Tue Manse Priden järjestämistä

11.6.2026

Manse Pride -viikolla on käynnissä yhteislahjoituskampanjoita, joiden avulla voit tukea sekä Manse Priden toteutumista että Sinuiksi ry:n tärkeää työtä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen hyvinvoinnin edistämiseksi. Sinuiksi ry järjestää Manse Pride -tapahtuman.

Lahjoitukset tukevat Sinuiksi ry:n voittoatavoittelematonta ja yleishyödyllistä toimintaa sekä paikallisesti Pirkanmaalla että valtakunnallisen Sinuiksi tuki- ja neuvontapalvelun toimintaa. Tukesi mahdollistaa vertaistukea, neuvontaa, yhteisöllisiä kohtaamisia ja turvallisempaa arkea sateenkaari-ihmisille.

Liity Manse Priden tukitiimiin

Manse Pride tuo Tampereelle iloa, yhteisöllisyyttä ja turvallisia kohtaamisia jo 12. kerran. Pride on paljon enemmän kuin yksi tapahtumaviikko. Se on mahdollisuus tulla nähdyksi, kohdatuksi ja hyväksytyksi omana itsenään.

Tänä vuonna voit liittyä mukaan myös Manse Priden tukitiimiin ja olla mahdollistamassa kasvavan ja vaikuttavan tapahtuman toteutumista.

Tukesi auttaa järjestämään:

  • ammattimaisesti toteutetun Pride-tapahtuman

  • kiinnostavia esiintyjiä ja ohjelmaa

  • maksuttomia tapahtumia kaikille

  • näkyvyyttä sateenkaariyhteisölle

  • vapaaehtoistoimintaa ja yhteisön hyvinvointia Pirkanmaalla

Yhteislahjoituskampanjat tavoite on 5 000 euroa. Tavoitteen saavuttaminen mahdollistaa kasvavan tapahtuman järjestämisen, ja kaikki tavoitteen ylittävät lahjoitukset ohjataan lyhentämättömästi Sinuiksi ry:n yleishyödylliseen ja voittoa tavoittelemattomaan valtakunnalliseen sekä paikalliseen tuki- ja vertaistoimintaan.

Jokainen lahjoitus rakentaa Tamperetta ja Suomea, jossa jokainen voi tuntea kuuluvansa joukkoon.

Voit tukea toimintaa monella tavalla

Voit olla mukana vahvistamassa sateenkaariyhteisön hyvinvointia:

Manse Pride -tuotteita on saatavilla verkkokaupassa sekä Pride-viikolla Pride Housessa ja Manse Pride -puistojuhlassa.

Kiitos, että olet mukana mahdollistamassa turvallisempaa, yhdenvertaisempaa ja yhteisöllisempää tulevaisuutta kaikille.

Pidetään yhdessä tiedostampi sateenkaarilippu korkealla!