan kappaleen matkaa samaa polkua tällä elämän mittaisella, sateenkaaren värittämällä… moniNaisella matkalla.”

Satu Elenaan saat yhteyden sivustolla http://www.pirkanmaanseta.fi/sinuiksi-vertaispuhelin-haluatko-jutella-luottamuksellisesti-sateenkaarivertaisen-kanssa/ olevien ohjeiden opastamana.

Uskon vilpittömästi, että tuon tukisuhteen kautta saat vastauksia moniin sinua askaroittaviin kysymyksiisi.

Jussi Nissinen

Aiheet


Aseksuaalisuus
Hengellinen kaltoinkohtelu, eheyttäminen
Huolestunut vanhempi
Huono kohtelu palveluissa
Identiteettipohdinnat
Ikääntyminen
Kaapista ulostuleminen
Kun kumppanini ei ole sitä mitä oletin
Kun perhe tai läheiset ei hyväksy
Lapsen ja nuoren kehitys
Lasten saaminen ja vanhemmuus
Osakulttuurien haasteita
Palvelujen saatavuus
Pari- ja monisuhteet
Parisuhteen ja perheen muodostaminen
Pelot
Perhe ja suku
Seksi ja seksuaalisuus
Seksuaalinen suuntautuminen
Seksuaalinen väkivalta
Seksuaaliset mieltymykset
Seurustelun aloittaminen
Sukupuolen moninaisuus
Syrjintä- ja kiusaamiskokemukset
Terveys
Terveys, mielenterveys
Työelämä
Ulkonäkö
Uskonto ja hengellisyys
Vaikeus hyväksyä itseään
Vertaistuki
Yhteiskunta, lainsäädäntö
Yksinäisyys